title image

Osa-aikayksinäinen

Osa-aikayksinäinen

Tiistai-iltapäivä. Istun mun paikaksi muodostuneessa sohvannurkassa ja kuuntelen auki olevasta ikkunasta, kun sade ropisee voimakkaasti viereiseen peltikattoon. En tiedä mitä tekisin tänäänkään, mutta sateella kotona istuskelusta tulee vähän vähemmän huono omatunto kuin aurinkoisina päivinä.

 

Voisin sanoa, että oon kokenut itseni nyt viimeaikoina osa-aikayksinäiseksi. En viikon jokaisena  hetkenä, mutta aina satunnaisesti. Viihdyn hyvin yksinäni, tykkään puuhailla asioita itsekseni ja viettää aikaa koiran kanssa touhuten, mutta yksinäinen olo iskee välillä silloin, kun tekisi mieli kaverin seuraa, mutta kukaan ei oo syystä tai toisesta saatavilla – oli kyseessä sitten välimatka tai muut menot. On tosi eri asia olla yksin kuin yksinäinen.

 

dsc_4574

 

Oon ehkä ennenkin maininnut siitä, kuinka mun on joskus tuntunut vaikealta pitää kavereihini yhteyttä, sillä mulle on tullut fiilis, että tunkeilen ja yritän väkisin tyrkyttää ystävyyttäni toiselle. Jossain vaiheessa päätin heittää turhat mietteeni romukoppaan ja muuttaa ajattelutapaani sen suhteen, etten enää pitänyt oma-alotteista yhteydenottamista toisen häiritsemisenä – tiesinhän itsekkin, kuinka kivalta se tuntui, kun kaveri otti suhun itse yhteyttä. Onnistuin sivuuttamaan aikaisemmat ajatukseni pidemmäksi aikaa, kunnes huomasin homman ajautuneen lopulta siihen, että jouduin itse olemaan lähes jatkuvasti se aloitteentekevä osapuoli ja loppujenlopuksi en enää jaksanut tehdä kaikkea duunia itse. Ystävyys on aina kahden kauppa.

 

Huomasin, että tietyistä kavereista kuului enää oikeastaan vaan sillon, kun oltiin jotain vailla – oli kyseessä sitten palvelusten tekeminen tai esimerkiksi mun työn hyödykkeistä hyötyminen. Ikävämmältä tuntui kuitenkin se, kun yritit vielä silloin tällöin ehdottaa muutamille ystäville jotain kivaa tekemistä, mutta aikaa ei ollut joskus edes viestiin vastaamisen vertaa – siitäkään huolimatta, että mun aikataulut on työtilanteeni puolesta tosi joustavat ja saan sovellettua ne tarvittaessa toisen menoihin sopiviksi. Yksi mieleenpainuvimmista jutuista oli, kun muutama kuukausi sitten eräälle kaverille tapaamista ehdottaessani hän vastasi, että nyt on kova kiire, mutta elokuussa on varmasti aikaa. Siis reilun kolmen kuukauden kuluttua. Jos noin 2500 tuntiin ei liikene aikaa yhdelle lounashetkelle, yhteiselle iltakävelylle tai edes lyhyelle juttutuokiolle, niin tulee väistämättäkin sellainen olo, että onkohan tässä nyt kuitenkaan sitten ihan kovin tärkeä.

 

dsc_4570

 

Mä koen olevani sosiaalinen ja oikeesti kiva tyyppi, mutta en oo vaan onnistunut löytämään lähelleni kovin montaa ihmistä, jonka kanssa olisi sellainen aito, luonnostaan syntyvä yhteys. Nykyään ystävystyminen on mulle myös jokseenkin vaikeaa, sillä harmillisen monta kertaa oon huomannut, että mun ystävyydessä on kiinnostanut enemmän se sosiaalisen median antama kuva musta kuin ihan oikea Annika. Muistan mietiskelleeni näitä asioita jo muutama vuosi takaperin, kun tuntui siltä, että kaikilla oli jo tiiviit kaveriporukat ja syvät ystävyyssuhteet valmiina, eikä mihinkään tuntunut oikein mahtuvan mukaan. En osaa olla kateellinen materiasta, mutta pakko myöntää, että oon välillä ihan vähän kateellinen niille, joilla on aina joku jonka kanssa mennä lounaalle, lähteä päiväretkelle, jota pyytää kylään tai jonka kanssa lähteä ulos ilman viikkokausien suunnittelua.

 

Toisaalta koen, ettei mulla oo oikeutta tuntea näin, sillä Suomessa on tuhansittain oikeesti yksinäisiä munkin ikäisiä ihmisiä, joilla ei oo edes sitä mitä mulla on. Mulla on kuitenkin paras mahdollinen poikaystävä, johon voin luottaa sataprosenttisesti ja jonka viereen pääsen joka ikinen ilta nukkumaan, vaikka päivisin ei ookkaan kovin aikaa olla yhdessä. Mulla on ihana paras ystävä, jonka kanssa tiedän olevani vielä mummelinakin läheinen, vaikka nähdään nykyään harvoin eri kaupungeissa asuessamme. On myös kourallinen kavereita, joiden kanssa oon tekemisissä silloin tällöin ja oon siitä tietenkin iloinen, niin samalla kaikki ne jäljelle jäävät päivät tuntuu vielä vähän tyhjemmiltä.

 

En mieti asiaa nykyään kovin useasti, mutta välillä on vähän huonompia päiviä ja tänään oli yksi sellaisista. Näin kesäaikaan tää aihe nostaa useemmin päätään, kun pitäisi olla kokoajan pää kolmantena jalkana ottamassa kaikki irti kesästä ja somen mukaan kaikki muut tekeekin niin, mutta suurin osa sun ajasta tulee vietettyä ihan vaan yksinään – myös silloin, kun se ei välttämättä niin kovin huvittaisi. Edellisen postauksen saariretkellä ois ollut kivaa, jos mukana ois ollut ystävä, mutta onneksi me pärjätään yleensä hyvin ihan vaan kahdestaankin.

 

Muistattehan, että kaikki te ystäväliudan omistavat ootte tosi onnekkaita tyyppejä – älkää pitäkö ystäviä koskaan itsestäänselvyytenä. <3

162 Comments
  • July 18, 2017

    Kuulostaa niin tutulta. Kavereita on jonkin verran ja etenkin nyt kesällä kun kaikki on muualla, on välillä vähän yksinäistä. Tykkään olla itsekseni ja puuhailla juttuja, mutta etenkin tapahtumissa käynti ja muu on niin paljon kivempaa kun on joku jonka kanssa se jakaa. Mulla ei tällä hetkellä ole sellaista kaveripiiriä josta löytyisi aina joku lähtemään lounaalle ja oonkin aika tehokkaasti karsinut pois ne, joihin piti aina itse olla yhteydessä jotta voitaisiin nähdä – ja sehän kävi melko helposti kun ei toisesta ole sen jälkeen kuulunut. Tuttavapiiristä myös löytyy tyyppejä jotka mielellään käyttää hyödykseen etenkin meikän valokuvaustaitoja sillä varjolla että “molemmat saadaan jotain”, vaikka musta otetut kuvat onkin sitten melko käyttökelvottomia – ollaan siis yhteydessä kun jotain tarvitaan. Tiedän että ei saa nillittää ja valittaa ja osa on vielä yksinäisempiä kuin me, mutta samaistuin niin hyvin tuohon fiilikseen että vaikka on laaja kaveripiiri ja ihana poikaystävä, ei se aina tarkoita etteikö voisi olla yksinäinen.

    hanna
    http://www.hannamariav.com

  • Aino
    Reply
    July 18, 2017

    Sama täällä! Oikeestaan täsmälleen sama, mutta sillä erotuksella, että mä en oo vielä uskaltautunut ottamaan sitä askelta, että jaksaisin itseäni ns. tyrkyttää kavereille, Usein saatan tehdä niin, että kysyn yhdeltä kaverilta haluaisiko hän lähteä esim leffaan, mutta jos tuo kaveri kieltäytyy, niin en sitten kysy keltään muulta ja jään “surkuttelemaan” kotiin sitä, kun oon yksin. Mullakin on kuitenkin poikaystävä ja niitä kavereitakin jonkin verran, joten niissä tilanteissa täytyy yrittää muistaa, etten ihan yksin en ole. Tällä hetkellä jännittää, kun poikaystävän työn takia täytyy nyt syksyllä muuttaa ulkomaille. Siellä nimittäin oon aluksi varmasti ihan yksin (poikaystävää lukuunottamatta), ja tulisi siis ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa tehdä uusia tuttavuuksia ja tunkea itseään niihin tilaisuuksiin mukaan. Katsotaan miten käy!

  • Jp
    Reply
    July 18, 2017

    Voi Annika, voin niin samaistua sun sanoihin!! Täällä kans toinen aika ajoin yksinäinen, ja itsekin tullut mietittyä joitakin ystävyyssuhteita, miltä pohjalta ovat “rakentuneet”. Myös itse saa usein olla se joka ehdottaa jotain ja ottaa ensimmäisenä yhteyttä.. “Kiva” kuulla ettei oo ainut näiden ajatusten kanssa.. Vaikutat niin mukavalta ihmiseltä, aidolta ja helposti lähestyttävältä, sellaiselta johon haluaisi just tutustua pintaa syvemmälle, sitä pintaa mitä juuri täällä somessa oot jakanut, se lopulta kuitenkin kertoo niin vähän. Mutta se kuva mitä se mulle on antanut, vaikutat ihanalta ystävältä.

  • Väliaikaisesti työtön
    Reply
    July 18, 2017

    Täälä vähän sama homma. Justiin muutettiin poikaystävän kanssa turkuun eikö tunneta täältä oikee. Ketään. Yksi lukiokaveri on onneksi mutta ei mekään niin useasti nähdä. Ja paras ystävä jäi takas kotipaikkakunnalle. Tällä hetkellä olen myös työtön joten päivät kuluu töissä mietiskellen että mitä sitä tekisi seuraavaksi. Joskus tälläistäkin.

    • Väliaikaisesti työtön
      Reply
      July 18, 2017

      *kotona mietiskellen

      • Anonymous
        July 18, 2017

        Täällä kans ois ens kuussa muutto Turkuun poikaystävän perässä ja kauhulla odotan miten sopeudun kun ei oo ku yks oma tuttu siellä.. Mutta toivottavasti sä saisit ajan kulumaan ja mäki sitte pikkuhiljaa! :)

      • Yksinäinen
        July 18, 2017

        Apua mullakin on kohta muutto turkuun, kun poikaystävä sai opiskelupaikan sieltä! Vähän jännittää että saako sieltä kavereita ku ei itsellä tosiaan oo sitä opiskelupaikkaa(ainakaan vielä) tai töitä..

    • Sanni
      Reply
      July 18, 2017

      Täällä yks turussa jo hetken asunu, mut uusien läheisten ystävien saaminen silti jääny. Läheisiä ihania ystäviä kyllä on, mutta kun asuvat 200km päässä. En oikeastaan tunne oloani kyllä yksinäiseks, mut välil ois kiva käyä jossain jonkun muun ku sen parhaan ystävän = poikaystävän kanssa :D

      • Vera
        July 18, 2017

        Onpas täällä paljon Turussa asuvia/sinne muuttavia kaveria vailla olevia! Terkuin yksi samanlainen… Pari hyvää kaveria täältä jo löytyy, mutta uudet tuttavuudet olisivat tervetulleita. Meidän pitäis varmaan olla seurana toinen toisillemme! :D

      • Ella
        July 18, 2017

        Mä voin olla teidän uusi Turkuystävä! Muutin opiskeluiden perässä ja pienestä opiskelijapiiristä ei löytyny heti oikein kavereita, töistä onneks sit muutama. Yksinäisyys vaivaa, varsinlon kun Turkulaisella poikaystävällä kaikki lapsuuden kaverit täällä :(

      • Anu
        July 19, 2017

        Minä muutin Turkuun 8 vuotta sitten poikaystävän perässä ja Annikan teksti oli kuin minun suusta. Minulla ei vieläkään ole kuin 2 ystävää ja toinenkin muutaa ihan kohta Kiinaan. Tunnen että olen vaan haitaksi sitten tälle jäljelle jäävälle kaverille. Ja minä olen Aina se joka ottaa yhteyttä. Mulle soittaa vaan äiti ja avomieheni jos hän ei ol kotona. Ei uusia ystäviä saa enää helposti yli kakskymppisenä kuin teininä.

      • V
        July 19, 2017

        Pitäiskö sitä pitää tässä joku kaunis kesäpäivä joku miitti johonkin Turun puistoon? Mäkin muuttanut tänne viime syksynä, toki on jonkun verran kavereita ja hyvän päivän tuttuja, mutta silti aikalailla töistä tullessa tulee vietettyä aika kahden koirulin kanssa. Mulla just ero takana ja senkin takia pieni totuttelu tähän yksin elämiseen. ?

      • Heini
        July 20, 2017

        Täällä myös yksi Turussa asuva, joka tuntee olevansa yksinäinen. Työpäivien jälkeen ei tule hirveästi yksin lähdettyä ja tutustuttua uusiin ihmisiin..

      • tea
        July 23, 2017

        Täällä olisi kans suunnitelmissa muuttaa Turkuun haavena saada töitä ja opiskella avoimessa yliospistossa. Minullakaan ei kavereita tai edes tuttuja Turussa ole, joten enemmän kuin mielelläni tapaisin uusia tuttavuuksia:) Omat kaverini asuvat suurin osa Pohjois-Suomessa, joten heitä tulee muuttoni jälkeen näkemään varmasti harvemmin :/

      • Anonymous
        July 27, 2017

        Hyvin pystyn samaistumaan Annikan tekstiin ja muutenkin keskustelussa olevaan teemaan. Itse muutin poikaystävän perässä pari vuotta sitten Lahteen, jättäen kaikki läheiset ihmiset pk-seudulle, myöskin harrastukset ja vanhan tutun työpaikan. Yksinäisyys oli todella vahvasti arjessa läsnä (varsinkin kuin tuota samaa Annikan kuvaamaa yksinäisyyttä esiintyi jo pk-seudullakin asuessa), vaikka vihdoin saikin olla saman katon alla oman rakkaan kanssa. Se, että löysi poikaystävän kautta muutaman ihmisen, joiden lopulta uskoi pitävän oikeasti seurastani, helpotti yksinäisyyttä todella paljon, Nyt he ovatkin elämässäni todella tärkeitä ihmisiä ja ilman muuttoa en heihin olisi samalla tavalla päässyt tutustumaan. Toisaalta myös pk-seudun rakkaat ihmiset ovat pysyneet elämässäni vaikka välimatka kasvoi. Ehkäpä jopa tämä välimatka on joiltain osin korostanut tiettyjen ihmissuhteiden tärkeyttä ja sitä kautta yhteydenpidon tiivistymistä. Mutta edelleen näin parin vuodenkin jälkeen Lahti tuntuu välillä todella yksinäiseltä, kun muille on vanhoissa kaveripiireissä omat juttunsa. Sitten vain täytyy itse keksiä yksinään kivaa tekemistä ja muistaa, ettei se ole itseltä pois, vaikka ystävät välillä pitävät hauskaa muissa porukoissa. Joka tapauksessa, KIITOS Annika, kun kirjoitit tästä ja näytit, ettei tämä ole vain oman pään sisällä oleva juttu.

    • Anonymous
      Reply
      July 18, 2017

      Mullakin muutto syksyllä edessä poikaystävän perässä uudelle paikkakunnalle! Jännittää ja pelottaa jäänkö ihan yksin uuteen kotiin vai löytyyköhän jostain kavereita.

      • Anonymous
        July 19, 2017

        Hei hitto vie tässähän pitäis oikeesti sopii joku tapaaminen kaikki me uudet ja vanhat turkulaiset, nii sais uusii kavereita!! :D

      • sanni
        July 19, 2017

        Noni kuinkas me luodaan joku ryhmä jossain et voitais jutella ja nähä :D

      • Vera
        July 19, 2017

        Kannatan ehdottomasti tapaamisen sopimista! Nyt vaan tosiaan joku ryhmä pystyyn, olisko fb sille oikee paikka? :)

      • Anonymous
        July 20, 2017

        Mä oon ehottomasti mukana jos teillä ois intoa miitata porukalla!

      • Vera
        July 20, 2017

        Mulla on ainakin intoa, haha :D toivottavasti muutkin turkutyypit pyörii vielä täällä kommenteissa! Kahvilakerho turku-fb ryhmään vois liittyä (just painoin liity nappia) ja sopia siellä miittiä tai luoda oman ryhmän vaikka just turkuystävät nimellä :) tapaamista odotellessa!

      • Anonymous
        July 21, 2017

        Todellakin ois intoa :) vähän ihanaa et moni innostunu, enpä oo koskaa ajatellu et tällastaki kautta vois ehkä tutustuu uusiin ihmisiin! Laitoin kans liittymispyynnön tohon fb-ryhmään :)

      • V
        July 22, 2017

        Mäkin pistin liittymispyynnön tuohon ryhmään ? Tietty jos joku jaksaa tehdä ihan oman ryhmänkin niin mikäs siinä!

      • Sanni
        July 23, 2017

        Oma ois kiva mikä ois hauska nimi :D

    • tea
      Reply
      July 23, 2017

      Minulla on kans samoja havaintoja eri ystävyyssuhteista. Nuorempana tuli hengailtua monien kavereiden kanssa, mutta nykyään suurin osa niistä on kaikonnu ja jäljelle jääny vain ne, joiden kanssa pystyy olemaan vapaasti oma itsensä ja ilman mitään ehtoja tai vaatimuksia toiselta. Toisaalta tykkään viettää paljon aikaa yksin, mutta eihän sitä yksinoloa kauaa jaksa. En tiedä, onko tämä jonkin sortin “kohtalo” ku päädyin lukemaan tätä postausta kommentteihin asti nimittäin itsekkin on tarkoitus syksyllä muuttaa Turkuun töiden ja avoimessa opiskelun perässä. Töitä ja opiskelupaikkaa avoimessa minulla ei vielä ole joten saa nähdä millasta arki siellä tulee olemaan.. Minullakaan ei siellä tuttuja ole joten jos olette perustamassa tapaamisryhmää tai vastaavaa nii enemmän kuin mielelläni voisin liittyä seuraan:)

  • July 18, 2017

    Mulla on aivan samanlaisia fiiliksiä kuin sulla. Helsinkiin muuttaessani vanhat kaverit jäivät edelliselle paikkakunnalle, joita näen nykyään harvoin. Tuntuu jotenkin vaikealta luoda uusia ystävyyssuhteita. Oon oikeastaan melkein aina yksin, jos poikaystävä on töissä ja se harmittaa, koska mulla olisi aikaa ystäville ja koen olevani oikeesti kiva tyyppi. Välillä, todella harvoin saatan nähdä ystäviä, mutta senkin tapaamisen suunnitteluun on pitänyt vaivata päätä, kun aina ei ne aikataulut mene yhteen.

  • emmmi
    Reply
    July 18, 2017

    Allekirjoitan sun tuntemuksia myös itse.. oma poikaystäväni ja avopuolisoni on pras ystäväni, mutta välillä ehdottomasti kaipaisin myös parasta tyttökaveria kenen kanssa jakaa tyttöjenjuttuja.. minulla on 4 hyvää kaveria ja lisäksi kavereita joiden kanssa voi tehdä ja nähdä mutta ystävää ei ole välttämmättä enää. Tunnen myös usein olevani ulkopuolinen näiden kavereiden kanssa jotka ovat muodostaneet omia tiivitä ryhmiä tai pareja. myös jos ollaan ulkona niin nämä kaverini moikkailevat kokoajan kaikkia ja itse seison vaan ringin ulkopuolella kunnes he ovat vaihtaneet kuulumiset. Saatan tuntea näitä heidän tuttujaan nimeltä mutta muutamaa sanaa enempää en osaa sanoa. Syksyllä aloitan uudessa korkeakoulussa kotikaupungissani tosin mutta toivon sieltä löytäväni uusia kavereita :) tsemppiä annika, tiedän miten kurjalta välillä yksin oleminen tuntuu. Ja nimenomaan tuo yksin ja yksinäinen termien ero niinkuin sanoit. Chisun biisissäkin sanotaan “mä halusin olla vapaa ja yksin mut joku sarvipäinen lisäs siihen -äinen.. toivottavasti ystäväsi oppivat arvostamaan sun seuraa eikä pidä sua itsestäänselvyytenä. Vaikka tunnin mittainen iltakävely kaverin seurassa antaa niin paljon ja jokaisella pitäisi olla kyllä tunti antaa viikostaan ystävälle. Koen myös samoja fiiliksiä sun kanssa tosta viestinlaittamisesta ja tungettelun fiiliksestä. Omassa elämässä on myös liikaa kuullut “katotaan sitten ens viikolla tai katotaan sitten lähempänä tän ja tän jälkeen” liian usein se jää siihen kattomiseen. Ihanaa aurinkoista kesää <3 anna aikaa niille ihmisille ketkä ovat valmiita antamaan aikaa ja vilpitöntä ystävyyttä myös sulle pus!

  • V
    Reply
    July 18, 2017

    Kuulostaa niin tutulta! Pystyn samaistumaan erityisen hyvin tuohon tapaamisien sopimiseen kuukausien päähän ja näin kesällä tunteeseen kun “pitäisi” olla koko ajan menossa ja pitämässä hauskaa isolla porukalla. Paljon tsemppiä sinne :-)

  • Vera
    Reply
    July 18, 2017

    Mulla on ihan samat fiilikset/ongelmat kuin sulla. Mulla ei oo koskaan ollut paljoa kavereita ja tosi vähän sellaisia joiden kanssa tuntee aitoa yhteyttä. Nyt varsinkin olisin tosi yksin ilman mun kahta kissaa, koska ero pitkästä suhteesta tapahtui muutama päivä sitten. Onneks myös asun porukoilla kesän ja tulevan opiskeluvuoden, niin pärjään paremmin. Kerroin myös kavereille että ero on todennäköinen eikä kovin montaa tuntunut se ihmeemmin kiinnostavan eikä senkään jälkeen heille oo tullut mieleenkään kysyä mitä kuuluu. Joskus sitä tuntee olevansa niin yksin. Toivon, että uudesta koulusta löytyis niitä tosiystäviä.
    Onneks sulla on kuitenkin moni asia noin hyvin. Tärkeempää/arvokkaampaa on kuitenkin muutama hyvä ystävä kuin paljon kavereita.
    Painin muutenkin aika samanlaisten ajatusten kanssa kuin sä. Tuntuu, että ei “kuulu” mihinkään porukkaan. Ja uusia kavereita on hankala saada koska on kokoajan se fiilis että ei kelpaa. Toivon sulle tsemppiä ajatustesi kanssa ja muista olla kiitollinen kaikesta siitä hyvästä mitä sulla on.:) Niin oon mäkin, mutta tällä hetkellä on aika vaikeaa miettiä niitä hyviä juttuja.
    Ps. Tykkään sun blogista, oon lukenut jo kauan lähestulkoon jokaisen postauksen.:)

  • Julia
    Reply
    July 18, 2017

    Samaistun täysin. Varsinkin pari vuotta sitten muuttaneena eri puolelle suomea vaikeutti asioita. Töiden kautta olen saanut yhden ihanan ystävän, mutta tuntuu, että muilla on omat tiiviit porukat johon ei ihan helpolla pääse enää 22 vuotiaana mukaan. Onneksi kotikaupungissa on pari hyvää ystävää, vaikka niitä ei nää ihan joka kuukausi.

  • F
    Reply
    July 18, 2017

    Ihan samat fiilikset täälläkin ! Aika usein koen että ei oikein ole ketään kenen kanssa tehdä kivoja pienkä retkiä ja päädyn usein menemään koiran kanssa ulos istuskelemaan ja nauttimaan. Minullakin on poikaystävä mut ei hänellä ole aina aikaa eikä häntä välttämättä huvita tehdä näitä “tyttömäisempiä” juttuja. Unelmoin myös aika usein että olisi iso kaveriporukka jonka kanssa voisi tehdä retkiä ja olla vaan aurinkoisena päivänä mutta kun ei ole ja en oikein tiedä miten edes yhtä uutta ystävää saisi niin iso kasa niitä on jo vaikea löytää :D mutta olen silti myös kiitollinen niistä ketä mulla on ja onnellinen että minulla on poikaystävä sekä koira ja kissa <3

  • Essi
    Reply
    July 18, 2017

    Voin niin samaistua suhun. Asuin muutaman vuoden muualla ja nyt kun palasin kotiseudulle, niin kaverit ovat löytäneet uusia kavereita ja tuntuu ettei niillä riitä enää aikaa mulle. Oon aina se joka tekee aloitteen ja kyselee että tavattaisko. Sitten kun kaveri jostain syystä peruu treffit, ei hänestä enää kuulu mitään ennen kuin mä kysyn uudestaan saman kysymyksen. Jotenkin turhauttavaa, että oon aina se kakkos vaihtoehto. Jos tulee jotain parempaa tekemistä niin mun kanssa sovitut menot perutaan aina. Asun kyllä poikaystävän kanssa saman katon alla, mutta nyt kun hän meni armeijaan niin voi tätä yksinäisyyden määrää!

  • Nimetön
    Reply
    July 18, 2017

    Hieno postaus! Olen huomannut että itse viihdyn yksinäni, mutta jotenkin some saa olon yksinäiseksi: näyttää että kaikki muut viilettävät sydänystävien kanssa ympäri ämpäri ja itse vietän kaiken aikani lapseni ja aviopuolisoni kanssa ja lomatkin suuntautuvat lähinnä erämaahan lappiin :D mutta oon hankkinut itselleni muutamia tosi hyviä kirjeystäviä ja heistä on tullut mulle oikeita ystäviä :)

  • Meri
    Reply
    July 18, 2017

    Moi Annika! Hyvä postaus, pystyn samaistumaan sun kokemiin fiiliksiin tosi hyvin. Varsinkin kesällä ja somen myötä tulee usein itselle semmonen olo, että täytyisi tehdä koko ajan jotain tosi suurta ja hienoa että kesä olisi paras mahdollinen. Yksinäisyys kolkuttelee usein munkin ovella näin kesäisin. Vuorotyötä tekevänä ja melkein kaikki viikonloput töissä viettäessä jää usein kavereiden näkeminen ihan minimiin ja tulee missattua aikalailla kaikki festarit ja juhannukset jne. Oon tosin onnekas siitä, että mulla on ystäväporukka ja me nähdään melkein viikottain keskenämme. Usein siltikin arjen keskellä yksin kotona istuessa tuntuu että on aika yksin. Uskoisin, että useat tuntevat samalla tavalla (ainakin kun näitä kommentteja lukee) ja yksinäisyydestä ei mielestäni puhuta vieläkään tarpeeksi. Ihanaa, että uskalsit ja halusit kirjoittaa näin aidon postauksen aiheesta. Ihanaa kesän jatkoa sulle, muista ettet ole yksin asian kanssa. <3

  • Tuuli
    Reply
    July 18, 2017

    Hei vau, miten rohkeesti uskalsit kirjottaa tälläsen tekstin! Mutta noi fiilikset on tuttuja täälläkin, mutta mulla ei ole edes poikaystävää. Päivät menee töissä, jossa on sellasia “ihan ok” työkavereita, mutta iltasin oon oikeestaan aina yksin. On mulla kavereita, mutta jotenkin ei vaan tuu enää nähtyä niin paljoa kun kaikilla on millon mitäkin :(

    • Kiira
      Reply
      July 21, 2017

      Mulla on aivan sama tilanne, kuin sulla! :/

  • Riia
    Reply
    July 18, 2017

    Nyt pystyn samaistumaan täysin. En oo hetkeen kuulunut mihinkään suurempaan porukkaan vaikka sisimmissäni haluaisin. Kourallinen on hyviä ystäviä, mutta hekin kuuluvat omiin porukoihinsa niin en aina viitsi “vaivata” heitä. Suurimmalle osalle kavereista olen sanonut heipat kun oon huomannut, että seura kiinnostaa/yhteyttä otetaan ainoastaan silloin kun tarvitsee jotain minulta. Enkä itse koskaan ole heiltä vaatinut minkäänlaisia palveluksia. Mutta onneksi meitä on muitakin ja tsemppiä sinne <3 Pidetään kiinni niistä, jotka ovat pysyneet rinnallamme pyyteettömästi :)

  • Hemppe
    Reply
    July 18, 2017

    Pystyn samaistumaan sun aatoksiin niin hyvin! Mulla jäi kaikki kaverit toiselle paikkakunnalle, kun muutin poikaystävän perässä. On mulla täälläpäin kaks kaveria, mutta tapaamiset heidän kanssaan menee usein heidän aikataulujensa mukaan kun heillä on kiireisempi elämä atm. Oon usein tuntenut itseni todella yksinäiseksi, kun poikaystävällä on taas tällä paikkakunnalla kaikki ystävät ja perhe niin mennä viilettää, kun taas mun jäivät sinne vanhalle paikkakunnalle, ja porukatkin asuvat reilun 150km päässä. :/ Usein istuskelen siis yksin kotona työpäivän jälkeen. Olen yrittänyt nyt töistäkin saada kavereita, mutta ovat sen verran “vanhempaa” porukkaa että löytyy perhettä ja muuta mikä estää usein sen töiden jälkeen näkemisen – minulla kun ei ole lapsia vielä. Lisäksi on tuo sama, etten tahdo tuputtaa itteeni kenellekään (tyhmä ajatus I know). Kesäisin tuntuu, että tää jotenkin eskaloituu kipeämmin kun katsoo muiden some-postauksia kun itse istuu tosiaan siinä sohvan nurkassa. Ja jos haluan noita vähän kauempana asuvia ystäviä nähdä, on aina oletuksena se että minä menen sinne koska he eivät ehdi tännepäin tulla. :D Mulla ei ole kuin kourallinen niitä ystäviä jäljellä just sen takia, kun yhteydenpito on kuihtunut olemattomiin “kiireen” sun muun syyn varjolla, ja sitten ovatkin unohtaneet. Mutta silti on hyvä näin, että ne todelliset ystävät jäivät!

    Tulipas pitkä kommentti ja purettua ajatuksia, mutta tää teksti tosiaan kolahti meikäläiseen ja kovaa! Joten suuri kiitos tekstistä <3

  • Sofiapee
    Reply
    July 18, 2017

    Mulla on vähän huono fiilis siitä, kun aloin seurustelemaan pari vuotta sitten poikaystävän kanssa, niin yhtäkkiä jonkun ajan päästä musta tuntu ettei mulla oo enää yhtäkään hyvää ystävää enää ympärillä. Nähdään poikaystävän kanssa tosi harvoin, eli tunnen itteni yksinäiseksi melkeen joka päivä. Oon “menettäny” mun parhaan ystävän, jota harmittelen joka päivä. Mulla ei oo yhtäkään hyvää ystävää, jolle voisin soittaa aina ku huvittaa tms. En tiiä miks se on niin vaikeeta ottaa yhteyttä siihen entiseen parhaaseen ystävään, koska tiedän, että kun nähdään niin kaikki on ihan samanlaista ku ennen.. On tosi vaikee saada tässä iässä enää sellasia läheisiä ystäviä :(

  • Anskuu
    Reply
    July 18, 2017

    Hyvä postaus! Ja tsemppiä. Osittain tuttuja ajatuksia, omistan muutaman hyvän yståvän. Ja no ehkä yhen kaverin…Mutta en nää niitä usein ja sama, että välillä tuntuu et muut on pitämässä usein hauskaa kavereitten kaa ja mää vaa istun kotona…Toisaalta haluais jonku ison kaveriporukan. Mutta pitää olla kiitollinen nuista muutamasta ystävästä/kaverista, ei se määrä vaan laatu.

  • Eveliina
    Reply
    July 18, 2017

    Kiitti ku sanoit tästä ja toit asian esille. Oon ihan samassa tilanteessa, harmittaa et kaikilla aina kauheesti kiireitä ja tapaamiset pitää sopia etukäteen. Mutta Annika! Sulla on aika paljon somessa tätä vaikutusvaltaa, sua seuraa tuhannet meiän ikäluokan nuoret naiset. Tähänki postaukseen tullu monta kommenttia siitä, että kuinka moni kokee tätä yksinäisyyttä varmasti ympäri Suomea. Sähän voisit vaikka perustaa FB-sivun meille, jotka ettii ystävää lenkille tai kahville. Ja luultavasti sun lukijoista meillä kaikilla on aika paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Halukkaita varmasti ois ja pelkästää se, että muutaman ihmistä löytäs kaverin, ois tosi iso juttu! Musta se olis ihan super ihana idea :) Vitsi kun näkisit tän viestin ja voisit laittaa asian harkintaan.

    • Minna
      Reply
      July 18, 2017

      Tulin tykkäämään tästä sun kommentista!! FB-ryhmä on tosi hyvä idea :)

    • K
      Reply
      July 18, 2017

      Tosi kiva idea toi fb :) niit ryhmiä on niin paljon kaikenlaisia! Olis ihan super et sen kautta sais uusia ystäviä

    • R
      Reply
      July 19, 2017

      Tosi hyvä idea tää FB-ryhmä! Itsekin kun muutin uudelle paikkakunnalle olisin kaivannut jotain tän tyyppistä ryhmää tai edes jotain verkostoa josta löytäis uusia tuutavuuksia. Tosi hankala löytää uusia tuttavuuksia varsinkin pelkän työn kautta.

    • Katariina
      Reply
      July 19, 2017

      Näihin kommentteihin kommentoiden; mikä estää perustamasta sellaista ryhmää itse? Näitä ryhmiä on Facebookissa jo nykyisellään useita, jotka kulkevat esimerkiksi nimellä Kahvilakerho (itse luin näistä ekaa kertaa Jeminan blogista: http://loydankyllaperille.blogspot.fi/2014/08/kahvilakerhoista.html).

      Itselläkin on samoja fiiliksiä kuin Annikalla ja muilla tähän postaukseen kommentoineilla, ja tälläisille kaverinetsintä”palveluille” selkeästi on tarvetta. Musta vois olla hauskaa olla tekemässä tämmöstä fb-ryhmää tai -sivua, tai jotain muuta vastaavaa yhessä jonkun kanssa! Anyone?

    • Minna
      Reply
      July 21, 2017

      Facebookissa on ryhmä Uusia ystäviä, jossa on tuhansia jäseniä etsimässä uusia kavereita. Kannattaa liittyä! Muutin itse Helsinkiin viime vuoden lopussa ja sain sieltä yhden uuden tärkeän kaverin. Kannattaa seurailla ilmoituksia tai vastata sopivalta vaikuttaviin ilmoituksiin, ja sopia tapaaminen. Pelkkä viestittely helposti kuihtuu eikä kaikkien kanssa tietenkään aina nappaa. Tuolla ryhmässä on myös paljon alaryhmiä eri kaupungeille ja harrastuksille. Alla linkki ryhmään sekä lehtijuttuun joka siitä joskus kirjoitettiin.

      https://www.facebook.com/groups/1649926905280278/
      http://www.is.fi/viihde/art-2000001045371.html

  • Itekseen tekijä
    Reply
    July 18, 2017

    Ihana Annika et teit tälläsen postauksen!! Moni ei oo yhtä rohkee ku sä kun kerrot tälläsistä asioista näin aidosti joten oo ylpee itestäst.
    Alotan toista välivuotta ja lukion jälkeen oon oikeestaa täysin samassa tilanteessa. Sillon oli isot kaveriporukat jne mut sitkun aloin tekemään kokoaikasena töitä ja muut jäi niin sanotusti hengailemaan niin elämäntilanteet muuttu ihan erilaisiks. Yritin tänä kesänä elvyttää muutamia kaverisuhteita, mutta huomasin että en vaa enää nauti niistä hetkistä tuntuu et olisin jostai toiselt planeetalta. Onneks mul on ihania siskoja ja myöski paras poikaystävä joka on myös paras kaveri. Asutaan tällä hetkellä eri paikkakunnilla joka tuottaa viel enemmän sitä yksinäisyyttä, mutta onneks tuun toimeen itteni kanssa ja eikös se ookki se kaikista tärkein suhde minkä pitää toimia :) voimii sulle Annika et oo yksin sun ongelman kanssa <3

  • Veeru
    Reply
    July 18, 2017

    Tää teksti oli kuin suoraan mun suusta. Yksin olo on usein mulle tosi mieluisaa ja oikeestaan tarvitsen sitä aika paljon. Mutta on niin paljon sellaisia asioita jotka ois kivempi tehdä kaverin kanssa. Mulla ei oo koskaan ollut mitään kaveriporukkaa, vaikka kavereita muuten onkin. Nyt kuitenkin kun opiskelujen myötä kaikki asuu ties missä päin suomea, ei tuu nähtyä juuri ollenkaan. Ja mulla on sama ongelma etten jotenkin kehtaa häiritä ja ehdottaa jotain yhteistä tekemistä. Haluaisin kuitenkin nähdä, mutta sitten taas jos kukaan ei ota minuun yhteyttä ja ehdota jotain tekemistä, tulee sellainen olo ettei seurani kiinnosta. Surettaa kyllä välillä paljonkin. Tosi paljon jää tekemättä kun jotain juttuja ei vaan viittis tehdä yksin. Mutta suurimman osan ajasta mäkin oon ok. Tsemppiä sulle! :)

    • Marre
      Reply
      July 22, 2017

      Vau, ihanniinku olis mun kirjottama tää sun kommenttk, kaikki täsmää munki kohalla!

      Mä toivon että viimestäön kun muutan isommalle paikkakunnalle ensin töihin ja myöhemmin opiskelemaan, löytäisin uusia ystäviä mutta taitaa olla aika vaikeaa..mulla on tällä hetkellä yks todella hyvä ystävä ja 2-3 melko hyvää kaveria, mutta ei ole koskaan ollut kaveriporukkaa, josta olen monesti haaveillut.. ois mahtavaa tehdä kaikkea yhdessä, reissuja yms. Mut muutama uus hyvä ystävä kelpais myös :) mitä vanhemmaksi tulee niin sitä vähemmän aikaa ystäville ja aikatulut eivät täsmää

  • Lisa
    Reply
    July 18, 2017

    Ihan samanlaisia fiiliksiä on täällä! Kavereita kyllä on, mutta ei mitään kaveriporukkaa ja monet kaveritkin asuvat vähän ympäriinsä siellä täällä :/ sen vuoksi esim jos sattuu olemaan hyvä ilma niin harvoin on ketään jota kysyä tai kuka lähtisi yhtäkkiä esim lenkille tai muuta.. Olen opiskeluiden perässä muuttanut Helsinkiin toiselta paikkakunnalta ja koulusta löytyi kyllä kavereita, mutta melkein kaikki olivat kotoisin pääkaupunkiseudulta niin kaikilla oli täällä jo valmiiksi kaveriporukat keiden kanssa olla vapaa-ajalla :/ nyt olen miettinyt jotain uutta harrastusta syksyksi, jos sellaisen kautta tutustuisi taas uusiin ihmisiin. Vinkkejä kellään mistä uusia kavereita ja YSTÄVIÄ 22-vuotiaana?? :/

  • Anonymous
    Reply
    July 18, 2017

    Yksi parhaista teksteistäsi. Helsinkiin muuttaessani kaverit jäivät kotipaikkakunnalle about 400 km päähän. Luokkakavereita on ja ihana duuniporukka myös. Jokseenkin se lounas- ja ihan vain se kaikista paras kavereiden kanssa chillailu silti puuttuu. En sano että uusien suhteisen luominen olisi niin vaikeaa jos vain uskaltaisi rohkeasti pyytää vaikka lounaalle uusia ihmisiä ja ihan vain tutustua. Se kuitenkin vaatii oman rohkeutensa ja sen että suomalaiset eivät ole niin kovin ystävällisiä ja tuttavallisia muita kohtaan kadulla (haha). Toivottavasti myös sinä Annika, työstäsi huolimatta voit löytää niitä ihania ystäviä ja hengailuseuraa elämääsi!

  • July 18, 2017

    Tosi hyvä teksti! Itse olen kokenut samoja fiiliksiä joskus. Nykyään kyseistä fiilistä ei ole tullut aikoihin – lakkasin nimittäin pitämästä yhteyttä niihin, jotka eivät itse ikinä ehdottaneet mitään ja keskityin ylläpitämään niitä oikeasti hyviä ystävyyssuhteita ja rakentamaan uusia. Toivottavasti löydät oman henkistä seuraa. :)

  • Julia
    Reply
    July 18, 2017

    Mäkin voin samaistua tohon tekstiin ihan täysin. Lukion jälkeen muutettuamme toiselle paikkakunnalle poikaystävän kanssa jäi kaikki vanhat kaverisuhteet pikkuhiljaa taakse, eikä uusia ole syntynyt. Tai onhan mullaki täällä pari kaveria, joiden kanssa voi sillon tällön, eli ehkä kerran kahteen kuukauteen tehdä jotain, mut siinä se. Ei oo ystäviä, sellasia, joiden kanssa vois puhua kaikesta ja tehdä spontaaneja päiväretkiä. Nautin kyllä yksinolosta, mutta toisinaan tulee oikeesti todella yksinäinen olo, ja varsinkin kun ajattelen, että jos joskus erottaisiin poikaystävän kanssa, olisin ihan oikeasti yksin ja yksinäinen. Poikaystävä onki tällä hetkellä mun ainoa oikea ystävä, mut kyllä sitä kaipais myös hyvää tyttökaveria. Koirasta ja kissasta on toki myös iloa ja seuraa, mut eihän ne tosiaan ihmisystäviä voi kokonaan korvata. Toivottavasti kaikki me vielä löydettäis se joku! Ja Annika, sä vaikutat oikeesti ihanalta ja maanläheiseltä ihmiseltä, johon olis todella kiva tutustua :-)

  • Sanni
    Reply
    July 18, 2017

    Mäkin koen et oon mukava :D ja myös sosiaalinen. Tuun tosi hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja muhun iskee aikalailla kaikennäköset huumorit, mut ystävystyminen tuntuu nykyään kovin vaikeelta. Mulla on ystäväporukka kenen kanssa ollaan tunnettu 6-7 vuotiasta ja he ovat mulle läheisiä. Töistä oon myös saanu muutaman ystävän. Jotenkin se tuntuu vaan aina vaan vaikeemmalta ystävystyä oikeesti jonkun kanssa mitä enempi ikää tulee. Pienenä kun loi kaverisuhteita ihan sekunneissa :D toisaalta se, että välillä tuntuu yksinäiseltä ja ymmärtää, ettei ystävät oo itsestäänselvyyksiä on hyvä asia. Niin kauan kun se tunne tosiaan on ohimenevä. Mä lähtisin sun kanssa mieluusti joskus lounastreffeille! Musta on ihan parasta käyä lounastamassa jonkun kanssa! Se pelkkä lounashetki toisen kanssa jossain kivassa paikassa tuo nii paljon eloa ja iloa tavalliseen päivään :)

  • Tyttö97
    Reply
    July 18, 2017

    Todella hyvä kirjoitus! Pystyn hyvinkin samaistumaan sun tunteisiin yksinäisyydestä.
    Olen ihminen, joka viihtyy myös todella hyvin yksin. Yksinolo ei ei siis tuota ongelmaa. Mutta on silläkin rajansa. Oon aina ollut tosi huono kysymään kavereita tekemään jotain – niimpä kesän alla päätin ryhdistäytyä. Päätin, että tästä tulisi kaikkien aikojen kesä. Päätin, että tästä tulisi onnellinen kesä, jolloin aidosti panostaisin ystävyyteen. Eikä tämä olisi niiden edellisten kesien tapaan se kesä, jolloin lojuisin kotona aurinkoisina päivinä lukemassa kirjaa tai tuijottamassa koneen ruutua. Yksin. Mutta eihän (ainakaan tähän mennessä) tosta mun päätöksestä oo tullut yhtään mitään. Ja eipä kyllä monikaan kaveri oo mua kyselly mitään tekemään. Ne harvat kerrat mitä oon nyt kesän aikana kavereita tavannut, olen aloitteen tehnyt itse. Ja emmä vaan jaksa semmosta yksipuolista kaveruutta.
    Kyllä mä sisimmässäni oon kateellinen niille joilla on paras ystävä. Ja kateellinen niille, keillä on ihminen/kaveriporukka, joiden kanssa viettää aikaa yhdessä. Kateellinen siitä, koska mulla ei oo sitä, vaan mä oon aina yksin.
    Musta tuntuu, että kaikilla on omat porukkansa ja että mä en enää sovi niihin mihinkään. Mietin usein, missä on mun paikkani olisi.
    Mielestäni olen ihan hyvä tyyppi, huumorintajuinen jne. Silti tässä vellovassa yksinäisyydessä, syitä tähän kaikkeen hakee vain ja ainoastaan itsestä : Oonko mä niin tylsä, että kukaan ei tahdo olla kanssani?
    Aloitan opiskelut Helsingin suunnalla nyt elokuussa. Kunpa pääsisin vaikka siinä uudessa ympäristössä eroon yksinäisyydestä, ja löytäisin paikkani.
    Olen onnellinen sun puolesta, että sulla on ihana, rakastava poikaystävä <3 Olisin niin kiitollinen, jos mun vierelle seisoisi joku päivä ihminen, joka olisi tarkotettu just mulle, kulkemaan kanssani elämän polkuja.

  • Anonymous
    Reply
    July 18, 2017

    Tosi samaistuttava teksti, paitsi että oon sinkku. Mulla on muutamia hyviä kavereita joille voin puhua ihan kaikesta, muttei nähdä välttämättä ees viikottain. Oon itse myös huono pitää yhteyttä kun tulee toi sama tunne että tyrkyttää itseään. Mulla ei myöskään koskaan oo ollu isoa kaveriporukkaa tai sellaista että tutustuisin uusiin ihmisiin kavereiden kautta. Kaikki kaverit on edelleen koulun ja töiden kautta. Ehkä voisit taas ottaa jonkun osa-aikaisen työn, siitä saisit vähän lisää rahaa, tekemistä ja varmasti myös uusia kavereita?

  • July 18, 2017

    Ihanaa, että kirjotat tästä näin avoimesti. <3 Tiedän ton tunteen paremmin kuin hyvin. Oon muuttanut uudelle paikkakunnalle ja kaiken lisäksi ulkomaille 2,5kk sitten, ja poden kyllä aika kovaa yksinäisyyttä aika ajoin. Tykkään olla yksin, viihdyn yksikseni mutta kyllä aika usein kaipaan kaveria. Tässä iässä tuntuu olevan vaan vaikea tutustua enää uusiin tyyppeihin ainakaan kovin luontevasti, nyt kun täällä ei oikeen työn tai opiskelun kautta mitään kavereita voi tulla. Ikävää mutta huojentavaa huomata, että muut kamppailee samojen juttujen kanssa. Toi pisti vaan silmään, että jotkut yrittävät hyötyä susta blogin kautta. Tosi inhottavaa tollanen :/ Toivottavasti nyt itse kukin löytää pian hengailukavereita, vaikka vaikeeta se tuntuu olevankin. Tosin sitten, kun uus kaveri jostain yhtäkkiä löytyykin, niin sen kanssa vois usein hengailla vaikka kellon ympäri kun synkkaa niin hyvin!

  • Maija
    Reply
    July 18, 2017

    Kiitos, kun purit mun ajatukset sanoiksi :D Nykyään tuntuu myös olevan supervaikeeta ns. löytää mistään kavereita. Eli lähetäänkö joku ilta vaikka Sivukirjastoon viinille, sinne saa ottaa koiratkin mukaan – ne on tehokkaita jäänrikkojia, haha!

  • KiuKiu
    Reply
    July 18, 2017

    Kuulostaa tosi tutulta! Muutin aikanaan nykyiseen kotikaupunkiini ilman opiskelupaikkaa, ja ystävyyssuhteiden solmiminen on ollut tosi hankalaa, vaikka onkin tullut tässä välissä niin opiskeltua kuin oltua töissäkin ja tavattua liuta ihmisiä. Mulle ei myöskään jäänyt kotipaikkakunnaltani kuin muutama ystävä, ja he asuvat eri kaupungeissa. Olisi niin ihanaa kun olis edes muutama tyyppi kenen kanssa lähteä juurikin vaikka lounaalle tai hengailemaan johonkin. Toisaalta viihdyn hyvin itseksenikin ja multakin löytyy onneksi maailman paras mies, mutta ei se aivan sama juttu kuitenkaan ole kuin ystävät ja kaverit. Vaikka niitä oikeasti tosi yksinäisiäkin löytyy, ei mun mielestä ole missään nimessä väärin tuntea olevansa yksinäinen. Voin vain kuvitella että homma on vielä astetta haastavampaa jos moni tietää somen ja blogin kautta. Huh!

    Tsemppiä kovasti sinne! :)

  • Jenni
    Reply
    July 18, 2017

    Hei!

    Kiitos tästä tekstistä. Nää kommentitkin on niin samaistuttavia ja kertoo, että tää on tosi yleistä. Mulla on ihan samanlaisia fiiliksiä tosi usein, tuntuu että aina on itse se, jonka täytyy ehdottaa kavereille tapaamista. Sitten, kun päätän odottaa, että joku kysyis vaihteeksi mua, niin näkemisten välit kasvaa tosi pitkiksi. Lukioystävistä puolet on lähteny toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, joten vaikka meillä oli ja on tiivis porukka, niin nähdään harvoin. Mulla on myös ihana poikaystävä, mutta näitä ystäviä silti kaipaa.

    Nyt kesällä tekis mieli tehdä monia juttuja, mut sit yksin en vaan jotenkin viitsi. Monesti en edes jaksa/ kehtaa kysyä seuraa, just kun tuntuu, että ei kukaan halua tai pääse koskaan lähtemään. Olin kesäkuussa pari viikkoa lomalla ja tuntu, että nää ajatukset kaatu päälle niin pahasti. Istuin päivät yksin kotona ja odottelin vaan poikaystävää töistä kotiin. Tosi surullista ja mielelläni menin takaisin töihin, että olisi edes jotain tekemistä päivissä.

    Tsemppiä ja hyvää kesänjatkoa Annika, olet tosi rohkea kun puhut tästä asiasta!

  • Henna Kangas
    Reply
    July 18, 2017

    Ihanaa et joku uskaltaa puhua näistä asioista! Päädyin lukemaan tän postauksen kun tuli facebookissa tutun jakamana vastaan. Itse ihan samojen asioiden kanssa paininut, nyt kun muutin takaisin Helsinkiin lähemmäs kavereita niin siltikään ei tunnu monien kanssa löytyvän aikaa. ?

    Nyt kun vielä luin et oot kalliolaistunut Helsingin ulkopuolelta (täällä toinen!) niin jos on esim lenkkiseuralle joskus tarvetta niin saa heittää esim Facebookissa viestiä! Höpöttelyseuraa ei oo koskaan liikaa :)

    Hauskaa kesän jatkoa?

    • Henna Kangas
      Reply
      July 18, 2017

      Oho, emojit muuttuki kysymysmerkeiksi :D

  • TiiaK
    Reply
    July 18, 2017

    Itkin kun luin tätä. Kuten aika moni muukin, myös mä samaistun näihin ajatuksiin täysin. Sillä erotuksella, ettei mulla ole kumppania vaan elän yksin jo neljättä vuotta. Mä oon yrittänyt olla aina omasta mielestäni hyvä ystävä ja se on ollut mulle tärkeää, mutta silti jostain syystä mä en oo saanut pidettyä yhtään ihmistä kovin montaa vuotta mukanani. Mulla ei ole yhteyksiä enää yhteenkään ala- tai yläaste aikaiseen kaveriin. Mä en tiedä miltä tuntuu olla jollekin ystävälle se, jolle soitetaan ensimmäisenä tai jolta pyydetään apua. Vaikka aina olisin halunnut olla. Oon ollut mielestäni se, joka joustaa omissa menoissa ja pyytää ihmisiä erinäisiin paikkoihin, mutta se on raskasta. Keväällä olin niin ison projektin keskellä, ettei mun jaksaminen ja aika vain riittänyt enää pitämään yksipuolisesti yhteyttä kehenkään. Jokainen voi arvata olenko kuullut muutamista enää mitään. Osa nokkiinsa, kun jouduin oman jaksamiseni takia perumaan parit illanistujaiset, koska en kuulemma välittänyt heistä riittävästi. Itse tiedän paremmin, eikä se todellakaan oo totta. Onneksi pari ihmistä muisti kysyä välillä miten mulla menee ja mitä kuuluu. Ne ihmiset onkin olleet mulle pidempään tärkeitä. En jaksa antaa itsestäni enää kovin helposti toisille, eikä aikuisiässä uusien ihmisten tuleminen elämään ole niin itsestään selvää. Lohdullista on nähdä ja lukea, ettei meistä kukaan ole asian kanssa yksin.

  • Anonymous
    Reply
    July 18, 2017

    En yleensä kommentoi, mutta todella hyvä ja tärkeä postaus! minullakin on poikaystävä, muutama hyvä ystävä ja tosi paljon kavereita / tuttuja, koska tutustun ihmisiin helposti ja muiden mielestä saatan vaikuttaa todella sosiaaliselta ja kiireiseltä. Sisimmässäni tunnen itseni kuitenkin todella yksinäiseksi varsinkin juhannusten, uudenvuoden yms muiden “pakollisten juhlien” aikaan, koska en täysin kuulu mihinkään kaveriporukkaan vaan kavereita on siellä sun täällä. Sen takia jään usein yksin ja stressaan näitä tapahtumia jo paljon etukäteen.

    • Anomyymi
      Reply
      July 19, 2017

      Aiivan samat fiilikset! Tuntuu niin hassulta kun on sosiaalinen ja on paljon tuttuja ja kavereita, mutta aina pyhien yms tapahtumien aikaan on tosi yksin kun ei kuulu kunnolla kuitenkaan mihinkään. Joku joskus kysyi että miten oot noin onnekas että sulla on niin paljon kavereita.. koskaan ei voi kuitenkaan tietää miltä toisesta tuntuu, oikeasti koen olevani nimittäin päinvastoin tosi yksinäinen.

  • Anonymous
    Reply
    July 18, 2017

    Aina on tullut ajatelleeksi, että sulla varmasti ystäviä riittää ja päivät ihan täynnä ohjelmaa, ihanaa että kirjoitit tästäkin puolesta :) mulla vähän samat fiilikset, sun poikaystävä ilmeisesti skeittaa ja samoin omani ja hän on varsinkin kesäisin koko ajan menossa harrastuksen parissa vaikka itselläni on myös harrastus joka vie aikaa mutta sitten niitä päiviä kun kaipaa tekemistä eikä ketään ole saatavilla, niin tuntuu yksinäiseltä ystävä rintamalla. Mä olisin vaikka heti sun ystävä, joka lähtisi aina lounaalle tai koirien kanssa ulos tai mitä vaan, jos välimatka olisi lyhyempi :) kaipaan niin paljon vanhaa tiivistä ystäväporukkaa tai uutta sellaista kenen kanssa voi olla milloin vain!!

  • Emma
    Reply
    July 18, 2017

    Olipas ajatuksia herättävä kirjoitus! Tässä vähän vertaistukea täältäkin suunnalta. Koen myös toisinaan tuota samaa käsitystä siitä, että yhteydenottaminen kavereihin olisi jotenkin taakka tai häiritsisi toista… Varsinkin kun pitäisi olla myös jotain mitä ehdottaa tekemiseksi juuri sille hetkelle, kuulostaa hölmöltä mutta on usein minulle todellista. Toisaalta vaikka kaveripiirini on hyvin suppea, olen hyvin onnekas, että minulla on neljä sellaista ystävää kehen luottaa joka tilanteessa! <3 tämä siksi, että kadehdin usein ihmisiä joilla on hyvin laaja ystävä/kaveripiiri ja aina ihmisiä kenen kanssa reissata, lounastaa, lenkkeillä, juhlia jne.
    Varsinkin tänä kesänä minulla ja ystävilläni on mennyt aikataulut poikkeuksellisen ristiin, joten siksi kirjoituksesi oli hyvin ajankohtainen minulle, koska juuri nyt olisi mukava jos edes satunnaisia kahvittelukavereita olisi enemmän.. .

    Ihanaa loppukesää Annika! :)

  • N
    Reply
    July 18, 2017

    Mulla on ihan samanlaisia fiiliksiä. Meni pitkään ennen kuin edes halusin myöntää itselleni että olen yksinäinen, tuntui jotenkin että olisin epäonnistunut elämässäni. Tällä hetkellä kun ei ole edes poikaystävää, pelkästään pari kaveria ketä nähdä silloin tällöin. Kesällä lomaillessa on ollut kaikista pahinta ja oon alkanut nukkumaan ihan älyttömiä määriä ettei olisi niin yksinäinen olo, nukkuessa kun pääsee sitä pakoon. Aloitan onneksi pian uudessa työssä ja toivon kovasti että sitä kautta löytyisi uusia kavereita. Ei enää jaksaisi olla niin paljon yksin.

  • Elina
    Reply
    July 18, 2017

    Voisinpa olla sun ystävä <3 oon itse ollut yläasteelta suht yksinäinen, kokenut olevansa lähinnä kaveriporukassa se "varakaveri" joka pyydetään mukaan kun bileisiin tarvitaan porukkaa tai mökkivuokraan lisää maksajia. Oon kyllä yrittänyt pitää yhteyttä, mutta tarpeeksi monesti ku sut ignoorataan whatsappkeskustelussa tai torjutaan lounaskyselyt niin ei sitä enää kehtaa yrittää. Tulee säälittävä kuva itsestä. Samaistun niin tuohon kesäahdistukseen: olisi ihanaa käydä aurinkoisina päivinä picnicillä ja istua terassilla ja pyöräillä kesäyössä, mutta poikaystävä ei valitettavasti ole tämmöisiä hetkiä varten, vaan niihin kaipaisi eniten semmoista tyttökaveria.
    Ja tuntuu niin kiittämättömältä valittaa tällaisesta, kun onhan mulla poikaystävä, kaikilla ei kai sitäkään.

    • Ina
      Reply
      July 19, 2017

      Tää kommentti oli niiku olis itse kirjoittanut. Tuntisimpa sinut<3 voin muutenkin niin samaistua Annika tähän sinun kirjoitukseen.

  • Hymytyttö
    Reply
    July 18, 2017

    Tosi ihana ja rehellinen kirjoitus. Koen itsekin välillä olevani yksinäinen vaikka kavereita periaatteessa on paljon ja ihana poikaystävä. Paras ystäväni on kuitenkin muuttanut ulkomaille ja nykyään huimaan, että ennen oli koulukaverit ja nykyään työkaverit, mutta niin läheistä ystävää ei yhtäkkiä löydykään jonka voisi kutsua kotiin katsomaan telkkaria tylsänä lauantai-iltana. Välillä mietin, että miten kävisi jos eroaisinkin poikaystäväni kanssa. Tulisiko minusta oikeasti yksinäinen…? P.s Kirjoituksesi inspiroimana otin yhteyttä vanhaan ystävään ja menemme kahville ensi viikolla

    • Anonymous
      Reply
      July 19, 2017

      Ihana kuulla, että otit yhteyttä vanhaan ystävääsi ja menette kahville <3

  • anna
    Reply
    July 18, 2017

    oon hyvin paljon samassa veneessä näitten asioiden kanssa. huomaan monesti, että saan olla se joka ehdottaa monelle kaverille, että nähtäisiin. yksi kappale löytyy sellaistakin, jonka kanssa sovitaan alustava päivä usein seuraavalle viikolle, ja siitä ei sitten enää kuulukaan mitään (testi mielessä olen jättänyt itse ottamatta yhteyttä että varmistaisiko hän päivää myöhemmin, mutta ei). ei myöskään minun hiljetessäni tunnu kaipaavan ja ottavan yhteyttä. tuntuu monesti että olen itse paljon enemmän investoinut ystävyyssuhteisiin kuin muut. monet kaverit ovat vuosien varrella vaihtaneet kaveriporukkaansa useaampaankin otteeseen, itse pidän mielelläni vanhat ystävät lähellä, vaikka uusia saisinkin. liene sitten mistä löytäisi niitä juuri itsensä oloisia ihmisiä, että kaikki klikkaisi

  • Susku
    Reply
    July 18, 2017

    Tää oli ihan kun mun päästä kirjotettu!
    Turhauttaa kun tuntuu että kukaan ei edes jaksa vaivautua pitämään yhteyttä ja ite oot aina se joka laittaa viestiä tms. Ja tuntuu et moni olettaa että, “no sillähän on se poikaystävä, eiks se voi olla sen kanssa”. Ite ainaki kaipaan kavereiden seuraa välillä ja on kuitenki ihan erilaista vaihtaa esim. kuulumisia jollekin joka ei asu sun kanssa tai nää sua joka päivä! :D Tsemppiä! et ole yksin ongelmasi kanssa! :)

  • emma
    Reply
    July 18, 2017

    apua tää teksti kolahti! harvoin edes luen näin tarkkaan mitään blogitekstejä mutta tuntui että miltei jokainen lause sopisi mun suusta tulleeksi. lukion alkaessa meijän tiivis tyttöporukka erosi eri kouluihin ja jäljelle jäi minä ja kaks muuta – toine löys uuden porukan mutta ollaan edelleen tiiviisti yhteydessä, tosin tuntuu tunkeilulta jos liityn tän kyseisen porukan seuraan. no tän toisen – joka myös paras kaverini oli – kanssa ollaan erkaannuttu sen verran, että (kuten sullakin) jutellaan vaan sillon kun mä laitan viestiä ja nähdään vaan sillon ku mä ehdotan ja suunnittelen sen itse tekemisen.
    en muista millon viimeks ois ollu ihmistä kelle olisi vaan voinu soittaa et lähetkö syömään tai lähetkö kuvailemaan ( bloggaaja kun olen) mutta samalla tää ‘yksinäisyys’ on kyllä opettanut arvostamaan niitä ihmisiä jotka pitkän puhumattomuudenki jälkeen on ihan innoissaan sua tulossa tapaamaan :)

  • Henna
    Reply
    July 18, 2017

    Tässä tekstissä oli niin paljon ajatuksia, joihin koen samaistuvani. Erosin viime vuoden lopussa pidemmästä suhteesta, ja etenkin nyt kesällä on aika ajoin tullut pyöriteltyä näitä ajatuksia ystävyyteen ja yksin oloon liittyen. Vaikka fiilis on välillä aika maassa, niin toi jotenkin tosi suurta lohtua lukea tää postaus ja huomata kommenttejakin selatessa, kuinka moni muu painiskelee samojen asioiden kanssa.

    Onneksi mullakin on muutamia ystäviä ja läheiset välit perheeseen. Täytyy muistaa olla kiitollinen siitä, mitä on. <3

  • Ss
    Reply
    July 18, 2017

    Huh miten tuntuu tutulle. Harvoin tunnen toisaalta enää yksinäisyyttä mutta kateellinen olen ja harmistunut kun ei ystäviä oo tullut. Oon niin kateellinen poikaystävälle kun sillä on lapsuudesta/nuoruudesta asti ollu tiivis porukka jossa olla. Itsellä exän kanssa erotessa jäi nekin muutamat kaverit joita oli. Jotenkin tää asia konkretisoituu kun lähivuosina ois tarkotus olla häät, että kuka on mun kaaso tai tuleeko polttarit tyyliin kolmelle hengelle kun ei oikein oo sellasia ihmisiä keiden kanssa ois niin paljon tekemisissä ja jotka ois niin tärkeitä. Niitäkin vähiä ystäviä joita on niin liian harvoin vaan pitää yhteyttä kun se arjessa unohtuu…

  • July 18, 2017

    Samaistuin tähän kovin. Tosi hyvin kirjoitettu. Mun paras ystävä ja vanhat hyvät kaverit jäivät edelliselle paikkakunnalle, ja haikailen sen vuoksi usein takaisin. Uudet orastaneet ystävyydet ovat erinäisistä syistä pitkälti jääneet, kavereita on paljon mutta heille en jotenkin uskalla estoitta tarjota seuraani tai ehdottaa mitään…

    Onneksi on sellainen poikaystävä, jonka kanssa on hyvä olla ja josta on moneen juttuun kaveriksi. Mutta kyllä joskus tulee niitä hetkiä, kun toivoisi kovasti, että olisi samalla paikkakunnalla muitakin ystäviä, joiden kohdalla ei olisi niin suuri kynnys kysyä jonnekin tai tavata ihan muuten vaan. Parhaimmillaan sellaisia, joilla olisi samat kiinnostuksen kohteet. Esimerkiksi valokuvaaminen ja bloggaaminen ovat lopulta tosi yksinäisiä harrastuksia, jos ei oo ketään ystävää tai edes hyvää kaveria (mielellään samalla paikkakunnalla), joka olis samoista aiheista kiinnostunut. :/

    Vaikka muuten viihtyisi yksin ja keksisi itselleen mukavasti tekemistä, se musertava yksinäisyyden tunne iskee aina joskus. Erityisesti niinä hetkinä, kun mielessä olisi jotain mukavaa tekemistä, mikä olisi paras jakaa jonkun kanssa (tai jos tarvitsisi johonkin jonkun läheisen apua), mutta poikaystävä on muualla ja parhaalla kaverilla muuta menoa (vaikka samalle paikkakunnalle pääsisikin käymään). Silloin tajuaa, miten yksin oikeasti onksan.

    Sama tapahtuu helposti tapahtumissa, joissa on paljon ihmisiä, jos haluat mennä mutta sulla ei ole seuraa. Jos sinne uskaltaituu menemään, joutuu todennäköisesti huomaamaan, miten kaikki on jo pareittain tai valmiissa porukoissa, eikä sulla ole ketään, löydät itsesi seisomasta sen suuren ihmismäärän keskeltä yksinäisempänä kuin ikinä… Valmiisiin porukoihin kun ei ole helppo tosta noin vaan solahtaa mukaan, kun itseään ei halua eikä osaa tyrkyttää. Se on kaikin puolin ahdistavaa…

  • A
    Reply
    July 18, 2017

    Tää tuli jotenkin niin oikeeseen aikaan. Muutettuani porukoilta viime syksynä kamppailin tosi paljon ton yksinäisyyden kanssa ja keväällä musta tuntu, että pikkuhiljaa se alko katoamaan. Nyt kesällä se on kuitenkin tullu ihan humahtaen takasin. Mulla on pikemminkin pieni määrä läheisiä ystäviä kun paljon kavereita, joita näkisin. Suurin osa ystävistä asuu muualla ja en seurustele, joten vietän tosi paljon aikaa yksin. Tykkään tietyssä määrin olla yksin, mutta viime aikoina on oikeasti tuntunut niin yksinäiseltä, että ihan sattuu. Olis kiva tehdä vaikka mitä, koska on kesä ja niin kun sanoit tuntuu kun oikeesti pitäis koko ajan olla tekemäsäs jotain ja nauttimassa, mutta usein on vaan tilanteita kun aikataulut menee ystävien kanssa ihan ristiin. Toisaalta mieluummin oon yksin, kun yrittäisin näitä ei niin läheisiä kavereita yrittää kysellä tekemään jotain, mutta sitten taas harmittaa kun on yksin. En yhtään tykkää siitä, että kesä kuluu niin, että suurin osa ajasta tuntuu yksinäiseltä, mutta on jotenkin hirmu vaikeeta yrittää hokea itselleen, että enhän mä oikeesti ole yksinäinen, kun joutuu kuitenkin tosi paljon olemaan itsekseen.. Oli ihana lukea sun teksti, josta sai vähän vertaistukea, vaikka inhottavaa että säkin tunnet samoja fiiliksiä! Toivottavasti yksinäisyyden tunteet helpottais meillä molemmilla <3

  • Mmmm
    Reply
    July 18, 2017

    Samaistun aikalailla, mulla oli ennen paljon kavereita, mutta osa jäi sitten taka-alalle koska lähdin muualle opiskelemaan ja loput sitten sen jälkeen, kun aloin seurustella ja muutin toiselle paikkakunnalle, Helsinkiin.
    Useimmat kaverit jäi siks pois, koska tuli aina se olo että muhun otetaan yhteyttä, kun mua tarvitaan. Siis ihan aina, ja niin se olikin. Nyt kun olen asunu Helsingissä jo kolmisen vuotta (hui kauhea!), en ole täältä saanut, kun yhden kaverin ja häntäkin näen sillon kun hän ei ole poikaystävänsä kanssa.
    Itse viihdyn tosi hyvin yksin, mies on vuorotyössä ja itse työtön, joten päivät on usein tosi pitkiä. Mutta mitään en tästä kaikesta vaihtaisi. Vaikka joo, yksinäisyys painaa, niin soittelen miltei päivittäin isoäidilleni ja vaihdellaan kuulumisia varmaan tunti puhelimessa aina.
    Ennen parasystäväni oli isänäitini ja häntä kävin katsomassa melkein päivittäin, kun kotona vielä asuin, mutta hän nukkui pois kolme vuotta sitten. Sen jälkeen äidinäidin kanssa välit läheni aika paljon ja nykyään ollaan parhaita ystäviä keskenään <3 tietysti myös mieheni on parasystäväni, muttei häntä kiinnosta "girl talk" joten sen puolen hoitelen sitten isoäidin kanssa :D

    Oon miettiny välillä, että ois tosi huippua käydä sun kanssa lenkillä ja muutenkin viettää aikaa, mutta toisaalta taas olen sua vanhempi ja tälleen "lukijana" tuntus tosi oudolta, että tiedän susta blogin verran, kun sä taas et yhtään musta.

  • Jonna
    Reply
    July 18, 2017

    Rohkee teksti, tuli ihan itku tätä lukiessa. Pieni #realitycheck mullekkin, aika useasti sunkin instagramia selaillessa tulee olo et tuon elämä näyttää täydelliseltä ja oma elämä näyttää siinä rinnalla tosi tylsältä ja värittömältä. Miks se on niin vaikeeta pitää mielessä että some ei kerro totuutta, harvemmin edes puoliakaan ihmisten elämästä. Ja niin, oot löytäny selvästi rinnalles ihanan tyypin, se on upea juttu jota kannattaa arvostaa aina tolla tavoin kuin sä nyt:) Kaikkea hyvää sulle (ja teille), muista et asioilla on tapana järjestyä.

  • Anonymous
    Reply
    July 18, 2017

    Niin hyvä kirjotus, ja niin samaistuttava! Poikaystävä ja kavereita kyllä on, muutama ihan paraskaverikin mut silti on monesti todella yksinäinen olo. Asun Helsingissä itekkin ja hirveesti tekisi mieli tehdä kaikkea, mutkun ei yksin viitsis. Jotenkin kolahti sun tämä teksti. On ihanaa kun kirjotat myös näistä “ikävemmistä” asioista etkä esitä että kaikki on vaan aina kivaa. Iso peukku sulle <3

  • Sara K
    Reply
    July 18, 2017

    Oli pakko kommentoida, vaikka sitä en juuri koskaan tee. Vaikutat niin upealta, ihanalta, aidolta ja sydämelliseltä sekä kiinnostavalta tyypiltä, juuri sellaiselta ihmiseltä kenet niin mielelläni haluaisin ystäväkseni. Tähän tekstiin olis vaikeeta samaistua enemmän – tosin itselläni yksinäisyyden aste saattaa olla hieman pidemmällä; sitä myötä, kun kavereilla on koko ajan vähemmän aikaa, on vaikea ollut pysäyttää luisumista yksinäisyyteen. Itselläni hyvä ystävä asuu toisessa kaupungissa ja vietän aikani lähinnä koirani ja poikaystäväni kanssa. Toisaalta tuntuu että roikun vanhoissa ystävistä jotka eivät minusta juuri välitä vain jotta en olisi täysin yksin. Se on surullista :/ Sitä aika usein rupeaa miettimään,miten olen voinut sössiä sosiaalisen elämäni näin pahasti – mitä vikaa mussa on kun olen yksinäinen?? Olen aina ajatellut että olen hauska, mukava, fiksu, sosiaalinen, kauniskin (niin kuin sillä olisi tosin väliä) mutta tämä pitkittynyt yksinäisyys on saanut itsetunnolleni kolauksen ja tuntuu että on vielä vaikeampi ystävystyä saati löytää ihmisiä joiden kanssa bondais… sitten pitää vielä pitää yllä jotain kuorta ettei vaikuta säälittävältä. Tänään oli just sellainen tosi vaikea päivä, mutta haluan uskoa mahdollisuuteen saada ystäviä vielä myöhemmässä vaiheessa elämää. Xx

  • Susu
    Reply
    July 18, 2017

    Tosi hyvä ja rohkee teksti ihan älyttömän tärkeestä aiheesta! Meitä näyttäis olevan yllättävänkin paljon, jotka kokee samanlaisia fiiliksiä, joten mun oli pakko kommentoida :D Mulla itelläni on ihana kaveriporukka, mut ystävät vähissä enkä seurustelekaan ja ne tyypit, joiden kanssa spontaanisti tehä ja pyytää messiin ihan vaikka vaan lounaalle puuttuu. Koen näitä yksinäisyyden tunteita nykyään vähän turhankin usein just arkisin, niinku monet meistä. Tota juttua lukiessa ajattelin vaan et hei, mä rupeen sun kaveriks! Saa siis laittaa fb viestii tai sähköpostiiki jos vaa yhtää tuntuu siltä :) Oot rohkee mimmi ku otit tän asian esille!

  • Know the feeling
    Reply
    July 18, 2017

    Todella hyvä teksti <3 ja varmasti moni (muutamia vuosia sitten myös itse, kun muutin kirjaimellisesti toiseen päähän Suomea) samaistuu ja välillä myös ahdistuu. Itse kuitenkin omaan todella todella paljon ihania ja läheisiä ihmisiä lapsuudesta saakka sekä näin aikuisiällä saatuja uudempia, mutta silti erittäin läheisiä yhteyksiä, ja olen muutama vuosi sitte tehnyt sen huomion, että vihreä luuri toimii myös sen toisen puhelimessa. Olen lapsuudesta asti ollut porukan 'kokoaja' ja organisaattori joten yksinkertaisesti minulle jäi se 'yhteydenpitäjän rooli'. Ja osa ystävistäni ei vain osaa itse pitää yhteyttä, mutta se ei tarkoita etteikö heitä kiinnostaisi tai ettenkö olisi heille tärkeä. Joten yksinkertaisesti minä olen se pääyhteydenpitäjä, mutta nykyään vain niille, joiden menot minua henk.koht. oikeasti kiinnostaa. Nämä ovat niitä henkilöitä, joiden kanssa saattaa vahingossa puhua 3h puhelimessa ihan täyttä liibalaabaa, ja jutut jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin. Vaikka oltaisiin nähny viimeksi puoli vuotta sitten ? joten jos vain löytyy joku kiva tyyppi, jonka kanssa löytyy jotain yhteistä säveltä, niin ei kannata miettiä, miksei se toinen koskaan soita. Rohkeasti vain luuri käteen, tai viestiä menemään. Todennäköisesti se toinen osapuoli on tottunut, että häneen otetaan yhteyttä ? ja jos teillä on jotain yhteistä, niin voihan olla täysin mahdollista, että tämä toinen osapuoli ajattelee tismalleen samoin yhteydenpidosta kuin sinä itse ? siinä ei paljoa puhelin soi kumpaakaan suuntaan kun kumpikin odottaa sitä toista.

    En tiedä onko tämä aikuistumista vai muuten elämän oivallusta, mutta jos joku on itsellesi tärkeä, niin tee sen eteen töitä. Parisuhde on puolet helpompi kuin ystävyys, joten itse ainakin olen päättänyt, että itselleni tärkeiden ystävien kohdalla nielen ja jaksan paljon, sillä he tekevät kyllä samoin. ? sillä onhan ystävät perhe, jonka on saanut itse valita.

    Ja mitä tähän suunnitteluun ja ainaiseen sopimiseen tapaamisista tulee, niin yksinkertaisesti nykymaailman menossa kun löytyy töitä ja joillain ystävillä jo perhettä niin aikataulut ei varmasti natsaa kovin helpolla. Se on vaan karu fakta, ja ne ystävät joiden elämässä on superpaljon kaikkea (kuten minä itse) on välillä aivan ahdistavaa miettiä kaiken hektisyyden keskelle jotain spontaania, muttei se silti tarkoita, etteikö ystävien aika olisi minulle tärkeää.
    Ja ulosannissasi olet todella helpostilähestyttävän oloinen ja elämäniloinen tyyppi, joten kun pääset sieltä pahasta yksinäisestä olosta niin laita sun lempityypeille viestiä että sopiiko nähdä tällä viikolla. Ihanaa kesää ja jatka mahtavien tekstien kirjoittamista <3

  • Henna
    Reply
    July 18, 2017

    Mul on kanssa aika samat fiilikset! Tuntuu, että muilla on tiivis kaveriporukka jonka kanssa ne on hengaillu ala- tai yläasteesta asti. Mulla on muutama kaveri, mut semmonen läheinen ystävä puuttuu. Ois kiva käydä kavereiden kans just lounaalla tai ihan vaan kierrellä siellä täällä. En jaksa käydä baareissa kovin usein ja sen takia mua ei usein enää kutsuta illanistujaisiin messiin tms. En asu Helsingissä mutta suht lähellä, joten jos joskus kaipaat extempore lounasseuraa niin heitä mulle meiliä! Oon 24, ois kiva tutustua uusiin ihmisiin!

  • Emma
    Reply
    July 18, 2017

    Samaistun niin paljon tohon, että tuntuu häiritsevän jotenkin kun pyytää tekemään jotain yhdessä! Ajattelen joskus, että turha vaivata kavereita koska hekään eivät pidä yhteyttä niin eikai ne sitten halua nähdä mua.
    Nyt lomallakin tuntuu että pitäis nähdä kaikkia kavereita ja mennä pää kolmantena jalkana koska kun on töissä niin ei siihen paljoa jää aikaa.
    Se on kyllä inhaa että jotkut haluaa olla sun kanssa vaan koska oot bloggari yms, mut voin kyl sanoo että jos oisin nyt sielläpäin niin lähtisin sun kans mielelläni lounaalle tai vaikka Ikeaan :D, koska vaikutat aidosti siistiltä tyypiltä ja meillä riittäs varmasti vaikka miten paljon juteltavaa ihan vaan tavisasioista :)

  • E
    Reply
    July 18, 2017

    Tää postaus oli yksi parhaimpia, mitä oon vähään aikaan lukenut. Kolahti. Voin allekirjoittaa lähes joka sanan. Wau, kiitos tästä, jotenkin niin “lohdullista” lukee että muillakin samanlaisia tuntemuksia. Kaikkea hyvää sulle (ja kaikille muille (osa-aika)yksinäisille) <3

  • Maria
    Reply
    July 18, 2017

    Kiitos Annika että kirjoitit tästä aiheesta. Suoraan kuin omasta elämästäni ja viime aikoina on ollut erityisen yksinäistä. Ei se yksinäisyys aina varmaan johdukaan siitä etteikö olisi huipputyyppi, itsellä ainakin vaikeaa juuri yhteydenpito, varsinkin kun kaikilla on niin kiire. Olen lukenut blogiasi pitkään enkä ole ennen kommentoinut mutta nyt oli pakko. Nauti kesästä joka tapauksessa, itse olisin ainakin varmasti mielelläni sun ystävä :)

  • Anonymous
    Reply
    July 18, 2017

    Tosi hyvä postaus, Annika! Ihanan rehellistä ja aitoa tekstiä.
    Itse sairastuin muutama vuosi sitten vakavasti, ja silloin kyllä huomasi ketkä ovat niitä ystäviä, jotka järjestivät sillonkin aikaa tukeakses sua. Ja valitettavasti huomasi yllättävän isohkon määrän, jotka eivät siihen rinnalle jääneet. Toisaalta se oli ihan hyvä tietää, ketkä oikeasti välittävät, mutta samalla todella surullista, miten iso osa ei olleetkaan niitä tosiystäviä. Silloin, kun olis niitä ystäviä tarvinnut enemmän kuin mitään.
    Osaan kyllä kuvitella, miten moni varmasti haluaakin vähän käyttää hyödyksi sun asemaa, joka on tosi väärin ja surullista kavereilta.
    Vaikutat ihanalta ihmiseltä. :)

  • Anonymous
    Reply
    July 18, 2017

    Tätä tekstiä lukiessa tuli tunne, kuin olisit kirjoittanut minusta.. ainut poikkeus, ettei minulla ole tällä hetkellä poikaystävää, mutta onnellinen pienen koiran omistaja olen. Suurinosa kavereista muuttanut muualle töiden ja koulun perässä, kotipaikkakunnalla ei oikein asu enää ketään. Usein sitä tuleekin instassa vastaan lounashetkiä kaveriporukalla/poikaystävän kanssa yms ihanaa yhteistä tekemistä ja monesti sitä sitten miettii, että miksi itsellä ei ole tuollaista.. Eikä tässä iässä (24v) ole enää niin helppo saada uusia kavereita, niinkuin sillon nuorempana.

  • Emma
    Reply
    July 18, 2017

    Ihana kirjoitus <3<3 Sun postaukset on muutenkin tosi kivoja, oon jo seuraillu pidemmän aikaa, mutta tää kyllä ylitti kynnyksen tulla kommentoimaan. Samoja fiiliksiä on tullut kelailtua viimeisten vuosien aikana. Kausissa mennään, välillä tuntuu, että kaikki natsaa täydellisesti yhteen, ja välillä taas kaipaisi enemmänkin sitä juttu- tai vaan hengailuseuraa. Pahimpia musta ns. pakolliset juhlapyhät (uusivuosi, vappu, juhannus jne) sekä ihan vaan ne perjantait ja lauantait, jolloin pitäisi aina olla menossa, koska on nuori. Stresssaa sitten sitä, että kuka on kenenkin kanssa ja missä porukassa mennään. Ja esim some antaa helposti kaikista täysin erilaisen kuvan siitä, miten henkilöllä oikeesti menee, kuin miltä se pelkkien (muokattujen) kuvien perusteella on.

  • Anna korhonen
    Reply
    July 18, 2017

    Kiitos taas kun kirjotat niin rehellisesti. Tsemppiä kaikkeen. Ootko aatellut että kehittäisit itteäs kirjottajana lisää? Oot tosi sujuva kirjoittaja nimittäin. :)

  • July 18, 2017

    Samaistuin tekstiin täysin, kiitos aidosta ja hyvästä tekstistä. Ihana huomata kommenteistakin että en todellakaan ole ainoa tämän asian kanssa.
    Tuntuu niin ikävältä kun tuntuu ettei ketään kiinnosta hengailla ja viettää aikaa mun kanssa.
    Mullakin on onneks poikaystävä ja asutaan yhdessä, ettei ihan yksin joudu sentään olemaan.
    Silti sitä kaipaisi muutakin seuraa välillä kuin vain hänen seuraa..
    Olisi ihanaa kun olis edes muutama ystävä enemmän joita kiinnostaa nähdä ja hengailla. Pieni kaveriporukka jonka kanssa tehdä kivoja asioita
    on ollut aina yksi haaveistani. Tykkään kyllä tehdä yksinkin juttuja, mutta joitain asioita ois ihana kokea ja tehdä yhdessä, jakaa se hetki kaverin kanssa..
    Asun Helsingissä, täälläkin olis vaikka mitä ihanaa kesäistä tekemistä mutta ei ketään tunnu kiinnostavan..:/
    Kadehdin ihmisiä joilla on vakkari kaveriporukka jonka kans touhuilla.. Blaah..

  • Jenna
    Reply
    July 18, 2017

    Rehellinen ja rohkea teksti mielestäni. Itse painin lähes täysin samanlaisten ongelmien kanssa. Jotenkin niitä kavereita ei vain tunnu lyötyvän. Jos koskaan tuntuu siltä että tarvitsen uudentuulahduksen, suuntaa Turkuun. Voin viedä sut turistikierrokselle :)

  • R
    Reply
    July 18, 2017

    Vietin viime kesän lähes kokoaan poikaystävän kanssa kahdestaan ja itkin useampaan kertaan yksinäisyyttäni. On ihanaa että on poikaystävä, mutta koin itseni silti todella yksinäiseksi. Asutaan poikaystävän kanssa yhdessä ja mun puhelin ei piilannut koskaan, kukaan ei ikinä ottanut yhteyttä. On rankkaa istua koko viikonloppu kotona niin että kukaan ei kysy mitä teet. Onneksi osin omasta aktiivisuudesta sekä tosiystävien olemassaolosta tilanne on parantunut ja mulla on hyvä tasapaino ystävien ja poikaystävän kanssa. Tunnistin itseni tästä kirjoituksesta Annika ja voin sanoa, että tilanne tulee sinunkin kohdalla varmasti parantumaan ja muista että saat tuntea itsesi yksinäiseksi ja saat myös sanoa sen ääneen :)

  • Susanna
    Reply
    July 18, 2017

    Ihana teksti Annika. Mä niin allekirjoitan tän. Mullakin on pieni koira ja sen kanssa ulkoillessa välillä tulee fiilis että oispa kiva jakaa retket ja hienot maisemat jonkun kanssa.
    Mullakin on muutama ihana kaveri, mutta sillon kun ne ei ehdi nähä niin tulee välillä tosi yksinäinen olo. Varsinkin, kun joillain onnekkailla on aina joku jonka kanssa ulkoilla tai lounastaa.

  • Iina
    Reply
    July 19, 2017

    Tuli kyynel silmään lukiessa, sen verran kolahti teksti. Täällä siis ihan samat fiilikset. Erona se, että asun Australiassa poikaystäväni kanssa, mutta hänen lisäkseen mulla ei oo täällä ketään joka olisi todella läheinen. Mulla on aika montakin parasta ystävää Suomessa, mutta aikaeron ja töiden yms takia on välillä vaikea sopia Skypetys aikoja. Kaipaisin täältä hyvää ystävää. Koen kuitenkin, että nykyään on vaikeampi löytää läheisiä ystäviä. Kenenkään kanssa ei oikeen synkkaa. Välillä on tosi rankkaa olla maailman toisella puolelle ihan ilman ystäviä. Toivottavasti vielä joskus löydän hyvän ystävän täältäkin.

  • Iita
    Reply
    July 19, 2017

    Voi ei! Tosi puhutteleva teksti! Harmillista, että monet näkee vain sen “some Annikan”, eikä sitä oikeaa puolta itestään. Mulle tuli aineki tän myötä sellanen fiilis, et vitsit ois huippua tutustua siihen ihka oikeaan Annikaan!

  • Elina
    Reply
    July 19, 2017

    Voi että, en oo tainnu koskaan aiemmin kommentoida, mut tää teksti osu ja uppos, ihan samoja ajatuksia täälläkin! Mulla ärsyttävä pieni ujous punkee aina esille uusia ihmisiä tavatessa enkä jotenkin osaa välttämättä olla niin puhelias kun haluaisin, ja siihen ne sit jää.. Ja vaikka kuinka tykkäisinkin tutustua ja tavata uusia ihmisiä :D hankalaa

    Mutta ihanaa kesää Annika ja tsemppiä, vaikutat ihan huipputyypiltä! <3

  • Laura Jauhiainen
    Reply
    July 19, 2017

    Osaan samaistua sun fiiliksiin. Itsellä on elämässä super rakkaita kavereita, mutta silti tunnen yksinäisiä tunteita liian usein. Varsinkin kun on ite kaveripiirien ainut sinkku ja ympärillä vain pariskuntia. Heillä on tietenkin ne kumppanit jakamassa arjen tekemisiä ja joiden kanssa tulee tehtyä extempore asioita. Ja tietenkin kun on ollut pitkä työ/koulupäivä takana niin kuka ei haluaisi viettää illan oman kumppanin kanssa. Minä taas sinkku ihmisenä jaan koko päivän, illan, aamun ja yön periaatteessa vain itseni kanssa, tulee siis hieman yksinäinen olo. Myönnän että viihdyn myös oikein hyvin yksin, mutta kyllä se tuntuu pahalta kun kököttää päivät ja illat yksin ilman juttukaveria. Tekis mieli vaan käydä lounaalla, iltaröökillä, puistojätskeillä tai viettää leffailtaa jonkun kanssa. Tietenkin välillä näin onnistuu, mutta extempore näkemiset on aika kortilla. Ja ei en haluaisi aina olla se joka ehdottaa, tuntuu just siltä niinkuin kuvailit että tyrkyttäis itseään liikaa kavereille. Tuntuu välillä myös tyhmältä valittaa yksinäiyydestä, sillä periaatteessa en ole täysin yksin. Mutta en vaan voi omille ajatuksille mitään! Sori tästä sanaoksennuksesta! Kolahti vaan toi sun teksti super läheltä.

  • Situ
    Reply
    July 19, 2017

    Ihanaa, kun otat hieman hiljaisuudessa olevat asiat puheeksi täällä! Niin kuin kommenteista voi päätellä, meitä osittain samassa tilanteessa olevia on monia! Kotona on ihana avopuoliso, muutamia kavereita näen silloin tällöin ja pikkusiskot alkavat pikkuhiljaa olemaan hyvin rakkaita ystäviä myös.
    Kuitenkin Kaipaan, aika useinkin, ystävien kanssa vietettyä aikaa. Saa nauraa räkättää, muistella vanhoja kommelluksia, jutella kaikesta mahdollisesta ja jakaa omia kokemuksia ja asioita. Treffit ystävän kanssa piristävät kummasti ja tuovat sitä energiaa niin arkeen kuin viikonloppuun.
    Koulussa en ole käynyt sitten lukion, kun työelämä on vienyt mennessään. Haluaisin kovasti löytää samantapaisia ihmisiä elämääni kenen kanssa saisi jakaa ihania hetkiä. Pitäisi järjestää joku yhteinen treffaus tapahtuma! Ties kuinka mahtavia tyyppejä sieltä löytyiskään! On rikkaus, jos ympärillä on ihania välittäviä ystäviä <3

  • Liisa
    Reply
    July 19, 2017

    Ihan kun olisit kirjoittanut ajatukset mun päästä. Lukiossa mulla oli tosi tiivis kaveriporukka, mutta lukion loputtua, ja ulkomaille muutamaksi kuukaudeksi muutettuani, Suomeen paluun jälkeen tuntui, että kaikki oli muttunut. Heti palattua pidettiin kyllä yhteyttä ja nähtiin samalla porukalla, mutta pikkuhiljaa yhteydenpito väheni, ja minusta tuli juuri se, kuka kutsui tupareihin yms. mutta sai kieltävän vastauksen samana iltana… Olin luullut, että varisinkin “ex” parhaan ystäväni kanssa tulisimme olemaan aina ystäviä, mutta nyt tilanne on se, että kuulen hänen kuulumisiaan toisen ystäväni kautta. Onneksi minulla on muutama hyvä ystävä, joiden kanssa olen lähentynyt, kun yhteydet tuohon ennen niin tiiviiseen porukkaan on katkennut. Ensin olin todella surullinen kun niin tärkeä porukka oli tavallaan jättänyt minut ulkopuolelle, mutta nyt olen jo tavallaan sinut asian kanssa, ja oppinut, että ehkä he eivät sittenkään olleet niitä aidoimpia ystäviäni.
    Mutta niiiiiin samoja fiiliksiä täälläkin, vaikka tykkään omasta rauhasta, olisi ihanaa, jos olisi joku ystävä, kelle voisi soittaa ihan missä tilanteessa vaan, ja ketä oikeasti kiinnostaisi seurani. Mutta sä Annika vaikutat niin ihanalta tyypiltä, mitä nyt voi ihan sun ekan blogin alusta lähtien sun seuraamisesta saada kuvaa <3 (huh mikä lausehirviö:D)

  • Julia
    Reply
    July 19, 2017

    Kuulostaa hyvin tutulle..olen juuri eronnut ja nyt yksinäisyys vain voimistuu. Itse täytyy olla aktiivinen tietysti myös, mutta kyllä alkaa puuduttaa kun aina olet itse se mitä-kuuluu-kysyjä.? Ja tulee juuri se tunne ettet kuulu mihinkään

  • Anniina
    Reply
    July 19, 2017

    Pystyn samaistumaan. Jo ihan lapsuudesta asti on tuntunut että kaikki on olleet “varattuja”. Mulla ei oo koskaan ollut bestistä, tai itse olen pitänyt ihmistä parhaana ystävänä ja ollaan vietetty kesät about 24/7 yhdessä mutta aina kuitenkin se lapsuuden koulukaveri on se paras ystävä heille. Jos miettii luokkia ja muita joukkoja niin kaikille aina ikäänkuin luonnostaan löytyy se pari, itselläni ei ole koskaan ollut näin. Onneksi on kuitenkin aina otettu kolmanneksi mielellään, en ole kokenut syrjintää.
    Muutin tähän kaupunkiin viisi vuotta sitten enkä ole saanut kavereita. Pari vuotta sitten ruvettiin uudelleen olemaan yhteydessä parin opiskeluaikaisen kaverin kanssa mutta siinäkin sai olla kolmantena pyöränä, sitten kun toinen heistä kolmannen kerran feidasi yhteisen viikonlopun (aijemmin oli väittänyt ettei ole rahaa ja samana iltana lisäsi kuvan, jonka poisti melkein samantien, jostain keikalta) niin totesin että vituttaa huomattavasti vähemmän kaverittomana. Onneksi on töissä mukavia ihmisiä joiden kanssa työskennellä, sisko asuu samassa kaupungissa ja on rakastava poikaystävä :)

  • July 19, 2017

    Rohkea ja tärkeä postaus! Yksin ja yksinäinen ei tosiaan ole sama asia… Ihanaa kesää ja kiitos ihanasta blogista!

  • Iris
    Reply
    July 19, 2017

    Hyvä kirjoitus. Täällä on ihan samat tuntemukset! En ole koskaan voinut sanoa että minulla olisi paras ystävä. Monet ystävyyssuhteet ovat kaatuneet siihen, että he eivät ole arvostaneet minua. Minulla on yksi läheisempi ystävä, mutta ehkä noin neljä kaveria joiden kanssa tulee silloin tällöin pidettyä yhteyttä. Uskon että olen hyvä ystävä, mutta suhteiden luominen on vaikeaa. Kuten sinäkin viihdyn myös hyvin yksinäni, mutta kun jokin mielenkiintoinen tapahtuma vaikka ilmestyy niin huomaakin ettei ole ketään ketä pyytää kaveriksi. Synttäreitänikään en ole juhlinut aikoihin koska ei ole oikeastaan ketään jota pyytää juhliin. Olisi ihanaa joskus löytää todellinen ystävä, joka välittäisi minusta.

