Lokakuun ensimmäinen

Nää kuvat on tarkalleen kuukauden takaa, kun vietettiin ystävän kanssa syyskuun ensimmäistä iltaa Lintsin kallioilla auringonlaskua katsellen. Fiilis oli vielä kepeän kesäinen ja teki mieli viettää aikaa ulkoilmassa, mutta samalla ilmassa oli jo syksyn tuntua – laskeva aurinko värjäsi maiseman punertavan syksyisiin sävyihin, viinipullon sijasta eväänä oli höyryävää juotavaa, eikä hupparin ja takin yhdistelmä ollut illemmalla yhtään liikaa. Siitä illasta alkoi mun syksy.

Ja nyt, lokakuun ensimmäisenä päivänä, tuntuu kuin tuosta hetkestä olisi jo pieni ikuisuus. Tavallaan onkin. Viimeinen kuukausi tuntui ennätyspitkältä, vaikka samalla teinkin poikkeuksellisen vähän. Vietin suurimman osan ajasta läppäriä naputellen ja olin ajoittain vähän ahdistunutkin siitä, että kesän jälkeinen työsuma iski kehnon aikataulutuksen vuoksi niin kovalla voimalla niskaan. Nyt pahin kiire alkaa onneksi helpottamaan ja aion jatkossa yrittää pitää entistä tarkemmin huolta siitä, että vastaavat tilanteet kestäisivät maksimissaan muutaman päivän putkeen, jotten olisi talven saapuessa yksi suuri stressipallo. En nimittäin pidä siitä kireästä itsestäni, joka musta tulee stressaantuessa ja ahdistuessa, enkä usko, että siitä pitää kovin moni muukaan.

Tällä hetkellä kirjoittelen tätä tekstiä Espanjasta, mutta ihan pian ollaan takaisin lokakuisessa Helsingissä. Toivottavasti salamavauhdilla saapunut ruska on siellä vielä palatessamme, sillä se on näyttänyt kaikkien lukuisten kuvien perusteella ihan mielettömän kauniilta.

Kivaa lokakuun ensimmäistä.