Uusiin päiviin herääminen on tuntunut viime aikoina poikkeuksellisen lennokkaalta. Useimpina aamuina oon pompannut ylös sängystä (a.k.a. lattialla makaavalta patjalta) jo hyvissä ajoin ennen herätyskellon ensimmäisiä sointuja, sillä oon ollut niin intona uusista päivistä, vaikka niille ei olisi edes ollut mitään sen kummempia suunnitelmia. Tässä vaiheessa kaikki on vielä uutta ja jännittävää: sisään tulvivat auringonsäteet liikkuvat lattialla vieraalla tavalla, lähikaupan hyllyväleissä… Read the Post
Uusi sivu käännetty – meillä on oma koti!
Ja niin alkoi uusi kappale elämässämme, kun tällä viikolla päästiin pitkän ja uuvuttavan odotuksen jälkeen astumaan ensimmäistä kertaa oman kotimme eteiseen. Siinä hetkessä kaikki tuntui loksahtavan paikoilleen. Mitä lähemmäs muuttopäivä tuli ja kotona vallitseva kaaos paheni, niin sitä suuremmaksi pieni ahdistuksen siemen sisälläni iti. Elokuu tuntui mulle enemmän kunnon kesältä kuin sitä edeltäneet kuukaudet yhteensä ja siinä huumassa en voinut… Read the Post
Kesäloman jälkeen
Avaan uuden postauksen kirjoitusnäkymän ensimmäistä kertaa sitten heinäkuun alun. Osaankohan enää edes sanoa mitään? Reilu kuukausi vierähti ohi silmänräpäyksessä. Vaikka ensin ajattelin, että vietän tämän kesän ilman virallista kesälomaa, niin niin se mieli sitten kuitenkin muuttui. Ensin päätin hetken mielijohteesta pitää kahden viikon someloman, sen jälkeen lähdettiin 1,5 viikoksi telttailemaan, sitten meni muutama päivä ”vielä hetkinen”-tuntemuksissa ja tässä sitä nyt… Read the Post
Perjantaikuulumisia
Hei! Mitä teille kuuluu? Miten heinäkuu on lähtenyt rullaamaan? Mulla leppoisasti, rauhallisesti ja vähän väsyneesti, mutta silti ihan mukavasti. Alkukesän energiapiikin ja jatkuvan tekemisen jälkeen oon hieman rauhoittunut ja viettänyt suurimman osan ajasta kotona letkeää arkea elellen – Lukan kanssa puuhastellen, päikkäreitä sekä pitkiä yöunia nukkuen, kokkaillen ja sekä läheisiä että vähän kaukaisempia nurkkia läpi koluten. Epävakainen sää on toki… Read the Post
Kesä ilman suunnitelmia
Juhannusviikko on täällä. Vaikka virallisesti kyse onkin keskikesän juhlasta, niin pysyn tiukasti kannassani siinä, että kesäkuu on musta vielä alkukesää, jolloin koko kesä on vasta edessä. Ehkä päähänpinttymä juontaa juurensa siitä, että menneiden vuosien kesäkuut ovat painuneet mieleeni pääasiassa kylminä, sateisina, eivätkä oikeastaan kovin kummallisina. Juhannuksinakin oon perinteisesti vetänyt paksumpaa takkia niskaan ja siksi jouduinkin hieraisemaan silmiäni useampaan otteeseen katsellessani… Read the Post
Ensiasunnon hankinta – jännitystä ja antikliimakseja
Vielä pari sanaa edelliseen postaukseen ja ensiasunnon hankintaan liittyen, sillä halusin jakaa muutamia ajatuksia vielä tuoreeltaan. Lupaan, että kunhan tämä alkuhuuma tästä pian laantuu, niin seuraavat kuukaudet eivät tuu olemaan pelkästään tätä. Uusi koti on nyt tosiaan löytynyt ja tuntemukset ovat yllättävän sekavat. Innostuneet, jännittyneet, helpottuneet, jopa vähän tyhjät. Niin pitkään suurin osa päivien ajatuksista pyöri jatkuvan tutkimisen, etsimisen ja… Read the Post