  • ida
    Reply
    July 19, 2017

    Ihanaa että kirjoitit tästä aiheesta. Vaikka aihe ei oo kiva, niin on itelle lohdullista kuulla että muutkin painii samankaltaisten asioiden kanssa. Kadehtien aina kuuntelen ihmisiä, joilla on valtava ystävähaaremi. Mä kaipaisin just sellaisia ystäviä, joiden kanssa vois puuhailla jotain extempore. Tuntuu, että kaikki pitää sopia montaa päivää etukäteen, joka on turhauttavaa.
    Tää kirjoitus osu vaan niin niin niin nappiin, että iso kiitos.

  • Laura
    Reply
    July 19, 2017

    Ihana postaus Annika ja ihan samoja fiiliksiä olen minäkin tuntenut. Minäkin viihdyn paljon yksin ja tykkään olla omissa oloissani, mutta siitä huolimatta, välillä on hetkiä jolloin potee yksinäisyyttä. Tai sitä yksinäisyyden tunnetta. Huikeeta, kun kirjoitit tämän. Tämä taitaa olla ensimmäinen postaus, johon kommentoin, vaikka aktiivisesti blogiasi seuraankin. :)

    Pakko todeta, että usein blogaajista välittyy sellainen kuva, että elämä on aina niin hohdokasta, kavereita riittää joka lähtöön ja aina on joku kenen kanssa mennä aamupalalle tai kahville extempore. Ihanaa kun olet aito ja tuot esille sitä, että aina ei tosiaan niin ole. <3

  • Sanna
    Reply
    July 19, 2017

    Siis tää sun kirjotus on ihankun mun suusta tullut! Miten voikaan olla näin samat fiilikset ja kokemukset.. Ite oon kans tällä hetkellä siinä pisteessä,et parempi olla sit kotona poikaystävän kans,kun tietää et se oikeesti välittää. Miks tyrkyttämällä tyrkyttäisin itteeni niille,joita ei selvästi kiinnosta. Monesti mulle on kaverit sanonut,ettei he osaa ottaa yhteyttä. Ja kyllä sen tietyllä tapaa ja tiettyyn pisteeseen asti ymmärtääkin. Mutta on se sit sille toiselle osapuolelle äärettömän raskasta,kun “joutuu” oleen se ainoo joka AINA ottaa yhteyttä. Ja ite en sit haluu enää ottaa,kun tuntuu ettei mun seura selvästi kiinnosta. Tuntuu,et pitäskö sitä muuttaa itteensä sit jotenkin,et kelpais. Ja itellä on kans se,et kun ei hetkeen nää kavereita niin tuntuu ettei sit osaa tavallaan olla niiden kanssa enää kun viimein näkee.

  • Lispe
    Reply
    July 19, 2017

    Annika wau ihan mieletöntä!!!!! Niin rohkee oot<3 voin samaistua täysin. Ihanaa että kirjotit tästä. Kiitos!!

  • Jutta
    Reply
    July 19, 2017

    En tiennytkään että joku voi ajatella näin samalla tavalla. Vietän todella paljon aikaa yksin pyörien kaupungilla tai luonnossa. Se on niin ihanan näköistä kun ihmiset istuvat massoissa kahviloissa, kallioilla ja kaikkialla he näyttävät niin onnellisinta yhdessä. Itsekin tunnen monesti kateellisuuden piston rinnassa noista hetkistä, joita en ole moneen vuoteen enää kokenut. Olen koittanut miettiä tapoja millä löytää spontaanisti ulos lähteviä ihmisiä, mutta ei niitä ainakaan omalta facebook kaverilistalta ole löytynyt kun päivityksen yms kautta olen koittanut kysyä. Olen vain ajatellut positiivisesti, että kyllä meille jokaiselle jossain vaiheessa elämää löytyy aito ystävä.

  • Oona S.
    Reply
    July 19, 2017

    Oli kyllä ajatuksia herättelevä kirjoitus,
    Ystävyyttä ja ystäviä todellakin täytyy osata arvostaa… esim ite huomasin kun muutin melkein pari vuotta sitten vuodeksi Helsinkiin, paikkaan josta olin unelmoinut jo muutaman vuoden verran että vitsit kun sinne pääsis opiskelemaan ja asumaan. No sitten mä menin sellaiseen maksulliseen kouluun vuodeksi ja vaikka luokalla oli muitakin liikunnasta kiinnostuneita ihmisiä niin se oli ehkä yks rankimmista vuosista henkisesti mulle. Opin toki olemaan yksin itseni kanssa ja luokassa mulla oli kavereita, mutta ne sellaiset leffa/kahveilu/ lenkkikaverit puuttui. Sellaiset kenelle pystyisi vaan kävellä ovelle hammasharjan ja tyynyn kanssa että täsä mä oon mikä leffa katotaan. Maailman parannus kaverit puuttui.

    Mutta kaikessa on aina puolensa… sillä kun mä sitten sain tuon koulun päätöseen ja muutin välivuodeksi takaisin himaan niin vitsit että tuntui hyvältä vaan olla ja nähdä kavereita. Sitä yhteistä aikaa alko arvostamaan ihan erilailla vaikka oon aina arvostanu ja pitäny kavereita rakkaina, mut tuo vuosi kyllä avas silmiä. Laitoin asiat niin sanotusti tärkeysjärjestykseen ja esim. kaverit tulee nykyään ennen treeniä vaikka edelleen treenaankin todella aktiivisesti.
    Opin myös että oon aika ihmisistä riippuvainen ihminen, mutta että oon vahva myös ite ja pärjään myös omien ajatuksien kanssa.
    Silloin päätin että pyrin sanomaan kutsuihin aina kun vaan töiltä pystyn niin joo ja ne ystävät keneen jouduin pitämään yksipuolisesti yhteyttä niin seuraavaksi on heidän vuoro ja jos sitä yhteydenottoa ei kuulu, niin uskon ja toivon että ne tärkeimmät ystävät säilyy ja ne keiden ei oo tarkotuskaan olla mun elämässä niin ei sitten ole.

  • I
    Reply
    July 19, 2017

    Vaikutat syvälliseltä pohdiskelijalta ja ihanalta ihmiseltä. Tuntuu kurjalta kuulla, että koet ulkopuolisuuden tunnetta ja yksinäisyyttä. Pystyn tosi hyvin samaistumaan, vaikka minulla on ihan erilainen elämäntilanne. Koen yksinäisyyttä, vaikka minulla on mies ja lapsi sekä työkavereita. Illat seison kuitekin yksin (lapsen kanssa) leikkipuistossa miettimässä, että olisi kiva jos voisi näitä asioita jakaa jonkun kanssa. Itsellä kaverit tosiaan jäi, kun sain lapsen. Putosin tyhjän päälle, kun hiljalleen lapsettomien kaverien yhteydenpito hiipui. Tuntuu, ettei ketään kiinnosta enää vaan olla ja kaikilla on kauhea kiire eikä kukaan ehdi jutella rauhassa. Ei tule enää fb-kutsuja tapahtumiin mikä tuntuu kauhealta :( Minä olisin mielelläni vielä myös lapsettomien kaveri, koska olen edelleen se sama ihminen, vaikka elämä onkin muuttunut. Ehkä en pääse joka juttuun mukaan ja joskus voi olla että joudun ottamaan lapsen messiin, mutta edes se kutsu lämmittäisi. Jotenkin tosi vaikeaa löytää uusia ystäviä samassa tilanteessa, mutta ehkä pitää vaan olla ite rohkea ja toisaalta ajatella, että kaikella on ehkä joku tarkoitus silti :)

  • Rosa
    Reply
    July 19, 2017

    Jotenkin tuli sellanen fiilis, että tekis mieli pyytää sua kahville, kävelylle, lounaalle. Mutta jotenkin samalla hölmö olo, että enhän mä voi. Tai kyllähän se olis “ok”, jos olisit mies ja pyytäsin treffeille vaikka en sua tuntis, mutta miksi se tuntuu niin hassulta ja samalla “väärältä” pyytää naista kaveritreffeille ja tutustua? Eihän sitä elämän suurinta rakkauttakaan löydä, ellei väkisin joskus tutustu uuteen ihmiseen. Aika hassua, miten aikuisiällä uusiin naispuoleisiin ystäviin tutustumisesta on tullut jotenki tosi vaikeeta. Musta uusiin ihmisiin tutustuminen on parasta! Eihän kaikki ystävyyssuhteet ikuisesti kestä ja sekin on ihan fine, mutta vaikeeta se nykyään kyllä on. Enkä oikeastaan yhtään ihmettele, että omassa tilanteessasi varmasti vielä normaalia vaikeampaa, kun ihmisillä on susta jo jonkinlainen “somekuva”.

  • July 19, 2017

    Voi kuinka hyvä kirjoitus. Miten tämä tuntuikin kolahtavan myös minuun. Mulla on joskus ollut sama fiilis, ihan kuin tyrkyttäisin ystävyyttäni ja joskus viesteihin vastataan tuntien tai jopa päivien jälkeen. Tuntuu kovin ikävältä, vaikka puhutaan nyt hyvästä yhtävyyssuhteesta, ilman että minusta voisi jotenkin hyötyä. Ja tunnen välillä samoin, ei minulla oikein ole sellaisia ex tempore -ystäviä, sillä usealla on jo lapsia, joiden vuoksi menot yllättäen eivät yleensä oikein onnistu. Onneksi en itse pelkästään mieti näitä samoja asioita.

  • Ida
    Reply
    July 19, 2017

    Annika oot ihana <3 oon lukenu sun blogia sieltä ihan alkuajoista asti.
    Musta on mahtavaa, et kirjotat vähän vaikeimmista asioista, mistä muut hiljenee.
    Tää postaus kyl osu suoraan muhun, mulla ei oo ollu kavereita 6 vuoteen. Yläasteen jälkee kaverit hylkäs mut ihan kylmästi. Nykyään niitä kavereita on vaikee saada, koska aattelen ihan samanlailla, mun kaveruus on "tyrkyttämistä" ja tuntuu ettei ketään kiinnosta mun seura. Ihan tyhmää ajatella näin mut en vaa voi sille mitää.

    Voimia sulle loppukesään !

  • xod
    Reply
    July 19, 2017

    Mä niin samaistun tähän, oon miettinyt ihan samaa viime kuukausina. Kiva kun kirjotat syvällisemmistä ja vakavammistakin aiheista. Varsinkin näin kesäisin jotenkin se iskee, kun kellään ei tunnu olevan aikaa tehdä sun kanssa mitään, vaikka kuinka yrittäis ehdottaa ja kaikkea kivaa olis mielessä. Mulla ei ole edes tuota poikaystävää, koira onneksi löytyy joka lohduttaa kun itken yksinäisyyttäni haha. Ja sen takia tulee sit joskus edes poistuttua asunnosta :D Jos asuisin lähempänä niin todellakin ehdottaisin sulle jotain kivaa tekemistä ja lähdettäis mun koiran kanssa teidän saariretkille :D Mistäköhän sitä löytäis kavereita joiden kanssa jutut oikeesti natsais?

  • Anonymous
    Reply
    July 19, 2017

    Mikset tee töitä enää samassa paikassa Elisan ja Saran kanssa? Siinähän teillä oli hyvä porukka kasassa

  • Inkkuuu
    Reply
    July 19, 2017

    <3

  • Lauramaria
    Reply
    July 19, 2017

    Heippa! En ole koskaan kommentoinut täällä sun blogissa, vaikka sua oon seuraillu blogissa, snäpissä ja instassa jo vuosia. Tänään aamulla selatasseni facebookin fiidiä, törmäsin tähän teksiin minkä olit kirjoittanu. Mun vanha koulukaveri oli tän jakanut, ja heti luettuani tän tekstin mulla tuli niin jotenki fiilis että hei en oo yksin tän asian kanssa. Tämä sun teksi oli kuin mun suulla kerrottu, mulla ihan samat fiilikset. On niin hyvä että sä kirjoitit tän, nyt uskalsin jakaa tän mun facebookissa myös ja kertoa mun facebook kavereille että oon yksinäinen.
    Se on jännä miten kaikki aina kuvittelee että hei tolla tyypillä on miljoonia kavereita ja se on varmaan super onnellinen, mutta totuus voi olla ihan toinen. Mullakin täällä tullut fiilis susta että sua ympäröi miljoonia ihania ihmisiä ja oot todella “suosittu” myös ystävien kesken. Hassua että miten tuntee itsensä yksinäiseksi vaikka ympärillä on tuhansia ihmisiä. Mullakin vain pari hyvää ystävää jotka ehdottaa näkemistä mutta muuten kukaan ei ikinä ehdota ja oon tosi väsynyt olemaan aina se alotteentekijä. Tuleekin kysymys että onko ne niitä aitoja ystäviä joita kiinnostaa mun jokapäiväinen elämä.

    Tsemppiä sinne ja hyvää kesän jatkoa! Toivotaan että tää teksti herättää muissakin tunteita :-)

  • Annika
    Reply
    July 19, 2017

    Oon nyt lukenut tätä tekstiä yhä uudelleen ja uudelleen. Jo kommenteistakin päätellen yksinäisyys tuntuu vaivaavan yllättävän monia, mikä on niin hirveän surullista. Itselläkin on kyllä elämässä muutamia tosi rakkaita ja tärkeitä tyyppejä, mut se sellanen välittömyys ja aitous monista suhteista tuntuu usein puuttuvan. Oon sun lailla sellainen tyyppi, joka kyllä viihtyy yksin ja jopa tarvitsee sitä omaa aikaa palautuakseen kaikesta, mutta siitäkin huolimatta koen tosi usein itseni yksinäiseksi. Tää asia on sellanen, mitä oon hävennyt tosi paljon, enkä oikeastaan oo myöntänyt edes itelleni tuntevani tällaisia fiiliksiä ennen kuin nyt luettuani tän sun tekstin, joten kiitos avoimuudesta ja rohkeudesta kirjoittaa aiheesta. Blogin perusteella vaikutat aidolta ja sydämelliseltä ihmiseltä, toivottavasti elämällä on sulle paljon hyvää annettavanaan. Ihanaa kesää Annika!

  • Anonymous
    Reply
    July 19, 2017

    Huh noi sun ajatukset on kuin omia. Oon potenut yksinäisyyttä jo vuosia, mutta jotenkin siihen tunteeseen jo jollain tapaa turtunut. Se ei enää järisytä mua samalla lailla… tai siis siihen on jo tottunut. Oot kuitenkin onnekkas, että sulla on noinkin monta ystävää. Itsellä on enää vain yksi ja sitäkin välimatkan takia näen harvoin. Hassua sinänsä, kun tämä ystävä kuitenkin käy täällä kotikaupungissaan perhettä ja muita ystäviä moikkaamassa, mut mulle ei oo liikenyt aikaa kuin viimeksi kaks vuotta sit.
    Omasta mielestäni oon myös mukava ihminen eikä mulla oo vaikeuksia tutustua edes uusiin ihmisiin. Kouluissa oon aina saanu kavereita enkä oo siellä tuntenu oloani yksinäiseks. Kuitenkin ne kaverit ovat jääneet yleensä sinne kouluun, jos jonkun kanssa olen vapaa-ajalla ollut tekemisissä niin niidenkin kanssa se vapaa-ajan vietto on jossain vaiheessa jäänyt. Koulun loputtua, kun ei enää nähdä koulussa päivittäin, yhteydenotto on kaikkien kanssa jäänyt. Ja tämä on tapahtunut niin ala- ja yläasteen kuin lukion sekä amiksen kanssa. Tuon yhden ystävän kanssa ollaan tunnettu yläasteesta asti. Eikä lapsuudesta yms. ole jäänyt kavereita. Onneksi mulla on kuitenkin sisarukset, vaikkei nekään oikeita ystäviä korvaa. Haluaisin myös vaan löytää ihmisiä ympärilleni joiden kanssa vois käydä festareilla, matkustaa, käydä kahvilla tai ihan vaan olla tekemättä kummempia. En vaan ymmärrä, miten en oo vielä 23 vuoden aikana löytänyt niitä.
    Yksinäisyys on yksi syy minkä takia en halua enää jäädä tänne asumaan vaan oon hakenu sieltä Helsingistä töitä. Vaikken sieltä edes tunne ketään ja pelkään, että tunnen oloni vielä yksinäisemmäks. Mut jos onni potkaisis sitten siellä :) Tsemppiä sulle Annika!

  • Vivi
    Reply
    July 19, 2017

    Oot äärettömän rohkea ja saat sun ajatukset puettuu aina niin kauniiks sanoiks. Sun kanssa ois varmaan supermukava istuu kulmakuppilassa ja jutskata niitä näitä. Oot ajatksissa<3

  • July 19, 2017

    Oot rohkea, kun kirjoitat tällaisesta! Hatun noston paikka – tää on tärkeä asia!

    Itse painin samanlaisten “ongelmien” kanssa; mulla ei ole ikinä ollut paljon kavereita ja nykyäänkin voin silti allekirjoittaa lähes jokaisen sanan kirjoituksestasi (vaikka on mulla nykyään kavereita).

  • Veera
    Reply
    July 19, 2017

    kuulostaapa tutulta… ihanan avoin teksti ja tällaisiin on tosi helppo samaistua. Jotenkin musta tuntuu, että harva munkin “ystävistä” on valmis oikeasti tekemään mun eteen jotain, mutta odottavat mun tekevän heidän eteen paljonkin.. tuntuu kieltämättä vähän hölmöltä ja epäreilulta :-D toivottavasti löydät lisää niitä todellisia ystäviä, oot huippu! <3

  • Johanna
    Reply
    July 19, 2017

    Vitsi, että pysty samaistuun kerrankin johonkin postaukseen 110%.. mä muutin maalta pk-seudulle tyyliin 2 vuotta sitte: kaikki ne vähäiset kaverit, joiden kanssa mentiin yöajeluille ja joiden seurasta vaan oikeesti nautti täysin sieluin, jäi sinne. En oo saanu yhtäkään vastaavaa koko tältä ajalta täältä. Mies on täältä, ja paljon hänen kavereihin tutustunut kyllä, mutta en yhteenkään, jonka kanssa olis täysin huoletonta olla eikä tarvis yrittää mitään. Muutenkin tuntuu ettei klikkiä synny kovin helposti suurimman osan kanssa ihmisistä joihin tutustuu.. sit ne harvat, todella harvat asuu kaukana tai on jossain maailman painavimman kiven kolossa. Huoh. Mulla on sekin ihan sama, että oon myös maailman huonoin ottaan yhteyttä ja oon myöntänyt sen, mutta nimenomaan en halua tukkia seuraani (ehkä pelkään jos saan kieltävän vastauksen? Tunnelukko maybe?), vaikka itteni mielestä oon kyllä chilli ja suhteellisen järkevää, helppoa seuraa. Päällepäin musta (niinkuin ei kyl sustakaan ois) ei varmasti näe mitään, vois varmaa luulla että on mulla on hirvee gang jossain odottamassa, täysin todellisuudesta poiketen. Miten siistiä ois kokee oikeesti pitkästä aikaa se et joku _kaipaa_ sun seuraa, pelkästään sen aviomiehen lisäks.. Soittaa keskel yötä että haetaan jäätävät mätöt mäkistä ja mennään kattoo kaupunkia korkeimmalta paikalta. Mitäpä enää luetteleen, niin samanlaiset ajatukset on pyöriny jo vuosia ikävä kyllä mielessä. Vähän toivoton olo tän ääneen kirjotetun purkauksen jälkeen, mut eiköhän meille parempi huominen toivottavasti odota, ja ne kullanarvoset ystävät.. thats what I pray for everyone of us

  • Ropsu
    Reply
    July 19, 2017

    Siis kun luin tota niin musta tuntu kun olisin ite kirjottanut ton, Oon ajatellut vain että minussa on joku vikana, ja oon niin liian monta kertaa tajunnut, että itse on 99%:sesti se osapuoli siinä kaverisuhteessa joka kysyy tai pyytää ulos. Mutta mahtavaa tajuta että se ei suinkaan ole oma syy ja kommenttienkin perusteella näitä fiiliksien jakajia on vaikka kuinka.

  • Sofia
    Reply
    July 20, 2017

    Kirjoitit ihan mun tän hetkisistä fiiliksistä! Toi some on kyllä semmonen joka “painostaa” että pitäis koko ajan olla tekemässä jotain kivaa nyt kesällä. Munkin kaikki ystävät on hävinny kaupungista ja jäljelle on jääny semmosia jolle ei joka päivä tuu soitettua. Onneks on silti perhe täälä josta täytyy olla kiitollinen! Tsemppiä, toivottavasti löydät seuraa, jokanen tarttee ystäviä poikaystävän lisäksi! :)

  • Anna kukkonen
    Reply
    July 20, 2017

    Ootteko enää sara ticklen kans tekemisissä? Tuntuu, et ennen vietitte todella paljon aikaa yhdessä mutta et nykyään olis päinvastoin?

  • July 20, 2017

    Hei Annika!

    Ihan pisti surulliseksi ajatus siitä, että istut sohvannurkassa ja toivot jonkun ottavan välillä yhteyttä sinuun. Minullakin on aika ajoin sellainen olo, että itse täytyy vaan ottaa yhteyttä ja kerran yks ystävä sanoi, että soita sä, kun haluut vaihtaa kuulumisia. Se kummastutti. Kyseinen henkilö ei ota vieläkään itse minuun yhteyttä paitsi snapchatissa ja nyt siinäkin on joku ongelma. Just laitoin kaverille viestiä, missä mättää. Oletko puhunut tästä niille kavereille? Kannattaa puhuu ihan rohkeesti heille. Silläkin uhalla, jos suuttuvat. Siinähän sitten ovat, eivät olleet tarpeeksi sun ystävyyden arvoisia!
    Samaa oon pohtinut täällä kuin kaikki aiemmatkin, että suhun ois todella mielenkiintonen tutustua, kun vaikutat niin mukavalta tyypiltä :)

    Jaksuhali! <3

    http://www.ilonadblog.wordpress.com

  • Minttu
    Reply
    July 20, 2017

    Kiitos tästä postauksesta!! Välillä kaikki vaikuttaa niin täydelliseltä täältä ruudun toiselta puolelta katsottuna että vaikea kuvitella sun kamppailevan samojen ongelmien kanssa kuin esim. mä itse. Samaistun tähän ihan täysin, mulla ei vaan enään ole edes sitä poikaystävää kenen viereen käpertyä iltaisin. Kavereita on ihan muutama ja vaikka hyviä ne muutamat ovatkin, koen itseni toisinaan tosi yksinäiseksi. Tuntuu että mussa on joku vika kun mulla ei oo paljoo ihmisiä ympärillä vielä tänkään ikäisenä ja erilaisuuden tunne vaan ajaa mut eristäytymään enemmän..

  • Sonja
    Reply
    July 20, 2017

    Niin tutun kuulosta…
    Et tiedäkään miten onnellinen oon kun oon löytänyt tänä vuonna aivan ihanan uuden ystävän <3 oikeasti.
    Oon aina ollu vähä kaverinen. Kaikki ystävät asuu toisella paikkakunnalla. Tällä seudulla ei asu oikeastaan yhtään, mut nyt on edes se yksi, ihan parasta.

  • Maria
    Reply
    July 20, 2017

    Hei Annika :)
    Olen lukenut reilu vuoden päivät sun blogia ja jatkan lukemista siksi, että kirjoitat oikeista asioista, Jokainen tuntee varmasti jossain elämän vaiheessa yksinäisyyttä. Se on täysin normaalia. Yleensä elämä kuljettaa ihmistä, eikä loppuen lopuksi uusien ihmisten kohtaamisilta voi edesvälttyä ja näin voi löytää myös uusia ystäviä. Mutta toki se vaatii sen, että itse on nähtävä myös vaivaa. Itse aikoinaan osallistuin aktiivisena miitteihin, jossa kävi ihmisiä, joka olivat muuttaneet muualta tänne pääkaupunkiin, niin kuin itsekin olin. Sitä kautta löysin muutaman ystävää ja tutustuin heidän kauttaan muihin ja niin edelleen.. eli tavallaan syntyi jatkumo ihan vahingossa. Mielestäni pitää rohkeasti laittaa viestiä mielenkiintoiselle tyypille tai kysyä rohkeasti voidaanko tehdä yhdessä jotain. Aikuisena on totta kai vaikeampi löytää hyviä ystäviä kuin nuorempana, mutta vanhempana ehkä osaa arvostaa ysväyyttä ihan eri tavalla. Mielummin pari hyvää ystävää kuin kymmenen hyvän päivän tuttua. Tärkeintä ovat ihmiset jotka hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet.

  • mirka
    Reply
    July 20, 2017

    Tutulta kuulostaa, ja kommenttien perusteella myös monen muunki mielestä. Oon myös sellanen, että haluaisin tehdä spontaanisti asioita mut tuntuu että niitä saa aina itse olla ehdottamassa ystäville ja tuntuu myös että parikymppisenä niitä uusia ystäviä ei ihan niin helposti tuu vastaan. Oon aattellu että esim. Helsingistä ystäviä ois helpompi saada kun samanhenkistä porukkaa on todennäköisesti enemmän. Kuitenkin totta varmasti sekin, että siellä on ehkä vaikeampi erottaa ne ketkä oikeasti haluaa ystävystyä niistä jotka on vaan jotain hyötyä vailla. Toki tätäkin on varmasti ihan joka paikassa joissain määrin mutta ehkä täällä pohojosessa kuitenkin vähemmän. :) ps. Ihan huippua jos Turkuun muuttaneet tytöt ystävystyis tän kommenttiboxin kautta!!

  • Anonymous
    Reply
    July 20, 2017

    Kiitos Annika kun uskalsit avata tätä aihetta, tää on varmasti tosi monelle tärkeä kirjoitus! Tulin tosi surulliseksi tätä lukiessani, tiedän mistä puhut. Samaistun suhun paljonkin, sillä aina tuntuu siltä, että häiritsen muita jos laitan viestiä tms, mutta kuitenkin tiedän kuinka kiva on saada niitä viestejä toisilta. Mulla on nykyään onneksi muutamia hyviä ystäviä, mutta silti usein tulee tosi yksinäinen olo, joka oikeasti on ihan erilaista kuin vain yksinoleminen. Vaikutat ihanan aidolta ja fiksulta ihmiseltä, tsemppiä sulle!<3

  • Annina
    Reply
    July 20, 2017

    Niin ihanaa että joku uskaltaa puhua näistä asioista ääneen! Itsekin omistan ihanan kaveripiirin,joka ei ole iso mutta muutama oikeasti hyvä ystävä riittää minulle. Mulla on ihana poikaystävä ja maailman paras harrastus joka vie paljon aikaa. Silti mutkia valtaa välillä todella paha yksinäisyyden tunne ja jopa pieni ahdistus sen myötä kun ns. Joutuu olemaan yksin kotona kun kukaan ei voi nähdä ja itse haluaisi olla missä tahansa muualla. Niin helpottavaa tietää etten ole ainut tämän asian kanssa. KIITOS ihan mielettömästi että kirjoitit tän tekstin. Oot ihan mieletön<3

  • T24
    Reply
    July 20, 2017

    No tää mullekin tuli mieleen.. tuntuu just siltä että moni kaveri ottaa yhteyttä vasta sitte kun on jotain vailla. Tuntuu että nykyään kaikessa on joku tarkoitus hakuisuus. Eikö kavereita voi nähdä / mennä kahville / tms ihan muuten vaan?!? Ilmeisesti ei. Muutenkin ihmissuhteissa tuntuu nykyään olevan tää trendi, että halutaan lähipiiriin vaan tietynlaisia ihmisiä että siitä olisi mahdollisimman paljon hyötyä itelle. Et oo ensimmäinen joka sanoo tätä.. et ehkä (valitettavasti) maailma on menny siihen suuntaan että ihmisillä on muka “liian kiire”. Ehkä tarvitaan niitä jotka uskaltaa sanoo epäkohdat ääneen niin alkaa ihmiset ymmärtämään. :)

  • Linda Brand
    Reply
    July 20, 2017

    Heippa Annika :) Jotenkin helpottavaa huomata etten ole ainut joka kokee osa-aikayksinäisyyttä. Nytkin muutama päivä on ollut tosi yksinäinen olo, välillä se onneks helpottaa. Parin kuukauden takainen ero ei kauheasti ole piristänyt mua näissä fiiliksissä, ja näissä tilanteissa huomaa ketkä on oikeasti ystäviä. Tuntuu, että mä tuen aina parhaani mukaan niin kavereita kuin ystäviäkin ja kannan harteillani heidänkin ongelmat mutta sitten kun itellä on vaikeaa ja kaipaisi ystävää edes sen lounaan verran niin harvat ovat kiinnostuneita :( Kiitos kuitenkin niille parille tosiystävälle jotka ovat aina vierellä :) Ja kiitos Annika sulle, että kirjotit tän tekstin, oot oikea supernainen! <3

  • Carina
    Reply
    July 20, 2017

    Mulla tuli mieleen, että jos perustaisi whatsapp ryhmän (helsinkiläiset “osa-aikayksinäiset”/yksinäiset)
    Sit järkkäis miitin! Sit sinne ryhmään vois aina laittaa viestiä, jos haluaa seuraa rannalle tai lounaalle ym.
    Itselläni ei ole facea enää, niin sinne en voi tulla ryhmään :(
    T. 25v nainen :)

  • Emilia
    Reply
    July 20, 2017

    Alkoi melkeen itkettää tätä lukiessa! Täysin samat fiilikset täällä. Teen vuorotyötä ja usein käy niin, että odotan vapaapäiviä innolla ja kun ne sitten tulevat niin vietänkin ne vaan kotona… Kun kaikki kaverit ovat jo sopineet menoa. Aina pitäisi järjestää lyhyetkin kahvitreffit parin viikon etuajassa, tai muuten ei vaan onnistu. Tulee vaan väkisin toi sama ajatus mieleen kun sulla, että jos ei puolta tuntia voi päivästään uhrata, niin ollaanko me edes ystäviä?
    Ja sitten on lisäksi se huono omatunto siitä, että muuten on asiat niin hyvin (asun poikaystävän ja koiran kanssa & perhe asuu lähellä).
    Mutta jos yhtään lohduttaa, niin et ainakaan ole tuntemustesi kanssa yksin! Samaistun muutenkin usein ajatuksiin mitä olet tänne blogiin kirjoittanut, joten ehkä me olemme ne toisillemme tarkoitetut ystävät :D
    Toivottavasti loppukesäsi kuluisi ilman näitä yksinäisiä hetkiä ja onneksi sinulla on kuitenkin Luka ja poikkis iloa tuomassa :)
    -Emilia

  • S26
    Reply
    July 20, 2017

    Oon seurannut viime aikoina enää todella vähän blogeja, koska sisältö on lähes poikkeuksetta mitätöntä ja pinnallista. Blogisi ei karsiutunut, koska rakastuin tähän uuteen pohjaan ja suuriin kuviin ja päivititkin siihen aikaan sen verran harvemmin (jos muistan oikein) ettei alkanut ärsyttää. Sen jälkeen muistan ajatelleeni, että kuinka ihailen rohkeuttasi lähteä reissulta takaisin Suomeen, kun siltä alkoi tuntumaan, huolimatta siitä, että varmasti todella moni oli sitä mieltä, että päätös olisi jotenkin väärä tai vähintään typerä. Siitä lähtien on ollut aivan ihana lukea postauksiasi, jotka ovat kauniiden kuvien ohessa tarttuneet NIIN tärkeisiin asioihin. Mielenterveysongelmat olisi erityisen tärkeä ottaa puheeksi juuri sun kaltaisten henkilöiden, joilla on näkyvyyttä. Stigmojen purkamiseen vaaditaan vielä paljon töitä.

    Siihenkään postaukseen en kuitenkaan kommentoinut jostain syystä, mutta tämä aihe tuntui sen verran kovaa omassa sydämessä, että nyt oli pakko. Kiitos siis kirjoituksestasi. Mä muutin Helsingistä Lahteen poikaystävän perässä enkä oo edelleenkään löytänyt täältä kavereita. Onneksi täältä on helppo matkustaa näkemään niitä paria ystävää, jotka mulle sitten eron jälkeen jäi, mutta arkena olisi ihana olla jotain omanikäistä seuraa, jonka kanssa viettää aikaa iltaisin tai viikonloppuisin. Työkaverit on kaikki perheellisiä niin ei kehtaa pyytää ja muutenkin mun kynnys “pyytää jotain ulos” on tosi korkea. Oon nykyään paljon puheliaampi ja sosiaalisempi kuin olin ennen, mutta silti uusiin ihmisiin tutustuminen on jäänyt hankalaksi asiaksi. Toisaalta tykkään viettää aikaa yksin, mutta huonoina hetkinä se harmittaa. Ehkä munkin pitää kerätä sama rohkeus kuin sulla ja vaan uskaltaa olla niihin tuttaviinkin yhteydessä, vaikka se tuntuis kuinka kiusalliselta :)

    Mutta vielä kerran: kiitos tästä tekstistä! “If we are all alone then we are together in that too” <3

    • I
      Reply
      July 21, 2017

      Hei juuri niitä perheellisiä kannattaa pyytää! t. yksinäinen perheellinen

  • S
    Reply
    July 21, 2017

    Rohkea teksti Annika!
    Itse olen kokenut pitkän aikaa yksinäisyyttä, en ole oikeastaan ikinä ollut osa isoa kaveriporukkaa tai että näkisin jotain kaveria useasti. Joskus saattaa mennä monta kuukautta, että on missään tekemissä kavereiden kanssa. Ja jos en itse olisi ehdottamassa, tuskin näitä tapaamisia olisi edes kerran vuodessa.. Olen oppinut pärjäämään yksin ja olen rohkaistunut menemään yksin esim. syömään lounasta johonkin kahvilaan. Jos aina odottaa, että joku on seurana, huomaa kaiken kokemuksen valuvan ohi :( niinkuin sanoit, ei se materia kadehdituta vaan se, että olisi joskus osa jotain kivaa tyttöporukkaa.

  • Laura
    Reply
    July 21, 2017

    Tiedätkö, tää on just se syy miks oot ollu ylivoimasesti mun lempibloggaaja jo monta vuotta: oot ihanan rehellinen. Tykkään itekin tehdä asioita yksin, mutta toisaalta olisin niin usein menossa sinne sun tänne et ainakin osalle pikku retkistä tms olis kiva saada seuraa. Osa-aikayksinäinen on tälle fiilikselle niin hyvä termi!

  • Laura
    Reply
    July 21, 2017

    Annika! Tässä taas syy miksi sun blogi kuuluu ehdottomasti mun lemppareihin – susta saa näin ruudunkin läpi tosi aidon olosen kuvan. Ja tääkin on tärkeä aihe, ja on hienoa että sä uskallat jakaa sun tällaisia “haastavampiakin” asioita julkisesti. Itse painin vähän saman ongelman kanssa – mulla ei ole tällä hetkellä kuin oikeestaan yksi ystävä, joka asuu Helsingissä kun itse oon Turussa. Muutamia kavereita täältäkin löytyy, joiden kanssa minkään sopiminen vaan yleensä tuntuu ihan mahdottomalta. Asiat on sinällään hyvin, elämä rullaa oikein kivasti, mutta kyllä mullakin on välillä yksinäinen olo. Tai oikeestaan aika useinkin, just kun on vaikka kaunis kesäilta ja kaupunki täynnä tekemistä, muttei ketään kenen kanssa sitä jakais. Mä kans osaan nauttia yksin olemisesta, oon lapsesta asti osannut, mutta kyllä mua harmittaa ettei oo ikinä ollu yhtään “sydänystävää” – semmosta henkilöä, jolle vois puhua ihan mistä vaan. Mut hei, kiitos tästä postauksesta, helpottavaa huomata että muutkin kärsii samasta ongelmasta – jo kommentteja lukiessakin tuli jotenkin sellanen vertaistuki-olo, vaikkei kenenkään kanssa keskustellutkaan! <3

  • Elina
    Reply
    July 21, 2017

    Olipa upean avoin ja jopa yllättävän monelle samaistuttava postaus. Itsellänikään ei ole mitään suurta ystäväjoukkiota, josta löytyisi aina joku seuraksi lenkille, piknikille, kahville tai mitä nyt mieleen tulisikaan. Poikaystävä kuitenkin löytyy ja hänen kanssaan on mahtavaa, kun voi puhua mistä vaan, mutta silti kaipailen sitä sydänystävää, jolle puhua niitä tyttöjen juttuja. Olen poikaystävällekin joskus puolittain vitsinä todennut, että eihän me voitaisi naimisiinkaan mennä tai hankkia lapsia, kun ei ole minulle kaasoa eikä lapselle kummeja…
    Hienoa, että avaat tällaisia niin sanotusti kurjiakin asioita elämästäsi meille lukijoille. Juuri sen takia minä ainakin olen seurannut blogiasi pitkään ja pysyn täällä kyllä jatkossakin!
    P.S. Jos turkulaisiakin löytyi noin monta ja useampi on vihjannut asuvansa pääkaupunkiseudulla, niin kai täällä joku muukin tamperelainen on?

  • Anonymous
    Reply
    July 21, 2017

    Täällä kamppailen samojen ongelmien kanssa. Tosin ei ole edes sitä poikaystävää. En ole käynyt yksilläkään festareilla, en pääse ulkomaille, en edes toiseen kaupunkiin kun ketään ei voisi vähempää kiinnostaa nähdä. Aina ollaan yhteydessä, kun halutaan hyötyä musta tai jauhaa erohuolista. Yhteydenpito lopppuu yleensä todella nopeasti, kun palaavat yhteen exänsä kanssa ja osa vaihtaa lennosta toiseen. Ei ketään kiinnosta mun asiat.

  • Sanni Selkama
    Reply
    July 22, 2017

    Ihanan avoin ja rehellinen kirjoitus. On todella rohkeaa kertoa avoimesti tunteistaan ja arvostan todella paljon sitä, että raapaisee sitä ‘somekuvan’ pintaa aina välillä. Harmillisen usein tulee sellainen kuva, että somessa on kaikki ihanaa ja mahtavaa, eikä ns. oikeaa elämää kuvata sellaisenaan.

    Itse olen myös pohdiskellut samaa kuin sinä. Osa-aika yksinäinen kuvaa tosi hyvin tuota tunnetta. Voin samaistua todella paljon sun ajatuksiin, sillä koen ihan samalla tavalla. Tosi vaikea tutustua uusiin ihmisiin, vaikka olenkin ylisosiaallinen. Ei tunnu löytyvän sellaisia ihmisiä, joiden kanssa olisi samalla aaltopituudella tai jotka olisivat kiinnostuneita muusta kuin omasta elämästään kysyttäessä. Kiireellisyyden ymmärrän, mutta se raja tosiaan menee siinä, jos ei ole aikaa kuin kolmen kuukauden päästä ja asuu samassa maassa.

    Miesystäväni kautta olen saanut paljon ystäviä, vaikka osalla oli ennakkoluuloja ‘pirttihirmu tyttöystävästä’. Olen kuitenkin ilmeisesti onnistunut ne rikkomaan. Minulla on myös tapana toitottaa itselleni, että ‘eivät he kuitenkaan halua olla ystäviäni’. Olen huomanut, että teen tätä usein ja olen alkanut kiinnittämään siihen huomiota sanomalla itse ‘ei’ noille ajatuksille.

    Mielestäni netin kautta tutustuminen on ihan ok, vaikkakin hidasta. Toki parasta olisi nähdä fyysisesti ja tehdä jotain mukavaa yhdessä. Ystävyyssuhteet, valitettavasti, muodostuvat vuosien saatossa läheisiksi ja syvälisiksi ystävyyssuhteiksi. Eihän sitä tiedä minkälainen ihminen on jos ei uskalla tutustua ja selvittää, eikä se haittaa vaikka ei meniskään asiat yhteen. Sitten ollaan vaikka hyvän päivän tuttuja jos ei muuten.

    En tiedä haitko tällä kirjoituksella rivien välistä ystäväehdokkaita, mutta olen innolla jonossa jos olet halukas tutustumaan. :) Asun itse Jyväskylässä ja voin sanoa, että aivan ihana paikka, vaikka kaukana etelästä onkin. <3 Blogeissa on se hyvä puoli, että sillä tavoittaa samanhenkiä ihmisiä ja ties vaikka löytää uusia ystäviä.

    Tosi hyviä kirjoituksia sulla. Itse olen halukas pitämään blogia, mutta painin vielä parin vaihtoehdon kanssa, miten kirjoittaisin ja mistä ja millä kielellä. Myös itse sivujen perustaminen on vaiheessa. Ehkä joskus, tämän vuoden puolella kuitenkin. Odotan innolla lisää postauksia!

    Hyvää kesää sulle sekä muille kommentoijille!

  • Jenniina
    Reply
    July 22, 2017

    Ompa huojentavaa huomata, että ei ole näiden ajatusten kanssa yksin, vaikka samaan aikaan on toki harmillista, että tää on näinkin yleistä. Itsellä on pari hyvää ystävää suhteellisen lähellä, mutta heilläkin on omat porukat. Omassa kaveriporukassani olen se “exstra”; en kenenkään paras kaveri, minua ei pyydetä näkemään kahden kesken, mutta koko kaveriporukan juttuihin onneksi vielä kutsutaan – yleensä. Muutama sydänystävä on ympäri Suomea, heidän kanssaan nähdään ehkä vain kerran vuodessa, mutta se onkin sitten aina todella ihanaa :) Huomaan kyllä itsekin, että olen aivan liikaa väsähtänyt kyselemään ja ehdottelemaan kavereille tapaamisia – turhauttaa niin paljon kun sitten viime hetkellä perutaan kun tulikin jotain muuta. Itse ajattelen, että sovitusta pidetään kiinni, ellei sitten ole ihan erikoistilanne; ei sellainen,että meneekin mieluummin koulukaverin kanssa kahville…

  • Tiina
    Reply
    July 22, 2017

    Pakko myös kommentoida, kun puit sanoiksi minunkin viimeaikojen tuntemukset ja pohdinnat! Mulla on kyllä kavereita ja ihan muutama, keitä voin oikeasti sanoa ystävikseni, joiden tiedän olevan elämässäni sinne vanhainkotiin saakka. Nämä lähimmät ystävät asuvat toisessa kaupungissa muutaman
    sadan kilometrin päässä, eikä heitä pääse usein näkemään. Silti myös minulla on aina tunne, että minä olen se, joka keksii tekemistä ja ehdottaa tapaamisia, niin heidän kanssaan kuin sitten niiden kavereiden, jotka asuvat lähempänä. En ole oikein koskaan ollut se, jolle joku soittaisi ensimmäisenä vaan tuntuu, että olen usein se, jota kysytään viimeisenä tai jopa “unohdetaan” pyytää mukaan. Olen tietoisesti alkanut ajattelemaan omaa onnellisuttani joissakin ihmissuhteissani ja surutta jättänyt yhteydenpidon minimiin muutaman kaverin kanssa, joiden kanssa tapaamista tuntuu aina olevan kovin vaikea sopia. Heistä on myös ihan ok perua se tapaaminen ilmoittamatta mitään tai siinä vaiheessa kun laitan viestiä, että missä nähtäisiin. Nykyään näemme vielä harvemmin, kun asumme eri paikkakunnilla. Toisen kanssa olemme tunteneet lapsesta asti, vanhemmilleni hän jaksaa aina kertoa miten olen hänen rakkain ystävänsä ja kuinka paljon hän minua ikävöi kun he törmäävät kaupungilla, mutta minulle hän ei koskaan soita. Kun he tarvitsevat apua jossakin, silloin viestiä voi laittaa. Mua on aika helppo käyttää hyväksi, koska olen aina valmis auttamaan muita. Muuttaessani viime syksynä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, mua moikkaamassa on käynyt kerran yksi kaveri, muutoin mä olen aina se, joka matkustaa muualle moikkaamaan muita kun heille sopii. Asun 50km Helsingistä ja busseja kulkee tunnin välein, eli en ole kovin kaukana. Vapaa-aikani siellä on välillä tosi yksinäistä. Koulukaverini ovat nuorempia, enkä tunne oikein kuuluvani siihen porukkaan tai ne, kenen kanssa jotain yhteistä olisi, asuvat Helsingissä. Välillä pelkään, että mut unohdetaan sinne. Nyt asun kesän Helsingissä, mutta ihmisillä tuntuu silti olevan menoja joka suuntaan.
    Olen alkanut tekemään asioita itsekseni, pyöräretkiä, lounaita, ym. enkä välillä edes kysy ketään mukaan, koska tiedän vastauksen olevan useimmiten ei, kaikki tuntuvat olevan kovin kiireisiä, tai sitten on sovittu jo jonkun muun kanssa menoa. Kaipaan sitä, ettei tarvitsisi aina sopia kalenterit kädessä jotakin tiettyä aikaa tekemiselle ja näkemiselle. Mulla ei ole sisaruksia, eikä poikaystävääkään, joten välillä on tosi irrallinen olo. Mikä on hupaisinta, osa kavereistani valittaa ettei oo mitään tekemistä, mutta kun jotain ehdottaa, niin harvemmin se sopii kun on sitä ja tätä ja tuotakin vielä. Onko se vaan toi some, joka luo hirveät paineet siitä, että pitäis olla koko ajan jotain upeaa tekemistä ja jatkuvaa hypeä? Mä oisin aina valmis lenkille, kahville, leffailtaan, ruuanlaittoon, saarihyppelyllle, mitä ikinä mut välillä mietin, että oonko se sitten minä, kenellä ei oo elämää kun oisin valmis tekemään asioita, mut kellenkään muulle ei sovi? Kaikista typerintä on kyseenalaistaa omaa kiinnostavuuttaan, mutta välillä sitä miettii, että onko mun jutut sitten vaan tylsiä kun ketään ei spontaanisti soita että hei hengattaisko yhessä tää päivä :D Olen toki onnellinen ja kiitollinen niistä ihmisistä, keitä elämässäni on. Ihanaa kesää sinulle Annika ja teille muillekin samojen ajatusten kanssa painiville!

  • Eveliina
    Reply
    July 22, 2017

    Okei ite kuulun varmaan niihin “oikeasti yksinäisiin” mutta samaistuin tosi paljon silti. Mä oon koko elämäni ollu aika yksinäinen, vaikka kavereita on melkein aina ollut. Välillä oikeita ystäviäkin. Mut nykyseen tilanteeseen, missä oon siis aika lailla 100% yksin perhettä lukuun ottamatta, oon just joutunut tuolla tavalla. Mulla oli yläasteella oikeita ystäviä. Sitten kun yläaste loppui, halusin tuuletusta ja uusia ystäviä, vaihdoin toiseen lukioon, ja kävikin niin etten saanut kavereita juuri ollenkaan. Vasta toisena vuonna sain sellaisia, joiden kanssa pystyin hengailla koulussa, mutten siis kuitenkaan vapaa-ajalla. Tai luulin olevani hyvä kaveri, mutta sitten kuitenkin esimerkiksi tilanteissa, joissa piti valita pari, jäin tietenkin yksin. Ja juhliin jätettiin ainoana kutsumatta. En sano et oon täysin osaton siihen, mutta siis kun mua ei ees olla missään vaiheessa kutsuttu edes piknikille. Eli jos haluan olla yhteydessä, joudun ite pitämään yhteyttä yllä.
    Ja yläasteystävillä oli tietenkin jo uudet kaverit, johon en sopinu joukkoon. Enkä muutenkaan kehtaa myöntää niille et oon yksinäinen, ne todennäköisesti sais vaan mielihyvää siitä. Ja oon pari kertaa yrittänyt ottaa yhteyttä, mutta tässäkin joudun ite pitämään yhteyttä yllä, ja koko juttu tuntuu väkinäiseltä.
    Tilanne nyt on siis se et oon aika 100% kaveriton ja ystävätön, eikä uusien aitojen ja varmojen ja luotettavien suhteiden muodostaminen oikein tunnu onnistuvan. Toki osaan olla hauska, esittää vahvoja mielipiteitäni tai siis olla mielestäni kiinnostava, mutta jotenkin vaan se kahden ihmisen välinen ystävyyssuhde tuntuu olevan niin vaikea muodostaa. Kyllä niitä miespuolisia kumppaneita sais ku sieniä sateella, jos vaan yrittäis, mut se ei oo sama asia. Haluaisin vaan jonkun parhaan kaverin, jonka kanssa vois olla joka päivä ilman että tuntee häiritsevänsä. Lähettää kivoja juttuja wapissa ja puhua, kun tuntuu pahalta ilman, että pelkää, että se hylkää.

  • July 22, 2017

    Tosi hyvä kirjoitus!
    Olen itse miettinyt samaa, joskus ei kuulu mitään ja sitten kun kuuluu, niin sitten valitetaan tai jotain muuta sellaista.
    On toki sydänystäviä, ketkä ei hylkää milloinkaan, ja ovat aina lähellä.

    Ihana blogi, tykkään, ja oon nyt lähihaikoina seurannut paljon sua blogia.

  • Jappe
    Reply
    July 23, 2017

    Siis tää on kuin mun elämästä. Mulla ei kauheesti oo ystäviä tai edes kavereita joilla olis samanlaisia kiinnostuksen kohteita kun mulla ja siks oonkin tosi paljon yksin. Ois hirveesti juttuja joita haluis tehdä ja kokeilla, muttei ketään kenen kanssa lähtisi. Oon tosi huono menemään yksin. Jotenkin sitä tuntee sit olonsa vielä enemmän yksinäiseks jos on tuolla yksinään tekemässä jotain mitä muut tekee kahdestaan tai porukassa. Mulla on kans toi sama, että materiasta en niinkään oo koskaan kateellinen mutta siitä kyllä että olisi ystäviä jotka olisi spontaaneja ja joiden kanssa voisi tehdä mitä vaan. Ja jotka kans ite ottais yhteyttä että tehdäänkö jotain ja pyytäisi mukaan kaikkii hölmöihinkin juttuihin

  • X
    Reply
    July 23, 2017

    Onpas tosi monella sama tilanne. Itsellä myös todella yksinäistä välillä, kun miehistä alaa opiskeleena opiskelukavereista suurin osa oli miehiä ja nekin hyvät naispuoliset kaverit muutti töiden perässä valmistumisen jälkeen pois… Itse jäin opiskelupaikkakunnalle miehen työn takia… Ja töissäkin on aina ollut työkavereina vaan keski ikäisiä miehiä.. ? Onneks on sentään ihana mies ja koira ja muutama tosi hyvä lapsuuden kaveri toisella paikkakunnalla… Mutta eniten ehkä kaipaa välillä sellaista kaveria, jota vois lyhyellä varoitusajalla pyytää lenkille tai yhdelle kaljalle.. ? Ja tosi monet kavereista alkaa saamaan lapsia ja sitten niilläkään ei ymmärrettävästi ole enää aikaa..

  • A
    Reply
    July 24, 2017

    Voisiko tää johtua siitä, että oot alkanu seurustelemaan? Valitettavan usein kaverit unohtuu siinä sivussa kun vietetään kaikki aika poikaystävän kanssa. Jotenkin ennen kuin lähdit Balille, tuli semmonen vaikutelma, että hengasit kavereiden kanssa lähes päivittäin.

  • J
    Reply
    July 24, 2017

    Kommentoin nyt vähän jälkijunassa, mutta menkööt. :) Nykyajan some saa mulla välillä riipivän yksinäisyydentunteen aikaan. Ihan sama onko joulu, äitienpäivä, vappu tai juhannus. Some täyttyy heti kuvista kun ihmiset viettää yhdessä juhlapyhiä. Sit kun sulla ei itellä ookkaan mitään vappusuunnitelmia ni meinaa itku tulla kun muut päivittelee somea reaaliajassa ja niillä näyttää olevan niin kivaa. Tai äitienpäivänä kaikilla muilla on paras äiti ja tosi läheinen suhde äitiinsä…. Kesällä kun on aurinkoinen päivä niin taas päivittyy somet… ja sit jos sulla ei oo mitään kivaa tekemistä niin tunnet taas olevas luuseri, kun kaikki muut nauttii auringonpaisteesta kavereiden kanssa ja sä makaat sisällä sohvalla. Jos sataa vettä niin somet päivittyy huomattavasti vähemmän, mut kivoina päivinä, lomakausina ja juhlapyhinä moni päivittää somea.

    En muista et olisin aikasemmin ottanu stressiä juhlapyhistä samalla tavalla, ihan hyvällä mielellä maannu sohvalla ja kattonu linnanjuhlia, mut nytkun yhtäkkiä se onkin niin iso juttu niin pitäis vähintään olla se kolmen ruokalajin illallinen katettuna pöytään. En väitä ettenkö ite tekis samaa, ihan yhtälailla mun somenkäyttö on niitä kiilloteltuja ja parhaita paloja mun elämästä, mut kyl silti tulee välillä paha mieli kun sattuukin olemaan se juhlapyhä tai hellepäivä kun sä et oo saanut seuraa vaikka olisit ite yrittänyt järjestää jotain kivaa.

  • July 25, 2017

    Olipa koskettava ja rohkea kirjoitus! Siitä, ja kaikista näistä kommenteista huomaa, että yksinäisyys koskettaa valitettavan montaa ihmistä. Itselläni on muutaman vuoden takaa samankaltaisia kokemuksia kuin sinulla – olin muuttanut uudelle paikkakunnalle opiskelemaan ja tuntui, että ystäväpiiri ei vain rakennu. Pikkuhiljaa olen onnistunut keräämään ihania ihmisiä ympärilleni esimerkiksi töistä ja harrastuksista, mutta silti olo on välillä yksinäinen. Ystävystyminen vaatii myös rohkeutta ja sitkeyttä, ja jos taustalla on paljon ikäviä kokemuksia tai yksin jäämistä, ymmärrettävästi rohkeus ja sitkeys voivat kulua loppuun. Toivon sinulle ja kaikille kommentoijille kaikkea hyvää sekä rohkeutta tutustua uusiin ihmisiin vaikka harrastuksissa tai somessa.

  • K
    Reply
    July 25, 2017

    Apua, miten joku osasi pukea ajatukset sanoiksi näin hyvin! En oo koskaan uskaltanut miettiä näitä asioita ääneen kellekään, koska oon kokenut että se vaikuttaisi mun ystävien korvaan jotenkin kiittämättömältä. Mutta ilmeisesti en ookaan ainoo joka kamppailee näiden juttujen kanssa, kommenttejakin niin hurjasti! Mulla on monta kaveria ja ystävää, toki vuosien varrella niitäkin karsiutunut eikä se itsessään haittaa. Mulla on vaan nyt pari vuotta jo ollut sellainen yksinäinen olo, etten ole kellekään niitä tärkeimpiä. Poikaystävästä ero otti koville, kun menetti sen parhaan ystävän, ja sen jälkeen nää fiilikset on vaan vahvistunut. En edes muista, milloin viimeksi edes kukaan niistä läheisimmistä kavereista olisi kysynyt, mitä mulle kuuluu tai oisko musta seuraa. Kukaan ei koskaan kysy just mua kahville, tai kiinnostu miten just mulla menee. Ihminen on itsekäs, ja kaipaa sitä, että joku on lähellä. Kavereiden kanssa päädyn hengailemaan ryhmäkeskustelujen kautta, tai vähän välikäden kautta kuultuna et nyt ois menoa. Mut sitä sellaista henkilökohtaista, et hei teetkö mun kanssa jotain, ei enää tapahdu, ja usein kyselen itse muiden perään. Oon kyllästynyt siihen, ja joka kerta kun nään jotkut kaverini tekemässä jotain yhdessä, se kolahtaa. Voi olla, et nykyinen somekulttuuri ja whatsapp-ryhmät on osasyynä siihen, ettei toisiin osata enää ottaa henkilökohtaista kontaktia, mutta kyllä mä sitä kaipaisin. Olen muuttamassa pois kotikaupungistani, ja tuntuu helpottavalta tietää, että jos toiset tekevät jotain ilman mua, siihen on hyvä syy; en ole samassa paikassa. Toisaalta jännittää, löytääkö sieltä itselleen uusia ystäviä. Aika näyttää. Asiaa vaikeuttaa se, että luonteeni on hieman varautunut uusia ihmissuhteita luodessa, vaikka olenkin sosiaalinen. Tsemppiä kaikille jotka näitä kommentteja selailee vertaistuen toivossa, niinkuin mäkin :)

  • August 2, 2017

    Tää on niin tutun kuuloista!

  • August 31, 2017

    Tunnistin oman elämäni niin tästä tekstistä. Olen yrittänyt pitää ystäviini yhteyttä, koska minulla ei ole kovinkaan montaa ystävää joka kysyisi minulta mitä kuuluu tai tehtäisiinkö jotain yhdessä, mikäli ei tarvitse minulta jotain. Pahimmillaan ystävät on perunut tapaamiset jollain läpinäkyvällä tekosyyllä tai jättämällä vastaamaan puhelimeen. Välillä tuntuu että olen niin yksinäinen, etenkin kun minulla ei ole yhtään bloggaajakaveria jonka kanssa voisin viettää aikaa vaan vaikka kahvilassa läppärien kanssa kirjoittaen omaa blogia tai käydä napsimassa kuvia jossain kivassa paikassa.

Leave a Comment: