Oon kirjoittanut blogia pian kymmenen vuotta. Aloitin ollessani vielä pieni, 14-vuotias lapsi, jolla ei ollut pienintäkään hajua mistään ja tässä sitä ollaan edelleen, vähän vanhempana ja fiksumpana tosin. Aika usein tulee mietittyä, että miten ihmeessä mä oon päätynyt tälle alalle ja millaista elämäni tänä päivänä olisi, jos tie olisikin vienyt johonkin muualle. Tai millainen itse olisin, jos olisin jossain vaiheessa kääntynyt edes yhdestä risteyksestä toiseen suuntaan.
Jokunen teistä ehkä muistaa sen parin vuoden takaisen episodin, jossa bikinibrändi lopetti pidempiaikaisen yhteistyön erään ruotsalaisen bloggaajan kanssa, sillä tytöstä oli tullut heidän sanojensa mukaan liian paksu olemaan kasvo merkin tuotteille. Ja lienee varmaan sanomattakin selvää, että bloggaaja on – oli myös tapahtumahetkellä – todella hoikka, upeakroppainen nuori nainen, joka olisi ollut mahtava, normaali kasvo lähes mille tahansa brändille. Omistin itsekin kyseisen merkin uikkarit, enkä käyttänyt niitä enää koskaan uudelleen – en halunnut pukea päälleni brändiä, joka koki sopivaksi ajatella ja etenkin näyttää noin häikäilettömästi, että heidän tuotteensa olivat tarkoitettu ainoastaan poikkeuksellisen laihoille vartaloille. Olisipa se lukenut niissä jo kaupassa.
Se, mitä pidempi, timmimpi ja virheettömämpi oot, on tällä todella ulkonäkökriittisellä alalla välillä suorassa verrannossa työrintaman menestykseen. Ei oo valitettavasti fiktiota, että syystä tai toisesta tapahtuneen huomattavan laihtumisen jälkeen pr-toimistolle mennessäsi ulkonäköäsi ylistetään maasta taivaisiin, työtarjouksia vaatemerkeiltä alkaa sadella ja sut halutaan joka paikkaan. Ja sitten, kun paino taas jossain vaiheessa palaa normaaliksi, niin tarjouksia tai kutsuja ei välttämättä enää kuulukkaan. Karua, mutta totta. Kaikki pyörii, enemmän tai vähemmän, ulkonäön ympärillä.
Nykyään on myös melkein enemmän sääntö kuin poikkeus, että vauhdikkaasti kasvavalla alalla työskentelevä on parannellut ”kauneusvirheitään” tavalla tai toisella. Huolettaa suunnattomasti, että niin moni heikomman mediakriittisyyden omaava nuori kasvaa niitä paranneltuja kasvoja ja epärealistisen kapeita uumia ihaillen ilman ymmärrystä siitä, että kaikki harvoin on sitä miltä somessa näyttää – ihan kuin tämän ympäröivän maailman täydellistyminen ei olisi tarpeeksi raakaa jo meille vähän vanhemmillekin. Upean ulkonäön ajatellaan usein olevan verrannossa onnellisuuteen ja koetaan huonommuutta, jos ja kun emme itse pysty näyttämään samalta kuin niissä miljoonien seuraajien ihailemissa kuvissa. Oon sitä mieltä, että kukin tehköön itselleen sen minkä parhaaksi näkee, mutta nimenomaan se kauhistuttaakin, että niin moni kokee sen nykyään tarpeelliseksi. Ja kokisiko, jos silmiemme edessä ei vilisisi jatkuvasti niitä toinen toistaan virheettömämmän näköisiä esimerkkejä? Tarkoitukseni ei missään tapauksessa oo kritisoida ketään, vaan ainoastaan kyseenalaistaa näitä nykymaailman tänhetkisiä normeja.
Haluaisin pystyä sanomaan, ettei edellämainitun kaltaiset tapaukset oo vaikuttanut muhun tai itsetuntooni mitenkään, mutta se olisi vale. Itsensä jatkuva kuvaaminen ja kuvien yksityiskohtainen tutkiminen tekee jopa harmillisen tietoiseksi itsestään ja on varmasti suuri syy sille, miksi se tuntuu jatkuvasti vastenmielisemmältä. Kun itsensä parantelu on muuttumassa yhteiskunnassamme normiksi ja työsi on tietyllä tapaa ulkonäöstä riippuvaista, niin huomaat itsekin kyseenalaistavasi sitä, että pitäisikö sunkin kiinnittää ”kauneusvirheisiisi” huomiota, sillä muutkin tekevät niin? En esimerkiksi aluksi meinannut julkaista näitä kuvia ollenkaan, sillä vatsamakkarani tulevat niissä esille.
Tuntuu jopa vähän nololta myöntää ääneen, että pidän naamastani juuri tällaisena, enkä oikeestaan keksi asioita, joita haluaisin siinä parantaa. Silmiä siristäessäni kulmakarvojeni väliin nousee leveä patti, hymyillessäni poskipäiden iho kurtistuu epämääräisille kuopille ja nauraessani ylähuuleni katoaa miltei olemattomiin, mutta millä mittarilla ne olisi jotenkin huonoja juttuja? Oon suorittanut tänä vuonna hampaideni oikomisprojektia, jonka suurin syy oli valehtelematta täysin turhamainen, sillä olin aina haaveillut suorista hampaista, mutta samalla se toi mukanaan myös positiivisia käytännön asioita – nykyään voin esimerkiksi puraista omenaa ilman selkäpiissäni tuntuvaa vihlontaa siinä missä se ei olisi aikaisemmin tullut kuuloonkaan. Aloin silti miettimään, että olisinko todella kokenut vinot hampaat näin suureksi ”ongelmaksi” mikäli en olisi joutunut jatkuvasti katsomaan ja analysoimaan niitä kuvissa ja kuulemaan niiden kritisointia jo reilun yhdeksän vuoden ajan? Täydellisyys on tylsää, mutta alitajuntaamme on tavallaan iskostettu ajatus siitä, että se on jotain mitä kohti pitäisi pyrkiä.
En koe olevan erityisen ulkonäkökeskeinen tai pinnallinen ihminen. Pistän ystävien ulkonäkömuutoksia harvoin merkille, eikä se johdu suinkaan siitä, etten keskittyisi heihin täysillä, vaan siitä, että huomioni kiinnittyy johonkin aivan muuhun kuin ulkokuoreen. Kuulen myös mielummin kehuja esimerkiksi luonteenpiirteistäni tai taidoistani kuin ulkoisista piirteistä, johon en voi itse vaikuttaa. Pidän toki vaatteista ja laittautumisesta, mutta mulle ne on välttämättömyyden sijaan enemmänkin mukavaa ajanvietettä aina silloin tällöin – parhaiten kuitenkin viihdyn nahoissani, kun vedän suihkunraikkaana mukavan oloasun päälle. Ulkonäöstään saa ja pitääkin välittää, mutta jos elämä pyörii sen ympärillä kuinka hyvältä missäkin Instagram-kuvassa näyttää, niin sen perimmäisiä syitä olisi ehkä hyvä miettiä.
Kuvat: Anni Korhonen
Tunnen tällä alalla oloni usein vähän ulkopuoliseksi – joskaan en sillä tavalla, että haluaisin tuntea kuuluvani joukkoon, vaan lähinnä sillä, etten oikein tiedä miten oon eksynyt tänne. En osaa tai halua tuoda itseäni jatkuvasti esille, en koe oloani luontevaksi tuntemattomien kanssa minglatessa, enkä esimerkiksi ota puhujakeikkoja vastaan, sillä pelkkä ajatuskin julkisesta esiintymistä saa kämmeneni hikoamaan. Pidän kirjoittamisesta ja luomisesta, mutta silti välillä tuntuu siltä kuin olisin pöllähtänyt väärään aikaan väärään paikkaan. Nykyäänkin näkee paljon sitä, kuinka yhden ammattiryhmän tekijät rinnastetaan samaan, kapoiseen muottiin ja siitä tulee surullinen fiilis. Yritän monesti välttää työnimikkeeni kertomisesta julkisesti, sillä se saa välillä aikaan reaktion, joka harvoin on erityisen mieltä ylentävä. Silloin tekisi mieli huutaa, ettei mekään olla mikään homogeeninen joukko, vaan jatkuvasti kasvava porukka täysin omanlaisiaan yksilöitä. Älykkäitä, pehmeitä, ulospäinsuuntautuneita, omissa oloissaan viihtyviä, hauskoja, pitkiä, pikkuruisia, karismaattisia, temperamenttisia, rauhallisia, tunteellisia, taitavia, ihailtavia, sosiaalisia, empaattisia, tasapainoisia, värikkäitä, avuliaita, vastuuntuntoisia, ahkeria, tavoitteellisia ja niin paljon muuta. Kukaan meistä ei oo samanlainen ja se on rikkaus, jonka toivoisin monen muistavan ennen kuin blogia kirjoittava mielletään automaattisesti pinnalliseksi ja itsekeskeiseksi tyhjäpääksi, koska ”bloggaajat nyt vaan on sellaisia”.
Oon kypsytellyt salaa ajatusta siitä, että olisi ihanaa vielä lähitulevaisuudessa tehdä töitä, joissa omalla naamalla, vaa’an lukemalla tai vaatekoolla ei olisi yhtään mitään merkitystä. Ne olisi vaan täysin irrelevantteja yksityiskohtia henkilökohtaisessa minussa, jonka tehtävä ei olisi niistä pienimmässäkään määrin riippuvainen.
Mitä ajatuksia aihe teissä herättää?
28
Kiitos tästä postauksesta!
Musta tällainen muutos voi lähteä myös itse bloggaajista, ei muodosteta sellaista oletusta, millainen bloggaajan pitäisi olla. Ei hyväksytä röyhkeitä yhteistöitä, pidetään jalat maassa ja annetaan toinen toistemme olla omia itseään. Oot hyvä esimerkki puhumalla aiheesta 🙂
Ehdottomasti! En oikeestaan usko suurimmalla osalla meistä yleisesti sellaista oletusta olevankaan ja koen, että erilaisuuksista huolimatta sellainen alan tekijöiden kokonaisvaltainen yhteishenki on pääasiassa varsin hyvällä tolalla. Mutta ennakko-olettamuksiin törmää useimmiten tilanteissa, jolloin vastapuoli saattaa muodostaa meistä ihmisinä tietynlaisen kuvan ainoastaan sen perusteella mitä kerromme tekevämme työksemme. Siksi vältän nykyään itseni esittelemistä nimenomaan ”bloggaajana”, vaan kerron esimerkiksi olevani yrittäjä, jonka perään erittelen tekemiäni hommia tarkemmin 🙂
Aivan loistava teksti! Ihanaa aitoutta <3 Oon seurannu sua ihan alusta asti ja tää on ainoa blogi joka on seurannut mukana sieltä kymmenisen vuoden takaa. Eikä suotta 🙂
<3
Aihe on mielenkiintoinen siinä mielessä, että vaikka yritykset ja brändit arvostaa bloggaajassa usein vain ulkokuorta ja seuraaja määrää, niin seuraajille yleensä eniten merkitsee persoona, luonne ja blogin sisältö. Toki monet pitää kauniista kuvista, mutta jos olen lopettanut tai aloittanut jonkin blogin seuraamisen, niin sillä on ollut tekemistä kirjoittajan persoonan, kirjoitustyylin tai blogin sisällön kanssa eikä ulkonäön.
Useat bloggaajat ja vaikuttajat ovat todella hoikkia, joka itseäni suoraan sanottuna ärsyttää. Miksei alalla ole monipuolisesti kaiken kokoisia ja näköisiä, vai seuraanko itse vain niitä tiettyjä? En tiedä mikä on muuttunut, mutta muistan tunteneeni itseni ihan kauniiksi ja riittäväksi muutama vuosi sitten, mutta nykyään peiliin katsominen ärsyttää ja tuntuu, että joka kohdassa on jokin virhe. Asia jäi vaivaamaan enemmän, kun selasin lomalla otettuja uimapukukuvia ja olin aidosti yllättynyt, että en ollutkaan pullea vaan ihan normaali vartaloinen. Missä vaiheessa oma kehonkuva on mennyt niin sekaisin ja miten pääsisi siihen tilaan takaisin, että kokee itsensä riittäväksi? Vartaloni ei tule koskaan olemaan siro tai hoikka, mutta miksi tuntuu että siitä pitäisi? Ja toisaalta, miksei riitä, että on hauska, empaattinen ja älykäs? Ärsyttäviä ikuisuus kysymyksiä.
Vaikka moni seuraaja kertoo nykyään kaipaavansa juurikin sitä normaaliutta, samaistuttavaa tarttumispintaa ja aitoutta, eikä kiiltokuva kuulemma kiinnosta, niin fakta on kuitenkin se, että useimmiten ne tietynlaista ”ihanne-elämää” elävät, ns. virheettömältä vaikuttavat tyypit on profiileja, joita huomattavasti eniten seurataan. Se ilmiö taas puolestaan luo tietynlaista kuvaa siitä, että sellainen on yleisesti ihailtavaa, haluttavaa ja tavoittelemisen arvoista ja siispä sellaisiksi halutaan monesti myös pyrkiä – oli kyseessä sitten tekijä tai toiselta puolelta tarkastelija. Sekin johtaa luonnollisesti tohon kehonkuvan vääristymiseen, sillä sitä kokee helposti olevansa epäonnistunut, kun ei näytäkään samalta kuin se useimmiten ihailtu, lähes epätodellinen ihmistyyppi. Painokysymykseenkin sanoisin, että laajasti erikokoisia ja -näköisiä tekijöitä kyllä löytyy, mutta edellämainitusta syystä juurikin tietynlainen tyyppi on se helpoiten esiin nouseva…
Näissä jutuissa on kyllä harvinaisen moni asia vinksallaan.
Aloitin muutama kuukausi sitten kirjoittamaan omaa blogia, koska olen kasvanut kirjoittaen ja kuvaten. Ennen olen tosin pitänyt tekstit ja kuvat piilossa muilta, ja VUOSIEN pohtimisen jälkeen uskaltauduin tuomaan itseni ja taitoni esiin. Yllätyin siitä, kuinka niin monet läheisetkin ihmiset kommentoivat blogin perustamista negatiivisesti. Tuli kommentteja siitä, että haluatko tosiaan laittaa itsesi muiden arvosteltavaksi, että tuntemattomien kommentit ulkonäöstäsi tulevat itkettämään sinua, että ethän sinä ole “sellainen” ihminen, jopa että “ei noita kuvia voi julkaista, kun asentosi on niin retardi”.
Bloggaaminen ja sisällön tuottaminen on siitä jännittävää, että teet sitä kokonaan itseäsi esiin tuoden. Kun laitat itsesi framille, laitat myös “kauneusvirheesi” framille. Ihmiset tulevat arvostelemaan ulkonäköäsi ja tekemisiäsi, ja voin kuvitella kuinka ne ilkeät kommentit muokkaavat ajatusmaailmaa omasta itsestään, vaikka muuten olisikin ollut itseensä tai kuviin tyytyväinen. Minua ärsyttää ajatus, että bloggaajan tai instagram-vaikuttajan tulisi olla virheetön.
Täydellisyyttä ihannoiva somehype pelottaa monia luovia ihmisiä ja rajoittaa heidän mahdollisuuksiaan toimia alalla tai ylipäätään uskaltautua alalle. Samalla se rajoittaa myös mediaa itsessään, sillä tietynlaisen sisällöntuotannon tai ihmistyypin ihannointi (puhutaan nyt sitten vartalon muodoista tai vaikka luonteesta) pitää mediakanavat tasalaatuisina. Ei välttämättä uskalleta postata kuvia, joissa näkyy jokin “virhe” tai kuvia, joista näkyy ihan tavallinen arkielämä. Pelätään sitä, ettei olla tarpeeksi hyviä, kauniita tai kiinnostavia. Sen sijaan näytetään sitä, mikä on mediaseksikästä ja saatetaan nähdä hyvin paljon vaivaa ja rahaa sen eteen, että saadaan täydelliset kuvat, joita viitsii julkaista.
On joitakin blogeja, jotka tsekkaan joka päivä uusien postauksien toivossa. Sinun blogisi on yksi niistä, sillä teksteistäsi näkyy aitous. Kerrot omasta elämästäsi laajasti ja myös henkilökohtaisesti. Erityisesti tämä postaus iski, koska olen miettinyt itse aihetta paljon. Arvostan rehellisyyttäsi tekstissä.
Nämä rosoäänet itsensä muokkaamista ja täydellisyyden tavoittelua vastaan toivottavasti vaikuttavat aidosti asenteisiin ja ajatteluun.
Ja lopuksi pakko sanoa, että ihania kuvia. Kun mainitsit, ettet meinannut aluksi ollenkaan julkaista näitä, jouduin ihan scrollaamaan uudestaan kuvien kohdalle. En ollut huomannut kuvissa mitään “kauneusvirheitä”, sillä olin nähnyt niissä kauniin Annikan, jolla on ihanan onnellinen hymy.
Viisaita sanoja, puhut ihan totta! Ja juurikin toi, että ”tietynlaisen sisällöntuotannon tai ihmistyypin ihannointi (puhutaan nyt sitten vartalon muodoista tai vaikka luonteesta) pitää mediakanavat tasalaatuisina”. Tää vaan lisää sitä harhaluuloa siitä, että suurin osa meistä olisi ns. täydellisiä ja virheettömiä ”yliolentoja”, vaikka totuus on muuta ja oravanpyörä on valmis. Samalla ymmärrän sen, että sillä linjalla on yksinkertaisesti helpointa kulkea, jotta ei altistaisi itseään ylimääräiselle kritiikille, sillä itsensä ”paljastaminen” ja tietyllä tapaa haavoittuvaiseksi altistaminen kerää niin paljon henkilökohtaisemmalta tuntuvaa arviointia kuin silloin, kun sitä tarttumispintaa ei samalla tavalla anna. Tää taas puolestaan ei olisi niin suuri ongelma, jos netin vihapuhe ei olisi näin raakaa kuin se nykyään on.
On tosi rohkeaa, että uskaltauduit tekemään asian, josta olit pitkään haaveillut ja toivon, ettet joudu lopettamaan sitä ainakaan ulkopuolisten ajattelemattomien sanojen satuttamisen vuoksi. Jos (ja kun) se tuntuu oikealta, niin anna mennä vaan <3
Ihmiset on niin kriittisiä itseään kohtaan, ite oon kanssa. Miun vinoa etuhammasta kukaan ei oo koskaan haukkunut tai ivannut ja silti haaveilen sen suoristamisesta. Sitten kun mainitsen siitä jollekkin niin yleensä eka reaktio on ”ai häh näytä. Aa en tajunnut että siulla on toi ees vinossa!” sama kävi miulle tässä siun postauksessa, kuin tohon kohtaan asti missä sanoit että ei meinannut julkaista näitä kuvia vatsamakkaroiden takia ja jouduin peruuttamaan ja kattomaan kuvat uudelleen koska olin satavarma että ei niissä mitään makkaroita ole :-D. (siun kuvia katottaessa huomio kiinnittyy heti sun hymyyn mikä on niin valloittava) Mutta aina löytyy niitä idiootteja jotka kiinnittää kaiken huomion niihin pieniin ”epäkohtiin’ ja niiden kommentoimiseen. Itselle ainakin jotta opin olemaan välittämästä näistä on varmaan elinikänen prosessi mut on ollu niin huojentavaa huomata kuinka muutamassa vuodessa se hällä väliä-asenne näitä ihmisiä kohtaan on vahvistunut ja vahvistuu koko ajan. Sinä ja minä ansaitaan parempaa ja ne ihmiset eivät oo pienimmänkään ajatuksen arvosia.
Mulla kävi samalla tavalla, kun mainitsin muutamille ystäville käynnistämästäni hampaidenoikomisprojektista 😀 Mutta se on juurikin toi, että me ollaan itsemme pahimpia kriitikoita – harvoin kukaan läheinen kiinnittää tollaisiin asioihin edes mitään huomiota. Eikä se johdu siitä, etteikö he kiinnittäisi meihin ylipäätään mitään huomiota (jos ymmärrät mitä tarkoitan), vaan siitä, että ulkonäöllisten piirteiden sijaan huomio keskittyy luonteeseen ja olemukseen. Harvoin itsekään huomaa, jos ystävä on vaikka käynyt kampaajalla, ellei hän siitä erikseen mainitse.
Tietynlainen hälläväliä-asenne olisi sellainen, joka olisi monen hyvä löytää – toivottavasti itsekin onnistun saavuttamaan sen vielä joskus! <3
Moi! Oon ollu sun seuraaja jo vuosia ja uskon, et sun ”salaisuus” on just siinä, että oot hyvällä tavalla vähän erilainen kuin monet muut suositut bloggaajat. Aito, samaistuttava ja sopivan ”tavallinen”. Vaiks siis tosi upee, kaunis ja huikea, jos saat kiinni mitä tarkoitan ?
Juuri olin tulossa kommentoimaan samaa 🙂 Näistä syistä oikeastaan ainoa suomalainen blogi, jota aktiivisesti jaksan seurailla, ja on tullut seurailtua jo melkein 7 vuoden ajan.
Komppaan tätä myös, 10 vuotta oon tätä blogia lukenut ja viimeiset vuodet ainoastaan tätä. Oot Annika ihan super sympaattinen ja ihanan samaistuttava persoona! Oon myös huomannu, että ajatellaan tosi monista asioista ihan samalla tavalla! toivon että jatkat blogin kirjottamista vielä pitkään, koska oot ihan huippu, mutta ymmärrän kyllä myös paremmin kuin hyvin sen ”kaipuun” muihin töihin 🙂
Täällä kanssa samaa mieltä! Ainoa (lifestyle) blogi, joka keskittyy pintaa syvemmälle eikä tarjoa yhtä epärealistista kuvaa arjesta (jos jokainen kuva ja postaus on toteutettu yhteistyön merkeissä, lopetan seuraamisen). Mahtavaa, että kerrot myös niistä risuista kuten masennuksesta, etkä vain kirjoita blogia mainostaaksesi.
Sun kuvatkin on muuttunut sellaisiksi, joissa korostetaan persoonaa ja mielialaa (hymyä tai vakavampi ilme) eikä vain uusia vaatteita. Näitäkin kuvia katsoessani mietin, että sitten myöhemmin kun olet vanha niin on varmasti mukava katsoa nuoruudesta tälläisiä kuvia joissa naurat ja sulla näyttää olevan hyvä fiilis. Sun blogin kuvat on mun mielestäni tän hetken blogeista ehdottomasti kaikista kuvauksellisimpia, sillä ne vaikuttavat aidoimmilta.
Vastaan yhteisesti teille kaikille neljälle lyhyesti ja ytimekkäästi: KIITOS <3 <3 <3 Tällaiset sanat vaan onnistuu piristämään joka ikinen kerta. Ette tiedäkkään, kuinka iloiseksi nämä kommentit mut teki.
Tää teksti teki mut todella iloiseksi. Kiitos, että omalla esimerkilläs annat meille luvan ja rohkaisun olla just sellaisia kun me ollaan.
Kiitos sulle, että luit ja pidit. <3
Voi että, herättää vaikka mitä ajatuksia! Kyllä mua hätkähdyttää, kun olen lukenut suomalaisten naisbloggaajien kauneuskirurgisista operaatioista. Tuntuu todella turhalta, että ihmiset ovat valmiit tuntemaan kovaa kipua ulkonäkönsä ’parantamiseksi’. Lisäksi kauneuskirurgia maksaa aika paljon, vaikka jokainen tietenkin itse päättää, mihin rahansa sijoittaa. Olisin varmasti pettynyt, jos minulla joskus olisi terve lapsi, joka päättäisi kokeilla kauneuskirurgiaa.
Toisaalta ulkonäöstä huolehtiminen on mielestäni tärkeää. Itse tunnen oloni hyväksi, kun hoidan ihoani, pysyn normaalipainossa ja valitsen vaatteet, joissa tunnen itseni tyylikkääksi. Oma näkemykseni onkin, että kohtuus kaikessa: elämässä on vaan niin paljon muita huomiota kaipaavia asioita kuin oma ulkonäkö.
Musta jokainen saa ehdottomasti tehdä itselleen mitä tahansa mikä vaan auttaa tuntemaan itsensä parhaaksi mahdolliseksi itsekseen, mutta mietityttää juurikin toi nyky-yhteiskunnan ja sosiaalisen median aiheuttama paine/vaikutus siihen ja sen ilmiön mukanaan tuomat itsetunto-ongelmat…
Tää postaus kiteyttää melko hyvin monet niistä syistä miksi rakastan lukea sun blogia, ja oon pysynyt matkassa mukana jo useamman vuoden. Aion pysyä jatkossakin, sillä sun tekstejä on ihana lukea, niistä paistaa jalat maassa seisova, positiivinen, rauhallinen, aito ja välittävä ihminen. <3
Kiitos, kiitos, kiitos. Toivottavasti nähdään täällä vielä tulevinakin vuosina <3
Kiitos tästä tekstistä. Tää on yksi niistä painavista syistä, jonka vuoksi sun blogi on yks ainoita, joita jaksan seurata vuosi toisensa jälkeen. Oot aito ja ihan huippu!
<3 <3
Loistava kirjoitus ja niin totta. Itseäni ainakin ahdistaa suunnattomasti nämä bloggaajat, jotka tuottavat epärealistista sisältöä ja naiskuvaa. En halua lukea sellaisia ollenkaan. Ja kamalaa, miten nuoret tytöt luulevat että se on sitä todellisuutta, jota pitää tavoitella. Instagram on pahin kaikista. Mikään ei siellä ole todellista. Kuvat on minimissään jonkun filtterin läpi viety. Taidekuvat ym. on erikseen. Mutta sitä en ymmärrä, että miksi nuoret naiset haluavat tehdä toisille naisille sitä, että luodaan ihan epärealistisia kuvia itsestään ja muokataan kuvaa niin, että se luo paineita nuorelle, itseään hakevalle naiselle tai jopa miehelle. Sitten on vielä nämä kehon muokkaukset. Se on ihan oma lukunsa vielä. Itse olen sen verran vanha jo, että en vaan yksinkertaisesti seuraa sellaisia ollenkaan, vaikka niihin väkisinkin törmää. Sinä olet hyvä esimerkki siitä, että suuntaa voi muuttaa. Olet ehdottomasti sitä parempaa muutosta, johon toivottavasti mentäisiin enemmän. Meitä ihmisiä on monenlaisia ja näköisiä. Persoonallisuuden ja yksilöllisyyden pitäisi olla normaalia, ilman että niitä pitäisi korjata, peittää tai muokata. Bloggaajat itse voivat vaikuttaa siihen, mihin suuntaan haluaa blogi kulttuuria viedä ja mitä haluaa edustaa ja ketä promota ja mainostaa.
Musta suurimpia ongelmia onkin ehkä juuri toi tietynlainen, epärealistinen kuva, jonka (etenkin) nuoret luulee olevan todellisuutta ja kasvaa sen ollessa normi. Ei se, että kauneusoperaatioita tehdään (sehän ei oo mikään uusi juttu), vaan se, että nykyään on melkein sellainen ilmapiiri kuin niitä PITÄISI tehdä ollakseen riittävän hyvä, onnellinen ja pärjätäkseen elämässä.
KIITOS tästä! <3
Kiitos, että luit <3
Yksi asia mitä mä myös tässä suhteessa toivoisin, olisi täysi avoimuus mikäli niitä kauneusoperaatioita on tehty. Harmittavan moni ne nimittäin kieltää, vaikka niitä olisikin tehty, jolloin juuri hämärtyy tämä kuva, että mikä on luonnollista ja mikä ei. Harmittava lieveilmiö tästä somemaailmasta kyllä tuo täydellisyydentavoittelu, jokainen kun on mielestäni kaunis omalla tavallaan.
Itse olen myös jostain syystä (julkisesti) joutunut tällaisten kauneusoperaatiospekulaatioiden kohteeksi, vaikka en bloggaaja tai julkisuuden henkilö olekaan, mutta mun instagram-kuvien perusteella. Mulla oli vieraiden ihmisten mukaan aivan varmasti ainakin huulissa täytettä ja tatuoidut kulmakarvat, ehkä jotain muutakin. Varmaan pitäis ottaa kohteliaisuutena, kun ei oikeasti ole 😀 Tää on toinen puoli tässä jutussa, eli kun kauneusoperaatiot ja rajutkin kuvanmuokkaukset kokoajan arkipäiväistyy, niin mitään ei enää pidetä luonnollisena. Tiedä sitten, että kumpi on parempi?
No juurikin toi! Yllättävän harva kertoo avoimesti korjanneensa itsessään mitään, mutta etenkin vaikuttajien olisi musta tärkeää tehdä niin. Jo pelkästään niiden virheettömien, upeiden kuvien katsominen itsessään aiheuttaa nykymaailmassa sanoinkuvaamattoman paljon ulkonäköpaineita ja sen päälle vielä se, että harva näyttää oikeasti ”alunperin” täysin siltä. Sellainen tietynlainen avoin ilmapiiri asian ympärillä olisi toivottavaa, joskin se aiheuttaisi varmasti paljon lisäkritiikkiä ja sen kannalta taas ymmärrän, miksi moni ei halua tehdä niin.
Ihanaa kun otit tän asian esille. Kiitos ihan tuhannesti! <3
Kiitos, kun luit ja kommentoit!
Ihana teksti 🙂 Oon kans monesti miettinyt tuota ulkonäkökeskeisyyttä. Jostain syystä ihmisiä tuntuu kiinnostavan seurata/lukea niitä, jotka on tosi kauniita ja niin kai itsekin teen. Toisaalta kaipaan blogimaailmaan aidosti hyviä kirjoittajia ja onneksi sinä oot yksi sellainen 🙂
Toi tuntuu olevan nykypäivänä tosi yleistä, eikä niillä upeimmilla sometileillä oo syyttä kaikkein eniten seuraajia 🙂 Kauniit kuvat ja ihmiset kiinnostaa ja on mukavaa katsottavaa, mutta jos ne alkaa vaikuttamaan omaan itsetuntoon negatiivisesti, niin on musta tärkeää myös osata lopettaa. Mäkin oon karsinut seurattujen listoiltani lukuisia sellaisia ihmisiä, joiden sisältö aiheuttaa mulle huonommuudentunnetta syystä x tai y ja ottanut niiden tilalle jotain sellaista, josta koen saavani jotain. Myös celebface-Instagram oli mulle mielenkiintoinen löytö, sillä sieltä näki ihan konkreettisissa vertailukuvissa, kuinka moni jo ennestään täydellisen näköinen julkkiskin käsittelee itseään vielä entistäkin virheettömämmäksi.
Sun kaltasia enemmän blogiympyröihin! Ihana jos oot pystyny pitään ittes kuplan ulkopuolella, osaispa muutkin. Siis mikä bikinifirma on kyseessä jos noin pinnallista on toiminta?!
Merkki oli Calzedonia!
Sinä osaat pukea ajatukset aina niin kauniisti sanoiksi. Älä ainakaan koskaan lopeta kirjoittamista, koska olet siinä ihan äärettömän hyvä. Tekstisi iskevät aina syvälle.
Ulkonäköaihe huolestuttaa kovasti. Uskon itse jossain määrin siihen, että jokainen meistä on luotu sellaiseksi kuin olemme. Toki itsekin meikkaan, saatan joskus ottaa raitoja hiuksiini, koska se tuntuu itsestä (melkein aina) hyvältä. Rakastan luonnollisuutta, mutta monesti huomaan miettiväni ilman meikkiä, että voiko sitä nyt tämän näköisenä minnekään lähteä. Miksi edes ajattelen noin? Miksi hemmetissä ei voisi?? Välillä mietin, että tuntuuko esim. meikkaaminen hyväksyttävältä sen takia, koska se on aika tavallinen asia yhteiskunnassamme. Kauneuskirurgia ei vielä ole, joten saako sitä tuomita? Pitäisikö vaan hyväksyä se, että ajat muuttuvat ja ihmisten kauneusihanteet uudistuvat? Joskus ennen on varmasti myös ajateltu meikeistä, että mihin ne ihmiset ryhtyvätkään.
