Heippa! Mitä teidän viikonloppuun kuuluu? Tän viikon polttavimpana puheenaiheena on ollut (kirjaimellisesti) kukkaan puhjennut luonto, joka sekin saapui miltei yhtä huomaamatta kuin koko kevät itsekin. Ulkona näyttää jo ihan kesältä, kun ruoho alkaa olemaan vihreää ja useimmat puutkin ovat saaneet pikkuruisia lehdenalkuja oksillensa. Vehreyden mukana tuli toki myös haittapuoli, kun allergiakausi alkoi rytinällä ja muistin taas, miksi kevät on… Read the Post
Kevättakkikeli
Viikonloppuna ulos lähtiessäni uskaltauduin vetämään kevättakin päälleni ensimmäistä kertaa tälle vuodelle ja sinä samaisena päivänä tunsin oloni keveämmäksi kuin kuukausiin. Se johtui suurimmaksi osin siitä virkistävästä takkivalinnasta, joka ei tuntunut vetävän hartioita kohti maata ja joka päällä hikikarpalot ei kastellut selkää, mutta samaan aikaan myös siitä, että vihdoin alkoi toden totta tuntua keväältä. Oli se päivä, joka tuntuu aina… Read the Post
Perjantaitunnelmissa
Viikon takainen perjantai tuntui omalla kohdallani enemmänkin maanantailta, mutta tänään mut on vallannut sellainen kutkuttava perjantaifiilis. Kävin aurinkoisella aamulenkillä vähän liian paksu takki päällä (en oo vielä tottunut siihen, että tähän vuodenaikaan täytyy muistaa tarkkailla lämpömittaria tavallista ahkerammin), siivosin kodin lähes viikonloppuvalmiiksi, hoidin muutaman tekemistä odottaneen velvollisuuden pois päiväjärjestyksestä, pyöräytin vihreän lounaan jääkaapin jämistä ja käppäilin Lukan kanssa terapiaan,… Read the Post
Maaliskuu, ei tuu ikävä
Maaliskuun viimeinen viikko lähtee ihan näillä näppäimillä käyntiin ja odotan sitä malttamattomana. En suinkaan siksi, että tuleville päiville olisi mitään erityisen hohdokkaita suunnitelmia, vaan yksinkertaisesti siksi, että tää loputtoman tuntuinen, surkea kuukausi tulee vihdoinkin päätökseensä. 😀 Maaliskuu ei oo ollut mun kuukausi sitten ollenkaan. Epäonnen tummat pilvet on tuntuneet seuraavan pääni päällä viikosta toiseen ja kokonaisvaltainen fengshui on ollut vaan… Read the Post
Voittajafiilis
Kävin eilen hammaslääkärissä. Läpi elämäni kestänyt hammaslääkäripelko nostelee edelleen satunnaisesti päätään ja sen vuoksi ajan varaaminen onkin roikkunut pitkään siellä to do-listan häntäpäässä, niiden vastenmielisempien velvoitteiden osiossa. Kuluneen vuoden aikana oon ravannut oikomishoitojen vuoksi hammaslääkärissä enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä, mutta samaan aikaan varsinaisesta tarkastuksesta oli kuitenkin vierähtänyt jo reilut kolme vuotta. Sitä pystyi siirtämään sillä tekosyyllä, että… Read the Post
Uusi viikko, vanhat kujeet
Meidän viikonloppu hujahti ohi klassisissa rentoilumerkeissä Netflix -maratooneineen, pitkine aamiaisineen ja sunnuntaikävelyineen, eli juuri niinkuin viikonlopuistani yleensäkin pidän. Yksi poikkeus kuitenkin tehtiin: vaikka sunnuntai-iltana olisi houkuttanut jäädä viltin alle tuijottamaan Selviytyjiä, niin vedettiinkin salonkikelpoiset vaatteet niskaan ja lähdettiin konserttiin. Oltiin ostettu viime vuonna liput Kulttuuritalolle islantilaista Ólafur Arnaldsia kuuntelemaan ja eilen oli vihdoin sen aika. Kyseinen artisti ei ollut… Read the Post