Heti ensimmäiseksi: ihanaa joulua kaikille sinne ruutujen toiselle puolen! <3 Päätin eilen pitää ihan kokonaisen vapaapäivän blogista ja siksi huikkailenkin jouluntoivotuksia vasta näin joulupäivän puolella, mutta ei se oo niin pilkun päälle.
Meidän jouluaatto sujui ihanan perinteisissä merkeissä mun perheen luona Lahdessa, jossa oli käynnissä ihan täysi talvi. Aamu aloitettiin tuttuun tapaan riisipuurolla ja mantelin metsästyksellä Joulupukin Kuumalinjan pyöriessä taustalla, myöhemmin päivällä lähdettiin mummolaan valmistelemaan porukalla iltapäivän jouluateriaa ja syömään mahamme (vähän liiankin) täyteen. Aikaisemmista vuosista poiketen joulupukki ei tällä kertaa tullut mummille kylään, sillä nuorin siskoni oli pari päivää sitten pamauttanut äitille, että ”katsoin muuten Wikipediasta, että joulupukki on satuolento” 😀 No, hyvin pärjättiin ilmankin! Myöhemmin kotona käytiin perinteisessä joulusaunassa, syötiin vielä ”vähän” lisää ja pelattiin pelejä myöhään yöhön asti. Viime vuonna meidän perinteinen joulukokoonpano oli mun osalta vajavainen, tänä vuonna Sara oli puolestaan pallon toisella puolella seikkailemassa. Saa nähdä millä porukalla ensi joulu menee, sillä meillä on ollut vähän alustavasti puhetta, että tuleva joulu tulisi vietettyä ehkä poikaystävän perheen kanssa ulkomailla… No, sitä ei tarvitse miettiä nyt!
Äsken laitettiin taas kamppeemme kasaan ja nyt istutaan parhaillaan autossa matkalla toiseen mummolaan. Radiosta soi joululaulujen sijaan Florence + The Machine, aurinko paistaa kirpeässä pakkassäässä ja meitä ympäröi sumupeitteen alla olevat lumiset pellot, joita jatkuu silmänkantamattomiin. Parasta, että saatiin tällainen keli jouluksi.
Nyt kone menee kiinni, sillä ollaan ihan pian perillä ja mä aion olla tänäänkin lomalla. Nautitaan tästä! <3
4
Ihana ihana postaus!? Hyvää joulua myös sinne? mistä on toi viininpunanen asu??
Se on Nellyltä tilattu! 🙂
Mikä ihana punainen neule sulla on takin alla?:)
Se on Mangon alesta <:
Ihanaa joulua myös sulle! Täälki on syöty eilen kotona ja tänään vaarin luona ihan liikaa, alkaa housut puristaa 😀 Joulu on ihana, mut onneks se on vaan kerran vuodessa 😀
Hahah, housut puristaa jo täälläkin 😀
Ihania kuvia <3 Toivottavasti sulla oli rentouttava joulu.
Oli! <3
Haha en kestä Lukan ilmettä tossa kuusenalus kuvassa, ihana 😀 Ihania kuvia muutenki!
Mää niin arvostan sua Annika kun osaat ottaa lomaa näistä blogihommista! Rentoudu ja lomaile nyt oikeen huolella. 🙂
Ihanalta joululta kuulostaa ja vähän kade tosta lumesta olen <3 Tänne kun ei sitä lunta sitten tullut. Joulussa on kyllä parasta juuri yhdessäoleminen ja se että voi vain olla, ilman paineita mistään. Kummasti sitä näin joulunpyhien jälkeen kaipaa taas sitä arkea ja tiettyjä rutiineja 😉
Onpa sulla super kiva pipo! Mistä mahtaa olla hankittu? 🙂
Se on H&M:n!