Hei taas! Edellisestä kerrasta on näköjään vierähtänyt tovi. Voisinpa sanoa, että aika rientää kun on mukavaa, mutta tällä kertaa kyse on ollut muusta. Instagramin puolelle oon välillä hieman meininkejä päivitellytkin, mutta koneen sain avatuksi vasta nyt.
Viimeinen pariviikkoinen on ollut huolta täynnä, kun normaalisti niin energinen Luka alkoi muutama viikko sitten käyttäytymään itselleen epäominaiseen tapaan. Ensimmäiset oireet laitettiin pelkän väsymyksen piikkiin, eikä luonnollisesti osattu aluksi ajatellakaan muuta, kunnes kuvioihin tuli apaattisuus, hengityksen rohina ja yskä. Kun normaalisti ahne koira ei suostunut pian enää syömäänkään, niin kiiruhdettiin eläinlääkäriin tutkittavaksi ja diagnoosina oli vähän yllättäen keuhkokuume. Tulehdusarvot oli taivaissa, verenkuvassa näytti olevan häikkää ja hetken vaikutti siltä, että jouduttaisiin jättämään raasu sairaalaan yöksi, mutta lähemmässä verinäytteen tarkastelussa kävi onneksi ilmi, ettei tilanne ollutkaan ihan niin kriittinen kuin ensin näytti ja päästiin antibiootit sekä tulehduskipulääkkeet kassissa kotiin parantelemaan. Parin päivän päästä kontrollissa kävi ilmi, että keuhkokuume oli todennäköisesti noussut edellisviikolla päivitetystä kennelyskärokotteesta, mutta ab-kuuri oli lähtenyt nopeasti tehoamaan ja siispä saatiin jatkaa kotona toipumista.
Viikon loppua kohden Luka alkoi voimaan silminnähden paremmin ja rinnassani painanut huoli alkoi pikkuhiljaa kevenemään. Valo tunnelin päässä tuntui olevan jo käsinkosketeltavan lähellä ja energiaa varastoinutta koiraa joutui vähän väliä rauhoittelemaan, ettei meno yltyisi toipumisvaiheessa liian villiksi. Sunnuntaina uskaltauduttiin jo metsään lyhyelle eväsretkelle, jonka aikana huokailin moneen otteeseen, että onpa helpottavaa nähdä rakkaan voivan taas paremmin. Enpä siinä vaiheessa arvannut, että kotiin palatessamme tapahtuisi toinen epäonninen sattumus, kun koira liukastuisi rappukäytävän portaissa satuttaen toisen takajalkansa. Ei menty heti lääkäriin, sillä oireiden perusteella oltiin suhteellisen varmoja siitä, että kyseessä olisi vaan lihaksen revähdys, mutta riipivien huutojen perusteella kipu oli ainakin ajoittain niin kova, että varasin varmuuden vuoksi ensimmäisen vapaan ajan ortopedille. Seuraavat pari päivää kuluivat taas alavireisissä tunnelmissa kipulääkkeen voimalla ja kaikki pahimmat kauhukuvat polvien ja lonkkien pettämisestä ristisiteiden repeämiseen mielessä pyörien. Tänä aamuna päästiin vihdoin lääkärin tutkimuksiin, jossa varmistui, että kyseessä on tosiaan pelkkä revähdys, joka paranee ajan kanssa itsestään. Jalka näyttäisi olevan edelleen hieman kipeä, mutta siitä huolimatta selvittiin lähinnä säikähdyksellä.
Oon ollut viimeiset viikot sydän huolesta niin sykkyrällä, etten oo voinut paljon muuta ajatellakaan. On ollut sydäntäsärkevää katsoa vierestä, kun toisella on ollut niin kurja olla, eikä itse oo voinut tehdä asioille paljonkaan. Normaalisti tasaiset yöunetkin ovat jääneet katkonaisiksi, kun on pitänyt vähän väliä varmistaa, että potilaalla on kaikki varmasti hyvin. Tänään, neljää eläinlääkärivisiittiä myöhemmin, tuntuu pitkästä aikaa siltä, että voin vihdoin vähän hengähtää ja että pahin on jo takana päin (tosin niin ajattelin jo viime sunnuntaina ennen tätä viimeisintä, mutta josko nyt ois ihan oikeesti). Nyt jatketaan vielä muutamia päiviä leväten, tutuimpia lähikortteleita ristiin rastiin talsien ja pidetään sormet tiukasti ristissä sen puolesta, että koipi paranisi pian ennalleen ja viimeisimmistäkin hengitysoireista päästäisiin samalla eroon. Ja myöskin sen, ettei lääkäriin tarvitsisi palata ennen ensi syksyistä hammastarkastusta.
Ensimmäisellä lääkärikäynnillä tarkempaa verikoeanalyysiä odotellessani kuulin, kuinka naapurihuoneessa lääkäri soitti toiselle asiakkaalle niitä kaikkein musertavimpia uutisia ja kurkkua alkoi kuristamaan ajatus siitä, ettei koskaan voi tietää kuinka kauan sitä yhteistä aikaa on lopulta jäljellä. Vaikka kaikki olisi sujunut vuosien aikana kuin oppikirjassa ja lemmikki olisi vaikuttanut terveeltä kuin pukki, niin koska tahansa voi tulla se päivä, jolloin yhteiset hetket päättyvätkin kuin seinään. Oon niin kiitollinen siitä, että meillä se ei tapahtunut vielä ja toivon enemmän kuin mitään, ettei jouduta sitä vielä vuosiin kohtaamaankaan. 
PS: Mikähän siinä muuten onkin, että kaikki tällainen akuutti hätä sattuu aina juuri sunnuntaina, jolloin lääkärikustannukset ovat kaikkein korkeimmillaan? 
