Tuntuu hullulta ajatella, että kirjoittaminen voi joskus olla sitä työkseen tekevälle niin hiton hankalaa. I mean, oot siinä mitä ilmeisimmin edes jollain tapaa hyvä kerran sillä elantosi teet ja tykkäät siitä kovasti, mutta miten hitossa se voikaan välillä olla näin tuskaisen vaikeaa? Tekis mieli kirjoittaa muutamista vastaluetuista pysäyttäneistä kolumneista, omista ajatuksista, vähän syvällisemmistäkin mietteistä ja joskus jopa vaan yhtään mitään sen kummempaa ajattelematta, mutta kun ei.
Kirjoittamiseen tarvitsee aina sellaisen tietynlaisen moodin, jotta se sujuu. Ja se moodi tuntuu olleen nyt vähän aikaa kaikkea muuta kuin mun paras kaveri. Mä oon vähän sellainen tyyppi, että jos mielessä pyörii yhtä sun toista asiaa ja joku juttu vaivaa päätä, niin yhtään mitään järkevää tekstiä on vaikeaa saada aikaiseksi ja siksi tulee jätettyä tänne skriivatut ajatukset tosi pintapuolisiksi, jotta ulos saisi edes jotain. Mitenköhän ihmeessä sitä oppis sulkemaan ne päätä vaivaavat asiat täysin niiden kirjoitushetkien ulkopuolelle? Tai mitenköhän sitä oppis selvittämään ne mielessä pyörivät jutut kertarysäyksellä alta pois, jotta ei tulisi tällaisia ongelmia? Ei pitäis kyllä koskaan antaa vähänkään inhottavien ajatusten ottaa susta valtaa – oli sitten tällaisessa luovuutta vaativassa työssä tai ei.
Mä oon viimeaikoina jämähtänyt vähän liiankin kovasti tähän pintapuolisempaan löpinään ja nyt siitä on hankalaa päästä eroon. Kun ei millään haluis antaa itsestään liikaa, mut siltikin kaipais kuitenkin vähän jotain enemmän. Miks sen kultaisen keskitien löytäminen on niin vaikeaa?
Tän päivän epäonnisten tapahtumien sarja, kuten koko keittiöön levinnyt aamusmoothie (älkää unohtako blenderin kantta ennen sen käynnistystä), kotiin unohtunut toinen treenikenkä ja sisään jäänyt kotiavain (mitäköhän vielä?) saattoi mahdollisesti laukaista tällaisen vähän turhautuneisuutta huokuvan avautumisen, mut joskus näinkin 😀 Parempaa loppuviikkoa itse kullekin!
0