Eilen oli tärkeä päivä, nimittäin tämä harmaaherra tässä täytti viisi kokonaista vuotta.
Kommenttien perusteella moni teistä muistaa ne vajaan viiden vuoden takaiset postaukset, jossa perheeseemme oli juuri saapunut uusi, muutamien viikkojen ikäinen ja ainoastaan maitotölkin painoinen rääpäle. Rääpäle, joka oli niin peloissaan kaikesta uudesta, että oksensi kotipihaan päästyämme syliini ja huusi ensimmäisenä iltana valot sammutettuamme kuin syötävä. Sinä iltana siirryin lattialle rauhoittelemaan pentua, nukuin seuraavan kuukauden hänen kanssaan olohuoneen lattialla pelkät sohvatyynyt patjanamme ja siitä lähtien ollaan oltu erottamattomia. Olin halunnut koiraa elämääni pitkään ja hartaasti, mutta en silti osannut kuvitella kuinka rakas perheenjäsen siitä voisikaan lopulta tulla.
Meidän yhteisiin vuosiin on mahtunut aikamoinen liuta muistoja. Ollaan muutettu kaksin uuteen kaupunkiin ja asuttu yhteensä neljässä eri kodissa. Tehty yhdessä tuhansia lenkkejä ja touhuttu satoja tunteja leikkien, urheillen ja puuhastellen. Luka on lohduttanut läpi lukuisien heikompien hetkien ja ollut monesti se syy, joka on saanut mut sängystä ylös ja ulos. Elämäämme on ilmestynyt ihmisiä, joista osa on lähtenyt pian ja tärkeimmät tulleet jäädäkseen. Pitkään meidän laumaan kuului vaan me kaksi, mutta pari vuotta sitten kaksi muuttuikin kolmeksi. Ja nykyään tuntuu siltä, kuin kaikki olisi ollut aina näin.
Mietin aina silloin tällöin, että miten oon ikinä osannut elää ilman Lukaa. Tai sitä, että miten tuun pystymään siihen sitten joskus tulevaisuudessa, kun hänestä aika jättää. En todella tiedä. Parhaassa mahdollisessa tapauksessa siihen voi mennä vielä jopa vuosikymmen, mutta koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan ja siksi jokaisesta yhteisestä päivästä täytyy ottaa kaikki irti. Monille koira on vaan koira. Eläin. Mutta koiranomistajille oma koira on vaan niin käsittämättömän paljon enemmän ja sitä on vaikea käsittää ennen kuin sen pääsee kokemaan. Harva ihminen on elämässämme läsnä yhtä paljon kuin koira ja koko arjen kulku pyörii pääasiassa koiran ympärillä. Maailma olisi niin paljon parempi paikka, jos kaikilla olisi yhtä hyväntahtoinen sydän kuin koirilla. Etenkin Lukalla. En oo koskaan omistanut muita koiria, mutta tiedän silti, että hän on mun elämäni koira.
Kuvat: Anni Korhonen
Halusin vaan sanoa, että kiitos. Kiitos, että oot paras mahdollinen koiraystävä, jota kukaan voisi koskaan edes uskaltaa toivoa. Olisitpa kanssani ikuisesti.
6
Voi että tuli tippa linssiin, tiedän niin mitä sanoillasi tarkotat, koirat ovat paljon enemmän kuin pelkkiä lemmikkejä?? jouduin luopumaan pari kuukautta takaperin omastani, eikä vielä päivääkään oo kulunu etten ikävöisi häntä. Olisitvatpa he meidän kanssa ikuisesti??
Voi että, lähetän sulle iiison tsemppihalin suruun. <3
Ei vitsi mikä postaus, alko kyllä itkettämään. Mulla on 2-vuotias mitteli Topi, joka näyttääkin ihan Lukalta. Jotenkin kiteytit niin koskettavasti koiran omistajuuden <3 Muistan, kun oltiin hankkimassa koiraa niin moni pelotteli siitä, kuinka rasittavaa on ulkoiluttaa koiraa sateessa ja pakkasella. Mutta täytyy kyllä sanoa, ettei ole kertaakaan kaduttanut ton pikkuherran otto. Paras lohduttaja, sekä kaveri mitä ihminen voi pyytää. <3 Tekee kyllä arjesta niin paljon parempaa, kun on koira kotona. Ja on kyllä ihan jokaisen lenkin arvoinen <3
Joo, täällä ihan tismalleen samat fiilikset jopa ton lenkittämisen suhteen – karvaystävä on tosiaan ihan jokaisen lenkin arvoinen. Harvemmin sadepäivinä tulisi lähdettyä muuten ulkoilemaan, mutta on ollut ihanaa, että koiran vuoksi lähtee silloinkin liikkumaan. Rapsutuksia Topille! <3
Harvoin mihinkään postauksiin kommenttia raapustelen, mutta tämä osui ja upposi. Totta joka sana, koiraa parempaa ystävää ei kukaan voi elämässään saada!
Eilen sain itsekkin oman koirani pitkästä aikaa kotiin ja pakko myöntää, että muutamat onnenkyyneleet tuli väkisin, kun se kaikkein rakkain pieni juoksee häntä hulmuten syliin ja siinä hetkessä sitä vain mietti, miten ihmeessä elämästä selviää sitten joskus ilman tuota ilopilleriä.. On ne vaan niin rakkaita ja korvaamattomia! <3
Täysin samaa mieltä. Parempaa ja uskollisempaa ystävää on mahdotonta löytää. <3
<3 jokainen joka rakastaa eläimiä ja pitää niitä perheenjäsenenä tunnistaa itsensä siun teksteistä. Meillä on kaksi kissaa ja ne on niin sielukkaita olentoja, ettei voi ymmärtää miten paljon ne tuo elämää meidän arkeen. Kun saa elää niiden kanssa ja nähdä joka päivä kuinka ne kasvattaa meitä ihmisenä hölmöillä teoillaan ja olemassaolollaan. Rakkaus eläimiin on useimmiten niin ehdotonta, ettei joskus sanat edes riitä kuvailemaan kuinka rakkaita ne ovat. Jonain päivänä ne jättävät tämän maailman, mutta uskon että meille ne jäävät ikuisiksi ajoiksi elämään.
Kuvissa näkyy teidän kahden side <3 ootte tehtyjä toisillenne 🙂
Ihania sanoja, kiitos. <3 Oot ihan oikeessa tossa, että omistajan ja lemmikin välistä ystävyyssuhdetta on usein hankalaa edes pystyä pukemaan sanoiksi. Se on yksi parhaita juttuja maailmassa.
Voi mikä postaus, tuli kyyneleet silmiin! Kirjoitit niin kauniisti, ja jaan jokaisen tunteen ja ajatuksen omaa rakasta koiraani kohtaan <3
Koirat vaan on niin mielettömiä, suurisydämisiä olentoja. <3
Ihana teksti! Mulla on kissa, joka täytti 11.10. yhden vuoden ja noi sanat on kun mun omasta suusta. Mun kissa on tuonu mulle niin paljon onnellisuutta ja iloa elämään ja rakkaus häntä kohtaan on niin suurta, mitä ei osaa ees selittää. < 3
Pitkää ikää kisullesi ja lukuisia onnellisia vuosia teille! <3
??
<3
Ihanat kuvat, ihana Luka! Koiranomistajana tiedän hyvin mitä tarkoitat, koirat ovat niin vilpittömiä ja uskollisia kumppaneita <3 ennen koiraa en todellakaan ymmärtänyt kuinka paljon koira voi tuoda elämään ja omaa koiraa täydellisempää en voisi toivoa :’)
Sitä on tosiaan lähes mahdotonta kuvitella ennen kuin sen pääsee itse kokemaan. <3
Ihana postaus! Tuli melkein tippalinssiin. Itsekin koiranomistajana samaistun täysin. Meillä oli kotona koira, mutta silti tunnen että oma koirani on elämäni koira. Ihana rakas riiviö! Paljon onnea Lukalle!
Kuulostaa ihanalta. Mäkin oon ihan varma, että vaikka tulisin tulevaisuudessa hankkimaan toisen/useamman lemmikin, niin suuresta rakkaudesta huolimatta Luka on silti aina se elämäni koira. Luka kiittää! <3
Onnea Lukalle!
Tuli ihan ikävä omaa koiraani joka tosin on jo edesmennyt 1,5vuotta sitten, mutta hänen kanssa sain kasvaa aikuisuuden porteille saakka ja tämä oli elämäni koira.
Kiitos! Voi että, onpa kurja kuulla. <3 Alkaa jo melkein itkettää pelkkä ajatus siitä, että vielä joskus tulee päivä, kun oman rakkaan on aika siirtyä vehreämmille nurmille. Täytyy ottaa kaikki irti tästä yhteisestä ajasta, sillä ikinä ei tiedä millon sen aika on.
Koira on niin paljon enemmän kuin ihminen. Koira on eläinolento joka rakastaa omistajaansa vilpittömästi, antaa sielunsa sulle täysin ja elää sun kanssa täysillä jokaisen päivän. Meilläkin oli perheen yhteinen koira 10vuotta elämässämme, ihan tajuton ikävä häntä aina välillä.<'3
Nimenomaan. Poikaystävällä on itseasiassa ollut tapana sanoa, että Luka on “maailman paras ihminen” 😀 <3 Ikävä tossa tilanteessa on varmasti sanoinkuvaamaton, mutta täytyy vaan yrittää ajatella, kuinka ihania, onnellisia ja muistojentäyteisiä ne kaikki yhteiset vuodet olikaan.
fiilaan niin sua, oma koira on vaan niin tärkeä <3 nimimerkillä oma karvakasa tälläkin hetkellä sylissä kuorsaamassa 🙂
Sama täällä. <3
Onnea ja pitkää ikää Lukalle! Ylivoimasesti sulosin näkemäni koira. <3
Luka kiittää <3
Tämä elämäni koira on juuri se juttu <3 nyt kun katson 8 vuotiasta rakastani, joka tulee aina ja ikuisesti olemaam se koira, jota minun ei koskaan pitänyt allergian takia saada. Koira jota olin toivonut pienen ikuisuuden. Tiedän ettei tule olemaan toista samanlaista mikään ei korvaa sitä ensimmäistä omaa eläinkamua?
Niimpä. Uusia rakkaita voi aina tulla (ja varmasti tuleekin), mutta kukaan ei voi koskaan täysin korvata toista. Toivottavasti teillä on edessä vielä paljon yhteisiä, onnentäyteisiä vuosia <3
Mielettömiä kuvia! Ootte niin ihana parivaljakko. saako kysyä mistä sun pipo ja takki on peräisin?:)
Kiitos. <3 Pipo on Weekdayn, takki puolestaan Leviksen! Jälkimmäinen on jo vuosia vanha, mutta toi Sherpa Trucker-malli taitaa olla saatavilla yleensä vuodesta toiseen.
Onnea Luka!
Koirat on kyllä parasta maailmassa ja miten ihanaa on että omistajalleen just se oma koira on se täydellisin. Ensimmäinen koirani oli lapsesta asti paras ystäväni ja kymmenen vuotta ensimmäisen pois menon jälkeen uskalsin vihdoin sitoutua uuteen koiraan. Täytyy kyllä sanoa että nyt aikuisiällä koiran omistaminen tuntuu ihan erilaiselta kuin lapsena. Nyt oma koira on mun pieni karvainen lapsi jonka eteen tekisin ihan mitä hyvänsä. Molemmat rakkaita, mutta eri tavoilla. Miehen koira vanhus taas oli mulle suuri tuki ja turva kun muutin uuteen maahan jonka kieltä en osannut muutamaa lausetta enempää. Koiran kanssa ei kielimuuri haittaa. <3
On kyllä suuri onni saada elää koira perheenjäsenenä. Huolta ja murhettakin välillä on, mutta jokaisesta päivästä yhdessä on niin kiitollinen.
Koirat on kyllä todella parasta maailmassa ja oon ikionnellinen jokaisen puolesta, joka on päässyt kokemaan sen oman lemmikin vilpittömän rakkauden. Toki ne tuo mukanaan myös huolia, mutta ne on lopulta pieni juttu kaiken sen hyvän kyljessä. Toivottavasti saatte elää karvaisen rakkaasi kanssa yhdessä vielä pitkään! <3
Hei halusin vaan kommentoida, että ihanaa kun teet näitä postauksia ilman kaupallisia taka-ajatuksia. Aika moni blogi nykyään keskittyy tai painottuu kulutukseen ja materiaan, mut sun blogissa ja postauksissa on aina ihania fiiliksiä ja nää kuvat on aina yhtä herkullisia. 🙂 Enkä sano etteikö kaupallisista yhteistöistäkin olisi hyötyä – oon löytänyt niistä monesti itsellekin hyödyllisiä uusia juttuja, mut kiva että teet paljon näitä muitakin postauksia!
Voi että, mulle tuli ihan tippa linssiin kun tätä luin! <3 Ihan hurjan paljon onnea vielä Lukalle, vaikkakin hieman myöhässä! 🙂 Itse reilu pari viikkoa sitten jouduin luopumaan rakkaasta lemmikistäni, vanhuus vei hänet 16 vuoden iässä. Ikävä on edelleen suuri.
Ihana postaus! Lemmikit ovat enemmän kuin eläimiä mielestäni. Muutama vuosi sitten menetin kissani ja se oli kova paikka…?
On pakko kommentoida kun kouraisi niin syvältä – puit kauniisti sanoiksi koiran ja ihmisen välisen rakkauden ja sait kyyneleet virtaamaan. Oma 13-vuotias maailman hyväsydämisin ja rakastavaisin koiramme nukkui pois pari kuukautta sitten ja ikävä on järjettömän kova ja asian hyväksyminen vieläkin kovin hankalaa. Kuvauksesi Lukasta kuulosti kovin tutulta.. Koiramme oli suosikkiolentoni koko maailmassa – hänellä riitti niiiin rajattomasti rakkautta ja hellyyttä joka ikisille tyypille jonka hän kohtasi ja hän oli niin onnellinen jokaisesta rapstutuksesta ja halauksesta jonka sai. Vielä vanhuksenakin hän hyppi takatassuillaan ilmassa kun joku oli tulossa luokse.. Ei kai voi muuta kuin olla onnellinen yhteisestä ajasta ja muistella kaikkia niitä opetuksia joita häneltä saimme. Luopuminen on silti niin järjettömän hankalaa ja muisteleminen tuskaista. En usko koskaan olleeni niin surullinen kun päivänä, jolloin hän lähti – elämä tuntui niin epäreilulta ja lohduttomalta. Vieläkin nyt tätä kirjoittaessani olo on epäuskoinen ja kyyneleet valuvat valtoimenaan. Tiedän, että joidenkin ihmisten on sitä käsittämätöntä ymmärtää, ehkä siksi halusinkin kirjoittaa ajatuksiani auki. Onneksi itselläni on ihmisiä, joiden kanssa puhua, mutta lemmikin suremista tunnutaan usein vähäteltävän ja uskon, että monet jäävät surunsa kanssa yksin.
Tulipas pitkä tarina, mutta en voinut olla kirjoittamatta. Superpaljon onnea ja terveitä vuosia Lukalle, olen varma että hänkin on one of a kind <3
Ensinnäkin paljon onnea Luka! Aivan ihana pieni koira <3 Kyyneleet silmissä minäkin luin tämän postauksen, koska jaan kanssasi täysin saman ajatuksen. Olen sairastanut pitkään jo masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä. Meidän haukku muutti taloon 5 ja puoli vuotta sitten, enkä vaihtaisi päivääkään. Kuten sanoit, hän saa minutkin lähtemään ulos, käpertyy viereen lohduttamaan ja nuolee kasvoille tipahtaneet kyyneleet. Jos yöllä valvottaa, ei koskaan tarvitse valvoa yksin. En pysty edes kuvittelemaan millaista on luopua hänestä joskus. Joka ilta ollaan kuitenkin vierekkäin ja kerron turkkiin miten paljon häntä rakastan. Tärkeintä mitä mulla on ja saa vain parasta, elämäni koira<3 olet Annika ihana ja mulle on tosi tärkeää lukea tätä sun blogia. Vaikka ei tunneta, koen että ollaan tosi samanlaisia. Se antaa voimaa jaksaa tätä ylä- ja alamäkien sarjaa.