Laskeskelin äskettäin, että mulla on tällä hetkellä yhteensä 42 viherkasvia. 42 saattaa kuulostaa paljolta, mutta koska ruukut on ripoteltu niin väljästi pitkin poikin kotia, niin käytännön elossa se ei tunnu siltä. Meillä on jopa kokonainen huone ilman yhtäkään kasvia! (Ja vähän ankea huone onkin – jopa poikaystävä totesi, että voitaisiinko hankkia työhuoneeseen vähän jotain vihreää, niin saataisiin sinnekin vähän kotoisuutta. Yes please!) On uusia, vanhoja, pieniä, suuria, vähään tyytyviä, juoppoja, nirppanokkia ja vaikka mitä muuta. Osa mukaanlaskemistani kasveista on myös vasta pikkuruisia alkuja, eli jos koko määrä olisi pelkkää kolibrikukkaa ja jättipeikonlehteä, niin ahdasta varmasti olisi. Nyt mahdutaan hyvin elämään ja mikä parasta, aina on tilaa ”vielä yhdelle” tai parillekin. En muista missä määrissä viime keväänä liikuttiin, mutta veikkaisin, että määrä on vuoden kuluessa (ja uuden kodin myötä) suurin piirtein kaksinkertaistunut.
En meinaa koskaan muistaa, että meillä olisi mitenkään erityisen runsaasti kasveja. Yleensä havahdun miettimään sitä ainoastaan silloin, kun joku uusi kyläilijä astuu ensimmäistä kertaa ovestamme sisään ja heti ensimmäiseksi toteaa, että ”sä taidat todella pitää viherkasveista”. 
Mun viherkasvihullaantuminen on tullut aiemminkin ilmi, mutta useimmiten kuvissa vilahtelee aina ne samat kasvit. Siihen tulee muutos nyt, sillä tämän postauksen kuvissa näkyy poikkeuksellisesti lähes jokainen kasvini – myös ne, jotka pääsevät aniharvoin esille, vaikka ansaitsisivatkin vähintään yhtä paljon palstatilaa. Toivottavasti tästä on iloa etenkin muiden viherkasvityyppien silmille!
kolibrikukka
kastanjasutipuu / täplämaija
peikonlehti / keihäsanopinkieli
nukkapiilea
Ihkaensimmäisessä kodissa asustellessani en ihan ymmärtänyt viherkasvien päälle, eikä kotonani ollut satunnaisia lähikaupan tulppaaninippuja lukuunottamatta mitään vihreää. Nyt, 9 vuotta myöhemmin, ajatus viherkasvittomasta kodista tuntuisi ankealta ja kolkolta, eikä lainkaan omalta. Vehreys tuo kotiin eloa, lämpöä ja luonnonläheisyyden tuntua, mutta en koe haalineeni tällaista kasviarmeijaa ainoastaan vihersisustuksen vuoksi, vaan myös siksi, että niiden hoitamisesta on tullu mulle suorastaan terapeuttista tekemistä, josta nautin aivan hulluna. Jos joku ajanviete on tehnyt tästä koronavuodestani paremman, niin viherkasvien parissa puuhastelu (vähintään tähän tyyliin). Ok, hyviä sarjoja on myös kiittäminen, mutta siitä lisää joku toinen kerta.
Mulla ei oo mitään tiettyä viherkasvien hoidolle omistettua viikonpäivää, enkä pidä kirjaa siitä, milloin mitäkin on viimeksi kasteltu (vaikka välillä mietin, että ehkä pitäisi). Oon pikkuhiljaa alkanut tuntemaan kasvieni sielunelämää sen verran, että niitä katsomalla ja sormen multaan törkkäämällä pystyn yleensä tunnistamaan niiden tarpeita. Vuodenvaihteessa kasvivalot hankittuani otti myös hetken hiffata (kantapään kautta tietenkin), että kaikki kasvit eivät suinkaan välitä suorasta paahteesta, eikä enempi oo siis aina automaattisesti parempi. Sittemmin oon hionut kasvitetristaitojani äärimmilleen ja onnistunut löytämään lähes kaikille viherasukeille sellaiset paikat, joissa valon määrä on juuri kyseiselle kasville mahdollisimman optimaalinen – yhdellä se on aivan lampun alla, toisella heti ikkunan edessä ja joku taas kukoistaa parhaiten vähän kauempana ikkunasta.
Yhden jutun teen kuitenkin joka ikinen päivä: mulla on olkkarissa suihkepullo ja usein sen ohi kävellessäni nappaan pullon käteen ja käyn sumuttelemassa suurimmat kasviryppäät läpi. Teen sen aina esimmäiseksi aamulla, viimeiseksi illalla ja välillä vielä kertaan tai pariin päivän mittaan. Joskus sitä tehdessäni huvitun ajatellessani, kuinka suurta mielihyvää kasvien hoitaminen mulle todella antaa, vaikka suurimmaksi osaksi oon siitä vaan ilahtunut, sillä se on tuonut mun päiviin moninkertaisesti lisää pieniä ja vähän suurempiakin iloja. On ihan sairaan tyydyttävää seurata uutta kasvua ja kasvien kukoistamista, jonka on onnistunut omin käsin mahdollistamaan.
täplämaija
pennimuori & palmuvehka / herttalyhty
hienohelma
palmuvehka / pilleriviikuna
Viherkasvien tarpeet samojenkin kasvilajien välillä riippuu paljon olosuhteista, joten yksityiskohtaisen hoitorutiinin kertominen olisi ehkä vähän tarpeetonta, mutta sen sijaan kerron pari yksinkertaista juttua, joiden avulla oon saanut useimmat kasveistani elelemään parasta elämäänsä:
Valo. Kasvit kannattaa yleisesti sijoittaa mahdollisimman valoisaan paikkaan, mutta jos sellaista ei löydy ja uutta kasvua halajaa, niin kasvivalo ei oo yhtään hullumpi valinta – se voi olla jopa tehokkaampi vaihtoehto kuin ulkoa tuleva valo. Mä hankin viime talvena kasvivaloiksi pääasiassa pieniä klipsivalaisimia (Jysk), jotka on helppo sijoitella ympäri kotia ja niihin ostin Airamin kasviledit. (Polttimo-ostoksilla kannattaa muuten muistaa tarkistaa, että valon väri on kirkkaan pinkin sijaan neutraali, ellet ihan erityisesti toivo sellaista pornahtavaa viehättävää tunnelmavalaistusta.)
Älä unohda lannoittaa. Kasvit pärjäävät ilman lisäravinteitakin, mutta jos tarkoituksena on saada kasvi kukoistamaan, niin kasvukaudella (eli keväästä syksyyn) lannoituksesta ei oo ainakaan haittaa. Mä lannoitan lähes kaikkia viherkasvejani joka toisella kastelukerralla, muutamia jokaisella kastelukerralla ja muutamia taas harvemmin. Mutta hyvä nyrkkisääntö on, että vähintään uuden kasvun näkyessä kannattaa antaa lisäravinteita. Mä käytän tällä hetkellä sellaista Kekkilän luonnonmukaista kasviravinnetta, joka on kätevässä pumppupullossa.
Kun tietää milloin kasvejaan olisi hyvä kastella (toiset tykkäävät mullan kuivahtamisesta kastelukertojen välissä, toiset taas jatkuvasti kosteasta mullasta), niin helppo keino nähdä mullan tilanne on tökätä ruukkuun kertakäyttöinen syömäpuikko. Jos tikkuun jää reilusti mullan jäämiä, niin multa on vielä kosteaa – jos tikku on ylös nostettaessa puhdas, niin multa on kuivahtanut ja kastelun tarpeessa.
