Monesta eri lähteestä on tullut viime viikkoina kuultua meneillään olevan syksyn täyttävistä ennätyskiireisistä päivistä, suurensuurista projekteista ja piinaavan jännittävistä asioista, mutta mun syksy näyttää arkiselta ja varsin rauhalliseltakin. Taustalla ei kyde jättimäisiä salaprojekteja, eikä sähköpostilaatikosta löydy lentolippuja maailman ääriin, vaan päivät täyttyy lähinnä verkkaisesta arjen pyörittämisestä ja ihan tavallisista jutuista. Yksinkertainen arki on mun makuun, mutta valehtelisin väittäessäni, ettenkö olisi ajoittain potenut tietynlaista huonommuuden tunnetta siitä, että elämäni on tällä hetkellä sitä tuttua ja turvallista meininkiä samalla, kun muut suitsuttavat vieressä mahtipontisista jutuistaan ja suurista hankkeistaan. Älkää ymmärtäkö väärin – oon toki iloinen muiden onnistumisista ja menestyksestä, mutta just nyt tuntuu siltä, että seuraavan kerran vastaavaa kuullessani tekee mieli vajota johonkin mahdollisimman syvään maanrakoon. Oon aina ollut kovin itsekriittinen tekemistäni sekä toimintaani kohtaan ja etenkin niinä vähän heikompina hetkinä painostava ääni pääni sisällä kiljuu, että miksi! Miksi mun elämässä ei tapahdu edellämainittuja asioita ja miksi ihmeessä tyydyn tasaisuuteen?
Mähän tykkään siitä tasaisesta tavallisuudesta, enkä koe olevani sellainen höyryjunan lailla puskeva, uusia haasteita ympärilleen tauotta haaliva tyyppi. Jatkuva härdelli uuvuttaa mieleni silmänräpäyksessä, enkä edes pysty toimimaan täysillä paukuilla pitkään kestäneen paineen alaisena, jolloin en välttämättä ehdi saada tarvitsemaani aikaa palautumiseen. Mutta siitäkin huolimatta oon onnistunut ympäristön vaikutuksen alaisena iskostamaan päähäni sellaisen mielikuvan, että sellainen mun pitäisi olla. Kehittelemässä jatkuvasti jotain uutta, viimeistelemässä jättimäisiä salaisia sopimuksia ja painamassa maantiekiitäjän vauhdilla eteenpäin niin, että silmissäkin sumenee. Just nyt täytyy tehdä tavallista enemmän hommia sen eteen, että muistaisin jatkuvasti, ettei me kaikki olla samanlaisia, eikä hyvinvointi vaadi kaikilta samankaltaisia elementtejä. Siinä missä yksi saa energiansa vauhdikkaan noususuuntaisesta etenemisestä, niin toiselle puhtia antaa ihan toisenlaiset asiat. Kuuntelen parhaillaan mielenkiintoista Idiootit ympärilläni -äänikirjaa, joka sekin itsessään on ollut varsin ajankohtainen muistutus siitä, että ihmistyyppejä on tosiaan moneen lähtöön. Kirja on vielä vaiheessa, mutta se on antanut jo nyt lukuisia hyödyllisiä oivalluksia.
Muutama suurempi huoli ja poikkeuksellisen kurja sattumus on varjostanut meidän alkusyksyä, jonka vuoksi oon tuntunut olevan vähän tavallista enemmän hukassa ja se on tietenkin vaan ruokkinut näitä auki kirjoittamiani tuntemuksia. Koitan parhaillaan saada vähän vankempaa otetta käsieni ulottumattomiin lipuneesta inspiraatiosta, sillä haluaisin taas kirjoittaa, luoda ja mikä tärkeintä, pystyä olemaan tyytyväinen jälkeeni. Ostin viime viikolla uuden tietokoneen, sillä sen hankinta on ollut jo jonkin aikaa ajankohtainen, mutta läppäri makaa vielä koskemattomassa paketissaan olohuoneen nurkassa, koska onnistuin vakuuttamaan itseni siitä, etten oo vielä ansainnut sitä. Saattaa kuulostaa hömelöltä, mutta vaadin itseltäni jonkun fyysisen tai henkisen onnistumisen ennen kuin saan vaihtaa nykyisen rotiskoni uuteen – olipa se sitten yhtäkkinen työteliäisyyden puuska, tekemättömänä roikkuneen asian suorittaminen tai vaikka vaan pääni sisällä tapahtunut hyvä suoriutuminen. Joku juttu, jonka saavuttamisen jälkeen voin tuntea tyytyväisyyttä itseeni ja tekemiseeni.
Tällaisia ajatuksia tähän keskiviikkoaamupäivään. Sade ropisee ikkunalautaan ja tuuli riuhtoo puita siihen malliin, että ei haittaa yhtään viettää verkkarien ja teen täyteistä kotipäivää. (Apteekkiin täytyy tosin jossain vaiheessa lähteä, sillä tiputin astmapiippuni aamupöhnässä vessanpönttöön. Luonnollisesti.)
knit Peak Performance // skirt Sisters Point (*here* adlink) // bag & Other Stories // sneakers New Balance
PS: Postauksen kuvien ottohetki oli muuten sekin niin tuulinen, että ärhäkkä puuska meinasi viedä meidät muutamaankin otteeseen mukanaan. Ylläolevista kuvista ei välttämättä arvaisi, että oikeestihan suurin osa muistikortille tallentuneista kuvista näytti suurinpiirtein seuraavanlaiselta…
Kuvat: Jenni Rotonen
3
Ihana postaus ja nuo kuvat! Tavallisuus ei ole huono juttu ollenkaan. 🙂
Kiitos, kaima!
Ihana postaus ja ihania kuvia, oot upea kaikin puolin! <3 Mä myös koen olevani huonompi kuin muut, koska en ole mitään ihmeellistä. Mulla ei ole mitään kunnianhimoisia urahaaveita, en opiskele mitään kovin kummoista alaa, en ole myöskään ulkoisesti erityisen timmi tai erityisen kaunis. En ole super missään muussakaan asiassa. En myöskään ole kokenut kovia tragedioita ja elämä on mennyt eteenpäin tosi tavallisesti. Eli tuntuu, että pitäisi olla jotain poikkeavaa ja erottuvaa, että riittäisi. Mutta kenelle?
Tykkään itsekin tavallisuudesta ja olen nöyrän kiitollinen ”tylsästä” elämästäni kaikin puolin. Silti sitä kokee huonommuudentunnetta kun tosiaan joka tuutista tuntuu tulevan, kuinka menestyksellisiä ja ”suuria” kaikki ovat, miten nuorena tai vanhana, tai mitä ikinä, joku onkaan saavuttanut jotain suurenmoista, ja tosiaan iso hatunnosto siitä heille! 🙂
Mietin myös toisinaan, onko nykyään huono asia kulkea tässä yhteiskunnassa sitä perinteistä, vanhanaikaistakin, polkua ja haaveilla niistä asioista? Päivätyöstä, perheestä ja omakotitalosta… Miksi se onkaan itselle niin vaikeaa sisäistää, että me kaikki olemme erilaisia ja se on tässä maailmassa just se hyvä juttu! 🙂
Juurikin toi, että kenelle! Kenelle muulle tässä muka pitäisi riittää ja miksi itse on ajoittain niin ankara, ettei tuikitavallinen elämä olisi muka jostain syystä riittävää? Voin samaistua sun ajatuksiisi paremmin kuin hyvin. Ehkä se on tää some, joka tyrkyttää helposti sitä fiilistä, että muiden maailmanvalloittajabossladyjen rinnalla tuntee itsensä vaatimattomaksi maan matoseksi, en tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että päivätyöt, perhe ja omakotitalo kuulostaa mun korvaan aivan ihanilta haaveilta! Kuten säkin sanoit, niin meitä on täällä maan päällä moneen eri lähtöön ja se on rikkaus.
Juuri tälläisistä postauksista tykkään, olet parhaimmillasi ollessasi aidoimmillasi. (+ihanan lämpimän näköinen neule<3)
Kiitos, P!
Samaan aikaan on kuitenkin tullut olo, että kun oon alkanut ajoittain kirjoittamaan ajatuksistani myös vähän syvällisemmin (ja niistä saa varmasti sen kaikein aidoimman ja helpostilähestyttävimmän kuvan), niin niitä ”pintapuolisempia” juttuja ei tavallaan hyväksytä enää samalla tavalla. Tai tuntuu siltä, että moni odottaa, että jos kerran joskus kirjoitan jostain oikeesta asiasta, niin sen myötä joka ikisen julkaisun täytyisi olla täyttä asiaa, vaikka se ei ookkaan sitä mistä kaikki on aikanaan lähtenyt… Aikaisemmin esimerkiksi asukuvista yms. on pidetty kovasti, mutta nykyään ne tuntuu olevan sisältöä, joka ei kiinnosta enää ketään. No, kaikki tosiaan muuttuu – siihen täytynee vaan tottua 🙂
Tuntuu vähän surulliselta et koet huonommuutta tavallisesta elämästä, mä nimittäin haaveilen ihan vaan normaalista ja ”tylsästä ”arjesta. Oon ollu nyt työkyvyttömänä usean vuoden ja kärsin vakavasta masennuksesta, ahdistuksesta ja derealisaatiosta. Oon jatkuvasti itsemurhan partaalla. Ois ihanaa tuntee elävänsä ja elää vaa normaalia arkea. Monet pitää sitä itsestäänselvyytenä ja onhan se ihan ymmärrettävää. Muista kuintenki että oot saavuttanu kyllä paljon kaikkea ihanaa elämäs aikana ja matkustanu sinne ja tänne niin turhaan podet pahaa mieltä et nyt sun elämässä on hiljaisempi kausi. Kaikille seikkailuille on oma aikansa, uskon niin. 🙂 kiitos että pidät sun blogin elämänmakuisena <3
Se ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, että tavallisessa elämässä ja arjessa olisi mun mielestä yhtään mitään vikaa tai että se olisi musta jotenkin huono asia, vaan kyse on ainoastaan ylitsevuotavasta vaativuudesta omaa itseäni kohtaan. Se on puolestaan asia, josta haluaisin oppia pääsemään eroon.
Kiitos henkilökohtaisesta kommentistasi, halaus ja hurjasti tsemppiä jatkoon – sun aika tulee varmasti vielä. <3
sä saat tehdä just niinku susta tuntuu, jos tällä hetkellä tuntuu että nautit tavallisesta arjesta ja tarvitset sitä, niin ei oo järkeä pakottaa itteään johonkin isoon projekteihin ja some-hommiin, jos ei tarvitse. oikeesti! tuntuu että monen bloggaajan ois hyvä kokeilla sitä välillä, tuntuu että kaikilla on kauheen monta rautaa tulessa koko ajan ja elämä on pelkkää somea ja yhteistyökumppaneiden tapaamista ja kaiken maailman kutsuissa juoksemista. ei sillä, että jos niistä nauttii ja niistä saa iloa, mutta ymmärrän sua, jos sellasta ei jaksa päivä tolkulla, koska en mäkään jaksais, vaikka bloggaaja en olekaan. tunnut samantyyppiseltä ihmiseltä kun mä, liika sosiaalisuus ja hälinä ja härdelli ahdistaa ja tarvii tosi paljon omaa aikaa ja olemista vaan. tietty työt pitää hoitaa, mutta se on eri asia. 🙂 jaksamista sulle syksyyn ja muista että on tosi ok ja normaalia olla vaan tavallinen ja tehdä tavallisia asioita!
Välillä se vaan tuntuu teoriassa paljon helpommalta ajatukselta kuin sitten käytännössä. Musta tuntuu, että tässä duunissa ajautuu ympäristön vaikutuksesta ajattelemaan valitettavan helposti, että se monen raudan tulessapitäminen ja ympäri maailmaa suhaaminen olisi normaalimpaa kuin tavallinen, vähän tylsähkökin arki. Mut ihmisiä on tosiaan moneen eri lähtöön ja osa todella nauttii just tosta jatkuvasta härdellistä ja pyörityksestä, vaikka en itse pystyiskään siihen.
Kiitos sullekin ihanista sanoista, tän postauksen kommentit on nimittäin piristänyt ihan sanoinkuvaamattoman paljon! <3
Tavallisuus on parasta! Ainakin pitkällä juoksulla, tietty aina sillon tällön kaipaa jotain jännempääkin sisältöä elämään. Älä turhaan moiti itteäs, ehkä se uus kone antaiskin uuden innostuksen kirjottamiseen? 🙂 ja tosi söpöt noi sun etuhiukset, sopis sulle tosi hyvin varmasti lyhyempänäkin!
Niin on. <3 Jossain vaiheessa elämääni mullakin oli vaihe, kun voin niin huonosti, etten yksinkertaisesti pystynyt elämään tavallista arkea sen aiheuttaman ahdistuksen vuoksi, vaan ravasin jatkuvasti reissuissa ja kaiken maailman hippaloissa, jottei tarvitsisi viettää hetkeäkään yksinään tekemättä mitään. Ne ajat on luojan kiitos takana päin (taisin samalla saada yliannostuksen siitä menosta) ja nykyään nautin arjestani tosi paljon, mutta silti ajoittain tulee tällaisia fiiliksiä, että elämällä "pitäisi" tehdä jotain mahtipontisempaa, sillä kaikki muutkin tekee niin. Jännä, miten jostain ajatuksista onnistuu ajoittain tekemään tällaisia jättimäisiä mörköjä.
Ja kiitos, Julia! Etuhiusten muotoilun kanssa on vielä vähän petrattavaa, mutta eiköhän se tästä ajan kanssa luonnistu 😀
Kiitos tästä muistutuksesta.<3 Mulla on tällä hetkellä vaikee tilanne ja mietin just että millanen mun pitäs olla ja mitä tehdä.. Haluaisin olla reipas ja uskaltaa tehdä asioita, seikkailla jne. mutta kärsin ahdistuneisuushäiriöstä vahvasti ja varmaankin myös lievästä masennuksesta. Tilannetta ei helpota, että muutin just muutama viikko sitten Savosta yksin Helsinkiin töiden perässä ja en tunne täältä oikeastaan ketään. Lisäks poikaystävä lähti vaihtoon Sloveniaan 4 kuukaudeksi. Tää sun muistutus siitä, et eri asiat sopii eri ihmisille eikä kaikkien tarvii olla samanlaisia, piristi mua jotenkin paljon. Pienet jutut auttaa jaksamaan tän ahdistuksen, valtavan ikävän ja surun keskellä. Pitäs muistaa aina tosiaan se et kukin elää tyylillään.:)
Ihana kuulla, että tästä oli iloa. Kaikki tosiaan elää tyylillään, eikä elämälle oo yhtä ainoaa polkua. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sen sisäistäminen on silti ajoittain vaan niin käsittämättömän hankalaa. Tsemppiä uuteen elämään Helsingissä! <3 Koita nauttia muutaman kuukauden yksinoloajastasi täysillä ja ottaa siitä kaikki mahdollinen irti, sillä tollaisia tilanteita tuskin tulee eteen enää myöhemmin tulevaisuudessa. Neljä kuukautta tulee menemään ihan silmänräpäyksessä!
Ehkä nykyään siitä jatkuvasta ”hypetyksestä” ja saavutuksista saavutusten perään on tullut se uusi normi, varmaan just somen luomien paineiden vuoksi. Pitää yrittää tavoitella hyvin ponnekkaasti jotain ”suurta ja hienoa”, jatkuvaa uudistumista ja kehittymistä. Koska pääasiassa ihmisen arki on sitä sellaista tasaista puurtamista, työn tekoa ja arjesta nauttimista. Se ehkä uuvuttaa niin monia ihmisiä nykymaailmassa, vaikka ”tylsä ja tasapaksu” arki on sitä normaalia elämää ja siitäkin voi yhtälailla nauttia. Toki niitä unelmia kohti kannattaa pyrkiä mut ei sen tartte tapahtua kauheella vauhdilla vaan pienin rauhallisin askelin. Mun mielestä. Mäkin tykkään tavallisen tasaisesta arjesta, pienillä ajoittaisilla lisämausteilla reissujen ja pienten arjen luksusten muodossa. Nautitaan syksystä ja arjesta! 🙂
Niin, sitä mäkin oon pohdiskellut. Mäkin rakastan tasaisen tavallista arkea, vaikka pää yrittääkin välillä huutaa jotain muuta. Täytyy vaan yrittää muistaa, että vaikka se normin kuva saattaakin välillä hämärtyä kaiken sen hullun somehypetyksen keskellä, niin suurimman osan meistä arki perustuu kuitenkin sille ihan tavallisen arjelle. Ihanaa syksyä myös sulle! <3
Mä luulen että toi huonon omantunnon poteminen ”tavallisuuden” takia on aikamoinen somen ja bloggaajan elämän varjopuoli. Mä itse asun ulkomailla ja elän monen mielestä varmaan tosi ”jännitävää” elämää, mutta ihan oikeasti musta on parasta se että olen vihdoinkin asettunut aloilleni kaupunkiin, joka tuntuu kodislta ja muuttanut yhteen poikaystävän kanssa. Musta on aivan sika ihanaa että seuraavan vuoden voidaan keskittyä kodin laittamiseen ja siitä nauttimiseen – ei tarvii matkustaa tai järkkää mitään isoa, vaan parasta on se että saadaan olla vihdoinkin samassa kaupungissa ja kodissa. Luulen että tää on niin monelle itsestäänselvyys ettei sitä osaa arvostaa, mutta me ollaan oltu erossa viimeiset kolme kuukautta ja asutaan yhdessä vain viikonloppuisin muutenkin eli mulle tää tavallisuus on ihan hulppeeta luksusta. Musta ois ihanaa jos voisin elää tavallista elämää, joka tarkottais että voisin poiketa vanhemmilla ilman että lentoliput pitää ostaa kaks kuukautta aikasemmin, että voisin puhua parhaalle kaverilleni oikeessa elämässä ja käydä kahvilla hänen kanssa. Mun vähän pidemmän aikakauden suunitelmia on valmistua tänä vuonna ala-asteen opeks, ja musta on ihana ajatella että seuraavat viis vuotta voin keskittyä ihanien pikkuisten kanssa työskentelyyn ja tavalliseen arkeen poikaystävän kanssa.
Kuulostaa siltä, että sulla on asiat (ja etenkin ajatukset niihin liittyen) oikein hyvällä mallilla <3 Niinhän se yleensä menee, että jostain asioista tulee valitettavan helposti itsestäänselvyyksiä, joita osaa arvostaa vasta tilanteen muuttumisen myötä. Nauti ihanasta uudesta arjestasi! 🙂
Ehkä voisit ajatella, että suoritus, jonka vuoksi ansaitset ottaa uuden koneen käyttöön oisi se, että kirjoitit näin rohkean, avoimen ja fiksun postauksen tuhansille luettavaksi? Monikaan ei kykenisi pohtimaan omia heikkouksiaan (tässä tapauksessa siis kateus ja itsetunto) näin avoimesti kuin sinä. Toivottavasti jonakin päivänä huomaat kuinka paljon ja suuria asioita oletkaan saavuttanut lyhyen elämäsi aikana.
Kiitos kauniista sanoista, Ida! <3 Kone on nyt tosiaan otettu viimein käyttöön. Tän postauksen kirjoittamisen jälkeen tuli vaan pitkästä aikaa sellainen olo, että nyt oon sen ansainnut. Ja kuten kirjoititkin, niin toivon itsekin olevani joskus tulevaisuudessa edes vähän nykyistä viisaampi... 🙂
Voi, et ole tunteidesi kanssa yksin. Tehdään ihan riittävästi, enemmänkin, mutta oma pää meinaa kääntää vertailun seurauksena mielen ihan nurin kurin. Mä toivon, että tavallisuudesta ja tasaisuudesta tulisi pian trendikästä -se on monelle paljon terveempää kuin jatkuva mullistusten täyteinen elämä. Herkkänä ihmisenä omasta tunne-elämästä ja psyykkisestä jaksamisesta on pidettävä tarkkaan huolta, ettei lähde ääripäihin. Mua on ainakin auttanut se, että jonkun kertoessa kiireestään ja sadoista jutuistaan, kerron oman näkemykseni eli sen, että on hienoa, että toiset tekevät isoja juttuja, mutta mulle riittää tavallinen arki. Yleisen asenteen muutos alkaa siitä, että puhutaan rehellisesti ja aidosti, kuten sä tässä tekstissä jälleen teit!
Nimenomaan, kirjoitit tosi tärkeitä juttuja! Oon aivan samaa mieltä. <3
Mikä väri sää oot? ?
Vihreä!
On niin paljon vaikeampaa olla onnellinen tavallisen arjen kuin uusien juttujen myllerryksen keskellä. Ja on varmasti niin paljon vaikeampaa tuottaa hyvää materiaalia arjesta kuin tapahtumien (muotinäytökset, matkat) keskeisestä elämästä. Mut tiekkö mitä? Just tälläsen arkimatskun lukemisesta tulee niin paljon onnellisempi olo, kun sen kaiken muun ’uraputki’ hömpötyksen lukemisesta. Me täällä ruudun toisella puolella ollaan tavallisia pölliäisiä tavallisine elämineen, joten teen juonti ja kauniit kuvat arjesta on just sitä me kaikki tarvitaan, ei lisää kiirettä ja isoja hässätyksiä. <3
No just ton sisällöntuottamistopikin kannalta katsottuna se tavallinen arki tuntuukin välillä tylsemmältä kuin se oikeasti olisikaan, sillä tuikitavallisesta tiistaista makaroonilaatikkoineen on niin paljon hankalampaa saada juttua aikaiseksi kuin esimerkiksi viikonlopun seikkailuista Meksikossa – ainakin silloin, kun tuikitavallinen tiistai on menossa 235. kertaa. Tällaiset ihanat tsemppikommentit jaksaa kuitenkin aina muistuttaa, että se tavallisuuskin on enemmän kuin ok. Kiitos, että ootte. <3
Ihana teksti ja samalla muistutus siitä, että kaikki me ollaan yksilöitä ja erilaisia. Itse syyllistyn myös liian usein vertaamaan itseäni muihin, vaikka tiedän samalla että olen hyvin erilainen. Olen viime aikoina alkanut kuuntelemaan itseäni enemmän siinä mielessä, että juuri pidän yllä tuota tavallista arkea. Kaipaan sitä, sillä se luo turvaa ja rauhoittaa minua. Kun tuo rauhallisuuden tunne vallitsee, jaksan ja pystyn tekemään monia erikoisia sekä yllättäviä asioita ilman että ne ahdistavat. Vielä kun vain lähipiiri ymmärtäisi sen, miksi vietän mieluummin lauantai-illat kotona kuin baareissa…
Mulle toi tollainen rauhallisuuden tunne on myös tosi tärkeä elementti, jonka tarvitsen arkeeni pystyäkseni suoriutumaan kaikesta täydellä teholla 🙂 Kun vaan oppis vielä pääsemään tosta ärsyttävästä vertailusta eroon, niin….
Tavallisuus on ihanaa! Tuli tuosta kirjasta mieleen, mikä siinä olevista persoonallisuustyypeistä koet olevasi? 🙂
Se on kyllä mustakin ihanaa, ainakin 90% ajasta. Mä koen olevani vihreä persoonallisuustyyppi! Vähän sinistäkin saattaa olla mukana, mutta punainen tuntui itselleni kaikkein vieraimmalta – joskin huomasin heti, että ystäväpiiristäni löytyy muutamia punaisia tyyppejä 😀
Suurin syy siihen miksi luen sun blogia on nimenomaan se tavallisuus ja tarttumapinta mitä sun tekstit tarjoaa. Älä muuta Annika mitään! 🙂
<3 <3 <3
Oot aivan ihanan oloinen tyyppi kun kirjoitat rohkeasti näin aitoja tekstejä! Tavallisuus ei tosiaan taida olla tän hetken trendi, mutta todellisuudessa perus arki on tärkeä pohja kaikelle ja yleensä siitä löytyy kaikki se mikä elämässä on kaikista tärkeintä – läheiset ihmiset ja itselle merkityksellisten juttujen tekeminen. Erikoisissa jutuissa ei oo mitään pahaa, mutta tavallisuudesta nauttiminen on tärkeä taito. Voi kun muistais itsekin useammin sen, ettei siitä oo mitään syytä kokea huonommuutta! Ihanaa syksyä sulle 🙂
Totta puhut. Toivottavasti mäkin opin vielä joskus pääsemään eroon niistä hetkittäisistä kyseenalaistamisista 🙂 Kiitos ja samoin sulle, Julia!
Onpa jännä! Itse luen sun blogia just sen takia ettet oo se tavallinen bloggaaja, jonka sivut täyttyy mainospostauksista ja glamour ulkomaanjutuista yms! Se on mun mielestä nykyään poikkeuksellista, mut jos se on sitä tylsää harmautta niin mä ainakin pidän tästä paljon enemmän
Kiva kuulla. Ihmiset lukee blogeja ehkä vähän eri syistä ja viime aikoina on tuntunut lähinnä siltä, että ollakseen millään tapaa kiinnostava pitäisi olla suuruudenhullu, matkustella jatkuvasti ja elää jokseenkin ”erikoista” elämää. Toki se onkin varmasti osittain totta, sillä monesti ihmisiä kiinnostaakin nähdä jotain omasta elämästään poikkeavaa 🙂
Kiitos, tää sattui hätkähdyttävän osuvasti omaankin vallitsevaan, aika alakuloiseen mielentilaan, ja sai olon vähän helpottumaan. <3 Ja just sen takia, että kaikkialta somesta tuntuu tällä hetkellä pursuavan kaikenmaailman yhteistöitä sun muita erityisprokkiksia (musta ihan oikeesti tuntuu että niitä tursuaa joka suunnasta siihen malliin, että alkaa jo aavistuksen kyllästyttää…), niin just siks on NIIN virkistävää lukea jotain tällasta oikeesti elämänmakuista, aitoa ja samaistuttavaa sisältöä. Tykkään.
Ihanaa, että osui. <3 Kiitos kauniista sanoista!
Itselle on osunut tähän syksylle juuri muutama sellainen jännittävä ja kiva työjuttu, mutta todellisuudessa pidän kaikkein eniten siitä ihan tavallisesta arjesta ja kaiken hässäkän keskellä kaipaan juuri sitä. Uuvun helposti ja kaikkein mieluiten eläisin ihan arkista, rauhallista elämää, jossa on aikaa pitkästyä ja sen myötä myös inspiroitua.
Välillä tunnen ristiriitaisia tuntemuksia siitä, että esimerkiksi blogin lukijat tuntuvat kaipaavan nimenomaan sitä tavallisuutta, mutta samaan aikaan tavallinen leimataan helposti tylsäksi, keskinkertaiseksi ja mitäänsanomattomaksi. Uskon, että juuri tuosta ristiriidasta kumpuavat monella ne tunteet, että oma elämä on sellaisenaan jotenkin riittämätöntä tai ”liian tavallista”. On hyvä sen kaiken keskellä muistaa, että loppujen lopuksi vain sillä on merkitystä, miten itse oman elämänsä kokee. Ihmiset kaipaavat elämältään eri asioita, mutta minusta kaikkein suurinta rikkautta on oppia nimenomaan arvostamaan sitä ihan tuikitavallista arkea. Jos aina metsästää suuria elämyksiä ja kokemuksia, alkaa helposti se tavallinen arki tuntua ankealta ja mitäänsanomattomalta, mutta uskon, että todellinen onnellisuuden lähde on juuri niiden hyvien hetkien ja ilonaiheiden löytämisessä kaiken sen arkisuuden keskellä. <3
Viisaita sanoja taas kerran, muru! Ja just etenkin toi: ”blogin lukijat tuntuvat kaipaavan nimenomaan sitä tavallisuutta, mutta samaan aikaan tavallinen leimataan helposti tylsäksi, keskinkertaiseksi ja mitäänsanomattomaksi.” Yritäppä siinä sitten tasapainotella kaikkien niiden ristiriitaisuuksien keskellä. Mäkin oon oppinut nauttimaan arjesta ihan eri tavalla sen jälkeen, kun oli pidempi ajanjakso, jolloin kaikki se tuntui sietämättömältä oman pään sisällä vallitsevan kaaoksen vuoksi, mutta täytyisi silti yrittää jatkossakin muistaa, että oikeesti ne itselle tärkeimmät hetket ja onnentäyteiset ilonaiheet liittyy useimmiten siihen tuikitavalliseen elämään.
Mä ainakin tykkään eniten arkipostauksista! Ja luulen, että somen takia jo hyvin nuoriin kylvetään ajatus siitä, että elämässä täytyy tehdä ”jotain suurta” ja kun monikaan ei edes tiedä mitä se omalla kohdalla olisi, niin niiden omien odotustensa alle on liian helppoa jäädä ja pettyä itseensä ja sitä kautta voi alkaa jo vakavat masennusoireet. Tavallisuus ei oo yhtään huono juttu. 🙂
Nimenomaan. Täällä kommenteissa on tullut esiin niin paljon fiksusti muotoiltuja ajatuksia, joita en oo itse osannut pukea kunnolla sanoiksi. Kiitos tästäkin! <3