title image

Mä oon hyvä juuri näin

Mä oon hyvä juuri näin

 

 

 

 

 

Nämä kuvat on otettu muutama päivä sitten rantapäivää viettäessämme. Puin päälleni uimapuvun, joka oli vielä kotona sitä sovittaessani näyttänyt mielestäni huonolta: syvään uurrettu pääntie toi esiin rintani, joiden toivoisin olevan pienemmät ja alaosan leikkaus korosti ulkonevia lantioluita, joka puolestaan korosti alavartaloani epäimartelevasti. Ja näin pari viikkoa jälkikäteen mietin aiempia ajatuksiani muistellessani, että mitähän ihmettä oon oikein murehtinut? Mähän näytän tässä uimapuvussa hyvältä. Ja mikä vielä tärkeämpää, mulla on tässä hyvä olla.

 

Oon kirjoittanut täällä ennenkin armollisuudesta, mutta aihetta on tullut käsiteltyä suurimmaksi osaksi oman tekemisen ja sen ankaran kritisoimisen kannalta. Sama laulu pätee kuitenkin myös omaan ulkonäkööni – oon vasta viime aikoina oppinut hyväksymään ulkoisen itseni tällaisena kuin olen. En tietenkään vielä täysin ja sitä tulee tuskin hetkeen tapahtumaankaan, mutta edistystä on tapahtunut huomattavasti ja se on jo suuri juttu mulle.

 

Teini-ikäisenä olin pitkään tosi alipainoinen ja saatoin laittaa suuhuni lähes mitä tahansa ja milloin tahansa ilman, että se olisi tarttunut mihinkään. Vähän vanhemmiten kroppani alkoi kuitenkin pikkuhiljaa muuttua naisellisemmaksi ja kahdenkympin tienoilla olinkin aivan eri mitoissa kuin aiemmin – vaaka näytti neljällä alkavan luvun sijasta jotain kuudenkymmenen yläpuolelta, rintaliivivarastoni meni täysin uusiksi, eikä 24-tuumaiset suosikkifarkkuni mahtuneetkaan enää jalkaan. Mun oli pitkään hankalaa ymmärtää, ettei kapoisen teini-ikäisen kropan mitoissa pysyminen ollut millään tavalla yleistä ja että vanhetessa ihmisessä muuttuu monesti myös moni muukin asia kuin pelkkä pään sisältö. Mulla on toki ystäviä, jotka mahtuu edelleen, useiden vuosien jälkeen, pikkuruisiin rippimekkoihinsa, mutta myös niitä ystäviä, joiden vartalo on muuttunut vanhetessa huomattavasti. Ja jos sillä on merkitystä, niin jälkimmäisiä on reilusti enemmän.

 

Kuten lähes kaikilla, niin munkin kropassa on mielestäni tänäkin päivänä vaikka mitä “virheitä”, jotka pistää huonompina päivinä ärsyttämään – lyhyehkö selkä saa monet vaatteet istumaan huonosti, ulkonevat lantioluut vaikeuttaa hyvännäköisten housujen löytämistä, raskausarpia löytyy sieltä sun täältä, polvet on lukemattomilla muhkuroilla, eikä käsivarret meinaa kiinteytyä edes sillä kaikkein sinnikkäimmällä treenilläkään. Lohduttavaa edellämainituissa on kuitenkin se, että kovin moni ulkopuolinen tuskin kiinnittää asioihin yhtään mitään huomioita. Ja vähän huonompien piirteiden vastapainoksi vartalossani on tietysti myös asioita, joista pidän kovasti: koipeni on (pituuteeni nähden) mukavan pitkät, selkä kaunis, hiukset järjettömän paksut, poskipäät sekä hymykuopat nätisti erottuvat ja kroppa kokonaisuudessaan oikein sopusuhtainen. Siinä missä itse kadehdin ystäväni vähän vaatimattomampaa rintavarustusta, jotta voisin kulkea päivittäin ilman rintsikoita, niin hän tekisi puolestaan paljon saadakseen omani.

 

Työni puolesta oon joutunut muiden asioiden lisäksi myös ulkonäöllisesti arvosteltavaksi ja vaikka kuinka kovan kuoren olisikin kaikkien näiden vuosien aikana ehtinyt kasvattamaan, niin valehtelisin väittäessäni, etteikö vartaloni ylipainoiseksi, tanakaksi ja paksuksi kommentoiminen olisi tuntunut todella kurjalta. Masennukseni syvimmissä vesissä kahlatessani viimeisiä asioita, joita olisin halunnut kuulla, oli kirjoitukset alamäkeen luisuneesta ulkonäöstäni, ylipainoisen käsivarsistani ja muodottomaksi pyöristyneistä kasvoistani. Se oli vielä aikaa, jolloin vartaloni oli muuttunut teini-ikäisen muodottomasta varresta normaalipainon ylärajojen paikkeille, mutten kuitenkaan ollut itse ehtinyt sisäistämään sitä, ennen kuin erehdyin keskustelupalstoille lukemaan sivukaupalla spekulointia muuttuneesta ulkonäöstäni. Sen jälkeen aloin kiinnittämään paksuihin käsivarsiini ja muihinkin “epäkohtiini” jopa harmillisen paljon huomiota, vaikka muuten en välttämättä olisi edes tajunnut ajatella koko asiaa.

 

Musta tuntuu, että aina talvisin vartalokriittisyyteni lisääntyy huomattavasti, kun suurimman osan ajasta viettää pitkiin ja paksuihin vaatteisiin verhoutuneena ja vaatettamattoman vartalon näkee peilistä vaan ohimennen, mutta näin lämpimässä eläessä asenteesta tulee astetta huolettomampi: kun kevyihin ja “pieniin” vaatteisiin pukeutuminen on välttämätöntä ja uikkareissa tulee kekkuloitua harva se päivä, niin yhtäkkiä huomaakin, että hitto vie, ei ne paljon mietityttäneet asiat ookkaan lopulta niin suuria. Kukaan muu tuskin kiinnittää erityishuomiota vatsani lounasturvotukseen tai vartaloni ihon epätasaisuuteen ja yhtäkkiä ne tuntuu itsestäkin vähän vähemmän suurilta ongelmilta.

 

Meillä kaikilla on varmasti omat vartalokompleksinsa, oli sitten lihaksikas, hoikka, kurvikas tai ihan mitä tahansa muuta. Moni toivoo voivansa muuttaa jonkin osan kropassaan, mutta musta on tosi lohdullista ymmärtää, että kuten jo sanottua – ne on asioita, joita suurin osa ihmisistä ei edes huomaa. En oo viime vuosina julkaissut täällä moniakaan uimapukukuvia, mutta näistä pidin sen verran, että halusin viimein tehdä sen. Se kertonee ehkä osittain siitä, että osaan hiljalleen olla vähän entistä tyytyväisempi vartalooni, vaikkei se täydellinen olekaan. Mutta kenenpä meistä lopulta olisikaan?

 

Kainaloläskit on jopa Beyoncéllakin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

102 Comments
  • Anneli
    Reply
    May 3, 2018

    You look ah-mazing!

  • Satu
    Reply
    May 3, 2018

    Tuntuipa oudolta, mutta samalla ehkä helpottavalta lukea sulta tällainen teksti. Yläasteelta saakka olen salaa kadehtinut sun kroppaa ja sitä kuinka itsevarmalta aina oot mun silmään näyttänyt! :)

    Mä oon kamppaillut itseni hyväksymisen kanssa paljon ja kamppailen edelleen, mutta tää teksti oli sellanen, että tuli kevyempi olla. Voiko tosiaan joku noin täydellinen kuin sinä, kamppailla samojen asioiden kanssa kun minä? Näköjään!

    Kiitos hurjasti tekstistä Annika ja ihanaa kevättä <3 ps. Oot upea!

    • Anniina
      Reply
      May 3, 2018

      Komppaan kyllä Satua tässä täysin! Itseasiassa tänään selasin sun instaa Annika vuosien taakse ja kiinnitin huomiota siihen että kyllä, muutosta on tullut, mutta reaktio oli että olet nykyään niin upea! Joskus teini-ikäisenä ja vähän vanhempanakin sun ulkonäköä tuli kadehdittua aika paljon ja verrattua itseäni sinuun mutta nyt ajatus on enemmänkin niin, että ihanaa kun maailmassa on meitä upeita naisia! Tänään juuri itsekin pohdin omaa ulkonäköäni ja suhtautumistani siihen ja kävin pitkästä aikaa vaa’alla. Lukema oli enemmän kuin toivoin mutta sanoinkin poikaystävälle että en ole omasta mielestäni ollut koskaan niin hyvännäköinen kuin nykyisin ja itseasiassa olen fyysisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan alakoulun jälkeen,vaikka painoa onkin enemmän. Liikunnan ilo on löytynyt ja peilistä katsoo omasta mielestä tosi sopusuhtainen tyyppi :) ehkä tämä on tätä aikuisuutta kun tässä 24-vuotiaana alkaa hyväksymään itsensä ja arvostamaan itseään. Useimmiten kun me ihmiset ollaan itsellemme niitä ankarimpia tuomareita… Ihanaa kevään jatkoa sulle Annika!

  • mel
    Reply
    May 3, 2018

    sähän näytät ihan mielettömältä, oot yhtä säteilevä niin sisältä kuin ulkoakin <3
    toi uikkari on ku tehty sulle! :)

  • Jenna
    Reply
    May 3, 2018

    <3 sä oot ihan hiton hyvä just noin

  • J
    Reply
    May 3, 2018

    Näytät upeelta <3

  • Lise
    Reply
    May 3, 2018

    Näytät upealta tuossa uikkarissa! Ja hyvin kirjoitit aiheesta. Ainahan sitä on välillä huonoja päiviä, jolloin joku tai mikään osa itsessään ei miellytä, mutta kunhan yleisesti ois itsensä kanssa hyvä olla nii se ois tärkein. ?

  • Noora
    Reply
    May 3, 2018

    Oot upea <3

  • lise
    Reply
    May 3, 2018

    Näytät upealta tuossa uikkarissa! Hyvin kirjoitit tärkeästä aiheesta. Ainahan sitä on huonoja päiviä, jolloin ei itsestään ehkä niin paljoa pidä. Kunhan kuitenki yleisesti ois hyvä olla omassa kropassaan nii se ois tärkein. ?

  • Inkkuuuuuuuk
    Reply
    May 3, 2018

    Sä olet kaunis juuri tuollaisena, niinkuin me kaikki muutkin naiset! Hemmetin upeita uikkarikuvia<3

  • May 3, 2018

    Upea kirjoitus Annika, oot just hyvä tommosena kun oot??

  • Suvi
    Reply
    May 3, 2018

    Vitsi, miten hassua, et just tätä uikkaria ja kuvaa katoin instassa, et aivan törkeen ihanan näköinen. Uikkari ja kroppa, molemmat! :)
    Kiva, että kirjoitat tästä aiheesta. Taistelen itse myös samojen juttujen kanssa sekä ton itsensä kritisoimisen suhteen että oman kropan arvostelussa.

    Osaatko sanoa, että onko sulla auttanut ulkonäkökriittisyyteen nimenomaan muunkinlainen hyväksyminen itseään kohtaan vai ootko saanu jonkinlaisia muita oivalluksia? Mä oon kans käsitelly terapiassa näitä samoja juttuja, mutta on vielä pitkä matka edessä.

  • Emmi
    Reply
    May 3, 2018

    Oot upea! Ihanaa, että kirjoitit tästä aiheesta, tuli oikeesti parempi fiilis??

  • elinaaa
    Reply
    May 3, 2018

    Mä saan hirvittävästi voimaa nähdä tällaisia sun kaltaisia tavallisia vartaloita. Tuntuu, että blogeissa/lehdissä/tvssä/younameit näkee vain mallin mitoissa olevia sporttisia fitnesskroppia tai plus malleja, jolloin ei tule ajatelleeksi, että on myös välimuoto. Kun itseä ei voi kategorioida niihin luiseviin sixpackmuijiin, sitä jotenkin sitten vääristyneesti myös ajattelee että kaipa minä olen sitten pluskokoinen. (Vaikka eihän nyt herranjumala S kokoisia vaatteita käyttävä voi millään logiikalla olla muutakuin normaali)

  • Anni
    Reply
    May 3, 2018

    Hyvin kirjoitettu ja näytät upealta!

    Musta myös aina tuntuu paremmalta ja itsevarmmemmalta lämpimissä paikoissa, toi oli hyvä oivallus! Itse asiassa ennen kuin lähdin pitkälle sooloreissulle lämpimään, en koskaan esimerkiksi laittanut lyhyitä sortseja ihmisten ilmoille mennessä: kaikkihan tuijottaisivat mun reisiselluliittejä! Reissaaminen on saanut mut paljon itsevarmemmaksi monin tavoin – vaikka välillä on kiva tälläytyä, niin onneksi nykyään on hyvä olla myös meikittömänä, hiukset sotkuisina ja reidet näkyvillä :)

  • Zara
    Reply
    May 3, 2018

    Kiitos tästä tekstistä! Ihanaa lukea että joku sillä puolella blogimaailmaa uskaltaa kertoa julkisesti ulkonäköpaineista – ne kun ei todellakaan aina meille lukijoille välity! Pahimpina aikoina jätin kaikki blogit lukematta, sillä vertasin itseäni jatkuvasti “täydellisen ulkomuodon” omaaviin bloggaajiin. Blogimaailmassa kuitenkin kaikki on monesti niin siloteltua ja itsestään tuodaan esiin vain parhaat puolet. Nykyään alan olemaan jo enemmän sinut ulkonäköni kanssa ja tajuan että jokaisella meillä on ne hyvät ja huonot puolet ulkonäössä.

  • Lotta
    Reply
    May 3, 2018

    Just yks päivä selailin sun kuvia ja ajattelin et “vitsi tolla on upee kroppa” ei olis kyllä tullu mieleenkään että ajattelet ite noin. Oot kaunis?

  • Anonymous
    Reply
    May 3, 2018

    Wautsi, oot upea!

  • Viivi
    Reply
    May 3, 2018

    Aivan ihania kuvia Annika ja älyttömän tärkeestä aiheesta kirjoitus, kiitos! <3

  • Julia
    Reply
    May 3, 2018

    Oon aina ihaillu ja kadehtinu sun kroppaa ja siks on hyvin outoa lukea tällasta, mutta tavallaan lohdullista, että joku noinki upee ihminen ajattelee samalla tavalla kropastaan kuin muutkin. Näytät ihan superhyvältä tossa(kin) uimapuvussa ja sun hiukset on kyllä niin unelmat <3

  • Crisse
    Reply
    May 3, 2018

    En ole koskaan kommentoinut tänne mitään, mutta koin tätä tekstiä lukiessa, että mulla on kerrankin jotain järkevää sanottavaa.
    Ensinnäkin kiitos siitä, että kirjoitat näin inspiroivaa blogia. Blogisi on tällä hetkellä ainoa jota luen, juuri siitä syystä, että sinun kirjoittamat postaukset ovat aina niin aitoja.
    Tämä kyseinen aihe koskettaa minua henkilökohtaisesti aika paljon, sillä olen teini-iästä asti kärsinyt siitä, että rintani eivät kehity normaalisti. Tiedän, että suurin osa ihmisistä ei kiinnitä asiaan huomiota, mutta minulle tämä on ollut kärsimystä. Postauksesi antoi ainakin hyvän alun itsevarmuuden kehittämiselle. Kiitos siitä.
    Olet todella kaunis.

  • Anonymous
    Reply
    May 3, 2018

    En ymmärrä miten KUKAAN on ikinä kehdannut sanoa sulle/susta tommosia asioita! Se joka näin on tehny taitaa kamppailla itse vielä suuremmista ongelmista… sun kroppa on aivan täydellinen, eikä ainakaan mun silmään ikinä ollut yhtään ”ylipainoinen” taikka ”tanakka”! Naisella kuuluu olla naisellisia muotoja!

    • Elli
      Reply
      May 5, 2018

      Niin vai kuuluuko? Tälläkään kommentilla ei tarkoitettu varmaan mitään pahaa, mutta oli pakko pysähtyä kommentoimaan, koska tälläistä ”oikealla naisella kuuluu olla muotoja” kommentointia näkee harmittavan paljon. Muodoton nainen on aivan yhtä kaunis ja aivan yhtä paljon nainen kuin muodokas. Musta on äärimmäisen tärkeää ettei näiden body positivy kanppisten johdosta sitten lytätä hoikkia naisia muiden vartalotyyppien kustannuksella. Jokainen kroppa on aivan yhtä arvokas.
      Mutta kiitos tuhannesti Annika postauksesta! On upeaa, että uskallat nostaa näin tärkeitä asioita pöydälle ja kirjoittaa niistä vielä niin kauniisti. Kertakaikkisin upea nainen niin sisältä kuin ulkoa<3

  • Viv
    Reply
    May 3, 2018

    Tää oli tosi lohduttava postaus. Oon itseasiassa jostain tyyliin vuodesta 2010 asti isommissa ja pienemmissä kroppakriiseissä aina tukeutunut sun blogiin ja asuihin, koska omataan lähes tismalleen samanlaiset vartalot ja muutoksetkin tullut aika samaan tahtiin :D Oon ite aina kamppaillut mun lyhyen selän ja kapeen lantion kanssa ja kokenut jotain epäsopusuhtasuutta vähän kaiken suhteen, mutta sit oon tullut tänne vähän herättelemään itteäni että hei, mäkin voin käyttää tota ja tätå, koska toihan näyttää hyvältä! Oot kroppas kanssa muistuttanut mua ettei mun tarvii olla 20 cm pidempi poikamaisella supermallivartalolla vaan voin loistaa silläkin mitä on annettu. Kiitos, oot ihana. <3

  • Moi
    Reply
    May 3, 2018

    En ymmärrä miten KUKAAN on ikinä kehdannut sanoa sulle/susta tommosia asioita! Se joka näin on tehny taitaa kamppailla itse vielä suuremmista ongelmista… sun kroppa on aivan täydellinen, eikä ainakaan mun silmään ikinä ollut yhtään ”ylipainoinen” taikka ”tanakka”! Naisella kuuluu olla naisellisia muotoja!

  • Annami
    Reply
    May 3, 2018

    Näytät upealta – oli sulla päällä sitten mitä tahansa. Niin kuin sanoit, niin ei ulkopuoliset kiinnitä tollasiin asioihin mitään huomiota ja vaikka ne listasitkin, niin itse en ainakaan näe sua yhtään eri tavalla kuin ennen kun kirjoitit niistä.

    Mäkin on monesti näiden vuosien aikana kadehtinut sun sopusuhtaista kroppaa (en ymmärrä tota tanakka kommenttia sitten alkuunsakaan, mun mielestä kun oot aina ollut niin pienikokoinen, lyhyt ja siro) , puhumattakaan sun kuvankauniita kasvoja. On todella mielenkiintoista, miten ihmiset näkekään tietyt piirteet niin eri tavalla.

    Vasta viimevuosina oon oppinut hyväksymään itseni juuri tälläisenä ja se jos mikä, on hyvä tunne. Enää mua ei häiritse se, että oon 175 cm pitkä ja melko kurvikas. Itseään kun ei lyhyemmäksi millään saa.

    Kiitos rehellisestä kirjoituksesta ja sun samaistuttavasta elämän asenteesta. Oot paras juuri siksi, ettet kaunistele asioita ja meidän lukijoiden on niin helppo vaan nyökytellä päätä lukiessa sun postauksia. Hyvää loman jatkoa<3

  • Inka
    Reply
    May 3, 2018

    Ihana postaus ja näytät super hyvinvoivalta ja kauniilta just tollasena kun oot!

  • Lotta Hakulinen
    Reply
    May 3, 2018

    Oot aivan uskomattoman nätti ja hyväkroppainen just noinkin, ihana teksti <3

  • L
    Reply
    May 3, 2018

    En ole koskaan vielä blogiisi päätynyt kommentoimaan, vaikka olenkin jo useiden vuosien ajan aina vain yhä mielenkiintoisammaksi ja upeammaksi kehittyvää blogiasi, ja täten myös ennen kaikkea myös sinua upea Annika, seurannut täällä blogimaailmassa. Kirjoitat ajankohtaisista ja kaikkia mietityttävistä asioista todella taidokkaasti, monipuolisesti ja upeasti pohdiskellen ja työsi tuotoksia on aina todellinen ilo lukea.
    Tämä kyseinen aihe sai minut vihdoin kommentoimaan kaikkien näiden vuosien jälkeen, sillä kuten joku jo aikaisemmin kirjoitti, useiden vuosien ajan seuranneena on juuri ajatuksissa ollut mielessä se että wau, jos olisin vain noin kaunis ja ja täydellisen sopusuhtainen kuin Annika niin en varmasti ikinä joutuisi murehtimaan ulkonäöstäni ikinä. Ja ennen kaikkea miten itsevarmana voisikaan jokaiseen päivään herätä.
    Itse olen jo lapsesta pitäen kokenut todella voimakkaasti epätäydellisyyden tunteen ja sen raastavan itsekunnioitusta pala palalta. Tämä riittämättömyyden tunne ja omien “vikojen” korjaus eskaloitui hyvinkin nopeasti syömishäiriöksi ja pitkiin hoitojaksoihin. Kyseiset fyysiset, ulkosilmille näkyvät oireet ovat jo onneksi takanapäin, mutta se miten vertaa itseään siihen laihaan tyttöön yläasteella ja miten nykyisin varsin terveen ja urheilullisen, tosin pitkänä ja omaan makuuni rotevan näköisenä nuorena naisena kävelee peilin eteen inho silmissä, on todella kamalaa. Se, miten paljon kyseinen käytös voi omaa elämää myös rajoittaa kun haluaa miettiä missä paikassa joutuisi ehkä muiden ihmisten tuomitsevien silmien alle näyttämään epäkohtiaan, estää tekemästä monia asioita. Haluan todella kiittää Annika sinua tästä tekstistä, sillä kehon epätäydellisyyksien tiedostaminen, niiden hyväksyminen ja ennen kaikkea itsensä arvostus ja rakastaminen on aiheita, joiden kanssa emme kamppaile yksin. Se että sinä laajalle lukijakunnallesi kirjoitat aiheesta, saa toivottavasti muutkin ongelmien kanssa kamppailevat pyrkimään pikkuhiljaa kohti armollisuutta ja rakkautta omaa kehoaan kohtaan. Nauttikaa loppulomastanne sielä upeissa maisemissa <3

  • I
    Reply
    May 3, 2018

    Sää oot ihminen, jota mää ihan todella katson ylöspäin! <3 Kuulostaa karulta, mutta musta tuntui lohduttavalta lukea, että myös sää, mun suosikkibloggaaja jonka elämää ihailen, oot paininut samojen asioiden kanssa. Arvostan, että uskallat tuoda esiin tällaisia asioita. Kiitos sun rohkeista sanoista! Tää sun teksti sai mut uskomaan, että oon hyvä just näin. Ja säkin oot hyvä just noin.

  • Jasmin
    Reply
    May 3, 2018

    Ai saakeli sä oot hyvännäkönen ja upee!! :)

  • Kata
    Reply
    May 3, 2018

    <3 kiitos Annika!

  • Laura
    Reply
    May 3, 2018

    Näytät upealta! :) Sama kehityskaari on ollut oman vartalon hyväksymisen suhteen. Kun on tullut ikää, kroppa on muuttunut ja muotoa tullut. Alkuun sen hyväksyminen vei aikaa, mutta ajan kanssa on oppinut tuntemaan itsensä ja hyväksymään itsensä. Nyt tiedän olevani kaunis, ja loppujen lopuksi ainoastaan sillä on väliä. Ja nyt on helppo olla onnellisempi.

  • Mantu
    Reply
    May 3, 2018

    Täällä myös eräs, jonka kroppa on kokenut hullunmullyn. Eräs, joka omistaa lyhyen (ja leveän) selän ja isohkot tissit, joten on lähes mahdoton löytää istuvia paitoja. Kroppa on muuttunut yläasteen “perus hoikasta” lukion 4 alkavaan lukuun. Siitä salitreenin ja ruuan avulla 20 kiloa lisää, jonka jälkeen oma peilikuva oli sanomattakin vieras. On ollut päiviä, jolloin näkee hyvät puolet ja päiviä, kun kaipaa mitätöntä rasvaprosenttia. Yliopistoaikojen juhliminen ja muuttuneet treenitottumukset sekä tapaturmista johtuneet treenitauot on lisännyt epävarmuutta entisestään, mutta täytyy oppia rakastamaan kehoa semmoisena kun se on.
    Tällaiset postaukset onneks tsemppaa ?? näytät niin freesiltä ja terveeltä, ja tuo uikkari ihan mahtava!

  • Jenna
    Reply
    May 3, 2018

    Kelpaat juuri sellaisena kuin olet. Näytät niin onnelliselta ja se on tärkeintä. Se oikein loistaa susta.

  • Heta
    Reply
    May 3, 2018

    Näytät upealta! Ja teksti osui naulan kantaan.

  • Jonna
    Reply
    May 3, 2018

    Oot hemmetin upea<3 Tää postaus sai kyllä miettimään myös omaa suhtautumista ulkonäköön. Pitää todellakin skarpata siinä, mitä ajattelee omasta kropasta ja keskittyä niihin positiivisiin puoliin vaikka väkisin, enköhän mäki jonain päivänä osaa hyväksyä itteni paremmin.

  • Riina
    Reply
    May 3, 2018

    <3 oot ihana!

  • milzzzzz
    Reply
    May 3, 2018

    Sä oot niiiin upea!! Täydellisen muodokas ja samalla hoikka. Todella terveen ja onnellisen näköinen olet! :)

  • Lotta
    Reply
    May 3, 2018

    Oot niin älyttömän kaunis! :) Ja toi uikkari käy kyllä tosi hyvin! Mulla on vähän saman mallinen vartalo, jospa itekkin uskaltais kesäks uikkarin ostaa.. :D On mietityttäny juurikin tuo, että miltä se näyttää isompien rintojen kanssa, mutta ilmeisesti hyvältä!

    Olet ihanan aito <3

  • Iina
    Reply
    May 3, 2018

    Tosi hyvä teksti, joka pisti miettimään myös omia samanlaisia fiiliksiä. Katoin jo instagramin puolella, että näytätpä upeelta tossa uikkarissa!!

  • Elina
    Reply
    May 3, 2018

    Oot Annika mielettömän upea nainen! Älä ikinä anna kenenkään lytätä sua alas ja saada sut uskomaan et olisit jotakin vähemmän. Kaikkea hyvää sulle <3 :)

  • emmmi
    Reply
    May 3, 2018

    Oon sun kanssa saman ikäinen ja oon painiskellut samojen asioiden kanssa pitkään.. on ollut tosi vaikea sisäistää, että kroppa on muuttunut parikymppisenä kurvikkaammaksi ja aikuisen naisen kropaksi. Välillä haikailen 17v emmin vartaloa ja sitä, että saatoin syödä mitä tahansa mutta senttejä tai kiloja ei kertynyt mihinkään ylimääräiseksi. Vasta nyt 23vuotiaana oon alkanut ymmärtämään, että on ok ettei näytä samalta kuin 6vuotta sitten ja se on fyysisesti myös jopa mahdotonta.
    Sä oot uskomattoman kaunis sisältä ja ulkoa! Kiitos tästä postauksesta <3

  • Katarina L.
    Reply
    May 3, 2018

    Olet aivan upea! Tosi ihana lukea noin rehellistä postausta. Voin täysin kompata sitä, että varsinkin huonompina hetkinä näkee peilikuvasta ja vaalta aivan jotain “hirveää”, Mutta se on aivan mahtavaa kun pystyy keskittymään siihen, mitä itsessään rakastaa ja pitää kauniina. :))

  • Upea Olet
    Reply
    May 3, 2018

    Oon seurannu sua jo monta vuotta ja en koskaan huomannu mitään niitä piirteitä mitä noi ilkeet esimerkki kommentit oli sanonu, mun mielestä sä oot aina näyttäny upeelta.

  • Elina
    Reply
    May 3, 2018

    Huh, miten upean rehellistä tekstiä! Itsestäni ei olisi pohtimaan omia heikkoja puoliani näin suuren yleisön edessä… Ihailen suuresti sitä, miten tuot aina niin konkreettisilla esimerkeillä tällaisia muistutuksia siitä, miten jokaisella meistä on huonoja päiviä ja omia epävarmuuksia ja että ne nyt vaan kuuluvat elämään. Kiitos siis jälleen tästäkin postauksesta!

  • S
    Reply
    May 3, 2018

    Uskomatonta miten tykkään susta postaus postaukselta vaan enemmän ?!!!!

  • Jonna
    Reply
    May 3, 2018

    Oot ihana <3

  • May 3, 2018

    Just näin, me kaikki ollaan upeita just tälläsinä omina itseinämme ?

  • Katarina Lilius
    Reply
    May 3, 2018

    Voi Annika oot super kaunis!

  • Anonymous
    Reply
    May 3, 2018

    Näytät aivan todella hyvältä!

  • Emily
    Reply
    May 3, 2018

    <3. Tarkalleen samoja aatteita täällä…

  • Hilla
    Reply
    May 3, 2018

    Minun mielestä olet terveen ja sopusuhtaisen vartalon esikuva. Näytät todella kauniilta muutenkin. Olen itsekin aiemmin harmitellut ulkonevia lantion luitani, mutta näin myöhemmin olen tajunnut, että ne ovat naisen vartaloon kuuluva asia ja tälle ei mitään mahda. Olkaamme ylpeitä naisellisista muodoistamme jokainen.

  • Kati
    Reply
    May 3, 2018

    Kaikilla on jotain sellaista, josta joku toinen on kateellinen tai jota ainakin ihaillaan. Liittyi se sitten ulkonäköön tai ihan mihin vaan. Ja se on fakta!

  • Iida
    Reply
    May 4, 2018

    Sä olet annika niin upea sisältä ja ulkoa! Oon ite pallotellu samanlaisia ajatuksia omasta kropasta ja tullu vaan siihen lopputulemaan että loputtomiin voi keksiä korjattavan paikkoja ja siinä missä sun kroppa ja ulkonäkö on mun silmään yks ehdottomasti kauneimmista, niin jokasella meillä on omat juttumme joiden kanssa kamppaillaan. Ja se vaan todistaa entistä enemmän että ne tosiaan on vahvasti meijän pään sisällä! Haluaisin yhä enemmän nähä sitä maailmaa jossa me nostetaan toisiamme ja kiinnitetään huomiota erityisesti vahvuuksiin ja piirteisiin joita itessämme ja toisissamme ihaillaan. Oot ehdottomasti niin suuri inspiraation lähde ja ihailen sitä aitoutta joka tänne blogiin välittyy <3

  • matilda
    Reply
    May 4, 2018

    Huhh miten upeana oikein hehkut näissä kuvissa! Poikaystäväsi on onnekas, kun hänellä on noin upea (sisältä ja ulkoa) vierellään :’)

  • Emilia
    Reply
    May 4, 2018

    Huhhuh mikä mimmi! <3

  • Emilia
    Reply
    May 4, 2018

    Juuri näin! Näytät upealta juuri tuollaisena :) Aina kannattaa myös muistaa, että niin täällä moni muukin kamppailee samojen ajatusten kanssa, itseni mukaan lukien. Pitäis vaan aina itsekin muistaa, että me kaikki ollaan erilaisia ja meillä on erilaiset geenit, eli vertailu on ihan turhaa.

    By the way: “Kainaloläskit on jopa Beyoncéllakin” -lause sai minut epätoivoisesti klikkailemaan kyseistä lausetta ja toivomaan, että olisit linkannut Beyoncésta kainaloläskikuvan! Melkein tekisi mieli googlettaa :D “beyoncé armpit fat” ermhmmm….

  • Anonymous
    Reply
    May 4, 2018

    Annika oot uskomaton nainen!

  • A.A
    Reply
    May 4, 2018

    Nää hakkaa VS:n bikinikuvat ihan 6-0… Ne photoshopatut ja yliluonnolliset vartalot ei vedä millään vertoja sunlaiselle aidolle, naiselliselle ja pehmeälle kropalle. Ainakin mulle oot sekä sisäisen ajatusmaailman, että ulkoisen olemuksen kannalta ihan #goals. Keep on rockin babe <3

  • May 4, 2018

    Voi Annika sä oot niin upea! Ihana teksti <3

  • Tiitu
    Reply
    May 4, 2018

    Kiitos Annika <3. Osaan samaistua hyvin noihin muutoksiin, mitä kuvailit yläasteikäisestä eteenpäin. On ollut itsellekkin pienoinen kolaus viime vuosina, kun ei olekkaan enää se XS-kokoinen nainen. Ja ostanut siitä huolimatta pitkään vääränkokoisia vaatteita. Tää sai mut hymyilemään ja muistamaan, että jokainen on hyvä juuri sellaisena kuin on. Sait ajatukseni puettua hyvin sanoiksi. Kiitos vielä kerran :).

  • Iiris
    Reply
    May 4, 2018

    Kuten tässä on todettukin, sä olet upea! <3 Kiitos kun kirjoitit tästä aiheesta, samojen asioiden kanssa kappaillaan täälläkin. Jotenkin jopa ”nolottaa”, että näin aikuisena vielä – tai oikeastaan vasta – pohtii tällaisia asioita. Itse en teini-iässä ole juurikaan ahdistellut kropasta, vaan nämä ajatukset ovat muodostuneet vasta aikuisiällä, joka tuntuu jotenkin jopa häpeälliseltä; eihän nyt aikuisen tarvitse tällaisia pohtia, kyllähän pitäisi jo ”tietää”, että kaikki ovat hyviä juuri sellaisena kuin ovat. Hmm, en tiedä saiko tästä ajatustani kiinni. :-D
    Tosiaan kiitos postauksesta ja ihanaa loppulomaa sinne! :-)

  • Annie
    Reply
    May 4, 2018

    <3

  • Krista
    Reply
    May 4, 2018

    Sä olet Annika upea!<3

  • Lare
    Reply
    May 4, 2018

    Ihana Annika! Täällä kans yks kokoikänsä alipainoinen, kunnes parinkympin kieppeillä lantio otti ja kasvoi ja samalla painokin heilahti uuden kympin kohdalle. Ei ole ollut helppoa hyväksyä ”uutta” kroppaa kun vanha tuntui vuosia omalta. Tää teksti toi hyvän mielen ja armoa omille muhkuroille! ??

  • Jenna
    Reply
    May 4, 2018

    Upea teksti! Ihanaa, että näistä aiheista kirjoitetaan. Itsekkin kamppailen ulkonäköpaineiden kanssa päivittäin ja suurin ahdistuksen kohde on `”liian suuret reidet”. Yritän päästä tästä itseinhosta eroon ja tämä teksti auttoi ajattelemaan, että mäkin hemmetti soikoon oon hyvä näin! Yleensä se onkin niin, että toiset ei oo ees kiinnittänyt huomiota niihin omiin epävarmuuksiin. Mukavaa loppulomaa : )

  • V
    Reply
    May 4, 2018

    Voi miten ihanasti osasitkaan kirjoittaa aiheesta! Olen usein törmännyt siihen, kuinka samaisesta aiheesta puhuttaessa kerrotaan, kuinka ollaan opittu naisellisten muotojen olevan paljon kauniimmat kuin aiemmin haaveilema poikamainen siro vartalo ja kuinka “muodot tekevät naisen”. Vaikka olemme kropaltamme hyvin erilaisia, ja olen kroppaasi ja ulkonäköäsi kadehtinut jo vuosia, osasit kirjoittaa aiheesta niin, ettei itselleni tullut hetkeäkään ajatus siitä, että olisin huonompi tai vähemmän naisellinen.

    Täytyy vielä sanoa, että vuosia sitten lukiessani blogiasi, kadehdin huonolla tavalla ulkonäköäsi ja elämääsi. Silloin lähinnä ärsytti, miten täydellinen joku voikaan olla ja kuinka jonkun elämässä kaikki aina onnistuu. Nyt, kun olet avannut myös ikävämpiä asioita elämässäsi, sinuun on paljon helpompi samaistua ja nykyisin osaan aidosti iloita puolestasi ja hämmästellä, miten ihana ja aito joku voikaan olla. Osaat myös kirjoittaa äärimmäisen hyvin tärkeistä asioista ja teksteistäsi huokuu, miten järkevästi ajattelet maailmasta.

    Olet ihana, Annika, ja näytät älyttömän hyvältä tuossa uimapuvussa ja näissä kuvissa. <3

  • Emma
    Reply
    May 4, 2018

    Kommentoin varmasti aivan samaa kuin kaikki yläpuolella, mutta myös mä halusin vielä muistuttaa, miten upea oot ja miten hyvältä näytät!

  • Juuli
    Reply
    May 4, 2018

    Siis sä oot mielettömän upee! Tän kaltaisten tekstien ansiosta sun blogista on tullut yksi mun suosikeistani. Tässä maailmassa tarvitaan realistisuutta ja toisten tsemppaamista, ja sä teet sen hyvin.

  • Anniina
    Reply
    May 4, 2018

    Toi on niin totta et siihen kroppaan sillee tottuu kun sitä näkee, itekkin olin tosi epävarma yhdessä kohtaa kun oli tullu painoa lisää ja oltiin kylpylässä ja sit ku oli pari tuntia ollu alasti/uimapuvussa muiden naisten kanssa, vieraiden ja tuttujen, niin alko aattelee että eihän tässä mitään, et ihmisiä me ollaan kuitenki kaikki ja me nyt vaan ollaan erilaisia.
    Muutenki suosittelen kaikille someen ja fitness-kuviin hukuttautuneille että menette rohkeesti paikkoihin missä näkee tavallisia naisia esim uimahalliin, jopa ne jotka on selkeesti käyny salilla vuosia ja on kovassa kunnossa, näyttää ihan vaan ihmiseltä eikä miltään saavuttamattomalta tavoitteelta instassa. Jos ainoat kerrat ku näkee toisia naisia vähissä vaatteissa on somessa kymmenen filtterin ja poseerauksien läpi, niin ei se oo ihme että oma kroppa näyttää paskalta ja alkaa tuntua että kaikki muut on niin sitä ja tätä ja mä oon tämmönen. Jotain voimaannuttavaakin siinä on istua hiljaa kymmenen alastoman akan kanssa saunassa :D

  • kastanja
    Reply
    May 4, 2018

    saanko udella, että mitä/minkä merkin rintsikoita käytät? ite oon myös tässä reilu parikymppisenä huomannut kehon muuttuneen teini-iästä, ja pitäis saada alusvaatteisiinkin päivitystä :—)

  • Sini
    Reply
    May 4, 2018

    hei annika, sä oot kyllä ehdottomasti mulle ollut aina (niistä yläasteiän ajoista tähän asti) yks kauneimmista tyypeistä blogimaailmasta ja mediapersoonista yleensäkin. en pahalla tai hyvällä tahdollakaan oo saanu tai saa susta “tanakkaa” ja mitä näitä nyt oli. harmillisita on, että yhteiskunta on niin ulkonäkökeskeinen, ja löydän kyllä itsestäni helposti sen myös-ainakin kriittisyyden omaa kroppaa ja naamaa kohtaan. mutta ehkä näistä päästään vielä joskus, kun rohkeet ihmiset uskaltaa asioista puhua, photoshoppausta mediassa vähennetään (tai ainakin siitä puhutaan) ja erilaisuus ja bodylove on ollut tapetilla.
    kivaa että bloggaat edelleen, harvoin kommentoin, vaikka vuosia oon seurannut. sun blogi on ihanan inhimillinen, sulla on kauniita kuvia, vaatteita ja ajatuksia.

  • AnnaTee
    Reply
    May 4, 2018

    Sie oot hyvä just noin ja mie kans. Ihmiset jotka arvostelee toisen uökonäköä on idiootteja. Ite oon tosi pienikokoinen (aina ollut) ja karvat nousee pystyym joka kerta kun joku sanoo “sie oot kyllä niin pieni, söisit vähä enemmän”… hauskaahan tässä on se että syön.. kahden ihmisen edestä.

    Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Ihanaa kevättä Annika :)

  • Annikass
    Reply
    May 4, 2018

    Sulla on aivan uskomattoman upea vartalo!! Mun unelmieni kroppa näyttäisi juuri tuolta! Siis oot kertakaikkisen upea. Upea kroppa ja niin kauniit kasvot. Älä ikinä usko muuta.

    • Anonymous
      Reply
      May 6, 2018

      Siis tän postauksen luku tyssäs mulla tohon isoon koko kropan kookos kuvaan ja eka loksahti suu auki ja toiseks mietin vaan että goals! :D

  • Emmi
    Reply
    May 4, 2018

    Oot kyllä upea ja kiva, että kirjoitit asiasta! Itsekin ajoittain kamppailen oman kroppani ja mielen kanssa. Itse kun on niin kriittinen itseään kohtaan mitä muut eivät edes huomaa. Yritän kuitenkin hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Kaikissa meissä on ne hyvät ja huonot puolet ;) hyvä kun tää aihe on nyt paljon esillä! Auttaa varmasti monia :)

  • J
    Reply
    May 4, 2018

    IHANA postaus sulta jälleen kerran, kiitos! Oot ihan valtavan kaunis nainen, ja sulla on valtavan kaunis kroppa.

    Yks mikä aina näissä postauksissa ahdistaa, että viimeistään kommenteissa joku lyttää tosi hoikat ihmiset ja sanoo ettei se oo hyvännäköstä. Itse oon aina ollut tosi hoikka ja muodoton, muhun ei vaan kerry mitään ja lihaksen kasvattaminen vaatis tosi kurinalaista treenaamista. Siinä missä moni ahdistuu siitä, että ajattelee olevansa ylipainoinen, mua ahdistaa se, että oon liian laiha luuranko, ja tuntuu että tää puoli jää aina huomioimatta kaikessa tässä bodypositivity-hypessä. Niinkun säkin, mäkin oon vanhemmiten alkanut hyväksymään paremmin itseni ja sen, että tämmönen mä oon, mut kuinka moni teini nytkin kamppailee sen kanssa, että kokee olevansa liian laiha ja muodoton?

    • Ross
      Reply
      May 5, 2018

      Oon täysin samaa mieltä sun kommentin kanssa!??
      Mun mielestä on hassua, kun joku sanoo, että ”naisella kuuluu olla muotoja”. Joillakin muotoja on, toisilla ei juuri ole. Muodottomuus ei tee naisesta yhtään vähempää naista. Tärkeintä, että on itse tyytyväinen omaan kroppaansa ja naiset lakkais kertomasta, mikä kuuluu naisen kauniiseen ulkomuotoon ja mikä ei! Mun mielestä on parasta, että meitä on niin monenlaisia. :)

  • K
    Reply
    May 4, 2018

    Kiiitos sun postauksesta – sä oot niin upea! Sun keho ja iho ja hiukset on sellaista, mitä kadehdin paljon!!! <3

  • R
    Reply
    May 4, 2018

    Wau upee postaus ja sitäkin upeampia ajatuksia!! Oon ite just parikyt ja kroppa on käyny just tota muutosaaltoa ja itsetunto pudonnu kauheesti. On tässä pelottanu kesä ja uikkarit mut sun ajatukset autto oikeesti miettimään uusiksi omia juttuja. Kiitos paljon sä oot niin upea ja kaunis ihminen sisäsesti kuin ulkosesti. <3

  • Anna
    Reply
    May 4, 2018

    Annika sä oot kyllä ihan huippu! Ja just tollasena kun oot! Älä vähättele itseäs, antaa muiden puhua mitä puhuu, kukaan ei kuitenkaan koskaan tiedä, mitä kukakin joutuu käymään läpi oman päänsä sisällä. Jokaisella on omat heikkoutensa ja haasteensa, mutta oot ihan hiton huippu mimmi kun uskallat haasteellisistakin asioista puhua avoimesti! Pää pystyssä hei ja ainakin yks sun seuraajista liputtaa sun puolesta ja komppaa asioista, joista säkin aktiivisesti kirjoitat! Hymyile, oot paras just tollasena!

  • Mari
    Reply
    May 4, 2018

    Kiitos tästä tekstistä, olipa ihanasti kirjoitettu?

  • Ajatuksia
    Reply
    May 4, 2018

    Mä oon hyvä juuri näin tyylisiä postauksia on tullut eri some vaikuttajilta, joka on tosi hieno juttu. Silti itseäni hieman häiritsee se, että sellaiset ihmiset jotka kuuluvat niihin ns. kauniisiin ihmisiin kokevat noinkin vahvasti puutteita itsessään. Mitäs ne ihmiset, joilla OIKEASTI on jotain sellaista mikä ei sovi tähän muottiin. Ja kaikki mielensäpahoittajat, niin onhan se nyt vaan niin, että joillakin on kauniin ihmisen geenit ja taas toisilla ei. Eikä se tarkoita sitä, etteikö ihminen olisi silti kaunis niin ulkoa, kuin sisältä. Sinun blogisi on mennyt todella paljon parempaan ja aidompaan suuntaan, mutta silti uskoisin että jokaisen kuvan harkitset hyvinkin tarkkaan ennen julkaisua. Nämäkin kuvat sinusta on oikein kauniita ja harkittuja. Ei niissä näy virheitä, arpia, ihon epätasaisuutta tai muitakaan mainitsemiasi asioita. Eikä ole välttämättä tarkoituskaan. Mutta kauheasti korostetaan sitä, että olisi tärkeä hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja olisi hyvä antaa esimerkkiä nuorille, ettei tarvitse näyttää täydelliseltä. Silti kuitenkin hyvin harva asiasta puhuva some-vaikuttaja julkaisee sellaisia AITOJA, kuvia itsestään. Ne on aina enemmän tai vähemmän korjattuja, tai asento on mietitty tarkkaan ja harkitusti. Tämänkin postauksen kuvat ovat täysin normaalin, hoikan ja kauniin ihmisen kuvia. Ja, vaikka näissä ei näy supertimmit vatsalihakset, niin kyllä nämäkin kuvat menevät siihen siloiteltuun genreen enemmän. Joten,jos tämä on se mittari ns. valtaosa ihmisistä, niin aika hakoteillä ollaan. Valtaosa kadun tallaajista näyttää oikeassa elämässä ihan muulta, eikä voi samaistua esim. sinuun. Siksi olisi hyvä, että enemmän tulisi sellaista kirjoittelua ja kuvaa, jotka oikeasti kohtaavat toisensa. Jossa oikeasti näkyisi ihminen sellaisena, kuin se oikeasti on.
    Mutta onhan tämä inspiroivaa ja vie hyviin ajatuksiin, kun kaunis nuori nainen on ns. aidoimmillaan sinisen meren äärellä. Ja se varmaan tämänkin postauksen tarkoitus oli. Ja onneksi se aitous pikku hiljaa menee tämän filtteröidyn massan ohi, edes osittain.

  • Petunia
    Reply
    May 4, 2018

    Musta on niin äärettömän surullista, että olet joutunut kuuntelemaan tuollaisia kommentteja! Tuollainen käytös on täysin idioottimaista, mutta myös ristiriitaista: On sanomattakin selvää, ettei näillä kommentoijilla ole omasta mielestään täydelliset vartalot, vaan he painivat todennäköisesti isojen ulkonäköpaineiden kanssa, niin kuin varmaan 99% naisista. Miksi ihmeessä siis lisätä niitä muille? Miksi puhua vartaloista vain ulkonäkökeskeisesti, kun se on viimeinen asia mikä merkitsee, ja samalla kaikki se puhe lisää käsitystä, että sillä olisi suurin merkitys? On kamalaa huomata, miten monet naiset ovat tässä oikeasti toisilleen susia, kun kommentoidaan jonkun painonnousua tms. Täysin irrelevanttia asiaa. Käsitys ”kainaloläskit” on sellainen asia, josta moni mies on tuskin kuullutkaan.
    Nettikiusaaminen ja ylipäänsä kiusaaminen, muiden haukkuminen oman itsetuntonsa kohottamiseksi yms, mihin tällainen käytös mielestäni kuuluu, on tietysti asia jota voisi ruotia kauan… Ihmetyttää vaan niin kovin.
    Se on niin surullista, miten kapea on käsitys ”hyväksyttävästä” tai edes normaalista naiskropasta.

  • lltta
    Reply
    May 4, 2018

    toivottavasti tiedät miten suuri merkitys tällä postauksella on. ihan oikeasti. kiitos! <3 oot tosi rohkea.

  • :)
    Reply
    May 4, 2018

    Vau! Oot niin upea just sellasena kun oot! Oon aina miettinyt että oot kyllä saanut ihan älyttömän hyvät geenit!! ?

  • Liana
    Reply
    May 4, 2018

    Oot jårjettömän rohkee ja vahva nainen. Jokaisen kroppa on erilainen ja oman näkönen, koska me ollaan kaikki erilaisia. Ja sä olet U-PE-A! Mäkin oon. Toivon et tää postaus tuo muillekin bodypositive fiilistä ja hyvänolon tunnetta, koska mulle se teki just sitä. Lovea <3

  • May 4, 2018

    Todella hyvä teksti. Sun blogia on ilo lukea, mun silmissä oot kaunis ja ennen kaikkea älykäs ?

  • Elli
    Reply
    May 4, 2018

    Ihan superhyvä postaus. Näitä just tarvitaan tässä somen ja epärealististen ulkonäkötavoitteiden maailmassa – me ollaan kaikki hyviä just näin!

    Enkä kyllä voi ymmärtää, miten sua on voitu kuvailla noilla sanoilla :D oot upea!

  • Heidi K
    Reply
    May 5, 2018

    Sulla on just sellanen kroppa jonka ite haluisin: (jos siihen voisin vaikuttaa) suhteellisen lyhyt ylävartalo ja suhteessa pitkät jalat. Et oo mikään langanlaiha muttet myöskään roteva, tosi sopusuhtanen! Ja ihan kun tälläkään lopulta ois kauheesti väliä, mut halusin kommentoida ja osottaa miten henkilökohtasii kaikki kauneusihanteet on! Kaikki om kauniita jonkun silmään ja se on ihan kiva ajatus :)

  • Anonymous
    Reply
    May 5, 2018

    Kiitos näistä sanoista! Itselläni on vielä matkaa oman kehon hyväksymiseen sellaisena kuin se on, mutta on näköjään paljon muitakin jotka näiden asioiden kanssa kamppailee! <3 Olet vahva ja kaunis!

  • Liisa
    Reply
    May 5, 2018

    Ohi aiheen kommentti, mutta olisi toivepostauksewn ideaa, mikä kiinnostaisi varmasti monta! Balin parhaimmat paikat; minne kannattaa mennä/minne ei, ruokapaikkoja, majoituspaikkoja jne.

  • Janina
    Reply
    May 6, 2018

    Annika sä oot ihana ?

  • Essi
    Reply
    May 6, 2018

    Amen, ei muuta sanottavaa.

  • x
    Reply
    May 6, 2018

    Postaustoive! Olis kiva nähdä sunkin tekevän tämä 7 syntiä -postaus :)
    https://nouw.com/ihanaista/empty-7-syntiani-33706660

  • Anonymous
    Reply
    May 6, 2018

    Mun silmissä sä ainakin oot kuumin, kaunein,herttasin ja aidoin bloggaaja ikinä! <3

  • hilma
    Reply
    May 6, 2018

    Niin sun postaus kuin myös kaikki ihanat kommentit sai mut liikuttuneeks. Kiitos <3

  • Pepa
    Reply
    May 7, 2018

    Sä et ees ymmärrä kuinka tärkeä tää postaus oli ja kuinka hyvältä tuntu tätä lukea. Iso kiitos. Oikeesti.

  • Liisa
    Reply
    May 19, 2018

    Tosi hyvin kirjoitettu teksti! Oon jo jonkin aikaa lukenut blogiasi, mutta en koskaan kommentoinut, täällä vain anonyymisti seuraillut :) Mutta nyt tuli sellainen olo, että täytyy kommentoida, tai vähintäänkin sanoa kiitos. Tämä postaus sai mut ajattelemaan niin paljon ja näkemään asiat jotenkin eri perspektiivistä. Ekana kuvaa katsoessani mietin, miten kaunis ja täydellinen kroppa! Niimpä tuntui hassulta ja myös vähän surulliselta, että silti kamppailet samojen ulkonäköpaineiden kanssa kuin moni muukin, itseni mukaan lukien.

    Se sai pohtimaan, että ehkä se onkin juuri noin ettei niitä omia “vikojaan” huomaa kukaan muu kuin minä itse. Ehkä joku ajattelee munkin kuvaa katsoessaan: “miten kaunis ja täydellinen kroppa!” Vaikka eihän täydellisyyttä edes ole olemassa. Voisiko olla niin, että juuri ne “viat” onkin ne asiat jotka tekee meistä kauniita ja persoonnallisia?

    Joka tapauksessa, kiitos tästä postauksesta! On ollut tosi antoisaa lukea myös muista aremmista aiheista joista olet aiemmin kirjoittanut, erityisesti tekstisi masennuksesta ja yksinäisyydestä on jäänyt mieleen. Mukavaa kesää! :)

Leave a Comment: