Annika Ollila

  • Home
  • Contact
  • Categories
    • Ajatuksia
    • Lifestyle
    • Lookbook
    • Matkailu
  • Archives
    • 2019
    • 2018
    • 2017
    • 2016
    • Facebook
    • Instagram

Ajatuksia • 12 maaliskuun, 2021

Eläinlääkärireissuja, huolta ja epäilyttäviä patteja

Kun helmikuun toisella viikolla aloitin naputtelemaan tekstiä näiden kuvien oheen, niin vähänpä tiesin mitä tulevat viikot toisivatkaan tullessaan.

Ensin oli päiviä täynnä onnea ja vailla huolen häivää – mitä kauneimmat, runsaslumiset talvipäivät toivat valtavasti energiaa arkeen ja valo lisääntyi kuin silmissä. Aurinko alkoi muutaman kuukauden talvitauon jälkeen paistaa taas kotiinkin ja jos en ollut ulkona nauttimassa säästä, niin istuskelin kotona vaihdellen paikkaa hiljalleen liikkuvan aurinkopläntin mukaan. Odotin 26-vuotissyntymäpäivääni, hauskojen ideoiden toteuttamista ja kevättalviseen arkeen vaihtelua tuovia pieniä juttuja – eväsretkiä, leffailtoja ja talvilajien parissa vietettyjä hetkiä.

Sitten tuli päivä, jona löydettiin Lukan jalasta pieni patti. Ihan pikkuruinen vain, mutta huolestuttavan kova sellainen. Kun lääkärin tutkimuksissa tuli esiin varovainen epäily kasvaimesta ja lähdin yksin kotiin koiran jäädessä sairaalaan ohutneulanäytteen ottoon, niin päälleni laskeutui epätietoisuuden ja huolen sekainen paksu sumu. Patologin arviota patista piti odotella lähes kaksi viikkoa ja ne tuntuivat pisimmiltä viikoilta koskaan. Oli päiviä, jolloin pystyin kuin ihmeen kaupalla pysyttelemään positiivisin ja jopa luottavaisinkin mielin, mutta myös päiviä, jolloin olin niin lamaantunut, etten saanut ahdistukseltani mitään muuta kuin kauhuskenaarioiden läpikäymistä tehtyä.

Kuun vaihteessa saatiin vihdoin tietää, että epäily osoittautui kuin osoittautuikin oikeaksi ja patti todella oli kasvain. Mitä todennäköisimmin hyvälaatuinen sellainen, mutta kasvain leikattaisiin pian pois ja vasta sen jälkeen selviäisi enemmän. Se oli kiinnittynyt vähän hankalaan paikkaan, sillä pienen koiran kapoisessa jalassa ei ole paljonkaan massaa poisleikattavaksi, mutta yritin olla murehtimatta sitä liiaksi. Ei auttanut kuin pitää sormet tiukasti ristissä ja toivoa parasta. Patista huolimatta Luka oli yhtä iloinen ja energinen itsensä kuin normaalistikin ja jos toimenpiteitä varten ajeltuja koipia tai itse pattia ei huomaisi, niin minkään ei edes tietäisi olevan vinksallaan. Se toi itsellekin edes pikkuriikkisen mielenrauhaa, sillä jos tilanne olisi ehtinyt äitymään pahaksi, niin se näkyisi varmasti voinnissakin.

Ensimmäisestä eläinlääkärikäynnistä lähtien jossain mun rinnan ja nielun välissä tuntui olevan pala, joka painoi välillä niin kovasti, etten meinannut henkeä saada. Rintaa puristi, kurkkua kuristi ja kyyneleet kihosivat silmiin monta kertaa päivässä. Usein silloin Luka tuli tiukasti kylkeen kiinni ja kuivasi kyyneleeni ihan kuin sanoakseen, että ”älä huoli, kaikki menee kyllä parhain päin”. Kunpa me ihmisetkin osattaisiin olla edes vähän enemmän koirien kaltaisia: elää hetkessä, nauttia jokaisesta päivästä täysillä ja olla murehtimatta tulevaa. Kaikki menee kyllä parhain päin, hoin itselleni. On pakko mennä.

Nyt, muutama viikko patin löytämisen jälkeen, kasvain on viimeinkin leikattu pois ja pääni sisäinen sumukin alkanut sen myötä pikkuhiljaa hälvenemään. Leikkaus sujui hienosti ja nyt aluillaan on parin viikon pituinen toipilasvaihe, joka yritetään viettää koiraa silminnähden harmittavasta lenkkikiellosta sekä suurta inhoa aiheuttavasta kaulurista huolimatta mahdollisimman mukavissa merkeissä. Kahden viikon päästä on tikkien poiston aika ja samoihin aikoihin saadaan patologilta analyysi poistetusta patista – siitä, mitä se nyt lopulta olikaan, miten hyvin se saatiin poistettua ja että riittikö leikkaus vai pitääkö jatkohoitoa alkaa suunnittelemaan.

Oon tyhjentänyt kalenterini ja ottanut vähän vapaata, sillä suurimman osan ajasta on tuntunut mahdottomalta saada mitään järjellistä ajateltua saati sitten kirjoitettua. Sen sijaan oon viettänyt tavallistakin enemmän aikaa Lukan kanssa, sillä viime viikkojen tapahtumaketju muistutti taas siitä, ettei koskaan voi tietää milloin viimeinen yhteinen hetki koittaa. Parhaassa tapauksessa ei vielä pitkään, pitkään, pitkään aikaan, mutta sen tiedän varmaksi, että kun niin joskus tapahtuu, niin ajankohdasta riippumatta se tulee tuntumaan aivan liian varhaiselta. Onneksi sen aika ei ollut vielä, vaikka niissä kaikkein synkimmissä hetkissä ehdinkin jo niin pelätä.

Me jatketaan nyt sairaslomailua, halailua ja pidetään sormet tiukasti ristissä sen puolesta, että saataisiin patologilta parhaimpia mahdollisia uutisia Palataan seuraavan kerran toivottavasti vähän iloisemmissa merkeissä. Valoisaa maaliskuuta!

130

5 Comments

Related Posts

Uusi vuosi, melkein sama minä
Talven lapsen onnenpäivät
FESTARIKESÄ KÄYNTIIN
15 hyvää asiaa
Next Post:
Makuuhuoneen facelift: DIY sängynpääty
Previous Post:
20 x arkihetki

Comments

  1. Anna says

    12 maaliskuun, 2021 at 19:40

    Voi ei miten kauhea tilanne! ? Omassa lapsuudenkodissa on ollut aikoinaan kultaisianoutajia, joten koiraihmisenä pystyn samaistumaan teidän tilanteeseen. Meidän koirat olivat pääsääntöisesti tosi terveitä ja elivät pitkän hyvän elämän. Toinen koiristamme eli melkein viisitoistavuotiaaksi. Tästä olen todella kiitollinen ja tiedän, ettei se ole itsestäänselvyys. Toki yhteisen ajan päättyessä tuntui siitä huolimatta siltä, ettei siihen olisi ollut ollenkaan valmis.
    Pikaista paranemista Lukalle ja minäkin todella toivon, että saatte lopulta hyviä uutisia. Koirat on niin tärkeitä ja rakkaita perheenjäseniä. Voimia! ?

    Vastaa
  2. Nimetön says

    13 maaliskuun, 2021 at 14:03

    Aika helppo elämä on, kun voi ottaa kuukauden saikun ja irtioton kaikesta, kun koira sairastuu. No, eipä se paljon eroa muusta elämästäsi, lähinnä taidat muutenkin makoilla sohvalla rentoumassa ja keräilemässä voimia, että jaksat tehdä kuukausittaisen yhteistyöpostauksen instagramiin.

    Vastaa
    • Pinja says

      17 maaliskuun, 2021 at 21:31

      Onpa ilkeä kommentti. Tuliko tästä sulle hyvä mieli?

      Voimia teille Annika ja virtuaalirapsutuksia Lukalle, toivottavasti Luka toipuu hyvin!

      Vastaa
  3. Evanuela says

    16 maaliskuun, 2021 at 17:52

    Voimia Annika, tuo on raskas tilanne <3 Tosi ikävää, että joku haluaa pahoittaa sun mieltä lisää tommosella ylläolevalla typerällä kommentilla, josta paistaa läpi tyytymättömyys omaan elämään. Toivottavasti kasvaimen osalta kaikki kunnossa Lukalla 🙂

    Valoa xoxo

    Vastaa
  4. Hanna says

    28 maaliskuun, 2021 at 14:06

    Voi ei 🙁 Toivottavasti patti osoittautuu vaarattomaksi ja Luka jatkaa onnellista elämää vielä monen monta vuotta <3

    Mun edesmenneellä koiralla oli myös patti ja sitten tuli toinenkin. Ensimmäinen tuli selkään ja toinen sitten pari vuotta myöhemmin takareiteen. Molemmat olivat onneksi vain rasvapatteja, mutta kyllä mä pelästyin ihan tosi paljon. Koirat tuo elämään kyllä ihan tosi paljon sisältöä, pääsääntöisesti iloa, mutta valitettavasti myös surua ja huolta. Tiedän tunteen, kun huoli on kova eikä oikeen minhinkään voi keskittyä ja mieleen alkaa tulemaan kaikenmaailman kauhuskenaarioita. Mutta onneksi useimmiten kaikesta selviää.

    Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Arkistot

Search

Kesäretkellä all good. Kesäretkellä all good.
Sanon ”tää on paras aika vuodesta” vähintä Sanon ”tää on paras aika vuodesta” vähintään kerran jokaisena vuodenaikana, mut tää se ihan oikeesti taitaa olla. Siis tää, kun kesäloma alkaa ja kaikki ihana joutilaisuus on vasta edessä. Ainakin näin lomanaloituspäivänä tuntuu siltä, etten vois kuvitellakaan mitään parempaa 🥹🥹🥹
Kaupallinen yhteistyö Scandic Hotels // Otin viik Kaupallinen yhteistyö Scandic Hotels // Otin viikonloppuna pienen varaslähdön kesälomailuun, kun hurautin ystäväni luokse Tampereelle ja pyhitettiin vuorokausi yhdessäololle, rentoutumiselle ja hotellielämästä nauttimiselle. Edellisestä kerrasta hotellilakanoissa olikin jo tovi!

Scandic Tampere Stationin mukava sänky houkutteli lopulta niin paljon, että vaihdettiin illallissuunnitelmat lennosta take away-hamppareihin, leffailtaan ja pitkiin yöuniin. Seuraavana aamuna nautittiin arjen luksuksesta eli hotelliaamiaisesta ja juotiin vielä toiset kahvikupilliset sängyssä ennen kuin oli aika palata todellisuuteen. Staycation, mikä ihana konsepti! 

Tää oli täydellistä tähän hetkeen. Jos kaupunkilomaltaan kaipaisi kuitenkin vähemmän makoilua ja enemmän tekemistä, niin kurkkaa stoorista muutama vinkki Tampereelle! #scandictamperestation #scandichotels #lähilomanen #staycation
Tän kodin iltavalo on tehny musta kolmessa viikos Tän kodin iltavalo on tehny musta kolmessa viikossa iltaihmisen
Keramiikkaa, 5 euron pionikimppuja (@lidlsuomi 💘) ja muuta kivaa kesäkuulta.
Kaupallinen yhteistyö @valiofi 🍓 Elämäni suu Kaupallinen yhteistyö @valiofi 🍓 Elämäni suurimpia rikkauksia on olla vanhin perheen neljästä siskoksesta. Nuorempana en nähnyt asiaa täysin samalla tavalla, sillä sisarussuhteet harvoin ovat pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta vuosien myötä niistä on tullut suhteista korvaamattomimpia. 

Koko porukka sattuu saman pöydän ääreen nykyään harvemmin, sillä asutaan eri kaupungeissa ja nuorimmillakin on jo omat juttunsa. Jokaisesta meistä on kasvanut ihan omanlaisensa persoona, mutta silti aina voi luottaa siihen, että mitä tahansa eteen sattuukaan, niin sisko on aina siinä: tukemassa, kuuntelemassa ja ohjaamassa, kun sitä eniten tarvitsee. Onnea on siskot. 💙

Leivonta on rakkauden kieli ja harvemmin leivon ihan vaan omaksi ilokseni. Useimmiten teen sen ilahduttaakseni elämäni rakkaita – tärkeän tapahtuman kunniaksi, helpottaakseni toisen kuormaa tai kasatakseni läheiset yhteen. Tällä kertaa sain @saraollila’n ekaa kertaa kylään uuteen kotiini ja vietettiin iltapäivä yhdessä ensin leipoen ja sitten herkutellen. Nappaa ihanan vohvelikakun resepti talteen stoorista!

Copyright © 2022 Annika Ollila • Design by LuxiBee