Oh, it is horrible when something like that happens with our pets!
xx from Bavaria/Germany, Rena
It truly is. Hopefully we still have many healthy years together to look forward to <3
paljon tsemppejä ja haleja lukalle <3
Kiitos – välitän halit perille! Toivottavasti vastoinkäymiset olisi ollut taas hetkeksi tässä ja voitaisiin pikkuhiljaa palailla normaaliin elämänrytmiin <3
Voi pientä!
No sanoppa muuta!
Voimia ja paranemisia Lukalle ja teille kaikille ? huoli lemmikistä on kyllä jotain sanoinkuvailemattoman hirveää, ymmärrän täysin.
Kiitos! Onneksi nyt näyttää jo paljon paremmalta <3
Onko Luka erityisen sairas kleinpitziksi? Katsoin googlesta että elinikä on noin 15 vuotta, mutta Luka on varmaan 1/3 tuosta (?) ja tuntuu että joka toisessa postauksessa kerrot sen sairastumisista ja hammasongelmista ja kutsut sitä harmaantuneeksi.
Ei suinkaan! Harmi, jos postauksista on saanut sellaisen kuvan – kun tänne tulee nykyään kirjoiteltua vähän harvemmin, niin näin kirjoittajana ei välttämättä huomaakaan, jos jotain tiettyä asiaa tulee epähuomiossa korostettua useammin, sillä kirjoitetut kertomukset ovat niin pikkuruinen osa taustalla kulkevasta elämästä ja ajatuksista. Ts. vaikka mainitsisin joka postauksessa katselevani Netflixistä sarjaa X tai Y, niin se ei suinkaan tarkoita sitä, etten tekisi koskaan mitään muuta. Koitan yrittää kiinnittää tähän jatkossa vähän enemmän huomiota!
Luka täyttää tänä vuonna 7, on perusterve ja todettu jokaisessa terveystarkastuksessa oikein hyväkuntoiseksi. Rodulla on jonkin verran sille ominaisia perinnöllisiä ongelmia (enimmäkseen polviin ja lonkkiin liittyen), mutta meitä ne ei oo onneksi koskettanut. Sen sijaan pienille koirille ominaisia hammasongelmia meillä on kyllä ollut, mutta päivittäisen harjauksen avulla nekin on saatu kuriin – siitä huolimatta käydään silti vuosittaisessa hammastarkastuksessa ylläpitämässä suun terveyttä (ja sitä myötä yleistäkin terveyttä) kuten koirille suositeltua onkin. Kuonon kärjen harmaantuminen ei oo suinkaan mikään sairaus, vaan täysin normaalia iän tuomaa kehitystä, joka mustakuonoisilla koirilla alkaa usein näkymään jo vähän varhaisemmalla iällä 🙂
Nää meille vuosien aikana sattuneet “terveysongelmat” ovat olleet mille tahansa koiralle mahdollisia ikäviä sattumia – ihan me ihmisetkin voidaan välillä sairastua vatsapöpöön, kuumeeseen tai nyrjäyttää nilkka kadulla kävellessä. Tällä kertaa vaan kävi vähän kehnompi tuuri, kun pari inhottavaa sattumaa sattui tapahtumaan näin peräkkäin.
Luka on yleisesti oikein terve koira, jolla on toivottavasti vielä lukuisia onnellisia vuosia elettävänä 🙂
Voi Luka ressukka. Parantumishaleja Lukalle <3
Täytyy sanoa, että usein todella tuntuu, että koiran sairastelut sattuu juurikin aika välille perjantaista klo 17 alkaen sunnuntaiyöhön… 😀 Ei sillä, että se mikään huumorin ja naurun asia olisi, mutta onhan se kustannussyistä hieman huvittavaa.
Luka kiittää! Nyt näyttää onneksi jo siltä, että vastoinkäymiset on takana päin ja hän on taas oma energinen itsensä <3
Ja se on juurikin noin! Just juttelin erään koiranomistajaystäväni kanssa samasta asiasta ja hänellä oli myöskin sama kokemus. En liioittele lainkaan sanoessani, että 99% meille vuosien aikana sattuneista lääkäriä vaativista akuuteista vaivoista on tapahtunut viikonlopun aikana. Sanontahan kuuluu, että "vahinko ei tule kello kaulassa", mutta välillä musta tuntuu ihan päinvastaiselta 😀
Voi Luka raukka 🙁 Tsemppiä hänelle <3
Nyt Luka voi onneksi jo hyvin ja elelee taas parasta elämäänsä <3
Toi on niin totta, että koiran sairastelut ajoittuu AINA viikonloppuun tai sitten iltaan/yöhön, jolloin päivystys kutsuu ? Itse tälleen autottomana koiranomistajana ollaan muutamakin viikonloppuyö paineltu taksilla päivystykseen… Mutta mitäpä sitä ei tekisin kaverin puolesta ??
No juurikin niin <3 Mut on kyllä koomista miettiä, että miten ne sairastelut ajoittuukin AINA iltoihin tai viikonloppuihin?! 😀
Tosi paljon tsemppiä Annika ja Luka! Itsellä samaan sukuun kuuluva koira, ja hammasongelmia paljon ollut. Mutta parhaamme tehdään ja rodulle tyypillisille ongelmille ei paljon mitään voi, mutta kunhan ei kipuja olisi. Toivovaan että paremmat ajat koittavat 🙂
Voi että, tiedän tunteen. Meillä on onneksi saatu pahimmat hammasongelmat kuriin huolellisella puhdistamisella ja se on varmasti asia, jota tullaan jatkamaan ihan loppuun saakka. Kovasti tsemppiä ja hyvää vointia myöskin teille! <3