Sunnuntait on musta parhaimmillaan silloin, kun olo on levännyt ja päivään mahtuu hyvää ruokaa, virkeä mieli, koiran kanssa ulkoilua ja sopivasti kotiaskareita, jotta uuden viikon voi aloittaa hyvillä fiiliksillä siististä kodista. Myös television ääressä vietetty ilta (Selviytyjät!) kuuluu meidän jokaiseen sunnuntaihin, etenkin vielä tähän aikaan vuodesta.
En muista oonko koskaan maininnut, mutta annoin poikaystävälleni joululahjaksi niinkutsutun ”treffipaketin”, johon väkersin jokaiselle kuluvan vuoden kuukaudelle kirjekuoren, josta paljastuu joku mukava aktiviteetti – suurin osa tekemisistä on luonnollisesti yhteisiä, mutta joukossa on myös muutama villi kortti. Tähän mennessä kuorista on paljastunut muunmuassa viikonloppu Tallinnassa, vuosipäiväillallinen, brunssihetki sekä reissu Sirius Sport Resortiin kokeilemaan vapaapudotuksen kaltaista lentämistä. Ajankäytöllisten haasteiden vuoksi alkuvuoden aktiviteeteistä on toteuttamatta vielä 2/4, mutta sovittiin yhdessä, että toteutetaan puuttuvat aktiviteetit rauhassa sitten Aasiasta kotiin palattuamme. Avaamattomia kuoria on vielä kahdeksan kappaletta ja niistä tulee paljastumaan tekemistä lähes laidasta laitaan – mukaan mahtuu niin fyysisempiä elämyksiä, jotain rentouttavaa, erilaisia ruokakokemuksia, vähän arkisempia ja edullisempia juttuja kuin myös vähän hintavampaakin tekemistä, mutta kaikissa on yhteistä se, että ne on lahjan saajalle varmasti mieluisia. Bongasin idean alunperin jostain blogista ja tykästyin siihen erityisesti siksi, että konkreettisen materian sijaan lahja antaa meille yhteistä aikaa ja kaiken huipuksi se jatkuu läpi vuoden seuraavaan jouluun saakka.
Tänään oli tosiaan sunnuntaibrunssin vuoro, joka käytiin nauttimassa kahdestaan Block by Dylanissa! Kyseinen brunssi oli musta ihan ok, muttei kuitenkaan mikään kaikkien aikojen suosikkini. Mulla oli itseasiassa vähän hankaluuksia keksiä kivaa paikkaa, sillä pää tuntui lyövän pelkkää tyhjää niitä pähkäillessäni, enkä löytänyt netistäkään mitään tajunnanräjäyttäviä vaihtoehtoja. Mä haluaisin hyvältä brunssilta vähän muutakin kuin pelkkiä iänikuisia croissantteja ja myslijogurtteja (ja tämänpäiväinenkään ei onneksi ollut sellainen!), mutta Sandrot yms. ei jostain syystä oo enää viime aikoina napanneet. Mitkä on teidän suosikkibrunssipaikkojanne Helsingissä? Jos haluutte ihanan sunnuntaibrunssin (ja no, mikseipä myös lauantaikin sopisi), joka ei varmasti petä, niin minne päädytte?
Syöpöttelyn lisäksi tähän sunnuntaihin on kuulunut muunmuassa ulkoilua, kasvonaamioita, ruokalepo sekä vaatekaapin siivousta, eli juuri niin helppoa meininkiä kuin sunnuntailtani yleensä toivonkin. Kohtapuoliin ajattelin pakata lenkkarit reppuun ja kipaista hetkeksi salille hikoilemaan, jotta uuden viikon pääsisi aloittamaan mahdollisimman energisissä tunnelmissa. Illemmalla olisi vielä tarkoitus tehdä kunnon ruokakauppareissu, jotta jääkaapissa olisi muutakin kuin valo ja turhat nälkäkiukut ja turhat ulkonasyömiset jäisi minimiin.
Toivottavasti teilläkin on ollut mukava viikonloppu. Rentouttavaa sunnuntaita jokaiselle!
Kuvat: Anni Korhonen
5
Ihana postaus 🙂
<3
I love how you combined the wonderful shirt!
xx from Bavaria/Germany, Rena
Well, there’s not much you can’t combine with jeans 😉 Thanks, Rena!
Tuo joululahja eri kuukausien tehtävillä on ihan paras! Oon joskus tehnyt sellaisia äidille ja sen miehelle ja jollekin teiniaikaiselle poikaystävälle 😀 Ehkä vois ottaa tulevaisuudessa tollasen mukaan omaankin parisuhteeseen, sillä hyvät aktiviteetit yhdessä tehtynä on ehkä parasta<3
Niin mustakin! 🙂 Ja kun tehtävillä on käytännössä vaan taivas rajana, niin sinne voi keksiä melkein mitä tahansa. Mä tein esimerkiksi niin, että kun jossain kuussa siihen sisältöön menee vähän enemmän rahaa, niin sen jälkeen vuorossa onkin puolestaan aika minibudjetin juttu. Kyllähän sitä voi tietenkin muutenkin tehdä asioita yhdessä (ja tehdäänkin), mutta tää on kiva erityisesti sellaisten vähän erikoisempien juttujen kannalta, joita ei välttämättä muuten tulisi lähdettyä ihan extempore tekemään.
El Fantissa on ihana brunssa!
Voi vitsi! Mä kattelinkin sitä vähän sillä silmällä, kun oon kuullut siitä hyvää, mutta ymmärtääkseni se on täysin vegebrunssi (?) ja poikaystävä halusi tällä kertaa, että valikoimassa on myös lihaa, joten jätettiin se siitä syystä väliin. Mutta täytyy ehdottomasti pitää toi tulevaisuutta varten korvan takana! 🙂
moii! olisko sulla linkkiä monkin housuihin, jotka tänään vilahtivat sun instastoryssa?:)
Joo! Löysin ne sieltä ja ne on nämä: https://www.monki.com/en_eur/clothing/trousers-shorts/product.flowy-trousers-black.0562173034.html
Musta ihan täydellinen malli ja tuntuu päällä melkein siltä, kuin ei ois housuja ollenkaan. Mulla on koko 36! 🙂
Hyviä brunsseja on ainakin Kuja bar &bistro ja Kaartin brunssi!:)
Kiitos vinkeistä! Kuja on mulle noin muuten tuttu, mutta en itseasiassa edes tiennyt, että sieltä saa myös brunssia. Laitan molemmat mainituista korvan taakse! <3
Rakastan näitä sun tälläsiä tavallisia hyvän mielen arkipostauksia 🙂 näistä tulee sillä tavalla hyvä mieli, että se on ihan ok vaikkei joka päivä mitään sen ihmeempiä tekisikään ja vain keräisi voimia seuraavaan viikkoon kotona rentoutuen. Ihania kuvia myös!
Kiva kuulla, että näistä pidetään! Välillä tällaiset saattaa tuntua omaan kriittiseen korvaani vähän turhilta, sillä ”miksipä ketään nyt kiinnostaisi tällaiset asiat”, vaikka monesti nää onkin juuri niitä kaivattuja, tavallisia juttuja. Taas viime aikoina on vaan tuntunut erityisen vahvasti siltä, että jengi tykkää lukea todella erilaisia juttuja ja kaikkia on mahdotonta yrittää miellyttää samaan aikaan… 🙂
Klaus K:n brunssi on yksi omista Helsinki suosikkibrunsseista. Suosittelen testaamaan myös Espoon Leppävaaran ravintola Mezzan brunssia. Välimerellinen kattava tarjonta, jonka pääpaino on kasvisruuassa mutta lihaakin löytyy. Itse paikka on viihtyisän valoisa ja sijaintikin kiva, varsinkin vihertävään kesäaikaan.
Kiitti, Lora! Ehkä mennään testaamaan toi Mezza joskus tulevan kesän aikana <:
Hei Mezzalle suositus täältäkin! Viimeksi kun kävin taisi maksaa vain 20€ ja ehdottomasti tasoltaan Sandroa vastaava ellei jopa parempi (ihana jälkkäripöytä)
Itse olen tykästynyt Töölön Korjaamon brunssiin. Jälkkärinä oleva suolapähkinäbrownie oli ihan lemppari!!
Kiitos! En edes tiennyt, että Korjaamollakin on brunssia! Se on varmaan ihana etenkin kesäisin sen kauniin pihamiljöön vuoksi <: Myöskään suolapähkinäbrownie ei kuulosta lainkaan pahalta...
Mistä noi ihanat farkut?
Ne on Gina Tricotista! Mutta valitettavasti vanhat jo 🙁
Hotel Havenin aamiainen!
Kiitos vinkistä! Tosin nää hotellien aamiaiset on yleensä just niitä croissantti ja jogurtti-linjalle meneviä, vaikkakin varmasti hyviä silti… 🙂
Cafe Maya! Super hyvä brunssi. Kulkee nimellä ”kasvisbrunssi” mutt löytyy myös lihavaihtoehtoja. Paikka on pieni eli kannattaa varata pöytä 🙂
Kiitos vinkistä, pistetään korvan taakse! 🙂 Koko paikka on ihan vieras mulle.
Ihanat kaktukset taustalla! Mistä nää kuvat on otettu? 🙂
Nää on otettu Talvipuutarhassa! Aika suosittu kuvauspaikka etenkin bloggaajien keskuudessa, mutta kun sisäkuvauspaikat on tähän vuodenaikaan kortilla, niin you gotta do what you gotta do 😀
Ihan super kauniita kuvia susta! Saisinko pliis sun hiukset? Ihailen niitä aina ?
Hei kiitos paljon, Suvi! <3 Jos yhtään lohduttaa, niin voin kertoa, että ne on suurimman osan ajasta kaikkea muuta kuin himoittavan arvoiset... 😀
Omaksi lempparibrunssiksi on noussut Pennyn sunnuntaibrunssi! Se ei oo kyllä buffetti, vaan aamupalaherkut valitaan listalta. Mut iso suositus tälle, ja kannattaa varata pöytä koska paikka on pikkuriikkinen.