Vastaukset kysymyksiin: osa 6

 

 

Jos saisit antaa neuvon 15-vuotiaalle Annikalle, mikä se olisi?

 

Luota itseesi ja kulje rohkeasti omaa polkuasi, sillä elämälle ei oo yhtä ainoaa oikeaa kaavaa. Älä ajaudu tanssimaan muiden pillin mukaan. Pidä kiinni ystävistä, joiden kanssa ystävyys on vastavuoroista, mutta muista myös se, että on ihan normaalia, että välillä tiet vievät eri suuntiin ja ihmiset kasvavat erilleen. Ja usko myös, että ne asiat, jotka tuntuvat murskaavan koko 15-vuotiaan maailman, eivät ole vuosia myöhemmin lopulta kovinkaan isoja juttuja. 😀

 

 

Mitä sanoisit 20-vuotiaalle Annikalle?

 

Sanoisin sille vähän ulapalla olevalle ja uudenlaiseen elämään totuttelevalle Annikalle muutamankin jutun. Ainakin sen, että kaikenlaista käytöstä ei tarvitse tai pidäkkään sietää – älä anna muiden talloa ylitsesi ja uskalla vaatia parempaa, sillä todella ansaitset sitä. Että uutta kannattaa kokeilla rohkeasti ja riskejäkin ottaa, muttei kannata kuitenkaan lannistua, mikäli kaikki ei mee heti ensiyrittämällä putkeen. Elämä kyllä kuljettaa ja tulee vielä viemään sut mitä ihmeellisimpiin tilanteisiin, vaikkei aina tuntuisikaan siltä.

 

Ja että vaikka vartalosi ei ookkaan enää yhtä heppoinen kuin alipainoisena teini-ikäisenä, niin se on silti ihana. Yritä muistaa se aina, vaikka joku väittäisikin muuta. Ja unohda samantien ne ihmiset, jotka kehtaa sanoa sun olevan tavalla tai toisella riittämätön – pärjäät paljon paremmin ilman. <3

 

 

Oletko kokenut jotain yliluonnollista? Tai onko joku perheenjäsenistäsi kokenut? Uskotko ylipäätään yliluonnollisiin ilmiöihin?

 

En usko yliluonnollisiin ilmiöihin, enkä oo koskaan kokenut mitään sellaista. Toisaalta ymmärrän kyllä miksi joku uskoo paranormaaleihin juttuihin, mutta mä oon kasvanut pienestä pitäen sellaisessa ympäristössä, ettei tollaiset jutut oo ollut pienimpänäkään osana lapsuuttani, joten en näin vanhemmitenkaan usko mihinkään yliluonnolliseen.

 

 

Ootko ikinä uskonut Jumalaan/johonkin muuhun? Mitä ajatuksia koko homma sussa herättää?

 

En ole. Mä en oo koskaan ollut kovin uskonnollinen ihminen, eikä aihe ylipäätäänkään oo mitenkään erityisen lähellä sydäntäni. Voisin käytännössä erota kirkosta, mutta en oo toistaiseksi nähnyt sitä tarpeelliseksi ja ”roikun” mukana lähinnä tavan vuoksi. Kirkko on musta monessa asiassa tosi ahdasmielinen, mutta samalla se tekee myös hyvää työtä esimerkiksi lasten ja nuorten kerhotoiminnan muodossa. Oon aina ajatellut meneväni joskus tulevaisuudessa kirkossa naimisiin, mutten varsinaisesti uskonnollisista syistä, vaan enemmänkin siksi, että se on mulle tutuksi tehty ”tapa” ja koen sen jollain tapaa oleellisena osana naimisiinmenoa. Mutta mikäli toinen osapuoli ei kuuluisi kirkkoon, eikä esimerkiksi haluaisi mennä kirkossa naimisiin, niin se tuskin tulisi olemaan mullekaan sen suurempi ongelma.

 

 

 

 

 

 

 

Jos saisit siirtää lapsuudesta yhden asian nykyiseen elämääsi, mikä se olisi?

 

Sen sellaisen huolettoman turvallisuuden. Maailma on muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana ihan hullun paljon ja koen, että keskimääräisen lapsen kasvuympäristö on ollut muutama vuosikymmen takaperin monella saraa parempi. Ja sen tietynlaisen ”vanhanaikaisuuden”, jossa jokainen vauvasta vaariin ei elänyt elämäänsä älylaitteisiin liimautuneena (vaikka se kuulostaakin varmasti ironiselta etenkin tätä työtä tekevän suusta). Se on tätä nykyaikaa, joo, mutta välillä tulee väkisinkin mietittyä, että olisipa tää nykyaika ollut kokonaan tulematta. 😀

 

 

Minkälainen suhde sulla on vanhempiisi ja minkälaisia he olivat sun lapsuudessa?

 

Mulla on aina ollut tosi läheinen sekä terve suhde vanhempiini ja koen, että arvostus ja ymmärrys onkin ollut aina ihanan molemminpuolista. Vanhemmat on ollut mulle lapsuudesta lähtien se tuki ja turva ja avoimuus on aina ollut meillä tosi suuressa roolissa – teininä mulla oli tosi vapaat rajat, enkä esimerkiksi koskaan omistanut kotiintuloaikoja, kunhan olinpaikkani oli suurinpiirtein tiedossa ja olin tarpeen tullen puhelimen päässä tavoitettavissa. Muutin hyvissä ajoin pois kotoa, mutta sen jälkeisten vuosien aikana ei oo mennyt montaakaan päivää, jolloin en olisi ollut vanhempiini yhteyksissä vähintäänkin puhelimitse. <3

 

 

Mistä asioista oot erityisen kiitollinen sun vanhemmille?

 

Sanoinkuvaamattoman monesta asiasta, mutta etenkin siitä, että mulle on opetettu pienestä pitäen, ettei mikään tuu ilmaiseksi ja että mikäli jotain todella haluaa, niin sen eteen tarvitsee tehdä kunnolla töitä. Rahan eteen piti aina työskennellä ja se oli varmaan suuri syy siihen, miksi hakeuduin kesätöihinkin niin nuorena kuin vaan mahdollista. (Kun olin vielä liian nuori oikeisiin kesätöihin, niin ajoin kesäsin meidän mökin nurmikkoa saadakseni vähän hiluja käyttööni. :-D) Ja siitä, että mulle on siunaantunut kasa sisaruksia – se on mun mielestä yksi suurimmista mahdollisista rikkauksista, eikä siihen voi vaikuttaa itse mitenkään. Nuorempana sitä ei välttämättä osannut arvostaa, mutta näin vanhempana sitten senkin edestä, niinkuin äiti aina meille sanoikin.

 

 

Miten sä kannat kortesi kekoon paremman maailman puolesta?

 

Pyrkimällä tekemään jatkuvasti parempia ratkaisuja jokapäiväisessä elämässäni: kierrättämällä niin roskia kuin tarpeettomaksi jäänyttä tavaraa, pitämällä henkilökohtaisen vedenkulutukseni mahdollisimman vähäisenä, säästämällä turhaa sähkönkulutusta ja vähentämällä lihankäyttöäni jatkuvasti. Suosimalla julkista liikennettä niin paljon kuin vaan mahdollista (etenkin kesällä pyöräily ja kävely on pop!), pakkaamalla ruokaostokseni kangaskasseihin muovipussien sijaan ja suosimalla luomua niitä tehdessäni. Pieniltä kuulostavia juttuja, joita osa ei tee syystä tai toisesta (”eihän mun puolen tunnin suihkuilla oo kuitenkaan mitään merkitystä suuremmassa mittakaavassa” tai ”no kun mä kuitenkin matkustan, niin peli on jo muutenkin menetetty”), mutta kuten sanontakin kuuluu, niin pienistä puroista muodostuu suuri joki. Mielestäni on vähän naiivia odottaa, että jokainen pystyisi muuttamaan elämäntapansa yhdessä yössä täydelliseksi esimerkiksi ekologisesta elämästä, mutta ympäristöystävällisempien valintojen huomioonottaminen mahdollisuuksien mukaan on tärkeää pitää mielessä jokapäiväisessä arjessa.

 

Jos taas puhutaan muista jutuista, niin esimerkiksi lahjoittamalla rahaa sekä muuta tarpeellista hyväntekeväisyyteen, luovuttamalla verta eteenpäin, osallistumalla addresseihin ja ostamalla reilun kaupan tuotteita niiden ollessa saatavilla. Oon myös aika vasta kuullut lentopäästöjen kompensointimaksuista ja alkanut pohtimaan sellaisten tekemistä tulevaisuudessa, mutta mun täytyy tutustua aiheeseen vielä tarkemmin.

 

 

 

 

 

 

 

Mikä oli vuotesi 2017 kohokohta? Entä onko mitään mitä tekisit ehkä toisin?

 

Hmmm… Mun viime vuoden kohokohta oli ehkäpä toukokuun alkuun ajoittunut ensimmäiseen yhteiseen kotiin muuttaminen! Ikimuistoisia hetkiä oli useampi, joista yhtenä mainitakseni esimerkiksi se, kun helmikuussa palasin rättiväsyneenä eräältä työmatkalta kotiin. Mun syntymäpäivä oli mennyt reissussa ollessani ja olin jo päässyt unohtamaan sen kokonaan, mutta kotiin palatessani (silloin vielä suhteellisen tuore) poikaystävä oli tehnyt mulle synttäriyllätyksen – keittiössäni odotti lempiruokaani, jälkkäriksi leivottu lämmin mustikkapiirakka, liljakimppu ja mitä ihanin synttärilahja. En aluksi huomannut näitä ollenkaan, sillä rojahdin heti ensimmäisenä x-asennossa sänkyyn ja lopulta yllätyksen nähdessäni olin niin häkeltynyt, sillä en ollut koskaan aiemmin kokenut vastaavaa, että purskahdin kunnon itkuun. 😀 Myös kesän Rooman-reissu oli kaikessa täydellisyydessään ikimuistoinen. Vuoden viimeiset kuukaudet oli myös tietyllä tapaa yksi vuoden kohokohdista, sillä aloin pitkästä aikaa voimaan paremmin ja nautin jokapäiväisestä elämästä ihan eri tavalla kuin aiemmin.

 

Mä en tykkää jossitella jälkikäteen asioita, joita olisi voinut aikanaan tehdä toisin, sillä kaikki mennyt on tapahtunut syystä ja aikanaan tehdyt päätökset on tuntuneet kuitenkin juuri siinä hetkessä oikeilta, vaikka lopputulos ei välttämättä olisikaan ollut toivotunlainen. Siispä vaikka vuosi 2017 olikin yhtä vuoristorataa, niin en olisi silti vaihtanut päivääkään.

 

 

Millä tolalla masennus on tällä hetkellä?

 

Varsin hyvällä, vaikka itse sanonkin! Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että pahin taantumavaihe alkaa olla sopivan kaukana takana päin ja nyt työskennellään aktiivisesti paremman jatkon puolesta. Välillä on tietty edelleen niitä vähän huonompia hetkiä, mutta on helpottavaa huomata, että ne on enää vaan hetkiä päiväkausien (tai jopa viikkojen) sijaan ja että nykyään tiedän kuinka toimia sellaisen tilanteen tullen. Käyn tällä hetkellä terapiassa suurinpiirtein viikottain ja se on musta tähän tilanteeseen tosi hyvin sopiva tahti. Viimeisin ”tilannekatsaus” aiheeseen löytyy täältä!

 

 

Kuinka pian paljastit poikaystävällesi sun tilanteen? Miten hän suhtautui asiaan?

 

Se tapahtui noin viikon päästä ensitapaamisestamme – vietettiin uudenvuodenaattoa yhdessä ja asia tuli ilmi aiheeseen liittyvistä jutuista keskustellessamme. Hän suhtautui asiaan niin hyvin ja ymmärtäväisesti kuin vaan mahdollista ja on ollut kerrassaan täydellinen tukipilari aina sellaista tarvitessani.

 

 

Miten masennus on vaikuttanut sun parisuhteeseen?

 

Toisen osapuolen masennus on terveelle osapuolelle lähes poikkeuksetta rankka kokemus, sillä samalla suhdekin joutuu koetukselle. Se on varmasti tosi ihmiskohtaista, mutta uskaltaisin kuitenkin sanoa, että masennus vaikuttaisi parisuhteeseen varmaan paljon enemmän tilanteessa, jossa se ei oo ollut läsnä alusta asti, vaan tullut mukaan vasta myöhemmällä ajalla. Silloin siihen suhtautuminen ja tilanteeseen sopeutuminen saattaa olla terveelle osapuolelle paljon hankalampaa.

 

Mä oon ollut siitä onnekkaassa tilanteessa, että kumppaninani on mielettömän fiksu, empaattinen ja huolehtiva ihminen, joka on ollut asiasta kartalla jo heti alusta lähtien. Meillä se on vaikuttanut enimmäkseen niin, että saatan silloin tällöin tarvita vähän tavallista kuuluvampaa järjen ääntä tai muistutusta siitä, että parhaillaan jylläävä inhottava tunne on vaan hetkellinen ja ne mä myös häneltä saan. Tärkeintä tässä kaikessa mulle on ollut se, että toinen osapuoli on ollut tosi ymmärtäväinen ja halukas auttamaan – se on helpottanut mun kuoppia hurjan paljon ja ollut korvaamaton apu.

 

 

 

 

 

 

Et ole tainnut koskaan tuoda julkisesti esiin mitään poliittista mielipidettäsi, oletko ajatellut tehdä niin koskaan?

 

En oo ja tuskin tuun koskaan tekemäänkään niin. Viimeisimpien presidentinvaalien alla aihe oli usein esillä henkilökohtaisen elämän keskusteluissa ja otteita niistä olisi tehnyt satunnaisesti mieli jakaa täälläkin, mutta oon kuitenkin tyytyväinen siihen, että oon pitänyt tän aiheen suhteen näin tiukan linjan. Politiikkaan kannanottamisen jätän täällä sosiaalisessa mediassa mieluusti muille, mutta esimerkiksi äänioikeuden käyttäminen on juttu, johon kannustan tosi mielelläni!

 

 

Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?

 

Jos lähdetään siitä, että vielä muutama vuosi takaperin en olisi todellakaan osannut arvata olevani nyt tässä nykyisessä tilanteessani, niin jännityksellä odotan mitä tulevat vuodet tuo tullessaan! Viiden vuoden päästä mä oon 28-vuotias, mutta kaikki muu onkin täysin avoinna – saatan hyvin olla opiskelemassa tai vaikka jossain tosi yllättävässä työssä, voin asua joko kaupunkikodissa tai omakotitalossa vähän kauempana keskustasta ja perheenlisäystäkin saattaapi mahdollisesti olla – joskin toivottavasti vielä vaan koiran verran. Lukakin alkaa pikkuhiljaa päästä papparaisikään, mutta elämänilo ja vauhti on toivottavasti läsnä vielä pitkään. <3 Blogin sen hetkistä tilannetta tai muotoa en osaa näiltä sijoiltani ennustaa, mutta aika näyttää…

 

 

Mitkä on ollut sun aikuisiän merkittävimpiä tapahtumia?

 

Oman koiran hankkiminen, uuteen kaupunkiin muuttaminen, yrittäjyyden aloittaminen ja terapiaan hakeutuminen. Ja se sellainen kovaan tarpeeseen tullut itsenietsimisvaihe, joka oli ajoittain kaikkea muuta kuin helppoa, mutta jonka ansiosta oon kasvanut melkein kuin uuden ihmisen aluksi. Oon kaikesta jo tapahtuneesta kehityksestä tosi ylpeä ja pidän siitä suunnasta, johon oon tässä parhaillaankin kasvamassa!

 

 

Mikä on ollut tärkein asia, jonka opit vuonna 2017?

 

Se, että riskien ottaminen kannattaa. Ja se, että valtavirran mukana ajelehtiminen saattaa olla helppoa, mutta omaa polkua kulkeminen antaa sulle lopulta paljon enemmän. Kannattaa yrittää antaa sellaiselle mahdollisuus.

 

 

 

 

3