Annika Ollila

  • Home
  • Contact
  • Categories
    • Ajatuksia
    • Lifestyle
    • Lookbook
    • Matkailu
  • Archives
    • 2019
    • 2018
    • 2017
    • 2016
    • Facebook
    • Instagram

Ajatuksia, Lifestyle • 22 maaliskuun, 2018

Turhauttava torstai

 

 

 

 

Nenäliinoihin hautautuminen. Lukemattomat peitot ja viltit. Viimeisiään vetelevät astmapiiput. Netflixin suurkulutus. Kalmankalpea iho. Särkevät silmäluomet. Sitruunatee. Nukkaantuneet flanellihousut. Ikkunan takana vilisevä lumisade. Noidannuoli. Päiväunet ilman herätystä. Itsetehty vuohenjuusto-kasvissosekeitto.

 

Niistä on mun maaliskuinen torstaipäivä tehty.

 

Tänään haaveilen siitä hetkestä, jolloin selätän viimeinkin jo lähes ikuisuusriesalta tuntuvan flunssan ja pääsen taas kiinni tavallisen, aktiivisen elämän syrjään. Jonain päivinä olo on miltei normaali, kun taas toisina puolestaan roimasti vetämättömämpi, joten lepo on ollut vahvasti läsnä. En malttaisi odottaa, että pääsen taas aloittamaan päiväni hikiurheilulla, voin jättää laukussa majailleen nessupaketin keittiönpöydälle pölyttymään, eikä keuhkoja ulos kakoessa tarvitse pelätä, että pian tulee oksu. (Sorry ’bout that.) Oon levännyt viime aikoina niin ahkerasti, että voisinkohan päästä piakkoin takaisin terveiden pariin? Tai jos en, niin voisinko sitten vuorostani saada jonkun oikein ärhäkän vuorokauden pituisen vatsapöpön – ottaisin senkin mielummin, kuin kituuttelisin kuukausikaupalla puolikuntoisuuteen turhautuneena. Haluaisin päästä jo jatkamaan normaalia elämää.

 

Jos nyt paranen, niin lupaan muistaa ottaa vitamiinini jatkossa joka ikinen ilta. (Myös silloin, kun nukahdan sohvalle ja kömmin lopulta silmät ristissä sänkyyn.) Lupaan!

 

PS: Netflixin uusi rikossarja Seven Seconds on mun uusin suosikki. Mikäli rikosdraamat kiinnostaa, niin tämä kannattaa ehdottomasti kurkata!

 

 

 

 

 

 

Kuvat: Svante Gullichsen

 

 

0

18 kommenttia

Related Posts

Ihana, kamala aurinko
Suuren seikkailun alku
Behind the scenes
Kesäkuulumisia
Next Post:
Nämä ilahduttaa juuri nyt
Previous Post:
Milloin meistä tulee aikuisia?

Kommentit

  1. Nimetön sanoo

    22 maaliskuun, 2018 19:26

    Paranemisia!? Täällä kans yks flunssainen:(

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 maaliskuun, 2018 18:17

      Kiitos ja samoin sinne! <3 On tää kyllä vähän nihkeetä....

      Vastaa
  2. M sanoo

    22 maaliskuun, 2018 19:33

    Todella ihanat kuvat! <3

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 maaliskuun, 2018 18:18

      Kiitos, M – myös kuvaajalle tietty! 🙂 Vähän erilaiset kuin yleensä.

      Vastaa
  3. . sanoo

    22 maaliskuun, 2018 22:06

    Hei muista että jos liian kauan tuntuu että puolikuntoisuus vaivaa niin lääkärillekkin voi mennä! Ihan vaan tsekkaamaan ettei mitään sen kummempaa ole 🙂 Vaikka ei se todennäköisesti olekaan mutta oot kieltämättä aika kauan ollut tässä sairasteluputkessa :/

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 maaliskuun, 2018 18:21

      Joo, kävinkin lääkärillä tänään! Mussa on vähän se vika, etten yleensä raaski mennä ns. ”turhan takia” lääkäriin ja nytkin ajattelin pitkään, että mitäpä ne oikeastaan voisi edes tehdä, kun en oo kuitenkaan ihan täysin pää kainalossa (vaikka välillä siltä tuntuukin)… No, sain kortisonilääkkeet hengenahdistukseen ja antibioottikuurin keuhkoputkentulehdukseen ja toivotaan nyt hartaasti, että näillä helpottaisi 🙂 Tätä pidempää, tosi sitkeää flunssaa on kuulemma ollut nyt tosi paljon liikkeellä. Toivottavasti sen aalto menisi muutenkin pian ohi!

      Vastaa
  4. Saija sanoo

    23 maaliskuun, 2018 07:56

    Pikaista paranemista! 🙂

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 maaliskuun, 2018 18:21

      Kiitos – pidetään sormet ristissä, että pian helpottaisi <3

      Vastaa
  5. Hanna sanoo

    23 maaliskuun, 2018 08:50

    Vau mitä kuvia! 🙂

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 maaliskuun, 2018 18:21

      Kiitos, Hanna! <3 Vähän vaihtelua normaaliin <: Näitä on vielä muutama ihan vähän erilainen varastossa, jotka laitan joskus myöhemmin tulemaan.

      Vastaa
  6. Justiina sanoo

    23 maaliskuun, 2018 10:27

    Mielettömiä kuvia! Roppakaupalla tervehdyttäviä ajatuksia sinne, toivottavasti selätät taudin pian!

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 maaliskuun, 2018 18:22

      Hei ihanaa, kiitos! <3 Samaa toivotaan myös täällä ruudun toisella puolen!

      Vastaa
  7. Emily sanoo

    23 maaliskuun, 2018 11:07

    UPEAT kuvat. Aina, mutta aivan erityisesti tässä postauksessa. Ja upea sä.
    Kiitos, että jaksat päivitellä meille kuulumisia ja uskomattoman laadukasta sisältöä päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Liian harvoin muistaa kommentoida, mutta sanonpa sen nyt; arvostan ja ihailen mielettömästi työtäsi tän blogin kanssa. Suorastaan fanitan, haha ;-D Paranemisia, ihanaa viikonloppua ja kaikkea hyvää <3

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 maaliskuun, 2018 18:26

      Mun pää meni näistä sanoista ihan pyörälle, sillä oon täällä kuumehoureissani niin herkistyneessä tilassa (esimerkiksi tänään aamulla purskahdin kovaan itkuun, kun en löytänyt uuden terveysasemamme ulko-ovea mistään….. Täysin normaali reaktio). Kiitos, kiitos, kiitos! <3 Ihan mahtavaa kuulla tällaista palautetta, se antaa roppakaupalla lisämotivaatiota itsellekin. Välillä omia juttuja kohtaan on erityisen itsekriittinen ja etenkin sellaisissa tilanteissa tällaiset sanat on ihan sanoinkuvaamattoman rohkaisevia.
      Kaikkea hyvää myös sulle - toivottavasti meidän yhteinen taival jatkuu vielä pitkään. <3

      Vastaa
  8. Annami sanoo

    23 maaliskuun, 2018 15:32

    Pikaista paranemista! Vasta kunnolla sairastaessaan muistaa, kuinka ihanaa on, kun nenä ei oo aivan tukossa..

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 maaliskuun, 2018 18:27

      Kiitos! <3 Ja niinhän se on. Toivotaan, että olisin pian taas kunnossa ja pääsisin jatkamaan elämääni "normaaliin" tapaan, sillä tämä puolikuntoisuus alkaa ottaa jo mielenkin päälle...

      Vastaa
  9. Moi sanoo

    23 maaliskuun, 2018 18:25

    Parane pian! Mikä on muuten resepti tuohon keittoon?:)

    Vastaa
    • Annika sanoo

      23 maaliskuun, 2018 18:36

      Mä tein sitä siskoni blogista löytyneestä reseptistä (http://saraollila.indiedays.com/2018/03/01/kasvissosekeitto-tryffelioljylla/) inspiroituneena, mutta vähän eri variaatiolla kuitenkin. Siitä tuli niiin herkullista, että suosittelen lämpimästi kokeilemaan – etenkin tällaisena kylmempänä kevätpäivänä! <3

      Omaan keittooni laitoin 1 ison bataatin, 2 perunaa, 2 punasipulia, 2 porkkanaa, pienen palan inkivääriä, 3 valkosipulinkynttä murskattuna, suolaa sekä kanafondia, sillä kasvisliemikuutiot oli loppu. Keitin pilkotut kasvikset (paitsi valk. sipulin ja inkiväärin) kattilassa suolan ja fondin kanssa kunnes ne oli kypsiä, lisäsin ne (sekä valk. sipulin, inkiväärin ja sopivan määrän keitinvettä) blenderiin ja surautin kaikki pehmeäksi. Laitoin joukkoon vielä pari lusikallista creme fraichea (kermaa ei löytynyt kaapista), jotta koostumuksesta tuli vähän kermaisempi. Lopuksi kaadoin keiton takaisin kattilaan ja murskasin sen joukkoon kolme kiekkoa vuohenjuustoa, joiden annoin sulaa keiton sekaan samalla sekoittaen.
      Sitten vaan keitot lautasille, päälle krutonkeja (tein leipäkuutioita itse paistamalla kauraleivänpaloja oliiviöljyssä), vähän mustapippuria ja ripaus tryffeliöljyä. Nam!

      Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot

Search

Follow on Instagram

Copyright © 2025 Annika Ollila • Design by LuxiBee

Copyright © 2025 · Muse / Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään