Annika Ollila

Auringonkukkameri

Huomenta!

Haluaisin uskoa, etten oo ihan ainoa, jolla on ollut vähän tahmea arkeenpaluu näin kesän jälkeen? Mieli vaeltelee jatkuvasti jossain ihan muualla, kirjoitus ei ota luistaakseen ja asioiden hoitaminen vie noin kolme kertaa kauemmin kuin normaalisti. Toivottavasti rytmi normalisoituisi mahdollisimman pian, sillä ei huvittaisi yhtään heittää päiväkausia hukkaan pelkän ajatustenkarkailun ja väsymyksen vuoksi.

Koska syksy on aina uusien juttujen aikaa, niin me muutetaan reilun viikon päästä uuteen kotiin! Kävi nimittäin niin, että meidän naapurista vapautui kämppä. Tykätään meidän nykyisestä kodista tosi paljon, mutta sisäpihoille suuntautuvista ikkunoista johtuen ainoa täältä puuttuva asia on luonnonvalo, jonka puute on meinannut ajaa ajoittain hulluksi. Ennen tätä kotia oon asunut aina viidennen kerroksen valoisissa kämpissä, enkä tänne muuttaessa osannut jotenkin edes ajatella, ettei se luonnonvalo oo todellakaan mikään itsestäänselvyys. Ollaan tosiaan harmiteltu, kuinka kotimme on muuten miltei täydellinen uutuudenkarheuksineen, rauhallisine sijainteineen ja mukavine naapureineen, eikä muualle muutto oo tuntunut niiden vuoksi houkuttelevalta vaihtoehdolta, vaikka valoa onkin ollut ikävä. No, nyt samasta talosta vapautunut kämppä on lähes samanlainen (tosin vähän eri mallinen), mutta siinä on jättimäiset, lähes lattiasta kattoon ylettyvät ikkunat. <3 Neliöitä saadaan muutama hassu lisää, mutta säilytystilaa tulee olemaan hieman nykyistä vähemmän – ajateltiin tosin ratkaista se ongelma ostamalla sinne sellaista. Jos joku toinen muutto tulisi näin lyhyellä varoitusajalla, niin olisin varmaan yksi kävelevä hermoraunio, mutta tällä kertaa mieli on yllättävän seesteinen. Tää operaatio ei nimittäin tunnu yhtään niin pahalta, kun huolellisen pakkaamisen sijaan tavarat voi kirjaimellisesti vaan kantaa kaapista muutaman metrin päässä sijaitsevaan uuteen sellaiseen, eikä matkalla oo edes yhden yhtä porrasta. Jännittävää!

Oon muuten vähän huvittuneena lueskellut, kuinka jengi on hihkunut heti elokuun alkuhetkistä lähtien kaikkea syksyn ensimmäisistä päivistä, sillä elokuuhan on vielä kesää parhaimmillaan. Mutta pakko ihan rehellisesti myöntää, että se syksyinen fiilis on pikkuhiljaa hiipinyt munkin matkaan! Ehkä se on ollut se, kun et voi enää heittää automaattisesti pikkumekkoa päälle pihalle lähtiessäsi, vaan joudut tarkistamaan sääennusteet ennen ovesta ulos astumista. Tai se, kun auki unohtuneet ikkunat ja parvekkeenovet joutuu sulkemaan keskellä yötä, sillä sisään tulviva ilma on liian viileää paahtavan helleaallon jälkeen. Oon viettänyt suurimman osan kuluneesta viikosta hämärissä sisätiloissa ja sen vuoksi “syysfiilikseni” on vaan vahvistunut, kunnes eilen hikisenä Mustikkamaalla käppäillessäni (en tarkistanut säätä etukäteen, vaan heitin päälle pitkät housut ja paksun hupparin… Virhe.) bongasin rannan täynnä auringossa makoilevia ja meressä iloisesti polskivia ihmisiä. Vaikka en oo itse käynyt koko kesänä rannalla kertaakaan, niin se näky tuntui jollain tapaa palauttamaan muhun sellaisen kesäisen tunteen. Täytynee ottaa ryhtiliike ja viettää arkeenpalaamisesta huolimattakin aikaa ulkona, niin ei tuu harpattua syksyyn ihan liian etuajassa.

Tänään lähdetään tutulla porukalla viettämään jo perinteeksi muodostunutta Blockfest-viikonloppua Tampereelle! Tulin aamulla työhuoneelle naputtelemaan konetta ensimmäistä kertaa kesäloman jälkeen, sillä kotona en oo saanut oikein mitään järkevää tehtyä ja jo nyt oon saanut melkein enemmän aikaan kuin aikaisemmin tällä viikolla yhteensä. Kohta täytyy kuitenkin kiitää takaisin kotiin pakkailemaan kamppeita, jotta en myöhästy kyydistä. Aurinkoista viikonloppua – moikataan, jos törmätään!

PS: Nää postauksen kuvat on otettu Haltialan auringonkukkapellolta, josta kuka vaan saa käydä poimimassa oman kukkakimpun. Sain vasta tänä kesänä tietää, että pääkaupunkiseudulla on itseasiassa useampikin pelto, josta kukkienkeräys on sallittua. Ihana juttu!

sweatshirt from *here (*adlink/mainoslinkki)

Kuvat: Anni Korhonen

Mun Flow

Muistan vieläkin elävästi, kuinka neljä vuotta sitten odotin malttamattomana elämäni ensimmäistä Flow Festivalia. Olin kuullut ja nähnyt siitä paljon ja vihdoin pääsin kokemaan sen myös itse. Florence + The Machinen keikan sekä tietynlaiseen vapaudentunteen yhdistelmän ajattelu saa edelleen kylmät väreet iholleni ja viikonloppu ylitti korkeat odotukseni helposti. Siitä lähtien kyseinen festivaali onkin ollut ehdoton osa kesiäni.

Tänäkin vuonna elokuun toista viikonloppua oli odotettu hartaasti, mutta voin ihan rehellisesti myöntää, että viime perjantaina festarifiilis oli jostain syystä vähän kadoksissa. Ehkä syynä oli takana ollut pitkä upea kesä, ehkä kehnosti nukuttu festaria edeltävä yö tai se pienen pieni pelko kesän viimeisimpien hetkien alkamisesta, mutta moni sanoi sinä sadekuuroisena iltana samaa. Ensimmäisenä päivänä vietettiin myös aikaa suuressa porukassa, eikä se oo koskaan ihmispaljouden keskellä se kaikkein optimaalisin vaihtoehto, mutta onneksi pian tajuttiin, että kaikki sujuu jouhevammin vähän pienemmällä kokoonpanolla. Viimeistään lauantaina fiilis oli kuitenkin taas katossa ja mutkin valtasi viimein se kutkuttava, odotettu Flow-tunnelma.

Flow’n on festariruokatarjontahan on tunnetusti koko maan parhaimmistoa, eikä se pettänyt tänäkään vuonna. Viikonlopun herkullisimmat annokset löytyi Shelteristä, jonka iberico-possu ja tartar vei kielen mennessään, mutta heti hyvänä kakkosena tuli Fat Ramenin bao bunit. Mä rakastan hyviä baoja melkein enemmän kuin monia burgereita (ja se on muuten jo paljon se), eikä noi jättänyt onneksi kylmäksi. Muutama pettymyskin tuli tosin maistettua, sillä Pizzariumin kuivahkot pizzat eivät vakuuttaneet, eikä vanhan Flow -suosikkimme Grönin (viime vuonna syötiin yksi kyseisen ravintolan annoksista muistaakseni neljä kertaa putkeen) kahdenkympin tryffelihodari ollut sekään kovin kummoinen. Pääasiassa viikonloppu oli kuitenkin yhtä suurta ruokailoittelua, josta moni muu festivaali voisi ottaa mallia.

Viikonlopun tanssittavimmat hetket tuli koettua niin RA Front yardilla kuin Backyardillakin, jossa soitti toinen toistaan mukaansatempaavampia dj’tä. Vietettiin itseasiassa suurin osa viikonlopusta edellämainittujen paikkojen välillä seilaten ja mieleenpainuvimpia settejä veti mm. Yaeji, Sadar Bahar B2B Lee Collins sekä Joe Claussell. On muuten jännä ajatella, että vielä muutamia vuosia sitten en voinut kuvitellakaan kuuntelevani konemusiikkia, sillä koko aihe oli mulle kertakaikkiaan todella vieras, mutta poikaystävän tutustutettua mut teknomaailmaan se on nykyään lähes ainoa musiikkigenre, jota esimerkiksi ulos lähtiessäni haluan kuunnella. Niin ne asiat vaan muuttuu!

Yksi Flow’n parhaiten mieleenjääneistä keikoista oli Lxandra, jonka mieletön Balloon Stagen veto sai ihon kananlihalle ja jopa kyyneleetkin silmäkulmaan. En ala avaamaan sitä sen yksityiskohtaisemmin, mutta sanon vaan, että mikäli ette oo vielä kuunnelleet mimmin tuotantoa, niin tehkää se viimeistään nyt. Myös ensimmäisen illan Mura Masa ja Bonobo lunasti kaikki mahdolliset odotukset, kun taas puoli tuntia myöhässä lavalle saapunut Ms. Lauryn Hill oli suuri pettymys ja lähdettiinkin jo muutaman biisin jälkeen vähän vetävämpiä (tekno)sointuja kohti.

Monen muun seikan lisäksi Flow on yksi suosikkifestareistani myös siksi, että se sijaitsee mukavan  keskeisellä paikalla ja ainutlaatuisen kauniissa miljöössä. Nautin suunnattomasti siitä, että voit viettää rennon festariviikonlopun tuikitutussa ympäristössä ilman toiseen kaupunkiin raahautumista sekä uuvuttavaa matkalaukkuelämää ja pääset jokaisen päivän päätteeksi omaan sänkyyn nukkumaan. On ihanaa, kun pääset tarpeen tullen kipaisemaan kotiin vaikka lämmittävän takin tai kumppareidenhakureissulle tai oot jo kotisohvalla, ennen kuin festarialueelta ostamasi iltapalaburgeri on edes ehditty vetää naamariin. Vaikka Suvilahti alkaakin piakkoin käydä noin massiiviselle festivaalille naftiksi, niin toivon, ettei se tuu siirtymään muualle vielä pitkiin aikoihin.

Ei varmaan tarvitse edes erikseen mainita, että nähdään taas ensi vuonna, Flow. Olit tänäkin vuonna oikein hyvä.