Annika Ollila

  • Home
  • Contact
  • Categories
    • Ajatuksia
    • Lifestyle
    • Lookbook
    • Matkailu
  • Archives
    • 2019
    • 2018
    • 2017
    • 2016
    • Facebook
    • Instagram

Ajatuksia, Lifestyle, Lookbook • 22 toukokuun, 2018

Tiistain ajatuksia

 

 

 

 

 

Moi! Mitä teidän tiistaihin kuuluu?

 

Me ollaan vietetty Lukan kanssa rauhallista kotipäivää vähän olosuhteiden pakosta, sillä allergia on nujertanut mut taas pahemman kerran ja vaikka oon melkein kylpenyt silmätipoissa, niin olo ei meinaa helpottaa. Aamut on mulle yleensä kaikkein pahinta aikaa ja oonkin joutunut sen vuoksi raivaamaan kalenterini aamujen osalta tyhjäksi, mutta välillä on tällaisia päiviä, kun vielä iltapäivästäkään ei tee mieli lähteä pihalle pahentamaan oloa. Olin toivonut, että huomisen sateinen sääennustus olisi pitänyt paikkaansa, mutta nyt uudelleen vilkaistessani se olikin muuttunut kuivaakin kuivemmaksi auringonporotukseksi… Tää vuodenaika on täyteen loistoonsa puhjenneen luonnon ja käsittämättömän valomäärän ansiosta maaginen, mutta samalla meidän siitepölyallergikkojen tukalinta aikaa. Ehkä pian helpottaa!

 

Siinä missä mun viime viikko ei ollut rehellisesti sanottuna elämäni parhaita, sillä ”kotiinpaluu-uupumus” yhdistettynä ryminällä saapuneeseen kesään veti mielen ajoittain vähän matalaksi (ja kirjoitinkin aiheesta täällä), niin tästä viikosta on ihan täysin päinvastainen fiilis. Väsymys on tipotiessään, arki rullaa mukavasti ja kalenterikin näyttää juuri sopivan toimeliaalta ilman ylimääräistä, stressaavaa kiirettä. Ehkä sopivaan ”arkimielentilaan” pääsy vaati muutaman vähän sekavamman päivän, jotta tällä viikolla mieli voi olla hyväntuulisen ja leppoisan rauhallinen? En tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että tästä viikosta tulee onnistunut ja viimeistään nyt on toden totta ihanaa olla takaisin Helsingissä. (Jopa kutisevista silmistäkin huolimatta.)

 

Kuvat on muuten eiliseltä, jolloin käytiin ystäväni Annin kanssa hoitamassa muutama rästijuttu pois alta ja napattiin nää samalla. Tykästyin näiden hyväntuuliseen kesäfiilikseen niin kovasti, että näistä tuli heittämällä yhdet tämän vuoden suosikkikuvistani.

 

Aurinkoista viikkoa!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Dress NLY (*here) // scarf Pull & Bear // ring NLY (*here) // sneakers New Balance

 

 

Photos: Anni Korhonen

 

 

– Postaus sisältää mainoslinkkejä – 

 

4

39 kommenttia

Related Posts

Luurin läpi: viikko 6 & 7
TATTUESDAY
3,5 viikon jälkeen
Invisalign-oikomishoidon jälkitunnelmia
Next Post:
Tällä viikolla oon…
Previous Post:
Luurin läpi: viikko 20

Kommentit

  1. Nimetön sanoo

    22 toukokuun, 2018 13:41

    Ihanat kuvat!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      22 toukokuun, 2018 13:44

      Kiitos, niin mustakin! Annin kanssa on aina ihanan ”helppoa” kuvata ja se näkyy musta useimmiten näin lopputuloksessakin 🙂

      Vastaa
  2. Ansku sanoo

    22 toukokuun, 2018 14:11

    Oi että, niiiin kauniit kuvat!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 toukokuun, 2018 13:21

      Kiitos! <3

      Vastaa
  3. Rena sanoo

    22 toukokuun, 2018 14:15

    Wow, your summer dress is super cute!
    xx from Bavaria/Germany, Rena

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 toukokuun, 2018 13:21

      Agreed!

      Vastaa
  4. Mmuksu sanoo

    22 toukokuun, 2018 14:19

    Täällä kanssa toivotaan sadetta vaikkei sais. En oo allerginen, mutta sääliks käy luontoo, ku joka päivä vaan aurinko paahtaa eikä vettä näy ollenkaan.

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 toukokuun, 2018 13:22

      Onneksi tää ”sateeton kausi” ei oo kuitenkaan kestänyt vielä niin kauaa, että luonto olisi ehtinyt kuivahtamaan… 🙂 Eiköhän sieltä taivaalta ala taas pian tulla vettä meille tuttuun tapaan!

      Vastaa
  5. Anonymous sanoo

    22 toukokuun, 2018 14:46

    Ihanan aurinkoiset kuvat! Hei haluaisin kysyä nyt kun sun ripsien kestotaivutuksesta on jo vähän aikaa, niin mitä mieltä oot siitä? Itseä kiinnostaisi ripsienpidennyksistä luopumisen jälkeen ottaa kesäksi kestotaivutus, mutta vähän huolettaa se, miltä ripset sitten kasvuvaiheessa näyttää tai jos tulos ei kestäkään kuin muutaman viikon..
    ps. oot niin freshin näköinen näissä <3 (siitepölyallergian kanssa se ei oo keväisin niin yleinen juttu, ainakaan omasta kokemuksesta:D)

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 toukokuun, 2018 13:25

      Kiitos! <3 Vastasin itseasiassa pari päivää sitten samaa kyselevään kommenttiin (ja sanoin, että ajattelin mainita aiheesta myös jossain postauksessakin, koska kirjoitin siitä aiemmin), että mun kestotaivutus ei valitettavasti kestänyt kuin muutaman hassun viikon. En siis ehtinyt varsinaisesti todistamaan sitä kasvuvaihetta ja taivutettujen sekä uusien ripsien sekoittumista, kun omat ripset oli jo käytännössä suorat ennen kuin se alkoi tapahtumaan 😀 Tykkäsin lopputuloksesta kovasti, mutta se kesti niin vähän aikaa, etten kyllä raaskisi maksaa sitä uudelleen... Voi olla, että käyn kuitenkin vielä testaamassa jotain toista paikkaa ja mikäli silloinenkin taivutus katoaa ripsistäni saman tien, niin unohdan koko homman lopullisesti.

      Vastaa
  6. Ilona sanoo

    22 toukokuun, 2018 14:53

    Ihanat kuvat taas kerran, ja sitäkin ihanampi mekko!

    Ilona / https://stalkkaamunelamaa.blogspot.fi

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 toukokuun, 2018 13:25

      Kiitos, Ilona! Näistä kuvista tuli kyllä kivat <:

      Vastaa
  7. SofiaEmilia sanoo

    22 toukokuun, 2018 15:15

    Ei ihmekään että ovat suosikkikuvat, aivan ihanat <3
    Täällä kans yks hengenheimolainen allergian suhteen, josko kohta helpottaisi!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 toukokuun, 2018 13:26

      Toivotaan parasta <: Tsemppiä tulevaan anyway!

      Vastaa
  8. Nea Kolu sanoo

    22 toukokuun, 2018 15:51

    Aivan ihana huulipuna huulissa? Mitä se on??

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 toukokuun, 2018 13:28

      Huulilla on Guerlainin Rouge G-punan sävy numero 520. Se on oikeasti vähän vaaleammanpunainen kuin näissä kuvissa, mutta lämpimän muokkauksen vuoksi kuvien punaisen sävyt taittaa vähän oranssiin <:

      Vastaa
  9. Milla Vahtila sanoo

    22 toukokuun, 2018 15:52

    Hei ihania kuvia – missä otitte ne? 🙂

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 toukokuun, 2018 13:28

      Jossain Talin alueella! Tarkempia koordinaatteja en osaa valitettavasti antaa 🙁

      Vastaa
  10. Katja sanoo

    22 toukokuun, 2018 16:10

    Niin kauniit kuvat! :)<3

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 toukokuun, 2018 13:28

      Kiitos, Katja! <3

      Vastaa
  11. Jonna sanoo

    22 toukokuun, 2018 17:49

    Ihana mekko!! Missä koossa sulla on toi? Ja tottakai myös niin kaunis sinä!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 toukokuun, 2018 13:29

      Kiitos! Mulla on toi mekko koossa 38, mutta 36 ois varmasti ollut myös sopiva <: Halusin pelata varman päälle, jottei se jää mistään kohtaa liian napakaksi ja siksi valkkasin kokoa suuremman.

      Vastaa
  12. J.P. sanoo

    22 toukokuun, 2018 19:35

    Aivan i-ha-ni-a kuvia! Ja sun tukka on tosi kauniin värinen. Ootko ottanut niihin jotain highlight-raitoja vai onko tää väri saatu sillä Garnierin Olia -värillä, josta oot aiemmin puhunut? 🙂

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 toukokuun, 2018 13:30

      Hei kiitos! Vitsi mitä kommentteja. Tukasta sen verran, että oon käynyt nyt alkuvuodesta muutamaan kertaan kampaajalla kotivärjäyksen sijaan, joten tää nykyinen ”raidallinen” sävyni on kampaajan + auringon haalistuksen lopputulosta 😀 <3

      Vastaa
  13. E sanoo

    22 toukokuun, 2018 20:40

    Hei! Sellainen vinkki, että kannattaa kokeilla quercetin-bromelain-nimistä yhdistelmää allergiaoireisiin (pikaisella googletuksella näyttäisivät olevan suomalaisilta nimiltään kversitiini ja bromealiini). Mulla on nimittäin lähes ympärivuotiset allergiaoireet asuinpaikastani johtuen, mutta nuo kapselit auttavat ihan mielettömästi tavallisten allergialääkkeiden lisäksi ja välillä pärjään jopa ilman lääkkeitä. Kannattaa kokeilla, varmaan esim. Ruohonjuuresta löytyy!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 toukokuun, 2018 13:31

      Hei kiitos vinkistä, mäpä tutustun noihin valmisteisiin saman tien! 🙂 Oon valmis ottamaan kaikki keinot käyttöön, kun tavalliset lääkkeet ei meinaa enää ottaa auttaakseen…

      Vastaa
  14. Pinja sanoo

    22 toukokuun, 2018 20:47

    Nää kuvat on ihan mielettömän upeita! ?

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 toukokuun, 2018 13:31

      Kiitos paljon! <3

      Vastaa
  15. Liis sanoo

    22 toukokuun, 2018 21:09

    Vau kuinka sädehtiviä kuvia ja toi ympäristö on maailman kaunein! Annin blogiakin silmäilen aika usein, kauniisti otetut ja käsitellyt kuvat siellä huomion kyllä vie, eli ei mikään ihme, että myös nämä kuvat ovat näin onnistuneita. 🙂 Ja äänestäisin, että kaikkialle asutuksen lähelle vaihdettaisiin esimerkiksi koivujen sijaan näitä kuvissa esiintyviä puita! 😀

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 toukokuun, 2018 13:32

      Haha, ihana kommentti. Annin blogistakin löytyy kyllä tosiaan toinen toistaan ihanampia kuvia, taitava tyyppi! <3

      Vastaa
  16. Maria sanoo

    23 toukokuun, 2018 07:04

    Mitä sulla on huulissa näissä? 🙂

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 toukokuun, 2018 13:33

      Guerlainin Rouge G-punan sävy 520, joka on oikeasti vähän vaaleanpunaisempi kuin miltä se tässä näyttää <: Tätä sävyä lähempänä olisi se Tarten Quench Lip Rescue korallin sävyssä, josta oon joskus aiemmin puhunutkin!

      Vastaa
  17. Saranda sanoo

    23 toukokuun, 2018 08:42

    Todellakin aivan IHANAT kuvat! <3 Ja tosi tuttu tunne tuo että kestää hetken (= useamman päivän) totutella taas arkeen vaikka kuinka olisi odottanutkin sitä arkeen paluuta. Mut sellaisia me ihmiset yleensä ollaan ja siitä on ihan turha ruoskia itteään! Parasta viikkoa sinne, Annika. 🙂

    http://www.tyhjaajatus.com

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 toukokuun, 2018 13:34

      Nimenomaan, puhut ihan totta. Ihanaa viikkoa myös sulle! <3

      Vastaa
  18. Pinja sanoo

    23 toukokuun, 2018 11:42

    Ihania kuvia ja ihana mekko!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 toukokuun, 2018 13:33

      Kiitos <3

      Vastaa
  19. Anna Manninen sanoo

    24 toukokuun, 2018 08:35

    Nyt mun täytyy ihan kommentoida! Seurailin joskus ahkerasti blogeja, mutta kiireisen arjen vuoksi käyn kurkkimassa enää maksimissaan muutamaa blogia silloin tällöin. Tsekkaan kuitenkin sinun blogisi joka viikko, ihanan aitoa menoa, tykkään sun teksteistä, kuvista ja tyylistä ja etenkin siitä, miten uskallat kertoa vaikeistakin asioista ja pistää hankalia tunteita sanoiksi. Kirjoitat niin taitavasti ja sun kuvat on kauniita, ei pönötystä tai sen kummempaa poseeraamista. Aitoutta. Ihan mahtavaa.

    PS. oot niin luonnollisen kaunis ja jotenkin ihan super iloisen ja lämpimän näköinen ihminen, pidä toi hymy.

    Vastaa
  20. Annami sanoo

    24 toukokuun, 2018 09:10

    Ihana mekko ja sinä! <3

    Täälläkin kärsitään allergiaoireista… Oon tehnyt aikaisemmin koivun siedätyksen, eli kävin kolmen vuoden ajan siedätyksessä, jossa muhun pistettiin vähän niin kuin sitä siitepölyä, jotta siihen tottuis. Ennen sitä, mun keväät oli aivan kauheita, välillä en pystynyt edes nousemaan ylös, koska en saanut happea. Se siedätys autto kyllä paljon, mut erityisesti tänä keväänä, kun siitepölyn määrä on ollu todella runsas niin vähässä ajassa, se tuntuu. Ja sitten ongelmahan on myös se, että harva on vaan yhdelle siitepölylle allerginen. Eli kun koivu on siedätetty pois sen olleen pahin, niin pujot suun muut vuodattavat nenää. Mutta hei, kohta tää aika on jo ohitse. Tsemppiä oireisiin!

    Vastaa
  21. Anna sanoo

    24 toukokuun, 2018 22:10

    Vautsi, niin kauniit kuvat!! Pakko sanoa, että sun blogi on mun ihan lemppari, piristää aina mun päivää!

    Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot

Search

Follow on Instagram

Copyright © 2025 Annika Ollila • Design by LuxiBee

Copyright © 2025 · Muse / Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään