Tapahtuipa kerran Singaporessa

 

Eilen nukkumaanmennessäni aloin muistelemaan yhteisillä reissuillamme tapahtuneita sattumuksia ja tajutessani, että suurin osa niistä on tapahtunut Singaporessa muistin myös, etten koskaan kirjoittanut viime kevään reissustamme tänne kunnolla. Kello oli jo ihan liian paljon, mutta oli pakko ottaa puhelimen muistio käteen ja näpytellä ylös parhaimmiston avainsanoja, jotta muistaisin ne vielä tänäänkin

Heti aamulla ryhdyin tietenkin tuumasta toimeen ja tässäpä olisi siis paahtavan aurinkoinen kuvapläjäys Singaporen -reissujemme ikimuistoisimmilla hetkillä höystettynä. Toivottavasti tykkäätte!

 

 

Se, kun ekaa kertaa maahan saapuessani ei tarvinnut turvautua lentokenttätaksiin, sillä (sillon vielä tuleva) poikaystäväni haki mut kentältä autolla. Ja sai vasta myöhemmin tietää, että siitä mukavasta pienestä ajomatkasta olisikin voinut saada todella, todella tuntuvat sakot. Hups!

 

 

Se, kun käytiin eräänä iltana porukalla hierontasalongissa ja selkäni oli seuraavana päivänä vauhdilla tummuvien ruhjeiden peitossa. Hieronta oli kieltämättä voimakas, mutta en olisi arvannut, että näytän sen jälkeen yhdeltä isolta mustelmalta. Onnekseni olin varautunut seuraavan päivän juhliin selän peittävällä mekolla, sillä muuten olisi pitäynyt lähteä kolttuostoksille…

 

 

Se, kun tällä värikkäällä kadulla kävellessämme alkoi satamaan niin kovasti, että kastuttiin sateen suojaan juostessamme läpimäriksi. Oli tosin ihan virkistävää vaihtelua olla kerrankin läpimärkä jostain muusta kuin hiestä.

 

 

Se, kun tilattiin Lagooniin syömään mennessämme meille kahdelle kuusi (kyllä, 6) annosta. Maan yleinen hintataso ei oo ehkä huokein mahdollinen, mutta tuolla paikallisten suosimassa “ruokakylässä” safka on ihanan edullista ja vähän liiankin hyvää. Ihan kaikkea ei yllättäen jaksettu, mutta jämät vietiin takeaway-boksissa mukanamme kotiin. Toi limemehu on taivaallista!

 

 

Se, kun uudenvuodenaattojuhlista kotiin lähtiessämme ei löydetty matkalta yhtään mitään ruokaa (kello oli reilusti yli 5, eli en sinänsä ihmettele…), joten päädyttiin koluamaan lähikaupan hyllyjä läpi ja poikaystävä osti iltapalaksi purkillisen longaaneita. Siis sellaisia säilykepurkissa lilluvia, vähän ällöttäviäkin hedelmiä. Se oli ehkä jotain alitajuista varautumista seuraavaan päivään, jonka ohjelmassa ei ollut kirjaimellisesti muuta kuin syömistä: aamupalan (joka oli meille tutun aamupalan sijasta ihan kunnon ruokaa) jälkeen poikaystävä suuntasi sukulaislounaalle mun jäädessä nukkumaan väsymystäni pois. Hänen palatessa lounaalta mulla oli puolestaan nälkä, joten lähdettiin saman tien toiselle lounaalle. Ja sieltä pois päästyämme lähdettiin kyyditsemään sukulaisia lentokentälle, jossa käytiin vielä yhdessä extempore-illallisella. (Se oli muuten se kerta, kun päädyin poikaystävän Aasian-perheen kanssa illallispöydän ääreen, vaikka oltiin tunnettu vasta muutama hassu päivä.)

Ton päivän jälkeen ei ollut ihan heti nälkä.

 

 

Se, kun purskahdin lentokentällä surkeaan itkuun, kun jouduttiin ikäväksi yllätyksekseni suuntaamaan eri terminaaleihin poikaystävän palatessa Suomeen ja mun lentäessä vielä takaisin Balille. Olin varautunut siihen, että voidaan käydä vielä yhdessä syömässä ja viettää lentoa edeltävät viimeiset hetket kahdestaan, mutta se ei lopulta mennytkään ihan niin.

 

 

Se, kun paikallinen taksikuski luuli mua kiinalaiseksi. KIINALAISEKSI! 😀 En harmikseni koskaan saanut vastausta siihen, että mistä tämä olettamus kumpusi, mutta se oli todella hämmentävää.

 

 

Se, kun joku huusi kadulla mun nimeä kello 03:50, kun oltiin kävelemässä baarin jälkeisten hummeriramenkeittojen jälkeen kohti taksitolppaa ja pian tajusin, että huutaja oli Singaporessa vaihdossa oleva suomalainen kaverini, joka bongasi mut sattumalta kaukaa. Maailman pienuus jaksaa kyllä ihmetyttää kerta toisensa jälkeen.

 

 

Se, kun podin elämäni hirveimmän krapulan. Jopa kahteen otteeseen. Toinen niistä oli päivänä, jolloin en päässyt sängystä ylös ennen iltaa saati pystynyt syömään mitään ilman vessanpöntön halailua, mutta illansuussa oli lopulta pakko vääntäytyä elävien kirjoihin “perhepäivällistä” varten. Se perhepäivällinen osoittautui lopulta lähes viidenkymmenen ihmisen rapujuhliksi. Tietenkin.

 

 

Se, kun jouduin kohteliaisuudesta maistamaan muunmuassa duriania sekä merisiiliä. Ensimmäinen noista tapahtui vieläpä juuri tuona krapulaisena iltana, jolloin rapujuhliin oltiin hankittu miltei 700 dollarilla durianeja, joiden maistamisesta en luonnollisestikaan voinut kieltäytyä siinä kaikkien yllyttäessä. Oon nykyään varsin kaikkiruokainen, enkä normaalisti nirsoile tuntemattomia ruokia maistaessani, mutta edellämainittujen alas saaminen ei ollut elämäni suurimpia nautintoja. “Harmi”, etten samaisella reissulla ehtinyt maistamaan sammakonkoipia…

 

 

Se, kun syötiin ensimmäistä koti-illallistamme perillä, eikä illallispöydässä ollut lainkaan juomalaseja. Lautaset, aterimet ja keittokulhot kyllä löytyi, mutta laseja ei ollut missään. Ajattelin tietenkin niiden unohtuneen, mutta myöhemmin sain tietää, että keiton höyryävä liemi onkin yleensä se illallisjuoma. Juon itse syödessäni litrakaupalla vettä ja oon aina ihmetellyt sitä, kun poikaystävä saattaa syödä aterian loppuun ottamatta vesilasista hörppyäkään, mutta nyt tiedän mistä se tapa onkaan lähtöisin.

 

 

Se, kun meinasin liioittelematta pissata housuun nähdessäni ylläolevan liskon muutaman metrin päässä. Jos kyseessä olisi ollut saman kokoinen käärme, niin olisin luultavasti ofidiofobiaatikkona pyörtynyt siltä seisomalta.

 

 

Se, kun hikoilin joka päivä niin järkyttävän paljon, etten voinut käyttää päivisin kuin kahta vilpoisinta vaatettani – tämä keltainen mekko oli yksi niistä. Poikaystävän serkku oli kuulemma ihmetellyt huuli pyöreänä, että onko mulla kaikki ihan hyvin, kun päälläni oli kahtena päivänä sama mekko. Kulttuurieroja? En usko, että kovin moni meistä suomalaisista edes kiinnittäisi huomiota, jos ystävällämme olisi useampana peräkkäisenä päivänä samat vaatteet päällä.

 

 

Se, kun istuttiin erään kävelykadun laidalla olevalla terassilla juomassa limonaadia ja näin, kun lintu kakkasi erään kaljun miesturistin päähän, joka puolestaan ihmetteli tapahtunutta suurieleisesti seuraavan 15 minuutin ajan. Poikaystävä istui selin katuun päin, eikä sen vuoksi nähnyt tilannetta ja hämmästyikin vähän, kun purskahdin yhtäkkiä niin kovaan räkätykseen, ettei ääntäkään edes kuulunut. En oo varmaan koskaan nauranut niin paljon kuin sillon ja näyn ajatteleminen saa virneen huulilleni edelleen.

 

 

Se, kun kävelin täyttä vauhtia lasiovea päin. Singaporen sukulaisten talossa on suuria lasiovia, jotka avataan aina päiviksi niin, että terassi ja sisätilat on yhtä avointa aluetta. Istuskeltiin juhlien jälkeen ulkona terassilla ja  jossain vaiheessa olin menossa vähän muiden perässä sisään, jolloin kävelin tomerasti virheettömän puhdasta lasia päin. Ensitöikseni tietenkin tarkistin, että eihän kukaan varmasti nähnyt ja heti sen jälkeen kipitin kertomaan tapahtuneesta poikaystävälle, joka repesi raikuvaan nauruun samalla, kun itse purskahdin (luonnollisesti) itkuun. Seuraavana aamuna huuli oli turvonnut ja otsassakin oli iso kuhmu, mutta hei, ainakaan kukaan ei nähnyt…

Oon kuittaillut parhaalle ystävälleni vuosikausia siitä, kun hän teininä juoksi lasiovea päin kiirehtiessään uimasta saunaan, mutta ton tapaturman jälkeen en oo ollut enää oikeutettu sanomaan siitä pihaustakaan. 😀

 

 

Se, kun tunsin itseni taas pikkulapseksi päästessäni elämäni ensimmäistä kertaa kunnon huvipuistoon. En oikein tiennyt mitä odottaa, sillä en ollut koskaan aiemmin ollut huvipuistossa Suomen ulkopuolella, mutta päivä Universal Studiosilla oli musta yksi reissumme ylivoimaisesti parhaimpia!

 

 

Se, kun sain tietää perheen lemmikkikanasta, Lolasta, siinä vaiheessa, kun kävelin aamupöpperössä keittiöön ja se hyökkäsi kulman takaa eteeni. Meinasin saada slaagin. 😀

 

 

Se, kun mentiin heti ensitöiksemme syömään pitkään himoitsemaamme sushia (shiok maki <3) ja syötiin sitä niin paljon, että aloimme kumpikin voimaan fyysisesti huonosti ja jouduttiin sen vuoksi palaamaan heti lounaan jälkeen kotiin. Tästä opittiin, että ei sushia (tai mitään muutakaan) mahan täydeltä enää jatkossa.

Tuli vähän ikävä näihin maisemiin ja etenkin hetkiin. Onneksi saadaan ensi kuussa pala Singaporea luoksemme, kun mennään porukalla joulunviettoon Espanjaan!

2