Annika Ollila

  • Home
  • Contact
  • Categories
    • Ajatuksia
    • Lifestyle
    • Lookbook
    • Matkailu
  • Archives
    • 2019
    • 2018
    • 2017
    • 2016
    • Facebook
    • Instagram

Matkailu • 29 syyskuun, 2017

Postcards from Casares

                Tänään lenkille herätessäni oli niin kauniin aurinkoinen aamu, että teki mieli postata jotain värikästä ja päätin laittaa viimeiset unohtuneet reissukuvat uunista ulos. Mulle tulee näistä ihana fiilis! Tuntuu tosin siltä, kuin kotiinpaluusta olisi jo kuukausia, vaikka tultiin Espanjasta vasta muutama viikko sitten.   Meidän jokapäiväinen roadtrip -teema jatkui ihan loman loppuun asti,… Read the Post

Matkailu • 16 syyskuun, 2017

Muuttunut suhde matkustamiseen

  On ollut tosi jännää huomata, kuinka erilainen suhde mulla on nykyään matkustukseen verrattuna vaikkapa viime vuoden alkupuoleen. Silloin jatkuvasti lähtövalmiina oleminen oli lähinnä kotona odottavien asioiden pakonomaista pakenemista poissa silmistä, poissa mielestä -mentaliteetilla, sillä muualla ollessa ongelmatkin unohtui yleensä kaiken uuden tieltä taka-alalle, kun taas nyt yksi reissaamisen parhaista jutuista on kotiin ja ikiomaan arkeen palaaminen. Don’t get me… Read the Post

Lifestyle, Matkailu • 12 syyskuun, 2017

Mijas

Jos mä hommaisin joskus toisen kodin jostain päin Espanjaa, niin Mijasin valkoinen kylä ois ehdottomasti yksi varteenotettavimmista vaihtoehdoista. Niin kaunis paikka! Siellä oli ainoastaan auringossa hohtavia vaaleita rakennuksia, toinen toistaan söpömpiä kapeita kujia (jotka sai meidät iloiseksi siitä, että oltiin onneksemme liikenteessä pikkuruisella autolla) ja erilaisia aukioita sokkeloksi asti. Ja toi näkymä kaupungin yli merelle. Sitä kun sais katsella joka… Read the Post

Lookbook • 10 syyskuun, 2017

Roadtrippejä ja kukkamekkoja

            Melkein kolme päivää takana ja samanlaiset vielä edessä ennen kuin palataan takaisin kotiin. Jokainen päivä on mennyt suht samanlaisella kaavalla: aamupäivästä ollaan hypätty autoon ja otettu suunta kohti jotain kylää tai pikkukaupunkia – tähän mennessä ollaan käyty Benahaviksen lisäksi myös Rondassa sekä Mijaksessa (joka oli ihana, suosittelen piipahtamaan joskus!) – ja illemmalla kotiin palatessa… Read the Post

Ajatuksia, Matkailu • 9 syyskuun, 2017

Terkut Espanjasta!

Moi! Tää viikko on menny niin hässäkässä, etten oo melkein ehtiny ees koneelle istahtamaan, mutta seuraavat kuusi päivää pyhitetään vaan yhteiselle ajalle sekä rentoutumiselle, sillä tultiin toissayönä Espanjan auringon alle sukuloimaan. Aika kreisiä, että oltiin vasta pari kuukautta sitten yhteisellä lomalla Roomassa ja jo nyt päästiin lähtemään uudestaan lämpimään, mutta en valita – aika ihanaa olla täällä ja vielä parhaan… Read the Post

Ajatuksia, Matkailu • 3 heinäkuun, 2017

Video: Rome in 1 minute

Koska mun ja videonleikkausohjelman yhteistyö lähti lopulta sujumaan edes vähän paremmin kuin aluksi pelkäsin, niin saanen esitellä; täältä tulee mun ensimmäinen video sitten vuoden 2015!   Ei mitään maailmaa mullistavaa sisältöä, mutta mulle tulee tosta reilusta minuutista jotenkin tosi hyvä fiilis. Toivottavasti teillekin!     Lähes nollakokemuksella jopa näinkin yksinkertaisen videon työstäminen oli mulle uuden ohjelman kanssa niin työlästä, että jatkossa… Read the Post

  • 1
  • 2
  • 3
  • …
  • 6
  • Seuraava sivu »

Arkistot

Search

Follow on Instagram

Copyright © 2025 Annika Ollila • Design by LuxiBee

Copyright © 2025 · Muse / Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään