Annika Ollila

  • Home
  • Contact
  • Categories
    • Ajatuksia
    • Lifestyle
    • Lookbook
    • Matkailu
  • Archives
    • 2019
    • 2018
    • 2017
    • 2016
    • Facebook
    • Instagram

Curly girl method • 22 marraskuun, 2020

Luonnonkihara – ihan oma kruununi

Kaupallinen yhteistyö: XZ

annika ollila luonnonkihara

Monille tutun sananlaskun mukaan hiukset ovat naisen kruunu. En koe, että hiukset olisivat mikään yleinen kauneuden tai varsinkaan naisellisuuden mittari, mutta ikioma kruununi ne ovat aina olleet.

Paksut hiukset ovat pienestä pitäen olleet suosikkipiirteitäni ulkonäössäni ja tukka onkin aina ollut vahva osa identiteettiäni. Kun pari vuotta takaperin hiukseni alkoivat tippua päästä hormonaalisten muutosten laitettua kropan mullin mallin, niin itsetuntonikin koki kolauksen. Tukassani oli onneksi mistä lähteä, mutta jatkuvasti kasvavien irtohiuskasojen mukana kasvoi myös huoli siitä, että saman menon jatkuessa hiuksia ei olisi pian jäljellä lainkaan. Halusinkin silloin kääntää jokaisen mahdollisen kiven ja perehtyä asiaan kunnolla, jotta en ainakaan itse edesauttaisi hiustenlähtöäni.

En ollut koskaan hoitanut hiuksiani erityisen huolellisesti saati niille sopivilla tuotteilla ja föönaaminen sekä suoristaminen tai kihartaminen olivat joka pesun jälkeinen rutiini, sillä ilman niitä päässä oli kuiva, karhea ja pörröinen korppukasa. Ihan ensimmäiseksi päätin vähentää lämpökäsittelyn minimiin ja samassa rytäkässä törmäsin luonnonkiharan hiuksen hoitoon tarkoitettuun curly girl -metodiin. En useimmiten edes muistanut, että mulla olisi taipumusta luonnonkiharaan, sillä olinhan päivästä toiseen suoratukkainen tyttö. Koska metodin kuitenkin kerrottiin sopivan myös taipuisalle tukalle, niin ajattelin, ettei siinä mitään hävittävääkään ole – vaikka korkkiruuvikiharaa ei lopulta ilmestyisikään, niin ainakin niiden kunto paranisi ja jo pelkästään se olisi pienen vaivannäön arvoista.

Hiustenlähdön seurauksena tukkani ohentui reilun kolmasosan, mutta tilalle sain jotain paljon parempaa. Kun vihdoin lopetin jopa 10 vuotta kestäneen päivittäisen lämpökäsittelyn, hankin oikeanlaiset tuotteet ja aloin totuttelemaan luonnonkiharaani, niin tuntui kuin ihan uusi ovi olisi auennut. Ensimmäistä kertaa vuosiin peilistä näkyi huolettoman sekainen tukka ilman, että olisin tuntenut pakottavaa tarvetta tarttua suoristusrautaan ja muistan ajatelleeni, että tältä tuntuu tuntea olonsa täysin omaksi itsekseen. Samaan aikaan aloin hiljalleen löytämään itseäni myös muilla elämän osa-alueilla ja haluaisin uskoa, että näillä asioilla oli paljonkin tekemistä keskenään: kun itsensä oppii hyväksymään yhdeltä kantilta, niin kaikki muukin alkaa loksahtelemaan pala kerrallaan paikoilleen.

 

annika ollila luonnonkihara xz hiusnaamio xz natura nokkosannika ollila luonnonkihara

Tänä päivänä oon hoitanut tukkaani sille suotuisalla tavalla noin 1,5 vuoden verran, enkä oo koskaan ollut tyytyväisempi hiuksiini tai tuntenut oloani enemmän omaksi itsekseni kuin päästettyäni luonnonkiharan valloilleen. Suorastaan naurattaa ajatella, että kun vihdoin ja viimein lopetin yrittämästä tehdä hiuksistani jotain mitä ne eivät todellakaan olleet, niin sainkin juuri sellaisen tukan, jollaisen oon aina halunnut ja jollaiseksi oon yrittänyt sitä rautojen avulla väkertää.

Useimpina päivinä kiharani ovat kaukana täydellisistä. (Onko edes sellaista asiaa, kuin täydellinen luonnonkihara? Epäilen.) Välillä ne ovat pörröisempiä ja välillä sileämpiä, välillä laineikkaampia ja välillä käkkärämpiä, välillä lättänämpiä ja välillä taas tuuheampia. On myös päiviä, jolloin laiskottaa, enkä jaksa muuta kuin sutaista hiukset pikaisesti kiinni. Mutta mulle tärkeintä on se, että teen juuri niinkuin kussakin hetkessä parhaalta tuntuu – jonain päivänä se on se huoleton pikanuttura, toisina puolestaan huolellisempi muotoilu. Rakastan nimittäin suunnattomasti niitä päiviä, jolloin hiukset näyttävät parhaalta mahdolliselta itseltään, sillä se tuo mukanaan niin mielettömän itsetuntoboostin, että tuntuu melkein siltä kuin voisin valloittaa tukkani kanssa koko maailman. Se onkin ollut suurin syy sille, miksi hiustenhoidosta on tullut niin tärkeä osa elämääni ja miksi nautin siitä nykyään niin paljon, että harvemmin on päiviä, jolloin en laittaisi hiuksiani yhtään mitenkään. Koska jos noin itsevarman ja suorastaan upean tunteen voi saada noinkin helposti, niin näen sen pienen vaivan oikein mielelläni.

Sittemmin oon myös ymmärtänyt, miksi en koskaan tuntenut oloani täysin omaksi suoraksi pakotetulla tukalla. En oo koskaan ollut se tyyppi, joka olisi aina viimeisen päälle laitettu huoliteltuine meikkeineen, viimeisteltyine kampauksineen ja mietittyine asuineen. Sen sijaan oon useimmiten aivan täysi vastakohta – meikata jaksan harvoin, hiukset saavat elää omaa elämäänsä ja päälle löytää poikkeuksetta ne vaatteet, joissa on mukavinta olla. Siihen tietynlaiseen huolettomuuten luonnonkihara sopii täydellisesti, kun hiussuortuvat saavat rauhassa sojottaa, eikä sadekuurojenkaan tarvitse enää pelätä pilaavan kampausta, sillä ne tekevät siitä jopa entistäkin paremman.

Nykyään mut voi nähdä suoristetulla tukalla muutaman kerran vuodessa ja mitä kauemmin sitä on viettänyt kiharapäänä, niin sitä kummallisemmalta se aina tuntuu. Samaan aikaan olo on jollain tapaa tuttu, sillä siitä tulee niin vahvasti mieleen vanha minä, mutta samaan aikaan en tunne sitä enää yhtään omakseni. Yhtä juttua suorassa tukassa kuitenkin rakastan; sitä, että sormia voi juoksuttaa hiusten läpi. Se on nimittäin asia, josta kiharan kanssa voi ainoastaan haaveilla ja myöskin syy sille, miksi välillä kampaajakäynnin päätteeksi annan silottaa tukkani raudalla.

 

xz hiusnaamioxz hiusnaamio annika ollila luonnonkihara

XZ on lanseerannut tänä vuonna tuotteita, jotka ovat olleet oikein tervetullut lisä kauppojen hyllyille. Viimeisimmät uutuudet, tänä syksynä ilmestyneet XZ Hiusnaamiot sekä XZ Natura Nokkoshoitoaine sujahtivat nopeasti omaan hiustenhoitorutiinini tuotearsenaaliin jäädäkseen. Nokkoshoitoaine sisältää hoitavaa nokkosuutetta ja tuote sopii hyvin co-washiin, eli hoitoainepesuun, mutta sarjasta löytyy myös perinteisempi Nokkosshampoo. Käytän tällä hetkellä Nokkoshoitsikkaa aina hiukset pestessäni, hiusnaamion otan mukaan noin joka kolmannella pesukerralla. Näin talven tullen hiukset kaipaavat tehokkaampaa ja huolellisempaa kosteutusta pysyäkseen pehmeinä ja hyvin hoidettuina, joten hiusnaamiota tulee varmasti kulumaan entistä enemmän. Siksi onkin aivan erityisen mahtavaa, että XZ:n tuoterepertuaarista löytyy nykyään myös tehokkaat hiusnaamiot, sillä hyviä naamioita on usein hankalaa löytää päivittäistavarakaupoista saati varsinkaan kukkaroystävälliseen hintaan.

XZ Natura -sarja on saanut inspiraationsa Suomen luonnosta ja sarjasta löytyy omat tuotteensa niin käsitellyille ja kuiville hiuksille (XZ Natura Kanerva) kuin myös herkälle hiuspohjalle (XZ Natura Koivunmahla). Tuotteiden raaka-aineet ovat vegaanisia ja biohajoavia, eivätkä ne sisällä lainkaan silikonia.

 

annika ollila luonnonkihara annika ollila luonnonkiharaannika ollila luonnonkihara

Jokaiselle meistä on varmasti jossain vaiheessa elämäämme sanottu, että ne on vaan hiukset. Totuus kuitenkin on, että suurelle osalle meistä ne ovat lopulta niin paljon enemmän kuin vaan hiukset – ne ovat tapa ilmentää persoonaamme ja parhaimmillaan jopa tärkeä osa identiteettiämme.

Mulle hiukset todella ovat oma kruununi – ja siitä kruunusta saa häpeilemättä nauttia.

PS: Mikäli kaipaat enemmän tietoa ja kokemuksia curly girl -metodista, niin aiempia postauksiani aiheesta löydät tämän linkin takaa. Paljon toivottu video muotoilurutiinistani löytyy puolestaan täältä!

175

8 Comments

Related Posts

15 kyssäriä hiuksista
Curly girl -metodi: 2,5 kuukauden jälkeen
Curly girl -metodi – tilanne vuoden jälkeen
Curly girl -metodi – Q&A

Ajatuksia • 11 marraskuun, 2020

Syksyn suosikit: pelit, rutiinit ja hetket

Sarja: Rakasta mua. Ihana, ihana, ihana ruotsalainen draama, jossa seurataan yhden perheen eri sukupolvien ihmissuhteita koukuttavan inhimillisesti. Välillä nauratti, ajoittain vihastutti ja aika usein itketti. Sarjan ensimmäinen kausi löytyy Yle Areenasta, toinen myös Viaplaysta. Musta muuten tuntuu, että hyviä sarjoja on tullut katsottua menneen vuoden aikana taas niin paljon, että ehkä olisi aika sohvaperunan syysklassikolle, eli the best of the best-listaukselle? Aiemmat samanlaiset postaukset keikkuvat luetuimpien postausten kärjessä kuukaudesta toiseen, joten uudet suositukset olisivat mitä todennäköisimmin aina tervetulleita.

Peli: We’re Not Really Strangers-korttipeli. Samanniminen tili on yksi Instagram-lemppareistani ja viime kesänä raaskin vihdoin tilata pitkään haaveilemani pelin itselleni. Kyseessä ei oo ihan mikä tahansa korttipeli, vaan pakka on täynnä toinen toistaan erityisempiä, eri tasoisia kysymyksiä, joiden avulla on tarkoitus syventää ihmissuhteita täysin uudenlaiselle tasolle. Pitkissä ystävyys- ja parisuhteissa saattaa välillä tuntua siltä, että toinen on jo läpikotaisin tuttu ja että harva asia voisi enää yllättää, mutta näillä harvoin kysytyillä kysymyksillä keskustelukumppanista voi saada esiin jopa sellaisia ajatuksia, joita ei oo välttämättä vielä koskaan sanottu ääneen. Voisin kuvitella tämän pelin olevan oiva tapa tutustua myös esim. uuteen deittikumppaniin ja no, mikseipä ihan kaveriinkin. Voit lukea lisää pelistä täältä.

Rutiini: Torstaiaamujen hikitreenit. Aloitettiin alkusyksystä työhuoneen tyttöporukalla treenirutiini Punavuori Health Clubilla ja siitä on tullut alkukankeuden selättämisen jälkeen viikon suosikkiaamuni. Joka ikinen kerta sinne laahustaessani mietin, että peiton alle jääminen olisi houkutellut, mutta aina hikoilun jälkeen on voittamaton olo. Tänä vuonna mun ei oo tullut liikuttua päivittäisiä kävelylenkkejä lukuunottamatta ihan liiaksi käytännössä lainkaan, joten aina treenin jälkeen jokainen mahdollinen lihas kropassani on sunnuntaihin saakka kipeä. Ja se tuntuu ihanalta. Ei turhaan sanota, että liikunta on mitä parasta lääkettä myös mielelle.

Biisi: Tämä.

Leffa: That Thing You Do! Melkein 25 vuotta sitten ilmestynyt hyvän mielen klassikko on poikaystävälle se the leffa, joka on katsottu läpi monia kymmeniä kertoja, mutta mä en ollut jostain syystä nähnyt sitä koskaan. Muutama viikko sitten korjattiin tämä vääryys ja viimeistään puolessa välissä oli sellainen olo, että haluan katsoa sen samantien uudelleen. (En katsonut, mutta samannimistä kappaletta oon kuunnellut sen jälkeen harva se päivä.)

 

Hetki: Eräs marraskuinen maanantai-ilta. Väsytti ja uuvutti, ulkona satoi kaatamalla ja teki mieli jäädä peiton alle kieriskelemään itsesäälissä, mutta oltiin sovittu ystävän kanssa treffit viinilasillisten ääressä. Vielä lähtöä tehdessäni harkitsin kotiin jäämistä, mutta onneksi kampesin itseni lopulta liikkeelle, sillä ilta oli yksi syksyn hauskimmista. Mitään erikoista ei tapahtunut: istuttiin terassilla lämpölamppujen alla monta tuntia ja juotiin viinilasillinen jos toinenkin, mutta jostain syystä se jäi mieleeni eräänä syksyn parhaimmista hetkistä. Ehkä siksi, että se oli taas niin kovin tarpeellinen muistutus siitä, että vaikka kuinka kovasti tekisi vaan mieli jäädä kotiin, niin säännöllisin väliajoin kannattaa nousta ja lähteä. Sen illan voimalla koko tuleva viikko tuntui vähintäänkin puolta keveämmältä.

Ajanviete: Loputon yatzy-turnaus. Oon löytänyt tän klassikkopelin ensimmäistä kertaa vasta tänä syksynä ja se on sysännyt meidän jokailtaisen telkkarintuijottamistavan yllättävän usein syrjään. Sen lisäksi pelataan muunmuassa aamupalapelejä, iltapäiväpelejä, kumpi vie roskat-pelejä ja häviäjä pesee Lukan hampaat -pelejä. Se on ollut mitä hauskinta viihdettä ja mikä parasta, ilman yhdenkään ruudun toljottamista. Mistä päästäänkin seuraavaan kohtaan…

Podcast: Yhden yön juttuja. Jossain vaiheessa vuotta mulle iski varsinainen podi-ähky, eikä vanhat suosikit enää uponneet. Ystävän suosituksesta löysin ihanan virkistävän Yhden yön juttuja-podcastin, jota kuunnellessaan tuntuu suurinpiirtein siltä kuin keskustelisi omassa ystäväporukassa naurunremakan säestämänä. Jos siis kävelen jossain kuulokkeet korvilla yksinäni hörähdellen, niin 90% todennäköisyydellä kuulokkeista soi jokin näistä jaksoista.

Uusi tapa: Someton päivä. Vaikka luurinnäperrystilastoni eivät oo enää henkilökohtaisissa ennätyslukemissani (ja hyvä niin), niin huomaan kaipaavani jatkuvasti enemmän aikaa ilman tietokonetta, telkkaria ja varsinkin puhelinta. Ensin aloin viettämään satunnaisia iltoja niin, että kun puhelimen akku jossain vaiheessa simahti, niin en ladannut sitä ennen seuraavaa aamua. Sittemmin päätin alkaa ottaa kokonaisia päiviä niin, etten avaa yhtäkään somekanavaa kertaakaan. Perustelin jatkuvaa skrollailuani pitkään sillä, että no kun se nyt vaan on mun työtä, mutta jos rehellisiä ollaan, niin suurta osaa ajasta en todellakaan tee töitä tai mitään muutakaan järkevää. Tällä hetkellä lähes jokaisesta viikosta löytyy päivä, jonka voin viettää ilman sekuntiakaan somessa ja niinä päivinä voin poikkeuksetta parhaiten.

 

173

2 Comments

Related Posts

Ruisrock 2018
Viime aikoina
Tänä kesänä aion…
BACK TO BASICS

Koti • 9 marraskuun, 2020

Tervetuloa meille – kierros uudessa kodissa

annika ollila koti

Tervetuloa kurkistamaan miltä näyttää meidän uusi koti! Tänään pääsette vihdoin näkemään jotain muutakin kuin ainoastaan satunnaisia räpsyjä sieltä sun täältä ja viestien perusteella tätä on jo odotettukin.

Näin pari kuukautta muuton jälkeen koti on edelleen muotoutumisvaiheessa, joka tulee varmasti jatkumaan vielä pitkään, sillä kiirehtimisen sijaan halutaan kerrankin katsoa rauhassa millaisille kalusteille ja ratkaisuille missäkin olisi tarvetta. Siitä huolimatta täällä ei oo enää sellaista keskeneräisyyden tunnetta, joka saa jatkuvasti pyörittelemään mahdollisia vaihtoehtoja ja tehtävälistoja päässään, vaan tässä vaiheessa malttaa jo nostaa jalat pöydälle ja pysähtyä vaan nauttimaan omasta kotikolosta. Siitä kotikolosta, joka tuntuu ensimmäistä kertaa väliaikaisuuden sijaan pysyvältä. Meidän kodilta.

Speksit pähkinänkuoressa: kolmiossa on käytännöllinen pohja, noin 75 neliötä sekä pieni eteläpiha, eikä pikkuruisia yksityiskohtia lukuunottamatta olla rempattu täällä yhtään mitään. Meillä kävi tuuri sen suhteen, että kodin pinnat sekä yksityiskohdat on tosi kivasti laitettu ja ne näyttävät ihan meiltä.

 

annika ollila kotianno mukula annika ollila koti

Ensimmäisenä sisään tullessa eteen aukeaa mukavan kokoinen olohuone, jossa vietetään kaikkein eniten aikaa. Huoneen taaimmaiseen nurkkaan, lepakkotuolin taakse, on tulossa pitkään matkalla ollut kirjahylly. Haaveissa on myös uusi löhösohva, mutta sen(kään) etsimisellä ei ole kiire. Nykyinen Ikean Norsborg on palvellut meitä monen monta vuotta ja näyttääkin jo siltä, mutta tänä syksynä oon alkanut kaipaamaan vähän jotain muuta.

Olohuoneen seinät on maalattu Tikkurilan sävyllä mulperi.

 

annika ollila koti

Olohuoneen oikealle puolelle jää työhuone. Pariovien takaa löytyy piano, koko seinän levyiset säilytystilaihme-kaapit sekä poikaystävän tietokonepöytä. Oon ihan erityisen iloinen siitä, että viimeiseksi mainitulle on tässä kodissa oma syrjäisempi paikkansa, sillä aiemmissa kodeissa tietokonepöytä kaikkine härpäkkeineen on ollut pakon sanelemana keskellä olohuonetta. Työhuone kaipaa vielä mattoa ja kenties tauluja seinille, mutta muuta sinne tuskin enää tulee.

 

Olohuoneen vastakkaisella seinällä on telkkari sekä vinyylisoittimet, joita reunustaa tämänhetkinen inhokkisisustuselementtini: megasuuret monitorit epämääräisine telineviritelmineen Tässä vaiheessa silmä on alkanut hiljalleen tottumaan niihin ja myönnän, että täydellisen kuuloinen äänentoisto vähentää niiden rumuutta jonkin verran, mutta odotan silti sitä päivää, jolloin raaskitaan hankkia tilalle vähän pienemmät vastaavat, jotka kiinnitetään ylös seinälle.

 

itsetehty lankkupöytä

Tv-tason oikealle puolelle jää pieni ruokailutila, johon teimme toivomamme kaltaisen ruokapöydän itse – postaus sen tekemisestä löytyy täältä. Kirppiksiltä metsästetyt tuolit kaipaavat uutta maalipintaa ja ihana, ruokapöydän päälle laitettu lamppu ei ehtinyt mukaan kuviin, mutta se suorastaan kruunaa pöydän. Näytän senkin ihan pian!

Taaimmaisessa nurkassa on tällä hetkellä pieni kukkapöytä, jonka tähti on rakastamani kasvoruukku sille täydellisesti sopivalla soihtuköynnös-tukalla. Sen näkeminen tuo mulle joka ikinen päivä niin hyvän mielen, että haluaisin jossain vaiheessa laittaa sen johonkin paraatipaikalle. Tilasin ruukun täältä! (Linkki on mainoslinkki.)

 

vihreä kaakeli annika ollila kotiannika ollila koti

Ruokailutilan vasemmalle puolelle jää keittiö, johon pääsee kulkemaan myös eteisen puolelta. Ja mä rakastan tätä keittiötä. Ne yläkaapittomat trendikeittiöt marmoritasoineen ja mikrosementteineen ovat kerrassaan upeita, mutta en jostain syystä näkisi itseäni sellaisessa. Kaipaan lämpöä sekä kodikkuutta ja sitä tässä mielestäni on.

Muistan, kuinka keväällä asuntonäytössä käydessämme välittäjä mainitsi varovaisesti, että välitilan vihreät käsintehdyt kaakelit saattavat jakaa mielipiteitä, mutta musta ne ovat kauniit ja vieläpä sopivasti lempiväriänikin. Kaappien nupit ja vetimet vaihdettiin mieluisampiin, mutta mitään muuta ei olla keittiössä tehty.

Kuvissa näkyvän seinän vastakkaisella puolella, jääkaapin vieressä, on hieman lisää laskutasoa sekä vitriinikaappi, jonka vaihtamista avohyllyihin pohditaan. Tiedän avohyllyjen olevan pölyn kertymisen suhteen varsinainen pain in the ass, mutta ylimääräiset astiat voisi laittaa muihin kaappeihin ja pitää hyllyjä enemmänkin koristetarkoituksessa. Ne voisivat samalla tuoda keittiöön vähän lisää avaruutta.

 

Eteiskäytävästä on kulku sekä makkariin että vessaan. Käytävässä on suuret peilikaapit ja niiden vieressä (siihen täysin tarpeeton) kokovartalopeili, jonka tilalle kaipaisin kenties jotain penkkiä tai tasoa. Sopivan maton etsintä on myös käynnissä – muuten en välttämättä edes laittaisi tohon mattoa, mutta paljailla lattioilla liukastelevalle Lukalle se olisi mieluinen lisä.

 

annika ollila koti

Makuuhuoneessa ei oo paljonkaan ylimääräistä, eikä sinne sellaista tarvitsekaan. Sopivan siro sängynrunko on sekin vielä etsinnässä, yöpöydän asiaa ajaa vanha viinilaatikko ja seinällä on taulu, joka ripustettiin siihen muuton yhteydessä kaivatessamme seinälle jotain täytettä, mutta silti huone näyttää suurinpiirtein siltä miltä se varmasti jääkin näyttämään. Makkarista on myös käynti pieneen vaatehuoneeseen.

Makuuhuoneen seinät on maalattu Tikkurilan harmaanruskealla sävyllä ajopuu.

 

vihreä seinä

Vessa näkyikin ihan vasta omassa postauksessaan täällä, joten se tuskin kaipaa enää sen suurempia esittelyjä. Seinä on maalattu niin ikään Tikkurilan maalilla, tällä kertaa sävyllä jade.

 

annika ollila koti annika ollila koti annika ollila koti annika ollila koti

Ruokailutilan taakse jää kylpyhuone ja sauna. Tää on yksi suosikkijutuistani uudessa kodissa – rakastan pintoja, tilavuutta sekä sitä, että ikkunan vuoksi myös kylppäri kylpee luonnonvalossa ja parhaimpina päivinä suihkussa voi käydä kirjaimellisesti auringonpaisteessa. On ollut parasta saada vihdoinkin vaihtelua kylpyhuoneen pintoihin, sillä viidessä edellisessä kodissani on ollut tismalleen sama kylppärin sisusta harmaine lattioineen ja valkoisine seinineen.

Saunan ovi on vanha kajuutan ovi ja se kätkee taaksensa kauniin simppelin saunan, jossa tällaisesta ei-saunojaihmisestäkin on tulossa kovaa vauhtia saunoja.

 

annika ollila koti annika ollila koti

Ja sitten on vielä suojaisa takapiha: suuri osittain katettu terassi sekä kuvista pois rajautuneet nurmialue ja istutuslaatikot, joissa kasvaa talviunille käyneitä pionipuskia. Hankittiin terassikalusteet heti muuton jälkeen, sillä haluttiin päästä nauttimaan omasta pihasta vielä tämän syksyn aikana ja ehdittiinkin viettää pihalla monet tunnelmalliset illat. En silti malta odottaa ensi kevättä, jolloin saadaan piha taas päivittäiseen käyttöön ja päästään istuttamaan sinne sekä kukkia että syötäviä juttuja. Vaikka ollaan nautittu pihasta jo nyt, niin uskon sen pääsevän täyteen loistoonsa vasta ensi kesän kynnyksellä.

Sellainen on meidän uusi koti. Ja oikein ihana koti onkin.

175

24 Comments

Related Posts

Miltä unelmakotimme näyttäisi?
HILJAA HYVÄ TULEE
Koti juuri sellaisena kuin se on
Meidän koti numeroina
  • « Previous Page
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • …
  • 242
  • Next Page »

Arkistot

Search

Parasta on se, että meillä on hauskaa joka iki Parasta on se, että meillä on hauskaa joka ikinen päivä. Ei tietenkään ihan koko ajan, mut edes jossain vaiheessa niitä kehnompiakin päiviä, joka tekee niistä jo aika paljon vähemmän kehnoja. 

Neljä yhteistä vuotta, joista jokainen on ollu edeltäjäänsä hauskempi. Tuskin maltan odottaa, mitä kaikkea tulevaisuus tuokaan meille tullessaan. 💛
Ihan vaan muina jääprinsessoina tässä 👸 Ihan vaan muina jääprinsessoina tässä 👸🏻 Lumiukot on jo tehty ja pulkkamäkeenki haluttais kauheesti päästä, mut kauppojen tyhjyyttään ammottavien pulkkahyllyjen mukaan oon kaupungin viimenen ihminen ettimässä sellasta. Ehkä vanha kunnon muovipussi ensihätään?
En. Voi. Lopettaa. (Silläkään uhalla, että tun En. Voi. Lopettaa. (Silläkään uhalla, että tunnen jo jännetupentulehduksen lähestyvän.)

Send help 🧶 #neuloosi
Lumi tuiskuaa niin, ettei silmiä saa pidettyä Lumi tuiskuaa niin, ettei silmiä saa pidettyä auki ja autokin jäi jo ekaa kertaa jumiin kinoksiin, mut hymy ei meinaa hyytyä. Tuntuu kuin oisin oottanu tällasta kunnon lumista talvea vuosikausia.

Helmikuun lapsi, selkeestikin.
Mun babyt tammikuisella aurinkolomalla 🌱 Viime Mun babyt tammikuisella aurinkolomalla 🌱

Viime kuukausina meillä on ollu vähän ryppyjä rakkaudessa (pl. palmuvehka, joka kukoistaa vaikka komeroon unohdettuna). Tavallaan ymmärrän niskottelun - en oo nimittäin itekään ihan parhaimmillani sillon, kun en oo nähny valonsädettäkään kuukausiin. Yritän nyt lepytellä niitä valohoidolla, niin ehkä saatais vielä riidat sovittua ilman että kenenkään tarttis heittää veiviään 🤞🏻🤞🏻
Eihän tää nyt ihan Lappi oo, mut menettelee ☃ Eihän tää nyt ihan Lappi oo, mut menettelee ☃️

Copyright © 2021 Annika Ollila • Design by LuxiBee