Puhutaanpa hetki rahasta. Aiheesta, joka herättää keskustelua aina.
Rahankäyttäjiä on erilaisia. Oma suhtautumiseni rahaan riippuu paljon tilanteesta, mutta pääasiassa koen itseni vastuulliseksi ja suhteellisen harkitsevaksi rahankäyttäjäksi. Oon siinä mielessä onnekas, että meillä kotona on opetettu jo pienestä pitäen, ettei raha kasva puussa, eikä sitä vaan ilmesty jostain ja sillä oli suurin vaikutus siihen, että musta on kasvanut jämpti taloudenpitäjä. Aloin huolehtimaan itsestäni muuttaessani 16-vuotiaana omilleni ja se toi mulle pian sellaisen tietynlaisen ylpeydentunteen kahdesta syystä: koska todistin itselleni pärjääväni omillani ja koska nelilapsisen perheen vanhemmat ei joutuneet enää kustantamaan teini-ikäisen elämää, joka oli puolestaan heille suuri helpotus. Kotonamme pärjättiin aina, mutta vasta jälkeenpäin oon todella ymmärtänyt, että meidän lasten takia on tehty enemmän uhrauksia kuin olisin koskaan edes osannut aavistaa. Harrastuneisuuden tärkeyttä korostettiin aina ja siksi harrastuksiimme myös priorisoitiin, mutta samalla se oli aina jostain pois.
Olin oppinut rahan arvon jo nuorena ja menin ensimmäisen kerran töihin 14-vuotiaana, kun vietin kesäni jäätelöä myyden. Sen jälkeen työskentelin muunmuassa huoltoasemalla, luistelukouluohjaajana sekä ruokakaupan kassalla, kunnes aloin tienaamaan ensimmäisiä eurojani blogilla. Sillä blogilla, jonka aloituksesta olin innostunut muutama vuosi takaperin ja jota kirjoitin isin vanhalla työläppärillä, josta oli näyttö irti niin, että se toimi ainoastaan seinään nojaten. Se kuitenkin riitti. Tuloni kasvoivat jo nuorena varsin hyvään tahtiin menojen pysyessä kohtuullisen matalana, mutta en missään vaiheessa päästänyt itseäni tottumaan siihen, että pian ylimääräistä olikin vähän enemmän. Olin jopa vähän pihi, mietin jokaista hankintaani pitkään, enkä ikinä tuhlannut rahaa mihinkään. Muistan edelleen elävästi sen hetken, kun viisi vuotta sitten hankin ensimmäisen autoni tarpeeseen ja siinä autoliikkeen maksupäätettä näpytellessäni teki mieli juosta vessaan oksentamaan, sillä en ollut koskaan maksanut mistään niin paljon ja sellaisen summan laittaminen mihinkään aiheutti mulle ihan fyysisesti etovan olon. (Innolla odotan esimerkiksi tulevaisuuden asuntolainahankintoja…)
Vaikka nykyään rahaan ja sen määrään on tottunut eri tavalla, menot on nousseet, eikä 3000 euron työvälineen hankkiminen aiheuta enää oksennusreaktiota, niin tarkka harkitseminen ei oo muuttunut vuosien aikana mihinkään. Tykkään käyttää rahaa mukavaan elintasoon, eli ravintoloihin, kokemuksiin ja palveluihin, mutta samaan aikaan oon tarkka siitä, että sysään jatkuvasti rahaa säästöön tulevaisuutta varten. Jos jälkimmäinen kärsisi ulkonasyömisen ja/tai palveluiden vuoksi, niin ylimääräisistä luovuttaisiin samantien. Seuraan rahankäyttöäni nykyään aktiivisemmin kuin ennen ja latasinkin viime vuonna puhelimeeni sovelluksen, joka on tehnyt kärryilläpysymisen superhelpoksi. Se näyttää kuukausittaiset menot helpoissa vertailupalkeissa niin vuosi-, kuukausi- kuin päivätasollakin ja sieltä näkee esimerkiksi nykyisen kuukauden kulutilanteen edellisen kuukauden käyrään verrattuna. Sovelluksesta näkee kätevästi myös kohdekohtaisen tilanteen, eli esimerkiksi sen, että oon käyttänyt eläinlääkäriin tän vuoden aikana yhteensä 1205,41 euroa kuuden erillisen käyntikerran aikana. Välillä joku kokonaissumma kauhistuttaa ja se on toimiva motivaattori sille, että kyseisen palvelun käyttöä harkitsee kahteen kertaan jatkossa. Ei tosin ihan eläinlääkäriä, mutta vaikkapa ravintolaa.
Mulla on tällä hetkellä kolme tiliä: jokapäiväinen käyttötili, kortiton säästötili sekä yritykseni tili. Kaikki tuloni tulee yrityksen tilille, josta maksan myös ennakkoverot, alvit sekä muut yrityksen kulut ja jossa säilytän myös suurinta osaa varoistani. Säästötili -nimellä kulkeva tilini ei oo tällä hetkellä varsinainen oikea säästötili, mutta siihen ei ole korttia ja sinne menee esimerkiksi veronpalautukset sekä siskoni kevariin lainatut rahat niiden takaisinmaksuhetkellä. Käyttötililläni on aina ainoastaan tarvitsemani verran rahaa ja siirrän sinne aina kuun alussa tietyn verran varoja tulevaa kuukautta varten. Mielestäni jokaisella olisi hyvä olla vähintään kaksi tiliä, sillä ikinä ei tiedä mitä tuleman pitää. Erityisen tärkeäksi tämä on osoittautunut silloin, kun käyttötiliini yhdistetty kortti on onnistuttu kopioimaan (ensin vuosia sitten Barcelonassa, myöhemmin Indonesiassa ja kerran vielä jossain, jonka sijaintia en vieläkään tiedä), tiliä lähdetty sen seurauksena tyhjentämään ja mikäli kaikki rahat olisi olleet silloin samassa paikassa, niin itku olisi tullut.
Jälkimmäisellä kerralla kävi itseasiassa niin, että korttini oltiin kopioitu Indonesiassa, mutta tiliin ei koskettu ensimmäisten kuukausien aikana kertaakaan, enkä siksi osannut aavistaa mitä oikeasti on tekeillä. Reilun puolen vuoden päästä pankista soitettiin luottokortillani tehdyistä oudoista nostoista Perussa, kun itse olin samaan aikaan maksanut hotellihuoneen depositin Tanskassa. Sen innoittamana aloin tutkailemaan tilitietojani tarkemmin (en yleensä tee sitä säännöllisesti, vaikka ilmeisesti kannattaisi) ja samassa rytäkässä huomasin, että myös Visa Electronillani on nostettu kuluneiden kuukausien aikana rahaa Balilla, vaikka itse oon ollut autuaan tietämättömänä kotisohvaa kuluttamassa. Nostot tehtiin salakavalasti pienemmissä osissa, enkä siksi ollut kiinnittänyt niihin erityishuomiota, mutta pienistä puroista syntyy suuri joki ja voro oli ehtinyt nostaa tililtäni useita satoja euroja. Jokaisella kerralla oon saanut menetetyt rahat takaisin, mutta kaikissa tapauksissa niin ei valitettavasti ole ja mikäli tililtä lähteekin pienempien summien sijasta koko omaisuus, niin siinä menee varmasti kylmäpäisimmälläkin tyypillä sormi suuhun.
Tilien lisäksi myös kortteja on kolme: käyttötiliin yhdistetty Visa Electron, yritystilin kortti sekä luottokortti, jonka hankin pari vuotta sitten lähinnä matkustuskuluja silmälläpitäen. Suurin osa hotelleista vaatii luottokortin sisäänkirjautumisen yhteydessä ja esimerkiksi lentoliput kannattaa aina maksaa luotolla, sillä se tuo parhaan suojan sen varalle, että lento peruuntuisi tai lentoyhtiö menisi vaikka konkurssiin. Korttien turvarajat kannattaa myös pitää mahdollisimman matalana, mikäli sattuisikin joskus käymään niin, että kortti päätyisi tavalla tai toisella ulkopuolisten käsiin.
Ja se säästäminen.
Oon aloittanut säästämisen käytännössä heti siinä vaiheessa, kun toimeentuloni vakiintui sen verran, että kaikki raha ei mennyt enää pelkästään kädestä suuhun. En oo koskaan siirtänyt säästöön yhtä tiettyä summaa kuukausittain, vaan käytännössä kaiken ylijäävän – joskus se on ollut vähän enemmän ja joskus taas reilusti vähemmän. Oon säästänyt aktiivisesti noin kuuden vuoden ajan ja saanut tähän mennessä kasaan ihan mukavan puskurin sen niin kutsutun pahan päivän varalle. Toki oon käyttänyt sitä välillä myös elämänlaatuni kohentamiseen ja sen ansiosta pystyin lähtemään pari vuotta sitten sille päämäärättömälle reppureissullekin, mutta pääasiassa haluun kuitenkin pitää sen niin koskemattomana kuin mahdollista. Oon esimerkiksi iskostanut päähäni sellaisen tietyn rajasaldon, jonka alapuolelle laskemista vältän mahdollisimman hanakasti. Jos edessä olisi esimerkiksi eläinlääkärireissu, niin en tietenkään jätä sitä periaatteen vuoksi tekemättä, mutta mikäli ostettavana olisi tyyriimpi asia x, niin saatan venyttää sen hankkimista siihen asti, kunnes tilillä on tarvittava määrä ylimääräistä.
Taloudellinen vakaus ja sen mahdollinen järkkyminen on asia, josta stressaan ihan liikaa. Aihe tulee säännöllisesti puheeksi esimerkiksi viikottaisilla terapiakäynneilläkin, sillä se vaikuttaa muhun niin kokonaisvaltaisesti – jos meneillään on esimerkiksi epävarmempi työtilanne, niin mun ahdistus on melkein käsinkosketeltavissa. Näin yrittäjänä ei koskaan tiedä mitä tuleman pitää ja etenkin sen takia pidän erityisen tärkeänä sitä, että takataskusta löytyy tarvittaessa vähintään puolen vuoden puskuri ja oloni voi olla turvattu. Joskus on ollut kuukausia, kun oon laskuttanut reilut 20 000 euroa kerralla, kun taas välillä on niitä kuukausia, jolloin rahaa ei tipu penniäkään – useimmiten se on jotain tuolta väliltä. Mutta vaikka tuloja ei jossain kuussa olisikaan, niin kulut ovat luonnollisesti samaan aikaan tasaiset ja verot, laskut sekä kaikki muut maksut on siltikin hoidettava. En haluaisi edes kuvitella kuinka hermoraunio olisin, mikäli tällaisessa suhteellisen epävarmassa tilanteessa mulla ei olisikaan sitä puskuria turvanani. Pidän sitä tärkeänä myös sen vuoksi, etten koskaan haluaisi olla tilanteessa, jossa Luka tarvitsisi hoitoa, mutten kykenisi tarjoamaan sitä siksi, että oon hassannut rahani johonkin turhanpäiväiseen. Se onkin ollut muutaman muun jutun ohella yksi suurimmista säästämistäni motivoineista syistä.
Yksi tekemättä jäänyt asia on ollut ASP-tilin perustaminen. Meni pitkään ilman, että edes perehdyin asiaan sen kummemmin ja nyt tilin avaaminen on vaan venynyt venymistään. Ilmeisesti sen avaaminen olisi kuitenkin vieläkin hyödyllistä, sillä näkisin, että oman ensiasunnon osto seuraavan viiden vuoden aikana voisi olla mahdollista. Jos olisin ollut fiksu, niin olisin avannut sen jo aikaa sitten, jolloin korkoa olisi kehittynyt tasaisen rauhalliseen tahtiin sen sijaan, että saman ajan varani on maannut nollakorkoisella tilillä käytännössä “hyödyttömänä”. No, jälkiviisaushan on tunnetusti se paras viisaus!
Yrittäjänä maksan normaalista palkkatyöstä puolihuomaamatta lähtevät kulut siis itse ja yksi niistä on yrittäjän eläkevakuutusmaksu. Se on lakisääteinen maksu, joka on pakko maksaa mikäli ehdot vaan täyttyvät, mutta summan saa päättää itse – sen maksaminen on siis välttämätöntä, mutta sitä ei tarvitse tehdä toteutuvien tulojen mukaan. Mä oon maksanut sitä jo vuosia mahdollisimman vähän, enkä tässä tapauksessa säästösyistä, vaan siksi, etten usko sen olevan millään tapaa kannattavaa. Nykyisiä yrittäjien eläkemaksuja ei nimittäin suinkaan säästetä meille itsellemme, vaan niillä maksetaan osa nykyisistä eläkkeistä ja siksi esimerkiksi korkoja ei kerry laisinkaan. Käytännössä täyden YEL:in maksaminen on mielestäni vähän kuin rahan heittämistä kankkulan kaivoon. En halua laittaa tällaiseen järjestelmään vapaaehtoisesti rahaa, vaan huolehdin mielummin eläketurvastani itse, jolloin pääsen myös hyödyntämään korkoa korolle -ilmiötä. Tuntuu kieltämättä vähän utopistiselta miettiä eläkeaikojeni toimeentuloa näin parikymppisenä, mutta kun eläkesäästämisen ja -sijoittamisen aloittaa mahdollisimman nuorena, niin sen hyödyt tulee olemaan moninkertaiset. Siispä säästäminen on mulle myös sen vuoksi tärkeää, etten pane käytännössä lainkaan rahaa eläkevakuutuksen “turvaan” vanhuuspäiviäni varten, vaan teen sen oman käden kautta, jolloin oon siitä myös itse vastuussa.
En tietenkään kituuttele näin parikymppisenä ainoastaan parasta mahdollista eläkeskenaariota ajatellen, sillä mistä sitä ikinä tietää, vaikka en olisikaan enää sillon täällä nauttimassa mummominälle hankkimistani rahoista, mutta kun sen aloittaa tarpeeksi hyvissä ajoin, niin voi tehdä kerralla pienempiä uhrauksia sen sijaan, että yrittäisi myöhemmin repiä samoja summia kerralla talteen. Mielessäni on luonnollisesti myös se, että koska elämä voi tunnetusti heitellä meitä ihan mihin sattuu ja nykyinen tilanteeni on ihan hyvä, niin miksipä en tekisi ns. leveämmän elämisen sijaan pientä panostusta jo nyt. Jossain vaiheessa siihen ei välttämättä oo enää mahdollisuutta.
Tällä hetkellä mielessä pyörii sijoittaminen. En halua tuhlata enää hetkeäkään ottamatta kaikkea sen hyödyistä irti, sillä esimerkiksi sitä edellämainittua eläkettä silmälläpitäen siitä voi olla ihan mielettömiä hyötyjä. Haluaisin oppia tuntemaan aihetta mahdollisimman laajasti (ja mahdollisimman pian) ja ehkä jopa hakeutua jonkun asiantuntijan juttusille sen lisäksi, että opettelen sitä itse kirjallisesti. Kuten jossain jo mainitsinkin, niin tein nyt syksyllä ensimmäiset osakesijoitukseni, mutta niin paljon on vielä oppimatta. Suurin osa, itseasiassa. Aihe tuntuu edelleenkin tosi monimutkaiselta, mutta kuten sanoin alkuviikosta ystävällenikin, niin odotan jo malttamattomana sitä hetkeä, kun ymmärrän siitä enemmän ja pystyn ottamaan siitä kaiken irti. Se tuntuu jollain tapaa sellaiselta viisaiden ihmisten hommalta ja no, sitähän se tavallaan onkin.
Haluaisin kovasti tietää, että millainen suhde teillä on rahaan ja että onko se muuttunut vuosien varrella? Ootteko kenties tarkkoja ja huolellisia rahankäyttäjiä, vai enemmänkin impulsiivisia tuhlareita?
