Kaupallinen yhteistyö: Musti & Mirri
Koiranomistajan arki on monen mielestä asia, jossa on niin hyvät kuin huonotkin puolensa, mutta mä en rehellisesti sanottuna vaihtaisi tästä päivääkään. En edes sitä, jolloin heräsin aamuyöstä silmät ristissä luuttuamaan oksennuksia upouudelta matoltamme saati varsinkaan sitä, jolloin agilitytreenien onnistumiset veti suupielet korviin vielä seuraavinakin päivinä.
Voisin jopa sanoa, että eletään parhaillaan yhteisen elämämme parasta aikaa. Arki on helppoa, mukavan leppoisaa ja se tekee kaikki osapuolet päivittäin onnelliseksi. Luka-herra on näin viiden vuoden vanhana sen ikäinen, että sellainen ylimääräinen, pennulle ominainen riehuminen on karistettu matkasta aikapäivää sitten ja jäljellä on fiksu, aikuinen koira. (Ainakin suurimman osan ajasta…) Sellainen, jota katsoessaan voi miettiä itsekseen hymyillen, että varsin kelvon koirakansalaisen sitä on saanut tällaisilla olemattomilla taidoillakin kasvatettua.
Luka on ollut moniin ”kauhutarinoihin” verrattuna aina varsin helppo koira, mutta jossain vaiheessa se paljon antava sekä ottava pentuaika oli vielä niin tuoreessa muistissa, ettei toisen koiran hankkiminen ollut aktiivisesti mielessä. Nyt aikaa on kuitenkin kulunut sen verran, että ajatukset siitä on alkanut pyörimään päässä vähän säännöllisemmin, enkä voi kuin ajatella, että olisipa ihanaa antaa Lukalle pikkuveli. Samaan aikaan se kuitenkin mietityttää jopa melkein enemmän kuin ensimmäisen koiran otto aikanaan – entä, jos en kykenekään kasvattamaan toisesta yhtä hyvää? Entä, jos en pidäkään toisesta yhtä paljon, sillä nykyisen koen kuitenkin olevan elämäni koira? Tai entä, jos uusi pentu toisikin Lukasta esiin sellaisia huonoja puolia, joita olisi vaikeaa lähteä kitkemään pois? En tiedä. Ollaan puhuttu, että toisen koiraystävän aika on ehdottomasti vielä lähitulevaisuudessa, mutta ei kuitenkaan välttämättä ihan vielä.
Luka on pikkuruisesta koostaan huolimatta niin mielettömän suuri persoona, että siitä itsesäänkin riittää iloa, läheisyyttä ja pusuja vielä pitkään. Tällä hetkellä on oikein hyvä näin, ihan vaan kolmistaan.
Musti ja Mirri viettää näin tammikuussa kanta-asiakkaiden kuukautta, eli tarkemmin sanottuna Kaverien kuukautta. Ai miten se liittyy mihinkään? No, Luka on ollut mun parhaista parhain kaveri jo kokonaisen 60 (!!!) kuukauden ajan, mutta tässä tammikuussa Luka sai kunnian olla myös Mustin ja Mirrin Kuukauden kaveri! Me ollaan kuuluttu kaverilaumaan jo pidemmän aikaa ja käytetäänkin säännöllisesti hyödyksi siihen kuuluvia etuja, kuten ostoksista kertyviä bonuksia ja mukavia kaveritarjouksia. Edellämainittujen lisäksi Kaveri-ohjelma mahdollistaa myös muita kivoja juttuja, kuten synttärilahjan lemmikeille sekä erilaisia tapahtumia ja palveluita – tarjolla on esimerkiksi OneMind Dogsin agilitykursseja sekä monelle tarpeellinen Kaverivahti -palvelu, joka helpottaa lemmikinhoitajan löytämistä (ja jonne voi halutessaan ilmoittautua myös itsekin hoitajaksi!).
Jos oma lemmikkiystävänne ei kuulu vielä Kaverilaumaan, niin kannattaa liittyä siihen samantien – se on täysin ilmaista ja liittymisetuna saatte nyt ensimmäisestä ostoksestanne -10% alennuksen sekä myymälässä että verkossa.
Luka muuten vastasi Kuukauden kaveri -tittelinsä kunniaksi myös vanhoihin kunnon ystäväkirjakysymyksiin ja mikäli karvakaverin lempiasiat tai vaikkapa motto kiinnostaa (tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on monia Lukan faneja), niin vastaukset kyssäreihin löydätte halutessanne täältä 
Onpa hän symppiksen näköinen 🙂
Ihania kuvia!
Hänen tapauksessaan ulkokuori ei petä <3 Kiitos!
Mulla ois uusien talvikenkien osto edessä, ja tosiaan koiran kanssa metsässä remuamiseen ois kiva löytää jotkut lämpimät yksilöt. Ootko ollut tyytyväinen sun uggeihin? Minkälaisia muita vastaavia talvikenkiä sulla käytössä?:)
Mulla on itseasiassa sama tilanne ja ajattelin hankkia Sorelit! UGGit on muuten hyvät (noi mun on ollut käytössä jo 3-4 talvea ja kestää varmaan vähintään toiset samanlaiset), mut en ite käyttäis niitä pidemmässä kävelyssä saati märällä kelillä, jota Helsingissä kuitenkin on useimmiten talvisin. Välillä käytän myös Timberlandeja, mutta nyt ajattelin tosiaan hankkia paljon kehutut Sorelit ulkoiluun 🙂
Iso suositus Soreleille! Ne on ollu ihan parhaat talvikengät, joilla on voinut kahlata lumessa ilman jalkojen kastumisen pelkoa. Ne ei ole myöskään liukkaat toisin kuin Uggit. Omat on kestänyt jo muutaman vuoden ja on edelleen ihan priimakunnossa.
Ja itse aiheesta vielä, meillä on 5- ja 3-vuotiaat koirakaverit. Toisen koiran hankinta oli jo alusta asti mielessä tämän 5-vuotiaan hankintaa pohtiessa, sillä oltiin pohdittu samaa jo edellisen koiran aikana. Näiden koirien ystävystymistä on ollut tosi ihanaa seurata ja he ovatkin nykyisin tosi ihana parivaljakko! Hauskaa on ollut myös huomata, kuinka erilaisia persoonia ne on. Vanhempi on maailman hellyydenkipein koira ja haluais vaan rakkautta koko ajan, kun taas nuorempi on enemmän oman tiensä kulkija ja esim. pentuna jo hakeutui mökillä itsekseen sisälle päiväunille muiden touhutessa pihalla… 😀
Molemmista on tullut kyllä ihan yhtä rakkaita ja pyritään antamaan huomiota tasaisesti molemmille. Vanhempi huomioidaan toki aina ensimmäisenä. Ehkäpä ainut ”huono” puoli on ollut se, että joutuu olemaan aiempaa tarkkaavaisempi, kun pitää molempia vapaana metsissä yms., vaikka molemmat onkin perustottelevaisia. Ja välillä tuntuu, ettei kädet riitä, kun pitää koko ajan rapsutella molempia. Mutta joka tapauksessa kahden koiran hankinta on ollut ehdottomasti meillä hyvä päätös ja voin sitäkin suositella. 🙂
Pakko tunkea tähän, itsekin suosittelen Soreleja 🙂 Ja toinen merkki, mistä oon tykännyt on Merrell! Soreleista taitaa löytyä korkeampi malli kuin Merreleistä, mutta molemmat on kyllä sopinu mulla talveen. Toisia käytän työkenkinä ja toisia ihan vapaa-ajalla.
Me hankittiin syksyllä toinen koira reilu 2-vuotiaan koiramme kaveriksi. Ainakin vielä tuntuu suoraansanottuna virheeltä 😀 Toisessa koirassa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta olen tajunnut nyt jälkikäteen, että oltaisiin kyllä pärjätty ihan sillä yhdelläkin. Tietysti tämä alun pentuaika on aika haastavaa, mutta tuntuu, että tuo ensimmäinen koira oli oikein lottovoitto – sehän ei koskaan oikein tuhonnut mitään ja oppi käskyt helposti. Tämä toinen ei opi mitään, tuhoaa kaiken ja aina työpäivän jälkeen on uusi kiva ylläri odottamassa. Meidän ensimmäiselle tämä on kyllä tehnyt siinä mielessä hyvää, ettei ole enää niin arka toisten koirien kanssa, mutta tunnen tuon tyypin niin hyvin, että luulen, että sekin olisi ollut onnellisempi ainoana koirana. Toki toivon, että saadaan tuosta toisesta koirasta vielä kelpo perheenjäsen ja kiinnyn myös häneen aikanaan. Nyt se tuntuu haastavalta, kun koira rikkoo ja tuhoaa lähinnä kaiken mitä omistan. Tuskailen myös sen tunteen kanssa mitä itsekin mainitsit, että ensimmäinen koira on sulle se ”elämän koira”, niin on mullekin ensimmäinen juuri se. Toivon kuitenkin, että pääsen noista negatiivisista tuntemuksista aikanaan eroon – onhan tuo toinen kiva ja söpö, kun sille päälle sattuu 🙂
Iso tsemppihali pentuarkeen! Se osaa olla haastavaa (ja välillä jopa raastavaakin), mutta palkitsee kuitenkin aina lopulta <3
Tuolle aiemmalle kommentoijalle, minkä ihmeen takia olet hankkinut koiranpennun, jos se ei saa käyttäytyä kuin pentu? Jokaisella koiralla on oma luonne, ja jos sitä ei ole valmis hyväksymään niin älä ikinä ota koiraa. Oksettavaa, että ihmiset hankkivat koiria omia tarkoituksiaan varten, eikä siksi että halutaan tarjota paras mahdollinen koti koiralle.
Mistä toi sun pipo on, onko weekdayn Lova knit beanie? 🙂 ihana!
Se on tosiaan Weekdaysta! En muista nimeä, mutta uskoisin sen olevan juurikin toi mainitsemasi 🙂 Kerrankin sopiva malli mun isolle päälle 😀
Meille tuli toinen koira kun vanhempi oli juurikin tuon 5 vuotta. Olihan se alku rankkaa pakko myöntää. Vanhemmalla kesti aikaa hyväksyä uusi perheenjäsen, mikä kyllä arvattiinkin etukäteen. Myös nuoremman pentuaika oli paljon rankempi mitä ensimmäisen. Siinä missä eka oppi sisäsiisteyden ja peruskäskyt melkein ekalla yrittämällä, meinasi tokan kanssa loppua usko oppimiseen välillä kokonaan. Pariin ekaan kuukauteen ei tullut myöskään paljon nukuttua kun pentu töhötti menemään minkä kerkesi, se väsymys oli ehkä kaikkein rankinta, eikä vauvakuume oo päässyt sen takia vielä yllättämään hehe XD Nyt koiruudet on 2 ja 7v ja parempaa parivaljakkoa ja koiraveljeyttä ei olisi kyllä voinut toivoa! Alun hankaluuksien jälkeen nuorimmastakin on kasvanut mitä kiltein ja hauskin tyyppi. Luonteet heillä on kuin vastakohdat, mutta ehkä just siksi molemmat on yhtä rakkaita ja ainutlaatuisia tapauksia! <3