Jos lehdet käpristyvät, niin kyseessä on todennäköisesti liian vähäinen kastelu, ravinteiden puute, pieneksi jäänyt ruukku tai kuiva huoneilma. Kyseessä voi olla myös ihan mikä tahansa muu syy suurin piirtein tähtien asennosta lähtien, mutta tarkista ensin ainakin edellämainitut.
Älä istuta kasveja suoraan umpinaiseen suojaruukkuun, sillä silloin liikakastelun vaara on suurin. Suurin osa mun kasveista on istutettu muoviruukkuun, joka asetetaan suojaruukun sisälle. Muutama poikkeus on istutettu suoraan pohjareiällisiin saviruukkuihin, jotka ovat musta käteviä – niiden kanssa kastelutarve on vähän suurempi, sillä ruukku on niin hengittävä, mutta monesti myös ruukun väristä ja painosta voi päätellä kastelun tarpeellisuuden.
Mullanvaihdon yhteydessä ruukun pohjalle kannattaa tehdä pieni salaoja, jotta juuret eivät jäisi lillumaan kasteluveteen. Mä oon käyttänyt siihen hajonneiden astioiden suurimpia sirpaleita sekä ruukkusoraa, joka on juuri salaojitukseen tarkoitettu ja jolla saa helposti myös ruukkuja kevennettyä.
Älä ota viherpeukalointia liian vakavasti, sillä se on kaikkea muuta kuin vakavaa. Epäonnistumisia sattuu kovemmillekin kasviguruille (enkä nyt siis todellakaan puhu itsestäni ), mutta se on elämää se. Nokka pystyyn ja uuteen yritykseen vaan!
kolibrikukka
kultaköynnös / alahyllyllä vasemmalta oikealle: en muista, kultaköynnöksen alku, hopeaköynnös, hoya compacta
kumiviikuna
ylähyllyllä keskellä soihtuköynnös / anopinkieli
hernevillakko
Mietin hetki sitten, että mistä tietää milloin viherkasveja on liikaa tai onko ylipäätään sellaista asiaa kuin liian paljon kasveja? Joku totesi silloin hyvin, että niitä alkaa olemaan liikaa, kun ne ei-niin-lempparit alkaa vähemmälle huomiolle jäätyään kuihtumaan pois ja siinä oli kyllä pointtia. Mulla suurin piirtein kaikki saa saman verran huomiota – välillä vähän enemmän ja kiireisempinä hetkinä taas vähemmän. Toki mullakin on omat suosikkini: suurimman silmäteräni, eli kolibrikukan, lisäksi lemppareitani ovat pilleriviikuna, erilaiset köynnökset, herttalyhdyt sekä nuori peikonlehti, jonka kanssa aion kokeilla ensimmäistä kertaa, että millainen siitä voisikaan oikeanlaisella hoidolla kasvaa. Peikonlehtiä mulla on ollut ennenkin ja hengissä ne ovat kyllä pysyneet, mutta yhtäkään en oo saanut vielä kunnolla kukoistamaan.
Kyllä tänne vielä viherkasveja mahtuisi ja sellaisia varmasti ajan myötä tuleekin, mutta just nyt 42 on aika sopiva luku. Ehkä pysyttelen tässä nyt toistaiseksi ja yritän suunnata innostukseni tuleviksi kuukausiksi pihan puolelle? (Ainakin siihen asti, kunnes seuraava pakko saada tämä ja tämäkin ja hei entäs tämä -aalto vie mut mennessään…)
Näiden parissa puuhastelu on tuottanut mulle viimeisen vuoden aikana poikkeuksellisen paljon iloa ja kasveja hoitaessani moni harmitus on vähintäänkin helpottanut. On hauskaa ajatella, että siellä ruutujen toisella puolella on niin paljon muitakin vähintään yhtä innokkaita oman elämänsä viherpeukaloita, sillä jonkun korvaan tällainen voi kuulostaa jopa koomiselta, mut samalla moni varmasti tietää aivan tarkalleen mistä puhun.
Ois tosi kiinnostavaa kuulla, että mikä on teidän suhde viherkasveihin – onko teidän kotona kasveja ja jos, niin kuinka monta? Entä onko korona-aika vaikuttanut teidän ajatuksiin tai käyttäytymiseen aiheeseen liittyen? 
Ah ihana postaus!!!<3 Tulee oikein jano kasveja kohtaan, ku lukee tätä. Täälä toinen viherpeukalo aika paljon pienemmällä repertuaarilla. Viime aikoina, kun on ollut omassa elämässä vaikeeta niin mun kasvit on tuntunu vielä tärkeemmiltä ja rakkaammilta. Välillä tungen vaan pään mun kasvipuskaan ja tulee niin hyvä mieli ja ressitasot laskee heti 😀
Haaveilen tulevaisuuden ihanasta, vanhasta, puisesta omakotitalosta lankkulattioineen ja viidakostani sielä. Tällä hetkellä kerrostalokämpässä muutamat isot kasvit tarvii jo niin paljon tilaa, että meinaa toisinaan olla ahdasta. Mutta ennen ku omakotitalo vois olla mahdollista niin nautin kyllä täysin näistä??
Ah, ymmärrän niin hyvin! Sitä kasvien vaikutusta on hankalaa saada puettua kunnolla sanoiksi, sillä niin paljon iloa ja stressinlievitystä ne voi parhaimmillaan tuoda. On musta aika ihana ajatus, että niin moni on löytänyt tän menneen vuoden aikana näiden ilojen pariin 🙂
Mä haaveilen salaa siitä, että vielä joskus asuttaisiin sellaisessa talossa, jossa olisi ihan oma viherhuone – vaikka joku sellainen kunnon aurinkoinen, pelkkää ikkunaa oleva tilava kuisti, joka voisi olla kunnon viherterapiakeidas. Toki kasveja olisi ripoteltu sen lisäksi pitkin poikin kotiakin, mutta että olis vielä sellainen ihan erillinen kotiviidakkokin! Haaveilusta huolimatta oon kyllä tyytyväinen nytkin, sillä nykyisessä kodissa on paljon paremmin tilaa kasveille kuin aiemmassa kodissa, jossa niitä pystyi pitämään lähes ainoastaan ikkunalaudalla. Oon myös vitsaillut siitä, että sitten kun toi mun kolibrikukka on kasvanut vielä sen verran lisää, että katto tulee vastaan, niin täytyy etsiä uusi koti – ja siis meille, eikä suinkaan kyseiselle kasville 😀
Niimpä! Kasvit on best ku voi tuoda luontoa sisälle.
Ihanalta kuulostaa toi viherhuone!! ? Ja haha tuo uuden kodin osto =Dd
Jeeee vihdoin kasvipostaus!
Täällä mennään jossain viidenkymmenen kappaleen tietämillä… Ja määrä on nimenomaan koronavuoden aikana paisunut, ehkä vähän jopa hallitsemattomasti. Syyt on täysin samat kuin sullakin, se hoitaminen on vaan maailman terapeuttisinta!
Oon saanut lukuisia pistokkaita sekä mun äidiltä että 93(!!!)v isomummolta, joista oon kyllä tosi onnellinen. Samalla ne on kyllä myös ne stressaavimmat kasvit, koska haluan extrakovin pitää ne hengissä 😀
Sun upeasta kokoelmasta eniten kiinnostaa myös toi herttalyhty, muistanko oikein että se oli sieltä jostain verkkokaupasta kotoisin?
Haha, hetki tässä kyllä menikin, mutta nyt vihdoin täällä! Olisin voinut kirjoittaa aiheesta loputtomiin, eli ehkä yritän keksiä vielä lisää viherkasvijuttuja lähitulevaisuuteen 🙂 Ja vitsi, noi mummolta saadut pistokkaat kuulostaa kyllä mahtavalta! Aina välillä netissä näkee sellaisia kasveja, jotka on peritty isovanhempien hellästä huomasta ja monikymmenvuotiaina ne näyttävät MIELETTÖMILTÄ. Voisin tosin kuvitella, että omalla kohdallani jokin mummilta peritty, pieteetillä hoidettu vanha kasvi saattaisi aiheuttaa juurikin sitä stressiä ja harmaita hiuksia, sillä varsinkaan sellaiselle ei tietenkään haluaisi tapahtuvan yhtään mitään.
Ja joo, muistat ihan oikein: herttalyhty on Urban Roots-nimisestä kasviverkkokaupasta saatu! Pian sen jälkeen ostin Viherpajalta myös toisen herttalyhdyn (variegatan) ja niistä molemmista on tullut mun silmäterät. Niin kauniit ja kasvaakin vielä ihan supernopeasti! 😀
Ihana postaus! ?
Oman elämän viherpeukalo täälläkin. Viherkasveja taitaa olla nyt n. 10 + kesäkukat parvekkeella ja pieni yrttitarha keittiössä itämässä ?
Oon aina tykännyt viherkasveista, mutta oon ollut niin surkea ja laiska hoitamaan niitä että en ole aiemmin raaskinut pitää kuin about yhtä kasvia kerrallaan ? nyt korona-aikana aikaa on riittänyt niin myös ihan huomaamatta kasvit on lisääntynyt ja niiden hoitamisesta tullut melkeinpä päivittäistä puuhaa. Saman huomion olen tehnyt että kasvit ovat yksilöitä, toiset ovat aina suht tyytyväisiä kun taas toisille elo tuntuu olevan välillä hyvinkin vaikeaa ja syy jäänyt välillä kyllä täydeksi mysteeriksi? Mutta hauskaa seurattavaa ja hoitaminen stressiä lievittävää, ihan parasta! Oonkin kavereille sanonut että kasvit ovat vähän kuin mun lemmikkejä kun varsinaista sellaista ei ole?
Haha, ihana kommentti! Kiva, kun kommentoit <3
Mulle tulee aina jotenkin tosi hyvä fiilis, kun kuulee tällaisia tarinoita siitä, että kasvienhoitaminen on tuottanut muillekin iloa. Tiedän nimittäin tosi hyvin mitä tarkoitat 🙂
Mulla oli useampikin kasvi, mutta sitten hankittiin kaksi ekoterroristia a.k.a kissanpentua, ja he päättivät sitten yhteistuumin joko a) syödä ne, kuten peikonlehdelle ja muille hänen kaltaisilleen kävi tai b) töniä ne kumoon, kuten kaktukset, joita ei oikein voinu syödä 😀
Ollaan mietitty, että ehkä nyt, kun kisut on kasvanu, voitaisiin kokeilla kasveja uudelleen, mutta toistaiseksi ei olla hankittu vielä ainoatakaan!
Auts! Kisut ja kasvit ei kyllä välttämättä sovi saumattomasti yhteen ja oon nähnyt vaikka minkälaisia virityksiä, joilla lemmikkien pääsy viherkasvien kimppuun on estetty. Luka ei oo koskaan osoittanut mitään kiinnostusta mun kasveja kohtaan (*kop kop kop), mut nyt viime viikkoina se on alkanu hakeutumaan ton hienohelman viereen tai välillä jopa sen ”sisälle” hengaamaan. Joku kaunis päivä toi puskajussi on varmaan vetänyt koko ruukun korokkeeltaan lattialle 😀
Moi! Amatööri kyselee. Mistä tietää että kasvilla on liian pieni ruukku? Kyseessä peikonlehti jonka lehdet vähän käpristyy, mutta oon ymmärtänyt että peikonlehti viihtyy ahtaassa.
Heippa! En oo itekään mikään konkari, eli kaikki täältä luetut vinkit käyttöön sitten omalla vastuulla haha.
