Annika Ollila

  • Home
  • Contact
  • Categories
    • Ajatuksia
    • Lifestyle
    • Lookbook
    • Matkailu
  • Archives
    • 2019
    • 2018
    • 2017
    • 2016
    • Facebook
    • Instagram

Matkailu • 19 heinäkuun, 2018

Roadtrip Norjassa: ensimmäiset päivät

Terkut Pohjois-Norjasta, Unstadin pikkuruisesta vuorien ympäröimästä kaupungista! Meidän seikkailu on kestänyt nyt 4 päivää ja reilusti yli 2000 kilometriä. Vaikka ensimmäinen ilta ei ollutkaan pitkän matkan aiheuttamasta väsymyksestä, kaatosateesta ja muista pikkujutuista huolimatta se kaikkein helpoin mahdollinen, niin sen jälkeen suunta on ollut vaan ylöspäin. Säät on suosineet meitä mitä uskomattomimmalla tavalla ja viimeiset kolme päivää aurinko onkin porottanut lähes pilvettömältä taivaalta! Eilen lämpötila nousi jopa kolmeenkymmeneen asteeseen, mikä ei ollut välttämättä ihan sitä mihin oltiin tänne napapiirin tienoille lähtiessämme varauduttu. 😀 Luka-raukka oli lämmöstä uuvuksissa ja siksi jätettiin suosiolla patikoinnit väliin, sen sijaan otettiin vaan rennosti ja yritettiin pysytellä viileänä. Tänään lämpöasteet palasi taas vähän tavallisempiin lukemiin (eli noin 15 asteen tienoille), joten päästään taas vähän touhuamaankin ilman pelkoa lämpöhalvauksesta.

Noin muuten meidän matka on sujunut melkein paremmin kuin uskalsin odottaakkaan ja pikkuherra on pärjännyt retkellämme mainiosti. Teltassa nukutut yöt on mennyt luonnon äänistä huolimatta kuin vettä vaan, automatkat on ollut hyvää aikaa vetää hirsiä ja lähes kaikki muu aika onkin käytetty seikkailemiseen sekä uusien hajujen tutkimiseen. Koira on aina pienestä onnellinen ja monesti tyytyväisyyteen riittää pelkästään sekin, että saa olla oman laumansa kanssa – olipa sijainti sitten mikä tahansa.

 

Luka kukkameren keskellä. <3

 

Me saatiin roadtrippimme ajaksi BMW:ltä koeajoon upouusi X2 -maasturi, joka on ollut tänne kerrassaan täydellinen valinta. Vaikka kyseessä onkin tosi kompaktin kokoinen maasturi, niin jättimäinen tavaramäärä mahtui hyvin mukaan ilman pienintäkään ahtauden tunnetta. Kyyti on ollut mukavaa ja sillä ajettujen kilometrien myötä pieni autokuumekin on alkanut mahdollisesti nostamaan päätään…

 

Tehtiin Lukan ensimmäinen haikki Kvalvika Beachille, jonne oli tosta puolimatkasta upeat näkymät. Kyseinen reitti oli lyhyehkö (noin tunnin-puolentoista pituinen) ja helppo, joskin muutamaan kertaan pienen koiran joutui nostamaan kainaloon. Lämpimässä säässä tehdyn minivaelluksen jälkeen autolle kävellessämme Luka oli niin poikki, että se laahusti vaan perässämme, joten se pääsi kulkemaan viimeiset metrit sylissä maisemia ihaillen.

 

Pikkukylämaisemia Reinen lähistöllä.

 

Meidän toisen illan (ja kolmannenkin, sillä päädyttiin samaan mestaan vielä toistamiseen) telttailupaikka oli upea – pienen peltopläntin reunassa ja typötyhjän rantakaistaleen tuntumassa. Puolen yön aikaan ihailtiin auringonlaskua rannalla, aamulla käytiin naku-uinnilla jääkylmässä meressä. Tonne tekisi mieli mennä vielä uudelleenkin, mutta ehkä yritetään sen sijaan löytää joku muu vähintään yhtä mukava lokaatio…

 

Aamulenkillä typötyhjällä rannalla. Onkohan tää nyt sitä kuuluisaa koiranelämää?

 

Pakattiin kotoa koko viikon ruuat mukaan matkaan ja ollaankin syöty niin aamiaiset, lounaat kuin illallisetkin milloin milläkin levähdyspaikalla kaasukeittimellämme valmistettuna. Niin se vaan on, että lähes kaikki maistuu ulkona syötynä paremmalta – oli kyse sitten retkiruuasta, aamupuurosta tai pussipastasta. Tällä hetkellä ruokasuosikkini on makarooni yhdistettynä tomaattikastikkeessa olevaan tonnikalaan sekä punasipuliin.

 

Äsken kävin oikeassa suihkussa ensimmäistä kertaa sitten sunnuntai-aamun ja poikaystävä kokkailee parhaillaan aamupuuroa tuossa vieressä. Sen jälkeen laitetaan teltta pakettiin, pakataan tavarat taas kertaalleen autoon ja lähdetään kohti uutta seikkailua, josta ei tiedetä tarkasti vielä itsekään.

Tästä on hyvä jatkaa. Kuullaan taas pian!

46

33 kommenttia

Related Posts

TRAVEL OVERDOSE
Luurin läpi: viikko 9
4000 kilometrin jälkeen
Mijas
Next Post:
Maailman huipulla
Previous Post:
Luurin läpi: viikko 27 & 28

Kommentit

  1. Sanni sanoo

    19 heinäkuun, 2018 10:26

    Ihan uskomattomia kuvia!! Teijän reissu vaikuttaa kyllä ihan täydelliseltä! Pakko kyllä päästä käymään norjassa!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      19 heinäkuun, 2018 11:47

      Kiitos, nää kuvat on kyllä mustakin ihania! (Ainakin tää Pohjois-) Norja on niin kaunis paikka.

      Vastaa
  2. Rena sanoo

    19 heinäkuun, 2018 10:33

    It is unbelievable that the temperature there was that high! It is wonderful there!
    xx from Bavaria/Germany, Rena

    Vastaa
    • Annika sanoo

      19 heinäkuun, 2018 11:48

      It really is. Thanks, Rena!

      Vastaa
  3. Anna sanoo

    19 heinäkuun, 2018 11:37

    Eikös sulla ollut oma autokin vai muistanko väärin? Ihania reissukuvia! Kivaa reissunjatkoa ja tsemppiä kotimatkalle 🙂

    Vastaa
    • Annika sanoo

      19 heinäkuun, 2018 11:46

      On joo, mutta se on niin pikkuruinen, ettei sillä oikein lähdetä pidemmän ajan/matkan roadtripille. Se alkaa olla myös sen ikäinen, että lähitulevaisuudessa kannattaisi alkaa miettiä seuraavaan vaihtamista 🙂 Kiitos, Anna!

      Vastaa
      • Riina sanoo

        23 heinäkuun, 2018 12:22

        Me ollaan matkattu pienen pienellä Volkswagen Pololla Norjaan, Tanskaan ja Espanjaan. Ja nukuttiin vielä autossa kamojen kanssa pari yötä. 🙂 Vaikka kyllä teltta sen yön jälkeen vei voiton 😀

  4. Meri sanoo

    19 heinäkuun, 2018 11:53

    Ai vitsi tulee ihanat muistot mieleen, oltiin kaveriporukan (ja koirulin) kanssa Lofooteilla kesäkuun alussa! Teillä tosin kävi parempi tuuri ilmojen kanssa, meillä oli alkumatka noin 7 astetta 😀 murra aivan ihana paikka <3

    Vastaa
    • Meri sanoo

      19 heinäkuun, 2018 11:54

      *mutta

      Vastaa
    • Annika sanoo

      19 heinäkuun, 2018 11:59

      Meille on onneksemme sattunut varsin kuivat ja vähätuuliset kelit – tosin valkkaan paljon mielummin tämän tänhetkisen +14 asteen pilvisen sään kuin sen +30 asteessa hikoilun auringon porottaessa yötä päivää 😀 Silloin on koko ajan vähän nahkea ja uupunut olo, teltta on varjossakin kuin sauna ja etenkin koiralla on tukalat oltavat. Mutta tää on kyllä mieletön paikka, mieli lepää oikein kunnolla! <3

      Vastaa
  5. Jenna sanoo

    19 heinäkuun, 2018 12:30

    Mielettömän näköistä! Pakko tehdä joskus itsekkin reissu sinnepäin.
    Ootko sulla suunnitelmissa tehdä reissun jälkeen jotain infopläjäystä mitä tollaselle reissulle lähtiessä pitää ottaa huomioon, mitä ottaa mukaan ja mitä tommonen suunnilleen maksaa? 🙂

    Vastaa
    • Annika sanoo

      19 heinäkuun, 2018 12:38

      Joo, on kyllä 🙂 Sitten kotiinpaluun jälkeen.

      Vastaa
  6. Emily sanoo

    19 heinäkuun, 2018 16:39

    Ooh ihanaa! Upeat Lofootit.
    Itsekin uuden bmw:n omistajana mulla kävikin mielessä kun näin teidän ekat kuvat laina-autosta instasta, että voi olla että paluu toyotan rattiin tuntuu hieman nihkeältä. Vaikka ei siinä että toyota mitenkään huono olis, meilläkin oli ennen toyota, mutta on se vaan niin eri ajaa hyhällä autolla. 😀 Nauttikaa reissustanne täysin siemauksin!

    Vastaa
    • Emily sanoo

      19 heinäkuun, 2018 16:41

      Hyvältä*. Ja ah mikä väri tossa autossa!!

      Vastaa
    • Annika sanoo

      20 heinäkuun, 2018 07:32

      Haha, niimpä… Rakastan mun pikku-Toyotaa kovasti, mutta on toi laina-auto vaan ihan tosi eri juttu. Ja niin kauniskin vielä! Kiitos, niin tehdään! <3

      Vastaa
  7. Niini Aro sanoo

    19 heinäkuun, 2018 18:52

    Moikka! Oon ens viikkolla lähössä juuri noihin samaisiin maisemiin lofooteille ja kyselisin että mistä tuo kuva on missä on tie ja molemmin puolin näkyy vettä? Oon nähny ton kuvan ja paikan useasti mutten löydä paikan nime mistään ja haluisin ajaa tosta kohtaa meidän reissulla. Sulla on aina niin ihania kuvia!!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      20 heinäkuun, 2018 07:33

      Se on sillalta vähän ennen Henningsværia – käänny E10-tieltä Rørvikstrandin kohdalta kohti Henningsværia, niin se tulee pian vastaan. Kivaa reissua!

      Vastaa
  8. Anu sanoo

    20 heinäkuun, 2018 09:07

    Ah niin ihana Pohjois-Norja! Luen sun blogia säännöllisen epäsäännöllisesti ja joka kerta kun luen, mietin miten aidon kuvan välität itsestäsi meille lukijoille. Sun tekstit ja kuvat ovat jotenkin kivan maanläheisiä ja elämänmakuisia. Etenkin kuvat erottuvat muista suosituista blogeista ehkä sen puolesta, että niissä ei ole mitään ylimääräistä poseerausta ja laskelmointia. Vaikutat kivalta tyypiltä 🙂 Huippua loppureissua teille!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      22 heinäkuun, 2018 16:42

      Kiitos kauniista sanoista, Anu – näistä tuli hyvä mieli. <3

      Vastaa
  9. Iris sanoo

    20 heinäkuun, 2018 11:15

    Wau mitä kuvia ja varmasti upea reissu! Vilukissana huomion kiinnitti tuo north facen ihana karvatakki, mistähän se on peräisin?

    Vastaa
    • Annika sanoo

      22 heinäkuun, 2018 16:43

      Se ei itseasiassa oo takki vaan pelkkä ”huppari”, mutta se on North Facen tulevan syksyn/talven mallistoa! 🙂 Löytynee silloin merkkiä myyvistä liikkeistä.

      Vastaa
  10. Maisa sanoo

    20 heinäkuun, 2018 20:41

    Hassu kysymys, mutta missä tuolla käydään vessassa? 😀 onko matkalle ripoteltu jotain ulkovessoja vai eikai voi olla että kaikki vierailijat vaan käy siellä täällä luonnossa? 😀

    Vastaa
    • Annika sanoo

      22 heinäkuun, 2018 16:45

      Missä nyt telttaretkillä yleensäkin käydään – levähdyspaikoilla, kaupunkien yhteydessä olevissa yleisissä vessoissa/ravintoloissa, metsässä… Ei tää eroa sen suhteen tavallisesta eräretkestä mitenkään 😀 🙂

      Vastaa
  11. Pinja sanoo

    21 heinäkuun, 2018 07:26

    Huhhuh mitä kuvia!!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      22 heinäkuun, 2018 16:45

      Kiitos, Pinja!

      Vastaa
  12. Enni Hakaöa sanoo

    22 heinäkuun, 2018 13:46

    Aivan ihanan näköstä! ? Tosi mielenkiintosta lukea näitä postauksia. Innolla odotan muitakin tuolta reissulta. Olisi kiva lukea postausta mm. mitä pakkasitte mukaan teille ja Lukalle. Mitä söitte, jos kaikki oli valmiina.
    Entä ootteko pärjänny huvin noilla retkikamoilla? Ja tosiaan missä läytte wc:ssä tuolla. ? Ihanaa reissun jatkoa kuitenkin!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      22 heinäkuun, 2018 16:45

      Joo, aihetta käsitteleviä postauksia on vielä tulossa 🙂 Retkikamoilla on pärjätty kuitenkin paremmin kuin hyvin, sillä varauduttiin kunnolla ja ylempänä tulikin jo vastaus viimeiseen kysymykseesi. Kiitos! <3

      Vastaa
  13. Erika sanoo

    22 heinäkuun, 2018 16:58

    Näyttää niin kauniilta! Innolla odotan myös tulevia postauksia tästä aiheesta 🙂 Kivaa seikkailun jatkoa!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      24 heinäkuun, 2018 16:18

      Mahtavaa – niitä on tulossa pian! 🙂

      Vastaa
  14. Nimetön sanoo

    23 heinäkuun, 2018 08:52

    Mitä kautta auto on lainassa? Onko kyse yhteistyöstä?

    Vastaa
    • Annika sanoo

      24 heinäkuun, 2018 16:19

      Auto on lainassa BMW Suomelta ja kyseessä on velvoitteeton testiajo. Jos kyse olisi yhteistyöstä, niin se lukisi julkaisujen yhteydessä! 🙂

      Vastaa
  15. Kiia sanoo

    23 heinäkuun, 2018 19:47

    Nyt alkoi kiinnostamaan itseäkin tällainen reissu, vaikka tähän asti olenkin ollut pakettimatka Kreikkaan -tyyppiä 😀 Niin upeita kuvia!! Infopakettia odotellessa…

    Vastaa
    • Annika sanoo

      24 heinäkuun, 2018 16:19

      Voin suositella tosi lämpimästi, matka oli helposti yksi elämäni parhaimpia. <3 Nyt infopakettia työstämään!

      Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot

Search

Follow on Instagram

Copyright © 2025 Annika Ollila • Design by LuxiBee

Copyright © 2025 · Muse / Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään