Kun muutto lähestyi, niin kovin monesta asiasta en ollut yhtä varma kuin siitä, että haluan pyöreästä valkoisesta ruokapöydästämme eroon. Sen ääressä oli vietetty vuosien aikana monet ihanat sekä vähän vähemmän ihanat hetket ja se oli entisiin koteihimme täydellinen, mutta uuteen ruokailutilaan se ei ollut paras mahdollinen vaihtoehto. Samalla olin haaveillut pitkään puun värisestä lankkupöydästä, joten pyöreä pöytä lähti hyvissä ajoin eteenpäin ja oli aika aloittaa uuden tulokkaan metsästys.
Oltiin lukuisia upeita lankkupöytiä nähtyämme mietitty, että olisipa kiva tehdä sellainen ihan itse, mutta oltiin molemmat yhtä mieltä siitä, että idean saattamisessa käytäntöön menisi todennäköisesti pieni ikuisuus. Siispä siirryttiin katselemaan valmiiden pöytien tarjontaa ja löydettiinkin kauppoja läpi kahlatessamme jos jonkinmoista kaunista ruokapöytää. Pian kuitenkin selkeni, että meidän pöydän olisi hyvä olla maksimissaan 80 sentin levyinen liian ahtauden välttämiseksi ja siinä vaiheessa homma meni hankalaksi – kaikki mieluisimmat pöydät kun olivat vähintään 90 senttiä leveitä. Tässä vaiheessa pohdittiin pöydän teettämistä omiin mittoihin sopivaksi, mutta koska tilaustuotteiden toimitusajat ovat luonnollisesti pitkiä, eikä kuukausia jatkuva aterioiminen minikokoisen sohvapöydän ääressä houkuttanut, niin päätettiin lopulta palata ihkaensimmäiseen ajatukseemme: kääriä hihat ja tehdä juuri haluamamme kaltainen lankkupöytä itse.
Muutamien viikkojen ajan kolusin kaikkia mahdollisia nettikirppiksiä ja -kauppoja läpi, mutta mistään ei meinannut löytyä sopivia tarpeita pöytälevyksi. Sitten Bauhausissa silmään osui massiivitamminen pöytälevy särmäämättömällä reunalla. Olin ajatellut haluavani lankuista tehdyn pöydän kannen, mutta sopivien sellaisten löytämisen näyttäessä mahdottomalta valmis levy alkoikin tuntumaan ihan hyvältä vaihtoehdolta. Pöytälevy oli 2 metrin pituinen, eikä sitä suostuttu Bauhausissa leikkaamaan toivomaamme mittaan, joten vietiin levy yksityisen puusepän pajalle, joka pätkäisi sen hetkessä hyvillä mielin. Teräksiset pöydänjalat tilasin erilaisia jalkoja myyvästä Style 24:sta (kiitos seuraajalle vinkistä!) ja niiden toimituksessa meni noin viikko.
Ennen käyttöönottoa pöytälevy piti käsitellä ja se oli kaikkein vaivattomin osuus. Sitä varten hankittiin Osmocolorin väritöntä TopOilia, jota sudittiin levyn pintaan pariin kertaan vuorokauden aikana. Saatetaan myöhemmin käsitellä pöytä sävytetyllä öljyllä, mutta näin ensialkuun haluttiin kokeilla tammen luonnollista väriä käytössä.
Kun tilaamani jalat saapuivat, niin tuli pieni mutka matkaan. En nimittäin ollut tajunnut ajatella, että 80 senttinen pöytälevy voisi särmäämättömänä olla jostain kohdin kapeampi kuin hankkimani pöydänjalat ja kuten arvata saattaa, niin levyn kapein kohta oli juurikin jalan kiinnityskohdassa, jolloin pöydän jalka tuli pöytälevyn alta ikävästi näkyviin. Käytiin rautakaupassa ostamassa parilla kympillä kulmahiomakone, jolla teräsjalan sai helposti katkaistua. Ja kun jalka oli saatu pätkäistyä, niin kiinnitettiin vaan jalat ruuveilla pöytälevyyn ja pöytä olikin jo valmis.
Mitä pöydän hintalapuksi sitten tuli?
Jos pöytätasoksi sopivaa vaihtoehtoa jaksaa etsiä kiireettä pidempään, niin lankut, tason tai vaikkapa vanhan oven saattaa parhaassa tapauksessa löytää kirppikseltä pilkkahintaan. Me ei edetty edullisimmilla mahdollisilla vaihtoehdoilla, vaan enemmänkin kaikkimullehetinyt -tyylillä ja kokonaisuudessaan pöydälle tuli hintaa n. 450€. Pöytälevy maksoi 179€, levyn sahaus puusepällä kustansi 20€, jalat tilasin hintaan 198€ ja pintakäsittelytarvikkeet sekä ruuvit maksoivat yhteensä n. 50€. Kulmahiomakoneen hintaa en laskenut mukaan.
Ei lainkaan paha hinta juuri haluamamme kaltaisesta ja -kokoisesta ruokapöydästä.
Yhteiseloa on takana nyt parisen viikkoa ja tykästytään uuteen ruokapöytäämme päivä päivältä enemmän. Monet kerrat ollaan pelailtu tai syöty pöydän ääressä ja huikattu höpöttelyn lomassa, että vitsi me tehtiin kyllä kiva pöytä, joka sopii meille täydellisesti. Vaikka ensin ajateltiin, että itse tekeminen olisi jotenkin ylitsepääsemättömän vaivalloista ja hidasta, niin se olikin yllättävän helppo homma – aktiivista työaikaa tähän meni ainoastaan muutama hassu tunti. Mutta niinhän se tuntuu yleensäkin menevän, että aloittaminen on se kaikkein suurin puristus.
Osa tuoleista ja kattolamppukin uupuu vielä, mutta tiedän jo nyt, että tullaan olemaan tähän pitkään tyytyväisiä. Ei enää ahtaita illallisia pikkuruisen sohvapöytämme ääressä, kiitos!
116
