Annika Ollila

  • Home
  • Contact
  • Categories
    • Ajatuksia
    • Lifestyle
    • Lookbook
    • Matkailu
  • Archives
    • 2019
    • 2018
    • 2017
    • 2016
    • Facebook
    • Instagram

Ajatuksia, Lifestyle • 5 syyskuun, 2018

Tällä viikolla ilahduin

 

…kun uusi koti alkaa jo näyttämään kodilta. Tosin tällä hetkellä kaikki muuttokrääsä on iloisesti piilossa eteisessä, josta niitä ei näe vaan kuin ohi mennessään ja sen ansiosta tuntuu siltä kuin kaikki sotkut olisi jo hoidettu.

…kun mummi lähetti hoidossa olevan Lukan iloisia kuvakuulumisia. Ei ehditty muuttoviikolla touhuamaan normaaliin tapaan ja koira stressaantui jatkuvasta kämpästä toiseen juoksemisesta sen verran, että oli loppuviikosta normaalia hiljaisempi ja apaattisempi. Ehdin jo miettiä, että pitäisiköhän tässä lähteä lääkäriin, mutta kuulemani mukaan landelomalle päässyt Luukas on taas oma pirteä itsensä. <3

…uudesta suuresta kasvista, vaikka en ookkaan löytänyt sille vielä sopivaa paikkaa. Eiköhän se ajan kanssa löydy!

…kun ruokakaupassa oli lähes kaikki hedelmät ja vihannekset euron per kilo tai pakkaus. Saatiin edullisesti jääkaappi täyteen värejä.

…kun huomasin Sohvaperunoiden uuden kauden jatkuneen. Tiedän, mitä tuun tekemään tulevina perjantai-iltoina.

…kun ystävä tarjoutui auttamaan muutossa ja uudelleenorganisoi räjähtäneen vaatekaappini täydelliseen järjestykseen. Anni <3

…postiluukusta tipahtaneesta verotoimiston kirjeestä, joka sai leukani loksahtamaan lattiaan: olin viime vuodesta viisastuneena varautunut mätkyihin, mutta saankin tällä kertaa varsin mojovan joululahjan . Jouduin lukemaan PALAUTETTAVA -kohdan monta kertaa, ennen kuin uskalsin lopulta vetää kunnon voitontanssit iloisen yllätyksen vuoksi.

…kun kattolampun johto oli tismalleen oikean pituinen, jotta sen pystyi vetämään sivummalla olevasta pistokkeesta ruokapöytämme päälle. Vihdoin meilläkin on kunnon keittiönvalo!

…raikkaalta alkusyksyltä tuoksuvasta ulkoilmasta ja vauhdilla pimenevistä illoista. (Jälkimmäinen tosin ilostuttanee vielä toistaiseksi, mutta kysytään samaa uudestaan sitten tammikuussa :-D)

…kun huomasin meidän kilpipiilean alkaneen vihdoin kukoistamaan. Oon kamppaillut sen kanssa tosi pitkään, mutta nyt se on viimeinkin alkanut kasvamaan kunnolla. Se on niiiin nätti!

…kauppahallista tehdyistä ruokaostoksista. Vaikka kauppahalli onkin ihan meidän vieressä, niin siellä tulee käytyä ihan liian harvoin. Miksi?!

…kun annoin ison kasan vanhoja vaatteitani pikkusiskolle, joka alkoi melkein itkemään ilosta.

…Spotifyn luomasta Daily Mixistä, josta tuli toinen toistaan parempia ennestään tuntemattomia biisejä peräkkäin. Kovimman festarikauden aikaan sain melkein yliannostuksen musiikista, enkä koskaan laittanut taustamusiikkia soimaan esimerkiksi kotona ollessani, mutta nyt oon taas innostunut.

…kun huomasin, että kevyt meikki ilman ripsiväriä ja punatuilla huulilla sekä -poskilla näyttää mukavan raikkaalta. Toki oon tiennyt sen jo pitkään muita katsoessani, mutta omalla kohdalla se on tuntunut aina jotenkin vajavaiselta.

…”kesän” ensimmäisistä kunnon löylyistä puusaunassa. Sellaisista, joissa olisi voinut istua vaikka tuntikaupalla.

…kun eräänä mökkiaamuna heräsin kovaan ääneen kiroavaan poikaystävään, joka oli sängystä noustessaan astunut hämärässä makkarissa suoraan koirankakkaläjään. Naurattaa vähän vieläkin – vahingonilo on (tietyissä tapauksissa) se kaikkein paras ilo.

 

5

9 kommenttia

Related Posts

RÄPS RÄPS
MITÄ RINKASTA LÖYTYY?
Meidän koti numeroina
Meidän loma numeroina
Next Post:
Keltsu
Previous Post:
Luurin läpi: viikko 34 & 35

Kommentit

  1. C sanoo

    5 syyskuun, 2018 19:48

    Naurahdin viimeiselle kuvitellessani tilannetta! Hah

    Vastaa
    • Annika sanoo

      5 syyskuun, 2018 19:52

      Hahah, se oli kyllä huvittavaa, tosin poikaystävä ei ollut tapahtumahetkellä ihan samaa mieltä. Jälkeenpäin nauratti onneksi sitäkin 😀

      Vastaa
  2. Maiju sanoo

    5 syyskuun, 2018 20:19

    ???ihana postauS!!

    Vastaa
    • Maiju sanoo

      5 syyskuun, 2018 20:20

      Apua noi piti olla sydämiä mut ne tulikin kysymysmerkkeinä ;D
      <3 <3 <3 <3

      Vastaa
    • Annika sanoo

      7 syyskuun, 2018 15:33

      Haha, hitto toi bugi on kyllä ärsyttävä! Täytyy yrittää päästä siitä eroon 😀 Kiitos! <3

      Vastaa
  3. Pauliina sanoo

    5 syyskuun, 2018 21:12

    Hei – olisipa kiva nähdä millaisia kasveja teidän kodissa asuu, ihan postauksen muodossa! Lähinnä etsin inspiraatiota oman uuden kodin kasveihin ja niiden esillepanoon :>

    Vastaa
    • Nimetön sanoo

      6 syyskuun, 2018 09:44

      samaa komppailen! me just hankittiin hetki sitten joku bonzai ja jälkijunassa aloe veraa. Parveke alkaa näyttää siltä miltä halutaankin, mutta silti lisäkasveille on aina tilaa 8)

      Vastaa
  4. S sanoo

    6 syyskuun, 2018 22:58

    Tekeekö luka vielä tarpeitaan sisälle vai miksi kakkaa makkarissa?? 😀

    Vastaa
    • Annika sanoo

      7 syyskuun, 2018 15:32

      Ei sentään oo tapana, oppi 6 kuukauden ikäisenä sisäsiistiksi. En kykene ees muistamaan kertaa, jolloin näin ois käynyt viimeksi, joten siksi ihmetyttikin 🙂

      Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot

Search

Follow on Instagram

Copyright © 2025 Annika Ollila • Design by LuxiBee

Copyright © 2025 · Muse / Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään