Annika Ollila

  • Home
  • Contact
  • Categories
    • Ajatuksia
    • Lifestyle
    • Lookbook
    • Matkailu
  • Archives
    • 2019
    • 2018
    • 2017
    • 2016
    • Facebook
    • Instagram

Lifestyle, Matkailu • 3 maaliskuun, 2018

Castello de Monda

 

 

 

Torstai. Vietettiin aamupäivä kauppoja kierrellen ja lounaan jälkeen poikaystävä halusi lähteä hetkeksi kotiin ”lepäämään”. Sen kummempia epäilemättä lähdettiin kohti kotia, mutta heti kotisohvalle päästyämme samasta suusta kuuluikin, että ”voisit muuten pikkuhiljaa alkaa laittamaan kamoja kasaan, sillä me lähdetään kohta yöksi muualle”… Matkakassiin piti pakata illallisvaatteet sekä yöpymiseen tarvitsemani kamat ja sen jälkeen istahdettiin autoon, jonka määränpää oli mulle vielä tuntematon.

 

Ensin en arvannut minne ollaan menossa, mutta Mondaan päästyämme mielessäni kävi, josko määränpäänä olisi ehkä Castellon upea hotellina toimiva linna (jossa Vain Elämääkin muuten kuvattiin!), sillä oltiin käyty siellä ohimennen myös edellisellä reissullamme. Ja kuten ehdinkin jo arvaamaan, niin sinnehän me myös päädyttiin! Poikaystävä oli varannut meille synttäreideni kunniaksi huoneen linnan upeasta tornista ja myöhemmin luvassa oli vielä illallinen. Juotiin pullo viiniä huoneessamme, kuunneltiin musiikkia ja höpöteltiin tuntikaupalla, syötiin herkullista ruokaa, nukuttiin pitkään ja nautittiin yhteisestä ajasta ihanassa paikassa. Oltiin suunniteltu menevämme myös spa’n hemmotteluhoitoihin, mutta lopulta aika loppui kesken ja se jäi tällä kertaa väliin.

 

Koko linna oli niin upea ja kivasti sisustettu, että olisin halunnut kuvata sitä (ja siellä) enemmänkin, mutta säät ei varsinaisesti olleet meidän puolellamme… Menopäivänä aurinko pilkahti onneksemme muutaaman otteeseen, mutta suurimman osan ajasta vettä tuli kuin saavista kaatamalla ja tuuli oli niin harvinaisen myrskyinen, että se häiritsi uniakin, sillä ajoittain tuntui siltä, että ikkunat pamahtaa sisään hetkenä minä hyvänsä ja pauhaava myrskytuuli vie meidätkin mennessään. Sade tuli normaalityylin sijaan vaakasuunnassa ja sitä tuli niin paljon, että meidän ”torniin” vievä pieni kujakin lainehti niin, että kengät hörppäsi kunnolla vettä joka kerta siitä kävellessämme. Mutta onni onnettomuudessa – sateen vuoksi nähtiin huoneemme ikkunasta myös mieletön sateenkaari, jonka kummatkin päät olivat viereisessä Mondan kylässä!

 

Meidän ”kotiinpaluutarina” onkin sitten ihan täysin eri keissi ja siitä kirjoitan lisää huomenna, mutta nyt halusin sanoa, että mikäli mahdollisuus vaan tulee, niin käykää tuolla linnassa edes ohikulkumatkalla – se on niin kaunis paikka! Näkymät on hyvällä säällä mielettömät, hotellin palvelu vertaansa vailla ja ravintolan ruokakin ihan järjettömän hyvää.

 

En olisi paljon tätä parempaa synttäriyllätystä voinut toivoa. <3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

3

13 kommenttia

Related Posts

Kotoilua, hengittelyä ja maailman parhaat sämpylät
Eläväinen Tokio – parhaat vinkit kaupunkiin
Pidetyimmät joululahjavinkit
Reissufilmin rullalta: Tokio
Next Post:
Kolmen vuorokauden asu
Previous Post:
Polka dots

Kommentit

  1. Rena sanoo

    3 maaliskuun, 2018 12:48

    What a wonderful idea to book a room in this for sure amazing castle! Love also your perfect look!
    xx from Bavaria/Germany, Rena
    http://www.dressedwithsoul.com

    Vastaa
    • Annika sanoo

      4 maaliskuun, 2018 10:48

      Thanks, Rena!

      Vastaa
  2. Erika sanoo

    3 maaliskuun, 2018 13:31

    Vau, aivan ihana synttäriyllätys! Näyttää mielettömän kauniilta paikalta 🙂

    Vastaa
    • Annika sanoo

      4 maaliskuun, 2018 10:47

      Niin mustakin! <3 Toi oli aivan ihana paikka.

      Vastaa
  3. Arkeni estetiikkaa sanoo

    3 maaliskuun, 2018 21:24

    upean näköinen paikka!! <3

    Vastaa
    • Annika sanoo

      4 maaliskuun, 2018 10:47

      Eikö! <3

      Vastaa
  4. Anonyymi sanoo

    4 maaliskuun, 2018 07:51

    Apua katoin eka kauan että sää makasit tossa sängyllä 😀

    Vastaa
    • Annika sanoo

      4 maaliskuun, 2018 10:48

      Aika miehekkääksi olisin muuttunut 😀

      Vastaa
  5. Jenny sanoo

    4 maaliskuun, 2018 17:16

    Siis ei hyvä hemmetti oon vissiin viis vuotta sit kommentoinu viimeks jotakin siun blogiin mut nyt on must. Oon seurannut sua iiiihan alusta asti mut voi kultamussukka EN OO IKINÄ TYKÄNNYT SUSTA NÄIN PALJON!! Siis en tiedä mitä tässä on tapahtunu, mutta tässä viimeaikoina sun kuvat ja kirjoitus on jotenkin niin synkassa ja sun onnellisuus paistaa näistä kuvista niin paljon, pidä tästä sulhasesta kiinni <3 tykkään ihan hulluna, ja sun ig:n kuvien filtterikin on ihan tajuttoman nätti (whatever it is). En kestä. Ihanaa miten paljon avaat teidän arkea ja oot ihan himpun vähentänyt kaupallisia sisältöjä. Keep it up girl <3

    Vastaa
    • Annika sanoo

      12 maaliskuun, 2018 10:37

      No nyt mä en kestä tätä kommenttia!!! <3 Jo pelkkä aloitus sai hymyn mun huulille. Kiitos, kiitos, kiitos. <3

      Vastaa
  6. Jenni sanoo

    5 maaliskuun, 2018 19:56

    Pakko sanoa samaa kun edellinen kommentoija. Harvoja blogeja mitä jaksan lukea ja just siks ettei niitä kaupallisia yhteistöitä (mitä on nykyään joka blogi täynnä) oo jokaikinen postaus… ja ihanan avointa tekstiä <3

    Vastaa
    • Annika sanoo

      12 maaliskuun, 2018 10:37

      <3

      Vastaa
  7. Carina sanoo

    6 maaliskuun, 2018 09:57

    Lovely pictures!

    https://carinazz.blogspot.com.ee/

    Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot

Search

Follow on Instagram

Copyright © 2025 Annika Ollila • Design by LuxiBee

Copyright © 2025 · Muse / Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään