*Festariliput saatu
Ajatus numero 1: Uusi kamera toimii kuin toimiikin ja tän ensimmäisen Ruisrock-rullan perusteella oon rakastunut.
Ajatus numero 2: Kuinka ihania nää kuvat on?! Ja miten hitossa suurin osa oli näinkin onnistuneita?
Ajatus numero 3: Neljäs kuva näyttää siltä, että kuvassa voisi hyvinkin olla Saran äiti matkalla Ruissaloon 23 vuotta sitten. Muista poistaa aikaleima ennen seuraavaa rullaa tai päivitä se vuodesta -96 tähän päivään 😀
144
Hei! Mitä kuuluu?
Huomasin eilen, etten oo kirjoitellut kuulumisistani ikuisuuksiin. Käytännössä jokainen postaus viimeisen kuukauden ajalta käsittelee jotain tiettyä aihetta ja höpöttelyt ovat unohtuneet siinä samalla kokonaan. Syytän kesää, jonka takia ruutuaikani on vähentynyt radikaalisti. (Joskin se on vaan ja ainoastaan hyvä asia.) Tuntuu kuitenkin siltä, että pysyn itsekin vähän paremmin kärryillä ajatuksistani, jos raapustelen niitä välillä ylös – olipa tarinoinnin kohteena sitten tämä julkinen tai toinen, vähän vähemmän julkinen, päiväkirjani.
Eletään parhaillaan heinäkuun puoliväliä, joka tarkoittaa myös sitä, että kesä alkaa olla pian puolimatkassa. Meidän papalla on tapana sanoa jokaisena heinäkuun ensimmäisenä, että “niin se kesä vaan taas meni ja ensi kuun jälkeen onkin jo syyskuu” 😀 Joka kerta ton kuullessani jopa tällaisen syksyrakastajan niskavillat nousee vähän pystyyn, vaikka samaan aikaan tiedän, että kesän parhaimmat hetket on todellisuudessa vielä edessä päin. Talviturkki on vielä heittämättä, rapujuhlat sekä mökkireissut kalenterissa, Flow-festarit on tuloillaan ja jos hyvin käy, niin aurinkoisimmat kesäkelitkin odottelee saapumistaan. Kulunut kesä on ollut jo nyt yksi stressivapaimmista kesistäni koskaan, enkä muista poteneeni kertaakaan huonoa omatuntoa siitä, että pitäisi olla jossain tekemässä jotain kertakaikkisen upeaa, vaikka todellisuudessa istun kotisohvalla tuijottamassa Stranger Thingsiä. (Jonka uusin kausi on muuten IHAN MIELETÖN.) Oon aiemmin ollut pahemman luokan pitäisi-ahdistuja, joten se on jo paljon se.
Ainoa harmillisempi juttu on ollut se, ettei meillä oo ollut poikaystävän kanssa käytännössä lainkaan yhteistä aikaa Norjan-reissuamme lukuunottamatta. Työt on vieneet toisen niin vauhdikkaasti mukanaan, että parhaimmillaan meni jopa viisi päivää niin, ettei edes nähty toisiamme hereillä, vaikka asutaan saman katon alla. Olisi kieltämättä ihanaa, jos yhteistä aikaa olisi vähän enemmän ja kesämuistoja voisi tehdä yhdessä, mutta it is what it is. Alkukesän hektisin tapahtumarupeama käy onneksi tänä viikonloppuna päätökseensä, joten uskallan mahdollisesti alkaa elättelemään varovaisia toiveita siitä, josko ehdittäisiin tämän kesän aikana vaikka edes yhdeksi yöksi mökille nauttimaan yhdessäolosta. Tai tekemään piristäviä extempore-asioita, kuten käymään Linnanmäen uudessa laitteessa, elokuvissa katsomassa odotettua leffaa tai ihailemassa auringonlaskua lähikallioilla. Ja no, sentään päästiin yhdessä ikimuistoiselle telttaretkellemme – täytyy olla kiitollinen siitä, sillä olisi nimittäin hyvin voinut olla niinkin, ettei lomalle lähteminen olisi ollut lainkaan mahdollista.
Tällä hetkellä oon erityisen innostunut uudesta filmikamerastani, jonka ensimmäisen rullan vein juuri kehitykseen ja odotan parhaillaan malttamattomana, milloin digiversioiden latauslinkki kilahtaa sähköpostilaatikkooni. Kuvien kehityksestä saapuminen jännittää aina, mutta tällä kertaa vielä tavallista enemmän, sillä nyt en tiedä lainkaan mitä tuleman pitää. Useamman kertisrullan kuvattuani ehdin jo “tottumaan” niiden tyyliin ja fiilikseen, mutta nyt kyseessä on täysin uusi kamera ja ennestään vieras filmikin, joten en voi muuta kuin pitää sormet tiukasti ristissä ja toivoa parasta. Jos lopputuloksena on yhtään mitään näkemisen arvoista, niin näytän ne täällä varmasti ennen kuin osaatte niitä edes kaivata.
Odotan jännityksellä ensi viikon viikonloppua, sillä järjestetään kotonamme pienet synttäreiden ja tupareiden yhdistelmäbileet. En oo järjestänyt juhlia vuosikausiin, mutta nyt ajateltiin, että koska ei olla pidetty näiden yhdessävietettyjen vuosien aikana vielä yksiäkään juhlia, niin olisi jo korkea aika sellaisille. Yhdistetään tuparit poikaystävän syntymäpäiviin, brunssiin ja pienimuotoisiin kesäjuhliin, joten siitä ei voi tulla muuta kuin hauskaa. Se on samalla myös hyvä potku persauksille sen suhteen, että saan (toivottavasti) vihdoinkin suoritettua muutamia kotihommia, joita siirtäisin muuten johonkin hamaan tulevaisuuteen saakka.
Viime viikonlopun festareiden rasvadieetti veti kropan useammaksi päiväksi niin ällöttävän veteläksi, että tiistaisissa ahdistuksissani menin ja tilasin Palms & Berriesiltä pakastimen täyteen superruoka açaíta. Toimitus tuli eilen suoraan kotiovelle, vedin kunnon vitamiinipommin heti iltapalaksi ja nyt seuraavaksi ajattelin käynnistää viikonloppuni kasaamalla itselleni oikein kunnon superkulhon myöhäiseksi aamupalaksi. Açaíta ei sanota turhaan koukuttavaksi, mutta tuntuu pirun hyvältä himoita pitkästä aikaa jotain, joka on jotain muuta kuin rasvalla kyllästettyä.
Toivottavasti sunkin kesä on sujunut mukavasti. Ihanaa alkavaa viikonloppua!
136
*Festariliput saatu
Kaksi asiaa, jotka ei petä koskaan: Ruisrock ja tämä klassinen festarikokoonpano. Lyhyeksi jääneitä yöunia, päivä toisensa jälkeen toistuvaa identtistä festaridieettiä (Bonelessia päivällä, pizzaa yöllä), iloisia ystäviä, tanssittavaa musiikkia ja kaatosateeseen varautuneen festarikansan yllättänyttä auringonpaistetta, josta saatiin riemuita lähes läpi koko viikonlopun. Takana on – taas kerran – ikimuistoinen heinäkuun ensimmäinen viikonloppu Turussa.
Meillä kävi niin mieletön tuuri, että päästiin majoittumaan erään tutun ihanaan puutaloasuntoon ihan keskustan tuntumaan. Vietettiin kolme päivää girltimea ja aloitettiin jokainen aamu pihalla auringossa istuskellen sekä mimosoista nauttien. Annikan Ruissi-lettipaja teki tänä vuonna paluun ja oli niin menestys, että taidan olla kampaajan roolissa tulevinakin festarivuosina. 😀
Lauantain Empire of the Sunin keikka oli mulle koko Ruisrockin odotetuin hetki, eikä se jättänyt todellakaan kylmäksi: pompittiin sen tuomassa nostalgiahurmoksessa niin kovasti, että puhelimen askelmittari näytti muutaman tunnin jälkeen 15 000 askelta ja jaloissa tuntui aamulla siltä kuin takana olisi maratoni. Ilta oli kuitenkin niin hulvaton, että jyrän alle jääneeltä tuntuva kroppa oli pieni juttu sen rinnalla.
Kiitos viikonlopusta ihanat ystävät, näitä hetkiä muistellaan niinä talven pimeimpinä päivinä lämpimästi. Nukun nyt kuukauden putkeen.
105
