Hei taas! Onpahan ollut viikko. Reilu viikko sitten Amsterdamiin parin päivän kevätlomalle lähtiessäni oli pääasiassa tavallinen maaliskuinen päivä, eikä vielä alkuviikosta kotiin palattuanikaan kovin moni asia ollut normaalista poikkeavasti. Mutta viimeiset pari päivää ovat olleet niin hurjia, että kylmäpäisintäkin on meinannut alkaa hirvittämään. Toissapäivänä mykistin puhelimestani uutissovellusten notifikaatiot, sillä harva se minuutti näytölle kilahtavat klikkiotsikot meinasivat ajaa ahdistuksen partaalle. On tärkeää… Read the Post
Viime viikot pähkinänkuoressa
1. Pa-ras-ta. Välillä on vaikeaa uskoa, että siitä kovapäisestä ja omissa oloissaan viihtyvästä pennusta on kasvanut tällainen sylivauva, joka parkkeeraa itsensä aina niin lähelle kuin vaan mahdollista. 2. Pa-ras-ta, osa 2. Oon näihin pahasti koukussa. 3. Huhuilin Instagramissa viherpeukaloita saadakseni viisaammilta apua lempikasvini kuihtumisen syyn selvittämisessä ja tuomio oli, että se on hukutettu. Sutipuu ei kaipaa näin talviaikaan paljonkaan vettä, joten mitä… Read the Post
Suuren suuri pettymys
Nyt harmittaa. Niin kovasti, että tänään tuli tirautettua itkutkin. Eilistä postausta kirjoittaessani pohdiskelin, että mistä sen oikean tunteen tunnistaa. Asuntoja läpi kahlatessani vastaan on tullut kivoja koteja, jotka ovat varmasti oikein hyviä, mutta eivät syystä tai toisesta ole aiheuttaneet sen kummempia tuntemuksia. Tänäkin viikonloppuna kalenterissa oli kourallinen ihan kivojen kotien näyttöjä alueilla, jonne voisin meidät mahdollisesti kuvitella ja odotin niitä… Read the Post
Ensiasuntoa etsimässä
Ensimmäisen oman kodin etsintä on vauhdissa ja tuntuu, ettei päässä paljon muuta tällä hetkellä liikukaan. Kaikki käytännön asiat ovat toimintavalmiudessa ja enää odotellaan meille sopivaa kotia löytyväksi. Se, kestääkö odottelu lopulta kymmenen viikkoa vaiko kymmenen kuukautta, jää nähtäväksi, mutta vaikka mitään tulipalokiirettä ei olekaan, niin toivon kovasti, että se tapahtuisi mielummin ennemmin kuin myöhemmin. Kahdesta syystä: siksi, että sormet syyhyävät… Read the Post
Arkea luurin läpi
1. Ainoa helmikuussa ulkona syöty lounas: Lopez ý Lopezin tacot. Ja toimivat tacot muuten olikin! Oon tosi hyvilläni siitä, että turhaan ulkona syömiseen ei mee enää samaan malliin rahaa kuin ennen, jolloin oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus, ettei jääkaapistamme löytynyt lounasaikaan mitään fiksua syötävää tai kokattavaa. Niitä uuvuttavia nälkäkiukkuja ei oo ikävä. 2. 6731 shades of grey. Ei oo kyllä… Read the Post
Tammikuun top-lista
Kalenterin mukaan vedellään jo melkein helmikuun puolivälissä ja päivämäärät tuntuvat vilisevän silmissä – siinä missä tammikuu suorastaan mateli, niin helmikuu on vuorostaan hujahtanut ohi yhdessä silmänräpäyksessä. Ei kai oo kuitenkaan liian myöhäistä yhdelle kuukausipostaukselle? Oon tykännyt tehdä näitä koosteita aina kun vaan mahdollista, sillä näiden yhteydessä tulee monesti mainittua sellaisia juttuja, joita ei ehkä muuten tulisi kerrottua ja mitä ilmeisimmin… Read the Post
- « Edellinen sivu
- 1
- …
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- …
- 63
- Seuraava sivu »