Ja niin alkoi uusi kappale elämässämme, kun tällä viikolla päästiin pitkän ja uuvuttavan odotuksen jälkeen astumaan ensimmäistä kertaa oman kotimme eteiseen. Siinä hetkessä kaikki tuntui loksahtavan paikoilleen.
Mitä lähemmäs muuttopäivä tuli ja kotona vallitseva kaaos paheni, niin sitä suuremmaksi pieni ahdistuksen siemen sisälläni iti. Elokuu tuntui mulle enemmän kunnon kesältä kuin sitä edeltäneet kuukaudet yhteensä ja siinä huumassa en voinut kuin pohtia, että ollaankohan menty tekemään suuri virhe lähtiessämme niin erilaisiin maisemiin. Viimeisinä Kallio-päivinämme auringonlaskut näyttivät kauniimmilta, ohikulkijat hyväntuulisemmilta ja ystävyyssuhteetkin syvenivät ihan erityisiin sfääreihin. Poikettiin iltakävelyillä lähiravintoloihin, istuttiin terasseilla fiilistelemässä jazzia ja katseltiin ihanan kamalia kotikatuja niin vaaleanpunaisin linssein, että haikeus ja ikävä iski jo ennen aikojaan. Ja mitä pidemmälle romantisointi meni, niin sitä huonommalta ratkaisulta lähteminen tuntui. Samalla varovaisesti mietittiin, että olikohan tuleva kotimme sittenkään yhtään niin kiva kuin muisteltiin ja että mitä jos se olisikin suuri pettymys. Olin varautunut siihen, että ensimmäisinä päivinä saattaisin tihrustella itkuja itkujen perään ja uuteen tottuminen voisi viedä hetken jos toisenkin.
Mutta sillä samaisella hetkellä, kun oltiin kannettu omaisuutemme uudesta ovesta sisään ja istahdettiin ensimmäistä kertaa alas tutulle sohvallemme, niin kaikki ahdistus, huoli ja epäröinti unohtui. Tuntui siltä, että vihdoin tultiin oikeasti kotiin. Okei, ei nyt sentään liioitella: ensimmäiset pari päivää tuntuivat niin epätodellisilta, että tuntui enemmänkin kuin oltaisiin oltu jossain kyläilemässä ja palattaisiin pian takaisin keskustakopperoomme. Siitä huolimatta olo oli heti kotoisa.
Kotoisa. Se on adjektiivi, jota ollaan käytetty viimeisten päivien aikana enemmän kuin koskaan aiemmin yhteensä. Mutta se on myös kuvannut näitä hetkiä paremmin kuin mikään muu sana. Täällä tunnemme olomme kotoisaksi.
Stressaavan muuttohärdellirupeaman (miten muuttamisen karseuden ehtiikin aina unohtamaan?) jälkeen tää viikko on mennyt jossain euforisessa epätodellisuuden kuplassa. Että täälläkö me nyt sitten ihan oikeasti ollaan, omassa saunassa saunomassa ja omalla pihalla vilvoittelemassa? Nyt neljän päivän jälkeen vieraan kodin ominaistuoksu alkaa hiljalleen vaihtua tutumpaan, lähimpiin lenkkireitteihin on ehditty tutustumaan ja oon oppinut parikin kotiin tuovaa reittiä ilman karttasovelluksen apua. Viimeisimmät muuttolaatikot odottelevat edelleen purkamistaan ja hankinta- sekä tehtävälistan pituus lähentelee kilometriä, mutta yritetään malttaa ottaa rauhassa ja edetä kodin laittamisen suhteen hitaasti mutta varmasti. Pitkästä aikaa mihinkään ei tunnu olevan kiire ja se on ihana tunne.
Keskiviikkona ensimmäisellä aamukävelyllämme aamuaurinko paistoi, usva peitti pellot ja yhtäkkiä muutaman metrin päästä edestämme jolkotteli pieni kaurislauma. Meinasin purskahtaa näkemästäni itkuun, sillä se tuntui niin vahvasti merkiltä siitä, että just täällä meidän kuuluukin tällä hetkellä olla. Mikä tervetuliaislenkki!
Tervetuloa, uusi tyhjä sivu. Tästä on tosi hyvä aloittaa.
197
Hahhaha en kestä miten söpösti Luka pötköttää koivet pitkällään tuolla parissakin kuvassa. Ihana lötkö. Onnea uuteen kotiin koko porukalle!
Hahaha, eiks niin. Se ottaa rennosti, kun sitäkin stressannut kaaosvaihe on vihdoin ohi. Kiitos paljon! <3
Kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu. Onnea uuteen kotiin!
Tällä kertaa se tuntui jotenkin huomattavasti merkityksellisemmältä kuin aiemmissa muutoissa. Kiitos paljon, Ada!
Onnea uuteen ja omaan kotiin!
Kiitos! 🙂
Onnea uuteen ja omaan kotiin!?
Kiitos! 🙂
Ostokrapula on todella yleistä, varsinkin ensiasunnon kohdalla! Sitä miettii, että tuliko tässä tehtyä elämän suurin virhe. (Itse itkin kauhusta tarjouksen mentyä läpi ?). Ihan normaalia, kun kyseessä on yleensä elämän yksi rahallisesti suurimmista hankinnoista.
Onnea uuteen kotiin!
Mullakin tuli ihan kamala pakokauhu toukokuussa hyväksytyn ostotarjouksen jälkeen ja sen jälkeisinä kuukausina tunteet ovat vaihdelleet ihan laidasta laitaan. Ahdistus alkoi taas hiipimään muuton lähestyessä, mutta kaikki negatiiviset tunteet haihtuivat kuin savuna ilmaan heti uuteen kotiin päästyämme – voi toki olla, että niitä tulee vielä jossain vaiheessa uudelleen. Silti tällä hetkellä tuntuu siltä, että tää oli meille juuri oikea ratkaisu ? Kiitos paljon!
Minkä kokoinen asunto teillä on 🙂 ihanalta näyttää!
Meillä on tässä n. 75 neliötä + varastot sekä piha osittain katetulla terassilla 🙂
Paljon onnea uuteen kotiin, näyttää ja kuulostaa ihanalta! 🙂
Kiitos! 🙂
Ihana kuulla ?? oon niin iloinen puolestanne ? onnea uuteen kotiin!! ?
Kiitos paljon <3
Ah näyttää ihanalta! Missäpäin Helsinkiä asustelette jos saa kysyä? Mietin vaan että missä vois törmätä kauriksiin?
Pohjois-Helsinkiin muutettiin! 🙂 Saattoi olla myös peuroja, en oo ihan 100% varma tästä, mutta kauriiksi näitä kavereita epäilin!
onnea uuteen kotiin ! näyttää todella upealta, olette ansainneet sen <3
Kiitos kauniista sanoista <3
Näyttää kyllä ihanalta <3
Kiitos – tästä tulee varmasti ihana! 🙂
” Kauriit opettavat meitä löymään voiman, jolla voimme auttaa muita ihmisiä, jotka ovat kokeneet kovia. Samoin saamme kohdata oman itsemme, olemmeko tarpeeksi “helliä” itsellemme? Kauriin voima edustaa äärimmäistä aistien herkkyyttä, jotka avaavat portin hellyyteen ja hyväntahtoisuuteen. Kauris tuo tulleessaan selkeän viestin: avaa sydämesi ja anna lempeyden tulvia ulos. Näe asiat viattomuuden ja kauneuden näkökulmasta. ”
Kerrotaan 🙂 Sellainen viesti teille varmaan sitten uuteen alkuun. Ihana juttu <3
Apua! Tää oli tosiaan aivan liian ihana juttu <3
Onnea uuteen kotiin! Näyttää ihanalta <3
Kiitos paljon! <3
Näyttää tosi kivalta! Remppasitteko itse jotain vai oliko ihan muuttovalmis? ?
Lukiessa palasi myös mieleen omat fiilikset kun ostettiin meidän kämppä, kyllä siinä tuli koettua koko tunteiden skaala ?
Tää oli ihan muuttovalmis! 🙂 Muutamia pikkujuttuja fiksataan itse, mut ei ainakaan nyt aluksi mitään sen suurempaa.
Ihana, onnea! Oon aina halunnut tuollaisen tyyliset laatat kylppärin lattiaan 🙂 Ymmärrän sun haikeat fiilikset, asun myös Kalliossa ja tää on niin ihana ja kamala paikka samaan aikaan, että vaikea ajatella muuttavansa täältä joskus pois. Mut aikansa kutakin!
Onnea uuteen kotiin, näyttää niin hurjan ihanalta! <3 Täällä myös asunnon etsinnässä, joskin vielä ei niin ahkeraan mutta tälleen alustavasti jo katseltu myytäviä asuntoja. Sitä oikeaa ei vielä oo tullut vastaan, muttä ehkä se vielä sieltä tulee! 🙂 Luka näyttää niin söpöltä noissa kuvissa, hän selvästi nauttii olostaan siellä! 😀