Mä aloitin mun päivän tänään vähän normaalista poikkeavalla tavalla! Nyt takaisin säännölliseen treenirytmiin päästyäni oon tykännyt tehdä salitreenin heti aamusta ennen aamiaista, sillä silloin koen olevani kaikkein energisimmilläni (en voisi esimerkiksi kuvitella itseäni treenaamassa iltamyöhäisellä) ja samalla päiväkin saa vähän pirteämmän startin. Tänään vaihdoin salitreenin itselleni tuntemattomampaan lajiin, kun sen sijaan meninkin kokeilemaan maailmalla suosittua reformer pilatesta, jossa tekemisen apuna käytetään moneen eri juttuun taipuvia laitteita. En oo koskaan aiemmin kokeillut edes tuikitavallista mattopilatesta, mutta ainakin tää laiteversio oli mun makuun. Tunti hujahti ohi silmänräpäyksessä ja sen aikana tuli treenattua niin yläkroppaa, keskivartaloa kuin alakroppaakin. Oon alkanut viimeisen vuoden aikana lämpenemään näille vähän enemmän ajatusta vaativille treenimuodoille ja siinä missä en ois aiemmin voinut kuvitella käyväni esimerkiksi säännöllisesti joogassa, niin tällä hetkellä se tuntuisi jopa varsin potentiaaliselta uudelta harrastukselta. Niin se mieli vaan muuttuu…
Vaikka aamu olikin vähän erilainen kuin normaalisti, niin loppupäivä sujuu suhteellisen kotoisissa merkeissä – ihan jo senkin vuoksi, että ulkona on tänään erityisen hyytävä viima. Päätin muuten tehdä tästä päivästä vuoden 2018 ensimmäisen päivä mun kanssa -postauksen, sillä en oo toteuttanut sellaista aikoihin ja niistä tykätään aina niin kovasti. Pian nähdään millaisen postauksen saan tästä päivästä aikaiseksi! Se tulee toivottavasti ulos heti huomenissa.
Nyt lounasta – teriyakilohi-suosikkini kutsuu. Parina edellisenä kertana ei olla tosin mahduttu koko ravintolaan sisään, mutta pidän sormet ristissä, että onni olisi tänään meidän puolella. Kivaa tiistaita!
Coat Samsøe & Samsøe // knit & scarf Peak Performance // jeans H&M // boots Dr. Martens // sunnies Marc Jacobs
Kuvat: Elisa Lepistö
1
Mikä malli sulla oli tarkalleen noissa Martenseissa? Ja osaatko vinkata, mistä tota mallia löytyis Suomessa tai sit nettikaupoista? 🙂
Mun malli on tosiaan Pascal! Niitä saa Suomesta ainakin Stockmanneilta, nettikaupoista vuorostaan esim. Nellyltä ja Zalandolta <: Ihan parhaat kengät, kuten kuvistakin on saattanut huomata - en oo nimittäin käyttänyt muita kenkiä aikapäiviin 😀
Ihanaa farkut!! Millon oot ostanu ne? Mietin et Oisko noita vielä kaupoissa 😀
Ne on ihan upouudet <:
Noi farkut! En löytänyt nettikaupasta, onko pitkä aika kun ne oot hankkinut, mahdetaankohan niitä enää myydä?
Ne on ihan uudet, vaikka mäkään en bongannut niitä vielä nettikaupasta. Tulee sinne luultavasti pian <:
Jos harkitset joogan aloittamista niin voin tosiaankin suositella Rootsia Kalliossa! Ihan superlämmin tunnelma ja söpö, pieni sali. <3
Rootsissa oonkin käynyt joskus joogaamassa jonkun pressijoogan tiimoilta. Se on kyllä söpö paikka!
Moi! Mistä oot ostanu tuon nenän renkaan? Itellä on ollu käytössä vaan tämmösiä paksumpia ja houkuttais vaihtaa ohuempaan, näyttää niin kivalta 🙂
Se on savanni.comista tilattu.
Ihana asu! 🙂
Kiitos, Erika! xx
Ihan vinkkinä kun uusia lajeja harkitset niin vahva suositus ilmajoogaan ja ilma-akrobatiaanTosi hauskaa ja varsinkin ilmajooga rentouttaa mua paremmin kun ns normijooga ja ilma-akrobatiassa saa yläkroppa treenin samalla ku roikkuu ja pyörii trapetsirenkaalla ?
Kiitti vinkeistä! Ilmajooga kuulostaa kiinnostavalta, mutta voi olla, että se olisi tällaiselle aloittelijalle vielä vähän turhan haastavaa… 😀
Mä myös urheilen mielellään heti aamusta. sitten se on pois alta ja juurikin voi aloittaa päivän pirteämmin kun on treenannut. Ennen pidin hikiliikunnasta, mutta nykyiisn paljon enemmän rauhoittavista/rentouttavista lajeista kuten juuri joogasta ja rauhallisista lenkeistä. Toki kunnon rääkkikin tekee välillä hyvää, mutta ei vaan ole mun juttu :D.
Samoilla fiiliksillä täälläkin! <3
Itse oon miettiny kokeilevani iltasalia, koska oon tosi huono herää aikasin ja menemään salille. Tänään menin jo 13.50 aikaan ja tuntu että siellä oli kaikki 😀
Se on kans yksi syy miksi tykkään treenata heti aamusta – sillon siellä ei oo niin paljon jengiä 😀 Yksi päivä menin aamun sijaan viiden maissa iltapäivällä ja meinasin kääntyä kannoillani heti ovella, kun näin sen ihmismäärän…
Kai jotain syöt ennen salia? Muuten treeni on turhaa…