Ei yhtään hullumpi vuosi

Tammikuussa haikailin kunnon talven ja lumen perään. Kuljin päivästä toiseen makuupussia muistuttavassa takissa, jonka uumeniin tuntui turvalliselta hautautua. Toista vuotta jatkunut katuremonttimeteli kiristi hermoja ja elin päivästä toiseen vastamelukuulokkeet päässä. Tunne johonkin muualle haluamisesta vahvistui päivä päivältä, jonka seurauksena otettiin ensimmäinen askel kohti asuntohaaveitamme ja sovittiin lainaneuvottelu pankkiin. Söin aivan karmean monta ravintolaillallista – oli synttäreitä, läksiäisiä ja illallisia ilman sen erikoisempaa syytä. Kävin pitkään kammoamassani viisaudenhammasleikkauksessa vain huomatakseni, että olin pelännyt sitä vuosikaudet aivan turhaan. Asuntonäytöissä käymisestä tuli osa arkipäiviäni. Hankin unelmieni kengät, jotka hiertävät kantapääni rakoille vielä tänäkin päivänä. Juhlittiin kolmatta vuosipäiväämme ja mut vietiin yllätysillalliselle (kuvittelin, etten pidä yllätyksistä, mutta taidan sittenkin pitää). Aloitin jokaisen perjantain joogalla ja opin, että jooga voi olla muutakin kuin epämukavissa asennoissa puuskuttamista.

 

Helmikuussa mieli oli maassa ja oli vähän vaikeaa. Kävelin joka päivä kilometritolkulla meren äärellä. Pakkaspäivien auringonpaiste tuntui maagisen hyvältä ja se antoi energiaa lopputalven selättämiseen. Kävin elämäni ensimmäisessä kasvohoidossa ja lupasin itselleni ottaa sen säännölliseksi tavaksi, mutta se tapa kesti kokonaiset kaksi kertaa. Jatkoin perjantaiaamujen joogaa ja pidin siitä rutiinista kovasti. Käynnistettiin lukupiiri, joka innosti lukemaan enemmän kuin aikoihin. Tykästyin laitepilatekseen ja kävin siellä niin usein kuin raaskin (ihanaa liikuntaa, mutta tosi kallista). Täytin 25, enkä tehnyt syntymäpäivänäni kävelyjä lukuunottamatta yhtään mitään. Sain synttärilahjaksi keramiikkakurssin, enkä olisi voinut parempaa lahjaa toivoa. Jatkoin lukuisissa asuntonäytöissä ravaamista. Löysin unelmieni asunnon, jonka mennessä sivu suun koin suuren suuren pettymyksen, eikä mikään kotiehdokas tuntunut sen jälkeen hetkeen miltään.

 

Maaliskuussa lähdin pitkäksi viikonlopuksi Amsterdamiin, jonne sovittiin treffit kesken ystäväni vaihtovuoden. Joka päivä satoi ja myrskysi, mutta kaupunki oli upea ja tiesin heti haluavani palata sinne vielä joskus takaisin. Kotiinpaluustani seuraavana päivänä koko maa suljettiin ja jäätiin molemmat määrittelemättömäksi ajaksi kotiin. Vakavasta syystä huolimatta se tuntui jännittävältä, sillä tilanne oli täysin uusi. Kalenteri tyhjentyi päivässä ja kaikki vähäisetkin merkinnät pyyhkiytyivät pois. Laitettiin kodinetsintäprojekti toistaiseksi jäihin, sillä tulevaisuus tuntui kovin epävarmalta. Koluttiin kaikki lähiseutujen ulkoilumaastot läpi koko muun kaupungin tavoin. Harrastukset jäivät tauolle, mutta jatkettiin Lukan kanssa agilitytreenejä omatoimisesti. Sisäistin, ettei talvi saapunut tällä kertaa lainkaan, kun ilmassa alkoi olla kevään tuntua. Aurinko paistoi usein ja se teki kotoiluajanjaksosta huomattavasti helpomman. Lukupiiri jatkui etänä tietokoneen välityksellä. Kävelin paljon, sillä ne oli ainoita hetkiä, jolloin sain tarvitsemani oman ajan yksinäni.

 

Huhtikuussa kotoilu jatkui ja alkoi pikkuhiljaa valkenemaan, ettei kyse ole ihan mistään parin viikon poikkeusajasta. Tehtiin aikamme kuluksi asioita, joita ei muuten tehtäisi: opeteltiin päälläseisontaa, leivottiin (koko Suomen tavoin) kaikkea mahdollista patongeista leivoksiin, hoivasin viherkasvejani pieteetillä ja hankin maalaustarvikkeet kotiin. Luonto alkoi heräilemään talvilevolta ja kaikkialla oli kaunista. Cliff alkoi harjoittelemaan erästä kappaletta kitaralla ja soitti sitä niin sinnikkäästi, että aika nopeasti pelkkien alkusointujenkin kuuleminen meinasi poksauttaa verisuonen päästäni. Ostin usein kukkia päiviämme ilahduttamaan. Ajettiin vuoden ensimmäistä kertaa mökille ja siellä haravoitiin kämmenemme verille, sillä oltiin niin täynnä intoa samojen seinien sisällä vietettyjen kuukausien jälkeen.

 

Toukokuussa Luka sairastui yllättäen vakavaan keuhkokuumeeseen. Ei voitu pariin viikkoon lenkkeillä lähipuistoa pidemmälle, joten istuttiin paljon lähirannassa vaan hengittelemässä ja ohikulkijoita katselemassa. Epäonni jatkui, kun heti ensimmäisenä terveenä päivänä potilas liukastui rappukäytävässä ja venäytti jalkansa. Pohdiskeltiin asunnonostoaikeitamme uudelleen ja alettiin päivä päivältä varmistumaan siitä, että halutaan pois keskustasta. Tulevaisuudennäkymien tasaannuttua käynnistettiin etsinnät toistamiseen. Tehtiin eväsretkiä metsiin ja rannoille. Alkoi olla niin lämmin, että ulkona tarkeni hengailla ilman monia vaatekerroksia. Tapasin ystävän kasvotusten ekaa kertaa sitten maaliskuun, kun mentiin turvavälitreffeille ulos. Hankin lisää vihreää hoivattavaa. Jäin koukkuun Kotipizzan tuplapepperoniin valkosipulidipillä (ja rakastan tätä komboa edelleen). Kruisailtiin ympäriinsä upealla kesäautolla. Luonto puhkesi kukkaan ja aurinko paistoi kuin viimeistä päivää. Vietettiin aikaa mökillä, kun ei ollut mitään missä kummankaan pitäisi olla. Palattiin kaupunkiin asuntonäytön vuoksi ja onneksi palattiinkin, sillä siitä asunnosta tuli meidän kodin tuntu. Kuun viimeisenä päivänä poksautettiin oikeaa hetkeä odotellut samppanjapullo, kun ostotarjouksemme meni läpi ja tuntui siltä kuin kivi olisi tippunut sydämeltä.

 

Kesäkuu oli vuoden parhaimpia. Iloitsin uuden kodin löytymisestä ja voin kaiken kaikkiaan tosi hyvin. Kuun ensimmäisestä päivästä alkoi kolmen kuukauden pituinen odotus siihen, että päästään muuttamaan. Tuntui mukavalta saada viettää vielä viimeinen kesä Kalliossa, vaikka samaan aikaan haaveiltiinkin jo siitä, että päästäisiin omalle pihalle. Käytiin usein ajelemassa uuden kodin ympäristössä ja tutkimassa lähimpiä lenkkimaastoja. Lämpöaalto pyyhkäisi yli kaupungin ja vietettiin paljon aikaa ulkona. Hengailtiin usein riippumatossa ja istuskeltiin puistoissa. Käytiin Suomenlinnassa iltakävelyllä ja päädyttiin extempore-illalliselle ihanaan Adlerfeltiin. Luka nautti leveistä ikkunalaudoistamme vielä kun se oli mahdollista. Osallistuin mummin kanssa dreijauksen intensiivikurssille ja ihastuin dreijaamiseen samantien.

 

Heinäkuussa aika suorastaan mateli. Muuttopäivä ei tuntunut saapuvan ikinä ja odottelu alkoi turhauttamaan. Vietettiin päiviä Itä-Helsingin upeimpia paikkoja läpi kahlaten. Päätin alkaa astetta huolitellummaksi naiseksi () hankkimalla kynsiini geelilakkaukset. Kävin taas tekemässä keramiikkaa. Vietin yhden kesän hauskimmista viikonlopuista Tampereella ystäväni kanssa syöden, syöden ja vielä vähän lisää syöden. Kotipizza-koukutukseni jatkui. Järjestin Cliffille ylläripäivän synttäriensä kunniaksi – käytiin wakeboardaamassa, Farangissa ja illaksi kasasin hänen lempi-ihmisensä yhteen. Vietettiin jo perinteeksi muodostunut Lintsi-päivä siskosten kesken ja käytiin Taigassa useita kertoja putkeen. Löysin kesän lempijuomani, rosé spritzerin, ja join niitä monta.