Silti kauhistuttaa ajatus, että joskus tulevaisuudessa oma tyttäreni ei pystyisi olemaan tyytyväinen omaan ulkonäköönsä ilman kauneuskirurgiaa, koska hän on nähnyt ihmisistä vain kiiltokuvamaisia malleja.
Monesti mietityttää myös, että miten tämä kaikki somemaailma on vaikuttanut ihmisten kauneusihanteisiin ja elämään ylipäätään. Koko elämä liittyy jollain tavalla someen. Joillekin työ, toisille vapaa-aika. Somesta etsitään hyväksyntää, roolimalleja, ystäviä. Luodaan kulissi elämästä ja ladataan täydellisiä kuvia. Seurataan ystäviä somessa, jotta pysytään perillä heidän menoistaan. Paljon on hyvää, mutta paljon myös huonoa.
Tärkeää on kuitenkin se, että joku kertoo avoimesti myös asioista, jotka mietityttää. Että siellä ruudun puolella on myös oikea ihminen, jonka arki ei ole aina täydellistä. Sinä olet yksi näistä bloggaajista, siksi tykkäänkin lukea blogiasi.
Jokainen tehköön itselleen miten parhaaksi kokee, mutta tekisi hyvää ihan jokaiselle rakastaa itseään juuri sellaisena kuin on. Totuus on, että melkein jokaisella meistä on tummat silmäpussit ja enemmän tai vähemmän vino hammasrivistö. Luonnollisuus kunniaan.
Kiitos, J. Kirjoittaminen on asia, jossa haluaisin kehittää itseäni vielä pitkään – sitä en oo siis jättämässä ainakaan vähään aikaan! 🙂
Mä en koe, että kauneuskirurgiaa pitäisi varsinaisesti tuomita, sillä niin moni muukin itsensä ehostaminen on yleisesti hyväksyttyä ja moni meistä haluaa luonnollisesti näyttäytyä muulle maailmalle mahdollisimman edustavana, mutta en tiiä. Ehkä just se mietityttää, että jos kasvaa ainoastaan virheettömiä esimerkkejä nähden ja ihaillen, niin ”tavallisuuteen” on lähes mahdotonta kokea tyytyväisyyttä ja edessä on väistämättä tosi suuria itsetunto-ongelmia… Asian ei pitäisi musta mennä niin, että et voi olla riittävä mikäli et näytä tietynlaiselta.
Täällä ollaan vielä monen, monen vuoden jälkeen seuraamassa sua ja aikalailla AINOOSTAAN sua. Tä yllä oleva teksti kiteyttää kaiken, mikä on saanut mut jäämään seuraajaksi kaikkien vuosien jälkeen. Oot Annika ihanan aidon olonen. Löydän susta huikeesti samaistumispintaa ja on niin virkistävää nähä, et niillä lempparibloggaajillaki voi olla vatsamakkaroita istuessa (koska kenellä meillä ei ois) tai kuulla, et nekin on mieluiten oloasussa kotona ku aina täydessä tällingissä viipottamassa ihmisten ilmoilla! Masennuksesta puhumattakaan!! All in all, halusin vaan saada sanottua tämän, kun seurailen kokoajan hiljaisena sivusta. Ihanaa joulun odotusta! <3
Kiitos kauniista sanoista ja ihanaa joulunodotusta myös sulle, T. Vatsamakkarat lähettää terveisiä! 😀 <3
Tärkeä teksti. Tuntuu että nykyään blogimaailmassa aitous on katoava luonnonvara, joten olet raikas ilmestys tuon kaiken keskellä 🙂 Keep up the good work, olet aivan huippu! <3
Toivoisin sydämeni pohjasta, että se alkaisi pikkuhiljaa tekemään paluutaan – siitä tää kaikki on alunperin monella lähtenytkin 🙂 <3
Munkin on pakko tulla kommentoimaan.
Oon ihaillut sun tapaasi olla bloggaaja ja ihailen edelleen. Alusta asti oon myöskin sun blogitaivalta seurannut ja toivon, että saataisiin sun juttuja lukea vielä pitkään. Oot huikea esimerkki meille kaikille! <3
Kiitos, Julia. <3 Toivottavasti edessä on vielä monia kivoja blogihetkiä!
Mun mielestä jokainen saa tehdä itselleen mitä haluaa. Oon saanut todella paljon kehuja esimerkiksi mun huulista, mutta silti itse ajattelen välillä että oisi kiva kokeilla niiden täyttämistä. Rakastan niitä nytkin, mutta kokeilun vuoksi voisin harkita kyseistä toimenpidettä. Sama rinnat, ihan ok nytkin ja olen sinut niiden kanssa, mutta jos rintaleikkauksen jälkeen pitäisin niistä enemmän, miksen tekisi kyseistä leikkausta? Jotenkin helppo todella kauniina ja suosittuna kyseenalaistaa muiden valintoja ja nykyään olla jotenkin ”erikoinen” jos ei kauneusleikkauksia/pistoshoitoja/muuta halua. Mun mielestä hienoa, että ihmiset uskaltavat tehdä jotain esimerkiksi huonon itsetunnon eteen. Tottakai sitä henkistä puolta voi työstää myös, mutta jos esimerkiksi nainen täysin ilman rintoja kokee, että on onnellisempi rintojen kanssa, niin miksi hän ei sitä leikkausta ”saisi tai tarvitsisi” 😀 Miksi muut saavat päättää mitä toinen tarvitsee? Ja luulen että suurinosa instagramissakin tietää, että suurinosa kuvista muokattuja. Itselle ainakin tämä ollut aina ihan selvää. Ja jos olisin esimerkiksi aikakauslehden omistaja, kyllä haluaisin kanteen mahdollisimman edustavan kuvan. Ihan sama minkä värinen/kokoinen nainen/mies kannessa olisi, mutta kuitenkin juuri siitä henkilöstä edustava kuva olisi kiva. Kauniit kuvat myyvät, en usko että koskaan lehtien kansissa nähdään esimerkiksi naisia juuri heränneenä meikit poskilla ja vaatteet likaisina. Jotenkin ärsyttää vaan tää että tuomitaan muiden päätöksiä ja kehutaan sitä ”luonnonkauneutta” niin paljon.
Ja entä tatuoinnit, nehän pysyy iholla 99% ikuisesti. Pistoshoidot esimerkiksi haihtuvat muutamien kuukausien päästä. Tatuoinnit myös ns. kehonmuokkaamista kivemman näköiseksi.
Oon täysin samaa mieltä siitä, että jokainen saa tehdä itselleen mitä haluaa, enkä oo siis tuomitsemassa ketään – tekstin pointti ei ollut missään tapauksessa kritisoida kauneusoperaatioita tehneitä, vaan yksinkertaisesti sitä, mihin tää nykymaailma on menossa. Toki kauneusihanteet yms. elää ja muuttuu jatkuvasti, mutta tällä hetkellä kauneusoperaatioalennuksia mainostetaan jo esiteineillekin ja se on musta varsin huolestuttava ”kasvuympäristö”. Toki kauniit kuvat ja -kasvot myyvät ja se on puhdas fakta, mutta tärkeintä olisi musta se, ettei se ”kauneus” olisi vaan yhdenlaista. 🙂
Sen halusin kuitenkin sanoa, että vaikka kuvittelisi kaikkien jo tietävän somekuvien olevan rankasti käsiteltyjä, niin asia on todellisuudessa valitettavan kaukana siitä. Mediakriittisyys on monella vielä lapsen kengissä, eikä kaikkea osata kyseenalaistaa niin paljon kuin olisi ehkä tarpeen.
Tämä sun kirjoittama teksti kiteyttää pääosin sen miksi sun blogi on ainut jota seuraan vuodesta toiseen ja lähes päivittäin tulen katsomaan josko uusi postaus on jo tullut.
Olet niin aito, luonnollinen, rohkea ja avoin täällä, että se tekee sut niin kauniiksi ulkoisesti ja sisäisesti.
Jatka samaa rataa! Ihanaa joulun odotusta koko perheelle! 🙂
Kiitos kauniista sanoista, Jenny – ihanaa joulunodotusta myös sinne ruudun toiselle puolelle <3 🙂
Hieno kirjoitus. <3 Oot kyllä niin lahjakas kirjoittaja (ja kuvaaja!), juuri siksi tätä blogia luen edelleen, kahdeksatta vuotta. Oot todella aito ja avoin, mikä alkaa olla jo harvinaista blogiskenessä. Kiitos!
Essi <3 On muuten aika hullua ajatella, että siellä ruudun toisella puolella on lukuisia sellaisia tyyppejä, jotka on "tuntenut" mut jopa pidempään kuin useat nykyiset ystäväni! Kiitos, että säkin oot pysynyt mukana matkassa näin pitkään.
Piti ihan selata katsoon et näkykö tosiaan vatsamakkarat, jännä ko yleensä muut ei edes huomaa niitä asioita mitä itse itsessään kritisoi. Mut ihan ehdottomasti sun blogi on lemppari just siks, että teet niin paljon sellasia tavallisia postauksia, ei oo joka viikonloppu mitään fancyjä bloggaajabileitä ja yötä scandicissa kuoharin kera. Oot just super inspiroiva, en keksi sanoja mitä haluaisin sanoa sulle, harmittaa, jos koet et olisit jotenkin ”huonompi” bloggaaja. Mun mielestä oot se paras bloggaaja juuri näitten em. asioiden takia! Ja ehdottomasti sun aitous on myös yks iso tekijä <3
No mutta niinhän se onkin, että itse on itsensä kovin kriitikko. (Tai no, somemaailmassa se ei välttämättä aina oo fakta… :-D) En missään tapauksessa koe olevani mitenkään huonompi tai parempi kuin muut, mutta haluaisin ehkä tuoda esiin sitä ajatusta, että me kaikki ollaan hyviä juuri omanlaisinamme yksilöinä, eikä tarvitse olla yhdestä muotista tehty ollakseen hyvä.
Mun mielestä sä ja sun blogi on just siks niin hyvä, että et kuulu tohon muottiin joka pyörii vain ulkonäön ympärillä ja pyrkii täydellisyyteen. Erotut hyvällä tavalla ja siks sun blogi on mun ja monien lemppari!
Niin hyvä teksti ja kauniit kuvat! ?
Hyvä teksti! Oon tässä kamppaillut itsekkin viimeaikoina aika paljonkin näitten asioiden kanssa ja tän postauksen luettuani, on jotenkin helpottuneempi olo. Siks halusin kiittää sinua ihanan rehellisestä kirjoituksesta, tästä oli mulle apua. 🙂