334 päivän projekti

 

 

 

Kaupallinen yhteistyö: Ellos

 

 

334 päivää – ei yhtään enempää, eikä yhtään vähempää. Se on aika, joka meillä kesti saada makuuhuoneestamme oikea, viihtyisä huone epämääräiseltä varastotilalta näyttävän väliaikaiskaaoksen sijaan. Aikamoista.

 

Mä oon tunnetusti tyyppi, joka ei turhia kiirehdi. Välttämättömyydet on hyvä olla kunnossa, mutta pelkkää elämänlaadun parannusta tuovien asioiden hoitaminen ottaa lähes poikkeuksetta oman aikansa, sillä jokapäiväinen elämä ei oo varsinaisesti niistä kiinni ja meidän makkari oli yksi sellaisista projekteista. Melkein vuoden ajan se oli huone, jossa käytiin ainoastaan pukemassa sekä tietenkin nukkumassa. Sängyn lisäksi sieltä löytyi yöpöydän virkaa toimittava keittiöjakkara, ylitsepursuavan täyteen ängetty vaaterekki, satunnaisia pusseja sekä nyssyköitä ja jo vakiopaikalleen juurtuneet Ikea-kassit täynnä kirppiskeikkaa odottelevia vaatteita. Maton paikan oli täyttänyt yksi pikkuruinen talja, jotta varpaat ei jäätyneet sängystä noustessa ja puolipuhtaiden vaatteiden (tiedätte varmaan ne, jotka ei oo tarpeeksi puhtaita kaappiin laitettavaksi, mutta joiden paikka ei oo vielä pyykkikorissakaan?) röykkiöt oli vallannut oli vallannut suurinpiirtein kaiken muun vapaan läänin. Vuoden vaihtuessa otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja päätin, että nyt on aika jättää hurjat hukkaneliöt taakse ja tehdä makuuhuoneesta osa meidän kotia. Sellainen kodikas osa, jossa viihtyy muutenkin kuin pakosta ja jonka kehtaa esitellä myös vieraiden ilmestyessä tupatarkastukselle.

 

Ja nyt se on vihdoinkin sellainen! Saanen esitellä: uusin suosikkiosani kodistamme.

 

 

 

 

 

 

 

Heti oven vasemmalle puolelle avautuvaa seinää koristaa kolme symmetristä hyllyä sekä punottu seinäkoriste. Halusin seinille tällä kertaa vähän jotain muutakin kuin niitä ainaisia tauluja ja nää sopi tuohon mielestäni kuin nakutettu! Toi roikkuva muratti tuo mukaan myös kivaa syvyyttä ja no, vihreä nyt piristää yleensäkin huonetta kuin huonetta.

 

Psst! Koska ei viitsitty tehdä seinään reikiä, niin päädyttiin ripustamaan kaikki härpäkkeet muovisilla koukuilla, jotka kiinnitetään pintaan jämäkällä tarralla. Ne oli musta tosi helppo ratkaisu ja vaikuttaa (ainakin toistaiseksi) myös hyvin kestäviltä. Toivotaan, että muratit ei oo ihan heti lattialla. :-D

 

 

 

 

 

 

 

Toiselle seinälle ripustettiin puolestaan muutama koristeskeittilauta, jotta sisustuksessa on myös ripaus jotain poikaystävänkin omaa. Kyseisten dekkien design on onnekseni jopa harvinaisen silmäämiellyttävä ja alun epäröinnistäni huolimatta noi sopii tohon sängyn päälle tosi nätisti.

 

 

 

 

 

 

 

Senkin päältä löytyy juuri nyt kaikkein rakkain ja pitkäikäisin kasvini, pari söpöä purkkia sekä elämäni ensimmäiset tuoksupuikot! Tiedättehän, kun kaikissa kodeissa on aina se oma ominaistuoksunsa? Oon pohtinut pitkään, että onkohan meidän kotona mitään vastaavaa (tai että entä jos se olisikin joku vähemmän miellyttävä tuoksu), sillä itsehän sitä harvemmin edes haistaa. Nyt otin kuitenkin ohjat omiin käsiini ja varmistin, että meidänkin kodillamme on ominaistuoksunsa ja että se tuoksu on ihana puuvillankukka.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mulle yksi kodin tärkeimmistä jutuista on lähes vastustamattoman mukava sänky. Sellainen, johon tekee mieli upota hyvissä ajoin illalla ja jossa nukutut unet on vertaansa vailla. (Ja tietenkin myös sellainen, josta vastahakoisesti noustessaan haaveilee jo siitä hetkestä, kun seuraavan kerran pääsee taas pujahtamaan peiton alle.)

 

Mä pidän paksuista, lämpimistä peitoista sekä muhkeista tyynyistä, joita täytyy aina olla muutama, mutta parhaita on kuitenkin lakanat, jotka nostaa edellämainitut lähes uudelle levelille. Tilasin meille mintunvihreät puuvillaperkaalilakanat ja vaikka perkaali olikin mulle ennestään tuntematon lakanatyyppi, niin on pakko paljastaa, että nää ampaisi käyttömukavuutensa puolesta heti lakanavarastomme kärkisijoille. Rapea, joskin silti sileä, materiaali tuntuu iholla ylellisen viileältä, näyttää kauniilta ja pysyy kuulemma hyvänäkin pitkään.

 

 

 

 

 

 

 

Päiväpeitteena meillä toimii tämä, helmalakana on puolestaan tämä pellavainen vaihtoehto. Sen helman pituus on itseasiassa 45 senttiä, mutta vähän kikkailemalla sen sai asettumaan nätisti myös meidän tavallista matalampaan sänkyyn.

 

 

 

 

 

 

 

Lasiovinen senkki on sekin alunperin Ellokselta tilattu, mutta se ei liittynyt tähän kampanjaan mitenkään. Se on vielä toistaiseksi tyhjillään, sillä täytyy ensin vähän miettiä miten sen sisällön saisi täytettyä ilman, että lopputuloksena olisi epäsiisti sekamelska…

 

Ellos on ollut jo vuosikausia suosikkinettikauppojani sisustuksen suhteen ja sieltä onkin tullut hankittua aikojen saatossa niin sohvapöytiä, vaaterekkejä ja jalkalamppuja kuin pienempiäkin sisustusjuttuja. Mun ei-niin-harvinaista ajanvietettä on käydä selailemassa sieltä löytyviä kalusteita ilman mitään ostoagendaa ja haaveilla, miten niitä voisi mahdollisesti käyttää tulevaisuuden asuntojen sisustuksissa. Ikkunashoppailua parhaimmassa muodossaan!

 

 

 

 

 

 

 

Yksi meidän makuuhuoneen parhaista jutuista on se, että mullakin on nyt ihan ihkaoma työpiste. Tähän asti oon työskennellyt vaihtelevasti niin keittiönpöydän ääressä, sohvalla röhnöttäen kuin poikaystävänkin tietokonepöydällä sen ollessa vapaana ja se on menetellyt, mutta ongelmallisia on ollut etenkin ne päivät, jolloin en ookkaan yksin kotona. Silloin mun on täytynyt sulkeutua makkarin rauhaan kirjoittamaan ja koska huoneen ainoita kalusteita on ollut sänky, niin sen vähäisenkin ergonomian on saanut unohtaa.

 

Nyt mulla on viimein oma pikkuruinen, kasveilla kehystetty, työpiste, joka sopii tuohon nurkkaan kuin nenä päähän ja oon siitä superinnoissani! Ei oo tainnut mennä vielä päivääkään, jolloin en olisi istunut sen ääressä näpyttelemässä…

 

 

 

 

 

 

 

Sängyn toisen puolen yöpöydän virkaa toimittaa siskolta saadut kuutiohyllyt, jotka toimii samalla tukevana kasvipöytänä meidän liuska-aralialle. Toi nurkkaus näytti aiemmin vähän tyhjähköltä, mutta tollainen astetta suurempi kasvi oli siihen juuri sopiva lisäys.

 

 

 

 

 

 

 

 

Siltä näyttää juuri nyt huoneessa, jossa oon viettänyt suurimman osan menneistä päivistäni – pöydän ääressä konetta näpytellen, viltin alla makoillen, aikaansaannostani ihaillen ja jo pelkälle kunnollisen maton omistamiselle hykerrellen. Päivittelen edelleen päivittäin poikaystävälle, kuinka uudistetun huoneen myötä tuntuu melkein siltä, kuin oltaisiin yhtäkkiä muutettu täysin uuteen kotiin. Vihdoin kaikki vajaista 60 neliöstämme on oikeassa, aktiivisessa käytössä, eikä yhtäkään oo heitetty turhan takia hukkaan.

 

334 päivää se vaati (julistettakoon se henkilökohtaiseksi saamattomuusennätyksekseni), mutta nyt sisäisen kotihiireni tyytyväisyys on äärimmillään.