Vasemmanpuoleinen oli ihkaensimmäisen filmimme viimeinen kuva. Kameran kuvanumerorulla näytti pyöreää nollaa, mutta poikaystävä päätti kuitenkin kokeilla, että onhan se ihan varmasti tyhjä. No, ei ollut 😀
Pidän mausteisesta ruuasta ja kotona tulee harvoin vastaan tilannetta, jossa joku (normaali) syötävä olisi mulle ihan sietämättömän tulista. Sen oon kuitenkin oppinut, että jos Singaporessa jonkun mainitaan erikseen olevan tulista, niin siitä kannattaa pysytellä suosiolla erossa. Toi mun taco oli juuri sellainen….
Käytiin reissun aikana muutamaan otteeseen pelihallissa pelailemassa suosikkipelejämme. Jokaisesta pelistä sai pärjäämisen mukaan “palkintolipukkeita” ja yksi voittamistamme lipukkeista sattui olemaan golden ticket, jolla voitti 1000 uutta lipuketta. Kultaisen lipun saaminen oli ollut lapsena ton pelihallirakastajan suuri haave, mutta ihan yhtä paljon iloa se näytti tuovan vielä tänäkin päivänä.
Tää kaunis katu sijaitsee ihan meidän “Singapore-kotimme” liepeillä ja eräänä päivänä ohi kävellessämme pysähdyttiin ottamaan muutamia kuvia vinkkipostausta varten. Kyseinen katu on yleensä tosi hiljainen, mutta juuri tuona hetkenä paikalla oli joku pahemman luokan ruuhkasuma – tää kuva on otettu sellaisena hetkenä, jolloin ohi ajavien autojen välillä sattui olemaan yhden kuvan pituinen rako. Sitä rakoa joutui muuten odottelemaan aika monet liikennevalot…
Me jaksetaan harvoin lähteä ulkoilemaan ja tuolla päivän menot yhdistettynä paahtavaan kuumuuteen aiheuttaa yleensä sen, että kello kahdeksalta on jo ihan täydessä nukkumaanmenovalmiudessa. Yhtenä iltana oli kuitenkin pakko raahautua pyörähtämään eräällä klubilla, sillä jos pienten lasten vanhemmatkin jaksaa, niin hitto vie, niin jaksetaan kyllä mekin! (Mainittakoon vielä se, että vanhemmat bailasi pilkkuun asti, mutta me painuttiin jo puolen yön maissa takaisin kotiin…)
Poikaystävä tilaa tiramisun aina, mikäli sellainen vaan löytyy listalta. Käytiin vuosipäivämme kunniaksi illallisella Publico-nimisessä italialaisessa, jossa tiramisu tuli pikkuruisessa savikukkaruukussa ja leivoksen päällä oli rosmariinin oksa esittämässä mullasta kasvavaa kasvia. Niin söpö tarjoiluidea!
Yllätettiin hääjuhlista palaava synttärisankari kakkupalalla, jonka jälkeen lähdettiin porukalla drinkeille salakapakkaan. Tai iltateelle, kuten kuvasta voisi ehkä päätellä…
Oikealla oleva kuva on otettu kello 04:30 aamulla. Eikä muuten suinkaan baarireissun jälkeen, vaan hieronnan! Tossa kaupungissa ulkona syöminen on mahdollista mihin tahansa vuorokaudenaikaan ja sitä todellakin käytetään hyödyksi.
Se kuuluisa sammakonkoipipuuroillallinen… Seuraavana päivänä tutustuttiin drinkeillä ollessamme kahteen työmatkalla olleeseen jenkkiin, jotka olivat ravintolasuositusten tarpeessa. Ilta päättyi lopulta siihen, että he lähtivät tähän samaiseen paikkaan maistamaan sammakonkoipia kuultuaan, että ennen meidän illallista olin miltei itku silmässä jo pelkän ajatuksen takia, mutta ruokaa maistettuani olisin voinut mennä syömään niitä heti uudelleenkin. Aika vakuuttava myyntipuhe kieltämättä.
Tässä kaikki (käyttökelpoiset) Singapore-filmikuvat tältä erää. Toivottavasti piditte näistä yhtä paljon kuin mäkin!
115
I also love spicy food 🙂 Wonderful pictures, thanks for sharing.
xx from Bavaria/Germany, Rena
Thanks, Rena!
Hei! Olisiko sulla vinkata mitään sun suosikki (valko)viinejä? 🙂 ps Singapore on ihana <3
Mun suosikki on Cantina di Custozan pinot grigio, se on sellainen aina varma valinta 🙂 Aika usein kokeilen jotain ihan uusia tuttavuuksiakin, mut vielä en oo löytänyt ton voittanutta!
RA-KAS-TAN filmikuvia! Filmillä kuvates tulee kuviin iha eri fiilis, kun esimerkiksi kuvanottohetkellä ei ole mahollisuutta muuta kun sen hetken verran saada räpsy.. Enemmän tätä! Oot supernainen kaikin puolin! ????
Sama täällä! Sitä muuttuu jotenkin niin paljon vähemmän itsekriittiseksi, kun kymmenien ja kymmenien kuvien sijaan onkin ainoastaan yksi kuva tietystä tilanteesta. Normaalisti sitä valitsisi sen omaan silmään imartelevimman mahdollisen ja lähtisi mahdollisesti poistamaan häiritseviä finnejä tai ainakin suoristelemaan horisontteja, mutta nyt kuvien antaa olla juuri sitä mitä ne kuvaushetkellä onkin ja se on ihanan vapauttavaa. Juurikin toi pieni “epätäydellisyys” tuo kuviin tuhat kertaa enemmän fiilistä.
Otin hetki sitten käyttöön uuden rullan aikeenani ikuistaa sillä tavallista arkea (sen sijaan, että kaikkien kuvien pitäisi olla jotenkin “erityisiä”) ja ajattelin yrittää ottaa sillä ainakin yhden kuvan per päivä, mutta se on vähän jäänyt, kun niin monta päivää on tullut vietettyä vaan verkkarit jalassa nenä kiinni koneessa 😀 Toki se on sitä arkea sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta kun kehitys kuitenkin maksaa, niin ihan koko rullaa ei viitsi käyttää siihen. Täytyykin yrittää ryhdistäytyä sen kanssa, jotta sen saisi piakkoin kehitykseen! 🙂
Hei! Mua kiinnostaisi sun poikaystävän sukujuuret. Tai asuuko hänellä minkä verran sukua Singaporessa ja miten hän Suomeen on päätynyt? 🙂
Hän on syntyjään ihan täältä Helsingistä, mutta äiti on singaporelainen ja sen puolen (jättimäinen) suku onkin edelleen pääasiassa siellä 🙂
Heippa! Ihania nää filmikuvat, oon kans ite pari kertaa ostanut nyt kertakäyttökameran ja kuvannut viime reissut filmille, mutta laatu tuntuu olevan aivan sieltä jostain.. nää sun kuvat näyttää paljon parempi laatusilta! mitä kerttiskameraa käytit 🙂
Nää on otettu Kodakin Fun Saverilla 🙂 En oo kokeillut muita kertiksiä, mut oon kyllä tykännyt tosta!
Mistä liikkeestä ostit Kodak fun savereita? En löytänyt googlettamalla kuin verkkokauppaa. Paljonko filmin kehitys muuten maksoi? Tosi ihania ja tunnelmallisia kuvia!!
Oon nähnyt niitä useammassakin pienessä valokuvausliikkeessä (esim. Kuvajainen ja Fotoykköset) sekä tietenkin eBayssa 🙂 Kehitys puolestaan maksaa n. 15-20€/rulla.
Ihania kuvia, ai että mikä fiilis! Tämä ei liity postaukseen, mutta huomasin, että Piia Pajunen oli kirjoitellut otsikolla ”Miltä tuntuu olla seurattu ihminen?” ja heti tuli mieleen, että olisi kiinnostavaa kuulla samaisesta aiheesta sun ajatuksia, kun kirjoitat niin avoimesti ja herkästi asiasta kun asiasta. 🙂