Mutta siis, sen voi huomata esim. siitä, että juuret pyrkii ulos ruukun pohjarei’istä! Mulla kävi just nuoren peikonlehteni kanssa niin, että tyyliin kuukausi sen tultua mulle huomasin juurien tursuilevan pohjasta ulos ja oli siis aika vaihtaa se vähän suurempaan ruukkuun. Sama kävi myös kolibrikukan kanssa, joka alkoi ahkerasta sumuttelusta huolimatta käpristelemään lehtiään ja toipui heti, kun sille oli annettu vähän enemmän tilaa (tosin sittemmin oon miettinyt, että vielä nykyisyäkin suurempi ruukku olisi varmasti sille hyvä). Eli jos hoito on jotenkuten kunnossa, niin tsekkaisin itse ensimmäiseksi mitä ruukun sisällä tapahtuu 🙂
Apua! Tämä oli niin ihana postaus <3 tästä lähti heti himo, että mitä itselle seuraavaksi 😀 Tuo hylly olisi kyllä ihana niin saisi omaa valikoimaa helpommin laajennettua, kun tuntuu, että kaikki pinnat on nyt jo täynnä
Kiva, että pidit! <3 Aiemmassa kodissa mulla oli ikkunalaudat täynnä kasveja (muualla niitä ei oikeastaan ollutkaan), mut koska täällä nykyisessä kodissamme ikkunalautoja ei oo lainkaan, niin piti keksiä toisenlaisia ratkaisuja. Se oli oikeestaan ihan hyväkin juttu, koska nyt kasvit on ripoteltu pitkin poikin kotia sen sijaan, että ne olisi kaikki ainoastaan suoraan ikkunoiden edessä. Kasvivalojen hankkiminen edesautti tätä kyllä huomattavasti, koska niiden kanssa ei oo tarvinnu pelätä, että kauempana ikkunasta olevat kasvit nuupahtaisivat valon puutteen vuoksi.
Ihana postaus, kiitos! Ja hyviä perusvinkkejä, jotka pidän mielessä ja pistän kokeiluun 🙂
Täällä myös yksi viherpeukalo, tosin aika opettelua tää homma on edelleen. Mulle ne taitaa tällä hetkellä toimittaa puuttuvan lemmikin paikkaa, ja oonkin aina super ylpeä, kun joku kasveista kasvaa tai kukoistaa odottamattoman hyvin. Valitettavasti muutto tosi pimeään asuntoon aiheutti jo kaksi kuolemaa, mutta toivottavasti sopimuksen loppuessa löytyy suotuisampi koti kasveillekin. Haluan panostaa enemmän myös kasvisten kasvattamiseen – mikään ei oo parempi fiilis, kuin syödä itsekasvatettua ruokaa 🙂
Ihana postaus! Tykitän heti kysymyksillä 😀
1) Ootko ratkaissut jotenkin saviruukkujen värjäytymisen valkoiseksi veden kalkista? Vai eikö sulla värjäydy, kun pidät suojaruukkuja niiden sisällä?
2) Miten sumutat kasveja, niin että lattia ei tuhoudu? 😀 Mä haluaisin sumuttaa niitä myös joka päivä, mutta lattia kastuu samalla ja sitten siihen perään pitäisi vielä kuivata lattia, jolloin homma tuntuu jo työläämmältä kuin pelkkä sumuttelu.
3) Miten olet oppinut, mikä kasvi tykkää mistäkin valon määrästä ja kuinka usein kastella kukkia?
Koen itse vaikeimmaksi ymmärtää eri kasvien veden tarpeen. Ohjeet ovat usein myös aika ympäripyöreitä, kuten ”kohtuullinen kastelun tarve”. Mitä se sitten tarkoittaa? 😀 Kaikki kasviäpitkin maksaa, vaikka sellainen olisi kätevä, joka kertoisi milloin kannattaa kastella. Mutta sitten vielä sekin, että kuinka paljon kastella niitä.
Hei! Ihana postaus, kiitos! Mistä tuo useammassakin kuvassa näkyvä ruskea hylly on?