Helmikuu on aina ollut sattuneista syistä yksi suosikkikuukausistani, mutta harvoin sen saapuminen on tuntunut näin hyvältä. Tänä vuonna se oli valo pitkän tunnelin päässä.
Tammikuu kokonaisuudessaan tuntui nimittäin pidemmältä kuin koko syksy yhteensä. Viime viikkojen tapahtumat tuntuvat tapahtuneen jossain kaukana menneisyydessä ja vuoden ensimmäisten päivien kalenterimerkinnät ovat pyyhkiytyneet muistista jo käytännössä kokonaan. Moni on tuntunut olevan samoilla linjoilla ja iloinnut siitä, että loputon tammikuu tuli vihdoinkin päätöksestä. Mitenköhän se tuntuikin näin pitkältä? Ehkäpä sen vuoksi, että odottavan aika on pitkä? Talvea on odoteltu saapuvaksi kuin kuuta nousevaa, mutta sen sijaan marraskuu on tuntunut jatkuvan kolmatta kuukautta putkeen. Kumpparit ovat juurtuneet tiukasti jalkaan ja lumiseen maisemaan herääminen on täällä etelässä pelkkä kaukainen haave vain.
Mutta ettei menisi liiaksi negistelyksi, niin oli tammikuussa paljon hyvääkin. Parhaan laskiaispullan metsästystä (laajamittaisen tutkimuksen jälkeen Gateau pitää ykkössijaa), säästä riippumattomia pitkiä lenkkitreffejä, ennätyksellisen monia Facetime-tunteja, joka perjantaista viikonlopunaloitusjoogaa, hamppariherkuttelua (ja rehellisesti sanottuna aika paljon muutakin herkuttelua), agilitytreenionnistumisia ja lukemattomia verkkaripäiviä niin kotona kuin kodin ulkopuolellakin. Melkein kaikki muu tammikuussa oli vähintäänkin ihan kivaa, paitsi että kuukausi tuntui loputtomalta, vettä satoi melkein joka päivä ja ajatukset olivat usein vähän jumissa. Ei siis harmittanut heittää tammikuulle heippoja.
Nyt helmikuussa perjantaijoogat jatkuvat, meidän lukupiiri polkaistaan käyntiin, päivä pitenee kovalla vauhdilla, aion saada treenirytmistä kiinni ja hyvällä tuurilla saadaan kenties jopa asunnonostoasiaa edistettyä (ja mikäli ei saada, niin maailma ei siihen kaadu). Helmikuu on myös mun synttärikuukausi ja vaikka en mikään kovemman luokan juhlistaja ookkaan, niin synttärit on tietenkin aina synttärit ja etenkään tähän aikaan vuodesta kivoja juttuja ei voi olla liiaksi. Tällä kertaa mittariin kilahtaa 25 ja oon siitä innoissani, sillä se on huhujen mukaan erittäin hyvä ikä. Synttäriviikolla mulle on luvassa joku yllätys, josta tiedän ainoastaan sen, että päivä pyydettiin tyhjentämään kokonaan. Kovasta yrityksestä huolimatta en saanut kalastettua pienintäkään tiedonmurusta päivään liittyen, joten ei auta kuin odotella…
Naputtelen tätä tekstiä uudelta työhuoneelta, jonne liityin 13 kollegani seuraan helmikuun alusta alkaen. Nyt voin paeta tänne aina silloin, kun remonttijyske kotona yltyy sietämättömäksi ja vähän muulloinkin. Jo pelkästään sekin tekee helmikuusta vähän edeltäjäänsä paremman, että on taas paikka, jossa ajatus voi kulkea esteettömästi, kun kotona se ei ole mahdollista. Ja mikä parasta, se paikka on inspiroivien naisten täyttämä.
Valoisaa helmikuuta meille kaikille 
Kuvat: Jenni Rotonen
115
Mäki etin kämppää, en edes kovin aktiivisesti (aiemmin olin käynyt yhdessä näytössä syksyllä), mutta about 1,5 viikkoa sitten tuli vastaan melko kiinnostavalta vaikuttava kohde. Ja niin siinä sit kävi, että viime sunnuntaina tein tarjouksen ja maanantaina kuulin, että kämppä on mun. 😀 Asiat voi siis edetä hyvinkin nopeasti, en oo ite ees oikee vielä käsittänyt, että ens viikosta lähtien mulla tulee näkymään tilillä ihan jäätävä määrä velkaa, mutta vastapainoksi omistan asunnon ekaa kertaa ikinä. Aika siistiä!
Oi että, kuulostaa täydelliseltä! 🙂 On tosi vaikea arvioida, että kauan tällaisessa tilanteessa menee, kun toiset saattaa etsiä kotia vuosikaupalla siinä missä toiset löytävät ”sen oikean” ihan ennätysnopeasti. Mutta ei auta muu kuin pitää sormet ristissä ja toivoa parasta – olisi ihanaa päästä maksamaan näillä kuukausittaisilla vuokrasummilla omaa lainaa pois jo mahdollisimman pian, vaikka mitään tulipalokiirettä ei muuten ookkaan.
Mistä toi ihana pipo on??
Se on viime vuonna Zarasta ostettu!
Oj ihanan näköinen tuo takki! ihan kun peitto! Näyttää tosi mukavalta!
Hahah, eiks niin <3 Se on kuin makuupussi!