Nämä Norja-postaukset on hyvä aloittaa niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin ajoreitistä. Tätä toivottiin, joten täältä myös pesee: tässä suurpiirteinen versio tällä kertaa ajamastamme reitistä! Lopussa myös yksi kullanarvoinen sovellusvinkki, joka teki leiriytymispaikkojen löytämisestä noin tuhat kertaa helpompaa.
Long story short: 12 päivää ja noin 4000 kilometriä. Helsinki – Muonio – Kilpisjärvi – Tromssa – Senja – Lofootit – Narvik – Haaparanta – Helsinki.
Kuten oon jo aiemminkin maininnut, ajettiin menomatkalla käsivarren kautta Norjan puolelle. Se teki ajomatkasta jonkin verran pidemmän, mutta koska oltiin muutenkin menossa aluksi Lofoottien pohjoispuolelle, niin matka taittui varsin suoraviivaisesti. Vietettiin ensimmäinen yömme Muoniossa Harriniva-nimisessä, Muonionjoen varrella sijaitsevassa “lomakylässä”, josta vuokrattiin muutamalla kympillä pikkuruinen mökki.
Seuraavana aamuna lähdettiin ajamaan käsivartta pitkin Kilpisjärvelle, jossa tarkoituksena oli kiivetä Saana-tunturille, mutta joka jäi kuitenkin lopulta vähän lyhyeen. Siispä istuttiin takaisin autoon, ylitettiin raja ja lähdettiin kohti Tromssaa. Heti Norjan puolelle päästyämme maisema muuttui täysin ja varsin tasaiset metsämaisemat vaihtuivat jylhiksi, lumihuippuisiksi vuoriksi, joiden välissä autotiet kiemurtelivat. Pohjoisin Suomi oli kenties kaunein koskaan näkemäni osa upeasta kotimaastamme, mutta koska sää ei varsinaisesti ollut puolellamme, niin kamera tuli harmillisesti kaivettua takakontista vasta myöhemmin.
Tromssan ympäristössä oli vaikuttavan upeaa ja postauksen kuvituksena onkin kuvia sieltä, itse kaupungissa ei vietetty sen enempää aikaa. Tromssan jälkeen lähdettiin ajelemaan alaspäin kohti paljon kehuttua Senjan saarta, jossa pyörittiin muutama päivä ennen kuin jatkettiin alas päin Lofooteille. Senjasta kirjoitan lisää myöhemmin, mutta sen sanon jo valmiiksi, että saaren pohjoisosa oli kerrassaan upea. Ehkä jopa vähän Lofoottejakin kauniimpi.
Senjasta lähdettiin ajamaan kohti Bjerkvikiä, josta käännyttiin oikealle E10 -tielle, joka jatkuu Lofoottien eteläisimpään kärkeen, Å:n kylään, saakka. Ajomatkamme ei ollut ihan yhtä virtaviivainen kuin yllänäkyvässä kuvassa, sillä poikettiin päätieltä jatkuvasti pienemmille maisemareiteille – niiden varrelta kun löytyy yleensä ne kaikkein kauneimmat paikat.
Idyllisen Reinen kylän kohdalla käännyttiin ympäri ja lähdettiin hiljalleen valumaan takaisin kohti pohjoista. “Virallinen” kotimatkamme alkoi lopulta Narvikin kohdalta, josta hurautettiin rajan yli Ruotsin puolelle, josta puolestaan jatkettiin E10-tietä kaakkoon. Viimeinen yö yövyttiin jossain metsikössä vähän vajaa parisataa kilometriä Haaparannasta, eli viimeisen päivän ajomatka oli noin 850 kilometrin pituinen. Ylitettiin raja Haaparannassa, huristeltiin alas Ouluun ja jatkettiin tuttua reittiä kohti Helsinkiä.
Oltiin tien päällä yhteensä vajaat pari viikkoa ja se oli tän pituiselle matkalle ihan kelpo pituus. Välillä meillä oli kuitenkin päiviä, jolloin ei ajettu pariakymmentä kilometriä enempää, joten vähemmälläkin varmasti pärjäisi, vaikka haluaisikin nähdä Norjaa muutenkin kuin pelkän auton ikkunalasin takaa tuhatta ja sataa viilettäen. Kymmenisen päivää voisi olla varsin optimaalinen aika tällaiselle reissulle!
Tehtiin tämänkertainen roadtrippimme meille kummallekin ennestään vieraalla menopelillä, MINIn Countryman -maasturilla. Saatiin taivaansininen auto lainaan Autotalo Laakkoselta, jonka tiimoilta tehdään kaupallista yhteistyötä Instagramin puolella. Reissusta tekemäni blogipostaukset eivät ole osa kaupallista yhteistyötä, mutta koska auto kuitenkin näkyy kuvissa täälläkin, niin siksi selvennys.
Kuten jo Instagramissakin mainitsin, en olisi ensimmäiseksi ajatellut MINI Cooperia reissuautoksemme, sillä mielikuvani siitä oli pieni ja näppäränkokoinen kaupunkiauto. Countryman oli iloksemme kuitenkin jopa yllättävänkin tilava, itseasiassa jopa tilavampi kuin viimekertainen lainamaasturimme. Kahden ihmisen ja yhden koiran kahden viikon varusteet, paljon tilaa vievät leiriytymisvarusteet sekä jättimäinen ruokamäärä mahtui pelkästään takakonttiin ongelmitta ja takapenkillä oli ainoastaan koiran häkki sekä jalkatilassa pari vesikanisteria. Varsinainen tilaihme!
Useampi kesällä vastaavalle reissulle lähtevä kyseli myös, että mistä ihmeestä oikein löydettiin meidän kivat yöpymispaikat ja kerron teille nyt (pian ei-niin-salaisen) salaisuuden: Park4night -sovellus. Iso kiitos eräälle poikaystävän kaverille, joka vinkkasi siitä meille, sillä sen avulla löydettiin kaikki parhaimmat spotit teltalle.
Sovelluksesta voi nimittäin hakea käyttäjien lisäämiä leiriytymispaikkoja tietyltä alueelta. Täpit on höystetty muutamilla sanoilla ja välillä jopa kuvilla, joskin jopa niistä kaikkein upeimmista paikoista oltiin monesti saatu poikkeuksellisen kököt kuvat aikaiseksi. Sieltä sai kuitenkin hyvin osviittaa siitä, mitä vastassa tulee mahdollisesti olemaan (esim. kivinen hiekkapohja vai pehmeämpi nurmikkopläntti) ja sen ansiosta jokaisen yömme leiriytymispaikka osoittautui ihan nappivalinnaksi. Viime kesän reissulla pärjättiin ilman sovellusta, mutta silloin paikkojen etsiminen meni välillä nimenomaan etsimiseksi, sillä vaikka muuten sopiva paikka olisi sattumalta löytynytkin, niin maahan kiinnitettävää telttaa ei olisi saanut välttämättä pystytettyä. Siispä superlämmin suositus kyseiselle sovellukselle – se ei edes maksa mitään.
Kysymyksiä ajomatkasta, -reitistä tai jostain muusta aiheeseen liittyvästä? Huikkaa kommenttiboksiin, niin vastaan parhaani mukaan <3
85
