title image

Laskettelulaskiainen

Laskettelulaskiainen

 

 

 

 

Terkut Tahkolta! Me tultiin tänne eilen viettämään rentoa lasketteluviikonloppua. Ei jaksettu enää eilen illalla lähteä rinteeseen, vaan vietettiin ilta mökissä sairaan hauskoja pelejä pelaten (vinkit niistä löytyy postauksen lopusta!) ja yhdessä kokkaillen. Tänään päästiin puolestamme itse asiaan, kun lähdettiin heti aamupäivästä rinteeseen miltei vuoden tauon jälkeen. Lautaan totuttelu vaati kieltämättä vähän aikaa, sillä edellisestä kerrasta on vierähtänyt jo tovi, mutta suuremmilta haavereilta vältyttiin ja nyt en malta oottaa, että päästään heti huomenna laskemaan lisää. En oo koskaan aiemmin ollut Tahkolla, mutta ainakin ensinäkemältä tää vaikuttaa oikein mukiinmenevältä paikalta ja rinnevalikoimakin on varsin potentiaalinen! Meidän aiemmat laskettelureissut on sijoittuneet yleensä Leville ja Rukalle, mutta oli kiva, että päädyttiin nyt kokeilemaan jotain ihan muuta. Ja oli myös aika ihanaa, että koko päivän autossa istumisen sijaan perille oli kotoa vaan reilut 400 kilometriä, joten tänne viitsii lähteä hyvin esimerkiksi pitkäksi viikonlopuksi ilman, että puolet matkasta menee matkustamiseen.

 

Oltiin suunniteltu menevämme tänään kylpylään, mutta koko päivän ulkoilu vei kaikista mehut ja pidetään tänäänkin koti-ilta. Meidän sunnuntai-illan ohjelmassa on kokkausta, saunomista, niitä samaisia pelejä sekä aikainen nukkumaanmeno, jotta jaksetaan lähteä huomennakin ajoissa rinteeseen.

 

Toivottavasti teidänkin laskiaissunnuntai on ollut rentouttava. Palataan pian!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

PS: Pelivinkki x 2!

 

Viimeisessä kuvassa näkyy siskon vinkkaama That’s you! -niminen seurapeli Playstationille, jossa puhelimet yhdistetään koneeseen ja peliä pelataan niitä käyttäen. Välillä siinä on pelaajiin liittyviä kysymyksiä (tyyliin kuka viettäisi vuodenvaihteen todennäköisimmin sohvalla herkutellen), välillä vuorossa on kuvien imitoimista ja välillä taas piirrustuskilpailuja. Toinen suosikkipelimme on Jungle Speed, jota pelaten on vietetty monet illat perheemme kesken ja josta näkyy pätkä myös eilisessä Insta Storyssani. Se on eräänlainen korttipeli, jossa etuna on tarkkaavaiset silmät ja nopeat refleksit. Mikäli pelit on teille ennestään vieraita, niin suosittelen lämpimästi tutustumaan niihin: kumpainenkin takaa nimittäin naurusta kipeät vatsalihakset!

 

 

28 Comments
  • Nimetön
    Reply
    February 11, 2018

    Ihania ja hauskoja kuvia! Itsellä on talviurheilu kokemusta Kilpisjärveltä, Hetasta, Sallasta ja Pallakselta ja tietty Saariselältä. Mäenlasku on kyllä ihan parasta puuhaa, teki sen sitten laudalla, suksilla tai pulkalla!! :)

  • February 11, 2018

    In love with the wonderful pictures in the snow!
    With love from Bavaria/Germany, Rena
    http://www.dressedwithsoul.com

  • Anonymous
    Reply
    February 11, 2018

    On niin hassua nähdä itselle nuoruudesta tuttuja maisemia jonkun blogissa! Mun lapsuudenkoti on lähellä Tahkoo ja vietettiin siellä kaveriporukalla usein mökkiviikonloppuja. Toivottavasti teillä oli kiva reissu :-)

  • tiia
    Reply
    February 11, 2018

    Mä oon kans ollut Tahkolla reilu neljä vuotta sitten. Olin ensimmäistä kertaa (ja luultavasti viimeistä:D) kertaa laskettelemassa, jonka lopputulos oli se, että mun peukalo vääntyi naamalleni kaatuessa sen verran pahasti, että mun silloinen poikaystävä joutui aina vetämään mun housut jalkaan loppureissun ajan kun en itse pystynyt:DD Seuraavana päivänä mä menin suosiolla kävelemään ympäri kylää, kun muut lähti rinteeseen. Luulen, että mun epäonninen laskettelukokemus johtui suksista jotka oli samanpituiset kuin minä, mun tietääkseni niiden ei pitäs olla niin pitkät ..? Nykyään suosin pulkalla laskua:D

  • anonymous
    Reply
    February 11, 2018

    super ihana postaus! kauniit kuvat! <3

  • February 11, 2018

    Mä oon ollut vaan kerran elämässäni laskettelemassa ja se olikin koominen reissu :D Nää muiden laskettelukuvat on niin ihania, mutta jotenkin mitä vanhemmaksi tulee niin sitä enemmän pelottaisi lähteä rinteeseen :D joten olen suosiolla skipannut laskettelut ja tyytynyt ihastelemaan muiden kuvia.

  • Miia
    Reply
    February 11, 2018

    Haha eiikä miten ihania kuvia! :-D Laskettelu on kyllä huippua hommaa!

  • Ansku
    Reply
    February 12, 2018

    Hei, mistä oot ostanu Jungle speedin? :)

  • Johanna
    Reply
    February 12, 2018

    Ihana takki!! Mistä??

  • alana
    Reply
    February 12, 2018

    Ihanan virkistävää lukea postausta, jossa oot läheisten kanssa ihan omakustanteisesti reissussa ihan tavallisessa paikassa :-) Jotenkin ihanan samaistuttavaa, tää postaus inspiroi sellaiseen, mihin aika monella on mahdollisuuskin. Verrattuna sponssireissut esim Åreen.

    • rosenlew
      Reply
      February 12, 2018

      Pakko kyllä kompata tätä kommenttia!
      Huomasin olevani paljon kiinnostuneempi tästä reissupostauksesta, kuin monesta muiden blogeissa pyörineistä sponssireissuista!

  • Anonyymi
    Reply
    February 12, 2018

    Mistä tuo siun norjalaisvillapaita on <3__<3

  • Pinja
    Reply
    February 13, 2018

    Vitsi miten ihania kuvia! Näistä tuli hyvä mieli <33

  • Elina
    Reply
    February 13, 2018

    Ei liity postaukseen mitenkään, mutta mistä ne teidän olkityyliset pöydän tabletit on? Aivan ihanat!

  • Emmi
    Reply
    February 13, 2018

    Huomasin että kerroit sun takin merkin tuolla jo aiemmin, mut mistä oot tilannu/ostanu noi? Toi setti on ihan täydellinen enkä pikasella Googletuksella löytäny kyseistä väriä mistään! :-(

Leave a Comment: