Marraskuun viimeisen kuulumisia

Huomenta!

Naputtelen tätä tekstiä taas tutusta ja turvallisesta paikasta, kotisohvalta. Meidän Japanin-reissu oli ikimuistoinen ja palaan siihen täällä vielä muutamaankin otteeseen vähän myöhemmin – nyt teki reissukuvien läpikäymisen sijaan mieli kirjoittaa ihan vaan tavallisia kuulumisia.

Sisäinen kelloni on vielä sen verran sekaisin, että eilen ja tänään sängystä on tullut noustua pidemmän pyörimisen jälkeen jo hyvissä ajoin ennen kuutta. Tällä hetkellä oon varsin tyytyväinen siihen, ettei kalenteristani löydy tänä vuonna ainoitakaan pikkujoulumerkintöjä, sillä seitsemän jälkeen hereillä pysyminen on vaatinut roppakaupalla tahdonvoimaa. Oon yrittänyt sinnitellä valveilla edes vähän myöhempään iltaan, jotta saisin palautettua rytmini mahdollisimman pian normaaliksi, sillä vaikka aikaisista herätyksistä pidänkin, niin on ollut vaikeuksia keksiä mitään järjellistä (ja toisen unen mahdollistavan hiljaista) tekemistä ennen aamukuutta. Tänään lähdettiin Lukan kanssa aamulenkille 5:30 ja mukavan kirpeässä pakkassäässä käppäillessämme Kallion tyhjillä kaduilla vaelsi ainoastaan kourallinen pikkujouluista palaavia juhlijoita.

Kuten sanottua, reissu oli ihana, mutta ihanaa oli myös palata kotiin. Rakastan sitä tunnetta, kun odottaa malttamattomana pääsevänsä takaisin omaan kotiin, omaan sänkyyn ja omaan elämään. Siitä tulee sellainen fiilis, että kaikki on tosi hyvin ja arki kotona tekee onnelliseksi. Muistan vielä kirkkaasti ne ajat, jolloin tilanne oli lähes päinvastainen ja suunnittelin jo ennen kotiinpääsyä, että mihin voisin paeta seuraavaksi. Sitä se nimenomaan olikin, pakenemista. Tänä päivänä asiat ovat onneksi toisin ja elämä on kaikkein mieluisinta ihan niinä tuikitavallisina aamuina, päivinä ja iltoina. Tavallaan aika lohduttavaa ajatella, kuinka paljon asiat voivat lyhyessäkin ajassa muuttua.

Lusikoin parhaillaan aamupuuroani uudesta, Tokiosta tuodusta, käsintehdystä kulhosta. Sininen kulho on puurosta sotkeutuneenakin niin kaunis, että katse eksyy siihen vähän väliä. Mun viikonloppu on täysin vailla suunnitelmia. Ehkä puran matkalaukut, vien ne varastoon ja nappaan samalla joulukuusen mukaani. Ehkä teen pellillisen joulutorttuja ja aloitan katsomaan Sorjosen eilen ilmestynyttä kolmatta tuotantokautta. Ehkä siivoan kodin, luuttuan lattiat ja pesen epämääräiseksi keoksi kasvaneen pyykkikorin tyhjäksi. Ehkä pelmahdan pikkusiskon luokse toimittamaan pientä reissutuliaista vastaanottajalleen. Ehkä lähden pitkälle, päämäärättömälle kävelylenkille imemään tosta auringonpaisteesta kaiken mahdollisen itseeni. Ehkä teen kaikki edellämainituista? En tykkää suunnitella liikoja, vaan haluan tehdä (ja olla tekemättä) enemmänkin fiiliksen mukaan, joten tällainen on mulle paras mahdollinen viikonloppu.

Aurinkoista marraskuun viimeistä