Tän vuoden pikkujoulukausi on nyt korkattu!
Oltiin eilen Radisson Seasidessa Nellyn järkkäämissä pikkujoulubailuissa ja vitsi, miten sairaan kiva ilta olikaan. Aloitettiin juhlat illallisella, jonka aikana pöytään kannettiin shotteja ja myöhemmin ohjelmassa oli muunmuassa Alman keikka. Saman katon alla oli ihan järjetön määrä tuttuja ja bileet jatkui pitkälle aamuyöhön asti. Me myös yövyttiin samassa hotellissa ja oli ihanaa, kun missään vaiheessa ei tarvinnut liikkua ulos sateeseen, vaan väsähtäessä pystyi vaan ottamaan hissin oman huoneen eteen. Best! Instagramissa arvottiin aiemmin tällä viikolla pari lippua kyseisiin bileisiin ja yksi eilisen kivoimmista jutuista oli se, kun törmäsin erääseen liput voittaneeseen lukijaani, jonka kanssa ollaan tavattu ekaa kertaa ikuisuus sitten (enkä muuten liioittele, siitä on nimittäin ainakin viisi vuotta) Ruississa ja siitä tuli jotenkin erityisen hyvä mieli. Mieletöntä, että jengi pysyy mukana noin sairaan pitkiä aikoja. Terkkuja sinne, ihana!
Juhlien pukeutumisteemana oli glitter ja se myös näkyi – jopa poikaystävän sukatkin oli valittu teeman mukaisesti. Mulla oli päällä avaraselkäinen paljettimekko (täältä), mustat nilkkurit (täältä) sekä H&M:n ihanat pallokorvikset ja tykkäsin kokomustasta lookistani tosi paljon! Tein kerrankin vähän tummemman silmämeikin (räpelsin tekoripsiä silmiin varmaan puoli tuntia :-D) ja hiukset jätin ihan vaan vapaaksi. Mun tulee harvemmin laittauduttua näin pitkän kaavan mukaan ja siksi vähän enemmän panostuksen kanssa oli tosi nätti ja naisellinen olo!
Tänään nukuttiin jättikokoisessa sängyssämme pitkään ja aloitettiin meidän päivä mimosilla sekä hangover brunchilla. Nyt väsyttää ja päätäkin jomottaa, mutta se ei edes haittaa, koska eilen oli niin hauskaa, että se oli täysin tän arvoista. Kiitos mielettömistä juhlista, Nelly!
– Postaus sisältää mainoslinkkejä –
0
Vitsi sä näytät hyvältä! Ja toi mekko näyttää superkivalta! Raapiiko noi paljetit kauheesti käsiä?
Siis maailman paras idea et ootte jääny sinne hotellii nukkuu!! Ihan unelmaa! Kotimatkat on ne kaikista kurjimmat aina ?
Kiitos! <3 Koko mekossa on ”sisäkangas”, niin paljetteja ei edes tunne päällä. Se on mallinsakin vuoksi ihan sairaan mukava!
Ei vitsit oot upee!!
<3 <3
WAU!!
Kiitos <3
Hei IHANA lookki! <3 Onkohan noi korvikset uudet…?
Korvikset on ihan upouudet! Niin hyvä löytö H&M:stä! <3
Tollasia kenkiä oon etsinyt kanssa omiin tuleviin pikkujouluihin.. Mistähän ne mahtaa olla? Näytät muuten häikäisevän upealta!
Hupsis.. sieltähän se linkki löytyikin 🙂