 

Elokuussa alettiin elellä viimeisiä hetkiämme Kalliossa ja odotin malttamattomana muuttoa. Pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin parin päivän varoitusajalla Norjaan telttailemaan. Jännitettiin onko koko Pohjois-Norja retkeilijöitä täynnä, mutta iloksemme saatiin olla tänäkin vuonna aivan omassa rauhassamme. Kotiinpalattuamme alettiin pakkailemaan koko elämäämme laatikoihin. Otin kaiken irti siitä, että asuin vielä kaiken keskellä ja näin usein ystäviä. Otin pitkästä aikaa tatuoinnin, ensimmäisen handpokeni. Aloitin opettelemaan kahvin juomista, jotta pääsisin energiajuomakoukustani eroon. Luka ja rescue-serkku Severi opettelivat varovaisti yhteiseloa. Vein kirppikselle 2/3 vaatevarastostani ja pääsin sopivasti ennen muuttoa lähes kaikesta turhasta eroon. Heitettiin hyvästit Kalliolle ja viiden viimeisen vuoden kotikulmille.

 

Syyskuussa oli muuton aika. Törmäsin ensimmäisellä aamulenkeillä kauriisiin ja olin pakahtua onnesta kaiken kauneudesta. Vaati totuttelua ymmärtää, että oltiin nyt todella rivitaloasunnon omistajia. 105-vuotias supermummomme nukkui pois ja sytytettiin kynttilä kotona, sillä pandemian vuoksi ei päästy hautajaisiin. Käytiin säännöllisillä lenkeillä Lukan tyttöystävän kanssa, joka asui muuton myötä ihan lähellä. Moni ystävä kävi meillä kylässä ja se ilahdutti, sillä olin murehtinut, että jaksaakohan kukaan raahautua keskustan ulkopuolelle. Uusi keittiö innosti kokkailemaan, vaikka pitikin vielä syödä lattialla. Hankittiin heti ensimmäiseksi terassikalusteet ja ehdittiin viettää ihania alkusyksyn hetkiä omalla pihalla. Aloitettiin jokatorstaiset aamutreenit työhuoneen tyttöporukalla. Ei löydetty sopivaa ruokapöytää, joten päätettiin tehdä sellainen itse.

 

Lokakuussa koti alkoi hiljalleen löytämään muotoansa. Puut muuttuivat kirkuvan oransseiksi ja tunsin voivani imeä siitä entistäkin enemmän iloa irti nyt, kun koti oli lähempänä luontoa. Jäätiin pahaan Yatzy-koukkuun ja pelattiin sitä jokaisena mahdollisena hetkenä. Kaikki tuntui muuton myötä loksahtelevan paikoilleen ja mieli oli seesteinen. Kävin rautakaupoissa enemmän kuin koko aiemman elämäni aikana yhteensä. Sain vihdoin pitkään haaveilemani vihreän seinän, kun maalasin meidän vessan. Luka täytti 7 vuotta ja nautti uudesta pihanomistajan roolistaan täysillä. Löydettiin uusi agilitytreenipaikka ja palattiin pitkän tauon jälkeen viikottaiseen treeniryhmään.

 

Marraskuussa pandemiatilanne paheni ja kaikki menot hävisivät toistamiseen kalenterista. Vietin todella paljon aikaa kotona ja kuukausi hujahti ohi silmänräpäyksessä. Käytiin treffeillä Albinassa ja oltaisiin haluttu sitä taivaallista tryffelirisottoa ämpärillinen. Torstaisista aamutreeneistä tuli viikkojeni lempihetkiä, vaikka tilanne pakottikin ne omasta olohuoneesta käsin tehtäviksi. Tilattiin nepalilaista vähintään kerran viikossa. Koko kuukausi tuntui olevan pelkkää hyvää tukkapäivää. Pitkän sadejakson jälkeen satoi ensilumi ja saatiin nauttia siitä kokonaisen päivän verran. Palasin liian pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen kellumaan ja muistin heti, miksi olin pitänyt siitä niin paljon.

 

Joulukuussa otin tosi rennosti. En tehnyt oikeastaan yhtään töitä ja avasin tietokoneen ainoastaan muutaman kerran. Oikomishoitoni tuli vihdoin päätökseensä, kun kävin (vain puoli vuotta myöhässä) hakemassa lopulliset yömuottini hammaslääkäristä. Nautin loputtoman pitkistä illoista sohvalla ja kulutin lempikotihousuni kirjaimellisesti puhki. Päädyttiin viettämään joulu poikkeuksellisesti kahdestaan (tai siis kolmestaan) kotona ja epäilyksistä huolimatta se oli ihanaa – kiireetöntä, rauhallista ja stressitöntä. Vuoden viimeisinä päivinä koukutuin neulomiseen ja sain elämäni ensimmäisen pipon kudottua. Uudenvuodenaattona syötiin tuplajuustohampurilaisia telkkarin edessä, nukahdettiin jo ennen vuoden vaihtumista, enkä olisi halunnut päättää vuottani millään muulla tapaa.

138