Laskeskelin äskettäin, että mulla on tällä hetkellä yhteensä 42 viherkasvia. 42 saattaa kuulostaa paljolta, mutta koska ruukut on ripoteltu niin väljästi pitkin poikin kotia, niin käytännön elossa se ei tunnu siltä. Meillä on jopa kokonainen huone ilman yhtäkään kasvia! (Ja vähän ankea huone onkin – jopa poikaystävä totesi, että voitaisiinko hankkia työhuoneeseen vähän jotain vihreää, niin saataisiin sinnekin vähän kotoisuutta. Yes please!) On uusia, vanhoja, pieniä, suuria, vähään tyytyviä, juoppoja, nirppanokkia ja vaikka mitä muuta. Osa mukaanlaskemistani kasveista on myös vasta pikkuruisia alkuja, eli jos koko määrä olisi pelkkää kolibrikukkaa ja jättipeikonlehteä, niin ahdasta varmasti olisi. Nyt mahdutaan hyvin elämään ja mikä parasta, aina on tilaa “vielä yhdelle” tai parillekin. En muista missä määrissä viime keväänä liikuttiin, mutta veikkaisin, että määrä on vuoden kuluessa (ja uuden kodin myötä) suurin piirtein kaksinkertaistunut.
En meinaa koskaan muistaa, että meillä olisi mitenkään erityisen runsaasti kasveja. Yleensä havahdun miettimään sitä ainoastaan silloin, kun joku uusi kyläilijä astuu ensimmäistä kertaa ovestamme sisään ja heti ensimmäiseksi toteaa, että “sä taidat todella pitää viherkasveista”. 
Mun viherkasvihullaantuminen on tullut aiemminkin ilmi, mutta useimmiten kuvissa vilahtelee aina ne samat kasvit. Siihen tulee muutos nyt, sillä tämän postauksen kuvissa näkyy poikkeuksellisesti lähes jokainen kasvini – myös ne, jotka pääsevät aniharvoin esille, vaikka ansaitsisivatkin vähintään yhtä paljon palstatilaa. Toivottavasti tästä on iloa etenkin muiden viherkasvityyppien silmille!
kolibrikukka
kastanjasutipuu / täplämaija
peikonlehti / keihäsanopinkieli
nukkapiilea
Ihkaensimmäisessä kodissa asustellessani en ihan ymmärtänyt viherkasvien päälle, eikä kotonani ollut satunnaisia lähikaupan tulppaaninippuja lukuunottamatta mitään vihreää. Nyt, 9 vuotta myöhemmin, ajatus viherkasvittomasta kodista tuntuisi ankealta ja kolkolta, eikä lainkaan omalta. Vehreys tuo kotiin eloa, lämpöä ja luonnonläheisyyden tuntua, mutta en koe haalineeni tällaista kasviarmeijaa ainoastaan vihersisustuksen vuoksi, vaan myös siksi, että niiden hoitamisesta on tullu mulle suorastaan terapeuttista tekemistä, josta nautin aivan hulluna. Jos joku ajanviete on tehnyt tästä koronavuodestani paremman, niin viherkasvien parissa puuhastelu (vähintään tähän tyyliin). Ok, hyviä sarjoja on myös kiittäminen, mutta siitä lisää joku toinen kerta.
Mulla ei oo mitään tiettyä viherkasvien hoidolle omistettua viikonpäivää, enkä pidä kirjaa siitä, milloin mitäkin on viimeksi kasteltu (vaikka välillä mietin, että ehkä pitäisi). Oon pikkuhiljaa alkanut tuntemaan kasvieni sielunelämää sen verran, että niitä katsomalla ja sormen multaan törkkäämällä pystyn yleensä tunnistamaan niiden tarpeita. Vuodenvaihteessa kasvivalot hankittuani otti myös hetken hiffata (kantapään kautta tietenkin), että kaikki kasvit eivät suinkaan välitä suorasta paahteesta, eikä enempi oo siis aina automaattisesti parempi. Sittemmin oon hionut kasvitetristaitojani äärimmilleen ja onnistunut löytämään lähes kaikille viherasukeille sellaiset paikat, joissa valon määrä on juuri kyseiselle kasville mahdollisimman optimaalinen – yhdellä se on aivan lampun alla, toisella heti ikkunan edessä ja joku taas kukoistaa parhaiten vähän kauempana ikkunasta.
Yhden jutun teen kuitenkin joka ikinen päivä: mulla on olkkarissa suihkepullo ja usein sen ohi kävellessäni nappaan pullon käteen ja käyn sumuttelemassa suurimmat kasviryppäät läpi. Teen sen aina esimmäiseksi aamulla, viimeiseksi illalla ja välillä vielä kertaan tai pariin päivän mittaan. Joskus sitä tehdessäni huvitun ajatellessani, kuinka suurta mielihyvää kasvien hoitaminen mulle todella antaa, vaikka suurimmaksi osaksi oon siitä vaan ilahtunut, sillä se on tuonut mun päiviin moninkertaisesti lisää pieniä ja vähän suurempiakin iloja. On ihan sairaan tyydyttävää seurata uutta kasvua ja kasvien kukoistamista, jonka on onnistunut omin käsin mahdollistamaan.
täplämaija
pennimuori & palmuvehka / herttalyhty
hienohelma
palmuvehka / pilleriviikuna
Viherkasvien tarpeet samojenkin kasvilajien välillä riippuu paljon olosuhteista, joten yksityiskohtaisen hoitorutiinin kertominen olisi ehkä vähän tarpeetonta, mutta sen sijaan kerron pari yksinkertaista juttua, joiden avulla oon saanut useimmat kasveistani elelemään parasta elämäänsä:
Valo. Kasvit kannattaa yleisesti sijoittaa mahdollisimman valoisaan paikkaan, mutta jos sellaista ei löydy ja uutta kasvua halajaa, niin kasvivalo ei oo yhtään hullumpi valinta – se voi olla jopa tehokkaampi vaihtoehto kuin ulkoa tuleva valo. Mä hankin viime talvena kasvivaloiksi pääasiassa pieniä klipsivalaisimia (Jysk), jotka on helppo sijoitella ympäri kotia ja niihin ostin Airamin kasviledit. (Polttimo-ostoksilla kannattaa muuten muistaa tarkistaa, että valon väri on kirkkaan pinkin sijaan neutraali, ellet ihan erityisesti toivo sellaista pornahtavaa viehättävää tunnelmavalaistusta.)
Älä unohda lannoittaa. Kasvit pärjäävät ilman lisäravinteitakin, mutta jos tarkoituksena on saada kasvi kukoistamaan, niin kasvukaudella (eli keväästä syksyyn) lannoituksesta ei oo ainakaan haittaa. Mä lannoitan lähes kaikkia viherkasvejani joka toisella kastelukerralla, muutamia jokaisella kastelukerralla ja muutamia taas harvemmin. Mutta hyvä nyrkkisääntö on, että vähintään uuden kasvun näkyessä kannattaa antaa lisäravinteita. Mä käytän tällä hetkellä sellaista Kekkilän luonnonmukaista kasviravinnetta, joka on kätevässä pumppupullossa.
Kun tietää milloin kasvejaan olisi hyvä kastella (toiset tykkäävät mullan kuivahtamisesta kastelukertojen välissä, toiset taas jatkuvasti kosteasta mullasta), niin helppo keino nähdä mullan tilanne on tökätä ruukkuun kertakäyttöinen syömäpuikko. Jos tikkuun jää reilusti mullan jäämiä, niin multa on vielä kosteaa – jos tikku on ylös nostettaessa puhdas, niin multa on kuivahtanut ja kastelun tarpeessa.
Jos lehdet käpristyvät, niin kyseessä on todennäköisesti liian vähäinen kastelu, ravinteiden puute, pieneksi jäänyt ruukku tai kuiva huoneilma. Kyseessä voi olla myös ihan mikä tahansa muu syy suurin piirtein tähtien asennosta lähtien, mutta tarkista ensin ainakin edellämainitut.
Älä istuta kasveja suoraan umpinaiseen suojaruukkuun, sillä silloin liikakastelun vaara on suurin. Suurin osa mun kasveista on istutettu muoviruukkuun, joka asetetaan suojaruukun sisälle. Muutama poikkeus on istutettu suoraan pohjareiällisiin saviruukkuihin, jotka ovat musta käteviä – niiden kanssa kastelutarve on vähän suurempi, sillä ruukku on niin hengittävä, mutta monesti myös ruukun väristä ja painosta voi päätellä kastelun tarpeellisuuden.
Mullanvaihdon yhteydessä ruukun pohjalle kannattaa tehdä pieni salaoja, jotta juuret eivät jäisi lillumaan kasteluveteen. Mä oon käyttänyt siihen hajonneiden astioiden suurimpia sirpaleita sekä ruukkusoraa, joka on juuri salaojitukseen tarkoitettu ja jolla saa helposti myös ruukkuja kevennettyä.
Älä ota viherpeukalointia liian vakavasti, sillä se on kaikkea muuta kuin vakavaa. Epäonnistumisia sattuu kovemmillekin kasviguruille (enkä nyt siis todellakaan puhu itsestäni ), mutta se on elämää se. Nokka pystyyn ja uuteen yritykseen vaan!
kolibrikukka
kultaköynnös / alahyllyllä vasemmalta oikealle: en muista, kultaköynnöksen alku, hopeaköynnös, hoya compacta
kumiviikuna
ylähyllyllä keskellä soihtuköynnös / anopinkieli
hernevillakko
Mietin hetki sitten, että mistä tietää milloin viherkasveja on liikaa tai onko ylipäätään sellaista asiaa kuin liian paljon kasveja? Joku totesi silloin hyvin, että niitä alkaa olemaan liikaa, kun ne ei-niin-lempparit alkaa vähemmälle huomiolle jäätyään kuihtumaan pois ja siinä oli kyllä pointtia. Mulla suurin piirtein kaikki saa saman verran huomiota – välillä vähän enemmän ja kiireisempinä hetkinä taas vähemmän. Toki mullakin on omat suosikkini: suurimman silmäteräni, eli kolibrikukan, lisäksi lemppareitani ovat pilleriviikuna, erilaiset köynnökset, herttalyhdyt sekä nuori peikonlehti, jonka kanssa aion kokeilla ensimmäistä kertaa, että millainen siitä voisikaan oikeanlaisella hoidolla kasvaa. Peikonlehtiä mulla on ollut ennenkin ja hengissä ne ovat kyllä pysyneet, mutta yhtäkään en oo saanut vielä kunnolla kukoistamaan.
Kyllä tänne vielä viherkasveja mahtuisi ja sellaisia varmasti ajan myötä tuleekin, mutta just nyt 42 on aika sopiva luku. Ehkä pysyttelen tässä nyt toistaiseksi ja yritän suunnata innostukseni tuleviksi kuukausiksi pihan puolelle? (Ainakin siihen asti, kunnes seuraava pakko saada tämä ja tämäkin ja hei entäs tämä -aalto vie mut mennessään…)
Näiden parissa puuhastelu on tuottanut mulle viimeisen vuoden aikana poikkeuksellisen paljon iloa ja kasveja hoitaessani moni harmitus on vähintäänkin helpottanut. On hauskaa ajatella, että siellä ruutujen toisella puolella on niin paljon muitakin vähintään yhtä innokkaita oman elämänsä viherpeukaloita, sillä jonkun korvaan tällainen voi kuulostaa jopa koomiselta, mut samalla moni varmasti tietää aivan tarkalleen mistä puhun.
Ois tosi kiinnostavaa kuulla, että mikä on teidän suhde viherkasveihin – onko teidän kotona kasveja ja jos, niin kuinka monta? Entä onko korona-aika vaikuttanut teidän ajatuksiin tai käyttäytymiseen aiheeseen liittyen? 
Ensimmäisen annos koronarokotetta. Se pistettiin olkavarteeni muutama viikko sitten, kun myös nuorempia 2. riskiryhmäläisiä alettiin rokottamaan ja se oli heittämällä yksi kevään ilahduttavimmista jutuista! Se oli mulle pikkuruinen mutta silti konkreettinen askel kohti parempia aikoja.
) sekä siitä, että vaikka usein on kulunut viikkojakin ilman yhden yhtä blogipostausta, niin en oo saanut ainuttakaan kyselyä siitä, että aionko lopettaa kirjoittamisen kokonaan vai mistä kiikastaa. Mikäli joku siellä on sitä kuitenkin miettinyt, niin en tiedä mitä tulevaisuus tuo blogin tai minkään muunkaan suhteen tullessaan, mutta onneksi ei tarvitsekaan tietää. Aika näyttäköön sen, nyt toistaiseksi aion vaan ajelehtia fiilisten mukana.
