Pitkiä iltoja ja erilaista kaamosväsymystä

Päivän pituus lyhenee tähän aikaan vuodesta kuin silmissä ja joka ikinen uusi päivä tuntuu olevan ohi huomattavasti edeltäjäänsä nopeammin. Tykkään kovasti siitä, että aikaisin saapuvan pimeyden vuoksi illat tuntuvat loputtoman pitkiltä ja niin kliseistä kuin se onkin, voi käpertyä hyvällä omatunnolla oman kodin rauhaan. Mut tekee nimittäin kaikkein onnellisimmaksi se jokailtainen hetki, jolloin työpäivät ovat pulkassa, iltalenkki on tehtynä ja ollaan kaikki yhdessä sohvalla tai ruokapöydän ääressä tai missä ikinä – yhdessä kotona kuitenkin. Ja nyt se ”hetki” voi kestää välillä tosi pitkäänkin, sillä ilta tuntuu alkavan jo viiden tienoilla pimeyden laskeuduttua. Ai että.

Jos multa kysytään, niin ei oo sen voittanutta.

 

Siitä en tosin niinkään pidä, että pimeyden vuoksi myös väsyttää. Ja paljon. Vaikka kävisi kuinka aikaisin nukkumaan ja saisi kunnon yöunet alle, niin sängystä nouseminen on useimpina päivinä työn ja tuskan takana, eikä iltapäivähämärän saavuttua meinaa saada enää mitään järkevää aikaiseksi. Ehkä tää vaatii vaan vähän totuttelua. Täytynee myös alkaa napsimaan vitamiineja purkista, lisätä liikunnan määrää ja kaivaa kirkasvalolamppu talvivarastosta, sillä se on auttanut ainakin aikaisempien talvien väsymykseen. Väsymys on tuonut mukanaan yhden mulle epätavallisen himotuksen kohteen: oon alkanut janoamaan karkkia. En oo ostanut karkkia vuosikausiin, enkä edes syö sitä käytännössä koskaan, mutta viimeisen viikon aikana se on pyörinyt mielessäni tauotta. Eilen annoin itselleni lopulta periksi ja käppäilin lähistöllä näkemääni karkkikauppaan jättimäinen karkkisäkki mielessäni vaan huomatakseni, että kauppa oli suljettu kaksi (?!) vuotta sitten. Uskoin sen olevan merkki siitä, ettei mua ja karkkeja oo tarkoitettu yhteen, enkä lähtenyt enää metsästämään karkkejani muualta.

 

On kuitenkin ollut helpottavaa huomata, että ensimmäistä kertaa vuosiin pimeyden aiheuttama väsymys on ollut erilaista. Oon ollut loppusyksystä vähän stressaantunut ja ajoittain jopa ahdistunutkin, mutta silti pääasiassa tosi, tosi onnellinen. Kaamosväsymyksestä huolimatta tunnen itseni innostuneeksi, elämäniloiseksi ja toiveikkaaksi ja mulla on sellainen kutkuttavan lupaava olo kaiken suhteen. Vaikka fyysinen väsymys alkaakin pidempään jatkuneena vaikuttamaan automaattisesti myös henkiseen puoleen, niin se on täysin eri tunne kuin se toinen, jossa henkinen uupumus vie sulta kaikki fyysisetkin mehut. Eroa on vaikea yrittää selittää konkreettisin esimerkein, mutta mielenterveysasioiden kanssa kamppailleet tietävät varmasti mitä tarkoitan.

 

Kävin tänään ensimmäistä kertaa aktiivisen hoitojaksoni päättymisen jälkeen terapiassa, edellisestä kerrasta oli vierähtänyt huomaamattani jo useampi kuukausi. Mielessäni ei ollut etukäteen mitään erityistä puimisen aihetta, mutta niin sitä asiaa vaan riitti, kun rojahdin teemuki kädessäni tuttuun penkkiin. Kaikilla viimeisimmillä kerroilla oon jossain vaiheessa herkistynyt siitä, kuinka ajatuksenjuoksustani kertoessani toinen osapuoli on ollut silminnähden iloinen siitä kehityksestä, jonka oon vuosikausien työskentelyn ansiosta saanut aikaiseksi, eikä tämänkertainenkaan tehnyt siihen poikkeusta.

Vaikka aktiivijaksoni onkin jo päättynyt, niin ajattelin toistaiseksi jatkaa terapeutilla käymistä säännöllisen epäsäännöllisesti. Vaikka oon viime vuosina oppinut tuntemaan itseni paremmin kuin olisin koskaan terapiajaksoa aloittaessani osannut kuvitellakaan, niin tässä vaiheessa matkaani koen silti tärkeäksi saada silloin tällöin ulkopuolista vahvistusta siitä, että oon ihan oikeilla raiteilla, enkä saisi sitä vahvistusta mielummin keneltäkään muulta kuin terapeutiltani. Varattiin seuraava aika ensi vuoden puolelle ja vaikka siihen onkin vielä aikaa, niin oon aina tykännyt siitä tunteesta, että seuraava kerta on merkittynä kalenteriin. Se on ollut suuri helpotus sellaisina menneisyyden hetkinä, jolloin kaikki on tuntunut kaatuvan päälle ja tuo tietynlaista turvaa vielä nykyäänkin, vaikka kaikki onkin jo paljon paremmin.

 

Kuvat: Jenni Rotonen

Iso halaus kaikille väsymyksen kanssa kamppaileville – olipa sen aiheuttaja sitten fyysinen tai henkinen. Se ei kestä ikuisesti.

125