Ensimmäisen oman kodin etsintä on vauhdissa ja tuntuu, ettei päässä paljon muuta tällä hetkellä liikukaan. Kaikki käytännön asiat ovat toimintavalmiudessa ja enää odotellaan meille sopivaa kotia löytyväksi. Se, kestääkö odottelu lopulta kymmenen viikkoa vaiko kymmenen kuukautta, jää nähtäväksi, mutta vaikka mitään tulipalokiirettä ei olekaan, niin toivon kovasti, että se tapahtuisi mielummin ennemmin kuin myöhemmin. Kahdesta syystä: siksi, että sormet syyhyävät päästä uuden kodin kimppuun, mutta pääasiassa siksi, että taas noussut vuokramme on kasvanut sellaisiin mittoihin, joiden kuukausittainen taivaan tuuliin maksaminen kirpaisee aika paljon.
Musta tuntuu, että joka kerta tästä aiheesta naputellessani ajatukseni ovat muuttuneet edeltävästä tekstistä johonkin suuntaan. Ihan ensimmäisellä kerralla mietin, kuinka ihanaa olisi muuttaa johonkin vähän kauemmas keskustasta ja nauttia suuremmista neliöistä ja kenties omasta pihapläntistäkin. Sen jälkeen pohdin, kuinka edellämainittujen aika on ehkä sittenkin vasta vähän myöhemmin ja haluttaisiin pysytellä vielä toistaiseksi suhteellisen lähellä keskustaa. Ja nyt oon näiden jokapäiväisten pallotteluiden jälkeen niin pyörällä päästäni, etten enää edes tiedä mitä ajatella.
Kodin ostaminen jännittää jo itsessään paljon, koska asia on iso. Jännitystä ei ainakaan vähennä se, että kaikkein todennäköisimmin tullaan muuttamaan johonkin vieraaseen kaupunginosaan. Viimeiset viisi vuotta oon asunut kolmessa eri kodissa vaivaisen sadan metrin säteellä, jolloin lähikaupat, lenkkireitit, naapurikuppilat ja ratikkapysäkit ovat kaikki pysyneet kotien vaihtumisesta huolimatta samana. Myös jotkut, vähän huvittavankin, pienet asiat mietityttävät: miten tottua taloihin ja asuntoihin, joissa naapureita on enemmän kuin kourallinen, ikkunasta näkyy muutakin kuin puisto tai taivas, äänieristys on jotain muuta kuin superhyvä ja lähikauppa on luultavasti paljon kauempana kuin kadun toisella puolella? Nykyinen sijaintimme ei ole tämäkään täydellinen, sillä alue kuhisee jättikokoisia rottia, lasinsirujen väistely on arkipäivää ja savu nousee korvista joka ikinen kerta, kun joku aiheuttaa vaaratilanteita ajamalla yksisuuntaista kotikatuamme tuhatta ja sataa väärään suuntaan. Huomaan silti pohtivani, että miten voisin koskaan tykästyä muuhun asuinalueeseen enempää kuin nykyiseen, sillä oon kiintynyt tähän niin kovasti.
Kai se on normaaliakin, että muutos jännittää. Jännitin kamalasti silloinkin, kun muutin ensimmäistä kertaa vieraaseen kaupunkiin. Mutta hyvä siitäkin lopulta tuli.
Nyt aktiiviseen etsintävaiheeseen päästyämme oon myös todella ymmärtänyt, kuinka vaikeaa asuntoon kiinni pääseminen voikaan olla. Ensin pitää yrittää taistella itselleen yksi lukuisista yksityisnäytöistä, sillä puoli kaupunkia vetävät julkiset näytöt on suurinpiirtein yhtä seesteinen konsepti kuin Hullut Päivät. Ja mikäli käy niinkin hyvin, että asunto miellyttäisi kaikin puolin, niin se miellyttää todennäköisesti myös niin montaa muuta kanssaetsijää, että seuraavaksi voikin katsella, kuinka aluksi budjettiin istuneiden asuntojen hintatarjoukset kipuavat taivaisiin. Kilpailu on kovaa ja vahvimmilla ovat tietysti ne, joiden lompakko venyy kaikkein pisimmälle ja sellaisessa tilanteessa nuoret ensiasunnon hankkijat yltävät harvoin kärkikahinoihin. Kaikkein parasta olisi löytää koti ennen sen julkiseen myyntiin asettamista, mutta sekään ei ole ihan helppo homma.
Monien erilaisten vaihtoehtojen pyörittelyn seurauksena mietityttää myös se, että mihin tahansa ikinä päädytäänkin, niin tuun itselleni ominaiseen tapaan varmasti miettimään, että oisko joku toinen vaihtoehto ollut sittenkin parempi. Mikäli laitettaisiin sijainti neliöiden edelle ja päädyttäisiin kaupungin tuntumaan, niin miettisin, josko tilavampi koti olisi kuitenkin ollut parempi valinta. Tai jos muutettaisiin kauemmas Helsingin laitamille, niin miettisin, olisiko sittenkin pitänyt jäädä edes vähän lähemmäs. Sen tiedän, ettei tultaisi tekemään niin suuria kompromisseja, että päädyttäisiin ostamaan jotain ihan ookoota oikeesti mieleisen sijaan, eli miten asiat ikinä etenevätkään, niin hankinta on varmasti sellainen, joka tuntuu siinä hetkessä parhaalta valinnalta. Mutta entä, jos kovan paineen alaisena tehty parhaalta tuntuva valinta ei lopulta olisikaan sitä?
Ja kenties tärkein kysymys: miten tällaisesta jossittelusta pääsee eroon?
Asuntonäyttöjen täyteisen viikonlopun alkajaisiksi pohdinkin, että miten tällainen tuuliviiri voi kyetä tekemään päätöksiä? Tuntuu siltä, että kovin moni on ostanut ensimmäisen asuntonsa liikoja miettimättä tyylillä ”ihan kiva kämppä tuli sattumalta vastaan, joten menin ja ostin” – melkein kuin kyseessä olisi kaupan hedelmäosastolla vastaantulleet hyvännäköiset appelsiinit. Sellaisessa tilanteessa tuuliviiri alkaisi miettimään, josko mandariinit olisivat sittenkin mehukkaampia vai pitäisikö kuitenkin ottaa omenoita.
Olisi rohkaisevaa kuulla, että miten te ootte osanneet tehdä näin suuria hankintoja ja varmistuneet siitä, että tekemänne päätös on juuri oikea?
97
Sehän kannattaa muistaa, että sen asunnon voi aina myydä poiskin. 🙂 Itse ostin asunnon ekan näytön perusteella, käymättä katsomassa mitään muuta asuntoa. Viitisen vuotta asustelin siinä tyytyväisenä ja myin pois kun aloin kaivata muuta.
Se on ihan totta, että eihän siinä loputtomiin oo asuttava ja tuskin edes asuttaisikaan 🙂 Jotenkin sitä vaan haluais tehdä sellaisen päätöksen, joka olis mieluinen mahdollisimman pitkään. Vaikka enhän mä oo pyöritellyt asioita näin tarkasti vuokrakämppiäkään valitessa ja silti nykyisessäkin rakennuksessa on viihdytty jo kolme vuotta. Ehkä ylianalysoin koko hommaa vaan ihan liikaa 😀
Kuulostaapas tutuilta pohdinnoilta. Luin jostain, että yllättävän moni tekee noinkin ison ostopäätöksen enemmän tunteella kuin järjellä, kun se oikea koti tulee vastaan. Ehkä se vähentää myös jossittelua, kun se oikeanlainen fiilis peittoaa osan ennakkoon asetetuista kriteereistä. Toisaalta, ainakaan Helsingin kantakaupungista ei noin vaan tunteella ostella mitään (ellei oo miljönääri) kysynnän ollessa niin kova, kuten mainitsitkin.
Tsemppiä etsintään!
Varmaan onkin just noin!
Oon miettiny paljon sitä, että mistähän sen sitten tunnistaa sen sellaisen tunteen, että tää on nyt se ”the one”. Ehkä sen sitten vaan tosiaan tuntee, kuten kaikki sanoo! Mä en oikein oo antanut itteni ihastua kunnolla edes sellaisiin tosi kivoihin koteihin, ettei pettymys olis kamala, jos se meniskin jollekin muulle, mut ehkä sellasissa lähtökohdissa sen fiiliksen ei edes anna tulla.
Kiitos! 🙂
Asunnon valinnan sijaan mulle on ollut vaikeampaa valita kaikki remppajutut kotiin: mitä maaleja, laattoja, lattian ja keittiön valinta jne ? ostettiin siis täysin rempattava kohde ensiasunnoksi ja usko on kyllä meinannut loppua tässä touhussa moneen kertaan, onneksi kohta on valmista ja sitten voi vihdoin rentoutua (ja auttaa toki, että puoliso on ikuinen optimisti) ? Ei asuta pääkaupunkiseudulla mutta voin vaan kuvitella kuinka mukavia noita asuntonäytöt siellä on.. Tsemppiä oman kodin etsintään, kyllä se ennemmin tai myöhemmin löytyy!
Voin vaan kuvitella! 😀 En varmaan ikinä pystyis ite tekemään tollaisia valintoja, kun valinnanvaraa on loputtomiin, vaikka jotenkuten tiedänkin mua miellyttävät pinnat ja materiaalit.
Mä kerkesin jo innostua yhdestä täysrempan vaativasta potentiaalisesta kohteesta, mutta sen paikan päällä nähtyäni totesin, että se olisi meille ehkä sittenkin vähän liian suuri (ja kallis) pala haukattavaksi. Ehkä nyt ensiksi mennään vähän helpompaa reittiä.
Ja nyt kun kerran sanon näin, niin seuraavan kerran kirjoittaessani ollaan luultavasti ostettu juurikin joku remppakohde 😀
Mä annan vaan sen kliseisen vinkin että sen kyllä tuntee kun oikea asunto tulee vastaan. Oman ensiasunnon osto meni juuri edellä mainitun mukaan: alunperin avopuolison piti ostaa yksin asunto, koska en ollut vielä mielestäni valmis hyppäämään laina putkeen. Yksi asunto (kauemmalla sijainnilla kun alunperin ajateltiin) kolahti kuitenkin niin kovaa että olin samana iltana tekemässä omaa lainahakemusta, sillä se oli hieman liian kallis yksin ostettavaksi. Nyt ollaan asuttu tässä kodissa kaksi vuotta ja olen edelleen joka päivä onnellinen siitä, että ollaan tänne päädytty. Mikään muu aikaisempi koti ei ole tuntunut yhtä kodilta kuin tämä. ??
Niin tuntee! Nyt mä tiedän miltä sen pitäisi tuntua. Enää pitää vaan toivoa, että se tunne tulee vielä uudelleen ja sillä kertaa osattaisiin toimia ripeämmin.
Teidän kodinhankkimisprosessi kuulosti ihanalta – kiva huomata, että noinkin spontaanisti tehty juttu voi lopulta olla parhaimpia päätöksiä koskaan, kunhan se vaan tuntuu tekohetkellä oikealta <3
Minkälaista asuntoa ja mistä ootte etsimässä? 🙂 Ois hauska nähdä postaus vaikka jostain pinterest-inspoista tms!
Tosiaan, kuten postauksessa mainitsinkin, niin ollaan tällä hetkellä varsin avoimin mielin ja katsellaan erilaisia vaihtoehtoja. Toiset ovat vähän pienempiä neliöitä kantakaupungin laitamilta, toiset taas hieman tilavampia koteja kauempana keskustasta. Kriteerit eivät siis oo kiveen kirjoitettuja, eikä esimeriksi etsitä kotia ainoastaan yhdeltä tietyltä alueelta, mutta suurimpina toiveina on 50+ neliötä, hyvä keittiö (tai mahdollisuus sellaisen rakentamiseen), runsaasti valoa ja jos kerrostalo, niin ei ensimmäisissä kerroksissa.
Mä en oo kovin aktiivinen Pinterest-tyyppi, enkä oo käyttänyt koko sivua varmaan vuosiin, mutta ehkä kokoan jotain inspiraatiotauluja viimeistään sitten, kun koti on saatu hankittua ja on aika keskittyä sen laittamiseen 🙂
Me ollaan ostettu kaksi kerrostaloasuntoa vuosien varrella ja molemmilla kerroilla se on ollut tuskaisen vaikeaa, ekalla kertaa meni 8kk ja toisella 1v 6kk. Mutta molemmilla kerroilla tärkein oli se tunne: tämä on meidän koti. Vaikka tunne on siinä hetkessä vahva, ollaan silti lähdetty kotiin miettimään ja tekemään taloyhtiön ja alueen taustatyötä. Ymmärrän toki, että kuumilla markkinoilla ei välttämättä jää aikaa pähkiä, mutta koska kyseessä on niin valtava potti rahaa, en siltikään ostaisi hetken huumassa tai korottaisi tarjousta pikaisesti puhelimessa ”kun on nyt näitä tarjouksia tästä asunnosta tullut ja paljon on kiinnostuneita, paljonko korotat…”. Silloin äkkiä maksaa ihan liikaa ja äkkiä se mahdollinen arvonnousu vesittyy. Tsemppiä, kyllä se sieltä löytyy!
Auts! Ilmeisesti hyvää kannatti kuitenkin odottaa? 🙂
Tämänhetkisessä tilanteessa toiminta on lähes pakko tehdä supernopein peliliikkein, mikä tosiaan tuntuu vähän pelottavalta, kun kyseessä on niin päätähuimaavan suuret rahat. Ei oo siis paljonkaan aikaa jäädä pyörittelemään ja pohdiskelemaan ja vertailemaan, mutta jos päätös tuntuu oikealta, niin sen kai uskaltaa tehdä helpommin. Tärkeintä olisi kuitenkin antaa tilanteen ja hetken huuman olla viemättä mukanaan, ettei ajaudu huomaamattaan tilanteeseen, jossa kilpailun tohinassa tarjoaakin enemmän kuin oli alunperin tarkoitus.
Kiitos! 🙂
Parisen vuotta sitten kun me alettiin ASP-säästää, meillä oli varsin selvänä mielessä että millainen asunto halutaan ja miltä alueelta. Kyttäiltiinkin aktiivisesti sen alueen asuntoja koko ASP-säästämisen ajan että pysyttiin kärryillä tilanteen kehittymisestä siellä. Mitään muita alueita ei edes katseltu, kun tuntui ettei mikään muu kuitenkaan olisi niin hyvä. Kuitenkin sitten kun ASPissa tuli kvartaalit täyteen ja meitäkin alkoi vuokranmaksaminen toden teolla kyllästyttää, niin tuntui ettei sieltä meidän haluamalta alueelta tulekaan juuri mitään myyntiin ja ne mitä tulee on ihan älyttömiä ökylinnoja ja taivaisiin kohoavia tarjouskauppoja…
Siispä yhtenä tällaisena epätoivoisena ”me ei ikinä löydetä kotiaaaaaa” -hetkenä vilkaisin myynti-ilmoituksia karttanäkymästä, niin että siinä näkyi muutakin kuin se meidän lempparialue. Ja mitä ihmettä, törmäsin sattumalta maailman kauneimpaan asuntoon jollain ihan toisella alueella (mutta siis tosi hyvällä paikalla)! Asuntotyyppikin oli eri kuin mitä oltiin koko ajan aiottu, eikä monet muutkaan meidän ajattelemat ”ehdottomat kriteerit” täyttyneet siinä. Silti se jotenkin oli niin ihana ja toimivan oloinen, että ihastuttiin heti aivan täysillä, mentiin parin päivän päästä näyttöön ja jätettiin heti siellä tarjous. Ja se meni läpi! <3 Tällä viikolla käytiin tekemässä kaupat ja kuukauden päästä muutetaan. Eli oisko tääkin nyt sitten se kuuluisa "kyllä sen tietää sitten kun se oikea osuu kohdalle"?
Oon nyt jo aivan varma että tullaan viihtymään todella hyvin, mutta tarjousta suunnitellessa jännityksen ja epäilyksen hetkinä me muistuteltiin itseämme, että tää on sellainen asunto että tästä pääsee kyllä milloin tahansa halutessaan eroon ja tekee varmaan vielä voittoakin. Helsingissäkin lienee aika sama tilanne (kunhan nyt edes vähän katsoo mitä ostaa), eli sinänsä pelättävää ei onneksi ihan hirveästi ole. Vaikka tietysti sitä silti aina toivoo löytävänsä pitkäaikaisen kodin.
Lucky you! Kyllä sen oikean vaan tunnistaa ja uskon vahvasti, että teillä kävi myös niin 🙂 Kannatti näköjään laajentaa etsintää pelkän lempparialueen ulkopuolellekin – tuutte varmasti viihtymään uudellakin alueella paremmin kuin hyvin.
Heippa Annika ja tsemppiä etsintään! Me ostettiin ensiasunto niin, että se oli toka, jota käytiin katsomassa ja heti ovella tuli sellanen olo, että tänne haluan tulla kotiin. Nyt tarvittiin isompi ja sitä sai etsiä vähän pidempää, mutta se kotifiilis siitäkin tuli niiden muiden ihan ok-jos-tän-tän-ja-tän-fiksais-fiilisten jälkeen. Pintamatskut saa uusia, mutta jos se asuinalueen fiilis ei tunnu kivalta, niin sillon kannattaa skipata.
Kiitos! 🙂 Se oikeanlainen fiilis on kyllä tosi, tosi tärkeä.
Tsemppiä asunnon etsimiseen, sitä tosiaan tarvitaan Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla muutenkin. Toivottavasti oma koti löytyy toivomillanne spekseillä. 🙂
Ostin oman ensiasunnon viime vuoden lopussa puolisoni kanssa. Alunperin etsimme Helsingistä, mutta asunnot menivät todella nopeasti eikä pystytty tekemään päätöstä niin nopeasti vielä siinä vaiheessa. Laajensimme aluetta ja päädyimme lopulta Helsingin ulkopuolelle (pk-seudulle juna-aseman varrelle). Tästä kodista pidimme molemmat ja jätimme asuntonäytön jälkeen tarjouksen. Jännitti kyllä todella paljon. Meillä päätös ei perustunut pelkkään tunteeseen, sillä halusimme myös tehdä taloudellisesti järkevät kaupat.
Etsimme alusta asti kerrostalokotia omalla tontilla, jotta asumiskulut pysyvät kohtuullisina. Ennen tämän kodin löytymistä, tuli kyllä vastaan monia ihan kivoja kohteita. Niissä kuitenkin oli yleensä joku tekijä, joka vaikutti siihen etteivät ne tuntuneet meidän kodilta. Kannattaa kiinnittää huomiota kustannuksiin. Minkälaisia remontteja taloyhtiössä on luvassa 5-10 vuoden sisällä? Jos asuntoa täytyy remontoida, minkälainen budjetti on käytössä? Remontteja varten voi olla hyvä olla jonkunlainen puskuri, koska hintaa on vaikea arvioida etukäteen. Haluaako kerrostalokodin omalla tontilla? Vuokratontti voi nostaa asumiskuluja paljon. Myös uudiskohteiden tonttien lunastushinnat ovat korkeita ainakin pk-seudulla. Onko taloyhtiössä liiketiloja? Onko taloyhtiöllä omia asuntoja/liiketiloja? Ne tuovat vuokratuottoa. Minkälaiset palvelut on lähellä? Meille oli myös tärkeää, että asunnon saa tarvittaessa myytyä. Vuokratontilla olevia asuntoja on toisinaan vaikea saada kaupaksi jopa Helsingissä korkeiden asumiskulujen takia. Tonttivuokra on myös rahaa, jota maksetaan muille. Siitä ei kerry itselle mitään. Myös taloyhtiön koolla on merkitystä. Taloyhtiön remontit voivat olla kalliita ja on eri asia jakaa kustannukset 10 tai 80 osakkaan kesken.
Joo, kaikkia näitä listaamiasi asioita tulee meilläkin pohdittua edes jokseenkin potentiaalisen asunnon tullessa vastaan 🙂 Niin paljon merkittäviä juttuja ja niin vähän miettimisaikaa, että ihan hirvittää!
Mä ostin ensiasunnon viime keväänä. Asunto, jonka ostin oli vasta toinen, jota kävin kattomassa. Mulla ei tullu näytössä semmosta oloa, että vau, this is the one, vaan enemmänkin et ihan ookoo kiva. Seuraavana päivänä kävin kattomassa ihan parin talon päästä toista, superkivaa kämppää, joka oli tietty myös 50 T€ kalliimpi. Yllättäen kyllä, tän superkivan asunnon näytön jälkeen totesin, että oikeestaan voisin tarjota siitä ekasta. Ei ehkä ihan unelmieni asunto (aina haaveilemani kylpyammekin puuttuu :D), mutta just sopiva mun tänhetkiseen tarpeeseen, ja mukavan hintainen tuloiheni nähden. Ja näin vuoden jälkeen oon vaan niin tyytyväinen. Oon saanu tästä paljon kivemman näkösen kun osasin kuvitellakaan, ja niin kun oot myös todennut, onhan se niin paljon kivempaa ja fiksumpaa maksaa omaan pussiin. 🙂 Se mitä tässä oon yrittänyt sanoa siis on, että vaikka sitä tää on se oikea tunnetta ei oliskaan, voi kämppä olla silti just oikea valinta. Harvalla kuitenkaan on ensiasuntoa ostaessa varaa toteuttaa ihan kaikkia haaveita. Ehkä mullakin on se kylpyamme sitten seuraavassa kämpässä. Tsemppiä asuntokaupoille, kyllä se just teille oikea vielä löytyy! 🙂
Oho, yllättävä valinta! Mutta varmasti oikein hyvä, kuten jo itsekin sanoit – etenkin näin nuorena ja ”omistusasuntomatkan” alkuvaiheessa kompromisseja on varmasti tehtävä.
Ja täytyyhän jotain haaveita jättää tulevaisuuteenkin – seuraavaksi saat sitten sen kauan haaveilemasi kylpyammeen <3
Meillä kesti n.5kk löytää oma asunto. Meillä oli 3-4 aluetta mistä haluttiin asunto ja muutama kriteeri:hinta, vähintään 70 neliötä ja yksitasoinen pari/rivitalo pihalla, 2000 luvun puolella rakennettu. Pitkään etsittiin ja epätoivo melkein jo iski, mutta sitten kun tää nykyinen asunto tuli myyntiin niin tiedettiin melkeinpä jo ennen ku mentiin katsomaan että ”tää on se meidän koti” 🙂 eli ne järjen kriteerit ohjasivat aika hyvin, mutta kyllä siinä se tunne oli myös mukana 🙂
Onneksi jatkoitte sinnikkäästi, vaikka epätoivo meinasikin iskeä – uusi asunto on varmasti kaiken sen arvoinen <3
Tsemppiä paljon asunnon etsintään! <3 Meillä asunnon etsintä oli pitkä ja kivinen tie, alueita ja budjetteja oli lukuisia, niin myös päätös uudiskohteen ja vanhan välillä. Pikkuhiljaa yksi alue kohosi kuitenkin yli muiden ja muut alkoivat tipahdella listalta pois. Löydettiin meille täydellinen uudiskohde unelma-alueelta ensiasunnoksi ja en voisi olla kiitollisempi! Itse kun satun vielä olemaan arkkitehtiopiskelija, ei asunnon päättäminen helpottunut yhtään kun tiesin tavallaan liikaa, haha!
Yksi vinkki; asunnossa kaikista tärkeintä on sijainti! Hyvä fiilis on myös tärkeä, ”ihan kiva” ei kannata tyytyä ja asuntoja tulee kokoajan myyntiin lisää ja lisää! Kannattaa myös kysellä kaikki mahdollinen korjaushistoriasta, tulevista korjauksista, mahdollisista ongelmista ja siitä, miksi asunto myydään.
Kyllä se oikea koti vielä löytyy! <3
Kiitos paljon, Pinja! <3
Ihan kivaan en missään tapauksessa haluakaan tyytyä, sillä mulle on niin tärkeää, että se tuntuu muultakin kuin pelkästään "ihan kivalta". Täytyy vaan jaksaa harjoittaa pitkää pinnaa ja uskoa siihen, että uusia kohteita tulee markkinoille jatkuvasti ja joku niistä on vielä se meidän tuleva kotimme 🙂
Siis ei voisi kuulostaa tutummalta nämä pohdinnat! Me metsästettiin ensiasuntoa enemmän tai vähemmän tosissamme lähes vuoden päivät, käytiin kymmenissä näytöissä ja tehtiin jopa useita tarjouksia, jotka sitten menivät sivu suun, kun joku tarjosi enemmän, vanhat asukkaat eivät muuttaneetkaan ja vaikka ja mitä.
Teki mieli haistattaa pitkät kaikille niille ”kyllä sen vaan tietää, kun se oikea löytyy”, koska ei mulla tullut sitä tunnetta, vaan tehtiin tarjouspäätöksiä useasti pienessä paniikissa ja epävarmassa eipäs/juupas tilanteessa. Juurikin se epätoivo on kaikista kamalinta, kun tuntuu ettei me ikinä löydetä sitä tulevaa kotia ja elämä menee suunnilleen hukkaan, kun joka viikonloppu ja ilta on buukattu täyteen asuntonäyttöjä.
Ja nyt en voisi olla onnellisempi, ettei yksikään niistä tarjouksista mennyt läpi. Jep, meille tapahtui juuri se kliseinen” tämä se on” hetki. Silloin ei tarvinnut arpoa, eikä miettiä sopivaa tarjousta. Kaikki tähdet olivat kohdallaan, näimme asunnon toisina, tarjosimme heti mitä pyydettiin ja myyjä hyväksyi tarjouksen. Tämän kirjoittaminenkin nostaa esiin semmoisen kutkuttavan tunteen. Voisi melkein sanoa, että se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Silloin ei tunnu, että tekee kompromisseja tai tyytyy johonkin, kun se mitä saa on juuri se oikea.
Me ostettiin ensiasunto hyvin eri lähtökohdista, kun tiedettiin että muutetaan kerrostalosta maantasalle ja neliöitä saisi olla lisää. Ainoa mistä jouduttiin niin sanotusti ”luopumaan”, oli se että muutettiin uudesta asunnosta vanhempaan. Eikä sekään tunnu luopumiselta! On ollut ihana maalailla seiniä yhdessä, ja suunnitella mahdollisia tulevia vähän isompia projekteja, jotka eivät kuitenkaan ole pakollisia, kun asunnon peruskunto on todella hyvä. Ja en tiedä olenko koskaan odottanut kevättä näin innolla, kun pääsee puuhastelemaan omalle pihalle. Minä, jolla ei tosiaan aikaisemmin ole ollut mitään viherpeukaloa tai kiinnostusta kykkiä nyppimässä rikkaruohoja ja leikkaamassa nurmikkoa. Niin vaan sitä keski-ikäistyttiin yhdessä yössä näin parikymppisenä. 😀 Ei mene päivääkään, etten ihastelisi puolisolle, että ajattele, tämä on meidän koti. Ja tämä on niin täydellinen! Saatan vain tuijottaa kohtia, joista pidän tässä kodissa. Ja juuri ne pienet rakastettava yksityiskohdat rakentavat sen kokonaisuuden, missä kaikki vain kolahtaa.
Joten, tuo Helsingin tilanne on varmasti todella ahdistava, sillä myös Helsingin ulkopuolella koettiin paljon näyttöjä, jotka olivat tupaten täynnä jengiä. Siitä ei tullut kyllä kuin ahdistus, joten suosittelen lämpimästi niitä yksityisnäyttöjä, jos vain suinkin saatte sen itsellenne taisteltua. Ja vaikka epätoivo välillä iskeekin, niin koittakaa pysyä positiivisina. Jokainen sivusuun mennyt asunto ei vain ollut tarkoitettu teille, koska se teidän oma koti odottaa vielä siellä jossain. Tiedätte sen kyllä sitten. <3 En itse uskonut siihen, mutta kas vain niin lopulta kävikin.
Tutun kuuloisia ajatuksia nämäkin, vaikka meidän etsintä ei ookkaan vielä kestänyt läheskään noin kauan. Mutta en viitsi edes kuvitella kuinka kuinka kypsä olisin tähän kaikkeen, jos etsintää olisi takana parin kuukauden sijasta vuosi tai enemmänkin, sillä jo nyt meinaa ajoittain tuntua siltä, ettei huvittaisi mennä enää yhteenkään asuntonäyttöön 😀 Yritän kans uskoa siihen, että sitten kun se oikea tulee lopulta kohdalle, niin miettii, että ne kaikki aiemmat vaihtoehdot meni syystäkin ohi ja hyvä niin.
Tässä kommentissa oli jotenkin ihanan kutkuttava ja toiveikas fiilis, josta tuli sellainen olo, että kaikki kyllä järjestyy. Kiitos siitä, Suvi – nauttikaa ensimmäisestä keväästä uuden kodin parissa puuhastellessa täysillä <3
Me ostettiin ensiasunnoksi kämppä vasta valmisteilla olevasta kerrostalosta muutaman kilometrin päästä Helsingin keskustasta. Saatiin osallistua asunnon pintamateriaalien valintaankin prosessin aikana. Oltiin ehditty käydä vasta muutamien viikkojen ajan asuntonäytöissä, kunnes bongattiin tuo ostokohde ja mietittiin että why not ostaa asunto jota ei tuu näkemään laisinkaan valmiina ennen ostopäätöstä… Jännittää, kun lopputuloksen näkee tosiaan vasta muuttotarkastuksessa myöhemmin keväällä, mutta luulen että siitä tulee oikein kiva. Eikä tarvinnut käydä kilpailua hinnasta, senkun varasi vaan asunnon ja maksoi mitä pyydettiin 😀 eikä oo remppatarvettakaan pitkään aikaan (*koputtaa puuta*)! Suosittelen tsekkaa myös noi vielä kesken olevat kohteet, paitsi jos muuttamisen tarve on akuutimpi. Meidän odotus kestää yhteensä 9kk – melkein kun vauvaa odottais siis! 😀 Toivottavasti tekin löydätte pian omanne! 🙂
Ihanalta kuulostaa tämäkin! Akuuttia tarvetta muutolle ei onneksi ole (vaikka malttamaton tekisikin kaiken mielummin ennemmin kuin myöhemmin), mutta toistaiseksi en oo löytänyt mitään ihan superkiinnostavia uudiskohteita (ja ymmärtääkseni laina-asioitakin pitäisi jotenkin säätää uudelleen uudiskohdetta ostaessa). Alustavasti siis etsitään jotain muuta kuin vasta valmistuvaa, mutta ties vaikka lopulta päädyttäisiinkin sellaiseen!
Onnea uuteen kotiin jo etukäteen, toivottavasti viihdytte <3
Vitsit että sä oot Annika taitava kirjottamaan, pakko ihan tulla sanomaan! Oon lukenu sun blogia ainakin 7 vuotta ja oon aina ajatellu, että sun tekstejä on mukava lukee ja oot mun mielestä aina kirjottanu asioista ihanan suoraan ja jotenkin rennolla otteella. Mutta nyt viime aikoina oot jotenkin kehittynyt ihan valtavasti kirjottajana! Ei nyt suoraan liity tän postauksen aiheeseen, mutta oli postausaiheena mitä tahansa, osaat kirjottaa siitä niin ihanan monipuolisesti ja elävästi, että siihen uppoutuu aivan täysin. Taisitkin ehkä jossain vaiheessa kertoa, että oot viime aikoina keskittynyt kirjoittamiseen enemmän ja halunnut kehittyä esim. käyttämään monipuolisempia sanavalintoja. Halusin vaan tulla sanomaan, että panostus näkyy, oot ihan loistava. <3