7:10 – Herätyskello soi. Selaan jokapäiväiseen tapaani sähköpostin ja muutamat somet läpi vielä peiton alla, ennen kuin vedän villasukat jalkaan ja nousen ylös. Juon ison lasin vettä ja laitan heti ensitöikseni kirkasvalolampun päälle.
7:30 – Käyn pikasuihkussa, puhdistan kasvot ja oion yön nutturalla olleet hiukset ihmisten ilmoille sopivammaksi. Puen treenitrikoot ja kollaripaidan päälle, pakkaan kassiin lämpimän hupparin sekä kameran ja vihoviimeiseksi toppaudun jättimäisen takin, pipon ja paksun kaulahuivin alle.
8:00 – Lähden kotiovesta ja kipitän sporapysäkille täydellisellä ajoituksella – ratikka tulee kerrankin sopivasti ilman loppumatkan juoksuaskelia tai turhaa odottelua. Tää on harvinaista herkkua, sillä vaikka käytänkin reittiopasta ihan joka paikkaan mennessäni, niin saavun yleensä pysäkille juuri sopivasti nähdäkseni kulkupelini perävalot.
8:20 – Perillä Katajanokalla, Bay Helsinki -hyvinvointistudiolla. Ulkona on pitkästä aikaa oikein luihin ja ytimiin pureva viima, joka tuntuu erityisen pistävältä täällä meren rannassa. Oon tuttuun tapaan ensimmäisenä paikalla, sillä myöhässä oleminen on musta yksi inhottavimmista asioista, joten aikataulutan lähtöni lähes poikkeuksetta niin, että oon mielummin hyvissä ajoin perillä – ihan sama minne oon menossa.
8:30 – Elämäni ensimmäinen reformer pilates alkaa! Jännittää, sillä oon ensikertalainen koko lajin kanssa ja notkeustasonikin on tällä hetkellä lähinnä näkkileipää.
10:15 – Aamupilates on ohi ja se oli ihan mielettömän hauskaa. Koko kropan kattava tunnin setti tuntuu nyt jälkeenpäin (etenkin pohkeet ja peppu huutaa hoosiannaa), vaikka kunnon hiki ei edes tullut pintaan. Siirrytään alakerran Goodio Café’hen smoothiebowleille ja Bowl of Sunshine oli nappivalinta.
10:50 – Lähden käppäilemään lähintä sporapysäkkiä kohti ja suuntaan kohti kotia. Tuuli tulee välillä niin puuskissa, että se tuntuu ihan kävellessä.
10:55 – Pysäkillä tuulen suojassa, huh. Aikataulunäyttö näyttää seitsemää minuuttia ja pohdin hetken, josko lähtisin käppäilemään kotia kohti, mutta päädyn hautaamaan ajatukseni heti pysäkiltä pois astuessani. Kävelymatkat jääköön vähän vähempituulisille päiville.
11:10 – Kotiin päästyäni rojahdan heti ensimmäisenä löhöämään sohvalle Lukan kanssa, joka meinaa revetä riemusta, vaikka olin poissa vaan pari hassua tuntia, eikä yksinolominuutteja kertynyt yhtäkään.
11:30 – Vaihdan vaatteet ja istahdan keittiön pöydän ääreen, johon oon puolivahingossa pystyttänyt meikkipisteeni. Valoisempina vuodenaikoina tykkään meikata ikkunalaudan vieressä luonnonvalossa, mutta näin talvisin kirkasvalolamppu on maailman paras apuväline tähän(kin) asiaan.
11:45 – Istahdan sohvalle kirjoittamaan päivän postausta, joka oli alkuperäisten suunnitelmien mukaan tarkoitus julkaista jo eilen, mutta joka sitten jostain syystä kuitenkin jäi. Tänään en kuitenkaan kirjoita mistään varsinaisesta aiheesta, vaan päivitän vaan päivän pikaiset kuulumiset viimeviikkoisilla asukuvilla höystettynä.
12:30 – Lounasaika! Kohteeksi valikoituu suosikkijapanilaiseni, eli Kampai3, sillä teriyakilohi houkuttelee. Taas. Oltiin toissa viikolla yrittämässä sinne kaverin kanssa lohihimoissamme, mutta se oli juuri silloin kiinni. Toivottavasti nyt natsaa!
12:45 – Listalla on vaikka mitä toinen toistaan paremman kuuloisia (ja kavereiden lautasilta hyväksi todettuja) annoksia, mutten raaski koskaan kokeilla mitään uutta, sillä paikan lohi on vaan niin taivaallisen hyvää. Valitsen sen tälläkin kerralla.
13:15 – Masut täynnä kohti kotia – aika kompakti lounashetki takana. Ei ollut aikaa jäädä pidemmäksi aikaa istuskelemaan, sillä seuraava meno odottaa.
13:30 – Nappaan kotoa Lukan mukaan, hypätään autoon ja lähdetään huristelemaan kohti Tammiston Evidensia-eläinsairaalaa.
13:55 – Meinasi mennä ruuhkan takia vähän tiukille, mutta ehdittiin kuin ehdittiinkin ajoissa perille. Jes! Luka haistaa heti ovella, että nyt muuten tultiin agilityhallin sijaan lääkäriin ja meinaa kääntyä kannoillaan kotiin…
14:30 Hammaslääkäriaika – luvassa hammaskiven poistoa, röntgenkuvat ja mahdolliset lisätoimenpiteet. Tässä kerrassa erikoista oli kuitenkin se, että tänään mä pääsin seuraamaan hoitoa lähes kädestäpitäen ja tutustumaan siihen yksityiskohtaisemmin. Siitä kuitenkin lisää huomenna…
16:30 – Talutan pöpperöisen koiran autoon ja lähdetään ajamaan takaisin kotiin. Aurinko on ehtinyt jo laskea ja ulkona on hämärtynyt.
16:50 – Kotona taas. Luka-raukka kellahtaa kyljelleen olohuoneen matolle ja uikuttaa turtaa suutaan sydäntäsärkevällä tavalla. Itku meinaa tulla, kun se kuulostaa niin kurjalta, mutta suu on nyt puhdas ja mahdolliset kivutkin varmasti poissa. Ainakin viimeistään parin päivän kuluttua.
17:15 – Painun läppärin kanssa lähikahvilaan tekemään seuraavan päivän postausta ja vastaamaan muutamaan päivän aikana tulleeseen meiliin, joita ei onneksi tällä kertaa oo kuin pari hassua kappaletta. Normaalisti työskentelen kotona, mutta poikaystävä on tänään kotona, joten tehokkuuden maksimoimiseksi päätän lähteä hetkeksi muualle kirjoittamaan. Oon muutenkin vähän huono tekemään töitä näin myöhään iltapäivällä, sillä mun ajatus karkailee minkä kerkeää, joten kahvila on tällaisessa tilanteessa paras vaihtoehto.
18:40 – Kone kiinni ja lähikaupan kautta kotiin. Meidän oli tarkoitus tehdä tänään isompi kauppareissu ja käydä hankkimassa loppuviikon ruokaostokset kerralla kotiin, mutta koska ei raaskita jättää pöpperöistä koiraa yksinään uikuttamaan, niin isompi reissu saakin siirtyä huomiselle.
19:00 – Kotona taas. Luka on ollut nyt illalla jotenkin erityisen paljon mun perään ja se istui kuulemma koko poissaoloni uikuttamassa ovella surkean kuuloisesti, joten päätän pitää sille loppuillan seuraa.
19:30 – Oon lähtemässä koiran kanssa ulos, mutta päädytäänkin siihen ratkaisuun, että mä jään valmistelemaan ruokaa ja poikaystävä hoitaa lyhyen kävelylenkin. Alan laittamaan sitruunakanaa valmiiksi uuniin ja napsautan riisinkeittimen päälle.
19:35 – Ovi käy ja lenkkikaksikko palaa muutaman minuutin jälkeen takaisin kotiin, koska Luka ei suostunut kävelemään muutamaa metriä pidemmälle ilman kotiovelle vilkuilua. Ennenkuulumatonta. Lääkärireissu teki varmasti tehtävänsä ja koira on vielä vähän sekava anestesian jäljiltä.
20:30 – Ruoka on valmista, olikin jo kova nälkä. Istahdetaan jokailtaiseen tapaamme sohvalle syömään (en edes muista millon ollaan syöty viimeksi pöydän ääressä :-D) ja laitetaan uusimman sarjatuttavuutemme, Black Mirrorin, jakso pyörimään.
21:00 – Luka on vihdoin vähän pirteämpi ja ruokakin maistui, joten lähdetään uudelle lenkille. Nyt jalkakin liikkuu ihan normaalilla tavalla ja kovat tuulenpuuskatkin näyttävät tuntuvan lähinnä ihanalta turkkia tuivertavalta tuulenvireeltä.
21:30 – Katsotaan Black Mirrorin mielenkiintoinen jakso (The Entire History of You. Jakson nähneet – ottaisitteko tollaisen muisti-implantin itsellenne?) loppuun ja laitetaan heti sen jälkeen toinen pyörimään. Tän sarjan jaksot on niin toisistaan irrallaan, ettei olla katsottu niitä järjestyksessä, vaan ollaan valkattu niistä kiinnostavimmat IMDB:n arvostelujen perusteella. Seuraavaksi on vuorossa kolmoskauden ensimmäinen jakso, jonka aiheena on täydellisyyden tavoittelu sosiaalisessa mediassa.
22:30 – Olipahan jakso! Mielenkiintoinen tämäkin, mut samaan aikaan myös vähän ahdistava. Näitä katsellessa ei voi kuin tulla ajatelleeksi, että mitä, jos meidän maailma näyttäisi oikeesti tältä vielä meidän elinaikanamme?
22:55 – Meikit veks, kasvojen puhdistus ja hampaiden pesu. Oon niistänyt viime päivinä niin kovasti, että mun nenänpielet on paperista nirhautuneet ja kaikenlainen koskettelu koskee niihin kovasti. Muistaisinkohan huomenna ostaa viimeinkin niitä nenäliinoja?
23:00 – Nukkumaanmenoaika. Luka on edelleen vähän huonona ja uikuttaa vieressä surkeasti, mutta toivottavasti se saa silti nukuttua. Huomenna varmasti jo helpottaa, kun anestesialääkkeet on poistunut sen kropasta kokonaan. Johan oli päivä.
1
nää on ihnan realistisia ja todella mukavaa luettavaa! ja voi lukaa:( se vaikuttaa niin ihanalta koiralta <3
Tänään se on onneksi jo ihan oma itsensä <3
”Johan oli päivä” -tuo viimeinen lause sai mut vähän hymähtämään, siis oliko tuossa tiistaissa jotain poikkeuksellisen rankkaa..? Tajuat ehkä joskus 10v päästä miten helppoa ja ”laiskaa” elämää sä saat viettää. Vähän joogaa, ulkoilua, kahviloita, ruoan laittoa. Ja sitten bloggaajat aina selittävät kuinka oikeasti menee paljon aikaa kun otat kuvia ja ja vastailet meileihin. Arvostan niitä bloggaajia jotka käyvät normaalissa päivätyössä, ja kirjoittavat silti blogia päivittäin.
En mielestäni missään vaiheessa kirjoittanut, että päivä olisi ollut jotenkin erityisen rankka, vaikka ton uudelleen luettuani tajusin, että kyseinen lausahdus saattoikin kuulostaa vähän siltä. Mun päivä oli mukava ja toimelias – normaalisti vietän useamman tunnin päivästä kotona konetta näpytellen, mutta eilen siihen ei ollut ylimääräistä aikaa. Jos joku oli eilen (henkisesti) rankkaa, niin loppupäivän kestänyt huoli kivuissaan selvästi kärsivästä ja sydäntäsärkevästi uikuttavasta koirasta, mutta sitä ei joudu onneksi katsomaan päivittäin vierestä ilman mahdollisuutta auttaa toista mitenkään. Hienoa, että sä arvostat normaalia päivätyötä tekeviä bloggaajia – mä puolestani arvostan heidän lisäkseen myös meitä yrittäjiä, jotka ovat vieneet alaa ryminällä eteenpäin ja luoneet itselleen täysin uudenlaisen työn. Näkemyksensä tietenkin kullakin.
Kiitos ”mukavasta” kommentista ja parempaa päivänjatkoa, Lotta! 🙂
Mäkin oon hurahtanut Black Mirroriin! Kivaa vaihtelua kattoo välillä jotain deepimpää eikä vaan aina frendejä uudelleen ja uudelleen 😀 lempparijaksoja on White Bear ja San Junipero tähän mennessä! Tota muisti-implanttia jäin pohtimaan pitkäksi aikaa, varmaan semmonenkin joskus voi ihmisiltä oikeasti löytyä. Ite oon niin hajamielinen et joskus olis kyllä kiva tarkistaa, että mihin oonkaan taas laittanu ne avaimet.. 😀
Hyvä postaus ja kivaa loppuviikkoa! 🙂
Mä oon puolestani tykännyt nyt katsoa vähän kevyempää hömppää, sillä kaikki viime aikojen sarjat on tuntunut olevan jotenkin synkkiä ja ns. keskittymistä vaativia 😀 Siksi oonkin hurahtanut Hart of Dixieen, se on oikein kunnon hyvänmielen sarja! Mut koska poikaystävä ei sellaisista niin välitä, niin ollaan nyt katottu tätä Black Mirroria yhdessä. Mä ajattelin ensin, että tietenkin ottaisin sellaisen muisti-implantin itselleni mahdollisuuden tullen, mutta jakson jälkeen tulinkin pidempien pohdiskelujen tuloksena toisiin aatoksiin. Tossa sarjassa on kyllä mielenkiintoisia juttuja.
Kiitos ja samoin sulle! <3
Saan niin paljon hyvää mieltä ja vertaistukea sun blogista, samanikäisenä ihmisenä sun arki ja elämä kohtaa mun arjen ja elämän kanssa paljon. Paljon on tietenkin eroavaisuuksia, mutta jotenkin tää on semmonen hyvän mielen JA pohdiskelun suosikkipaikka mulle. Ei liian täydellistä vaan nimenomaan tavallista elämää positiivisella fiiliksellä
Ihanaa päivää sulle <3
Ihana kuulla. Kiitos ja samoin, Noora! <3
Hei Annika! Olen lukenut blogiasi ihan alkuajoista asti ja yleensä vain mietin miten mukava on seurata sun elämää, mutta nyt on aivan pakko avata myös suuni! Ensinmänäkin KIITOS siitä, että tuot blogiisi ja sosiaaliseen mediaasi todellisen kuvan elämästä. Nykyään koko some on täynnä toinen toistaan täydellisempiä elämiä ja tuntuu, että välillä siitä jopa pitää kilpailla kuka osaa esittää kulissia parhaiten. Sun blogi ja instagram on toisenlaista ja siksi sä oletkin lähes ainoa, ketä jaksan enää seurata. Ihan mahtavaa, että tuot masennusta myös esille ja näytät esimerkkiä muille, itsekin masennuksen läpikäyneenä tiedän, ettei se ole helppoa. KIITOS siis sulle, oot huippu <3
Näistä kommenteista tulee aina niin hyvä mieli. Kiitos teille, että käytte täällä lukemassa juttujani <3
Toi black mirror on niin outo 😀 katottiin eka ja toka kaus ja nyt vaihettiin dark:iin, vaikuttaa tosi hyvältä! Pakko kyl palata kattomaan ainaki viel toi black mirrorin kolmannen kauden eka jakso! Se muistisiru ois varmasti tosi kätevä monessa asiassa mut toisaalta taas ihan kamala. Muistaisit periaatteessa kaiken ns. ulkoa joten esim koulujen pääsykokeet ja kokeet ylipäätään olis aika turhia 😀 valehtelu ois lähes mahotonta, jossei muistojaan sit pyyhkis pois, mut sekin herättäis sit epäilyksen 😀 oon ihan onnellinen ettei tollanen siru ole nykypäivää haha!
Tää oli tosi kiva postaus!!
Ensimmäisen kauden kaksi ensimmäistä jaksoa oli musta tähän mennessä hämmentävimmät 😀 Ja joo, mä oon tosta sirusta samaa mieltä. Ei sellaista, kiitos!
Oi Black Mirror!! Noita jaksoja ei voi katsoa montaa peräkkäin, sillä ne herättää niin paljon ajatuksia ja tarvii vähän hengähdystaukoa välissä 😀 Kolmas tuotantokausi oli mun mielestä kaikkine jaksoineen tosi hyvä. Nelosessa oli myös tosi mielenvikaisia jaksoja. Suosittelen!
Toi on kyllä ihan totta! 😀 Pitkästä aikaa sarja, jota ei voi tykittää putkeen kerralla. Kiitos vinkeistä – oon tutustunut jaksojen kuvauksiin jo vähän etukäteen ja meillä taitaa olla vielä vaikka kuinka monta mielenkiintoista jaksoa katsomatta!
Tää postaus oli tosi kiva, tykkäsin lukea sun perusarkipäivän tekemisistä 🙂 Jotenkin sitä aina ajattelee, että oma arki on tosi tylsää kun käy töissä, laittaa ruokaa ja lenkkeilee ja uppoutuu jonkun sarjan pariin iltaisin, mutta sitähän tosi moni muukin tekee ihan perusarkena, niiku säkin tässä näytät tekevän 😀 Se vaan meinaa unohtua kun katselee päivät pitkät kaikkien täydellistä some-elämää instagramin kuvista tai monista blogeistakin… Joten tää oli kyllä ihanan erilainen ja aito postaus, joka on vähän vastakkainen sille nykyisillään vellovalle some-täydellisyydelle 🙂 ja sulla on muutenkin ollut tosi hyvän mielen postauksia, ja haluankin antaa ison peukun sulle aidosta ja mielenkiintoisesta blogista! ja on kiva, että vastaat kaikkiin kommentteihin ja tänne tulee sellaista vuoropuhelua sun ja lukijoiden välille tosi kivasti 😀
Kiva, että pidit tästä postauksesta – näistä arkisista jutuista tykätäänkin yleensä kaikkein eniten. Kiitos ihanasta palautteesta, tästä tuli hyvä mieli! <3