title image

Annika Ollila

Auringonkukkameri

 

 

 

 

 

Huomenta!

 

Haluaisin uskoa, etten oo ihan ainoa, jolla on ollut vähän tahmea arkeenpaluu näin kesän jälkeen? Mieli vaeltelee jatkuvasti jossain ihan muualla, kirjoitus ei ota luistaakseen ja asioiden hoitaminen vie noin kolme kertaa kauemmin kuin normaalisti. Toivottavasti rytmi normalisoituisi mahdollisimman pian, sillä ei huvittaisi yhtään heittää päiväkausia hukkaan pelkän ajatustenkarkailun ja väsymyksen vuoksi.

 

Koska syksy on aina uusien juttujen aikaa, niin me muutetaan reilun viikon päästä uuteen kotiin! Kävi nimittäin niin, että meidän naapurista vapautui kämppä. Tykätään meidän nykyisestä kodista tosi paljon, mutta sisäpihoille suuntautuvista ikkunoista johtuen ainoa täältä puuttuva asia on luonnonvalo, jonka puute on meinannut ajaa ajoittain hulluksi. Ennen tätä kotia oon asunut aina viidennen kerroksen valoisissa kämpissä, enkä tänne muuttaessa osannut jotenkin edes ajatella, ettei se luonnonvalo oo todellakaan mikään itsestäänselvyys. Ollaan tosiaan harmiteltu, kuinka kotimme on muuten miltei täydellinen uutuudenkarheuksineen, rauhallisine sijainteineen ja mukavine naapureineen, eikä muualle muutto oo tuntunut niiden vuoksi houkuttelevalta vaihtoehdolta, vaikka valoa onkin ollut ikävä. No, nyt samasta talosta vapautunut kämppä on lähes samanlainen (tosin vähän eri mallinen), mutta siinä on jättimäiset, lähes lattiasta kattoon ylettyvät ikkunat. <3 Neliöitä saadaan muutama hassu lisää, mutta säilytystilaa tulee olemaan hieman nykyistä vähemmän – ajateltiin tosin ratkaista se ongelma ostamalla sinne sellaista. Jos joku toinen muutto tulisi näin lyhyellä varoitusajalla, niin olisin varmaan yksi kävelevä hermoraunio, mutta tällä kertaa mieli on yllättävän seesteinen. Tää operaatio ei nimittäin tunnu yhtään niin pahalta, kun huolellisen pakkaamisen sijaan tavarat voi kirjaimellisesti vaan kantaa kaapista muutaman metrin päässä sijaitsevaan uuteen sellaiseen, eikä matkalla oo edes yhden yhtä porrasta. Jännittävää!

 

Oon muuten vähän huvittuneena lueskellut, kuinka jengi on hihkunut heti elokuun alkuhetkistä lähtien kaikkea syksyn ensimmäisistä päivistä, sillä elokuuhan on vielä kesää parhaimmillaan. Mutta pakko ihan rehellisesti myöntää, että se syksyinen fiilis on pikkuhiljaa hiipinyt munkin matkaan! Ehkä se on ollut se, kun et voi enää heittää automaattisesti pikkumekkoa päälle pihalle lähtiessäsi, vaan joudut tarkistamaan sääennusteet ennen ovesta ulos astumista. Tai se, kun auki unohtuneet ikkunat ja parvekkeenovet joutuu sulkemaan keskellä yötä, sillä sisään tulviva ilma on liian viileää paahtavan helleaallon jälkeen. Oon viettänyt suurimman osan kuluneesta viikosta hämärissä sisätiloissa ja sen vuoksi “syysfiilikseni” on vaan vahvistunut, kunnes eilen hikisenä Mustikkamaalla käppäillessäni (en tarkistanut säätä etukäteen, vaan heitin päälle pitkät housut ja paksun hupparin… Virhe.) bongasin rannan täynnä auringossa makoilevia ja meressä iloisesti polskivia ihmisiä. Vaikka en oo itse käynyt koko kesänä rannalla kertaakaan, niin se näky tuntui jollain tapaa palauttamaan muhun sellaisen kesäisen tunteen. Täytynee ottaa ryhtiliike ja viettää arkeenpalaamisesta huolimattakin aikaa ulkona, niin ei tuu harpattua syksyyn ihan liian etuajassa.

 

Tänään lähdetään tutulla porukalla viettämään jo perinteeksi muodostunutta Blockfest-viikonloppua Tampereelle! Tulin aamulla työhuoneelle naputtelemaan konetta ensimmäistä kertaa kesäloman jälkeen, sillä kotona en oo saanut oikein mitään järkevää tehtyä ja jo nyt oon saanut melkein enemmän aikaan kuin aikaisemmin tällä viikolla yhteensä. Kohta täytyy kuitenkin kiitää takaisin kotiin pakkailemaan kamppeita, jotta en myöhästy kyydistä. Aurinkoista viikonloppua – moikataan, jos törmätään!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

PS: Nää postauksen kuvat on otettu Haltialan auringonkukkapellolta, josta kuka vaan saa käydä poimimassa oman kukkakimpun. Sain vasta tänä kesänä tietää, että pääkaupunkiseudulla on itseasiassa useampikin pelto, josta kukkienkeräys on sallittua. Ihana juttu!

 

 

 

 

 

 

 

 

sweatshirt from *here (*adlink/mainoslinkki)

 

 

Kuvat: Anni Korhonen

 

 

 

Mun Flow

 

 

 

 

 

Muistan vieläkin elävästi, kuinka neljä vuotta sitten odotin malttamattomana elämäni ensimmäistä Flow Festivalia. Olin kuullut ja nähnyt siitä paljon ja vihdoin pääsin kokemaan sen myös itse. Florence + The Machinen keikan sekä tietynlaiseen vapaudentunteen yhdistelmän ajattelu saa edelleen kylmät väreet iholleni ja viikonloppu ylitti korkeat odotukseni helposti. Siitä lähtien kyseinen festivaali onkin ollut ehdoton osa kesiäni.

 

Tänäkin vuonna elokuun toista viikonloppua oli odotettu hartaasti, mutta voin ihan rehellisesti myöntää, että viime perjantaina festarifiilis oli jostain syystä vähän kadoksissa. Ehkä syynä oli takana ollut pitkä upea kesä, ehkä kehnosti nukuttu festaria edeltävä yö tai se pienen pieni pelko kesän viimeisimpien hetkien alkamisesta, mutta moni sanoi sinä sadekuuroisena iltana samaa. Ensimmäisenä päivänä vietettiin myös aikaa suuressa porukassa, eikä se oo koskaan ihmispaljouden keskellä se kaikkein optimaalisin vaihtoehto, mutta onneksi pian tajuttiin, että kaikki sujuu jouhevammin vähän pienemmällä kokoonpanolla. Viimeistään lauantaina fiilis oli kuitenkin taas katossa ja mutkin valtasi viimein se kutkuttava, odotettu Flow-tunnelma.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Flow’n on festariruokatarjontahan on tunnetusti koko maan parhaimmistoa, eikä se pettänyt tänäkään vuonna. Viikonlopun herkullisimmat annokset löytyi Shelteristä, jonka iberico-possu ja tartar vei kielen mennessään, mutta heti hyvänä kakkosena tuli Fat Ramenin bao bunit. Mä rakastan hyviä baoja melkein enemmän kuin monia burgereita (ja se on muuten jo paljon se), eikä noi jättänyt onneksi kylmäksi. Muutama pettymyskin tuli tosin maistettua, sillä Pizzariumin kuivahkot pizzat eivät vakuuttaneet, eikä vanhan Flow -suosikkimme Grönin (viime vuonna syötiin yksi kyseisen ravintolan annoksista muistaakseni neljä kertaa putkeen) kahdenkympin tryffelihodari ollut sekään kovin kummoinen. Pääasiassa viikonloppu oli kuitenkin yhtä suurta ruokailoittelua, josta moni muu festivaali voisi ottaa mallia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viikonlopun tanssittavimmat hetket tuli koettua niin RA Front yardilla kuin Backyardillakin, jossa soitti toinen toistaan mukaansatempaavampia dj’tä. Vietettiin itseasiassa suurin osa viikonlopusta edellämainittujen paikkojen välillä seilaten ja mieleenpainuvimpia settejä veti mm. Yaeji, Sadar Bahar B2B Lee Collins sekä Joe Claussell. On muuten jännä ajatella, että vielä muutamia vuosia sitten en voinut kuvitellakaan kuuntelevani konemusiikkia, sillä koko aihe oli mulle kertakaikkiaan todella vieras, mutta poikaystävän tutustutettua mut teknomaailmaan se on nykyään lähes ainoa musiikkigenre, jota esimerkiksi ulos lähtiessäni haluan kuunnella. Niin ne asiat vaan muuttuu!

 

Yksi Flow’n parhaiten mieleenjääneistä keikoista oli Lxandra, jonka mieletön Balloon Stagen veto sai ihon kananlihalle ja jopa kyyneleetkin silmäkulmaan. En ala avaamaan sitä sen yksityiskohtaisemmin, mutta sanon vaan, että mikäli ette oo vielä kuunnelleet mimmin tuotantoa, niin tehkää se viimeistään nyt. Myös ensimmäisen illan Mura Masa ja Bonobo lunasti kaikki mahdolliset odotukset, kun taas puoli tuntia myöhässä lavalle saapunut Ms. Lauryn Hill oli suuri pettymys ja lähdettiinkin jo muutaman biisin jälkeen vähän vetävämpiä (tekno)sointuja kohti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Monen muun seikan lisäksi Flow on yksi suosikkifestareistani myös siksi, että se sijaitsee mukavan  keskeisellä paikalla ja ainutlaatuisen kauniissa miljöössä. Nautin suunnattomasti siitä, että voit viettää rennon festariviikonlopun tuikitutussa ympäristössä ilman toiseen kaupunkiin raahautumista sekä uuvuttavaa matkalaukkuelämää ja pääset jokaisen päivän päätteeksi omaan sänkyyn nukkumaan. On ihanaa, kun pääset tarpeen tullen kipaisemaan kotiin vaikka lämmittävän takin tai kumppareidenhakureissulle tai oot jo kotisohvalla, ennen kuin festarialueelta ostamasi iltapalaburgeri on edes ehditty vetää naamariin. Vaikka Suvilahti alkaakin piakkoin käydä noin massiiviselle festivaalille naftiksi, niin toivon, ettei se tuu siirtymään muualle vielä pitkiin aikoihin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ei varmaan tarvitse edes erikseen mainita, että nähdään taas ensi vuonna, Flow. Olit tänäkin vuonna oikein hyvä.

 

 

 

 

 

Mainio kattaus kahdelle

 

Kaupallinen yhteistyö: Arabia

 

 

 

 

 

 

 

 

Reilut seitsemän vuotta sitten ensimmäiseen omaan kotiin muuttaessani kävin elämäni ensimmäistä kertaa astiaostoksilla. Nuorena kuusitoistakesäisenä painelin halpatavarataloon, josta keittiönkaappiin päätyi neljä lautasta, neljä kulhoa, neljät aterimet ja suurinpiirtein saman verran laseja – luulinhan sen riittävän pikkuruiseen yksiöön, jossa syöjiä oli aina korkeintaan muutama. Ei käynyt silloin mielessäkään, että astioita kannattaa hankkia vähintään muutama ylimääräinen, sillä lautasten särkymisprosentti saattaa nousta korkeaksi ja pian huomaat, että kaapista löytyykin enää yksi kelvollinen. Saati se, että kerralla laatuun panostaminen saattaisi maksaa itsensä takaisin jopa yllättävänkin pian…

 

Lukemattomien vuosien aikana lohkeilleiden lautasten ja särkyneiden lasien tilalle oli tullut hankittua aina satunnaisia korvaajia ja etenkin kahden keittiön yhdistymisen myötä keittiönkaappimme sisältö oli vähän sekalaista seurakuntaa: oli pieniä ja vähän suurempiakin lautasia, satunnaisia kulhoja, lukemattomia soijakuppeja ja aasialaisia keittolautasia. Söpöjä toki nekin, mutta jos astioiden ainoa yhdistävä tekijä on se, ettei mitään oo kolmea kappaletta enempää, niin jossain on ehkä menty metsään. Arjessa yhdelle tai korkeintaan kahdelle kokatessa samaa sarjaa olevat astiat löytyi näppärästi (ellei 90% niistä maannut likaisena tiskikoneessa), mutta vähänkään suuremmalle porukalle kokatessa yhtenevää kattausta oli käytännössä mahdotonta saada kasaan, eikä mielikuvitusta tarvinnut säästellä.

 

Hetki sitten päätin luopua esimerkiksi neljästä keskenään erilaisesta valkoisesta lautasesta, joista muutama oli haljennutkin, sillä keittiöömme muutti elämäni ensimmäinen kokonainen astiasarja; Arabian Mainio Sarastus. Eli vieläpä erityisen kaunis ja käytännöllinen sellainen. Voisi melkein sanoa, että oli jo aikakin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänä vuonna ilmestynyt Mainio -sarja on erityisesti pieniä kaupunkikoteja ja tilansäästöä ajatellen kehitetty käytännöllinen astiasto. Keraamisen astiasarjan kaikki osat pinoutuvat kätevästi niin sisäkkäin kuin päällekkäinkin ja erilaiset kulhot sekä kupit soveltuvat saumattomasti ruuan säilytysastioiksi lautasten toimiessa niiden kansina. Linjakkaasti muotoillut astiat menevät kasatessa tiiviiseen tilaan ja laakeat lautaset (halkaisijaltaan max. 25 cm) mahtuvat näppärästi myös siihen kaikkein pienimpään pesukoneeseen ja ahtaimpaan astiakaappiin. Mainio -sarja on täydellinen vaihtoehto esimerkiksi ensimmäiseksi astiasarjaksi tai tyypille, joka arvostaa astioiden monikäyttöisyyttä kauneudesta kuitenkaan tinkimättä, eikä omaa välttämättä kokonaista kolmiota pelkille astioille.

 

Koska astiat soveltuvat myös uunin (sekä pakastimen) lämpötilaan, niin parhaassa tapauksessa voit selvitä sekä kokkauksesta, itse syömisestä kuin säilytyksestäkin samoilla astioilla. Paista ruoka uunissa esimerkiksi tarjoilukulhossa, laita lautanen sen päälle pitämään ruuan lämpimänä ruokailuhetkeä odotellessa ja mikäli syötävää jää yli, niin lautaskannella suljetut kulhot voi pinota siististi suoraan jääkaappiin ja siispä myös tuorekelmun kanssa taiteilu sekä turhat muovirasiat jää näiden kanssa tarpeettomaksi.

 

Sarjan pääsuunnittelijana on toiminut Arabian muotoilupäällikkö Irina Viippola, mutta ihana pilkullinen Sarastus -kuosi sai inspiraationsa Raija Uosikkisen vuonna 1965 suunnittelemasta Ivalo -koristeesta. Musta toi ajaton kuosi on piristävää vaihtelua useimmiten yksivärisiin astioihin ja enemmän kuin tervetullut lisä meidän kattauksiin, mutta mikäli yksivärinen olisi jollekkin se ainoa oikea vaihtoehto, niin Mainio -sarjan lautasia löytyy myös valkoisena.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuluneiden kuukausien ensikäytön perusteella nimensä veroisen Mainio -sarjan suosikeiksini on nousseet lautasista suurimmat sekä eri kokoiset kulhot, joista löytyy sopivat vaihtoehdot vaikkapa salaatin tai pastan tarjoiluun, keittokulhoksi ja esimerkiksi dipeille tai naposteltaville. Erityisen suuri plussa myös siitä, että lautasia kansina käyttäen kaikki edellämainituista saa tosiaan säilöttyä myös kätevästi jääkaappiin, sillä meillä on yleensä tapana kokata useamman aterian ruuat kerralla. Salaateista ja dipeistä puheenollen, astiaston lisäksi myös kuvien lounassetti oli erityismainnan arvoinen…

 

Poikaystävä nimittäin pyöräytti meille mehevän vihersalaatin paahdetulla punajuurella sekä vuohenjuustolla, joka on voittamattoman helppo ja herkullinen yhdistelmä. Lohkotut, oliiviöljy-balsamiviinietikka -seoksella sivellyt punajuuret paistaa uunin 200 asteessa reilussa 20 minuutissa ja vuohenjuustosiivun pannulla ruskistamiseen menee vaan muutama minuutti. Niiden kaveriksi kun lisää kasan erilaisia salaattilajeja, vähän kurkkua, pannulla pyöräytetyt pinjansiemenet sekä tummaa balsamicokastiketta, niin suussasulava salaatti on valmis.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mä tein puolestani leivän kaveriksi porkkanahummusta sekä herneminttutahnaa, joista ensimmäinen on valkosipulisuutensa ansiosta mun suosikki. Hernetahnaan tarvitset ainoastaan pussillisen pakasteherneitä, kourallisen minttua sekä oliiviöljyä ja mustapippuria, porkkanahummukseen noin kolme keitettyä porkkanaa, tölkillisen valutettuja kikherneitä, limen mehun, öljyä, valkosipulia (oman maun mukaan), mustapippuria, tahinia sekä juustokuminaa. Molemmat surautetaan sauvasekoittimella sileäksi ja voilá! Dipit sopii näppärästi juurikin esimerkiksi leivälle, vihanneksille tai vaikkapa salaatin kylkeen ja helppoja variaatioita niistä on tuhansia.

 

Tällä kertaa kokattiin kahdelle, mutta seuraavaksi ajateltiin laittaa pöytä koreaksi vähän useammalle tyypille. Ihan vaan sen kunniaksi, että nyt jokainen saa viimein samanlaisen lautasen ja kattaus tulee näyttämään kauniimmalta kuin aikoihin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Toivottavasti meillä on edessä pitkä yhteinen tulevaisuus!

 

Entäs te, keräättekö jotain tiettyä astiasarjaa vai koostuuko kaappinne sisältö lähinnä erinäisistä haja-astioista? Entä miltä näyttää Mainio – aika kivalta, vai mitä?