Mä en oo koskaan ollut “vappuihmisiä”, enkä oo muutamiin viime vuosiin enää juhlistanutkaan sitä sen kummemmin. Ei erityisiä kilistelyjä, menoja, piknikkejä tai muutakaan normaalista poikkeavaa, vaan tuikitavallisia, arkisia hetkiä. Eilen aloitin päiväni Vitamin Wellin järjestämällä vappubrunssilla, mutta se olikin meikäläisen ainoa vappuun liittyvä aktiviteetti.
Vaikka vappu on mulle vaan päivä muiden joukossa ja pidän siitä juuri sellaisena, niin välillä iskee pakostikin fiilis, että josko sitä pitäisi tehdä jotain erikoisempaa, kun koti-illan roskienvientireissulla naapurirapun mummokin ihmettelee, miksi en oo juhlistamassa vappua ulkona. Ei tosin suinkaan siksi, että naapurin mummelin kyselyillä olisi yhtään mitään väliä, vaan siksi, kun kaikki muutkin tuntuvat tekevän niin. Oon ennen ollut tosi paha fomottaja, eli potenut kotisohvalla somepäivityksiä läpi kahlatessani huonoa omatuntoa siitä, että jäisin tällaisessa tilanteessa jostain suuresta ja mahtavasta paitsi. Vasta viime aikoina fomo (= fear of missing out) on alkanut pikkuhiljaa vaihtumaan jomoon (= joy of missing out), sillä oon ymmärtänyt, että nautin omasta rauhastani ihan suunnattoman paljon ja oon löytänyt jonkinlaisen itsevarmuuden luottaa siihen, että kotiin jäädessäni se on varmasti juuri oikea ratkaisu kyseiseen hetkeen. Suuri vaikutus on ollut myös sillä, etten enää selaa jatkuvasti päivittyviä Instagram-tarinoita pakonomaisesti läpi, jolloin en näe reaaliajassa kaikkia niitä asioita, joista (muka) jäisin paitsi, vaan jätän luurin eteiseen takin taskuun ja keskityn puhelimen pläräämisen sijaan johonkin ihan muuhun. Kokeile, jos et oo vielä tehnyt niin: mieli nimittäin kiittää.
Tänään herättiin pitkien yöunien jälkeen jo hyvissä ajoin, käytiin yhdessä aamukävelyllä auringonpaisteessa (oli muuten kylmä!) ja sen jälkeen ollaan vaan otettu rennosti. Ihan näillä näppäimillä lähdetään hyödyntämään pyhäpäivää ja tekemään vähän kuvaushommia suljettuun ravintolaan, myöhemmin illalla ohjelmassa on puolestaan laukkujen alustavaa pakkailua huomista reissuunlähtöä varten. Kaikki tällainen normaali puuhastelu tuntuu musta tällaisina päivinä vielä astetta mukavammilta, kun saa olla niin vahvasti omassa rauhallisessa kuplassaan. Tuntuu melkein siltä, kuin olisit ainoita ihmisiä maailmassa.
Tässä muutamia puhelimeen tallentuneita kuvia kuluneelta viikolta. Mukavaa toukokuun ensimmäistä, vietittepä sen sitten vappuhulinoiden tiimellyksessä tai mun tapaan ihan vaan tavallisesta keskiviikkopäivästä nauttien! 
Kiitos tästä. Olin varmuudella päättänyt jo aikapäiviä sitten, etten juhli vappua sen kummemmin. Ainoastaan vappupäivänä oli tarkoitus miehen kanssa syödä kotona brunssia. Niimpä se vaan fomo iski eilen instagramia selaillessa ja muiden juhlintaa seuratessa. Surkea olo itsestä ja omasta elämästä, jonka olisi hyvin voinut välttää jättämällä somen pois illan ohjelmasta. Ehkä ens kerralla sitten viisaampana. 😀
Voi että miten ihana juttu. Parasta on uskaltaa olla just sellanen kun on ja tehdä juuri niitä asioita joista nauttii. Minulle tämä blogisi käy koko ajan mielenkiintoisemmaksi. Niin virkistävää. Kiitos.
Ihan parasta, kun oot löytäny varmuuden vaan tehdä niinkuin parhaaksi tunnet! <3 Itse viihdyn kanssa paremmin kotona yksin tai yhdessä, eikä vapppu/juhannus/uusivuosi sitä asiaa muuta miksikään. Oon vaan niin monesti todennut, että isot ihmislaumat ja sosialisointi puolituttujen kanssa ottaa paljon enemmän kuin antaa ja sen takia valitsen mielummin illan kotisohvalla läppäri kainalossa. ?
Ihana Annika <3 Kiitos, kun taas sanoit ääneen sen, mitä itsekin tunnen – mutten koskaan kai uskaltaisi sanoa. Aina parempi fiilis, kun tietää, etten sittenkään oo ainoo näiden fiilisten kanssa!
Mulla oli vappuna ihan JÄÄTÄVÄ FOMO, katsoin ihmisten instapäivityksiä ja mietin että onpa mun elämä paskaa, kun en lähde ulos rellestämään, mutta koska olin käynyt salilla aamupäivällä ja ennen sitä syönyt yhden kämäsen ruisleivän ja ilta kuuden aikaan podin vahvasti elämän surkeutta – tajusin että väsyttää aivan liikaa. Ja niinpä sain syötyä ruokani “jo” ilta-seitsemältä jolloin olin melkein valmis nukkumaan. Se on vähän se, kun Helsingissä harvemmin tapahtuu niin laajasti mitään ja itse tykkäisin olla paikalla, kun tapahtuu, mutta aina ei voi voittaa ???? Mutta jälkeenpäin ajateltuna, en nähnyt mitään järkeä mennä istumaan johonkin kirkon portaille skumppapullon kanssa – vaan koska muutkin teki sitä. Miksi siis munkin pitäisi, varsinkin kun en juo alkoholia, niin vielä typerämpää. Pitäs vaan muistaa juhlistaa itseä yksilönä, eikä tusinana 😀
ps. mistä toi sun nenäkoru on, mikä koko ja materiaali? Katselin Savannilta tollasia ohuita, mutta ainoat kivat oli kirurginteräksiset tai hopeiset ja kumpaakaan materiaalia en lävistyskoruihi haluaisi 🙁
Ihana postaus, upea Annika!<3
onko toi sun huulipuna mikä? Oon ettinyt pitkään tommosta oranssihtavaa!
Se on Macin Retro Matte-punan sävy Dangerous! 🙂
Mä kärsin tosi paljon tosta fomosta. Maanantaista asti ahdistus ja masennus kasvo kasvamistaan ja toi tunne, että makaa kotona kun muut juhlii, ei oikein auttanu.