Annika Ollila

Luurin läpi: viikko 40 & 41

1. Tää näky saa mut hymyilemään joka ikinen kerta. Aamuauringon oranssiksi värjäämät (jo ennestään oranssit) puut on vaan niin kaunista katsottavaa. Viime torstaina aamu näytti tältä, mutta…

2. …myöhemmin päivällä sankka sumu valtasi koko kaupungin. Juuri tälläkin hetkellä ulkona on niin sairaan sumuista, etten nää edes ikkunasta pihalle. Toi sumu luo katukuvaan kivan hämyistä tunnelmaa, mutta muutamana iltana lenkkimaisemat on näyttäneet melkein siltä, kuin sitä käppäilisi jonkun kauhuelokuvan lavasteissa.

3. Vaatteet niskaan ja menoks -lookki työhuoneella. Juoksutrikoot, huppari, lenkkarit ja likaiset hiukset ponnarilla.

4. Myöhäisellä aamiaisella Tannerissa parhaan ystäväni kanssa. Tilasin tällä kertaa ihanan fetaleivän, joka vei muuten voiton aiemmin maistamastani avokadoleivästä!

1. Niin simppeliä, mutta niin kaunista.

2. Syksyisin ja talvisin mun itsekuri on aina koetuksella, sillä vastaan tulee jatkuvasti toinen toistaan ihanampia takkeja. Ihastuin kuvan vihreään tekoturkkiin palavasti, sillä se oli yksi pehmeimmistä koskaan kokeilemistani vaatekappaleista ja vieläpä suosikkivärissäni, mutta jätin sen kauppaan muutaman päivän mietinnän ajaksi, enkä koskaan palannut hakemaan sitä. (Ainakaan vielä…) Haluun ennen yhdenkään uuden hankkimista kaivaa vanhat talvitakkini varastosta, etten tee yhtäkään hutihankintaa.

3. Torkkelinmäki pisti viime viikon väriloistolla parastaan, tänään ohikävellessäni samaisessa puussa ei ollut enää lehteäkään jäljellä.

4. Ihana valo työhuoneella. Me joudutaan harmillisen yllättäen lähtemään tuolta jo vuoden loppuun mennessä, sillä koko rakennus tyhjennetään uuden hankkeen tieltä. Se on vähän kurjaa, sillä toi paikka on ollut musta kiva ja oon varsinkin viimeaikoina tarvinnut paikkaa, johon voin lähteä kotoa työskentelemään. Täytyy toivoa, että löydettäisiin joku uusi sopiva tila ton tilalle…

1. Ihastelen näitä Kruunuhaassa sijaitsevia ikkunoita joka kerta ohi kävellessäni.

2. Pastellinvärinen hattarataivas Mustikkamaalla iltalenkillä.

3. & 4. Meidän naapurissa on taas Lie Mi! <3 <3 <3 Oli pakko käydä testaamassa Hämeentielle avautuneen ravintolan lounas heti avajaispäivänä, sillä tarjolla oli suosikkiani, eli shanghai tacoja. Monipuolinen salaattipöytä, herkullinen ruoka ja tunnelmallinen kellaritila houkuttelee meidät sinne varmasti uudelleenkin!

1. – 3. Käytiin viikko sitten kolmestaan sunnuntaisella metsäretkellä Uutelassa. Tykkään käydä metsässä etenkin silloin, kun pää tuntuu jollain tapaa sumuiselta, sillä kotiin palatessa on joka ikinen kerta paljon virkeämpi fiilis. Vähän harmittaa, ettei enää tänä syksynä ehdittykään viikonlopuksi telttailemaan, vaikka oltiin kovasti suunniteltu sitä kesäisestä telttaretkestämme innostuneena. No, keväällä taas sitten!

4. Kaurajauhistortilloja iltapalaksi. Itsetehty salsa sekä -quacamole on aina näitä syödessä pakollisia, eikä korianteriakaan saa unohtaa! Tällä kertaa kaapista löytyi myös meksikolaista chipotlesalsaa, joka sekin sopi noihin täydellisesti.

1. Vietettiin tosiaan pari viikkoa sitten treffi-iltaa poikaystävän kuukausien takaisten synttäreiden kunniaksi – käytiin leffassa katsomassa Crazy Rich Asians (joka oli meistä molemmista ihana, vaikka poikaystävä harvoin välittääkään vastaavanlaisista elokuvista) ja mentiin sen jälkeen vielä Farangiin illalliselle. Tuli taas huomattua, että se ei kyllä petä koskaan.

2. Synttärimakkaraa päivänsankarille!

3. Haluaisin taas päästä oikein kunnon treenidraivin vietäväksi, mutta hitto vie, että se osaakin olla välillä hankalaa. Nyt syksyllä salitreeni on tuntunut lähinnä kuolettavan tylsältä puurtamiselta, sillä motivaatio ja energia on ollut kadoksissa. No, ehkä ne sieltä jossain vaiheessa ilmestyy, kunhan vaan ahkerasti yrittää.

4. Oiskohan tää ollut jopa ensimmäinen kunnon aamiainen tässä “uudessa” kodissamme? No, ainakin keittiön pöydän ääressä.

1. – 4. Viime sunnuntai saattoi olla ehkäpä koko syksyn kaunein ja värikkäin päivä. Onneksi vietettiin se pihalla.

14 kiperää kysymystä

Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta?

Näin melkein 10 vuotta bloganneena alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että tällaisia asioita ei taida olla enää montakaan! No, mulla on ollut joskus tongue web-lävistys. Tilaan aina Espanjassa syödessämme lautasellisen pelkkää raakaa tomaattia ja sipulia, sillä siellä tätä herkkuani löytyy lähes joka paikasta. Oon lähes pakkomielteinen säästämisestä. Harrastin muodostelmaluistelua monen monta vuotta ja muistan yhden kauden ohjelmamme edelleen kirkkaasti. Mun suosikkitatuointini on pikkuruinen sydän jalkapöydässä. Etsin ja opettelen sanoille synonyymejä päivittäin.

Mitkä ovat huonoja puoliasi?

Huonoin taitaa olla se, että oon tosi kova murehtimaan. Alan usein pyörittelemään päässäni pahimpia mahdollisia skenaarioita ihan liian aikaisessa vaiheessa, enkä yksinkertaisesti osaa pitää päätäni kylmänä. Huonompiin puoliini kuuluu myös heikko ajankäyttötaito, liiallinen prokrastinaatio ja se, että tuhlaan usein pitkiäkin aikoja puhelinta turhaan selaten. Ajaudun tekemään sitä useimmiten sillon, kun pää on jollain tapaa jumissa ja voinette varmaan arvata, että harvoin sen jälkeen mieli on mitenkään huomattavasti virkeämpi… Oon herännyt viimeiseen kunnolla vasta sen jälkeen, kun latasin luuriini päivittäistä puhelimenkäyttöaikaa mittaavan sovelluksen ja tulokset oikein särkee silmiä. Siitä haluaisin oppia eroon, sillä sen myötä oppisin ehkä muutenkin tehokkaammaksi ajankäyttäjäksi.

Mikä sinussa ihastuttaa muita?

Hmmm. Kuulemani mukaan mukaansatempaava nauru ja se, että oon aito oma itseni. En esimerkiksi koskaan koe tarvetta muuntautua porukan mukaan, vaikka liikkuisinkin tavalla tai toisella itsestäni “eroavassa” seurassa. Oltiin joskus työreissulla Pariisissa, kun muut tytöt kiiruhtivat mun kuukausivuokran hintaiset käsilaukut kainalossa luksusliikkeeseen hankkimaan tuliaisia, enkä voinut kuin miettiä, etten ikimaailmassa pystyisi laittamaan päätähuimaavia summia vastaaviin ostoksiin. Kalliit asusteet tuntuu olevan nykyään monelle sellainen tietynlaisen statuksen merkki ja jokainen toimikoot miten parhaaksi näkee, mutta en vaan ikinä näkisi itseäni missään luksusputiikissa hankkimassa järkyttävän kallista käyttöesinettä. Toki samainen asia on mietityttänyt lukuisia kertoja myös siksi, että harmillisen usein tuntuu siltä, että etenkin tällä alalla menestyäkseen sitä kuuluisi vaan olla yhteen kapoiseen muottiin sopiva.

Oletko lähiaikoina nolannut itseäsi julkisesti, missä ja miten?

Eiköhän kaikki meistä ole. Mitään mainitsemisen arvoista ei oo kyllä ihan vastikään tapahtunut, mutta mulla on huono tapa jäädä pyörittelemään tällaisia juttuja päähäni tosi pitkäksi aikaa ja muistan edelleen elävästi jotain vuosikausia sitten tapahtuneita sattumuksia, joita ajatellessa tekee vielä tänäkin päivänä mieli vajota maan alle.

Jos saisit minkä tahansa ominaispiirteen tai taidon, mikä se olisi?

Haluaisin omata sellaisen sisäänrakennetun ajatusnormin siitä, että kaikki kyllä järjestyy, vaikka jokaisessa hetkessä ei välttämättä tuntuisikaan siltä.

Miten tapasit poikaystäväsi?

Tinderissä, Balilla. Ensimmäisen kerran tavattiin eräänä joulukuisena keskiviikkoiltana Canggun Old Man’sissa ja jo muutaman päivän kuluttua istuin itselleni vieraassa maassa illallispöydässä suuren perhekatraan kanssa. Se oli kerrassaan ikimuistoinen tapahtumaketju, joka pistää hymyilyttämään varmasti vielä pitkään. Koko tarinan voi lukea täältä!

Mistä asioista tulet todella onnelliseksi?

Onnistumisista, oikein erityisesti läheisteni menestyksestä. Siitä, kun Luka juoksee kotiintullessani iloisena häntä heiluen vastaan, vaikka olisin ollut poissa vaan kymmenen minuutin ajan. Hyvästä ruuasta, tietenkin. Mielenkiintoisista keskusteluista, jotka antaa parhaimmassa tapauksissa sylillisen inspiraatiota ja uusia oivalluksia. Siitä, kun ulko-oven avatessa kasvoille puskee sellainen syysaamun kirpsakka ilma. Yöunista viileässä makkarissa lämpimän peiton alle hautautuneena. Kauniista valokuvista. Pitkään välteltyjen asioiden suorittamisesta, eli esimerkiksi siitä, kun koti on tuntien puurtamisen jälkeen viimeinkin siposiisti tai pyykkivuori saatu vihdoin selätettyä. Siitä, kun ystävä ehdottaa ekstempore-seikkailua juuri silloin, kun sulla ei oo mitään tekemistä. Luovasta, inspiroituneesta ja motivoituneesta yleisfiiliksestä. Kasveihini yllättäen ilmestyvistä uusista oksista ja lehdistä. Hipihiljaisista kaduista aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Yhteisistä päikkärihetkistä. Ja siitä, kun saan viestejä siitä, että tekemiseni on tavalla tai toisella vaikuttanut jonkun elämään positiivisesti.

Mikä saa sinut nauramaan?

Poikaystävä, huvittavat koiravideot, tarttuvat naurut ja ihanan supliikit ihmiset. Lukan yksinkertaiset hölmöilyt myös.

Paheesi?

Mäkkärin tuplajuustohampurilainen, Redbull ja se, että välillä paastoan lähes huomaamattani, koska oon liian laiska laittamaan ruokaa.

Mitkä asiat tekevät sinut surulliseksi?

Ihmisten epäreiluus ja itsekkyys. Puolustuskyvyttömien kaltoinkohtelu. Roskaaminen. Ajoittainen yksinäisyyden tunne.

Vaihdatko jonkin tietyn tv-ohjelman kohdalla poikkeuksetta aina kanavaa?

En voi sietää Simpsoneita tai muuta vastaavaa huuhaata. Samaan kanavanvaihtokastiin menee myös esim. Huutokauppakeisari, Salkkarit ja Posse. Me ei kyllä oikeestaan edes katsota nykyään telkkaria, vaan katsomamme jutut tulee lähes poikkeuksetta Netflixistä, HBO:sta ja muista saman kategorian palveluista.

Asuisitko mieluummin kaupungissa vai maaseudulla?

Oon aina pitänyt itseäni kaupunki-ihmisenä, mutta viime aikoina oon alkanut tykästymään ajatukseen siitä, että koti olisikin jossain vähän kauempana keskustan vilskeestä. On mukavaa, että tarpeelliset palvelut ja menot löytyy ihan muutaman minuutin kävelymatkan päästä, mutta se ei kuitenkaan tunnu olevan enää mikään välttämättömyys. Toistaiseksi kaupunki on meidän juttu, enkä oo siis ihan lähitulevaisuudessa alkamassa maatalon emännäksi, mutta salaa haaveilen siitä, että vielä joskus asuttaisiin omassa rauhassa vähän kauempana kaikesta hälinästä.

Ennen kuin soitat puhelun, mietitkö etukäteen mielessäsi mitä aiot sanoa?

Joka ikinen kerta. En pidä puhelimessa puhumisesta ja aina kun vaan mahdollista, niin sysään viralliset puhelut poikaystävän soitettavaksi. En esimerkiksi tykkää sopia tärkeistä työkuvioista puhelimitse, sillä pelkään unohtavani jotain olennaista ja joutuvani sen vuoksi myöhemmin pulaan. Oon myös huono kieltäytymään puhelimessa, joten siitäkin syystä suosin yleensä sähköposteja tai viestittelyä.

Jos olisi “pakko” osallistua johonkin tosi-tv-sarjaan, mikä se olisi?

Voisin kuvitella olevani oiva Sohvaperuna, sillä oon aikamoinen sohvis näin muutenkin. Lasketaanko sitä edes tosi-tv:ksi? Aika harvaan ohjelmaan varmaan oikeasti osallistuisin, sillä se ei tunnu itselleni luonnolliselta. On silti ollut aina hauskaa pohdiskella, että millaistakohan esimerkiksi Amazing Raceen tai American Ninja Warrioriin osallistuminen olisi! Sain alkuvuodesta kutsun erääseen ulkomailla kuvattavaan sarjaan, mutta vaikka sen idea ei ollutkaan varsinaisesti (ainakaan sitä perinteisintä) tositeeveetä, niin se ei vaan tuntunut yhtään omalta jutulta. Pysyttelen mielummin jossain muualla kuin parrasvaloissa. :-D

Kuvat: Jenni Rotonen

Upea, upeampi, syksy

Poikaystävän tekemä carbonara on mun lohturuokaa ja siispä sitä syötiin keskiviikkona. Jos se ei olisi ihan niin överiä, niin voisin mahdollisesti elää pysyvän suolapöhötyksen kanssa ja syödä sitä joka ikinen päivä. Erityisen herkullista se on nyt, kun se on valmistettu poikaystävän niin ikään tekemään luomupekoniin.

Käytiin pari päivää sitten ottamassa näitä edellisessäkin postauksessa näkyneitä syksyisiä kuvia Luka-herrasta. En kuitenkaan kertonut, miltä kyseinen kuvaustilanne todella näytti…

Ei keretty nimittäin ottamaan montaakaan kuvaa, ennen kuin meidän selän taakse oli ilmestynyt kokonainen parvi aasialaisturisteja kamerat ojossa, jotka löysi ilmeisesti jotain Sibelius-monumenttia kiinnostavampaa kuvattavaa. Luka on vähän arka arvaamattomia vieraita kohtaan, eikä näinollen varsinaisesti arvostanut tätä kahden metrin päähän rynnännyttä paparazzirykelmää, joten jouduttiin etsimään uusi kuvausspotti, mutta ainakin saatiin tästä tilanteesta koko viikon makeimmat naurut.

Hetkeä ennen kävi myös toinen kummallinen juttu, kun oltiin erään puiston laidalla ottamassa toisia kuvia ja meidän viereen käveli nainen pienen koiransa kanssa. Annoin Lukan moikata vanhaa rouvaa pikaisesti olettaen, että päästäisiin pian jatkamaan hommia, mutta ehei – puhelimeen pälättävä nainen ei tehnyt elettäkään liikahtaakseen koiransa kanssa minnekään, vaan jämähti niille sijoilleen seisomaan. :-D Koira pyöri melkein 10 minuuttia mun jaloissa, kunnes puhelu lopulta päättyi ja parivaljakko lähti vihdoin jatkamaan matkaansa. Toi kyseinen kuvauspäivä oli kyllä hämmentäviä kohtaamisia täynnä.

Torstaina päädyttiin syömään lounasta terassille! Tällä viikolla oli muutamia niin lämpimiä päiviä, että pihalla tarkeni paremmin kuin hyvin – tossa auringossa syödessä takki piti jopa ottaa pois, kun hikipisarat alkoi äkkiä valumaan selkää pitkin. Ei hullumpaa näin lokakuuksi! En ollut käynyt Ondan lounaalla aikoihin, mutta se oli tälläkin kertaa oikein mainio. Tykkään eniten tosta leivästä sekä runsaasta salaattipöydästä, josta löytyy aina erilaisia kastikkeita ja tahnoja kruunaamaan annoksen.

Nää molemmat kuvat otettiin samana päivänä. Vielä aamupäivästä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta myöhemmin iltapäivällä sankka sumu valtasi koko kaupungin ja se kesti lopulta useamman päivän.

Koiranelämä näyttää niiin rankalta.

Viikon suosikkibiisi: Pyhimyksen nerokas versio Sireeneistä. Iski todella kovaa.

Tää syksy on ollut yksi kauneimmista aikoihin. Malttamattomimmat puut alkaa jo kaljuuntumaan, mutta suurin osa luonnosta pistää vielä hetken verran parastaan. Tää on sitä aikaa, jolloin haluaisin viettää käytännössä kaiken aikani pihalla ottamassa tosta upeasta väriloistosta kaiken mahdollisen irti.

Tän aamuinen minibrunssi vaati kaksi kauppareissua, sillä ensimmäistä kertaa kaupan ovelle kipitettyäni se ei ollut ehtinyt vielä edes avata oviaan. En syö itse oikeestaan kananmunaa, mutta suorastaan rakastan tehdä uppomunia ja oonkin oppinut siinä varsin taitavaksi. Ne on aina kuin ihana pikkuruinen haaste, jossa onnistuminen vetää suupielet korviin joka ikinen kerta.

Heti aamiaisen jälkeen käytiin luonnollisesti “no ihan vaan puolen tunnin” päikkäreille, jotka venähti vähän liian pitkäksi, mutta onneksi nyt on sunnuntai – pari sängyssä vietettyä lisätuntia ei nimittäin tänään paljon paina. Nyt ajattelin vaihtaa yövaatteeni hetkellisesti pois, sillä lähdetään Lukan kanssa nauttimaan tosta mahtavasta kelistä, mutta heti sen jälkeen sujahdan takaisin pyjamaani ja alan kokkaamaan lisää. Tällainen on sunnuntai mun makuun.