title image

Koti juuri sellaisena kuin se on

Koti juuri sellaisena kuin se on

 

 

 

 

 

Viime viikolla Julia heitti ilmoille hauskan haasteen, jonka tarkoituksena oli tyypillisen siistittyjen ja aseteltujen kotikuvien sijaan paljastaa, miltä kotimme näyttää juuri tällä hetkellä – likapyykkeineen, roskapusseineen ja arkisine sotkuineen. Kovin moni blogeja lukeva ei oo varmasti välttynyt näiltä postauksilta, sillä haasteeseen on ehtinyt osallistumaan yksi jos toinenkin tyyppi ja nyt on viimein munkin vuoro. Jaksattekohan vielä lukea?

 

Tällä hetkellä kotimme on sen näköinen kuin yleensäkin arkisin. Nurkissa lojuu mm. parin viikon takaiset telttailuvarusteet, jotka odottelee maagista siirtymistään kellarivarastoon, Berliinin reissun purkamaton matkalaukku, keskelle olkkaria jämähtänyt mökkireissukassi sekä vasta hajonnut sohvapöytä, jota en oo saanut aikaiseksi viedä pois. Me ei kuuluta siihen luonnostaan siistien ihmisten ryhmään ja esimerkiksi vieraiden kylään kutsumista edeltää useimmiten vähintään 10 minuutin hikinen pikasiivousoperaatio. (Se on tosin yksi syy sille, miksi tykkään kutsua ystäviä säännöllisesti kotiimme, sillä pyörremyrskyn kaltainen pikasiivous on taloudessamme yleensä se kaikkein tehokkain siivoushetki.)

 

En oo tainnut koskaan esitellä nykyistä kotiamme kunnolla, mutta pari aiempaa vilausta siitä löytyy sekä täältä että täältä!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Näkymä, joka pamahtaa eteen heti ensimmäisenä ovesta sisään astuttua. Pursuavan kenkähyllyn epäjärjestys vielä menettelee, mutta entäs toi kulman taakse “piilotettu” pahvilaatikko täynnä kaulahuiveja, pipoja ja muuta talvihärpäkettä? Se on ollut siinä viime talvesta saakka ja muodostunut tähän mennessä jo kotimme surullisenkuuluisaksi vakiovarusteeksi. Sen päälle kasaantuu yleensä jumppakasseja ja rotseja, kuten toi siellä tälläkin hetkellä oleva toppatakki, jolle on ollut viime kuukausina ihan hirveen kova käyttö. Not.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Niin monta kertaa oon kulkenut noiden retkikamppeiden ohi jaksamatta kuitenkaan siirtää niitä mihinkään. Ehkä osittain siksi, että pelkään, ettei ne edes mahdu kellarivarastoomme… :-D

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Eteisen lipaston päältä löytyy tällä hetkellä liian isossa ruukussa oleva kaktus, joka on ainoa tossa hämäryydessä selviytyvä kasvi, muutama kirja sekä kasa lippulappusia. Ja tietty myös jokapäivän suosikkimme, eli teippirulla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

No se mökkikassi…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sohvan taakse on piilotettu Ikea-kassissa oleva vanha päiväpeitteemme tyynyineen, sekä niinkin arkipäiväinen asia kuin hajonnut sohvapöytä. :-D

 

Pöydällä on aika pitkä historia: hankin sen melkein viisi vuotta sitten, jonka jälkeen se on asunut useammassa kodissa. Sen rakenne ei oo koskaan ollut kaikkein vahvinta tekoa ja joku kolmesta jalasta onkin aina silloin tällöin irronnut, mutta asia on yleensä hoitunut pelkällä uudelleenkiinnityksellä. Kuukausi takaperin kolautin jalkani pöytään, jonka seurauksena yksi jaloista KATKESI (jaksaa naurattaa edelleen), mutta sekin fiksattiin kaapista löytyneellä epoksiliimalla. No, päivää ennen Norjaan lähtöämme yksi jaloista irtosi taas ottaen niin suuren palan pöytälevyä mukanaan, että päätettiin, että nyt – viiden korjauskerran jälkeen – on aika päästää pöytä huonekalujen hautausmaalle. Eiköhän se oo tossa vielä ensi joulunakin…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Toinen purkamistaan odotteleva laukku. Niiden hoitaminen on ohjelmassa tänään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Seinustalta löytyy kitaran taakse huomaamattomasti survottu kantokassi, Lukan ylitsepursuava lelukori ja random dekki, joka on joskus unohtunut meille ja on tuossa edelleen. Kiva muuten huomata näistä kuvista, kuinka paljon kotonamme on juuri ton kaltaista roinaa, jolle ei oo vaan saanut aikaiseksi tehdä yhtään mitään. :-D

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Poikaystävän oma spotti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Meidän keittiö on yleensä suhteellisen hyvässä kunnossa, sillä vaikka muualla ollaankin “vähän sinne päin” -tyyppiä, niin keittiön kuuluu olla siisti. Tasolta löytyy edellisen illan uunivuoka, pari tyhjäksi käynyttä mehupulloa ja pestyjä kukkaruukkuja.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jääkaapissa on jopa yllättävän laaja kattaus kaikkea syömäkelpoista, kun ottaa huomioon sen, että palasin juuri viikon reissusta, eikä poikaystävä ollut sinä aikana ehtinyt kokata kuin muutaman hassun kerran. Riisinkeittimen kattila riiseineen (se löytyy jääkaapistamme lähes joka päivä), viiniä, vähän vihreitä, mummon mehua ja esimerkiksi dijonia, chipotle-chilejä, gochujangia, inkivääritahnaa sekä pullollinen seesamikastiketta. Ja ruokakerma, joka on ollut tuolla ihan liian kauan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Eriparilakanat, myllätty petaamaton sänky ja seinällä surullisen yksinäinen skeittilauta, sillä toinen niistä putosi Norjassa ollessamme alas. (Tältä se näytti.) En ehkä uskalla enää luottaa noihin kiinnityskoukkuihin, joista aikaisemmin niin kovasti pidin… Pudonnut lauta on myös jäänyt senkkiä vasten nojaamaan, sillä tällä hetkellä on pikkuruinen mahdollisuus siihen, että muutaman viikon päästä asuttaisiin jo ihan toisessa kodissa. Se selvinnee pian!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Meidän koko lattia-ala on yleensä vuorattu Lukan luilla ja leluilla, kuten makkaristakin näkyy. Toi paviaanin pylly-pehmo on koiramme ylivoimainen suosikki ja se on tosiaan jo ostamishetkelläkin ollut pelkkä puolikas paviaani.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Myös meidän seinän “hyllyastelema” on muuttanut vähän muotoaan, sillä eihän ne kiinnikkeet pitäneet siinäkään vajaata puolta vuotta pidempään. Sängyn päädystä löytyy ihanan tehokas tuuletin, huoneen nurkassa on puolestaan eteenpäinlaittamistaan odotteleva Ikea-kirppiskassi (ja sen päällä pari omaa vaatetta, joita en oo näköjään nostanut kaappiin saakka).

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kitarat, pahvilaatikot, muutamat laukut ja höyryttimet on hyvä kätkeä oven taakse. Meillä ei oo ihan liiaksi kaappitilaa, joten esimerkiksi höyrytintä ei edes saisi mihinkään muualle. Itseäni ne ei niinkään häiritse ja mahdollisten vieraiden kurkatessa makkariin ne jää näppärästi piiloon – win win!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mun työpiste on yleensä ihan hyvässä järjestyksessä, sillä en pysty keskittymään tekemiseen, mikäli kyynärpäät kolistelee tielle jääneitä astioita ja pöytä pursuaa ylimääräistä krääsää. Koska pöytä on kuitenkin samalla mun meikkipiste, niin yleensä siitä löytyy myös toi meikkipeili.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ranskalaisen parvekkeen ovi on ollut viime viikkoina lähes yötä päivää avoinna ja Luka on löytänyt sen edestä suosikkinukkumapaikkansa. Eilen löysin sen jopa nukkumasta tolta oven välissä olevalta kynnyskorokkeelta, eli siis käytännössä ulkoa. <3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Käytetyimmät purnukat sekä hammasrautojenliotuslasi käsienpesualtaan reunalla, pian liitoksistaan ratkeava pyykkikori ja kasa likapyykkiä sen päällä. Nyrkkeilyhanskoja tietenkään unohtamatta… Vessa on yleensä se the juttu, jonka kimppuun hyökkään ensimmäiseksi, kun tiedän vieraiden olevan tulossa pian kylään. Rakastan siistiä kylppäriä, mutta useimmiten se näyttää silti kuvien kaltaiselta.

 

 

Entäs te, ootteko niitä ihmisiä, joiden koti on aina ihan viimeisen päälle järjestyksessä, vai näyttikö kuvien Ikea-kassit ja pyykkiröykkiöt tutulta?

 

 

 

 

 

50 Comments
  • August 8, 2018

    Eriparilakanat, ylitsepursuava kenkähylly ja viherkasvit <3 NIIN IHANA KOTI! Superkotoisa. Kiitos kun teit tän. Näitä on niin hauska lukea :)

  • Hanna
    Reply
    August 8, 2018

    Kiitos tästä, just hajoilin aamulla samanlaiselle näylle… noi kasvit tekee kyllä paljon, eikä näytä yhtään niin kamalalta kuin näyttäis ilman vihreetä!

  • August 8, 2018

    Sometimes it is not easy to organise all the stuff …
    xx from Bavaria/Germany, Rena

  • Jenna
    Reply
    August 8, 2018

    Niin samaistuttava postaus. Meidän kotona näyttää oikeestaan samalta ja myös meilläkin tullut hyvin tutuksi tuo 10 min pikasiivous :D Monia näitä haaste postauksia lukeneena monet kodit on ollu niin siistejä ”likaisenakin” että mietin jo ollaanko poikaystävän kanssa jotain maailman laiskimpia siivoomisen suhteen:D Onneksi siis löytyy muitakin!

  • Anonymous
    Reply
    August 8, 2018

    Tälläisiä aitoja kuvia ja postauksia arkielämästä on ihana lukea! Erittäin ihana postaus :)

  • Vilma
    Reply
    August 8, 2018

    Tää oli hyvä!! Teillä on kaunis koti (mikä määrä kasveja, näyttää superkivalta!!) ja ihana huomata, että siellä on myös elämisen merkkejä. Random ikea-kassit ja ylitsepursuava pyykkikori niiiin tuttu näky meilläkin. Oon nähny näitä postauksia aika monta ja niissä on “sekamelskana” ollut joku yks kuittipino pöydällä, just joo:-D Ja pikasiivous best, kutsun mielelläni kaverit meille niin pakko siivota vähän.

  • Ilona
    Reply
    August 8, 2018

    Olipas virkistävän erilainen postaus! Kerrankin oikeaa todellisuutta eikä siloiteltuja, viimeiseen asti sommiteltuja asuntokuvia :D

    Ilona / https://stalkkaamunelamaa.blogspot.fi

  • Hanna Ä
    Reply
    August 8, 2018

    Ihana tunnelma! ????

  • Elina
    Reply
    August 8, 2018

    Kiva postaus! Saako kysyä mistä oot löytänyt teidän molempien työpöydät sekä tuon valkoinen työpöydän tuolin? :)

      • Elina
        August 8, 2018

        Kiitos! :) En olisi uskonut olevan Ikeaa, mahtavaa! Tämä auttaa kovasti pöydän metsästyksessä :)

  • M
    Reply
    August 8, 2018

    Mistä toi valkee matto mustilla kuvioilla on hommattu?

    Sun koti on kyllä vähän sotkusenakin jotenkin viihtysän näkönen! ?

  • Ansku
    Reply
    August 8, 2018

    Tää oli kiva postaus!

  • Kati
    Reply
    August 8, 2018

    Oisin melkeen voinut tästä ruudun läpi pöyhiä noi sohvatyynyt ja laittaa muitakin tavaroita siistimmin :D Eli mä kuulun niihin järjestysfriikkeihin, joiden kotona kaiken pitää aina olla tip top, muuten en viihdy enkä pysty keskittymään mihinkään.

  • Anna
    Reply
    August 8, 2018

    Ihana postaus! Ja siis noi viherkasvit!! Oisko mahdollista saada niistä kattavaa postausta, mahdollisesti jopa hoito-ohjeineen? T. Kateellinen ei-viherpeukalo

  • Anonymous
    Reply
    August 8, 2018

    Ihana koti!
    Tää sai hyvälle tuulelle :D

    Itse rakastan järjestystä, mutta poikaystävä ei niinkään.. Yleensä meillä on aika siistiä, mutta ikeakassit ympäriinsä ja “huomaamattomasti” ovien ja sohvan taa sullotut erilaiset pussukat ja rojut näyttävät tutuilta. En käsitä miten koko ajan on jotain varastoon vietävää tavaraa odottamassa? Mistä ne ilmestyvät? :D

  • Stefanie
    Reply
    August 8, 2018

    Näitä postauksia on niin ihana lukea ehkä just siksi, että normipostauksissa niin usein sitä rajaa pois sen ikeakassin tai kuittikasat. Ihana nähdä, että muillakin ikeakassit ja pahvilaatikot kertyy nurkkiin :-D

  • Tintti
    Reply
    August 8, 2018

    Ihanan kotoisaa teillä on. Samalta näytti itsellänikin vielä opiskeluaikana. Nykyään olen, omastakin mielestä, liian siisti. Kotona pitää olla paikat kunnossa, muuten ahdistaa. Kiitän/syytän tästä super siistiä äitiäni=)

    Tää postausidea on ollut tosi kiva!

  • Sara
    Reply
    August 8, 2018

    Pakko sanoa, että vaikka sotkua on, se ei näytä lainkaan häiritsevältä. Teillä on niin kotoisaa ja kaikki tavarat ja esineet ovat niin kauniita, että sekaisinakin ne näyttävät kivoilta. Ja nuo viherkasvit! Ja tuo sohva – se suorastaan kutsuu loikoilemaan kokonaisen päivän Netflix-maratonin parissa karkkipussi kourassa. Aivan ihana koti!

  • Jenna
    Reply
    August 8, 2018

    Ah mikä koti! Varsinkin tuo sohva näyttää siltä, että siihen ois ihana upottautua <3
    Tällaiset postaukset on mun mielestä sun blogin suola, näistä välittyy niin aito kuva susta. Aitouden takia tykkäänkin lukea sun blogia, kun tähän on niin helppo samaistua :)

  • Natalia
    Reply
    August 8, 2018

    Mä oon ite suht siisti ihminen ja viihdyn ympäristössä jossa on siistiä ( Äiti ei allekirjoita) tai oma arki menee niin että aamulla lähdetään täysiä töihin ja töiden jälkeen/illalla aina tavarat paikoilleen. Perus tiloissa “sotkua” on pyyhe kuivumassa, petaamaton sänky ja käsilaukun tilpehöörit pöydällä. Ne onneks on kätevä parissa minuutissa laittaa paikoilleen. Mutta se Vaatehuone… En tiedä miten se räjähtää aina käsiin. Vaikka sen olisi edellisen kerran siivonnut eilen. :D

    Hyvä postaus ja haaste!! Antaa lisää mielenkiintoa blogiin!

  • Anonymous
    Reply
    August 8, 2018

    Tää on just se mitä nykyblogiskene kaipaa! En siedä yhtään blogeja, joissa on meno aina niin viimesenpäälle, koska EI KENELLÄKÄÄN OLE. Meillä usein stressi on ehkä pahviroska, jota kertyy eteisen kestokassiin. Mutta muuten pyrin pitämään kodin kyllä niin puhtaana kun mahdollista. Tällä hetkellä meidän parveke on kyllä just sen näkönen, että kohta tulee räjähdys = talvitakkeja yhdessä nurkassa ja toisessa nurkassa muoviroskaa (jotka pitäs viedä Röörin konttiin), mutta kun ei vaan saa aikaiseksi.. Mies sotkee meillä lähes kaiken mitä sotkettavaa on :D mä siivoon keittiönpöydän = seuraavana päivänä se on täynnä roskaa. En osaa sanoa onko mut kasvatettu niin, että siisteyden keskellä on kiva elää, vai onko se se kun mun veli meidän kotona asuessaan oli aikamoinen sotkija ja näin aina sen huoneen (ja siitä äiti jankutti aina, että pitäs taas siivota. Mulle ei IKINÄ sanottu että siivoa huonees) niin totesin aina että itselleni en semmoista halua :D
    Mutta just hetki sitten juteltiin hänen kanssaan, niin totes itekin että ei meillä ehdi olla likaista. Tietysti itse voin sanoa olevani se suurin syy siihen, koska heti jos mieheltä jää housut vaikka sohvalle, niin mä viikkaan samantien ne kaappiin :D

  • Riina Matikka
    Reply
    August 8, 2018

    Help! Mistä toi tietokonepöytä on? :D

  • Vera
    Reply
    August 8, 2018

    Teillä on ihanan näkönen koti! ?? Saako kysyä mistä yoi höyrytin on? Töissä oon päässyt käyttämään vastaavaa ja tarviin sellasen kotiinkin ?

  • August 8, 2018

    Ihanan kotoisa ja tunnelmallinen koti! Toi tekee jo niin paljon, että on paljon viherkasveja :)

  • Emilia
    Reply
    August 8, 2018

    Hei ihana makrame seinällä! Mistä lienee olet löytänyt? Kiitos! :) kaunis koti!

  • mia
    Reply
    August 9, 2018

    Tää oli ihan heittämällä paras näistä “koti juuri sellaisena kun se on”, nimittäin tämä oli oikeasti sotkuinen :D Oon lukenut varmaan kymmenkunta tälläistä, ja veikkaan että jokaista kotia on siistitty ennen kuvien ottoa. Teijän koti näyttää siltä miltä kodin kuuluukin (ainakin välillä) näyttää!

  • Anonyymi
    Reply
    August 9, 2018

    Ei minkäänlaista elämänhallintaa, jos kaikki jätetään siihen, mihin ne sattuu kädestä tipahtamaan. En pystyisi elämään moisessa kaaoksessa.

  • I
    Reply
    August 9, 2018

    Hei mistähän teidän klipsi-jääkaappimagneetit on? Teidän koti näyttää niin kotoisalta! Täällä on kans yksi sotkuinen pariskunta jolla on epämääräisiä kasoja aina lojumassa joka puolella :-D

  • Neea
    Reply
    August 9, 2018

    Tää oli niin hauskasti kirjotettu! :D Ihana postaus ja aivan ihanalta näyttää teiän koti pienessä sotkussakin. :)

  • MM
    Reply
    August 10, 2018

    Hei, mistä toi vaaleanpunainen jalallinen rahi/penkki on?

  • Alder
    Reply
    August 10, 2018

    Naurahdin tolle ” kitaran taakse huomaamattomasti survottu kantokassille” :D Ja kyllä meiltäkin löytyy noita ”kirppiskasseja” ja muita valmistumista odottelevia projekteja.

  • August 13, 2018

    Tosi kiva postaus :) jos saa udella, mistä olet ostanut tuon metalliritilikön keittiön seinälle? Olen etsinyt vastaava, mutta en ole mieleistä löytäny vielä ja tuo olisi aika lähellä sitä mitä etsin. ?

Leave a Comment: