Meillä suomalaisilla on yleensä vähän sellainen mentaliteetti, että itsekehu ei oo hyvästä. Välillä se on jopa syntiä ja itsensä kehuja saattaakin joskus saada ylimielisen ja leuhkan maineen. Sanoissa ylpeys ja itserakkaus on kulttuurissamme jotenkin kolkon negatiivinen kaiku, vaikka niiden englanninkieliset vastineet kuulostaa samaan aikaan lempeiltä, ystävällisiltä ja niissä on rohkean positiivinen sävy.
Jossain tapauksissa se saattanee juontaa juurensa siitä ylitsevuotavasta kohteliaisuudenhalusta, ettei vahingossakaan tee kanssaeläjien oloa ”huonommaksi”. Vaatimattomuus toki kaunistaa ja kaikella on rajansa, mutta itsestään saa ja pitääkin olla rohkeasti ylpeä. Suuremmista saavutuksista puhuttaessa se saattaa olla helpompaa, mutta on tärkeää muistaa antaa vähän tavallisemmillekin onnistumisille niiden ansaitsema tunnustus. Positiivisten ajatusten ääneen sanominen (tai edes pään sisällä myöntäminen) tekee hyvää, sillä se vahvistaa itseluottamusta ja aiheuttaa samalla myös muita positiivisia tuntemuksia. Miten kukaan saisi koskaan tietää kuinka erinomaisia me todella ollaan, jos emme myönnä sitä edes itsellemme? Ja kuka meitä muka kehuisi, jos emme tekisi sitä itsekään?
Aihe on pyörinyt tiukasti mielessäni viikonlopusta lähtien. Kaikki lähti bongaamastani mielenkiintoisesta työmahdollisuudesta, johon hakeminen herätti kiinnostukseni, mutta alustavaa hakemusta pyöritellessäni aloinkin pian ajattelemaan, ettei musta varmaan kuitenkaan olisi siihen. Kaikki vuosien varrella tekemäni näyttö todistaa toisin, tehtävät olisi täysin omaa juttuani ja ulkoisten seikkojen perusteella homma sopisikin mulle täydellisesti, mutta sen myöntäminen tuntui silti ylitsepääsemättömän hankalalta. Vaikka poikaystäväni luettelikin keittiön pöydän ääressä liudan vedenpitäviä faktoja ääneen, niin siltikin oli vaikeaa saada oma pää siihen uskoon, että mustahan todella voisi olla vaikka ja mihin. Voin ihan rehellisesti myöntää, että sorrun välillä vähättelemään itseäni ja onnistumisiani, sillä niiden myöntäminen ei yksinkertaisesti tunnu luontaiselta. Positiivinen palaute tuntuu aina jonkun muun suusta tullessa mieltäylentävältä, mutta kun ajattelee samoja asioita itse, niin ne muuttuukin yhtäkkiä hataraksi fiktioksi ja takaraivossa kolkuttelee epämiellyttävä ajatus siitä, että mikä mä oon muka arvioimaan itseni hyväksi.
No, juurikin nimenomaan se. Minä. Kuka muka tietäisi parhaista puolistani, ylivoimaisimmista kyvyistäni ja timanttisimmista onnistumisistani paremmin kuin minä itse? Nyt vähän itseluottamusta peliin! Ei oo todellakaan häpeä olla ylpeä itsestään ja saavutuksistaan.
Ja kun saat muilta kehuja, niin uskalla myös kiittää niistä itseäsi vähättelemättä. Oot satavarmasti kauniit sanasi ansainnut.
Juuri nyt oon ylpeä siitä, että…
…kävin eilen pitkästä aikaa työhön liittyvässä tapahtumassa, itseasiassa jopa kahdessa. Vaikka vastaavia järjestetään viikottain ja niihin osallistuminen on ammatillisesti relevanttia, sillä osallistumalla osoitat kiinnostuksesi asiakasta sekä brändiä kohtaan, pääset mahdollisesti livauttamaan jalkasi oven väliin ja pidät itsesi niin sanotusti ”ajankohtaisena”, niin mulle se on silti työn ja tuskan takana. Mussa ei oo ripaustakaan sellaista luontaista minglaajaa ja pelkkä ajatuskin yksin menemisestä pelkkiä tuntemattomia täynnä olevaan tilanteeseen saa kylmät hikikarpalot otsalle, mutta tällä viikolla päätin, että aion taas alkaa tekemään töitä sen eteen. Epämukavuusalueelle hankkiutuminen tuntuu joka ikisellä kerralla yhtä epämiellyttävältä, mutta se on kehityksen kannalta välttämätöntä.
…sain vihdoin tyhjennettyä kaiken ylimääräisen eteisestämme. Muutaman kuukauden se otti, mutta nyt koko tila ammottaa tyhjyyttään ilman yhtäkään ylimääräistä laatikkoa, säkkiä tai epämääräistä kasaa. Tollaisen pienemmänkin rupeaman jälkeinen onnistumisen ja aikaansaamisen tunne on aina niin mieletön, että se motivoi itseäni ryhtymään tuumasta toimeen yhä useammin. Valmis koti on nyt askeleen lähempänä!
…tein ensimmäisen osakesijoitukseni. Se on asia, jonka oon halunnut tehdä jo pitkään, mutta en oo oikein tiennyt miten ja mistä aloittaa. Enkä kyllä rehellisesti sanottuna tiedä vieläkään, mutta tästä se lähtee. Koko aihe on mulle pääasiassa silmissä vilisevää hepreaa ja tarvitsisinkin jonkun tolloille suunnatun sijoitusalkeisoppaan, mutta yritän alkaa opettelemaan sitä aktiivisesti, jotta saisin joskus hyödynnettyä säästöjäni pelkän tilillämakuuttamisen sijaan. Näin alkajaisiksi liityin Facebookin Sijoituskerho-ryhmään, aloin tutustumaan Inderesin Sijoituskouluun ja hankin Juliaihmisen Kaikki rahasta -kirjan. (En tosin ainoastaan sijoitusten vuoksi, mutta opuksesta löytyynee jotain kiinnostavaa siihenkin liittyen.)
…ollaan onnistuttu vähentämään lihankulutustamme huomattavasti. Jossain vaiheessa söin itselleni tekemäni lounaat pääasiassa vegenä, mutta sittemmin ollaan alettu kokkaamaan myös yhteisiä lihattomia illallisia. Esimerkiksi eilen ja toissapäivänä syötiin taivaallisen hyvää sitruunapastaa kantarelleilla sekä timjamilla.
…tiedän auttaneeni useampaakin ihmistä uskaltamaan hakeutumaan avun pariin mielenterveysongelmista puhumalla. Se on yksi tekemisistäni, joista oon ehkä kaikkein ylpein. Välillä kirjoittamisen tuntuessa merkityksettömältä palaan miettimään kaikkia niitä sähköposteja ja viestejä, joissa kerrotaan tekemiseni merkityksestä kirjoittajalle ja se palauttaa muhun aina ripauksen itseluottamusta. Nykymaailmassa töitä on joka lähtöön ja toiset niistä ovat luonnollisesti toisia tärkeämpiä esimerkiksi yhteiskunnallisesta näkökulmasta, mutta oon silti sitä mieltä, että kaikelle on aikansa ja paikkansa.
…tiedostan vuosi vuodelta selvemmin, millaiseksi ihmiseksi haluan tulla ja työstän sitä jatkuvasti. Mikään ei tapahdu yhdessä yössä, mutta ei se aika, vaan se prosessi.
…oon onnistunut kasvattamaan ilman mitään kokemusta maailman parhaimman koiran, jolla on upea luonne. Jos vaan voisin, niin kloonaisin Lukan miljoonaksi Lukaksi, jotta kaikki saisivat tuntea itsensä niin tärkeäksi kuin hän antaa olemuksellaan ymmärtää. Mutta koska se ei oo mahdollista, niin tyydyn vaan nauttimaan siitä, että juuri me ollaan ne onnekkaat, jotka saavat elää joka päivän tuon koiran kanssa.
…en oo koskaan luovuttanut, vaikka monen asian suhteen onkin jossain vaiheessa tuntunut siltä. Ja silti kaikki on aina päätynyt parhain päin.
Mistä sä oot itsessäsi ylpeä? Ehkä siitä, että pärjäsit hyvin viimeisimmässä tentissä, onnistuit jollain mittarilla sosiaalisissa suhteissasi, hankkiuduit eroon huonosta tavasta tai vaikka ihan vaan siitä, että nousit tänään sängystä ylös? Haastan teidät kaikki keksimään (ja mahdollisesti myös jakamaan) edes muutaman ylpeydenaiheen itsestänne, sillä itsekehujen tärkeyttä ei voi koskaan korostaa liikaa.
Itseni haastan puolestaan siihen, että saan sen hakemuksen vihdoin tehtyä – ansaituilla itsekehuilla varustettuna.
2
In love with your cosy fall look!
xx Rena
Kiitos tästä tekstistä, se tuli tarpeeseen <3
Aivan ihana ja hienosti kirjoitettu teksti, joka sai ajattelemaan vähättelyä ja kuinka paljon sitä teen juuri silloin, kun oon hakenut jotakin työtä tai jättänyt jopa hakematta. Mutta oon yrittäny myös päästä tosta huonosta tavasta eroon ja koittanut löytää jotakin positiivista jokaisesta päivästä ja hetkestä. Oon haastanut itseni tekemään jotakin kehittävää, josta voin olla myöhemmin ylpeä ja saavuttaa jotakin. Opiskelen sairaanhoitajaksi ja opintoja on reilu puoli vuotta jäljellä ja välillä on tuntunut, etten jaksa enää yhtään opiskella, mutta oon tän syksyn aikana käynyt monta kurssia sillä ajatuksella, että yritän kovemmin ja panostan tehtäviin ja tentteihin entistä enemmän, jotta saan koulun käytyä. Ja olen huomannut, että olen saanut parempia arvosanoja ja kehuja ja kaiken lisäksi olen oppinut uusia asioita ihan hirveästi. Ja pitkästä aikaa tuntuu taas, että haluan tehdä hoitotyötä ja olen siinä hyvä. Joten kiitos kun kirjoitit tämän tekstin, se sai mut ajattelemaan vielä entistä enemmän, kuinka omia saavutuksia pitää arvostaa ja itseään pitää osata kehua ja rakastaa.
Ja mä sanon sulle, että hae todellakin sitä työtä, panosta hakemukseen ja anna parastasi, toivottavasti saat sen työn! 🙂
Hyvä kirjoitus????
|^| piti olla hymiö eikä kysymysmerkki 🙂
Wau, niin hyvä teksti, kiitos <3
Kiitos tästä!
Sun kirjoitus muistuttaa mua siitä, kuinka täydellinen jokainen on jo ihan tällä hetkellä,muuttamatta mitään,korjaamatta ja kehittymättä. Tai se, että saa olla keskeneräinen ja silti riittävä. Itselle harvoin on liian lempeä. Suorittaja yhteiskunnassa itsensä ruoskiminen ja ruotiminen on niin yleinen ja normaalia, ettei kukaan oikein osaa kyseenalaistaa sitä. Se on meillä niin selkärangassa. Omien arvojen ja asenteiden ravistelu tekee hyvää ja päivittää mitä on oikeasti itselleen tärkeitä näinä hetkinä. Innostat mua jatkamaan pitämäni blogia mielenterveyskuntoutujana, joka jäi uuvuttavan muuton jälkeen minimaaliselle huomiolle. Vaikka kirjoittaminen on ihanaa ja parantavaa. Iso kiitos ja hali. Vaikka en sua tunnekaan, mutta välillä ventovieraat voi just olla ne tyypit, jotka avaavat silmämme itsellemme. Kiitti ? PS. Saatkin olla ylpeä itsestäs. Vaikutat lämpimältä ja maanläheistä, vaikka oot todella menestynyt urallasi. Siun blogi on laatukamaa ja Luka tuntuu todellakin parhaimmalta koiralta johon oon koskaan ”törmännyt”. Hatunnosto ??
Kysymysmerkit oli hymiöitä 😀 arvaus peliä mitä missäkin on 🙂
Sen lisäksi oot todella hyvä kirjoittamaan, olet luonnollisen kaunis(varmasti myös sisältä, sen kuvan ainakin sinusta blogin&somen välityksellä saa sekä huikean rohkea. Hyvää syksyn jatkoa! <3
Olen ylpeä tänään siitä, että suoriuduin hyvin lukuvuoden vikasta esitelmästä ja tentistä! Ylpeä myös siitä, että osaan ottaa aika itselle ja huomenna aion pitää rennon päivän ?
Tykkään sun blogista vaan päivä päivältä enemmän, kirjoitustapasi on tosi mukavaa ja helppoa luettavaa ja kuvat on ihania. Tykkään siitä miten nykyään sun monet postaukset saa ajattelemaan asioita, vaikka tykkään lukea myös ihan perus höpöttelyä ja arjen kuulumisia.
Täällä myös ollut jonkin aikaa projektina muuttaa itseä koskeva sisäinen puhe myönteisemmäksi. Edelleen paljon kehityttävää sillä saralla, mutta juuri tällainen itsensä kehuminen ja arvostaminen auttaa eteenpäin!
Ihana teksti, kiitos. Mä oon tänään ylpeä siitä, että juttelin koulussa reippaasti uusille tyypeille, enkä jännittänyt ollenkaan. Ylpeä oon myös siitä, miten hienoja kuvia sain otettua kaveristani viime viikonloppuna! 🙂
Ihans postaus Annika! Sun blogissa parasta on ehdottomasti tämä, että oot niin tavallinen ja inhimillinen, helposti lähestyttävä. Tietenkin upeilla kuvilla ja sujuvalla tekstillä varustettuna 🙂 Sun luettelemat asiat ovat todella ylpeyden arvoisia ja huippua että kirjoitit niistä!
Itsessäni oon ylpeä siitä, että uskallan tehdä isoja ja riskejäkin valintoja ilman suurempia pohdintoja, sillä tiedän, että asiat kääntyy aina parhain päin. Uskallan toteuttaa omia unelmia: tällä hetkellä on yliopistovaihto vireillä ja vuosi sitten aloitin nollakokemuksella uuden lajin, jota nykyään harrastan kilpatasolla. Oon ylpeä myös siitä, miten paljon saan arjessani aikaan ja miten paljon hyvää mieltä se sekä minulle että toivottavasti myös muille tuo. Yliopisto-opintojen lisäksi käyn töissä, seurustelen, harrastan kilparheilua sekä valmennan tulevaisuuden toivoja. Pyrin aina löytämään aikaa myös ystävilleni ja perheelleni. Kiitos kun muistutit, että tälläiset arkisetkin asiat ovat tärkeitä!
Ihana ja tärkeä postaus Annika! Puit mun ajatukset kyllä niin hyvin sanoiki! Kirjoittelin itseasiassa ihan samasta aiheesta pari päivää sitten! 🙂 http://roosamononen.com/olin-ylpea-itsestani-kun/
Yhdyn ajatuksiisi. Itsekin huomaan välillä, että pohdin vain kaikkea sitä, mitä en ole elämässäni saanut aikaan ja havahdun kesken kaiken, että hitto miksen tajua ajatella sen sijaan niitä kaikkia asioita jotka olen saavuttanut tai mistä olen selviytynyt ja tässä ollaan edelleen.
Suomalaisesta ylpeydestä puhuttaessa on myös minusta tosi jännä, että on ok sanoa että on ylpeä esimerkiksi läheisestään, mutta itsestään ylpeily ei oikein käykään…totta kai on myös tärkeää kuulla se joltain tärkeältä ihmiseltä, mutta jos pystyy olemaan ylpeä toisista, pitäisi pystyä sanomaan myös, että on ylpeä itsestään.
Kivaa viikonloppua koko teidän porukalle!
Ihana postaus! Sun blogi on ihan mahtava nykyään, kiitos siitä!
Annika, oot niin ihana! Perheesi on etuoikeutettu, että olet heidän elämässään. Olet minulle lukijana juuri sellainen henkilö, joka on niin tavallinen ja samaistuttava, mutta jota katsoo samalla ylöspäin. Kiitos ihanasta blogista ja valoa loppusyksyysi, olet onnesi ansainnut.
Word sistah, word. Paljon ulkomailla asuneena Suomeen tullessa jotenkin muutun aina anteeksipyytäväisemmäksi. Vaistomaisesti. Ja sitten iskee ahdistus. Varmaan sen takia, että ajatus siitä, että pidättelisin itse itseäni tuntuu vastenmieliseltä. Tämä siis liittyy saavutuksiin kuin sosiaalisiinkin tilanteisiin. Jokatapaukessa, vaatii vahvuutta olla ’tienraivaaja’ tietyissä asioissa.. 🙂
Tänään mä oon ylpeä siitä että pääsin lopulta sängystä ylös ja tein pitkän kävelylenkin, vaikka vaikean päivän aamuna tuntuikin siltä että makaan koko päivän vaan sängyssä.
Kiitos taas upeasta kirjoituksesta.
Pastan ohje kiinnostaa 🙂
Kannattaa liittyä facebookissa Vauras Nainen – ryhmään, sieltä saa paljon hyviä ja selkokielisiä sijoitusvinkkejä 🙂
Tärkeä postaus, upeat kuvat ja hienosti kirjoitettu! Itse olen ylpeä siitä, että olen panostanut meneillään oleviin kursseihin, muistanut kysellä säännöllisesti kuulumisia kavereilta ja siitä, että sain juuri sovittua elämäni ensimmäisestä blogiyhteistyöstä.
Moi,
Itse oon oppinut huimasti lisää sijoittamisesta YouTuben kautta OP Sijoittajakoulun podcasteja katsomalla. Suosittelen kovasti! Siellä mm. Jasmin Hamid puhumassa ns. ”amatöörin” vinkkelistä asiasta yhdessä jaksossa. Tosi mielenkiintoista kuunneltavaa ja vähän kuin huomaamattaan oppii ymmärtämään lisää. 🙂