Annika Ollila

  • Home
  • Contact
  • Categories
    • Ajatuksia
    • Lifestyle
    • Lookbook
    • Matkailu
  • Archives
    • 2019
    • 2018
    • 2017
    • 2016
    • Facebook
    • Instagram

Ajatuksia, Lifestyle • 27 maaliskuun, 2019

20:20

 

Musta tuntuu, että oon vasta viime vuosina alkanut ajattelemaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Jos pää on jumissa, niin kaikkein simppeleimmästäkään ajatustyöstä ei meinaa tulla mitään, mutta toisena päivänä mieli tuntuu kristallinkirkkaalta ja silloin nautin niin pienien kuin vähän suurempienkin asioiden pohdiskelusta kovasti.

Tänään pohdiskelin mm. sitä, miten kovin eri tavalla taivaalla möllöttävä aurinko ja sen kirkas valo voi eri hetkinä vaikuttaa. Yhtenä päivänä se täyttää koko kehon energialla, vetää suupielet pitkälle korviin ja saa suorastaan hihat heilumaan, kun taas toisena päivänä samainen valon määrä saattaa tuntua suorastaan painostavalta, uuvuttavalta ja saada mielen tuntemaan syyllisyyttä siitä, ettei oikeastaan huvita tehdä mitään. Näin kevään korvilla monella meistä on ajoittain vähän vaikeita fiiliksiä (kevätmasennus on ihan oikea juttu), kun pimeän talven jälkeen valo lisääntyy kovemmalla vauhdilla kuin mitä ehdimme talvikoloistamme kaivautumaan. Oon tänä keväänä kamppaillut sen tuoman ahdistuksen kanssa poikkeuksellisen paljon, mutta pikku hiljaa alkaa onneksi tuntua siltä, että alan ehkä itsekin saamaan vauhdista kiinni. Huomaan sen siitä, että alan heräilemään jo hyvissä ajoin ennen herätyskelloa, tekee mieli imea jokainen auringonsäde itseensä ja haluttaa jopa pitkästä aikaa laittaa ne hihat heilumaan. (Siitäkin huolimatta, että iltaisin on valmis kaatumaan sänkyyn jo melkein luvattoman aikaisin.)

 


 

Onnistuttiin viikonloppuna irtautumaan jollain ihmeen kaupalla sohvastamme ja käytiin elokuvissa katsomassa Green Book. Myönnän, että sen traileri oli vähän puuduttava, mutta luojan kiitos ei annettu sen hämätä, sillä se ei tehnyt leffalle oikeutta: elokuva oli nimittäin yksi parhaista näkemistäni pitkään aikaan. Sen tarina kasvoi joutuisasti, huumori jopa ääneen naurattavaa (joskin vakava aihe saattaa myös kärsiä niin reilusta hyväntuulisuudesta) ja näyttelijäsuoritukset oli kerrassaan täydellisiä. Nautin. Huomattavasti enemmän, kuin tosta ensimmäisen kuvan naamaa piiskaavasta räntämyräkästä, joka on onneksi jo pelkkä muisto vain. *kop kop kop*

 

 

Kokkasin eilen keittiössämme jotain ihan muuta kuin sitä perinteistä: tein nimittäin kokeiluerän pellavansiemengeeliä! Se on hiuksille tarkoitettu mömmö ilman mitään ylimääräistä ja sitä käytetään tavallisen hiusgeelin tapaan. Olin venyvän ja vanuvan siemenliman suhteen epäileväinen, sillä se ei ollut varsinaisesti mitään mitä olisin heti ensimmäiseksi halunnut iskeä päähäni, mutten voinut jättää niin hurjasti kehuttua kokeilua tekemättä. Ja onneksi en tehnyt niin, sillä tykästyin siihen heti ensi kokeilulla. Sen käytön jälkeen kiharat tuntuivat kiiltävämmiltä, pehmeämmiltä ja ne pysyivät kimmoisampana iltaan asti. Tätä aion ehdottomasti keitellä jatkossakin.

 

 

Mainitsin edellisessä postauksessa, että aion aloittaa huhtikuussa uuden harrastuksen. En vielä siinä vaiheessa tiennyt mikä se tulisi olemaan, mutta olin silti päättänyt sen tapahtuvan. En lopulta malttanut odottaa huhtikuuhun saakka, sillä heti alkuviikosta oli yllättäen sellainen olo, että nyt olisi täydellinen väli aloittamiselle ja päädyinkin heti siltä seisomalta hankkimaan kokeilukortin laitepilatestunneille. Kävin ensimmäisellä tunnillani tänään (tai no, oon kokeillut lajia kertaalleen joskus vuosi sitten, mutta sitä ei lasketa) ja huomasin kaksi asiaa: sen, että uusien asioiden aloittaminen ei oo lopulta yhtään niin kamalaa kuin aina luulen ja sen, että oon tällä hetkellä suurinpiirtein yhtä notkea kuin näkkileipä. Tunnin jälkeen oli jopa yllättävän uupunut, mutta samaan aikaan levollinen olo ja tiesin heti, että uusi harrastus tuli tällä hetkellä niin tarpeeseen. Punertavan auringonlaskun ja irtokivistä siistittyjen katujen yhdistelmä innoitti myös skippaamaan ratikan ja kävelemään sen sijaan podcast korvilla kotiin. Tälle päivälle on muuten jo 10 kilometriä plakkarissa ja iltalenkkikin on vielä tekemättä!

Että sellainen ajatusten sekametelisoppa tällä kertaa. Viime aikoina ei oo huvittanut ihan liiaksi kirjoitella, mutta kun vihdoin huvittaa, niin aion ehdottomasti ottaa siitä kaiken irti. Vaikka sitten näin keskiviikon myöhäisiltana.

137

7 Comments

Related Posts

Tällä viikolla oon…
November snapshots
Luurin läpi: viikko 14 & 15
“Miten sulla menee?”
Next Post:
Perjantaitunnelmissa
Previous Post:
Maaliskuu, ei tuu ikävä

Comments

  1. Nimetön says

    28 maaliskuun, 2019 at 19:47

    Hei Annika, oletko ikinä miettinyt oikeiden töiden aloittamista, edes osa-aikaisesti? Pystyn samaistumaan tosi vahvasti masennuksen tunteisiisi, monet postauksistasi ovat kuin suoraan omia ajatuksiani parin vuoden takaa. Opiskelin pääosin kotoa käsin, ja rytmini oli juurikin koiran lenkki aamulla, opiskelua kotona, joskus sosiaalisia menoja ja urheilua, mutta usein kaikki tuntui uuvuttavalta ja toisinaan jopa sängystä ylös pääseminen oli mahdotonta. Vuoden jälkeen aloitin osa-aikatyöt (3-4 täyttä työpäivää viikossa) ja alun vaikeuden jälkeen pääsin masennuksen kuopasta normaalin rytmin ansiosta. Työssä menestyminen ja työyhteisö toivat päiviin niin paljon merkitystä, ja töihin menon pakollisuus sai aamuiset ahdistukset katoamaan viimeistään siinä vaiheessa kun pääsin työpöytäni ääreen. Nyt olen kokoaikatöissä ja en enää ikinä halua olla pidempään vain kotona, vaikka se joskus tuntui niin houkuttelevalta. Tuli vain mieleen, kun olen postauksiasi lukenut 🙂

    Vastaa
    • Annika says

      29 maaliskuun, 2019 at 11:45

      Disclaimer: mä en yleensä pysty ottamaan kovin tosissani kommentteja, joissa vielä vuonna 2019 puhutaan “oikeista töistä” esimerkiksi perinteisempien töiden sijaan – tänä päivänä kun esim. friikku-työt, erilaiset digityöt ja monenlainen pienyrittäjyys on myös ihan yhtä lailla “oikeaa työtä” kuin ne työt, jossa sulla on konkreettinen työpaikka tai -aika. En tarkoita tätä pahalla, mutta toivoisin kovasti, että toi oikean työn termi jäisi pian historiaan. 🙂

      Ja itse aiheesta: oon miettinyt sitä paljonkin ja alkanut ottamaan varovaisia askeleita uuteen suuntaan. Valitettavasti sopivia työmahdollisuuksia on tosi rajallisesti tarjolla, eikä vielä oo tärpännyt, mutta uskon vahvasti, että vielä jossain vaiheessa löydän jotain itselleni sopivaa! 🙂

      Vastaa
      • Vilma says

        29 maaliskuun, 2019 at 18:50

        Miten olisi jotkut someen liittyvät/sisällöntuotannon/viestinnän alan työt? Näitä on melko paljonkin tarjolla, eikä aina vaadita alan koulutusta. Sinullahan on kokemusta alalta jo vuosikymmenen ajalta…

      • Annika says

        29 maaliskuun, 2019 at 19:19

        Kuten jo sanottua, etsinnässä on ja toivottavasti jossain vaiheessa tärppäisi. Arvostan neuvoja ja vinkkejä, mutta en halua käsitellä tätä aihetta täällä juuri nyt tämän enempää! 🙂

  2. NooraH says

    28 maaliskuun, 2019 at 21:56

    Tsemiä. <3 Tästä tuli mieleen et kirjoitin kevätmasennuksesta blogiini joitain vuosia sitten.. Meninki heti pitkästä aikaa lukemaan sen postauksen. Miltei päivälleen kolme vuotta sitten kirjoitettu. https://www.rantapallo.fi/nolibre/tag/suru/

    Vastaa
    • Annika says

      29 maaliskuun, 2019 at 11:35

      Tutun kuuloisia ajatuksia <3 Mutta kuten kirjoitit, "Niin se vain elämä kuljettaa tyynemmille vesille. Eikä vienyt tulvavesien mukana". Se on aina ihana huomata.

      Vastaa
  3. Nelli says

    30 maaliskuun, 2019 at 12:19

    Olisi ihana kuulla lisää tuosta pellavansiemengeelistä! Oma tukkani on kuivaa ja kihartuvaa sorttia, olisi kiva kokeilla kuinka tämä oma pehko käyttäytyisi jos itsekin kokkailisi ja testailisi tuota kyseistä geeliä! 🙂

    Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Arkistot

Search

En. Voi. Lopettaa. (Silläkään uhalla, että tun En. Voi. Lopettaa. (Silläkään uhalla, että tunnen jo jännetupentulehduksen lähestyvän.)

Send help 🧶 #neuloosi
Lumi tuiskuaa niin, ettei silmiä saa pidettyä Lumi tuiskuaa niin, ettei silmiä saa pidettyä auki ja autokin jäi jo ekaa kertaa jumiin kinoksiin, mut hymy ei meinaa hyytyä. Tuntuu kuin oisin oottanu tällasta kunnon lumista talvea vuosikausia.

Helmikuun lapsi, selkeestikin.
Mun babyt tammikuisella aurinkolomalla 🌱 Viime Mun babyt tammikuisella aurinkolomalla 🌱

Viime kuukausina meillä on ollu vähän ryppyjä rakkaudessa (pl. palmuvehka, joka kukoistaa vaikka komeroon unohdettuna). Tavallaan ymmärrän niskottelun - en oo nimittäin itekään ihan parhaimmillani sillon, kun en oo nähny valonsädettäkään kuukausiin. Yritän nyt lepytellä niitä valohoidolla, niin ehkä saatais vielä riidat sovittua ilman että kenenkään tarttis heittää veiviään 🤞🏻🤞🏻
Eihän tää nyt ihan Lappi oo, mut menettelee ☃ Eihän tää nyt ihan Lappi oo, mut menettelee ☃️
Mulla on päähänpinttymä siitä, että ha Mulla on päähänpinttymä siitä, että haluun neuloa muhkeen villapaidan. Vielä viikko sitten sen tapahtuminen tuntu aika mahdottomalta, koska neulomiskokemukseni on ollu luokkaa ala-asteen kässäntunnit, mut sillä (@iinesdiy’n selkeellä ohjeellakin saatto kenties olla vähän osuutta asiaan) sain aikaiseksi tän maailman hienoimman piponkin. Tänä vuonna teen sen villiksen!
15 sekunnin verran zeniä meidän molempien maana 15 sekunnin verran zeniä meidän molempien maanantaihin 🧘🏻

Copyright © 2021 Annika Ollila • Design by LuxiBee