Annika Ollila

Kaupallinen yhteistyö: Musti & Mirri

 

Koiranomistajan arki on monen mielestä asia, jossa on niin hyvät kuin huonotkin puolensa, mutta mä en rehellisesti sanottuna vaihtaisi tästä päivääkään. En edes sitä, jolloin heräsin aamuyöstä silmät ristissä luuttuamaan oksennuksia upouudelta matoltamme saati varsinkaan sitä, jolloin agilitytreenien onnistumiset veti suupielet korviin vielä seuraavinakin päivinä.

Voisin jopa sanoa, että eletään parhaillaan yhteisen elämämme parasta aikaa. Arki on helppoa, mukavan leppoisaa ja se tekee kaikki osapuolet päivittäin onnelliseksi. Luka-herra on näin viiden vuoden vanhana sen ikäinen, että sellainen ylimääräinen, pennulle ominainen riehuminen on karistettu matkasta aikapäivää sitten ja jäljellä on fiksu, aikuinen koira. (Ainakin suurimman osan ajasta…) Sellainen, jota katsoessaan voi miettiä itsekseen hymyillen, että varsin kelvon koirakansalaisen sitä on saanut tällaisilla olemattomilla taidoillakin kasvatettua.

Luka on ollut moniin “kauhutarinoihin” verrattuna aina varsin helppo koira, mutta jossain vaiheessa se paljon antava sekä ottava pentuaika oli vielä niin tuoreessa muistissa, ettei toisen koiran hankkiminen ollut aktiivisesti mielessä. Nyt aikaa on kuitenkin kulunut sen verran, että ajatukset siitä on alkanut pyörimään päässä vähän säännöllisemmin, enkä voi kuin ajatella, että olisipa ihanaa antaa Lukalle pikkuveli. Samaan aikaan se kuitenkin mietityttää jopa melkein enemmän kuin ensimmäisen koiran otto aikanaan – entä, jos en kykenekään kasvattamaan toisesta yhtä hyvää? Entä, jos en pidäkään toisesta yhtä paljon, sillä nykyisen koen kuitenkin olevan elämäni koira? Tai entä, jos uusi pentu toisikin Lukasta esiin sellaisia huonoja puolia, joita olisi vaikeaa lähteä kitkemään pois? En tiedä. Ollaan puhuttu, että toisen koiraystävän aika on ehdottomasti vielä lähitulevaisuudessa, mutta ei kuitenkaan välttämättä ihan vielä.

Luka on pikkuruisesta koostaan huolimatta niin mielettömän suuri persoona, että siitä itsesäänkin riittää iloa, läheisyyttä ja pusuja vielä pitkään. Tällä hetkellä on oikein hyvä näin, ihan vaan kolmistaan.

 

 

Musti ja Mirri viettää näin tammikuussa kanta-asiakkaiden kuukautta, eli tarkemmin sanottuna Kaverien kuukautta. Ai miten se liittyy mihinkään? No, Luka on ollut mun parhaista parhain kaveri jo kokonaisen 60 (!!!) kuukauden ajan, mutta tässä tammikuussa Luka sai kunnian olla myös Mustin ja Mirrin Kuukauden kaveri! Me ollaan kuuluttu kaverilaumaan jo pidemmän aikaa ja käytetäänkin säännöllisesti hyödyksi siihen kuuluvia etuja, kuten ostoksista kertyviä bonuksia ja mukavia kaveritarjouksia. Edellämainittujen lisäksi Kaveri-ohjelma mahdollistaa myös muita kivoja juttuja, kuten synttärilahjan lemmikeille sekä erilaisia tapahtumia ja palveluita – tarjolla on esimerkiksi OneMind Dogsin agilitykursseja sekä monelle tarpeellinen Kaverivahti -palvelu, joka helpottaa lemmikinhoitajan löytämistä (ja jonne voi halutessaan ilmoittautua myös itsekin hoitajaksi!).

Jos oma lemmikkiystävänne ei kuulu vielä Kaverilaumaan, niin kannattaa liittyä siihen samantien – se on täysin ilmaista ja liittymisetuna saatte nyt ensimmäisestä ostoksestanne -10% alennuksen sekä myymälässä että verkossa.

 

 

Luka muuten vastasi Kuukauden kaveri -tittelinsä kunniaksi myös vanhoihin kunnon ystäväkirjakysymyksiin ja mikäli karvakaverin lempiasiat tai vaikkapa motto kiinnostaa (tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on monia Lukan faneja), niin vastaukset kyssäreihin löydätte halutessanne täältä 

88