Annika Ollila

  • Home
  • Contact
  • Categories
    • Ajatuksia
    • Lifestyle
    • Lookbook
    • Matkailu
  • Archives
    • 2019
    • 2018
    • 2017
    • 2016
    • Facebook
    • Instagram

Lifestyle • 25 tammikuun, 2018

Paras mahdollinen vuosipäiväillallinen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Eilen oli tosiaan meidän ensimmäinen yhteinen vuosipäivä ja niinhän siinä lopulta kävi, että tervehdyin kuin tervehdyinkin juuri sopivasti keskiviikoksi! Liekö tästä on kiittäminen tuuria vai niitä inkiväärimehuja, joita litkin naama irvessä sängyn pohjalta monta päivää putkeen…

 

Vuosipäivän kunniaksi mentiin treffi-illalliselle BasBasiin, josta olin varannut meille pöydän jo viime vuoden puolella ja se oli aivan täydellinen valinta. Oltiin kummatkin kyseisessä ravintolassa ensimmäistä kertaa, mutta jo hyvissä ajoin tiedettiin, ettei se jää varmasti viimeiseksi – kaikki meni nimittäin alusta loppuun asti niin nappiin, että illallinen hujahti heittämällä ravintolakokemuksiemme kärkikahinoihin. Puheensorinasta täyttynyt paikka oli rennon viihtyisä, palvelu jopa poikkeuksellisen hyvää ja ruoka (veriappelsiinirisotto oli taivaallista!) vielä sitäkin parempaa. Koko illallisesta jäi niin hyvä mieli, että päiviteltiin sitä pitkään vielä kotonakin. Ainoa miinus paikassa on se, että aika moni muukin on ihastunut kyseiseen ravintolaan ja siksi pöytävaraukset täytyy tehdä tosi hyvissä ajoin etukäteen, mutta tässä tapauksessa hyvää kannatti ehdottomasti odottaa.

 

Toivottavasti saan kokea vielä monta vähintään yhtä ihanaa illallista samaisessa seurassa. <3

 

 

 

6

28 kommenttia

Related Posts

Erilainen syysreissu
Luurin läpi
Kaikki 42 viherkasvi(st)ani
NELLY X-MAS HOTEL
Next Post:
Punaperjantai
Previous Post:
Tammikuun fiiliksiä puhelimesta

Kommentit

  1. Rena sanoo

    25 tammikuun, 2018 11:56

    Looks definitely very yummy!
    With love from Bavaria/Germany, Rena

    Vastaa
    • Annika sanoo

      25 tammikuun, 2018 13:47

      Thanks, Rena!

      Vastaa
  2. Nimetön sanoo

    25 tammikuun, 2018 13:42

    Siis oikeestiko sun poikaystävä oli pipo päässä raflassa..?

    Vastaa
    • Annika sanoo

      25 tammikuun, 2018 13:45

      Kyllä – kuten myös monet muut asiakkaat ja työntekijät 🙂 Jakaa varmasti mielipiteitä, mutta mun mielestä päähineet on nykypäivänä verrattavissa muihin asusteisiin, enkä henkilökohtaisesti pidä pipo päässä syömistä tai sen pitämistä sisällä minään etikettivirheenä. Toki asia on täysin eri silloin, jos kyseessä on muodollisempi paikka tai tilaisuus (viralliset juhlat, hautajaiset jne.), mutta muuten normaalia näin vuonna 2018.

      Vastaa
  3. R sanoo

    25 tammikuun, 2018 14:01

    BasBas on mun mielestä yksi kaupungin parhaista ravintoloista! Erityisesti tykkään siitä, että vaikka ruoka onkin laadukasta ja paikka tosi arvostettu, niin tunnelma on silti rento, eikä tuonne tarvitse mennä ”pönöttämään”, kuten moniin muihin vastaaviin paikkoihin. Hyvän valinnan siis teitte.

    Onnea vuosipäivän johdosta! <3

    Vastaa
    • Annika sanoo

      25 tammikuun, 2018 15:32

      Tykästyttiin ravintolaan kyllä kovasti. Kiitos! <3

      Vastaa
  4. Nimetön sanoo

    25 tammikuun, 2018 14:03

    mikä on toi ensimmäisen kuvan annos? näyttää herkulliselta!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      25 tammikuun, 2018 15:32

      Juuripersiljaa, jonka olemassaolosta en ollut edes tiennyt ennen eilisiltaa! 😀

      Vastaa
  5. Saara sanoo

    25 tammikuun, 2018 14:23

    Ihanan näköinen ilta! Oikein hyvää vuosipäivää teille 🙂

    Vastaa
    • Annika sanoo

      25 tammikuun, 2018 15:31

      Kiitos paljon! <3

      Vastaa
  6. Maaju sanoo

    25 tammikuun, 2018 14:48

    Kävin BasBasissa syömässa tän vuoden alussa ja mulle se oli kyllä pettymys 🙁 En tiedä osuttiinko me huonolle päivälle, koska meidän nelihenkinen pöytäseurueen antaman yhteisarvosana oli muistaakseni luokkaa 7,5… Oon tosiaan kuullu siitä vaan hirveesti hyvää ni oonki miettiny, että pitäiskö sille antaa uusi mahdollisuus koska ympäristö ja henkilökunta olivat 5/5. Harmittaa kyllä vaan maksaa niitä hintoja, vaikka ne ei kaikista kalleimpia olekkaan. Jotenkin sitä kuitenkin haluaisi vähän paremman kokemuksen noilla hinnoilla. Kiva kuitenki, että teillä oli onnistunut ilta 🙂 Vaikutat niin huipputyypiltä!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      25 tammikuun, 2018 15:30

      Höh, kurja kuulla! Mä olin itseasiassa kuullut siitä etukäteen myös muutamia tän kaltaisia juttuja, muttei onneks annettu niiden häiritä ja mentiin testaamaan ravintola joka tapauksessa, koska tykättiin koko illalliskokemuksesta tosi paljon 🙂 Ymmärrän kyllä ton, että harmittaa, mikäli ei tavallaan koe saavansa rahoillensa vastinetta – me valittiin edelliselle ”treffi-illallemme” marraskuussa ravintola, joka osoittautui kunnon hudiksi ja se oli sen verran hintava, että jopa ihan ärsytti, kun tiesi, että samalla summalla ois saanut tosi hyvänkin illallisen melkein missä tahansa muussa ravintolassa…

      Vastaa
  7. Linda/Revontulipalo sanoo

    25 tammikuun, 2018 16:49

    Namm noi ruoat näyttää hyviltä! Ja ihana että tervehdyit ajoissa ni pääsit täysillä nauttimaan teidän illasta 🙂 En tiiä ootko joskus tehnytkin tällaisen, mut olis kiva jos voisit johonkin postaukseen koostaa useampiakin sun lempiravintoloita Helsingistä. Siitä olis niiin helppo selailla vinkkejä omaa ravintolailtaa varten ^^

    Vastaa
    • Annika sanoo

      26 tammikuun, 2018 09:24

      Tässä postauksessa on muutama vinkki viime kesältä: https://www.annikaollila.fi/2017/08/15-ravintolavinkkia-helsinkiin/
      Tosin nyt kun katsoin listaa pitkästä aikaa, niin tekisin siihen kyllä jonkin verran muutoksia ja lisäyksiä. Laitetaan siis idea jatko-osasta korvan taakse! 🙂

      Vastaa
  8. Maria 2.0 sanoo

    25 tammikuun, 2018 18:03

    KERRANKIN hyötyä siitä, että itse syö samaan aikaan ruokaa ! 😀 tästä paikasta en ole vielä kuullutkaan

    Vastaa
    • Annika sanoo

      26 tammikuun, 2018 09:24

      Toi oli kyllä tosi kiva ravintola <:

      Vastaa
  9. Anonyymi sanoo

    25 tammikuun, 2018 19:23

    Sä sanoit näin tos yhessä vastauspostauksessa empaattisuudestasi us. – ”Oon tosi huomaavainen muita ihmisiä kohtaan, mutta sen vuoksi oon ollut välillä vähän liiankin kiltti mua kaltoin kohteleville tyypeille ja oon saanut monesti siipeeni sen vuoksi. Oon kuitenkin aika vastikään oppinut vetämään sopivan rajan siihen, että mikä on inhimillistä auttamista ja mikä vuorostaan kostautuu itselleni ja se on tullut tarpeeseen.”
    <—- mulla on aivan sama juttu! Oon liian empaattinen niillekkin, jotka kohtelee mua kaltoin ja oon myöhemmin kärsiny siitä ite, miten sä opit vetämään siihen rajan/ tai mennyt muuttamaan, onko mitään neuvoja?? Kaipaisin vähän tuohon apua..

    Vastaa
    • Annika sanoo

      26 tammikuun, 2018 09:27

      Ehkä mä jossain vaiheessa vaan tajusin, että mulla on jokaiselle ihmiselle ns. tietyn verran empatiavarastoja ja muutama tyyppi imi omansa tyhjäksi ennätysnopeasti 😀 Eli toisinsanoen, mitta tuli täyteen ja lakkasin välittämästä. En oo ollut sittemmin kyseisten ihmisten kanssa sen kummemmin tekemisissä, sillä yleensä ne on ollut myös niitä ”ystävyys”suhteita, joissa sua käytetään hyväksi ilman, että saat siitä itse yhtään mitään. Parempi ilman!

      Vastaa
  10. Pipsa sanoo

    25 tammikuun, 2018 22:08

    Näyttääpä ihanalta illalta 🙂 ja kaunis paita sulla, mistä hän mahtaa olla?

    Vastaa
    • Annika sanoo

      26 tammikuun, 2018 09:28

      Se on tämä paita: https://nelly.com/fi/vaatteita-naisille/vaatteet/paitapuserot-kauluspaidat/new-look-200420/muriel-very-frilly-ls-she-291893-0426/

      Vastaa
  11. Roosa sanoo

    25 tammikuun, 2018 22:45

    Ootpa ollu nättinä! Kuinka sä saat sun hiukset pysymään niin kuohkeina myös kihartamisen jälkeen? Mulla on paksut hiukset, mutta jos kiharran ne niin tuntuu että ne lätistyy ihan hiirenhännäksi. Jätätkö alimmat hiuskerrokset vähemmälle käsittelylle vai kuinka? Oon niin tumpelo hiustenlaitossa! Kiitos jo etukäteen jos osaat heittää vinkin!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      26 tammikuun, 2018 09:30

      Hmm, mulla ei oo oikeestaan ollut tollaisia ongelmia… Kiharran kaikki kerrokset ihan samalla tavalla, eikä se vaikuta kuohkeuteen mitenkään. Ehkä joku muotovaahto tms. auttaisi? Mä en valitettavasti osaa sanoa sellaisista mitään tai vinkata mitään hyvää tuotetta, kun en itse käytä vastaavaa. Pahoittelut! <3

      Vastaa
  12. Nimetön sanoo

    25 tammikuun, 2018 22:47

    Hei mikä mahtaa olla toi ihana paita tai mekko sun päällä? Kaunis!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      26 tammikuun, 2018 09:30

      Kyseessä on tämä paita: https://nelly.com/fi/vaatteita-naisille/vaatteet/paitapuserot-kauluspaidat/new-look-200420/muriel-very-frilly-ls-she-291893-0426/

      Vastaa
  13. J sanoo

    26 tammikuun, 2018 08:00

    Hei löysittekö jostain etukäteen BasBasin menua tai hintoja netistä? En nimittäin itse meinaa löytää mistään.. Minkälainen hintataso paikassa oli? 🙂

    Vastaa
    • Annika sanoo

      26 tammikuun, 2018 09:32

      Ei löydetty, kun sitä ei oo netissä ollenkaan! Menu (2 pientä alkupalaa, ”väliruoka” [pasta tai risotto] ja pääruoka) on kuitenkin 45€ per henkilö 🙂 Meidän illallinen maksoi menun, jälkkärien ja viinien kanssa n. 80€ per naama!

      Vastaa
      • Nimetön sanoo

        26 tammikuun, 2018 15:01

        Okei, kiitos paljon 🙂

  14. Annie Tiitinen sanoo

    26 tammikuun, 2018 18:45

    Ootko kattonut Netflixistä dokumentin Minimalism? Suosittelen katsomaan ja pohtimaan sen herättämien ajatusten pohjalta mm. Omaa esimerkkiä ja omaa elämäntapaa. 🙂
    Laitathan sanan kiertämään, mikäli dokumentti oli sinulle mieleinen!
    Hyvää alkukevättä
    Annie

    Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot

Search

Follow on Instagram

Copyright © 2025 Annika Ollila • Design by LuxiBee

Copyright © 2025 · Muse / Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään