Kesäloman jälkeen

Avaan uuden postauksen kirjoitusnäkymän ensimmäistä kertaa sitten heinäkuun alun. Osaankohan enää edes sanoa mitään?

Reilu kuukausi vierähti ohi silmänräpäyksessä. Vaikka ensin ajattelin, että vietän tämän kesän ilman virallista kesälomaa, niin niin se mieli sitten kuitenkin muuttui. Ensin päätin hetken mielijohteesta pitää kahden viikon someloman, sen jälkeen lähdettiin 1,5 viikoksi telttailemaan, sitten meni muutama päivä “vielä hetkinen”-tuntemuksissa ja tässä sitä nyt ollaan. Tällä viikolla koitti varovainen paluu arkiaskareiden pariin.

Vaikka menneen kuukauden aikana ei oo tapahtunut käytännössä mitään erikoista, niin samalla on kuitenkin tapahtunut niin paljon, etten oikeastaan tiedä mistä aloittaisin. Odotuksen täyteinen, ikuisuudelta tuntunut heinäkuu tuli kuin tulikin lopulta päätökseensä ja heinäkuun kääntyessä elokuuhun olo tuntui keventyneen yhden yön aikana suurinpiirtein sata kiloa. Ehkä siksi elokuu onkin suorastaan kiitänyt ohitse poikkeuksellisen pitkältä tuntuneiden kuukausien täyttämän vuoden keskellä.

Telttaretki Pohjois-Norjassa oli ihana kuten aina. Harkittiin lähtöä useampaan kertaan, sillä kuulopuheet kovista ruuhkista pohjoisessa sai epäröimään, mutta onneksi ei jätetty sen vuoksi menemättä, sillä ihmisiä oli melkeinpä vähemmän kuin edellisinä vuosina. Kaikkein tunnetuimmat spotit on hyvin saattanut olla populaa täynnä, mutta pysyteltiin niistä sen verran turvallisen välimatkan päässä, että saatiin iloiseksi yllätykseksemme olla koko reissu täysin omassa rauhassamme. En kuitenkaan tee vielä tästä postauksesta reissuromaania, vaan palaan aiheeseen miljoonan kuvan kanssa erikseen myöhemmin.

Kotiin palattuamme saatiin aloittaa lähtölaskenta muuttoon. Oli vihdoin ja viimein aika alkaa tekemään konkreettisia asioita sen eteen ja pitkään ilmassa leijunut, unenkaltainen asia alkoi tuntumaan päivä päivältä todellisemmalta. Ihan lopullisesti se konkretisoitunee siinä vaiheessa, jolloin saadaan avainnippu kätöseen ja nähdään tekemämme ostos ensimmäistä kertaa sitten toukokuisen 15-minuutin pikavisiitin. Nyt kotimme on päivä päivältä täydempiä muuttolaatikoita pullollaan ja täällä vietettävät yöt ovat melkein kahden käden sormilla laskettavissa. Näinä päivinä aletaan myös elelemään viimeisiä hetkiämme näillä kotikulmilla: viimeisiä uintiretkiä lähimpään rantaan, viimeisiä muutaman minuutin varoitusajalla sovittuja treffejä lähipuistoon ja viimeisiä kävelyjä hakemaan iltapalaa suosikkisushiravintolastamme. Ja vaikka tiettyjä asioita jääkin ikävöimään, niin silti tää kaikki on enemmän kutkuttavaa kuin kauhistuttavaa. Musta on jo pidemmän aikaa tuntunut siltä, että nykyinen kotiympäristö on mulle kaikkea muuta kuin inspiroiva miljöö, enkä saa täällä itsestäni enää yhtään mitään irti. Mutta tästäkin (ja aika paljon muustakin muuttoon liittyvästä) naputtelen pian lisää.

Tuntuu, että nyt on pitkästä aikaa paljon sanottavaa. Paljon on myöskin tekemistä, vähän ainoastaan tunteja vuorokaudessa sekä lukkoon lyötyjä työprojekteja syksylle. Siitä huolimatta olo on itselleni todella epätyypillisesti tyynen rauhallinen. Asiat loksahtelevat yksi kerrallaan paikoilleen kuin muuttolaatikot toistensa päälle – sekä fyysisesti että henkisesti.

Kesäloman jälkeinen arkenpaluu on ollut aina yksi suosikkiaikojani vuodessa, eikä tää vuosi tee kaavaan poikkeusta. Mulla on sellainen kutina, että tästä hiljalleen lähenevästä syksystä tulee aivan erityisen ikimuistoinen.