Annika Ollila

  • Home
  • Contact
  • Categories
    • Ajatuksia
    • Lifestyle
    • Lookbook
    • Matkailu
  • Archives
    • 2019
    • 2018
    • 2017
    • 2016
    • Facebook
    • Instagram

Lifestyle, Lookbook • 28 elokuun, 2018

Kolme suosikkiasua syksyyn

Kaupallinen yhteistyö: Cubus

 

Syyskuu kurkistelee jo ihan nurkan takana ja sen myötä päästään myös sen aina yhtä mukavan syyspukeutumisen kimppuun. Pitkän ja paahtavan kesän jälkeen ollut ihanaa kaivaa neuleet, välikausitakit ja pitkälahkeiset pöksyt kaapin perukoilta takaisin jokapäiväiseen käyttöön, mutta en silti pistäisi pahakseni, vaikka helmoja ja tennareita ei tarvitsisi hylätä vielä hetkeen. Alkusyksyn pukeutumisessa parasta onkin se, kuinka hikoilu ei oo enää välttämätöntä ja kerroksia lisäämällä esimerkiksi suosikkimekot saa paljon lisää käyttöaikaa, mutta samaan aikaan myös housut voi ottaa taas käyttöön ilman pelkoa läkähtymisestä. Viimeistään nyt myös kauppojen hyllyt alkaa täyttymään jokasyksyisistä ihanuuksista, eli murretuista sävyistä, erilaisista kuoseista sekä toinen toistaan pehmoisemmista neulepaidoista ja sen innoittamana kokosin teille muutaman asun Cubuksen syysuutuuksien lemppareistani.

Ja psst… Mikäli sun syysvaatekaappisi kaipailee täydennystä, niin kannattaa selata postaus loppuun saakka – siellä on nimittäin jaossa jotain kivaa juurikin sitä varten.

 

Martha-merinoneule // High Waist Straight-farkut // Oversized Denim-takki

 

Kuka sanoi, että valkoiset farkut on ainoastaan kesän juttu? Ne tekee asusta kuin asusta raikkaamman ja sopii täydellisesti esimerkiksi pehmoisiin neuleisiin tai vaikkapa nahkaan yhdistettynä. Mun suosikkimalli on suora, korkeavyötäröinen hyvin istuva farkku, joka tuntuu sekä näyttää hyvältä ja menee muita vaatekappaleita vaihtelemalla niin arkeen kuin juhlaankin. Tässä tapauksessa yhdistin pöksyt tummanvihreään merinovillaiseen neulepuseroon, kesän käytetyimpiin tennareihin sekä farkkutakkiin toimivaa arkiasua varten. Tollainen metsänvihreä on muuten sävy, jota ei taida löytyä mun kaapista entuudestaan, mutta silti (tai ehkä juuri siksi) tykästyin siihen kertaheitolla.

 

Mille-neule // Flounce-hame

 

Suuri neule, liehuva hame ja maiharit – niistä on monen syksyn suosikkityyli tehty.

Konjakin sävyinen midihamonen on täydellisen värinen syksyyn, mutta miksipä sitä ei voisi muinakin vuodenaikoina käyttää – vähän viileämmällä kelillä alle sujauttaa helposti sukkikset, kesällä sen kaveriksi riittää pelkkä krumeluuriton t-paita. Puin pehmoisen Mille-neuleuutuuden koossa XL, jotta se jää oikeasti rennon reiluksi ja se toimii musta tosi kivasti. Ja vaikka tähän settiin valkkasinkin tuon valkoisen neuleen, niin kuvien kauniin oranssi hame näytti erityisen hyvältä myös ensimmäisen asun tummanvihreään neulepuseroon yhdistettynä.

 

Mille-neule // Bootcut Blake-farkut // Oversized Denim-takki

 

Ja viimeisinä, muttei todellakaan vähäisimpänä; konjakin värinen neule, leveälahkeiset farkut ja suuri farkkutakki. Simppeliä, mutta toimivaa, eli juuri sitä parasta arkeen. Tollaista murrettua, oranssihtavaa konjakin sävyä vilkkuu tänä syksynä kauppojen rekeillä ennennäkemättömän paljon ja ainakin omaan silmään se iskee ollen samalla myös virkistävää vaihtelua esimerkiksi viininpunaiselle. Kuvien oranssi neule on ehkä koko postauksen suurin suosikkini!

Farkkujen bootcut-malli on muuten yksi niistä trendeistä, joista suuri osa meistä on aikaanaan vannonut, ettei tuu enää ikinä vetämään vastaavia uudelleen jalkaansa. Leveneviä lahkeita on alkanut viime vuosina näkymään enenevissä määrin ja tänä vuonna munkin silmä on viimein sen verran tottunut, että ennustan bootcuteista yksiä syksyn käytetyimmistä housuista. Slimmi, lahkeista maltillisesti levenevä malli imartelee lyhyempääkin kroppaa ja pidentää koipia silminnähden, kuten näistäkin kuvista voi huomata. Parhaimmillaan tiukat bootcutit on vähän suurempien yläosien kanssa ja neuleiden lisäksi ne näyttää näppärältä muunmuassa rentojen kauluspaitojen kanssa. Ulos lähtiessäni oon tykännyt yhdistää korkeavyötäröiset ja leveälahkeiset farkut tennareihin, lyhyeen crop toppiin sekä ylisuureen farkkurotsiin tai nahkatakkiin sekä nahkaisiin nilkkureihin.

 

 

Mikä postauksen syysasuista on sun suosikki ja minkä pukisit mieluiten päällesi – asun tummanvihreällä neuleella, syksyisellä liehuhelmalla vaiko kenties astetta leveämmillä lahkeilla? Jos syysgarderobisi kaipaa täydennystä, niin kommentoi alle sun lemppari viimeistään lauantaina 1.9. kello 12 ja muista liittää sähköpostiosoitteesi sille tarkoitettuun kenttään, niin oot mukana Cubuksen 100 euron lahjakortin arvonnassa. Sillä saat jo hankittua esimerkiksi suosikkiasusi, uuden syystakin tai jotain muuta kivaa vaatekaappiin. Onnea arvontaan!

20

996 kommenttia

Related Posts

Hei lokakuu!
2019 pähkinänkuoressa
Vastaukset kysymyksiin: osa 5
4 yötä jouluun
Next Post:
Ihana ruokaretriitti
Previous Post:
Roadtrip Norjassa: kaikki pähkinänkuoressa

Kommentit

  1. Maisa Z. sanoo

    28 elokuun, 2018 11:45

    Tummanvihreä neuleasu on tosi nätti!

    Vastaa
    • Emmi Marttila sanoo

      28 elokuun, 2018 18:54

      Valkonen+vihreä asu! Ihana väriyhistelmä jota tuli myös kesällä puettua?

      Vastaa
  2. Ronja Hänninen sanoo

    28 elokuun, 2018 11:47

    Numero 2 ehoton lemppari?

    Vastaa
  3. Meri sanoo

    28 elokuun, 2018 11:48

    Mun lemppari on toi eka asu! Neule on ihanan värinen ja valkoiset farkut raikkaan näköiset 🙂

    Vastaa
  4. Anna sanoo

    28 elokuun, 2018 11:51

    Tuo valkoisen neuleen, hameen ja Martensien yhdistelmä miellyttää kovasti silmää 🙂

    Vastaa
  5. P sanoo

    28 elokuun, 2018 11:53

    Mun lemppari ehdottomasti toi tummanvihreä neule ja valkoiset farkut!

    Vastaa
    • Sara Vanhala sanoo

      29 elokuun, 2018 16:04

      Kyllä ensimmäinen on ihanin! Itse olin ennen niitä ”kesä on paras aika vuodesta” tyyppejä mut kyllä se varsinkin nyt tämän paahtavan kesän jälkeen on muuttunut syksyksi. En pahemmim perusta kesä pukeutumisesta koska mekot ei oo ollenkaan mun juttu enkä oikein välitä shortseistakaan, niin on aivan ihanaa kun tosiaan voi taas vetää tutut ja turvalliset farkut jalkaan ilman että tarvii hikoilla jatkuvasti ja kääriytyä pehmeisiin neuleisiin ja isoihin huppareihin ?

      Vastaa
  6. Anni Kumpulainen sanoo

    28 elokuun, 2018 11:54

    Viimeinen asu!

    Vastaa
  7. Nea L. sanoo

    28 elokuun, 2018 11:54

    Ehdottomasti valkoinen Mille-neule ja oranssi Flounce-hame!

    Vastaa
  8. Katariina sanoo

    28 elokuun, 2018 11:54

    Viimeinen asu näyttää siltä kuin olisi mun vaatekaapista vedetty, joten ehdottomasti se!

    Vastaa
  9. Noora sanoo

    28 elokuun, 2018 11:56

    Viimenen asu ehdottomasti 🙂

    Vastaa
    • Julia Helenius sanoo

      28 elokuun, 2018 20:07

      Eka 😉

      Vastaa
  10. milja sanoo

    28 elokuun, 2018 11:57

    eka asu on lemppari 🙂

    Vastaa
  11. Lotta sanoo

    28 elokuun, 2018 11:58

    Liehuhelma on lemppari?

    Vastaa
  12. Elli Myllymäki sanoo

    28 elokuun, 2018 11:58

    Lemppari joko neule+hame tai leveät lahkeet ja neule!

    Vastaa
  13. Maiju sanoo

    28 elokuun, 2018 11:59

    Sekä tummanvihreä että konjakinvärinen neule iskee tosi lujaa eli on tosi vaikee valita lemppariasua niiden kahden väliltä 🙂

    Vastaa
  14. Heli sanoo

    28 elokuun, 2018 12:00

    Viimeinen asu on eniten mun mieleen!

    Vastaa
  15. Henna sanoo

    28 elokuun, 2018 12:00

    Kolmas asu oli suosikki!

    Vastaa
  16. Laura sanoo

    28 elokuun, 2018 12:00

    Mä tykkään eniten tosta ekasta!

    Vastaa
  17. Vilhelmiina K sanoo

    28 elokuun, 2018 12:01

    Tummanvihreä neule sopis parhaiten jo viileään Lapin syksyyn joten se olisi mieluisin ja mukavin vaihtoehto! <3

    Vastaa
  18. Emilia sanoo

    28 elokuun, 2018 12:02

    Mun lemppari on tummanvihreä neule asu! 🙂

    Vastaa
  19. Saii sanoo

    28 elokuun, 2018 12:02

    Kakkosasu on lemppari, käyttäisin itsekin <3

    Vastaa
  20. Veera sanoo

    28 elokuun, 2018 12:03

    Ensimmäinen asu ehdoton lemppari!

    Vastaa
  21. Sanna sanoo

    28 elokuun, 2018 12:05

    Toinen asu on ihana 🙂

    Vastaa
  22. Karoliina Vuorenpää sanoo

    28 elokuun, 2018 12:05

    Ensimmäinen asu on mun lemppari, vaikka toi viimeinenkin on sun päällä aivan upea! 🙂

    Vastaa
  23. A sanoo

    28 elokuun, 2018 12:05

    Eka asu oli noista omaan silmään toimivin sekä sellainen minkä itseni päälle myös laittaisin :)!

    Vastaa
  24. Riina sanoo

    28 elokuun, 2018 12:05

    Eka asu ois ihan täydellinen omaanki kaappiin!

    Vastaa
  25. Anniina sanoo

    28 elokuun, 2018 12:07

    Viimeinen pisti erityisesti silmään, istuvat farkut yhdistettynä rentouteen – tykkään!

    Vastaa
  26. Sofia sanoo

    28 elokuun, 2018 12:08

    Eka asu vihreellä neuleella on ihana! Toi vika neule myös *sydänsilmäemoji

    Vastaa
  27. Viivi sanoo

    28 elokuun, 2018 12:09

    Lemppari asu on asu numero 2! Oversize- paita ja hame on kyllä pettämätön yhdistelmä.

    Vastaa
  28. Sanna-Riikka sanoo

    28 elokuun, 2018 12:09

    Eka asu saa mun pisteet kotiin!

    Vastaa
  29. Janette sanoo

    28 elokuun, 2018 12:11

    Viimeinen asu kyllä osu omaan silmään!

    Vastaa
  30. Ella sanoo

    28 elokuun, 2018 12:12

    Eka asu on oma lemppari 🙂

    Vastaa
  31. Sini sanoo

    28 elokuun, 2018 12:13

    Asukokonaisuus tummanvihreällä neuleella on lemppari!

    Vastaa
  32. Krijesa sanoo

    28 elokuun, 2018 12:13

    Asu tummanvihreällä neuleella, aivan ihana!

    Vastaa
  33. Aurora Rantanen sanoo

    28 elokuun, 2018 12:13

    Toimivat setit kaikki, mut super jees on toi hame ja villapaitav??

    Vastaa
  34. Frida sanoo

    28 elokuun, 2018 12:13

    Kolmas asu on ehdoton lemppari <3 Itsekin alan pikkuhiljaa taas lämpenemään leveälahkeisille housuille, vaikka luulin etten ikinä enää pidä semmoisia… 😀

    Vastaa
  35. Maria sanoo

    28 elokuun, 2018 12:13

    Ehdottomasti suosikki tuo toinen asu, sillä olen itsekkin tykästynyt nyt pitää tommosia comboja, jossa pidempi hame/mekko ja muhkea neule ja tietysti tennarit tai maiharit! 🙂 Mukava ja tyylikäs asu!

    Vastaa
  36. Emilia sanoo

    28 elokuun, 2018 12:15

    Asu nro 1 on lemppari!

    Vastaa
  37. Salla sanoo

    28 elokuun, 2018 12:16

    Eka asu on ihanin!! ? lahjakortilla voisi ainakin tuon vihreän neuleen käydä ostamassa 😉

    Vastaa
  38. Janita sanoo

    28 elokuun, 2018 12:16

    Eka asu on lemppari!

    Vastaa
  39. Liisa sanoo

    28 elokuun, 2018 12:17

    Eka asu on värimaailmaltaan niin kivan näköinen, että sen valitsisin!

    Vastaa
  40. Laura Emilia sanoo

    28 elokuun, 2018 12:18

    Toinen asu on aivan ihana!

    Vastaa
  41. Emilia Yli-Talonen sanoo

    28 elokuun, 2018 12:18

    Eka asu ehdottomasti lemppari, ihastuin!!

    Vastaa
  42. Juli sanoo

    28 elokuun, 2018 12:18

    Ensimmäinen asu! ?

    Vastaa
  43. Alina sanoo

    28 elokuun, 2018 12:21

    Kaikki noi asut on super kivan näköisiä, mutta jos yksi pitäisi valita, niin se olisi numero 3. 🙂

    Vastaa
  44. Helmiina sanoo

    28 elokuun, 2018 12:21

    Toinen on sellainen jonka voisin itsellekin hankkia! 🙂

    Vastaa
  45. Jelena sanoo

    28 elokuun, 2018 12:21

    Vaihtoehto 2 on ehdottomasti se, jonka pukisin päälleni ihan heti!

    Vastaa
  46. Sanni sanoo

    28 elokuun, 2018 12:22

    Ensimmäinen asu on ihana!

    Vastaa
  47. Jenni sanoo

    28 elokuun, 2018 12:24

    Mun lemppari ehdottomasti numero 1, tummanvihreä neule ja valkoiset farkut!

    Vastaa
  48. Nea sanoo

    28 elokuun, 2018 12:25

    Omaa silmää miellyttää ensimmäinen ja viimeinen, mutta koska valkoiset farkut ei oo mun juttu niin on ehkä valittava viimeinen asu vaikka vihreä neule ois jotain mitä ehkä kaipailenkin omaan vaatekaappiin. 🙂

    Vastaa
  49. Jenni sanoo

    28 elokuun, 2018 12:25

    Ensimmäinen asu on mun lemppari!

    Vastaa
  50. Essi sanoo

    28 elokuun, 2018 12:25

    Tuon viimesen asun paita on kyllä niin upea! Eka asu on kans sellanen, jonka voisin itekkin pukea päälle 🙂

    Vastaa
  51. Nora sanoo

    28 elokuun, 2018 12:28

    Kaikki aivan ihania yhdistelmiä! Mutta oma lemppari on asu 2 🙂

    Vastaa
  52. Elli sanoo

    28 elokuun, 2018 12:28

    Toka on kivoin! 🙂

    Vastaa
  53. Julia sanoo

    28 elokuun, 2018 12:29

    Viimeinen asu näyttää aivan täydelliseltä! Tuo neuleen väri on itselleni hieman vieras kuten myös lahkeista levenevät pöksyt, mutta just sen takia niitä ois kiva testata:)

    Vastaa
  54. Annukka sanoo

    28 elokuun, 2018 12:29

    Ensimmäinen lemppari!

    Vastaa
  55. Tiia sanoo

    28 elokuun, 2018 12:29

    Kakkonen on lemppari!!!

    Vastaa
  56. Jemina N sanoo

    28 elokuun, 2018 12:29

    Vaikea valinta ensimmäisen ja viimeisen välillä, mutta ehkä kuitenkin viimeinen konjakkisävyisen neuleen vuoksi vie voiton!

    Vastaa
  57. Henriikka sanoo

    28 elokuun, 2018 12:30

    Kaikki asut on kyllä kivoja, mutta omaan silmään eka tai vika asu ois sellanen, minkä voisin pukea päälle 🙂

    Vastaa
  58. Ansku sanoo

    28 elokuun, 2018 12:32

    Vaikea valita ekan ja tokan välillä?

    Vastaa
  59. Iida sanoo

    28 elokuun, 2018 12:32

    Ensimmäinen asu!

    Vastaa
  60. Laulau sanoo

    28 elokuun, 2018 12:33

    Kolmas asu on mun suosikki. 🙂

    Vastaa
  61. Jutta sanoo

    28 elokuun, 2018 12:34

    Ensimmäinen asu on eniten mun mieleen! 🙂

    Vastaa
  62. Vilma sanoo

    28 elokuun, 2018 12:36

    Viimenen asu mun lemppari! 🙂

    Vastaa
  63. Janika sanoo

    28 elokuun, 2018 12:37

    Tuo viimeinen asu, neule näyttää super mukavalta!

    Vastaa
  64. Elina sanoo

    28 elokuun, 2018 12:38

    Toka asu on kyllä lemppari! 🙂

    Vastaa
  65. Toikkuu sanoo

    28 elokuun, 2018 12:38

    Ehdoton lemppari on syysasu astetta levemmilla lahkeilla!

    Vastaa
  66. Hanna sanoo

    28 elokuun, 2018 12:38

    Mun lemppari on hameasu! Vaikka farkut on mukavan turvallinen valinta, niin hameessa tunnen oloni aina jotenkin astetta enemmän itsekseni.

    Vastaa
  67. Jennie sanoo

    28 elokuun, 2018 12:39

    Toinen asu on ehottomasti lemppari!

    Vastaa
  68. Iida sanoo

    28 elokuun, 2018 12:41

    Eka asu on lemppari vaikka kaikki voisin nähdä myös itseni päällä!

    Vastaa
  69. Petra sanoo

    28 elokuun, 2018 12:42

    Viimeinen asu ehdottamasti!

    Vastaa
  70. Saara sanoo

    28 elokuun, 2018 12:42

    Numero 2 ehdoton lemppari, ihana liehuhame ! 🙂

    Vastaa
  71. Iina sanoo

    28 elokuun, 2018 12:42

    Ehdottomasti ensimmäinen asu!

    Vastaa
  72. Lotta sanoo

    28 elokuun, 2018 12:42

    Kakkonen best, koska vitsit miten raikkaalta näyttää tuo värikombo! 🙂

    Vastaa
  73. Sanni sanoo

    28 elokuun, 2018 12:44

    Aina kun nään leveelahkeiset farkut niin tykkään niistä aina vaan enemmän vaikka en oo niitä uskaltanut vielä testata! Eniten asu numero yksi on kuitenkin mun mieleen 🙂

    Vastaa
  74. Anne sanoo

    28 elokuun, 2018 12:46

    Tummanvihreä neule ja valkoiset farkut ihana! 🙂

    Vastaa
  75. Maija sanoo

    28 elokuun, 2018 12:46

    Tummanvihreä neule lemppari!

    Vastaa
  76. Peppi sanoo

    28 elokuun, 2018 12:47

    Tummanvihreä neule ja valkoiset farkut näyttää tosi raikkaalta!

    Vastaa
  77. Iina sanoo

    28 elokuun, 2018 12:49

    Neule & levenevät farkut ?? On lemppari!

    Vastaa
  78. Heta sanoo

    28 elokuun, 2018 12:49

    Kaikki näyttää niin upeilta, mutta asu 1 on mun lemppari!

    Vastaa
  79. . sanoo

    28 elokuun, 2018 12:51

    Toka asu on mun lemppari’

    Vastaa
  80. Annika k sanoo

    28 elokuun, 2018 12:52

    Tummanvihreä neule ja valkoiset huosut asu on lemppari:)

    Vastaa
  81. Tytti sanoo

    28 elokuun, 2018 12:53

    Eka asu, ehdottomasti!

    Vastaa
  82. Sini sanoo

    28 elokuun, 2018 12:54

    Asu tummanvihreällä neuleella on suosikki!

    Vastaa
  83. Anna sanoo

    28 elokuun, 2018 12:54

    Kaikki asut on kyllä superkivoja ja näytät upealta! Lempparein on ehkä kuitenkin toi viimenen asu, neuleen matsku näyttää tosi hauskalta ja väri on fresh. Plus täytyy ehkä tän innoittamana antaa mahis leveelahkeisille farkuille, näyttää nimittäin tosi hyvältä sun päällä!

    Vastaa
  84. Sanni sanoo

    28 elokuun, 2018 12:56

    Tummavihreä neule lemppari!

    Vastaa
  85. Piia sanoo

    28 elokuun, 2018 12:58

    Liehuhelmat ottaisin! :–)

    Vastaa
  86. Kialiina sanoo

    28 elokuun, 2018 12:58

    Asu tummanvihreällä neuleella on oma suosikki!

    Vastaa
  87. Ronja sanoo

    28 elokuun, 2018 12:59

    Tummanvihreä neuleasu on suosikkini!

    Vastaa
  88. Essi sanoo

    28 elokuun, 2018 12:59

    Kolmas asu iski! Aivan ihana <3

    Vastaa
  89. Jenna sanoo

    28 elokuun, 2018 12:59

    Apua nyt on todella vaikea päätös kaikki oli tosi upeita 😀 omaan tyyliin sopii eniten kumminkin asu numero 1!

    Vastaa
  90. Minna K sanoo

    28 elokuun, 2018 13:00

    Eka asu on mun lemppari!

    Vastaa
  91. Justiina sanoo

    28 elokuun, 2018 13:02

    Keskimmäinen asu oli oma lemppari! Eli oranssi hame ja pehmoinen, valkoinen neulepaita. Näyttää tosi kivalta ja ennen kaikkea MUKAVALTA päällä. 🙂

    Vastaa
  92. Veera sanoo

    28 elokuun, 2018 13:02

    Eka asu ihanin!!

    Vastaa
  93. Milla sanoo

    28 elokuun, 2018 13:06

    Mun suosikki on toi 3. asu leveitä lahkeilla! ?

    Vastaa
  94. Ronja Kortelainen sanoo

    28 elokuun, 2018 13:07

    Itselläni parhaalta näyttäisi asu 2, mutta sun päällä 3 näyttää aivan upealta!

    Vastaa
  95. Tiia sanoo

    28 elokuun, 2018 13:10

    Toi vika on ihan super makea! Konjakin väri on nyt jotenkin erityisen houkutteleva ja leveälahkeiset housut tekee asusta kuin asusta kiinnostavamman. 🙂 Upeita syystyylejä!

    Vastaa
  96. Jenna sanoo

    28 elokuun, 2018 13:10

    Viimeinen asu on lemppari, vaikka kaksi muutakin on ihania! 🙂

    Vastaa
  97. Iina sanoo

    28 elokuun, 2018 13:13

    Ehdottomasti viimeinen asu upein! Leveät lahkeet ja ruskea neule, vau!! Olet upea 🙂

    Vastaa
  98. sonja sanoo

    28 elokuun, 2018 13:14

    toka asu on lemppari!

    Vastaa
  99. Essi sanoo

    28 elokuun, 2018 13:15

    Viimeinen!

    Vastaa
  100. Riitta sanoo

    28 elokuun, 2018 13:15

    merinovillaneule vie voiton!

    Vastaa
  101. Ida sanoo

    28 elokuun, 2018 13:16

    Vika asu on lemppari!

    Vastaa
  102. Emma sanoo

    28 elokuun, 2018 13:17

    Tummanvihreä neule on tosi nätti, mutta silti tuo vika asu taitaa olla mun lemppari 🙂

    Vastaa
  103. Riina sanoo

    28 elokuun, 2018 13:17

    Ehdottomasti tuo vihreä neule, ihana!

    Vastaa
  104. Ada Ikäheimonen sanoo

    28 elokuun, 2018 13:17

    Asu numero 2 ehdoton lemppari!

    Vastaa
  105. Ada sanoo

    28 elokuun, 2018 13:18

    Asu numero 2!

    Vastaa
  106. Henna sanoo

    28 elokuun, 2018 13:19

    Merinovillainen vihreä neule on kyllä nätti!

    Vastaa
  107. Taru sanoo

    28 elokuun, 2018 13:20

    1 asu on lemppari!!

    Vastaa
  108. Emmi sanoo

    28 elokuun, 2018 13:20

    Ensimmäinen asu on nuista lempparein?

    Vastaa
  109. Roosa P sanoo

    28 elokuun, 2018 13:24

    Toka!

    Vastaa
  110. Roosa sanoo

    28 elokuun, 2018 13:29

    Asu numero kaksi on mun lemppari! 🙂

    Vastaa
  111. Lilian sanoo

    28 elokuun, 2018 13:30

    Ensimmäinen asu toimis itsellä parhaiten, mutta voi luoja toi toinen asu on jotain upeeta!

    Vastaa
  112. Mirka sanoo

    28 elokuun, 2018 13:31

    Mekko + neule! Ihana asu!

    Vastaa
  113. essi sanoo

    28 elokuun, 2018 13:33

    mun lemppari on toi eka asu kokonaisuudessaan! 🙂

    Vastaa
  114. Julia sanoo

    28 elokuun, 2018 13:35

    Vihree neule asu on suosikkini!:)

    Vastaa
  115. Jenna Törmänen sanoo

    28 elokuun, 2018 13:38

    Toka asu ihanin 🙂

    Vastaa
  116. Anna sanoo

    28 elokuun, 2018 13:39

    Numero 1!

    Vastaa
  117. Ida sanoo

    28 elokuun, 2018 13:40

    Viimeinen on lemppari!

    Vastaa
  118. Laura Y sanoo

    28 elokuun, 2018 13:40

    Eka asu kokonaisuutena on oma lemppari, mutta yksittäisenä vaatekappaleena tuo konjakin värinen neule on aivan ihana!

    Vastaa
  119. Ronja sanoo

    28 elokuun, 2018 13:41

    Lemppari on ehdottomasti toinen hame+neule yhdistelmä, hame näyttää täydelliseltä!!

    Vastaa
  120. Tuija Katainen sanoo

    28 elokuun, 2018 13:43

    Viimeinen asu on ehdoton lemppari!

    Vastaa
  121. Emma sanoo

    28 elokuun, 2018 13:43

    Ehdottomasti nro 1, tummanvihreällä neuleella. Valkoiset housut tuntuvat vieraalta ajatukselta itselle, mutta pitääpä testata!

    Vastaa
  122. Henna Kittilä sanoo

    28 elokuun, 2018 13:43

    Eka asu näyttää kyllä ihanan freesiltä noiden valkoisten farkkujen kanssa ?

    Vastaa
  123. Senni sanoo

    28 elokuun, 2018 13:44

    Eka asu on ehdoton lemppari, raikas mutta kuitenkin syksyinen!

    Vastaa
  124. Heidi M sanoo

    28 elokuun, 2018 13:45

    Toinen asu on lemppari!?

    Vastaa
  125. Anni sanoo

    28 elokuun, 2018 13:45

    Vaalea neule ja hame – aivan ihana combo! Kotiuttaisin saman setin! 🙂

    Vastaa
  126. Hanne H sanoo

    28 elokuun, 2018 13:48

    Jokaisesta asussa oli jotai superkivaa: valkoiset housut, liuhuva hame ja viimeinen neule! Lempparikokonaisuus kuitenkin keskimminen eli hame plus neule combo 🙂

    Vastaa
  127. petra sanoo

    28 elokuun, 2018 13:49

    toka asu on mun lemppari!

    Vastaa
  128. Satu sanoo

    28 elokuun, 2018 13:53

    Vika asu on ehkä sellainen jonka mieluiten pukisin päälleni 🙂 Kaikki asukokonaisuudet on kyllä tosi kivoja!

    Vastaa
  129. Sofia sanoo

    28 elokuun, 2018 13:55

    Ehdottomasti mekko, neule ja saappaat! 🙂 Täydellinen yhdistelmä syksyyn!

    Vastaa
  130. Annika M sanoo

    28 elokuun, 2018 13:57

    Eka asu miellyttää eniten, vaikka kaikki ovat kyllä kivoja! 🙂

    Vastaa
  131. sarianniina sanoo

    28 elokuun, 2018 13:57

    Toi kolmas asu ihan täydellinen!!

    Vastaa
  132. Julia sanoo

    28 elokuun, 2018 13:59

    Wau, toi konjakin värinen neule sopii sulle tosi hyvin! Se yhdistettynä päivettyneeseen ihoon ja lämpimän ruskeisiin hiuksiin näyttää tosi hyvältä. Itelleni pukisin kuitenkin mieluiten ton ekan asun vihreellä neuleella, se olis eniten mulle sopiva 🙂

    Vastaa
  133. J sanoo

    28 elokuun, 2018 13:59

    Kolmas asu!

    Vastaa
  134. Tara sanoo

    28 elokuun, 2018 14:00

    Tummanvihreä neule ja valkoset farkut. Näyttää tosi freshiltä ja miellyttävältä asukokonaisuudelta! ?

    Vastaa
  135. Nina sanoo

    28 elokuun, 2018 14:00

    Ensimmäinen asu on ihana. 🙂

    Vastaa
  136. Hanna sanoo

    28 elokuun, 2018 14:01

    Eka asu on mun lemppari, tuo neule sopis munki vaatekaappiin kyllä kivasti!

    Vastaa
  137. Alma sanoo

    28 elokuun, 2018 14:01

    2 🙂

    Vastaa
  138. Johannam sanoo

    28 elokuun, 2018 14:02

    Viimeinen asu eli asu bootcut-farkkujen kanssa, ihana!!

    Vastaa
  139. Taija sanoo

    28 elokuun, 2018 14:02

    Toinen asu

    Vastaa
  140. Elina Pöllänen sanoo

    28 elokuun, 2018 14:02

    Viimeinen asu on kyl lemppari!

    Vastaa
  141. Anna sanoo

    28 elokuun, 2018 14:02

    Vika asu! 🙂

    Vastaa
  142. Ansku sanoo

    28 elokuun, 2018 14:02

    Tuo ensimmäinen asu olisi ehkä eniten sellainen mitä voisin nähdä itseni käyttävän, mutta sinun päälläsi kaikki kolme ovat kyllä upeita 🙂

    Vastaa
  143. Emma sanoo

    28 elokuun, 2018 14:04

    2 asu on ihana!!

    Vastaa
  144. Olivia Annette Rossi sanoo

    28 elokuun, 2018 14:08

    Toinen asu on super ihana!!

    Vastaa
  145. Julia sanoo

    28 elokuun, 2018 14:09

    Oma suosikkini on ehdottomasti numero 1, niin kiva asu! 🙂

    Vastaa
  146. Jasna Lehtonen sanoo

    28 elokuun, 2018 14:09

    Kaikki asut voisin pukea tisnalleen samanlaisina itseni päälle, mutta eniten silmää miellytti 3. asu! 🙂

    Vastaa
  147. Heini sanoo

    28 elokuun, 2018 14:12

    Viimeinen asu on ihana ??

    Vastaa
  148. jennika sanoo

    28 elokuun, 2018 14:13

    eka asu! toi neule on niin symppis <3

    Vastaa
  149. Riina sanoo

    28 elokuun, 2018 14:14

    Hame ja vaalea neule on tosi upeat. Ja sun päällä kaikki näyttää raikkaalta, luonnolliselta ja kauniilta!

    Vastaa
  150. Nelly sanoo

    28 elokuun, 2018 14:18

    Viiminen asu kokonaisuudessaan!!!!

    Vastaa
  151. Tuuli Heikura sanoo

    28 elokuun, 2018 14:20

    Kyllä tuo toinen asu vie voiton, pistää jälleen toivomaan että osaisi itsekin käyttää hameita ja mekkoja ihan arjessakin! Juuri sun asut herättää usein sen toivon mussa – ehkä joku päivä vielä..

    Vastaa
  152. Karo sanoo

    28 elokuun, 2018 14:22

    Ehdottomasti viimeinen asu, vaikka olenkin juuri yksi niistä, joka on vannonut ettei koskaan pue enää leveitä lahkeita päälleen!

    Vastaa
  153. Nimetön sanoo

    28 elokuun, 2018 14:23

    Toi hameasu on kiva!

    Vastaa
  154. jessica sanoo

    28 elokuun, 2018 14:24

    lemppariasu on tummanvihrea neule valkosilla farkuilla, tosi freesi kombo!! 🙂

    Vastaa
  155. Kaisa E sanoo

    28 elokuun, 2018 14:24

    Viimeinen asu on ihana!

    Vastaa
  156. Nelli Valjakka sanoo

    28 elokuun, 2018 14:28

    Eka asu on jotenkin tosi pirtee, mutta samalla syksynen!

    Vastaa
  157. Jessica sanoo

    28 elokuun, 2018 14:35

    Nyt on paha!! Ensimmäinen ja toinen asu, ne on molemmat vaan niin täydellisiä! <3
    Mutta jos pakko valita, niin ensimmäisen kuvan asu vie voiton täpärästi. Itse oon yrittänyt löytää täydellisesti istuvia (ja peittäviä) valkoisia farkkuja parisen vuotta, mutta osoittautunu tällaselle hongan kolistelijalle vaikeaksi tehtäväksi. Taidanpa käydä myymälässä sovittamassa miltä nuo housut näyttää päällä!
    xxx

    Vastaa
  158. Emilia sanoo

    28 elokuun, 2018 14:35

    Viimeinen asu on mun lemppari.

    Vastaa
  159. Anni K sanoo

    28 elokuun, 2018 14:38

    Eka on mun suosikki!

    Vastaa
  160. Sanni sanoo

    28 elokuun, 2018 14:42

    Tuo tummanvihreä neule valkoisten pöksyjen kanssa näyttää kyllä tosi hyvältä!

    Vastaa
  161. Donika sanoo

    28 elokuun, 2018 14:42

    Kylla se on toi viimeinen asu joka voiton vie! *sydansilmaemoji*

    Vastaa
  162. JattaM sanoo

    28 elokuun, 2018 14:43

    Mun lemppari on tuo tummanvihreä neule ja valkoiset farkut! Itse kaipaisin kaappiin juurikin tuollaista täydellistä neuletta. Valkoiset farkut löytyy jo omasta takaa 😉

    Vastaa
  163. Maria sanoo

    28 elokuun, 2018 14:43

    Tummanvihreä neule hivelee eniten omaa silmääni, joten valkkaan sen asun! Ihania kokonaisuuksia muutkin 🙂

    Vastaa
  164. Josefina sanoo

    28 elokuun, 2018 14:54

    Tummanvihreä neuleasu 🙂

    Vastaa
  165. Iris N sanoo

    28 elokuun, 2018 14:55

    leveät lahkeet on syksyn must! eli vika asu

    Vastaa
  166. Aino Wikstedt sanoo

    28 elokuun, 2018 14:56

    Eka asu on lemppari! 🙂

    Vastaa
  167. Karita sanoo

    28 elokuun, 2018 14:56

    Neule + hame!!

    Vastaa
  168. Iida sanoo

    28 elokuun, 2018 14:56

    Ihania kaikki!! Lenppari silti tuo viimeinen ja nuo ihanat mustat housut!! Waaau

    Vastaa
  169. Katriina Pikkarainen sanoo

    28 elokuun, 2018 14:57

    Viimeinen on ihana!!

    Vastaa
  170. Sonja O sanoo

    28 elokuun, 2018 14:58

    Asu nro 2! 🙂

    Vastaa
  171. Johanna sanoo

    28 elokuun, 2018 15:01

    Ensimmäinen asu! Ton neuleen väri…. <3

    Vastaa
  172. Pinja sanoo

    28 elokuun, 2018 15:01

    Viimeinen asu oranssilla neuleella ja bootcut farkuilla oli eniten mun mieleen!

    Vastaa
  173. Jasmina L sanoo

    28 elokuun, 2018 15:04

    Ykkösasu on mun lemppari! Tai ehkä kolmonen.. Molemmat ihania! 🙂

    Vastaa
  174. helen sanoo

    28 elokuun, 2018 15:05

    ykkönen ehdottomasti, ihanan simppeli!

    Vastaa
  175. Reetta sanoo

    28 elokuun, 2018 15:06

    Eka asu on mun suosikki!

    Vastaa
  176. Milla sanoo

    28 elokuun, 2018 15:07

    Lemppari on 2! 🙂

    Vastaa
  177. Juulia sanoo

    28 elokuun, 2018 15:08

    Kolmas asu on ehdoton lemppari! 🙂

    Vastaa
  178. Aino sanoo

    28 elokuun, 2018 15:09

    Toi ensimmäinen asu on yksinkertaisuudessaan mun lemppari! 🙂 Myös viimeinen asu on ihana, mutta itse en kuitenkaan ihan vielä(kään) ole päässyt mukaan tuohon bootcut-trendiin 😀

    Vastaa
  179. Laura sanoo

    28 elokuun, 2018 15:16

    Eka asu on ihan täydellinen! Voisin ottaa jokaisen vaatekappaleen omaan kaappiini 🙂

    Vastaa
  180. Irene sanoo

    28 elokuun, 2018 15:16

    Konjakinvärinen neule + leveälahkeiset housut!

    Vastaa
  181. Sonja sanoo

    28 elokuun, 2018 15:24

    Mun lemppari on 3!

    Vastaa
  182. Ida sanoo

    28 elokuun, 2018 15:24

    Ensimmäinen ehdottomasti <3

    Vastaa
  183. Tee sanoo

    28 elokuun, 2018 15:28

    Numero kakkonen!! Tosin kaikki asut pukisin päälleni anytime 🙂

    Vastaa
  184. AADA sanoo

    28 elokuun, 2018 15:36

    Asu nro 3 on täydellinen!

    Vastaa
  185. Sanni sanoo

    28 elokuun, 2018 15:36

    Eka asu on mun lemppari! 🙂

    Vastaa
  186. Tiia sanoo

    28 elokuun, 2018 15:39

    Eka asukokonaisuus ihana, jotenkin tuo vihreän sävy puhuttelee mua niin vaatteissa kuin sisustuksessa tällä hetkellä!

    Vastaa
  187. Essi Joki-Erkkilä sanoo

    28 elokuun, 2018 15:39

    Mun ehdoton suosikki on eka asu! Tuo vihreä neule on ihan täydellinen 🙂

    Vastaa
  188. Nora sanoo

    28 elokuun, 2018 15:42

    kakkos ja kolmos asujen välillä tosi vaikee valita, mutta kallistun tooosi vähän enemmän numeroon 3!

    Vastaa
  189. Venla Tolonen sanoo

    28 elokuun, 2018 15:45

    Kolmas asu on kaikista eniten mun mieleen 🙂

    Vastaa
  190. Henni sanoo

    28 elokuun, 2018 15:46

    Ehdottomasti tuo hameasukokonaisuus! WOW

    Vastaa
  191. Laura sanoo

    28 elokuun, 2018 15:49

    Vimeinen asu! Ihanat noi housut 🙂

    Vastaa
  192. Elli sanoo

    28 elokuun, 2018 15:50

    Viimeinen asu on ihana 🙂

    Vastaa
  193. AnnaV sanoo

    28 elokuun, 2018 15:51

    Tummanvihreä neule on ehdoton lemppari

    Vastaa
  194. Emma sanoo

    28 elokuun, 2018 15:52

    Okei en osaisi välttämättä päättää vain yhtä – bootcut pöksyt ja tuo pilkkuhame on molemmat ihania vaatekappaleita syksyyn! Jos toinen on pakko valita niin kallistun ehkä kuitenkin tuohon hamekokonaisuuteen. Ja ps. asujen lisäksi tosi freesiltä näytät myös sä, ihania kuvia 🙂

    Vastaa
  195. Sara sanoo

    28 elokuun, 2018 15:52

    Toinen asu on mun lemppari! 🙂

    Vastaa
  196. Linda/Revontulipalo sanoo

    28 elokuun, 2018 15:53

    Siiis musta tuntuu että kaikki mun lempparivaatteet on tänä syksynä muotia, ja erityisesti Cubuksen syysvalikoimaa oon kuolannut aina ohi kävellessäni 😀 Just eilen ostin sieltä pari ihanaa juttua, mutten raaskinut koko pankkitiliä sinne tyhjentää. Tykkään noista kaikista asuista, mutta ihan lemppari on ehkä asu numero kolme. Toi neule on vaan ihan törkeen hienon värinen <3

    Vastaa
  197. Maria Käppi sanoo

    28 elokuun, 2018 15:54

    eka tai toka! toi valkonen neule on tosi jeees yhdistettynä hameeseen, mutta sit iskee toi tummanvihreä neulekin 🙂

    Vastaa
  198. Maisa sanoo

    28 elokuun, 2018 15:55

    Näistä suosikki on ehdottomasti ensimmäinen asu, ihastuin täysin tohon neuleeseen!

    Vastaa
  199. Sanni sanoo

    28 elokuun, 2018 15:55

    Eka 🙂

    Vastaa
  200. Milla sanoo

    28 elokuun, 2018 15:58

    Voisin pukea noi kaikki, joten valinta on vaikee mut ykkönen ehkä silti ihan lemppari!

    Vastaa
  201. Hemppe sanoo

    28 elokuun, 2018 15:58

    Tuo asu numero 3 leveälahkeisine housuineen ja aiiivan upeine oranssihtavine neuleineen iskee muhun ihan täysillä! ?

    Vastaa
  202. Iina sanoo

    28 elokuun, 2018 15:59

    Eka!

    Vastaa
  203. Heidi Huttunen sanoo

    28 elokuun, 2018 15:59

    Tummanvihreä neule ihana!!?

    Vastaa
  204. Susanna Y sanoo

    28 elokuun, 2018 16:00

    Viimeinen asu oli lemppari. Toi konjakin värinen neule oli upee!

    Vastaa
  205. Maijueveliina sanoo

    28 elokuun, 2018 16:00

    Ensimmäinen asu <3

    Vastaa
  206. Jutta Moilanen sanoo

    28 elokuun, 2018 16:01

    Viimeinen asu on omaan makuun ?? Vaikkakin kaikki kivoja!

    Vastaa
  207. Oonaa sanoo

    28 elokuun, 2018 16:04

    Ensimmäinen asu! 🙂

    Vastaa
  208. Veera K. sanoo

    28 elokuun, 2018 16:04

    eka asu on mun lemppari! 🙂

    Vastaa
  209. E sanoo

    28 elokuun, 2018 16:04

    Eka asu on eniten miun mieleen, toi merinovillaneule on must!

    Vastaa
  210. Karoliina sanoo

    28 elokuun, 2018 16:06

    Viimeinen asu on ihana! 🙂

    Vastaa
  211. Iida sanoo

    28 elokuun, 2018 16:11

    Kolmas asu elikkä levenevät lahkeet on lemppari 🙂

    Vastaa
  212. Helmi sanoo

    28 elokuun, 2018 16:11

    Viimeinen asu on lempparini, nimittäin tuo kyseinen neule onkin multa löytynyt samassa värissä jo viime syksystä lähtien ja kovassa käytössä onkin ollut! Kiva saada sulta inspiraatiota sen pukemiseen hieman eri asustein.

    Vastaa
  213. Noora sanoo

    28 elokuun, 2018 16:11

    Tummanvihreä neule asu on ehdoton suosikkini. <3

    Vastaa
  214. Justiina sanoo

    28 elokuun, 2018 16:12

    Eka asu on ihana!!!

    Vastaa
  215. Jasmi Lehtinen sanoo

    28 elokuun, 2018 16:13

    Viimeinen asu <3!

    Vastaa
  216. Emma sanoo

    28 elokuun, 2018 16:16

    Viimeinen asu on lemppari! 🙂 Mulla on aika saman tyyppinen vartalon muoto kuin sulla ja olen aina ajatellut, etteivät levenevät lahkeet sopisi minulle. Hämmästyin kovasti, miten hienoilta nuo näyttää ja miten ne voi pidentää koipia, en olisi uskonut!

    Vastaa
  217. C sanoo

    28 elokuun, 2018 16:16

    Ensimmäinen asu ehdottomasti?!

    Vastaa
  218. Inka Kosonen sanoo

    28 elokuun, 2018 16:18

    Vika asu! Rakastuin noihin housuihin 🙂

    Vastaa
  219. Laura sanoo

    28 elokuun, 2018 16:18

    Tuo tummanvihreä neule on ihana!

    Vastaa
  220. Sanni Mähönen sanoo

    28 elokuun, 2018 16:19

    Eka asu eli tummanvihreä neule! 🙂

    Vastaa
  221. Siiri sanoo

    28 elokuun, 2018 16:20

    Valkoinen ehdottomasti! 🙂

    Vastaa
  222. Anette sanoo

    28 elokuun, 2018 16:23

    Toka on todellakin lemppari, ihana yhdistelmä!!

    Vastaa
  223. Anna sanoo

    28 elokuun, 2018 16:25

    Vika asu!

    Vastaa
  224. Katri sanoo

    28 elokuun, 2018 16:28

    Moi! Asu jossa hame ja vaalea neule on oma lemppari 🙂

    Vastaa
  225. Riina sanoo

    28 elokuun, 2018 16:28

    Hameen ja neuleen yhdistelmä! <3

    Vastaa
  226. Anna Saarto sanoo

    28 elokuun, 2018 16:29

    Keskimmäinen asu!

    Vastaa
  227. Karoliina sanoo

    28 elokuun, 2018 16:38

    Tummanvihreä neule ja valkoiset housut!!?

    Vastaa
  228. Sanni sanoo

    28 elokuun, 2018 16:40

    Tummanvihreä neule oli aivan ihana! Valitsisin ensimmäisen asun ?

    Vastaa
  229. Helsssunen sanoo

    28 elokuun, 2018 16:42

    Tummanvihreä ja valkoinen sopii tosi hyvin yhteen.

    Vastaa
  230. Susanna Halonen sanoo

    28 elokuun, 2018 16:42

    Valkoinen neule ja midimittanenhame on combo, jonka noista upeista asuista mieluiten pukisin! Ihanan freesi, siisti ja samalla rento!

    Vastaa
  231. Marianne Prepula sanoo

    28 elokuun, 2018 16:43

    Liehuhameella? aivan ihania kuvia!!

    Vastaa
  232. Ella sanoo

    28 elokuun, 2018 16:46

    Hitsi, toi vika asu kolahti ja kovaa! Mulla on just tuo samainen neule tummanvihreenä, mut taidanpa kipittää ostamaan tuon konjakinkin. Ihana <3

    Vastaa
  233. Emmi sanoo

    28 elokuun, 2018 16:46

    Asu numero 1!!

    Vastaa
  234. Elli sanoo

    28 elokuun, 2018 16:51

    Ensimmäinen asu on lemppari! 🙂

    Vastaa
  235. Lauraaino sanoo

    28 elokuun, 2018 16:52

    Oranssineule ja bootcutit, täydellinen asu! Täytynee hipsiä cubukseen sovittamaan leveämpiä lahkeita, näyttää kuvissa todella hyvältä!

    Vastaa
  236. Iita sanoo

    28 elokuun, 2018 16:52

    Ensimmäinen asu miellytti mun silmää eniten. 🙂

    Vastaa
  237. Jutta sanoo

    28 elokuun, 2018 16:52

    Hame!

    Vastaa
  238. anni sanoo

    28 elokuun, 2018 16:53

    Kaikki on ihania mut toinen asu ehdoton lemppari!!!

    Vastaa
  239. Suvi Rämö sanoo

    28 elokuun, 2018 16:53

    Eka asu on best!!!

    Vastaa
  240. Niina sanoo

    28 elokuun, 2018 16:53

    Neule hame yhdistelmä iskee aina!! 🙂

    Vastaa
  241. Sini Lehtinen sanoo

    28 elokuun, 2018 16:53

    Tummanvihreä!

    Vastaa
  242. Sanna J sanoo

    28 elokuun, 2018 16:57

    Viimeinen asu!

    Vastaa
  243. Maija sanoo

    28 elokuun, 2018 16:57

    Tummanvihreä neule oli lempparein!

    Vastaa
  244. Inari sanoo

    28 elokuun, 2018 17:02

    Viimeinen asu! <3

    Vastaa
  245. Minnali sanoo

    28 elokuun, 2018 17:03

    Viimeinen asu

    Vastaa
  246. Crisse sanoo

    28 elokuun, 2018 17:05

    Viimeinen asukokonaisuus on paras!

    Vastaa
  247. Inkerini sanoo

    28 elokuun, 2018 17:06

    Ehdottomasti viimeinen asu! Noi housut on saatava ?

    Vastaa
  248. Tessa sanoo

    28 elokuun, 2018 17:06

    Mun lemppari on ehdottomasti ensimmäinen! Ihana tuo tummanvihreä neule ?

    Vastaa
  249. Emilia sanoo

    28 elokuun, 2018 17:08

    Viimeinen asu!

    Vastaa
  250. Resus sanoo

    28 elokuun, 2018 17:08

    Tummanvihreä neule on suosikkiasu 🙂

    Vastaa
  251. Susanna sanoo

    28 elokuun, 2018 17:10

    Ensimmäinen asu on mun lemppari!

    Vastaa
  252. Lispe sanoo

    28 elokuun, 2018 17:14

    Vaikea päätös, ehkä ekan setin neule yhdistettynä vikan setin farkkuihin! 🙂

    Vastaa
  253. Sonja sanoo

    28 elokuun, 2018 17:14

    Viimeinen asu oli ihanin 🙂

    Vastaa
  254. Annu sanoo

    28 elokuun, 2018 17:17

    Eka asu on ehdottomasti paras!

    Vastaa
  255. Ella-Maria Nurmi sanoo

    28 elokuun, 2018 17:17

    Ehdottomasti 2,mut käytännöllisyydeltä 3 🙂

    Vastaa
  256. Elli sanoo

    28 elokuun, 2018 17:28

    Ehdottomasti toi tummanvihreä neuleasu! ?

    Vastaa
  257. Aino Niemi sanoo

    28 elokuun, 2018 17:29

    leveät lahkeet <3

    Vastaa
  258. elinaaa sanoo

    28 elokuun, 2018 17:30

    Vikan asun ruskea neule ja bootcut farkut varmaan pakko mennä testaamaan! Kun vaan istuis tämmöselle persjalkaselleki

    Vastaa
  259. Jenny sanoo

    28 elokuun, 2018 17:32

    Tummanvihreä neuleasu on ehdoton lemppari näistä! 🙂

    Vastaa
  260. Reetta sanoo

    28 elokuun, 2018 17:33

    Mun ehdoton lemppari on asu nro 3! Pakko käydä hakemassa noi ihanat farkut omaankin kaappiin! <3

    Vastaa
  261. Jenni Korteniemi sanoo

    28 elokuun, 2018 17:36

    Leveät lahkeet iskee!?

    Vastaa
  262. Eevi sanoo

    28 elokuun, 2018 17:38

    Valkoset farkut ton ruskeen sametin näkösen neuleen kanssa olis varmasti toimiva yhistelmä:)

    Vastaa
  263. Hanna sanoo

    28 elokuun, 2018 17:38

    3 asu on lemppari!:)

    Vastaa
  264. Jonna Kovanen sanoo

    28 elokuun, 2018 17:41

    Musta on tullu niin hame- ja mekkofriikki,että 2 asu kolahti – ihana!

    Vastaa
  265. fanny sanoo

    28 elokuun, 2018 17:44

    hame ja neule ehdoton lemppari!!!

    Vastaa
  266. RO sanoo

    28 elokuun, 2018 17:49

    Kolmas on lemppari, mutta kaikki näyttää super kivalta!

    Vastaa
  267. Nina sanoo

    28 elokuun, 2018 17:49

    Kaikki asut ihania mutta erityisesti viimeinen miellytti silmää 🙂

    Vastaa
  268. Anni sanoo

    28 elokuun, 2018 17:55

    Toinen asu on mun lemppari!

    Vastaa
  269. Inkeri sanoo

    28 elokuun, 2018 18:00

    Eka asu ehdottomasti mun lemppari!

    Vastaa
  270. Maija sanoo

    28 elokuun, 2018 18:00

    Asu numero 2!?

    Vastaa
  271. Annika sanoo

    28 elokuun, 2018 18:01

    Viimeinen asu ihan perfect!! 🙂

    Vastaa
  272. Annika sanoo

    28 elokuun, 2018 18:02

    Viimeinen asu ihan perfect! 🙂

    Vastaa
  273. Titta sanoo

    28 elokuun, 2018 18:05

    Eka asu aivan mielettömän upea!

    Vastaa
  274. Henna sanoo

    28 elokuun, 2018 18:08

    Asu numero 1 !!

    Vastaa
  275. Rebekka sanoo

    28 elokuun, 2018 18:08

    Vimppa asu on ehdoton lemppari! Leveet lahkeet ja konjakki nappaa <3

    Vastaa
  276. Mmuksu sanoo

    28 elokuun, 2018 18:09

    Toi tummanvihreä neule kiinnitti huomion heti! Ihana asu koko asu. Joutuu pistään sen tilaukseen joka tapauksessa. 😀

    Vastaa
  277. hanna sanoo

    28 elokuun, 2018 18:12

    merinoneule ja valkoset housut on mun lemppari 🙂

    Vastaa
  278. Hellu sanoo

    28 elokuun, 2018 18:14

    Kaikki asut miellyttää, mutta kakkonen on kuitenkin lempparein!

    Vastaa
  279. Suvi sanoo

    28 elokuun, 2018 18:14

    Ykkösasu miellyttää eniten silmää 🙂 tuota vihreää sävyä pitäisi itsekin kokeilla!

    Vastaa
  280. Julia Ahonen sanoo

    28 elokuun, 2018 18:15

    Suosikkini on asu 2!

    Vastaa
  281. Sari sanoo

    28 elokuun, 2018 18:19

    Ehdottomasti toka on mun suosikki! Itse olenkin jo aiemmin kuolannut tuota hametta. Niin kivan näköinen syksyksi 🙂

    Vastaa
  282. suvi sanoo

    28 elokuun, 2018 18:26

    Tota hametta oon hipelöiny niin monesti joka kerta cubuksessa käydessäni muttei se vielä mukaan oo lähteny, joten ehdottomasti hame+neule on mun lemppari, hyvänä kakkosena on toi leveät lahkeet ja ihanaihana neule!

    Vastaa
  283. Veera Valkeinen sanoo

    28 elokuun, 2018 18:30

    Vihreä svetari ihanin!

    Vastaa
  284. Sanni sanoo

    28 elokuun, 2018 18:30

    Eka asu ihan lemppari! ? niin raikas ja piristävä toi valkonen!

    Vastaa
  285. Ella sanoo

    28 elokuun, 2018 18:32

    Numero 3 <3

    Vastaa
  286. Annastina sanoo

    28 elokuun, 2018 18:33

    Tummanvihreä neule ja konjakin värinen laukku sopii niin täydellisesti yhteen <3 eka asu lemppari vaikka muissakin ihanat syysvärit!

    Vastaa
  287. Iisa sanoo

    28 elokuun, 2018 18:36

    Mun lemppari on kolmas asu. Se on rennon tyylikäs ja ihanan syksysen värinen. Pukisin sen mieluusti itsekin päälle. ?

    Vastaa
  288. Roosa Palokangas sanoo

    28 elokuun, 2018 18:41

    Viimeinen asu on tyylikkäin!

    Vastaa
  289. Rosa sanoo

    28 elokuun, 2018 18:42

    Ykkönen on mun lemppari! Asiallinen mutta tosi rennon näköinen! Käy varmasti moneen tilaisuuteen!

    Vastaa
  290. Rosa sanoo

    28 elokuun, 2018 18:42

    Ykkönen on mun lemppari! Asiallinen mutta tosi rennon näköinen! Käy varmasti moneen tilaisuuteen!!

    Vastaa
  291. Sennu sanoo

    28 elokuun, 2018 18:43

    Ihania asuja kaikki, mutta vihreä neule vei sydämeni ?

    Vastaa
  292. Katja Alhainen sanoo

    28 elokuun, 2018 18:43

    Kolma asu sopisi parhaiten omaan tyyliin! Konjakin värinen villapaita näyttää niin ihanalta <3

    Vastaa
  293. ensku sanoo

    28 elokuun, 2018 18:44

    Ehdottomasti toi missä leveälahkeiset housut ! t. yksi niistä joka vannoi ettei ikinä pue niitä päälleen

    Vastaa
  294. Anniina sanoo

    28 elokuun, 2018 18:48

    Ensimmäinen asu on ihanan raikas! 🙂 Voisin todellakin pitää itse päällä!!

    Vastaa
  295. Sanna sanoo

    28 elokuun, 2018 18:48

    Hame ja neule!

    Vastaa
  296. sini kortelainen sanoo

    28 elokuun, 2018 18:48

    Eka asu mun lemppari! 🙂

    Vastaa
  297. Iiris Riikonen sanoo

    28 elokuun, 2018 18:48

    Kakkonen ehdoton suosikki!! Ihana ripaus vielä kesää mukana.

    Vastaa
  298. Riikka sanoo

    28 elokuun, 2018 18:49

    Oi! Tykkään kaikista, mutta toi toinen eli mekko + neule viehättää erityisesti 🙂

    Vastaa
  299. EMILIA sanoo

    28 elokuun, 2018 18:50

    Toinen asu, tuo hame on ihana! <3

    Vastaa
  300. Sara sanoo

    28 elokuun, 2018 18:52

    Eka asu ehdottomasti! <33

    Vastaa
  301. Marika Honka sanoo

    28 elokuun, 2018 18:53

    Mun ehdoton lemppari on toi eka asu! <3

    Vastaa
  302. Liisi Laitila sanoo

    28 elokuun, 2018 18:53

    Lemppari on 3! Ihana neule.

    Vastaa
  303. Sara sanoo

    28 elokuun, 2018 18:53

    Mille neule+hame asu oli lemppari:)

    Vastaa
  304. Jenna sanoo

    28 elokuun, 2018 18:53

    Lempparein on kolmas asukokonaisuus!

    Vastaa
  305. Saara Kropsu sanoo

    28 elokuun, 2018 18:53

    kolmas asu! 🙂

    Vastaa
  306. Elsa sanoo

    28 elokuun, 2018 18:54

    Ehdottomasti toi eka eli tummanvihreä neule ja raikkaan valkoiset farkut!

    Vastaa
  307. Siiri S sanoo

    28 elokuun, 2018 18:54

    2 asu oli ehottomasti mun lemppari 🙂

    Vastaa
  308. Sonja sanoo

    28 elokuun, 2018 18:54

    Toka asu on mun lemppari!?

    Vastaa
  309. TIIA sanoo

    28 elokuun, 2018 18:55

    Mun lemppari on toi viimeinen asu! <3

    Vastaa
  310. Jenna sanoo

    28 elokuun, 2018 18:55

    Ensimmäinen ehdottomasti! Valkoiset leveälahkeiset farkut on kiva piristys asuun ja farkkutakki kiva lisä 🙂

    Vastaa
  311. Meliina sanoo

    28 elokuun, 2018 18:55

    Tosi vaikea valinta, mutta ykkösasu vei nyt voiton 🙂

    Vastaa
  312. annish sanoo

    28 elokuun, 2018 18:55

    Ensimmäinen asu!

    Vastaa
  313. Wilma sanoo

    28 elokuun, 2018 18:56

    Asu vihreällä neuleella!!

    Vastaa
  314. Anna Toivonen sanoo

    28 elokuun, 2018 18:56

    Ykkös eka asu on ihan mun lemppari!! Ihanat noi valkoset housut! 🙂

    Vastaa
  315. Isa sanoo

    28 elokuun, 2018 18:56

    Eka asu ehdottomasti mun lemppari??

    Vastaa
  316. Heidi sanoo

    28 elokuun, 2018 18:56

    Eka asu ehdoton lemppari!

    Vastaa
  317. jennahyo sanoo

    28 elokuun, 2018 18:57

    viimeinen on mun ehdoton lemppari! toi neuleen vari on tays 10!

    Vastaa
  318. Nelli sanoo

    28 elokuun, 2018 18:57

    Toi vihreä neule on niin ihana, materiaalina merinovilla on musta ihan paras 🙂

    Vastaa
  319. siiri sanoo

    28 elokuun, 2018 18:57

    Liehuhelmainen asu on ehdoton lemppari!

    Vastaa
  320. Erika sanoo

    28 elokuun, 2018 18:58

    Eka asu! ?

    Vastaa
  321. Marieta Kovtoun sanoo

    28 elokuun, 2018 18:59

    Vaikea valinta ku kaikki omalla tavallaan huikeita! Kuitenkin ehkä tuo vikan asun neule pisti silmään heti 🙂 se on siis lemppari!

    Vastaa
  322. Jenni sanoo

    28 elokuun, 2018 19:00

    Viimeinen asu ehdottomasti, missä mustat farkut! Juuri eilen näin kaupungilla jollain naisella samantyylisen asun ja jäi mieleen, että samantyyppistä olisi kiva pukea!

    Vastaa
  323. emmaliina sanoo

    28 elokuun, 2018 19:00

    2 !! loove it

    Vastaa
  324. Henna sanoo

    28 elokuun, 2018 19:00

    Tuo konjakin värinen neule on TÄYDELLINEN. Suosikkiasu siis ehdottomasti tuo vika.

    Vastaa
  325. Tiina Seppälä sanoo

    28 elokuun, 2018 19:00

    Toisen kuvan hametta olen ehtinyt jo käydä tehtailemassa, eli sellainen kelpaisi mieluusti!:)

    Vastaa
  326. leipäjuusto sanoo

    28 elokuun, 2018 19:01

    Suosikkini on ensimmäinen asu, eli tummanvihreä neule ja valkoiset farkut. Olen alkanut pikkuhiljaa pääsemään yli pillifarkkurakkaudestani ja tutustumaan muihinkin lahjemalleihin. Bootcut ei oikein sovi vartalolleni, mutta nuo valkoiset farkut näyttävät kivoilta 🙂

    Vastaa
  327. Julia sanoo

    28 elokuun, 2018 19:01

    ehdottomasti martha-merinoneule, high waist straight farkut ja oversized denim jacket olisi kokonaisuutena sellainen mit itsekkin kayttaisin:)

    Vastaa
  328. Iina sanoo

    28 elokuun, 2018 19:02

    Ehdottomasti viimeinen asu näyttää erityisen kivalta! Ennustan itsekin, että leveät lahkeet on tän syksyn juttu!

    Vastaa
  329. Maria sanoo

    28 elokuun, 2018 19:02

    Kolmas asu on ehdottomasti mun lemppari!

    Vastaa
  330. Jenna sanoo

    28 elokuun, 2018 19:04

    Toinen asu eli valkoinen Mille-neule ja oranssi Flounce-hame. Hameessa aivan ihana oranssin sävy ja plussana vielä söpö pilkkukuosi, pakko saada!! Kaikkien asujen neuleet myös supernättejä.

    Vastaa
  331. Laura sanoo

    28 elokuun, 2018 19:05

    Ihastuin tuohon tummanvihreään neuleeseen, joten valitsen ykkösen!

    Vastaa
  332. sanni sanoo

    28 elokuun, 2018 19:06

    Toi vikan asun neule on ihan täydellinen! Lempi asuks noista valikoituu kuitenkin toi eka vihreällä neuleella. Oon ihan rakastunu vihreään ja oon lisänny sitä pikkuhiljaa myös sisustukseen. (haaveilen vihreestä seinästäkin) Voi että, en malta oottaa syksyn väriloistoa!

    Vastaa
  333. wuuuh sanoo

    28 elokuun, 2018 19:06

    Asu numero 1! Voisin laittaa heti päälleni 🙂

    Vastaa
  334. Suvi Juopperl sanoo

    28 elokuun, 2018 19:07

    Kaikki on ihania mutta ykkönen omaan tyyliin eniten sopiva 🙂

    Vastaa
  335. Miraatt sanoo

    28 elokuun, 2018 19:07

    Toka asu ehdoton lemppari!

    Vastaa
  336. Ilona sanoo

    28 elokuun, 2018 19:07

    3. asu on ehdottomasti paras! Nuo farkut ovat niin ihanat!

    Vastaa
  337. Sini sanoo

    28 elokuun, 2018 19:08

    Neule + hame! <3

    Vastaa
  338. Marie sanoo

    28 elokuun, 2018 19:08

    Toi ensimmäinen asu oli kaikista kivoin, en jotenki edelleenkään syty leveille lahkeille ja varmaan just siksi, koska mulla se katkasee pituutta 😀 oon 180cm ja näytän heti paljon lyhyemmältä, kun isken ne jalkaani. Suosin myös pelkkiä puhtaita materiaaleja, ja niitä taitaa löytyä vain tosta ekasta asusta – siksi se 🙂

    Vastaa
  339. Salla sanoo

    28 elokuun, 2018 19:08

    Tykkään ekasta eniten!

    Vastaa
  340. Jasmin sanoo

    28 elokuun, 2018 19:09

    Eka kokonaisuus on upein, vaikka kolmannen asun neule on kyllä myös aivan ihana!

    Vastaa
  341. Emilia Hoisko sanoo

    28 elokuun, 2018 19:09

    Ihania kaikki??! Tuo valkoinen neule ja oranssi mekko on kuitenki lemppari yhdistelmä

    Vastaa
  342. Heidi sanoo

    28 elokuun, 2018 19:10

    Noista kauneista asuista on todella vaikea valita mutta ensimmäinen ehkä vie voiton!

    Vastaa
  343. Rose sanoo

    28 elokuun, 2018 19:11

    Toinen asu on ihana! 🙂

    Vastaa
  344. Veera sanoo

    28 elokuun, 2018 19:11

    Oma lemppari on ehdottomasti kolmas!

    Vastaa
  345. Nilla Keränen sanoo

    28 elokuun, 2018 19:12

    Valkoinen neule yhdistettynä pallohameeseen on mun lemppari!

    Vastaa
  346. Nina sanoo

    28 elokuun, 2018 19:12

    Mun lemppari ehdottomasti ensimmäinen!

    Vastaa
  347. Anna sanoo

    28 elokuun, 2018 19:13

    Ensimmäinen asu tummanvihreällä neuleella on ihanin! 🙂

    Vastaa
  348. Titta sanoo

    28 elokuun, 2018 19:14

    Toi vika asu ehdottomasti! Ihanan syksyinen fiilis <3 olen ehdottomasti syksynlapsi.

    Vastaa
  349. Roosa sanoo

    28 elokuun, 2018 19:14

    Kaikki ihania, mutta liehuhame neuleen kanssa lemppari!

    Vastaa
  350. Anniina sanoo

    28 elokuun, 2018 19:15

    Eka asu kivoin! Tuo neule on pakko hankkia:)

    Vastaa
  351. Maiju sanoo

    28 elokuun, 2018 19:16

    Ehdottomasti keskimmäinen asu!

    Vastaa
  352. Iris sanoo

    28 elokuun, 2018 19:17

    Kolmosasun vaatteet vetää eniten puoleensa, vaikka 2 näyttääkin sun päällä sairaan upeelta!<3

    Vastaa
  353. emmmmi sanoo

    28 elokuun, 2018 19:17

    Tummanvihreä neule ja valkoiset farkut näyttää ihan mielettömän hyvältä yhdistelmältä!

    Vastaa
  354. Heli Ukkonen sanoo

    28 elokuun, 2018 19:18

    2 asu

    Vastaa
  355. Sanni sanoo

    28 elokuun, 2018 19:18

    Aivan ehdottomasti asu nro 2! Oon kattellutkin tota hametta jo jonkin aikaa…

    Vastaa
  356. Katju sanoo

    28 elokuun, 2018 19:19

    Viimeinen asuista oli ehdoton suosikkini eli konjakin värinen neule ja liehulahkeet! 🙂

    Vastaa
  357. Veera Koskinen sanoo

    28 elokuun, 2018 19:19

    Asu nro 2 oli mun suosikki! 🙂

    Vastaa
  358. Jenni laurila sanoo

    28 elokuun, 2018 19:20

    Vihree neule!

    Vastaa
  359. Neea Nieminen sanoo

    28 elokuun, 2018 19:20

    Mun lemppri on viimeinen eli konjakinvärinen neule ?

    Vastaa
  360. jenni sanoo

    28 elokuun, 2018 19:20

    hame ja neule nayttaa mahtavalta!

    Vastaa
  361. Hannaaa sanoo

    28 elokuun, 2018 19:21

    Kolmas <3

    Vastaa
  362. kiiia sanoo

    28 elokuun, 2018 19:21

    1 !!

    Vastaa
  363. Pieta sanoo

    28 elokuun, 2018 19:22

    Eka asu! Vihree on best

    Vastaa
  364. julia strandberg sanoo

    28 elokuun, 2018 19:22

    mun lemppari noista asuista on tuo tummanvihrea neule ja valkoiset housut! 🙂 kaikki asut toki oli kivoja ja ihanan syksyisia <3 ps. kiitos kauniista ja inspiroivista kuvista! 🙂

    Vastaa
  365. Olivia Vekka sanoo

    28 elokuun, 2018 19:22

    valkoinen Mille-neule ja oranssi Flounce-hame! Aivan super ihana yhdistelmä!

    Vastaa
  366. Miisa sanoo

    28 elokuun, 2018 19:22

    Ensimmäinen asu on ehdoton lemppari!

    Vastaa
  367. Jatta sanoo

    28 elokuun, 2018 19:22

    Eka asu on mun lemppari!

    Vastaa
  368. Nimetön sanoo

    28 elokuun, 2018 19:22

    Ensimmäinen asu on paras ??

    Vastaa
  369. MH sanoo

    28 elokuun, 2018 19:23

    Toi vika asu jäi nyt mieleen vahvasti eli se! ?

    Vastaa
  370. emma sanoo

    28 elokuun, 2018 19:24

    numero 3!!

    Vastaa
  371. Lilli sanoo

    28 elokuun, 2018 19:24

    Mun lemppari on viimeinen asu, jotain tuon väristä neuletta etsinytkin tulevaan syksyyn! Kaikki näyttää kyllä hyvältä?

    Vastaa
  372. Anniina sanoo

    28 elokuun, 2018 19:24

    Ehdottomasti 1. asu!! Valkoiset farkut on yllättävän toimivat syysasussa 🙂

    Vastaa
  373. Eerika L sanoo

    28 elokuun, 2018 19:25

    Mun lemppari on ehdottomasti tuo vika asu!

    Vastaa
  374. Jenni sanoo

    28 elokuun, 2018 19:26

    Eka asu on tosi kiva, ihanan raikas mutta silti kuitenkin kivan syksyinen tumman neuleen takia!

    Vastaa
  375. evelina sanoo

    28 elokuun, 2018 19:26

    Toi numero 2 ehdottomasti lemppari!

    Vastaa
  376. laura sanoo

    28 elokuun, 2018 19:27

    2.asun neule ja 3.asun farkut – perfection!

    Vastaa
  377. Veera sanoo

    28 elokuun, 2018 19:27

    Asu nro 2 ehdottomasti lemppari. Niin ihanaa pukeutua jo lämpimiin paitoihin, mutta silti viilettää paljain säärin

    Vastaa
  378. Iiris sanoo

    28 elokuun, 2018 19:28

    Viimeinen asu!?

    Vastaa
  379. Tansku sanoo

    28 elokuun, 2018 19:28

    Ensimmäinen asu on ihanan raikas. Vihreä neule on ?. Myös kolmas asu on upea, varsinkin kuvattavan päällä. ?

    Vastaa
  380. Emmi sanoo

    28 elokuun, 2018 19:29

    Ensimmäinen asu! Tumma neule ja valkoiset farkut

    Vastaa
  381. V sanoo

    28 elokuun, 2018 19:29

    Neule ja hame oli ihana combo! <3 Kaikki tosi nättejä ja toimivia asuja. 🙂

    Vastaa
  382. Mikaela sanoo

    28 elokuun, 2018 19:29

    Kolmas on parhain ehdottomasti! ?

    Vastaa
  383. tilds sanoo

    28 elokuun, 2018 19:29

    ehdottomasti toi toka, pilkkuhame ja kaikki! näyttää koko asu siltä et se vois löytyä mun vaatekaapista kans..

    Vastaa
  384. Sofia sanoo

    28 elokuun, 2018 19:30

    Mun lemppariks nousi 2 asu 🙂

    Vastaa
  385. Veera K sanoo

    28 elokuun, 2018 19:30

    Ehdottomasti numero 2 on lemppari! Oon niin tykästyny hame neule yhdistelmään ?

    Vastaa
  386. Maarit sanoo

    28 elokuun, 2018 19:31

    Ekaan asuun ihastuin eniten 🙂

    Vastaa
  387. Emilia Pakarinen sanoo

    28 elokuun, 2018 19:31

    Toi kolmos asu on ehdoton suosikki! Oon fiilannu tänäsyksynä eri ruskean sävyjä ja toi farkkutakki sopii tohon niin hyvin!

    Vastaa
  388. Yasmin sanoo

    28 elokuun, 2018 19:31

    Asu 2, on ihan paras nyt näillä villeillä ilmoilla! Ihana oversize neule ja hamonen, täykky! (:

    Vastaa
  389. Ansku K sanoo

    28 elokuun, 2018 19:31

    Voisin kaikki asut pukea päälleni, mutta eka asu vie voiton tällä kertaa!

    Vastaa
  390. Jasmin sanoo

    28 elokuun, 2018 19:32

    Leveä lahkeiset housut 🙂

    Vastaa
  391. Emilia Alanne sanoo

    28 elokuun, 2018 19:32

    Eka asu on lemppari ??

    Vastaa
  392. Marjaana sanoo

    28 elokuun, 2018 19:33

    Viimeinen on asu on täydellinen!

    Vastaa
  393. Noora Lehtinen sanoo

    28 elokuun, 2018 19:33

    Numero 3 on lemppari, tuo neule on aivan täydellisen sävyinen!

    Vastaa
  394. Noora sanoo

    28 elokuun, 2018 19:33

    Moikka Annika!

    Ihania asuja, jälleen kerran! Näistä mun lemppariksi nousee kuitenkin asu nro 1. Siinä on jotain vehreyttä vielä kesästä, mutta silti ihanan syksyinen kokonaisuus 🙂 Vitsit, olis niin kiva omata noin hyvä tyylitaju kun sulla! Ihanaa syksyä sulle!

    Vastaa
  395. Maria sanoo

    28 elokuun, 2018 19:33

    Asu tummanvihreällä neuleella oli mun makuun, tyylikäs ja samaan aikaan mukava päällä??

    Vastaa
  396. sara sanoo

    28 elokuun, 2018 19:34

    eka asu no doubt

    Vastaa
  397. Katariina sanoo

    28 elokuun, 2018 19:34

    Eka asukokonaisuus ehdottomasti! Sopis niin hyvin omaankin tyyliin!

    Vastaa
  398. Anna Lukacs sanoo

    28 elokuun, 2018 19:35

    Mille-neule, on ihana!
    Toinen asukokonaisuus kokonaisuudessaan ehkä suosikki.

    Vastaa
  399. Noora sanoo

    28 elokuun, 2018 19:36

    Ehdottomasti vihree neule 🙂 !

    Vastaa
  400. Noora V sanoo

    28 elokuun, 2018 19:36

    Ensimmäinen asu oli ihanin! Toisaalta tuo 3. asun neule on pakko saada!

    Vastaa
  401. Petra Turkulainen sanoo

    28 elokuun, 2018 19:36

    Ensimmäinen asu on eniten mun tyylinen! 🙂

    Vastaa
  402. Iida sanoo

    28 elokuun, 2018 19:37

    Valkoinen neule ja hame oli ehdottomasti mun lemppari yhdistelmä! 🙂

    Vastaa
  403. Henna sanoo

    28 elokuun, 2018 19:37

    Kakkosasu on aivan älyttömän upea! Pukisin ehottomasti päälleni kauniina syyspäivänä.

    Vastaa
  404. Jenna sanoo

    28 elokuun, 2018 19:37

    Tummanvihreä neule eli 1. !

    Vastaa
  405. Saana K sanoo

    28 elokuun, 2018 19:37

    Viimeinen asu?

    Vastaa
  406. iida sanoo

    28 elokuun, 2018 19:37

    Tummanvihreä neule on lemppari!

    Vastaa
  407. Laura Teräväinen sanoo

    28 elokuun, 2018 19:38

    Toi ensimmäinen vihreellä neuleella on ihana!!

    Vastaa
  408. stina sanoo

    28 elokuun, 2018 19:38

    2 asu!

    Vastaa
  409. Sara Virtanen sanoo

    28 elokuun, 2018 19:39

    Mun lemppari ehdottomasti toi ensimmäinen asu!! Sairaan ihanat noi valkoset farkut.

    Vastaa
  410. Ella sanoo

    28 elokuun, 2018 19:40

    Eka asu on mun ehdoton lemppari, vaikka kaikki noista onkin omaan makuun! Ehkä eka vei voiton valkoisten farkkujen takia, sillä oon haaveillu jo kauan sellasten päätyvän omaanki vaatekaappiin, ( jostain syystä ne joka kerralla jää kaupan hyllylle odottelemaan) . Tosi kiva postaus!

    Vastaa
  411. Sara Virtanen sanoo

    28 elokuun, 2018 19:41

    Ensimmäinen asu on kyllä mun lemppari!! Niin kivat noi valkoset farkutkin.

    Vastaa
  412. Sara sanoo

    28 elokuun, 2018 19:42

    Eka asu on lemppari! 🙂

    Vastaa
  413. Maria sanoo

    28 elokuun, 2018 19:42

    Ehdottomasti eka asu!!

    Vastaa
  414. Julia S sanoo

    28 elokuun, 2018 19:43

    2 on kyllä lemppari!

    Vastaa
  415. Linda sanoo

    28 elokuun, 2018 19:43

    Ihania kaikkia, mutta ensimmäinen asu on ehdottomasti paras!! 🙂

    Vastaa
  416. Linda sanoo

    28 elokuun, 2018 19:43

    Ihania kaikkia, mutta ensimmäinen asu on ehdottomasti paras!! 🙂

    Vastaa
  417. Minna sanoo

    28 elokuun, 2018 19:43

    Ensimmäinen asu on mun lemppari. <3

    Vastaa
  418. Elisa sanoo

    28 elokuun, 2018 19:44

    Eka asu vihreellä neuleella on mun lemppari 🙂

    Vastaa
  419. Alexandra sanoo

    28 elokuun, 2018 19:45

    Tummanvihreä neule-asu on mun makuun 🙂

    Vastaa
  420. Jenna sanoo

    28 elokuun, 2018 19:45

    Ehdottomasti hame+villapaita yhdistelmä on mun lemppari < 3

    Vastaa
  421. Senni sanoo

    28 elokuun, 2018 19:45

    Ehdottomasti asu tummanvihreällä neuleella. Syksyn sävyt, erityisesti tummanvihreä ja viinipunainen, ovat ehdottomia suosikkeja!

    Vastaa
  422. Heidi sanoo

    28 elokuun, 2018 19:45

    Eka asu oli kyllä eniten mun mieleen! Miellän yleensä valkoiset farkut juurikin kesään, mutta tummempiin sävyihin yhdistettynä näytti kyllä ihanan raikkaalta syksynäkin! 🙂

    Vastaa
  423. TH sanoo

    28 elokuun, 2018 19:45

    2 ehdottomasti!

    Vastaa
  424. Tiina sanoo

    28 elokuun, 2018 19:45

    Tummanvihreä neuleasu on ehdottomasti mun lemppari ?

    Vastaa
  425. Janika sanoo

    28 elokuun, 2018 19:46

    2 on ihana!! ?

    Vastaa
  426. Anniina sanoo

    28 elokuun, 2018 19:47

    Toka asu on ehdoton lemppari 🙂

    Vastaa
  427. Ninni Karppinen sanoo

    28 elokuun, 2018 19:48

    Numero 2 ehdoton lemppari! Niin mukava ja sievä yhtä aikaa.

    Vastaa
  428. Katja sanoo

    28 elokuun, 2018 19:49

    Viimenen asu ehdottomasti sellainen minkä pukisin päälle 🙂

    Vastaa
  429. Jenna sanoo

    28 elokuun, 2018 19:51

    Vihreä neule ja valkoset farkut sytytti mut!

    Vastaa
  430. Jenni sanoo

    28 elokuun, 2018 19:52

    vitsi näytät kyllä aina niin upeelta! vaikea valita suosikkia näistä mutta vastataan asu 2 🙂

    Vastaa
  431. Taru Varjo sanoo

    28 elokuun, 2018 19:53

    Ehdottomasti asu numero 3! Noi bootcut-farkut on just se, mitä mun vaatekaappini kaipaa!

    Vastaa
  432. Elisa sanoo

    28 elokuun, 2018 19:53

    Vihreä neuleasu oli ihana!

    Vastaa
  433. Enni sanoo

    28 elokuun, 2018 19:53

    Eka neuleasu ihan lemppari!!

    Vastaa
  434. Kati Aalto sanoo

    28 elokuun, 2018 19:54

    1 on mun lemppari!

    Vastaa
  435. maijis_ sanoo

    28 elokuun, 2018 19:55

    Valkoinen neule ja hame on mun suosikki asu 🙂

    Vastaa
  436. Nina sanoo

    28 elokuun, 2018 19:56

    Tummanvihree neule 🙂 !

    Vastaa
  437. Katja sanoo

    28 elokuun, 2018 19:56

    Lempparein valkoinen neule ja oranssi hame! ??

    Vastaa
  438. Juulia sanoo

    28 elokuun, 2018 19:56

    Ehdottomasti toka asu liehuhelmalla ja oversize villiksellä!

    Vastaa
  439. Karoliina sanoo

    28 elokuun, 2018 19:57

    Toka asu aivan ihana!

    Vastaa
  440. Aino sanoo

    28 elokuun, 2018 19:58

    Kakkonen on mun lemppari!

    Vastaa
  441. Inga sanoo

    28 elokuun, 2018 19:59

    Tuo toka asu on kyllä ihana!! 🙂

    Vastaa
  442. Ronja Hanninen sanoo

    28 elokuun, 2018 20:00

    oma lemppari oli tuo eka asu 🙂

    Vastaa
  443. Noora sanoo

    28 elokuun, 2018 20:01

    Asu numero 2! Tuo hame on iha mielettömän värinen – juuri täydellinen myöskin malliltaan tähän vuodenaikaan! Love, love, love!

    Vastaa
  444. suvi lindholm sanoo

    28 elokuun, 2018 20:01

    viimeinen asu oli paras!

    Vastaa
  445. Roosa sanoo

    28 elokuun, 2018 20:02

    Sinun paallasi oikein hehkuu erityisesti tuo viimeinen asu, mutta itsellani voisin nahda tuon viimeisimman!:)

    Vastaa
  446. Janika sanoo

    28 elokuun, 2018 20:02

    Viimeinen ehdottomasti! Toi neule on aivan ihana ja bootcut-farkut must!!

    Vastaa
  447. Inga sanoo

    28 elokuun, 2018 20:03

    Siis toi metsänvihreä neule on sairaan upea!! Se on kyllä ehdoton lemppari!?

    Vastaa
  448. Anne sanoo

    28 elokuun, 2018 20:04

    2 asu on mun lemppari 🙂

    Vastaa
  449. Lotta K sanoo

    28 elokuun, 2018 20:06

    Konjakin varinen neule on ihana!

    Vastaa
  450. Jasmine sanoo

    28 elokuun, 2018 20:06

    Kaikki oli ihania, mutta eka oli mun ehdoton suosikki!!

    Vastaa
  451. mariina sanoo

    28 elokuun, 2018 20:07

    Ehdottomasti viimeinen asu. 🙂

    Vastaa
  452. Aino sanoo

    28 elokuun, 2018 20:08

    Eka asu oli ehdoton lemppari ?

    Vastaa
  453. Jenna sanoo

    28 elokuun, 2018 20:09

    Neule hame yhdistelmä!

    Vastaa
  454. Susanna sanoo

    28 elokuun, 2018 20:09

    Vaikea valinta, mutta asu 2 vie voiton! Kaikki kyl ihania.

    Vastaa
  455. Bella A sanoo

    28 elokuun, 2018 20:11

    Asu numero 2 on aivan ihana! Tykkään kyllä kaikista, samantyylisiä vaatekappaleita löytyy omastakin kaapista. Cubuksen mallistot on aina täynnä ajattomia vaatteita. Tykkään! <3

    Vastaa
  456. Noora sanoo

    28 elokuun, 2018 20:12

    eka on eniten omaa tyylii 🙂

    Vastaa
  457. Pinja Salonen sanoo

    28 elokuun, 2018 20:12

    Valkoset farkut ja metsänvihreä neule!!

    Vastaa
  458. Rosa Romberg sanoo

    28 elokuun, 2018 20:13

    toka asu! ihana pallohame ?

    Vastaa
  459. Katariina sanoo

    28 elokuun, 2018 20:13

    Kaikki on kivoja! Mutta jos on pakko valita, niin valitsen tummanvihreän neuleen + valkoiset farkut 🙂

    Vastaa
  460. Jessica sanoo

    28 elokuun, 2018 20:13

    Ehdottomasti tummanvihreä neule asu on raikkain!! ??

    Vastaa
  461. Emilia sanoo

    28 elokuun, 2018 20:14

    Viimeinen asu on lempparini 🙂

    Vastaa
  462. Erna sanoo

    28 elokuun, 2018 20:15

    Ensimmäinen asu ehdottomasti! <3

    Vastaa
  463. Anna sanoo

    28 elokuun, 2018 20:15

    Eka on mun lemppari!

    Vastaa
  464. Iida sanoo

    28 elokuun, 2018 20:16

    Numero kakkonen on mun lemppari! Kivoja kyllä kaikki 🙂

    Vastaa
  465. Matleena sanoo

    28 elokuun, 2018 20:16

    Aivan lemppari tuo tummanvihreä neule ja koko se asu!??

    Vastaa
  466. kielo sanoo

    28 elokuun, 2018 20:17

    Lemppari oli ehdottomasti viimenen asu, niin mun näkönen!! ?

    Vastaa
  467. Tiia sanoo

    28 elokuun, 2018 20:17

    Ihania asuja! Eniten tykkasin kuitenkin viimeisesta, ehkapa juuri leveiden lahkeiden takia – kivaa vaihtelua pilleihin ja suoralahkeisiin housuihin 🙂

    Vastaa
  468. Katriina sanoo

    28 elokuun, 2018 20:18

    Viimeinen asu noilla ihanilla leveälahkeisilla farkuilla on lemppari!

    Vastaa
  469. Aada sanoo

    28 elokuun, 2018 20:19

    Viimenen asu! Aivan ihana toi paita. <3

    Vastaa
  470. Adele sanoo

    28 elokuun, 2018 20:20

    Eka asu!!

    Vastaa
  471. Miia sanoo

    28 elokuun, 2018 20:23

    Asu 3 on aivan ihana! Ehdottomasti se

    Vastaa
  472. Jenni Heikkinen ¨¨¨¨¨ sanoo

    28 elokuun, 2018 20:24

    Vika asu on mun lemppari!

    Vastaa
  473. Helmi sanoo

    28 elokuun, 2018 20:25

    Hame ja villapaita on ihanat yhdessä ?

    Vastaa
  474. S sanoo

    28 elokuun, 2018 20:26

    Viimeinen asu ehdottomasti! Pakko saada:)

    Vastaa
  475. Elina Jaakonsaari sanoo

    28 elokuun, 2018 20:26

    Asu tummanvihreällä neuleella on ihana!

    Vastaa
  476. Anna R sanoo

    28 elokuun, 2018 20:28

    Ehdottomasti konjakinvärinen Mille-neule ja bootcut-farkut, vau!

    Vastaa
  477. xod sanoo

    28 elokuun, 2018 20:30

    Eka on lemppari 🙂

    Vastaa
  478. marianna sanoo

    28 elokuun, 2018 20:31

    pallohelmainen hame ja vaalea neule! 🙂

    Vastaa
  479. Nelli Arjanmaa sanoo

    28 elokuun, 2018 20:31

    Eka asu, jos on pakko pättää vain yks! 😀

    Vastaa
  480. Elina M sanoo

    28 elokuun, 2018 20:31

    Noi leveät lahkeet on kyllä niin mun mieleen! Plus tuo syksyn värinen neule..!!

    Vastaa
  481. Miia sanoo

    28 elokuun, 2018 20:32

    Eka asu!

    Vastaa
  482. Maria sanoo

    28 elokuun, 2018 20:32

    Kaikki on tosi kivoja, mutta eka on ehkä kuitenkin mun lemppari!

    Vastaa
  483. Janina sanoo

    28 elokuun, 2018 20:32

    Ensimmäinen asu!

    Vastaa
  484. Isa sanoo

    28 elokuun, 2018 20:32

    Eka asu! 🙂

    Vastaa
  485. Veera Hämäläinen sanoo

    28 elokuun, 2018 20:35

    Viimeinen asu on kyllä lemppari!??

    Vastaa
  486. Noora sanoo

    28 elokuun, 2018 20:35

    Eka asu?

    Vastaa
  487. Evita sanoo

    28 elokuun, 2018 20:35

    Vihreä neule!

    Vastaa
  488. Rosa sanoo

    28 elokuun, 2018 20:39

    Eka asukokonaisuus oli ehdoton lemppari!

    Vastaa
  489. Kaisa A sanoo

    28 elokuun, 2018 20:40

    Kolmas asu on mun lemppari, vaikka ensimmäisen asun neulettakin tekisi mieli lähteä kaupasta metsästämään! Olen jo pari vuotta ihastellut bootcut-mallisia mustia housuja, joten ehkä tänä syksynä rohkaistuisin hankkimaan sellaiset vaatekaappiini…

    Vastaa
  490. Milja Ali-Vehmas sanoo

    28 elokuun, 2018 20:40

    Ensimmäinen asu oli suosikkini !

    Vastaa
  491. ida sanoo

    28 elokuun, 2018 20:43

    Viimeinen asu 🙂

    Vastaa
  492. Nimetön sanoo

    28 elokuun, 2018 20:47

    eka asu:)

    Vastaa
  493. Ridge sanoo

    28 elokuun, 2018 20:48

    Kyllä kolmas asu oli ihanin! Vähän erilaisempi vau 🙂

    Vastaa
  494. Nimetön sanoo

    28 elokuun, 2018 20:48

    Numero 2! ?

    Vastaa
  495. Henna sanoo

    28 elokuun, 2018 20:48

    Vika asu on mun lemppari, etenkin toi neule!!

    Vastaa
  496. Nimetön sanoo

    28 elokuun, 2018 20:48

    Numero 2! ?

    Vastaa
  497. Laura sanoo

    28 elokuun, 2018 20:48

    eka asu 🙂

    Vastaa
  498. Pauliina sanoo

    28 elokuun, 2018 20:49

    Toi eka asu on niin mun lemppari! Just täydellinen vihreä sävy, jollaista oon etsinyt itseasiassa nyt jo pari vuotta. Muistatko onko neuleessa minkä verran merino-villaa?

    Vastaa
  499. Helka sanoo

    28 elokuun, 2018 20:49

    Asu leveälahkeisilla farkuilla!

    Vastaa
  500. Katriina T sanoo

    28 elokuun, 2018 20:50

    Vaihtoehto nro 2, ehdottomasti! Oon jo myymälässä käynyt hypistelemässä tuota merinovillaista neuletta, joka on niin täydellinen ?

    Vastaa
  501. Jenna sanoo

    28 elokuun, 2018 20:50

    Eka asu ehdottomasti!

    Vastaa
  502. Kaisla sanoo

    28 elokuun, 2018 20:51

    Ehdottomasti ykkönen! (:

    Vastaa
  503. Viola Takkinen sanoo

    28 elokuun, 2018 20:52

    Vikan asun vois pukea kyllä kokonaisuudessaan itekin päälle mielellään!

    Vastaa
  504. Reetta sanoo

    28 elokuun, 2018 20:55

    Valkoiset farkut ja neule! <3 aivan ihana, olen niin innoissani syksystä!

    Vastaa
  505. Sini sanoo

    28 elokuun, 2018 20:56

    Toinen asu on lemppari!

    Vastaa
  506. Veera sanoo

    28 elokuun, 2018 20:57

    Pidän eniten tuosta vihreä-valkoisesta asusta!

    Vastaa
  507. Sonja L sanoo

    28 elokuun, 2018 20:57

    Ehdottomasti eka! Pakko varmaan mennä hakemaan toi farkkutakki, just tuollaista on tullut syksyn varalle etsittyä!

    Vastaa
  508. Siiri sanoo

    28 elokuun, 2018 20:58

    kaikki oli super tyylikkäitä, mutta ykkönen taisi viedä mulla voiton <3 ihana postaus jälleen kerran x

    Vastaa
  509. Jonna sanoo

    28 elokuun, 2018 20:58

    Eka kokonaisuus on lemppari! Pakko mennä sovittelemaan tuota neuletta!!

    Vastaa
  510. Heidi sanoo

    28 elokuun, 2018 20:59

    Tummanvihreä neuleasu on kiva!

    Vastaa
  511. Heltsu sanoo

    28 elokuun, 2018 20:59

    Kaikista asuista löyty jotain kivaa, oli vaikea valita lempparia! Ehkä kuitenkin kolmosen neule vei voiton..

    Vastaa
  512. K sanoo

    28 elokuun, 2018 20:59

    Vaikea valinta, mutta kyllä mä varmaan sanoisin, että eka on mun lemppari 🙂

    Vastaa
  513. Marjut sanoo

    28 elokuun, 2018 20:59

    2 on best!

    Vastaa
  514. Elna sanoo

    28 elokuun, 2018 21:00

    Lemppari kyllä on toi neule ja hame, niin kiva yhdistelmä?

    Vastaa
  515. Martta Leppänen sanoo

    28 elokuun, 2018 21:00

    Vika asu todella itseni näköinen ! Ihana!

    Vastaa
  516. Anni Tuominen sanoo

    28 elokuun, 2018 21:01

    Ehottomasti toi eka !!

    Vastaa
  517. Petra Mustonen sanoo

    28 elokuun, 2018 21:03

    Kaikki kauniita, mutta vika on mun lemppari?

    Vastaa
  518. Milia Mutka sanoo

    28 elokuun, 2018 21:03

    Eka asu vihreällä neuleella miellytti silmää kyllä eniten! 😉

    Vastaa
  519. Noora sanoo

    28 elokuun, 2018 21:05

    Kaikki on kivoja mut kakkosasu on lemppari!

    Vastaa
  520. Eveliina Tammi sanoo

    28 elokuun, 2018 21:07

    Vaikea valita, mutta kyllä ykkönen on kaikista ihanin!

    Vastaa
  521. J sanoo

    28 elokuun, 2018 21:07

    Toka asu on ehdoton lemppari!

    Vastaa
  522. jasmin sanoo

    28 elokuun, 2018 21:07

    ensimmainen asu oli kivoin!

    Vastaa
  523. Julia sanoo

    28 elokuun, 2018 21:07

    ensimmäinen asukokonaisuus 🙂

    Vastaa
  524. Titta sanoo

    28 elokuun, 2018 21:08

    Viimeinen asu lemppari, ihana!

    Vastaa
  525. Eveliina Juvonen sanoo

    28 elokuun, 2018 21:08

    Martha-merinoneule, valkoset farkut ja farkkutakki ihan lemppari plus laukku??

    Vastaa
    • Eveliina Juvonen sanoo

      28 elokuun, 2018 21:10

      <3

      Vastaa
  526. Vilma Koskelo sanoo

    28 elokuun, 2018 21:09

    1 ja 2 ihan selkeitä lemppareita. Vaikee valita vaan yksi?

    Vastaa
  527. Ursula sanoo

    28 elokuun, 2018 21:09

    Toka asu on ihanin! <3

    Vastaa
  528. Laura sanoo

    28 elokuun, 2018 21:11

    Vihreä neule ja valkoiset farkut combo! ?

    Vastaa
  529. Marianna sanoo

    28 elokuun, 2018 21:12

    Ehdottomasti numero 1 !!

    Vastaa
  530. Enni sanoo

    28 elokuun, 2018 21:12

    Vaikea valinta 1 ja 3 asun välillä, silti kallistun kolmoseen! En oo ennen lämmennyt noille leveälahkeisille housuille, mutta tuo kokonaisuus näyttää oikein freesiltä 🙂

    Vastaa
  531. Emilia sanoo

    28 elokuun, 2018 21:12

    Diggaan tokan asun yhdistelmästä eniten ! (:

    Vastaa
  532. Sanna sanoo

    28 elokuun, 2018 21:14

    En osaisi valita lempparia, nimittäin voisin ehdottomasti pukea 1. ja 2. kokonaisuuden !

    Vastaa
  533. Emma Raukola sanoo

    28 elokuun, 2018 21:18

    Toi U-P-E-A konu neule, farkkurotsi ja ihanan kaameat leveälahkeiset! ?? Mä niin salaa taas sytyn noille leveälahkeisille, vaikka vaikeeta sitä on itsekään uskoa!.. ?

    Vastaa
  534. Elli Tervo sanoo

    28 elokuun, 2018 21:19

    Ehdottomasti asu numero 1! Mulla on ollut metsänvihreän kanssa samat ajatukset, miksi en ole omistanut tämän värisiä vaatteita aiemmin? Nyt kaapissa on yksi metsänvihreä mekko, ja osottelenkin jo sen yhdistämistä sukkahousuihin ja nilkkureihin. Sulla toimii myös tosi hyvin noiden valkoisten farkkujen kanssa! ?

    Vastaa
  535. Minna haapala sanoo

    28 elokuun, 2018 21:22

    Asu numero 3 ! ?

    Vastaa
  536. Riina sanoo

    28 elokuun, 2018 21:23

    Ensimmäinen asu on mun ehdoton lemppari, sillä värivalinnat tekevät siitä ihanan syksyisen, mutta silti kokonaisuus on raikas, rento ja tyylikäs!

    Vastaa
  537. Milla sanoo

    28 elokuun, 2018 21:23

    Valkoiset farkut oli mun lemppari, toisena konjakinvärinen neule ??

    Vastaa
  538. Selina sanoo

    28 elokuun, 2018 21:25

    Viimeinen asu on ihana??

    Vastaa
  539. Marika D. sanoo

    28 elokuun, 2018 21:26

    Ehdottomasti eka asu! 🙂

    Vastaa
  540. ida sanoo

    28 elokuun, 2018 21:26

    voisin pukee minkä vaan asun päälleni, mut lemppari on eka!! 🙂

    Vastaa
  541. Pinja sanoo

    28 elokuun, 2018 21:26

    Viimeinen asu on mun lemppari:)

    Vastaa
  542. Josefiina sanoo

    28 elokuun, 2018 21:28

    toka asu!

    Vastaa
  543. Minna sanoo

    28 elokuun, 2018 21:31

    3! ?

    Vastaa
  544. Sofia sanoo

    28 elokuun, 2018 21:31

    Ihan ehdottomasi asukokonaisuus 3! Eli toi viimeinen asukombo. Siis niin upea, sopii täydellisesti syksyyn. Wau!

    Vastaa
  545. Karoliina sanoo

    28 elokuun, 2018 21:32

    Mieluisin asu sisältää metsänvihreän neuleen 🙂

    Vastaa
  546. nasukkeli sanoo

    28 elokuun, 2018 21:32

    ensimmäinen asu on mun lemppari noista! 🙂

    Vastaa
  547. Nina sanoo

    28 elokuun, 2018 21:33

    Mun lemppari on toi ensimmäinen!

    Vastaa
  548. Jenna-Mariina sanoo

    28 elokuun, 2018 21:33

    Toka asu ehdottomasti! Aivan ihana :’)

    Vastaa
  549. annmari holopainen sanoo

    28 elokuun, 2018 21:34

    Asu leveil lahkeilla, konjakkisella neuleella ja farkkutakilla on ehdoton suosikki!

    Vastaa
  550. Miia sanoo

    28 elokuun, 2018 21:34

    Toinen asu on mun lemppari, toi hame on aivan superihana! 🙂 sä näytät kyllä kauniilta näissä kaikissa!

    Vastaa
  551. Emmi sanoo

    28 elokuun, 2018 21:34

    Ensimmäinen asu on mun lemppari!!:)

    Vastaa
  552. Miia sanoo

    28 elokuun, 2018 21:34

    Yllättäen omaksi suosikiksi nousi tuo leveälahkeiset housut – farkkutakki – ruosteenpunainen neule! En oo ikinä ennen tykänny leveälahkeisista housuista, mut tuo näyttää superhyvältä!

    Vastaa
  553. Janina sanoo

    28 elokuun, 2018 21:34

    Ensimmäinen asu on lemppari!

    Vastaa
  554. Riina sanoo

    28 elokuun, 2018 21:36

    Vika asu paras! 🙂

    Vastaa
  555. Heidi sanoo

    28 elokuun, 2018 21:37

    Muiden päällä ihastelen aina tämän valkoisen neule ja hame tyyppisiä asuja. Niin hieno!

    Vastaa
  556. Maria Salo sanoo

    28 elokuun, 2018 21:38

    Tummanvihreä neule

    Vastaa
  557. Anni sanoo

    28 elokuun, 2018 21:39

    Toka asu miellyttää eniten omaa silmää. 🙂

    Vastaa
  558. Kaisa Pitkänen sanoo

    28 elokuun, 2018 21:40

    Tummanvihreä asu mun lemppari!

    Vastaa
  559. Ronja sanoo

    28 elokuun, 2018 21:41

    Eka asu on lemppari 🙂

    Vastaa
  560. Mari Myllärinen sanoo

    28 elokuun, 2018 21:41

    Oma suosikki ehdottomasti vihreä neule, farkkutakki ja valkoiset housut? miun lempiväri tällä hetkellä vihreä, joten kaappi kaipaisi enemmänkin tätä väriä!

    Vastaa
  561. Johanna sanoo

    28 elokuun, 2018 21:43

    Tuo viimeinen asu on aivan ihana ? oon ite vasta tän vuoden puolella alkanu tykästyä tuohon oranssin sävyyn

    Vastaa
  562. Henna sanoo

    28 elokuun, 2018 21:44

    Konjakin värinen neule on upea ja koko asukokonaisuus on ihana!! ??

    Vastaa
  563. Julia sanoo

    28 elokuun, 2018 21:46

    Tumman vihree neule ja valkoset farkut ehdoton suosikki!!

    Vastaa
  564. Laura Karhu sanoo

    28 elokuun, 2018 21:48

    Vihreä neule ja valkoiset pöksyt – täydellinen yhdistelmä! 🙂

    Vastaa
  565. paula sanoo

    28 elokuun, 2018 21:48

    mun lemppari on ykkösasu :)!

    Vastaa
  566. Annika sanoo

    28 elokuun, 2018 21:49

    Toka asu on lemppari vaikka kaikki on kyllä kivoja 🙂

    Vastaa
  567. Kiia Hytönen sanoo

    28 elokuun, 2018 21:51

    Bootcut farkut ja neule <3

    Vastaa
  568. Anniina sanoo

    28 elokuun, 2018 21:53

    Viimeinen asu on ehdoton lemppari!

    Vastaa
  569. Pinjamariia sanoo

    28 elokuun, 2018 21:54

    Viimeinen on mun ehdoton lemppari! 🙂

    Vastaa
  570. Anna Kuusela sanoo

    28 elokuun, 2018 21:55

    Viimeinen on ehdoton lemppari<3

    Vastaa
  571. Veera sanoo

    28 elokuun, 2018 21:55

    Tumman vihreä neuleasu <3

    Vastaa
  572. Hilja Hautamäki sanoo

    28 elokuun, 2018 21:56

    Viimenen asu oli ehdoton lemppari, rakastan tota yhdistelmää!!

    Vastaa
  573. Petra Hämäläinen sanoo

    28 elokuun, 2018 21:57

    Kolmas asu mun lemppari??

    Vastaa
  574. Laura Kiljunen sanoo

    28 elokuun, 2018 21:59

    Nro.1 oli kivoin. En oo tullu aatelleeks et valkoset farkut voi oikeesti laittaa myös syksymmällä 😀

    Vastaa
  575. Emma Hulkkonen sanoo

    28 elokuun, 2018 22:02

    Tuo vihreä neule on aivan kuin minulle tehty <3

    Vastaa
  576. Sara Kilpiä sanoo

    28 elokuun, 2018 22:03

    Tuo asu tummanvihreällä neuleella on ehdottomasti oma lemppari! 🙂

    Vastaa
  577. Veera sanoo

    28 elokuun, 2018 22:03

    Ihania asuja syksyyn, mutta kallitun kyllä asun 2 kannalle !

    Vastaa
  578. Linda sanoo

    28 elokuun, 2018 22:06

    Lemppari on kolmas asu!

    Vastaa
  579. Nelli pohjonen sanoo

    28 elokuun, 2018 22:07

    Inspiraatiota syksyyn!! Ihania! Numero 1 omaan mieleen eniten?

    Vastaa
  580. Veera sanoo

    28 elokuun, 2018 22:08

    Erityisesti toka asu on mieleeni <3_<3

    Vastaa
  581. Ottiilia Laitinen sanoo

    28 elokuun, 2018 22:09

    Ensimmimen asu lemppari! Ihanan rento

    Vastaa
  582. Sanni Kosonen sanoo

    28 elokuun, 2018 22:10

    Lemppari on tuo kolmonen, ihanan värinen neule!

    Vastaa
  583. Annina Eskelin sanoo

    28 elokuun, 2018 22:12

    kolmas asukokonaisuus oli mieleisin 🙂

    Vastaa
  584. Mira sanoo

    28 elokuun, 2018 22:12

    Tummanvihree neule ja valkoset farkut on lemppari! 🙂

    Vastaa
  585. Bettiina sanoo

    28 elokuun, 2018 22:13

    Tummanvihreä neule ja raikkaat valkoiset pökät on näistä mun lemppariasu! Ihanan raikas ???

    Vastaa
  586. Riikka sanoo

    28 elokuun, 2018 22:14

    Vihreä neule ja valkoiset farkut toimii yhdessä!

    Vastaa
  587. Julia sanoo

    28 elokuun, 2018 22:17

    Kolmas!

    Vastaa
  588. Petra sanoo

    28 elokuun, 2018 22:17

    Ehdottomasti ensimmäinen asu. Se on ihanan freesi!

    Vastaa
  589. Eeva sanoo

    28 elokuun, 2018 22:18

    1 ehdottomasti, toi vihreä neule on saatava! <3

    Vastaa
  590. Eeva sanoo

    28 elokuun, 2018 22:19

    1 ehdottomasti, toi vihreä neule on ihana!

    Vastaa
  591. Reetta Sinisalo sanoo

    28 elokuun, 2018 22:22

    Vihrea neule on taydellinen syksyyn!! <3

    Vastaa
  592. Veronica Laakso sanoo

    28 elokuun, 2018 22:24

    Ensimmäinen ehdottomasti!!

    Vastaa
  593. Sonja sanoo

    28 elokuun, 2018 22:26

    kaikki asut näyttää kyllä tosi hyvältä, mutta toinen! Metsänvihreä merinovilla-neule on haettava myös talveksi vaatekaappiin.

    Vastaa
  594. Saara Karppinen sanoo

    28 elokuun, 2018 22:29

    Toinen asu on ehdottomasti lemppari!?

    Vastaa
  595. Alina sanoo

    28 elokuun, 2018 22:29

    Vika asu! Noi leveät farkut vois olla piristävät!

    Vastaa
  596. Mira sanoo

    28 elokuun, 2018 22:30

    Munki lemppariksi tuli toi konjakin värinen neule!! aivan ihana 🙂

    Vastaa
  597. Petra lahti sanoo

    28 elokuun, 2018 22:31

    Vihreä merinovilla neule ehdoton lemppari! 🙂

    Vastaa
  598. Rita Turunen sanoo

    28 elokuun, 2018 22:31

    Syksyinen liehuhelma asukokonaisuus!

    Vastaa
  599. Silja sanoo

    28 elokuun, 2018 22:34

    tummanvihree asu!

    Vastaa
  600. Anniina sanoo

    28 elokuun, 2018 22:35

    Ehdottomasti liehuhame, juuri tuo keltaisen sävy on ollut suosikkini jo monta vuotta!

    Vastaa
  601. Mirette sanoo

    28 elokuun, 2018 22:38

    No hameihmisenä tottakai valitsen tuon mekkoasun neuleen kera. 🙂

    Vastaa
  602. Erika sanoo

    28 elokuun, 2018 22:39

    viimeinen asu oli ihanin!

    Vastaa
  603. Saara sanoo

    28 elokuun, 2018 22:41

    Toka asu on lemppari!

    Vastaa
  604. Henna sanoo

    28 elokuun, 2018 22:42

    Toinen asu oli minun ehdoton suosikki 🙂

    Vastaa
  605. Anni sanoo

    28 elokuun, 2018 22:48

    Ykkönen näyttää tosi hyvältä ja on siis mun suosikki! Toisaalta sun päällä mikä vaan näyttää upeelta 🙂

    Vastaa
  606. Sara sanoo

    28 elokuun, 2018 22:48

    Eka! Niin kiva 🙂

    Vastaa
  607. Elina sanoo

    28 elokuun, 2018 22:49

    Upeita kuvia, taas kerran! Viimeinen asu on eniten omaa tyyliäni (tai noita leveneviä lahkeita vielä kyllä vierastan), mutta kakkosasun hameyhdistelmä taitaa mennä hakuseen ja kokeiluun.

    Vastaa
  608. Lotta forssas sanoo

    28 elokuun, 2018 22:50

    Leveät lahkeet ehdoton lemppari!!:-)

    Vastaa
  609. Emmi sanoo

    28 elokuun, 2018 22:52

    Numero 2 ! ?

    Vastaa
  610. Ronja Muhonen sanoo

    28 elokuun, 2018 22:56

    Mun lemppari on toi kakkosasu, edustaa just semmosta tyyliä mistä ite tykkään <3

    Vastaa
  611. Anniina sanoo

    28 elokuun, 2018 22:57

    Asu tummanvihreällä neulepaidalla on oma suosikkini!

    Vastaa
  612. Kaisa K sanoo

    28 elokuun, 2018 23:00

    Ehdottomasti asu nro 3! Aivan superihana 🙂

    Vastaa
  613. Sussu sanoo

    28 elokuun, 2018 23:02

    Ihan superihania kaikki asut mut keskimmäinen liehuhame look on mun lemppari! ?

    Vastaa
  614. Emmi sanoo

    28 elokuun, 2018 23:03

    Numero 3 on aivan ihana!!

    Vastaa
  615. Harriet Josefiina sanoo

    28 elokuun, 2018 23:03

    Viimeinen asu!

    Vastaa
  616. Kia Juhola sanoo

    28 elokuun, 2018 23:03

    Viimeinen!

    Vastaa
  617. Iris sanoo

    28 elokuun, 2018 23:03

    Leveät lahkeet 🙂

    Vastaa
  618. Anna sanoo

    28 elokuun, 2018 23:05

    Mä tykkään eniten ekasta asusta! Syksyisin ja talvisin käytän käytännössä joka päivä neuleita ja just tommosia valkosia farkkuja oon etsinyt jo jonkun aikaa 🙂

    Vastaa
  619. Susanna L sanoo

    28 elokuun, 2018 23:08

    Ehdottomasti tummanvihreä neule. Rakastan vihreän eri sävyjä sekä pukeutumisessa että sisustuksessa ??

    Vastaa
  620. Laura sanoo

    28 elokuun, 2018 23:08

    Eka asu on erityisen kiva! 🙂 tummanvihree ja valkonen on ihana yhdistelmä

    Vastaa
  621. Laura sanoo

    28 elokuun, 2018 23:08

    Tummanvihreä neule!

    Vastaa
  622. Elina sanoo

    28 elokuun, 2018 23:13

    Kolmas asu ehdottomasti oma lemppari! 🙂

    Vastaa
  623. Ella sanoo

    28 elokuun, 2018 23:18

    Asu tummanvihreällä neuleella on ihana!

    Vastaa
  624. Pipa sanoo

    28 elokuun, 2018 23:22

    Eka!

    Vastaa
  625. Maikki sanoo

    28 elokuun, 2018 23:24

    Näistä kyllä nousi myös omaksi lemppariksi tuo viimeisen asun neule, pakko saada!

    Vastaa
  626. Minna sanoo

    28 elokuun, 2018 23:27

    Eka asu koska voisin mielelläni pukeutua johonkin vihreään esim. aina 😀

    Vastaa
  627. Hanna sanoo

    28 elokuun, 2018 23:29

    Eka asu on lemppari! 🙂

    Vastaa
  628. Silvia sanoo

    28 elokuun, 2018 23:29

    Ensinnäkin, vau miten kauniita kuvia ja miten kaunis olet! Yllätyksekseni itseäni miellyttää viimeinen (3) asu eniten, sillä nuo leveälahkeiset housut hurmas mut täysin.. Pakko saada!

    Vastaa
  629. Ella sanoo

    28 elokuun, 2018 23:29

    Vihreä neule!

    Vastaa
  630. satu sanoo

    28 elokuun, 2018 23:32

    Eka asu ihan lemppari ehdottomasti! 🙂

    Vastaa
  631. Jenn sanoo

    28 elokuun, 2018 23:33

    Tuo tummanvihreä neulepaita on ihana <3

    Vastaa
  632. Annika sanoo

    28 elokuun, 2018 23:34

    Kaks vikaa ehdottomasti lemppareita! Jos pitää niiden kahden väliltä valita, niin toka ?

    Vastaa
  633. Maria sanoo

    28 elokuun, 2018 23:37

    Ehdottomasti konjakin värinen neule! Siis aivan ihana, sopisi täydellisesti mun kaappiin. Sopii sullekkin todella hyvin. Mutta vihreä on myös erittäin kaunis, mietin vain ettö kutittaakohan tuo merinovilla… Pitää käydä kaupassa kokeilemassa ????

    Vastaa
  634. Nita sanoo

    28 elokuun, 2018 23:38

    Viimeinen asu olis täydellinen! 🙂

    Vastaa
  635. Emmi Karjalainen sanoo

    28 elokuun, 2018 23:38

    Mun suosikki asu viimeinen. Tuo neule näyttää niin ihanan pehmeältä!

    Ja pakko vielä sanoa, että voi luoja kuinla hyvin nää syksyn sävyt sopii sulle!! Tuo vihreeki on ihan mieletön, joten hyvä, että se lähti kokeiluun! ?

    Vastaa
  636. Neea Tarvainen sanoo

    28 elokuun, 2018 23:40

    ehottomasti tuo viimenen asu! ihana!

    Vastaa
  637. Emilia sanoo

    28 elokuun, 2018 23:49

    Toka ja kolmas asu lemppareita! 🙂 Oon ikuinen valkoisten neuleiden fani ja suurkuluttaja, mutta kolmannen asun neule on myös ihanan värinen ja noi bootcut-housut täytyy kyllä korkata! 🙂

    Vastaa
  638. Milla sanoo

    28 elokuun, 2018 23:49

    Eka asu, sillä sen neule näyttää niin pehmeältä!

    Vastaa
  639. Miia Björklund sanoo

    28 elokuun, 2018 23:50

    Eka asu miellytti omaa silmää eniten, kaikki kyl hyvännäkösiä yhdistelmiä ?

    Vastaa
  640. Aino sanoo

    28 elokuun, 2018 23:51

    Valkoinen neule, hame ja maiharit 🙂 Täydellinen asu!

    Vastaa
  641. eeva.valtokari sanoo

    28 elokuun, 2018 23:54

    Oma lemppari numero 3, toi housumalli on toiminut itsellä nyt erilaisissa housuissa mutta farkkukokeilu ois seuraava askel!

    Vastaa
  642. Miia sanoo

    28 elokuun, 2018 23:56

    Ääk ihania kaikki, mutta 1 on lemppari!

    Vastaa
  643. Emmi sanoo

    28 elokuun, 2018 23:59

    Viimeinen asu!

    Vastaa
  644. Sanni sanoo

    29 elokuun, 2018 00:00

    Liehuhelma ja vaalea neule on mun ehdoton suosikki!

    Vastaa
  645. Saara sanoo

    29 elokuun, 2018 00:13

    Valkoinen neule ja liehuhame!!

    Vastaa
  646. Jasmin sanoo

    29 elokuun, 2018 00:13

    Tummanvihreä neulasu on upea! 🙂

    Vastaa
  647. Laura sanoo

    29 elokuun, 2018 00:14

    Ensimmäinen asu:))

    Vastaa
  648. ne sanoo

    29 elokuun, 2018 00:20

    Vihreä neule asu!??

    Vastaa
  649. Nea sanoo

    29 elokuun, 2018 00:21

    Vihreä neule asu!??

    Vastaa
  650. Nora Klnni sanoo

    29 elokuun, 2018 00:25

    Ehdottomasti 3!!

    Vastaa
  651. Hennak sanoo

    29 elokuun, 2018 00:45

    Viimeinen asu lemppari, saa nähdä tuleeko itse hankittua nuo tuon malliset housut vielä..:)

    Vastaa
  652. Joanna sanoo

    29 elokuun, 2018 00:45

    asu 3 ehdottomasti, love that neule?

    Vastaa
  653. Siiri Hämäläinen sanoo

    29 elokuun, 2018 01:24

    Toinen asukokonaisuus oli ihana!

    Vastaa
  654. Linda sanoo

    29 elokuun, 2018 01:28

    Tummanvihree on ihana syksyinen!!

    Vastaa
  655. Pilvi sanoo

    29 elokuun, 2018 01:44

    Viimeinen asu on mun lemppari! 🙂

    Vastaa
  656. Katariina S sanoo

    29 elokuun, 2018 01:49

    Vika asu! Luulin ettei levenevät housut iske enää ikinä ysärim jälkeen mut väärässä oltiin taas… 😀

    Vastaa
  657. Hilja sanoo

    29 elokuun, 2018 02:06

    Toi eka asu miellyttää eniten silmää!! 🙂

    Vastaa
  658. Silja sanoo

    29 elokuun, 2018 02:12

    Toi eka asu ? valkoset farkut ja farkkutakki ????

    Vastaa
    • S sanoo

      29 elokuun, 2018 02:20

      Jaa ei tullukkaan tohon noita hymiöitä :/ mutta eka asu on kyllä täydellinen! <3

      Vastaa
  659. Linda K sanoo

    29 elokuun, 2018 03:57

    Lemppari on 1, mutta 3 asun housut myös kiinnostelee.. (:

    Vastaa
  660. Olivia sanoo

    29 elokuun, 2018 04:08

    Numero 2 ! <3

    Vastaa
  661. Cami sanoo

    29 elokuun, 2018 05:06

    Numero 3, ihana! Housut kruunaa asun?

    Vastaa
  662. anna s. sanoo

    29 elokuun, 2018 05:37

    Tummanvihreä neule on aivan ihana! 🙂

    Vastaa
  663. Tiia Mononen sanoo

    29 elokuun, 2018 05:53

    Kaikissa asuissa on jotain kivaa, vastaan kuitenkin asun kolme eli leveät lahkeet ja tuo ihana neule ?

    Vastaa
  664. Emmi sanoo

    29 elokuun, 2018 06:07

    Tuo 1 on ihana. Vaikken itse ole suuri valkoisten farkkujen fani toimii ne usein monen muun päällä ja sulle ne sopii, varsinkin tuon vihreän paidan antaessa kivasti syvyyttä mukaan.

    Vastaa
  665. Petra sanoo

    29 elokuun, 2018 06:14

    Ensimmäinen asu on ehdottomasti paras! ?

    Vastaa
  666. Maria Koskelo sanoo

    29 elokuun, 2018 06:33

    Ensimmäinen on ehdottomasti paras!

    Vastaa
  667. Inka V sanoo

    29 elokuun, 2018 06:38

    Kolmas asu ehdoton lemppari! <3

    Vastaa
  668. Meeri sanoo

    29 elokuun, 2018 06:46

    Tuo valkoinen neule ja hame!?

    Vastaa
  669. Ansku sanoo

    29 elokuun, 2018 06:46

    Tosi vaikeeta päättää 2 ja 3 välillä, mutta 3 neuleen väri taitaa viedä voiton 🙂

    Vastaa
  670. Nina sanoo

    29 elokuun, 2018 06:47

    Viimeisin asu on semmonen minkä voisin pukea päälle, farkut vaihtaisin kyllä ehkä pilleihin 🙂

    Vastaa
  671. Sofia Helikivi sanoo

    29 elokuun, 2018 06:48

    Syksyinen liehuhelma!!

    Vastaa
  672. Sofia sanoo

    29 elokuun, 2018 06:48

    Syksyinen liehuhelma!!

    Vastaa
  673. Suvi sanoo

    29 elokuun, 2018 06:53

    Tummanvihreä neuleasu on aivan ihana! ?

    Vastaa
  674. Kiia.S sanoo

    29 elokuun, 2018 06:54

    Viimeinen asu ehottomasti! 🙂

    Vastaa
  675. mia sanoo

    29 elokuun, 2018 06:54

    Numero kolme!

    Vastaa
  676. niina haverinen sanoo

    29 elokuun, 2018 06:57

    keltainen pallohame on ihana ja sopis miun fiftari vivahteiseen tyyliin!

    Vastaa
  677. Venla Korhonen sanoo

    29 elokuun, 2018 07:03

    viimeinen asu on lemppari!! 🙂

    Vastaa
  678. Anna sanoo

    29 elokuun, 2018 07:04

    Ehdottomasti 3 on paras!

    Vastaa
  679. Tuuli sanoo

    29 elokuun, 2018 07:04

    Tykkäsin kaikista asuista! Lemppari kuitenkin oli vika ton ihanan värisen neuleen takia <3

    Vastaa
  680. Roosa sanoo

    29 elokuun, 2018 07:08

    Ykkönen ehdottomasti! Vihreestä tullut ihan lemppari niin pukeutumisessa kuin sisustuksessa 🙂

    Vastaa
  681. Tiina sanoo

    29 elokuun, 2018 07:18

    Tumma vihreä neule+valkoiset farkut ?

    Vastaa
  682. Matilda sanoo

    29 elokuun, 2018 07:23

    Asu numero 2, niin herttainen kokonaisuus :):)

    Vastaa
  683. Noora Ristola sanoo

    29 elokuun, 2018 07:26

    Toinen asu on ehdottomasti lemppari! 🙂

    Vastaa
  684. Emmi Kapanen sanoo

    29 elokuun, 2018 07:29

    Ensimmäinen asu 🙂

    Vastaa
  685. Saija sanoo

    29 elokuun, 2018 07:33

    Eka asu on mun mieleen riittävän simppeli, mutta silti tyylikäs!

    Vastaa
  686. Hanne sanoo

    29 elokuun, 2018 07:37

    Tuo viimeisin asu (varsinkin neule!) on aivan upea! Iski fiilis, että haluaisin saada sen 😀 Eikä pelkästään kaunis väri, vaan myös tuo ihanan näköinen materiaali… <3

    Vastaa
  687. Sarkku sanoo

    29 elokuun, 2018 07:39

    Mun lemppari on 2. asu! 🙂

    Vastaa
  688. Anna sanoo

    29 elokuun, 2018 07:40

    Viimeinen asu ehdottomasti, ihana!

    Vastaa
  689. Noora Larsen sanoo

    29 elokuun, 2018 07:40

    3 asu oli lemppari, koska noi farkut ja neule on täydellisiä ja bootcut farkut tekisi mistä vaan asusta mielenkiintoisen<3 mutta 1 oli myös tosi kiva!

    Vastaa
  690. Marine sanoo

    29 elokuun, 2018 07:52

    Tummanvihreä neule asu on mun lemppari.

    Vastaa
  691. Ansku sanoo

    29 elokuun, 2018 07:59

    1 on ihana asu!

    Vastaa
  692. Saara Terho sanoo

    29 elokuun, 2018 08:09

    Tummanvihreä neule ja valkoiset farkut! ?

    Vastaa
  693. Aino Sulonen sanoo

    29 elokuun, 2018 08:13

    Leveät lahkeet ehdottomasti! 🙂

    Vastaa
  694. Anni sanoo

    29 elokuun, 2018 08:15

    Viimeinen asu on mun lemppari!?

    Vastaa
  695. Emma sanoo

    29 elokuun, 2018 08:17

    Kaikki on ihania, mutta ehkä toi vika iskee kuitenkin kaikista eniten?

    Vastaa
  696. Linda sanoo

    29 elokuun, 2018 08:23

    Vaihtoehto 1. Valkoiset farkut ja vihreä neule, pööfekt!!

    Vastaa
  697. Salla-Maria sanoo

    29 elokuun, 2018 08:26

    Vaikea valinta, koska pidin kaikista tosi paljon, mutta ehkä eniten iski asu tummanvihreällä neuleella!

    Vastaa
  698. Elina sanoo

    29 elokuun, 2018 08:31

    Mä tykkään tuosta toisesta asusta eniten, tuo hame on aivan ihana! Mutta koska itse omistan jo lähes vastaavan (ja siksi varmasti tykkäänkin tuosta hameesta haha), valitsisin tuon viimeisen asun noiden farkkujen takia. Aivan loistavat syksyä ajatellen!

    Vastaa
  699. Asta sanoo

    29 elokuun, 2018 08:33

    Asu nro 1!

    Vastaa
  700. Pauliina sanoo

    29 elokuun, 2018 08:42

    Toinen asu lemppari. Näyttää juuri sellaiselta minkä voisin itsekin pukea, täydellinen!!

    Vastaa
  701. Iida sanoo

    29 elokuun, 2018 08:42

    Tummanvihreä neule -asu! Ihana! <3

    Vastaa
  702. Henna sanoo

    29 elokuun, 2018 08:45

    Viimeinen asu on I H A N A. Voisin pukea sellaisenaan päälle.

    Vastaa
  703. I sanoo

    29 elokuun, 2018 08:46

    Ehdottomasti tummanvihreä neule- asu iskee eniten! Niin ihanan fresh ja klassinen!

    Vastaa
  704. Ida sanoo

    29 elokuun, 2018 08:46

    Ehdottomasti toi valkoinen neule ja hame, ihana yhdistelmä!

    Vastaa
  705. Venla Reponen sanoo

    29 elokuun, 2018 08:47

    Viimeinen ehdottomasti, toi konjakin värinen neule on ihana! ?

    Vastaa
  706. Maiju sanoo

    29 elokuun, 2018 08:48

    Mun lemppari eka asu! 🙂

    Vastaa
  707. Ade sanoo

    29 elokuun, 2018 08:54

    Toi hame ja neuleyhdistelmä on ihan lemppari!

    Vastaa
  708. Olga sanoo

    29 elokuun, 2018 08:54

    Kyllä tuo tummanvihreä neule vei mun sydämen. Asukokonaisuus on täykky! ?

    Vastaa
  709. Mari sanoo

    29 elokuun, 2018 08:56

    Hameasu 🙂

    Vastaa
  710. Janni sanoo

    29 elokuun, 2018 09:02

    Kaikki asut on kyllä kivoja, mut ehkä toi eka asu on kuitenkin eniten omaan makuun! : ) Jotenkin toi tummanvihree on alkanu iskemään nyt, vaikkei tosiaan itelläkään taida mitään sen väristä viel ennestään olla!

    Vastaa
  711. Johanna sanoo

    29 elokuun, 2018 09:05

    Viimeinen ehdoton lemppari!

    Vastaa
  712. Pauliina.K sanoo

    29 elokuun, 2018 09:20

    Tummanvihreä neule näyttää ihanalta ^_^

    Vastaa
  713. Ida sanoo

    29 elokuun, 2018 09:21

    Pukisin päälleni ehdottomasti ton asu kolmosen, niin suuri leveelahkeisten housujen fani kun oon. <3

    Vastaa
  714. Kiia sanoo

    29 elokuun, 2018 09:24

    Tummanvihreä neule valkoisilla housuilla on ihan lemppari näistä!:)

    Vastaa
  715. Jenna sanoo

    29 elokuun, 2018 09:29

    Viimeinen asu eli oranssi neule ja mustat leveälahkeiset pöksyt!!

    Vastaa
  716. Veepu sanoo

    29 elokuun, 2018 09:29

    Ihania kokonaisuuksia kaikki, mutta on toi konjakinvärinen neule ja leveälahkeiset farkut kyllä lemppari! 🙂

    Vastaa
  717. Iina sanoo

    29 elokuun, 2018 09:31

    Ensimmäinen asu!

    Vastaa
  718. Ilona sanoo

    29 elokuun, 2018 09:31

    Toi eka asu iskee itelle eniten! Ps. Postauksen eka kuva! Ihana!! <3

    Vastaa
  719. Sari sanoo

    29 elokuun, 2018 09:35

    Ensimmäinen asu!

    Vastaa
  720. Inka Hänninen sanoo

    29 elokuun, 2018 09:36

    2. Asu eli hame ja neule. Ihana yhdistelmä! ?

    Vastaa
  721. Maija Ruokonen sanoo

    29 elokuun, 2018 09:43

    Mun lemppari on ehdottomasti asu nro 2! 🙂

    Vastaa
  722. Maria sanoo

    29 elokuun, 2018 09:45

    Toinen asu, tuo hame on aivan ihana!

    Vastaa
  723. Henriikka sanoo

    29 elokuun, 2018 09:46

    Eka on lemppari <3

    Vastaa
  724. Vera Rantanen sanoo

    29 elokuun, 2018 09:48

    Viimeinen asu!

    Vastaa
  725. Laura sanoo

    29 elokuun, 2018 09:48

    Cubuksen konjakin varinen loytyy jo viime vuoden mallistosta, joten pakko valita eka asu! aivan ihana vihrea neule! Pakko saada

    Vastaa
  726. Anneli sanoo

    29 elokuun, 2018 09:49

    Syksyinen liehuhelma !! 🙂

    Vastaa
  727. Liisa sanoo

    29 elokuun, 2018 09:50

    Kolmas asu 🙂

    Vastaa
  728. Liisa sanoo

    29 elokuun, 2018 09:50

    Kolmas asu 🙂

    Vastaa
  729. Katariina Kähkönen sanoo

    29 elokuun, 2018 09:54

    Kaikki asut on ihan tosi kivoja, mutta vika taitaa kuitenki olla lempparein!

    Vastaa
  730. Jenny sanoo

    29 elokuun, 2018 09:59

    Eka ja vika lemppareita, mutta jos yksi täytyy valita niin kallistun ensimmäisen puoleen. Pakko lähteä metsästämään noi farkut <3

    Vastaa
  731. Julia Hirvela sanoo

    29 elokuun, 2018 10:03

    tummanvihree neule !!

    Vastaa
  732. Olivia sanoo

    29 elokuun, 2018 10:05

    Leveämmät lahkeet lähtis ehdottomasti kokeiluun, mikäli lahjakortin voittaisin 🙂

    Vastaa
  733. Minskuli sanoo

    29 elokuun, 2018 10:12

    Jos ykkösen ja kolmosen yhdistäis niin siitä tulis mun lemppari. Mustat farkut ja omaa silmienväriä korostava vihreä neule. ?

    Vastaa
  734. Jutta Virta sanoo

    29 elokuun, 2018 10:12

    Tummanvihreä merinoneule ja valkoiset housut. Tummanvihreä sopisi kuparinvöristen hiusteni kanssa. Merinovilla on laadukasta ja en monesti ole löytänyt kaupoista.

    Tykkään konjakineuleestakin todella paljon. Kuin kultaa pukisi päällensä syksyllä.

    Vastaa
  735. Milja sanoo

    29 elokuun, 2018 10:16

    Tummanvihree neuleasu! Superihana <3

    Vastaa
  736. Sara sanoo

    29 elokuun, 2018 10:17

    Ehdottomasti asu numero 3 liehuvilla lahkeilla!

    Vastaa
  737. Jessica sanoo

    29 elokuun, 2018 10:18

    Kakkonen on kokonaisuudessaan paras jos itselleni paalle mietin. Oranssi neule on a i v a n ihana, mutta tollanen bootcut-malli nayttaisi mun jaloissa lahinna koomiselta 😀

    Vastaa
  738. Sanna sanoo

    29 elokuun, 2018 10:28

    Eka! Neule näyttää tosi kivalle, valkosia housuja vierastan mutta tossa kokonaisuudessa todella hyvät!

    Vastaa
  739. Meri sanoo

    29 elokuun, 2018 10:29

    Kolmas asu!

    Vastaa
  740. Emma Sipilä sanoo

    29 elokuun, 2018 10:36

    Ensimmäinen asu on kyllä mun lemppari! Se on vielä kivan kesäinen valkoisten farkkujen takia, kun taas neule tuo ripauksen syksyä 🙂

    Vastaa
  741. Jonna sanoo

    29 elokuun, 2018 10:40

    Vaikee valinta! Ykkösen ja kolmosen välillä keikun, mut ehkä toi kuparin hehkuva pusero saa mut kallistuu numeroon 3.

    Vastaa
  742. Iina sanoo

    29 elokuun, 2018 10:48

    Eka asu 🙂

    Vastaa
  743. Lina Simojoki sanoo

    29 elokuun, 2018 10:51

    Viimeinen asu! Haluisin kokeilla pukea päälle jotain syksyisempää ja erilaista väriä <3

    Vastaa
  744. Isabel Ukkola sanoo

    29 elokuun, 2018 10:57

    Vaikka liehuhelmat + iso neule (ja martensit!) on mun ikuinen ykkösvalinta niin noista asuista vie kyllä vihreä neule ja valkoset farkut! Green is my happy color??

    Vastaa
  745. Nina Cibulka sanoo

    29 elokuun, 2018 10:59

    Vihreä neule!!! ?

    Vastaa
  746. PauliinaM sanoo

    29 elokuun, 2018 11:00

    nro 1 🙂

    Vastaa
  747. Emmiina sanoo

    29 elokuun, 2018 11:04

    Viimeinen asu! Tuo neule on ihana, se täytyy saada!

    Vastaa
  748. Jenni sanoo

    29 elokuun, 2018 11:07

    Eka asu on mun lemppari, koska ostin kesällä valkoset farkut joihin on niin rakastunut! Ne tuo asuun raikkautta ja ne ovat mukavaa vaihtelua muuten niin mustaan pukeutumiseeni. Ihanaa kun taas on syksy niin pääsee ostamaan lämpimiä neuleita, syksy on kyllä lempivuodenaikani 🙂

    Vastaa
  749. tttiituu sanoo

    29 elokuun, 2018 11:11

    Viimeisin asu huutaa, että se on täydelliseksi hiottu pienillä jutuilla ??

    Vastaa
  750. Mariah sanoo

    29 elokuun, 2018 11:12

    Liehuhelma, valkoinen neule ja maiharit on mun lemppari! 🙂

    Vastaa
  751. Rinna sanoo

    29 elokuun, 2018 11:13

    Eka asukokonaisuus vihreällä neuleella on mun lemppari!

    Vastaa
  752. Minna sanoo

    29 elokuun, 2018 11:34

    Ensimmäinen asu on lemppari, valkoiset housut ja tumman virhee neule sopii tosi hyvin yhteen! 🙂

    Vastaa
  753. anni sanoo

    29 elokuun, 2018 11:36

    Kaikki miellyttää silmää, mutta ehkä suosikki kuitenkin on tuo asu tumman vihreällä neuleella 🙂

    Vastaa
  754. Siri sanoo

    29 elokuun, 2018 11:42

    Valkoiset housut, vihreä neule ja farkkutakki, ihana asu!!!

    Vastaa
  755. Anni sanoo

    29 elokuun, 2018 11:42

    Valkoinen neule ja hame! 🙂

    Vastaa
  756. Emilia sanoo

    29 elokuun, 2018 11:44

    ensimmäinen asu on ihana!

    Vastaa
  757. melll sanoo

    29 elokuun, 2018 11:45

    vika asu on mun suosikki! toi farkkutakki on mun lemppari, pakko hakea se asap :))

    Vastaa
  758. Heta Huhtala sanoo

    29 elokuun, 2018 11:46

    Hankala päätös! Ekan asun vihreä neule täytyy käydä nappaamassa omaan vaatekaappiin, mutta ehdoton lemppari siitä huolimatta on vika asu 🙂 Sininen farkkutakki korostaa ihanasti tuota oranssihtavaa neuletta. Cubuksen neuleet on aina ihan luottokamaa, onneksi neuleita ei voi olla koskaan liikaa!

    Vastaa
  759. Essi Peltoniemi sanoo

    29 elokuun, 2018 11:50

    eka asukokonaisuus vihrealla neuleella!

    Vastaa
  760. Marika sanoo

    29 elokuun, 2018 11:51

    Hame-asu ehdottomasti!

    Vastaa
  761. Viivi sanoo

    29 elokuun, 2018 11:56

    Ei hitto kuolaan jokaista asua tästä! 😀 Pakko valita kyllä toi viimeinen bootcut- lookki. RAKASTIN lapsena leveälahkeisia housuja ja kulutin mun yhet H&M vaaleat bootcut- farkut niin loppuun asti kuin vaan pystyin! Ehkä ois siis aika uusille farkuille 😉

    Vastaa
  762. Julia sanoo

    29 elokuun, 2018 12:00

    Kolmonen oli ehdoton lemppari ??

    Vastaa
  763. Linnea sanoo

    29 elokuun, 2018 12:04

    Valkoiset housut ja tummanvihreä neule!

    Vastaa
  764. Sara Hemminki sanoo

    29 elokuun, 2018 12:20

    Ensimmäinen asu iskee eniten, ihanan rento mutta classy! Toisaalta tän postauksen myötä myös bootcut -farkut alkoi houkuttamaan.

    Vastaa
  765. Poola sanoo

    29 elokuun, 2018 12:28

    Ensimmäinen asu on mun lemppari! Tuo neuleen väri on ihana!!

    Vastaa
  766. Sini sanoo

    29 elokuun, 2018 12:54

    Hameasu on suloisin!

    Vastaa
  767. Ella sanoo

    29 elokuun, 2018 13:26

    Kolmas asu näistä lemppari!

    Vastaa
  768. Janina sanoo

    29 elokuun, 2018 13:30

    Ensimmäinen on lemppari!

    Vastaa
  769. Jenni sanoo

    29 elokuun, 2018 13:34

    Viimeinen asu on mun lemppari! Nuo leveälahkeiset farkut näyttää tosi hyvältä sun päällä!

    Vastaa
  770. Janita Vänskä sanoo

    29 elokuun, 2018 13:35

    Asu tummanvihreällä neuleella!

    Vastaa
  771. Annami sanoo

    29 elokuun, 2018 13:52

    Tummanvihreä neule ja valkoset farkut! Ihanan freesi, mutta kuitenkin mukavan ja syksyisen näköinen lookki 🙂

    Vastaa
  772. Veera Raiko sanoo

    29 elokuun, 2018 14:11

    Numero 1. on oma lemppari :–)

    Vastaa
  773. nina sanoo

    29 elokuun, 2018 14:17

    Viimenen asu on lempparein! Pakko saada toi neule!

    Vastaa
  774. Maria sanoo

    29 elokuun, 2018 14:23

    Kolnas asu on ihana <3

    Vastaa
  775. Nea sanoo

    29 elokuun, 2018 14:25

    Neule + hameasu on ihanin! 🙂

    Vastaa
  776. Sanna sanoo

    29 elokuun, 2018 14:39

    Vihreä neule on aivan ihana, mutta silti tykkään eniten neuleen ja hameen yhdistelmästä!

    Vastaa
  777. Riina Piippo sanoo

    29 elokuun, 2018 14:40

    Kokonaisuus nro 2 🙂 Myös kolmonen on kyllä vahva ehdokas!

    Vastaa
  778. Alina sanoo

    29 elokuun, 2018 14:56

    Mun lemppari on kolmas asu. Itse tarvitsen vielä hetken lämmittelyä, ennen kuin vedän leveät lahkeet jalkaan, mutta sun päällä näyttää superkivalta! Ehkä tässä syksyn mittaan…

    Vastaa
  779. Sara Manninen sanoo

    29 elokuun, 2018 15:01

    Vika asu paras! Noi värit <3

    Vastaa
  780. vilma sanoo

    29 elokuun, 2018 15:10

    eka asu on mun suosikki!!

    Vastaa
  781. Sini Laamanen sanoo

    29 elokuun, 2018 15:51

    Eka asu! Vihreä neule ja valkoiset housut on tosi nätti yhdistelmä.

    Vastaa
  782. Pauliina sanoo

    29 elokuun, 2018 15:57

    Toi ensimmäinen asu on mun lemppari!

    Vastaa
  783. Pinja Myllys sanoo

    29 elokuun, 2018 16:09

    mun suosikki on eka asu! vaikkakin kaikki voisin pukea itsekin 🙂

    Vastaa
  784. Emma sanoo

    29 elokuun, 2018 16:09

    vika asu! 🙂

    Vastaa
  785. Reeta Andsten sanoo

    29 elokuun, 2018 16:11

    Viimenen asu oli paras 🙂

    Vastaa
  786. Noora sanoo

    29 elokuun, 2018 16:28

    Kaikki asut on super ihania, mutta toka on paras?

    Vastaa
  787. Hanna Jyräsalo sanoo

    29 elokuun, 2018 16:36

    Vihreä neule ja valkoiset farkut 🙂 ihanan raikas combo!

    Vastaa
  788. Aino Lehtinen sanoo

    29 elokuun, 2018 16:36

    Lemppari oli hame+neule combo, todella raikas yhdistelmä !!:-) Pitäisi itsekin kokeilla hameita farkkujen sijaan, piristää kivasti asua!

    Vastaa
  789. Noora sanoo

    29 elokuun, 2018 16:38

    Numero 1 ehdottamasti!

    Vastaa
  790. Emmi sanoo

    29 elokuun, 2018 16:50

    Vaikea valinta ekan ja kolmannen valilla! suosikiksi valitsen kuitenkin ekan asun!

    Vastaa
  791. Laura sanoo

    29 elokuun, 2018 16:52

    Numero 2, ihania asuja kaikki!

    Vastaa
  792. Karoliina sanoo

    29 elokuun, 2018 17:05

    Tummanvihreä neule ja valkoiset farkut ihastutti heti! Piti käydä vilkaisemassa tuota ihanaa neuletta cubuksen nettisivuilla ja tilata hälytys kun oikeaa kokoa on saatavilla ?

    Vastaa
  793. Jatta sanoo

    29 elokuun, 2018 17:05

    Tummanvihreä neuleasu on näistä lemppari. 🙂

    Vastaa
  794. Laura sanoo

    29 elokuun, 2018 17:11

    Minä oon ihan valmis leveälahkeisten farkkujen comebackille plus oranssi on niiiin ihana väri joten sanon että vipo asu!

    Vastaa
  795. REETTA sanoo

    29 elokuun, 2018 17:20

    siis tuo kolmas asu!!! voi pojat.

    Vastaa
  796. Olivia sanoo

    29 elokuun, 2018 17:27

    Ensimmäinen asu on ihanin!

    Vastaa
  797. Karo sanoo

    29 elokuun, 2018 17:28

    Pukisin tokan asun, toi neule näyttää siltä, että voisin käyttää sitä koko syksyn!!

    Vastaa
  798. Helmi Soppela sanoo

    29 elokuun, 2018 17:28

    tuo tummanvihreä neule ja vaaleat farkut! IHANA 🙂

    Vastaa
  799. Henna Vuori sanoo

    29 elokuun, 2018 17:30

    Vika asu! Ehkä leveille lahkeille täytyy vaan antaa mahdollisuus, näyttää täs asussa ainakin niin hyvältä! ?

    Vastaa
  800. Nette sanoo

    29 elokuun, 2018 17:45

    Vimppa asu, ihan lemppari! Sen voisin mennä Cubuksen hyllyiltä poimimaan myös omaan vaatekaappiin 🙂

    Vastaa
  801. Johanna sanoo

    29 elokuun, 2018 17:49

    Vihree neule törkeen kiva, äänet sille!

    Vastaa
  802. Jenni sanoo

    29 elokuun, 2018 17:50

    Mun lemppari on toi eka asu, vaikka kaikki kyllä näyttää hyvältä 🙂

    Vastaa
  803. Inka sanoo

    29 elokuun, 2018 18:04

    Vaalean neuleen ja pirteän värisen hameen yhdistelmä bootsien kera on aivan ihana :)!

    Vastaa
  804. Roosa sanoo

    29 elokuun, 2018 18:08

    Eka asu on ihana! En tajunnukkaan että suora malli farkuista on noin kiva!

    Vastaa
  805. Liisa sanoo

    29 elokuun, 2018 18:08

    Numero 2 on lemppari! Tykkään noista housuista kans ja paita on aivan ihana.

    Vastaa
  806. emilia sanoo

    29 elokuun, 2018 18:09

    eka asu!

    Vastaa
  807. Emma Ukkonen sanoo

    29 elokuun, 2018 18:13

    kokonaisuus nro. 2, erityisesti tuo valkoinen neule on mahtava 🙂

    Vastaa
  808. Hilla-maria sanoo

    29 elokuun, 2018 18:31

    Ensimmäinen asu on paras!

    Vastaa
  809. Jenna sanoo

    29 elokuun, 2018 18:45

    Eka asu on oma lemppari 🙂

    Vastaa
  810. Tuija sanoo

    29 elokuun, 2018 18:51

    Mun suosikki on ehdottomasti toi eka asu, jossa tummanvihreä neule! Tän postauksen innoittamana kävin Cubuksen sivuilla ja löysin vaikka mitä ihania syysuutuuksia, joista osa lähtikin jo tilaukseen. Kuvien vihreä neule oli loppuunmyyty, mutta tilasin siitä ilmoituksen itselleni, jotta varmasti saan sen täydentämään syksyn vaatevarastoani. Omat lempivärini sattuvat olemaan metsänvihreä ja poltettu oranssi, joten en voisi olla enempää innoissani tulevasta syksyn muodista <3

    Vastaa
  811. jazz sanoo

    29 elokuun, 2018 19:05

    Lemppari ehdottomasti konjakin värinen neule! Muutenkin ruskean/konjakin sävyt kolahtanut tosi kovaa nyt alkusyksystä!

    Vastaa
  812. Jannika sanoo

    29 elokuun, 2018 19:08

    asu tummanvihreällä neuleella ! 🙂

    Vastaa
  813. Katri sanoo

    29 elokuun, 2018 19:19

    Itselle ominaisin asu vois olla tuo ensimmäinen, mutta toi vika lookki on kyllä makee ja mun lemppari näistä!

    Vastaa
  814. Linda sanoo

    29 elokuun, 2018 19:27

    Kolmonen !!

    Vastaa
  815. Hanna sanoo

    29 elokuun, 2018 19:33

    Viimeinen asu oli mun suosikki. Toi chenille neule ja sen sävy on ihan täydellinen<3

    Vastaa
  816. anni sanoo

    29 elokuun, 2018 20:00

    Eka asu ehdottomasti, vaikka kaikkia voisin kyllä kuvitella käyttäväni 🙂

    Vastaa
  817. maisa sanoo

    29 elokuun, 2018 20:06

    Leveälahkeiset housut viehättää just nyt, eli vika asu! 🙂

    Vastaa
  818. Emillia sanoo

    29 elokuun, 2018 20:19

    Toi vika asu on kyl lemppari!

    Vastaa
  819. Iita Kalmari sanoo

    29 elokuun, 2018 20:59

    Eka asu ehdoton lemppari! Ei muissakaan tosin vikaa 😉

    Vastaa
  820. Julianne sanoo

    29 elokuun, 2018 21:01

    Oranssi neule, leveälahkeiset housut ja farkkutakki! Aivan ihana <3

    Vastaa
  821. Suvi sanoo

    29 elokuun, 2018 21:16

    Oi ihastuin ihan täysiä tuohon Merino-neuleeseen! Tuo vihreä väri jäi kuitenkin vähän vielä mietityttämään, joten aika onnelliseksi tulin kun parilla klikkauksella selvisi ettei se ole suinkaan ainoa väri kyseisestä neuleesta. Tuollainen on ihan pakko saada! <3

    Vastaa
  822. Riina sanoo

    29 elokuun, 2018 21:23

    Ensimmäinen asu! <3 Sulla on kyllä ihana tyyli!

    Vastaa
  823. Eeva K sanoo

    29 elokuun, 2018 21:26

    Toi vika asu on kaikista eniten mun mieleen!!

    Vastaa
  824. Mari Kalvi sanoo

    29 elokuun, 2018 21:40

    Oma suosikkini on ehdottomasti asu syksyisellä liehuhelmalla! Niin ihana ja mun tyylinen kokonaisuus jota tulisi varmasti käytettyä monet monet kerrat tulevan syksyn aikana! <3

    Vastaa
  825. Eveliin sanoo

    29 elokuun, 2018 21:41

    Ensimmäinen asu on ehdoton lemppari, aivan ihanan sävyinen neule! ?

    Vastaa
  826. Jonna Korhonen sanoo

    29 elokuun, 2018 21:52

    Viimeinen asu 🙂

    Vastaa
  827. sannihau sanoo

    29 elokuun, 2018 21:55

    Huh, onpa tänne kerääntynyt paljon kommentteja! Halusin vaan kommentoida, että ootpa ihan tosi kaunis näissä kuvissa! Etenkin nuo liehuhelmakuvat missä hymyilet pisti itsenikin hymyilemään jostain syystä. 🙂 Hameen ja valkoisen neuleen yhdistelmästä pidin myös kaikista eniten.

    Vastaa
  828. Miisa sanoo

    29 elokuun, 2018 21:57

    Kaikki asut on tosi kivoja mutta lempparein on ensimmäinen,vihreä neule on ihana!

    Vastaa
  829. Jenna sanoo

    29 elokuun, 2018 21:57

    Tummanvihreä neule ja siihen liittyvä kokonaisuus muutenkin on aivan upee! Noi kaikki tyylit sopii kyllä sulle todella hyvin 🙂

    Vastaa
  830. Jenni sanoo

    29 elokuun, 2018 21:59

    Ensimmäinen asu on suosikkini ja eniten oman tyyliseni, mutta näytät todella upealta varsinkin asussa numero kaksi! 🙂 <3

    Vastaa
  831. Neea Autio sanoo

    29 elokuun, 2018 22:05

    Ensimmäinen asu on ihanin!!! 🙂

    Vastaa
  832. Ella sanoo

    29 elokuun, 2018 22:05

    Hei nyt kyllä innostuin noista leveälahkeisista farkuista! Viimeinen asu on siis mun suosikki.

    Vastaa
  833. Jelena sanoo

    29 elokuun, 2018 22:10

    Vihreä neule ja valkoiset housut!! ?

    Vastaa
  834. Sara sanoo

    29 elokuun, 2018 22:44

    Yllätyin kyllä totaalisesti itse, koska olen nimenomaan vannonut tämän kliseisen ”ei enää koskaan leveitä lahkeita” ja jotenkin ne näyttää sun päällä niin hyvältä, että alkaa kiinnostella ja kovaa. 😀 Eli se siis suosikkiasuni näistä sun kolmesta vaihtiksesta! Se yks flow-asu muistaakseni oli myös todella jees leveine lahkeineen. Mitä tapahtuu? 😀 t. Pillifarkut4ever eiku…

    Vastaa
  835. VeeraT sanoo

    29 elokuun, 2018 22:46

    numero 2 on minun lempparini, hame aivan ihana!!

    Vastaa
  836. Jaana sanoo

    29 elokuun, 2018 22:47

    Kolmas asu! 🙂

    Vastaa
  837. Katri Salo sanoo

    29 elokuun, 2018 22:48

    Eka asu on lemppari! Ihanan raikas ja simppeli 🙂

    Vastaa
  838. Kiia sanoo

    29 elokuun, 2018 23:05

    Easu

    Vastaa
  839. Emilia Happonen sanoo

    29 elokuun, 2018 23:16

    Vika asu <3

    Vastaa
  840. Sohvi sanoo

    29 elokuun, 2018 23:34

    Viimenen asu leveälahkeisilla housuilla ihanin!

    Vastaa
  841. kukka sanoo

    30 elokuun, 2018 00:37

    Mun suosikkiasu on numero 3 (Mille-neule // Bootcut Blake-farkut // Oversized Denim-takki).

    Numero 2 tuli kyllä lähes perässä!

     

    Vastaa
  842. Anne H sanoo

    30 elokuun, 2018 00:59

    Vihreän neuleen asu aivan ihana!

    Vastaa
  843. Mia sanoo

    30 elokuun, 2018 01:05

    Mitä asuja!! Täydellisiä syksyyn. Kaikki säväytti, mutta kolmas asukokonaisuus trendikkäillä bootcut-farkuilla, rennolla neuleella ja ihanan väljällä farkkutakilla pisti omaan silmään parhaiten, ja jonka näkisin itteni päällä heti! ??

    Vastaa
  844. Noora Katajisto sanoo

    30 elokuun, 2018 01:08

    Eka asu on mun lemppari!

    Vastaa
  845. Iida sanoo

    30 elokuun, 2018 02:19

    Neule+hame on mun ehdoton lemppari! ?

    Vastaa
  846. Jolanda Hilakari sanoo

    30 elokuun, 2018 02:29

    Viimenen on mun suosikki 🙂 Pukee ainakin sua tosi hyvin!!

    Vastaa
  847. Niina sanoo

    30 elokuun, 2018 07:23

    Voi ei, kaikki niiiin ihania syksykomboja, että tulee valinnanvaikeus. Sanon kuitenkin asun nro 2, niiin ihana tuo pallohame. <3

    Vastaa
  848. JennaO sanoo

    30 elokuun, 2018 08:17

    Viimeinen asu on lempparini! 🙂 Tuo konjakin värinen neule on <3 Tuli heti sellainen fiilis, että pitää lähteä ostamaan syysneuleet valmiiksi! 🙂

    Vastaa
  849. Jasmine sanoo

    30 elokuun, 2018 08:20

    Eka asu! 🙂

    Vastaa
  850. Juulia sanoo

    30 elokuun, 2018 08:39

    Eka asu on mun suosikki, mutta viimeisen asun paita todella kaunis!?

    Vastaa
  851. Eerika sanoo

    30 elokuun, 2018 08:55

    Ensimmäinen asu!

    Vastaa
  852. Dipsu sanoo

    30 elokuun, 2018 09:01

    Mun lemppari ehdottomasti toi tummanvihreä neule ja valkoiset farkut! Näyttää yksinkertaisesti hyvälle! 🙂

    Vastaa
  853. Anu sanoo

    30 elokuun, 2018 09:08

    Mille neule

    Vastaa
  854. Jassu sanoo

    30 elokuun, 2018 09:39

    Ykkönen!

    Vastaa
  855. Emma sanoo

    30 elokuun, 2018 09:49

    Oma lemppari on toi ykkönen ja tummanvihreä neule!

    Vastaa
  856. Heidi M sanoo

    30 elokuun, 2018 10:02

    Konjakin värinen, pehmeä neule ja mustat bootcutit on lemppari!

    Vastaa
  857. Annie sanoo

    30 elokuun, 2018 10:09

    Tuo vihreäneuleinen asu näyttää kivoimmalta ja myös sopii sulle jotenkin superhyvin! 🙂

    Vastaa
  858. Pinja sanoo

    30 elokuun, 2018 10:23

    Eka asu!

    Vastaa
  859. Vilja sanoo

    30 elokuun, 2018 10:43

    Ehottomasti tuo ensimmäinen! Valkoiset farkut ja tuo vihreä <3

    Vastaa
  860. Annika sanoo

    30 elokuun, 2018 10:45

    Vihreä neule + valkoiset farkut!

    Vastaa
  861. Melda sanoo

    30 elokuun, 2018 10:55

    Valkoiset farkut ja neule saa täältä äänen!

    Vastaa
  862. mennika sanoo

    30 elokuun, 2018 10:57

    Kaikki on tosi nättejä, mutta itseäni puhuttelee eniten tuo hame + neule asu 🙂

    Vastaa
  863. Lotta sanoo

    30 elokuun, 2018 11:01

    Ihania kaikki ja konjakki värinä on upea. Lemppari ehkä kuitenkin asu nro 1 neuleineen.

    Vastaa
  864. Iisa sanoo

    30 elokuun, 2018 11:02

    Kolmas asu oli mun lemppari!

    Vastaa
  865. Jaana Tervasalo sanoo

    30 elokuun, 2018 11:09

    Kolmas ehdottomasti. Mä tykkään noista vähän levenevistä lahkeista =)

    Vastaa
  866. Joanna sanoo

    30 elokuun, 2018 11:10

    Ensimmäinen 🙂

    Vastaa
  867. Ella sanoo

    30 elokuun, 2018 11:43

    Tummanvihree neule asu on lemppari!

    Vastaa
  868. Hanna sanoo

    30 elokuun, 2018 11:44

    Viimeinen on musta upein!

    Vastaa
  869. Heidi sanoo

    30 elokuun, 2018 11:47

    Eka asu!

    Vastaa
  870. Sanni Kautto sanoo

    30 elokuun, 2018 11:50

    Ensimmäinen asu on todellakin mun lemppari, aivan ihana syksyyn!!?

    Vastaa
  871. Katri Aartelo-Kosunen sanoo

    30 elokuun, 2018 11:52

    Liehuvat helmat!

    Vastaa
  872. Tiia Niemelä sanoo

    30 elokuun, 2018 12:08

    Asu numero 1! Ihanan raikas yhdistelmä vihreä paita ja valkoiset housut 🙂

    Vastaa
  873. Laura T. sanoo

    30 elokuun, 2018 12:19

    Mille-neule ehdoton oma suosikki!

    Vastaa
  874. Emma Karsikas sanoo

    30 elokuun, 2018 12:30

    Toinen asu!

    Vastaa
  875. T sanoo

    30 elokuun, 2018 12:35

    Kallistun toiseen tai kolmanteen asuun. Mekot ja hameet ei oo viel näkyvillä mitenkään mun vaatekaapissa tai tyylissä, mut tollasen asukokonaisuuden voisin kuvitella vetäväni päälle!! Tosi ihania sävyjä täynnä tä postaus, syksy on ihan parasta aikaa!

    Vastaa
  876. Maria sanoo

    30 elokuun, 2018 12:36

    Ensimmäinen asu oli suosikkini.

    Vastaa
  877. Elsa Viitanen sanoo

    30 elokuun, 2018 12:50

    Toinen asu on mun lemppari! <3

    Vastaa
  878. Saanakyllä sanoo

    30 elokuun, 2018 12:50

    Tuo tummanvihreä neule olis niin mun näkönen! Vihreävalkoinen asu siis jatkoon!

    Vastaa
  879. Sonja-Lina Kakko sanoo

    30 elokuun, 2018 12:51

    Wow toi konjakkineule! En oo aiemmin oikeen välittäny tosta materiaalista mut toi on kyl tosi magee, voisin anytime pukee päälle!

    Vastaa
  880. Miisa sanoo

    30 elokuun, 2018 12:56

    Toka asu!

    Vastaa
  881. Laura Soininen sanoo

    30 elokuun, 2018 13:24

    Kaikki tyylit ovat todella kauniit ja näytät upealta! Oma suosikkini on stailaus konjakin värisen neuleen kanssa. Sain myös ideoita itseni stailaamiseen neuleen kanssa. Itse omaan jonkin verran muotoja (ruoka on hyvää) , ja useasti sovellan näkemiäni inspiraatiokuvia omaan vartalomalliini sopiviksi. Ajatuksia, joita stailaukset synnyttivät itselleni:

    – Vihreän neuleen kanssa yhdistäisin ylisuuren bleiserin, vajaamittaiset housut ja tennarit (tennarissa valkoinen pohja, muutoin musta)
    – Valkoisen neuleen pukisin lyhyemmän ja hiukan tiukemman hameen, alla mustat paksut sukkikset sekä mustat, pitkävartiset saappaat matalalla korolla
    – Konjakin värisen neuleen kanssa pitäisin kirkkaan väristä trenssiä (punainen tai keltainen), hiukset nostettuna ylös ja korviin isot ja yksinkertaiset hoop-korvikset

    Hienointa on se, että uskon Cubukselta uskon löytäväni itselleni sopivan asukokonaisuuden syksyyn. Haluaisin voida näyttää edes puolet niin hyvältä kun sinä! Saisiko sinulta konsultointiapua? 😀

    Vastaa
  882. Iituuu sanoo

    30 elokuun, 2018 13:40

    Asu tummanvihreällä neuleella on oma lemppari 🙂

    Vastaa
  883. Saara sanoo

    30 elokuun, 2018 13:45

    Tuo vihreä neule on upea! Ja vieläpä laadukasta materiaalia!

    Vastaa
  884. Riitta Suominen sanoo

    30 elokuun, 2018 13:58

    Kaikki näyttää tosi kivalta, mutta tuo viimeinen sopis ehkä tyyliini parhaiten 🙂

    Vastaa
  885. Janika Leppioja sanoo

    30 elokuun, 2018 14:28

    Syksyinen liehuhelma ?

    Vastaa
  886. Anni sanoo

    30 elokuun, 2018 14:49

    Ensimmäinen asu!

    Vastaa
  887. Heidi Hietala sanoo

    30 elokuun, 2018 14:51

    Hame ja ja valkoinen neule ?

    Vastaa
  888. Elin sanoo

    30 elokuun, 2018 14:55

    Eka asu oli ehdottomasti mun lemppari!

    Vastaa
  889. Emmi sanoo

    30 elokuun, 2018 14:58

    Vika ehdottomasti!

    Vastaa
  890. Anni sanoo

    30 elokuun, 2018 15:05

    Päälleni pukisin mieluiten tuon keskimmäisen asu, rakastan hameita ja mekkoja!

    Vastaa
  891. Meeri sanoo

    30 elokuun, 2018 15:05

    Tummanvihreä neuleasu 🙂

    Vastaa
  892. Sanni Mustonen sanoo

    30 elokuun, 2018 15:52

    Viimeinen ehdoton lemppari!!

    Vastaa
  893. Anna sanoo

    30 elokuun, 2018 16:05

    3. Paras, ihana neule!

    Vastaa
  894. Sanni Pykälämäki sanoo

    30 elokuun, 2018 16:25

    Toinen asu hameella ja isolla neuleella on ehdoton lemppari! 🙂

    Vastaa
  895. Jenny sanoo

    30 elokuun, 2018 16:34

    Eka asu on eniten mun mieleen!! 🙂

    Vastaa
  896. Oona sanoo

    30 elokuun, 2018 16:35

    Asu leveälahkeisilla housuilla oli mun lemppari! 🙂

    Vastaa
  897. Saana sanoo

    30 elokuun, 2018 16:57

    Vika asu ehdottomasti!

    Vastaa
  898. Hanna sanoo

    30 elokuun, 2018 17:13

    Toi tummanvihree neule ja valkoset farkut iski kovaa!!

    Vastaa
  899. Nenna Butterlin sanoo

    30 elokuun, 2018 17:15

    Ensimmäinen asu ehdoton lemppari! ?

    Vastaa
  900. Meiju sanoo

    30 elokuun, 2018 17:50

    Tykkään tosta tummanvihreästä neuleesta! Sopis mun silmiin 🙂 ja valkoisia farkkuja ei ookaan tullu vielä kokeiltua

    Vastaa
  901. Noora sanoo

    30 elokuun, 2018 18:16

    Tuo ensimmäinen asu on ehdottomasti kivoin! 🙂 Syksyinen, mutta kuitenkin raikas. Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  902. Neea sanoo

    30 elokuun, 2018 18:31

    Ykkönen on lemppari, kaikki näyttää kyllä sun päällä ihan mielettömän hyvältä!

    Vastaa
  903. Anni-Kaisa sanoo

    30 elokuun, 2018 19:01

    Kolmas on mun suosikki! Täällä kans yks joka on vannonut ettei koskaan tuu laittaa leveälahkeisia farkkuja jalkaan, mutta varsinkin nää kuvat nähtyäni harkitsen jo vastaavien ostamista..!

    Vastaa
  904. Laura sanoo

    30 elokuun, 2018 19:09

    Kolmas asu ton neuleen värin vuoksi oli eniten mieleen!

    Vastaa
  905. Sari sanoo

    30 elokuun, 2018 19:20

    Ekaan asukokonaisuuteen voisin pukeutua itsekin, mutta sulla tuo vika näyttää musta parhaalta!

    Vastaa
  906. Elisa sanoo

    30 elokuun, 2018 19:27

    ääni menee täältä asulle numero 1!

    Vastaa
  907. Matilda Kiviranta sanoo

    30 elokuun, 2018 19:36

    Ehdottomasti asu, jossa tuo ihana vihreä neule ja farkkutakki! <3 Rakastan Cubuksen neuleita ja farkkutakkeja yli kaiken!

    Vastaa
  908. Mandi Heikkerö sanoo

    30 elokuun, 2018 19:37

    TOKA asu ihan ehdoton lemppari näistä kolmesta. Voisin itsekin käyttää. Ihanat värit, sopii hyvin yhteen. ??

    Vastaa
  909. LottaH sanoo

    30 elokuun, 2018 19:39

    Hameasu! Ihana!

    Vastaa
  910. Saara AH sanoo

    30 elokuun, 2018 19:45

    Ensimmäinen! Valkoset housut näyttää niin hyvältä!!

    Vastaa
  911. Pinja sanoo

    30 elokuun, 2018 19:56

    Keskimmäinen oli aivan ihana! Ihana yhdistelmä, vois kans testailla!!

    Vastaa
  912. Anna sanoo

    30 elokuun, 2018 20:07

    Valkoinen neule ja hame!!

    Vastaa
  913. Anniina sanoo

    30 elokuun, 2018 20:35

    Aivan ehoton lemppari on tuo konjakin värinen neule ja sen ympärille kasattu asu! Varmaan tulisin asumaan tuossa pehmoisessa neuleessä!!

    Vastaa
  914. Miia sanoo

    30 elokuun, 2018 20:41

    Konjakkinen neuleasu on suosikki!

    Vastaa
  915. Roosa Tammela sanoo

    30 elokuun, 2018 21:05

    Viimeinen asu on aivan huippu ja mun ehdoton suosikki 🙂

    Vastaa
  916. Tanja Tura sanoo

    30 elokuun, 2018 21:14

    Toi viiminen kokonaisuus on mun suosikki. oon aina vieroksunu pillihousuja, mut pakko on ollu ostaa, kun ei oo muuta ollut tarjolla 🙂

    Vastaa
  917. Mmillaaa sanoo

    30 elokuun, 2018 21:14

    Numero 2 on lemppari! 🙂

    Vastaa
  918. Anniina sanoo

    30 elokuun, 2018 21:15

    Eka asu on paras ja niin tyylikäs!

    Vastaa
  919. Pauliina O. sanoo

    30 elokuun, 2018 21:19

    Ensimmäinen asu on klassisen tyylikäs 🙂

    Vastaa
  920. IRA sanoo

    30 elokuun, 2018 21:35

    Kaikki asut ihania, mut lemppariks nousi toi ensimmäinen!!

    Vastaa
  921. Minna sanoo

    30 elokuun, 2018 21:37

    Asu tummanvihreällä neuleella on ihanan raikas mutta syksyinen!

    Vastaa
  922. Veera sanoo

    30 elokuun, 2018 21:37

    Metsänvihreä neule ehdottomasti ?

    Vastaa
  923. Matilda sanoo

    30 elokuun, 2018 22:11

    Vaihtoehto 2. Ihana yhdistelmä tuo valkoinen neule ja liehuhame.

    Vastaa
  924. Jenna sanoo

    30 elokuun, 2018 22:53

    Kolmas asu! 🙂

    Vastaa
  925. Minna sanoo

    30 elokuun, 2018 23:07

    Asu tummanvihreellä neuleella’

    Vastaa
  926. Mari sanoo

    30 elokuun, 2018 23:20

    Viimeinen asu on mun suosikki, neuleen väri on ihana! ?

    Vastaa
  927. Suzanne Ekholm sanoo

    30 elokuun, 2018 23:22

    Näistä on vaikea valita! Pakko sanoa, että olet onnistunut kombinoimaan kaikki kolme kokonaisuutta todella taidokkaasti. Ne on kaikki niin erilaisia, mut sama freesi ja syksyinen fiilis tulee kaikista! Tällä kertaa valitsen ehkä ykkösen, koska tykkään siitä et yhdistit syksyisen tumman sävyn noihin valkoisiin housuihin. Luo kivan kontrastin. Plus et tuo merinovillapaita näyttää just sellaselta isolta, lämpimältä villapaidalta mitä haluaisin itse syksyllä ja talvella tehokäyttää.

    Vastaa
  928. Annne sanoo

    30 elokuun, 2018 23:24

    Viimeinen asu on aivan upea! Ehdoton suosikki!

    Vastaa
  929. Tiia sanoo

    30 elokuun, 2018 23:32

    Viimeinen asu on lemppari!

    Vastaa
  930. Lilli sanoo

    30 elokuun, 2018 23:33

    Kaikki asut on kyllä ihania, mutta 3 valikoitu suosikiksi! Tuli tunne että pakko saada leveälahkeiset farkut 🙂

    Vastaa
  931. Satu Taskinen sanoo

    30 elokuun, 2018 23:38

    Kolmas asu konjakin värisessä neuleessa on paras. Ihana!

    Vastaa
  932. Juuli sanoo

    31 elokuun, 2018 02:09

    Tykkään eniten viimeisestä asusta! <3

    Vastaa
  933. Anniina sanoo

    31 elokuun, 2018 02:36

    Asu leveillä lahkeilla ja kuparisella neuleella! Ihana ?

    Vastaa
  934. Karita sanoo

    31 elokuun, 2018 03:12

    Vika ehdottomasti!

    Vastaa
  935. Marikak sanoo

    31 elokuun, 2018 03:28

    Eka eli tummanvihreä neule-asu on mun lemppari!

    Vastaa
  936. Nimetön sanoo

    31 elokuun, 2018 07:09

    leveät lahkee ja konjavin sävyinen neule !! <3

    Vastaa
  937. Kirsi sanoo

    31 elokuun, 2018 07:12

    Liehuhelma!!!

    Vastaa
  938. Anni sanoo

    31 elokuun, 2018 07:13

    asu numero 3 on musta hienoin! 🙂

    Vastaa
  939. Elinails sanoo

    31 elokuun, 2018 07:17

    Eka asu on lemppari, koska sellasia käytän ite useimmiten!

    Vastaa
  940. Sari sanoo

    31 elokuun, 2018 07:30

    Ehdottomasti paras on viimeinen asu. Mille-neule on vain niin ihanan syksyinen ettei mitään määrää. Tilasin heti sen ja onneksi oli vielä oikeaa kokoa jäljellä. Toivottavasti näyttää yhtä hyvältä kuin sun päällä.

    Vastaa
  941. Anni sanoo

    31 elokuun, 2018 07:40

    Asu nro. 1 on ihanin!

    Vastaa
  942. emma sanoo

    31 elokuun, 2018 07:58

    valkosta, vihreetä ja farkkua?

    Vastaa
  943. Lotta sanoo

    31 elokuun, 2018 08:15

    Vaikka vihreä neule onkin aivan ihana ja lempiväreistäni, niin kallistun enemmän viimeisen asun puoleen!

    Vastaa
  944. Titta sanoo

    31 elokuun, 2018 08:21

    3

    Vastaa
  945. Essi sanoo

    31 elokuun, 2018 08:24

    Viimeinen asu on mun suosikki!

    Vastaa
  946. Janette sanoo

    31 elokuun, 2018 08:45

    Kaikki asut ovat todella kivoja, joita voisin itsekkin käyttää! Mutta valitsen omaksi suosikiksi toisen asun?

    Vastaa
  947. Tiia sanoo

    31 elokuun, 2018 09:10

    Eka asu!

    Vastaa
  948. Mira sanoo

    31 elokuun, 2018 09:25

    Ensimmínen asu! 🙂

    Vastaa
  949. Meri sanoo

    31 elokuun, 2018 10:14

    Viimeinen asu. 🙂

    Vastaa
  950. Saana sanoo

    31 elokuun, 2018 11:06

    Viimenen asu <3

    Vastaa
  951. Camilla sanoo

    31 elokuun, 2018 11:15

    Eka asu, toi vihree neule on täydellinen! 🙂

    Vastaa
  952. Lilli sanoo

    31 elokuun, 2018 11:19

    Asu tummanvihreällä neuleella! 🙂

    Vastaa
  953. Oona sanoo

    31 elokuun, 2018 12:08

    Ehdottomasti viimeinen asu!

    Vastaa
  954. Silja sanoo

    31 elokuun, 2018 12:26

    3. asu. Oranssi neule, farkkutakki ja levenevät lahkeet <3

    Vastaa
  955. Mona sanoo

    31 elokuun, 2018 13:53

    Ensimmäinen asu selkee lemppari!

    Ja täytyy sanoo, et hitsi sua pukee noi leveemmät lahkeet asussa 3! Vautsi!

    Vastaa
  956. mirdie sanoo

    31 elokuun, 2018 13:59

    Ensimmäinen asu iski muhun ja kovaa. Tosi jotenkin syksyinen, lämmin mutta silti freesi asu. Me like!! <3

    Vastaa
  957. Julia sanoo

    31 elokuun, 2018 14:13

    Kolmas asu kolahti, olisi ihana saada syksyksi ?

    Vastaa
  958. Viivi sanoo

    31 elokuun, 2018 15:55

    Tummanvihreä neule ja valkoiset farkut näyttävät ihanilta yhdessä, ehdottomasti eka asu!

    Vastaa
  959. Aino sanoo

    31 elokuun, 2018 16:30

    Kolmas on mun suosikki

    Vastaa
  960. Saara sanoo

    31 elokuun, 2018 17:09

    Kaikki asut ovat aivan ihania!! Mieluiten pukisin päälleni vihreän neuleen ja valkoiset farkut, aivan ihana väriyhdistelmä. Toisaalta leveämmät lahkeetkin näyttää superhyvältä, mutta en ehkä oo vielä valmis pukeutumaan tänä syksynä niihin!

    Vastaa
  961. Henni sanoo

    31 elokuun, 2018 18:21

    Toka asu on mun lemppari!

    Vastaa
  962. Aliisa Mäkinen sanoo

    31 elokuun, 2018 18:38

    Vika ehottomasti!

    Vastaa
  963. Inka Kantola sanoo

    31 elokuun, 2018 19:00

    Eka on ihana! Tummanvihreä on ihan superkaunis väri ja merinovillaa ei voita mikään<3

    Vastaa
  964. Oona sanoo

    31 elokuun, 2018 19:24

    Vika on mun lemppari !

    Vastaa
  965. Essi sanoo

    31 elokuun, 2018 19:38

    Toinen! Ihana hame!

    Vastaa
  966. H sanoo

    31 elokuun, 2018 21:03

    Lemppari on eka asu, valkoiset housut & tummanvihreä neule 🙂

    Ps. Mistä ekojen kuvien pyöreä pieni laikku, entä tokan kuvan ihana vyölaukku mahtaa olla peräisin?

    Vastaa
    • Annika sanoo

      1 syyskuun, 2018 16:13

      Pyöreä laukku on & Other Storiesin, musta puolestaan Marimekon! 🙂

      Vastaa
  967. Ulpu sanoo

    31 elokuun, 2018 22:05

    Tummanvihreä neule on ihana! <3

    Vastaa
  968. Mirka Liljeqvist sanoo

    31 elokuun, 2018 22:19

    Ehdottomasti leveät lahkeet! ?

    Vastaa
  969. Tuulia sanoo

    31 elokuun, 2018 22:22

    Ehdottomasti ensimmäinen asu vihreällä neuleella. Valkoiset housut on arjessa mun luottovaate ja niihin sopii lähes kaikki värit. Neule on ihanan syksyinen lisä asuun!

    Vastaa
  970. Katri sanoo

    31 elokuun, 2018 22:49

    Ensimmäinen asukokonaisuus suosikki! Voisin laittaa sen päälleni samontein. 🙂

    Vastaa
  971. Heta sanoo

    31 elokuun, 2018 23:29

    Tosi ihania kokonaisuuksia noista jokainen, viimeinen setti leveämmillä lahkoilla kuitenkin ihan lemppari!:)

    Vastaa
  972. Veera sanoo

    31 elokuun, 2018 23:31

    Eka asu tummanvihreällä neuleella ehdoton lemppari! 🙂

    Vastaa
  973. Lellu sanoo

    31 elokuun, 2018 23:37

    Mun suosikki on toi toinen asu, aivan ihana. 🙂

    Vastaa
  974. Jonna Iltanen sanoo

    1 syyskuun, 2018 08:02

    Leveät lahkeet, ehdottomasti!

    En ole vieläkään päässyt yli siitä millaiselta slim fit-housut ja liian lyhyet eli max nilkkapituiset housut näyttävät. Ja niitä on ihmiset käyttäneet jo vuosia eikä kunnon housuja ole löytynyt yhtä helposti kuin ennen. Ihanaa jos valikoima kasvaa.

    Vastaa
  975. Heidi Kokkonen sanoo

    1 syyskuun, 2018 08:31

    Eka! Merinovilla on mukava päällä.

    Vastaa
  976. Reetta sanoo

    1 syyskuun, 2018 08:40

    Eka on lemppari!

    Vastaa
  977. Matilda sanoo

    1 syyskuun, 2018 09:15

    Asu tummanvihreällä neuleella !

    Vastaa
  978. Vilma sanoo

    1 syyskuun, 2018 09:21

    Viimenen oli oma lemppari! 🙂

    Vastaa
  979. Elisa sanoo

    1 syyskuun, 2018 09:56

    Viimeinen asu on täydellinen! Just sopivan helppo arki asu

    Vastaa
  980. Nina sanoo

    1 syyskuun, 2018 10:01

    Ehdottomasti viimeinen asu. Levenevät lahkeet ja farkkutakki?

    Vastaa
  981. Roosa Miettunen sanoo

    1 syyskuun, 2018 10:04

    Syksyinen liehuhame! 🙂

    Vastaa
  982. Emssu sanoo

    1 syyskuun, 2018 10:06

    Eka asu on miun lemppari! 🙂

    Vastaa
  983. Kiira Law sanoo

    1 syyskuun, 2018 10:20

    Ehdottomasti vika asu- noi housut on niin kivat ja trendikkäät!

    Vastaa
  984. Sinna sanoo

    1 syyskuun, 2018 11:04

    Ensimmäinen asu on ihanan raikas! Kaikki asut miellyttävät silmää, mutta erityisesti tuo valkoisen ja metsänvihreän yhdistelmä.

    Vastaa
  985. sara sanoo

    1 syyskuun, 2018 11:26

    Asu numero 3 !

    Vastaa
  986. Niina Pynnönen sanoo

    1 syyskuun, 2018 11:28

    Valkoinen neule + oranssi hame yhdistelmä on mun lemppari! 🙂

    Vastaa
  987. Jenna sanoo

    1 syyskuun, 2018 12:02

    Eka asu on ihana!

    Vastaa
  988. Ellinoora sanoo

    1 syyskuun, 2018 13:36

    Numero 2! 🙂 Ihana tuo hame.

    Vastaa
  989. Vilma sanoo

    2 syyskuun, 2018 10:58

    Mistä tuo ensimmäisen asun ruskea laukku on? Aivan ihana!

    Vastaa
  990. Pirkko Marja akaari sanoo

    7 lokakuun, 2018 13:56

    Hi. Can i byu these in kauppakeskus Kaari, Helsinki.
    Kysyy Pirkko Kaari
    piikko@hotmail.fi
    Ruskea veluuri(kai) suosikkini, olen kauan hakenut vastaavaa.
    Kiltti vastaa s-postilla kun joudat.
    Kiitän !

    Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot

Search

Follow on Instagram

Copyright © 2026 Annika Ollila • Design by LuxiBee

Copyright © 2026 · Muse / Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään