Maanantai-aamuna omasta makkarista herätessäni tunsin oloni harvinaisen seesteiseksi. Hämmästyin sitä hieman, sillä aamua edeltävä viikko oli ollut fyysisesti sekä henkisesti yksi rankimmista aikoihin ja pää oli painunut tyynyyn vasta reilusti puolen yön jälkeen, mutta silmät avatessani olo oli levänneempi kuin uskalsin edes arvatakkaan.
Se oli mun kesälomani ensimmäinen aamu. Päätin nimittäin hetki sitten, että tänä vuonna aion pitää ihan oikean kesäloman ja sopiva ajankohta sille on nyt. Lomailen aika tarkalleen kuukauden verran ja palaan takaisin ”sorvin ääreen” heinäkuun loppupuolella, jolloin energiaa ja intoa riittää varmasti taas kuin pienessä kylässä. En toki sulje tietokonettani koko kuukaudeksi (tosin vähintään yhden koneettoman viikon aion kyllä viettää), mutten ota uusia toimeksiantoja tai projekteja kuin vasta kesän loppupuolelle ja se tuntuu ihanan kutkuttavalta. Kokonainen kuukausi pelkästään itselleni ja omille jutuilleni!
Yrittäjänä lomailu ei oo koskaan mikään itsestäänselvyys ja aikaisempina vuosina pääni ei olisi varmaankaan kestänyt sitä, että olisin ottanut tietoisesti jopa muutamankin kuukauden ilman yhtäkään lähetettävää laskua (eli toisin sanoen pennin pyörylää), mutta tällä hetkellä on toinen ääni kellossa. Kuluneen alkuvuoden työtilanne on nimittäin ollut sen verran mukava, että oon voinut tehdä vähän toimeksiantoja varastoonkin ja nyt voin hyvällä omatunnolla pitää pienen breikin tietäen, ettei se tuu hetkauttamaan taloudellista tilannettani mihinkään suuntaan. Syksymmällä ehtii taas painaa tukka putkella, mutta nyt on pienen vapaahetken aika.
Seuraavat viikot tulee toivottavasti täyttymään pitkistä yöunista, kiireettömästä ulkoilusta, herkullisesta ruuasta, extempore-illoista, mökkeilystä, ystävien seurasta, Suomen ihanasta kesästä, valokuvauksesta, päikkäreistä, ikimuistoisista festariviikonlopuista, piknikeistä, roadtrippimme suunnittelusta, elokuvista sekä kirjoista, yllättävistä päiväretkistä, Amppari-mehujäistä sekä huolettomuudesta. Jopa samoja juttuja kuin arkenakin, mutta ilman stressiä, aikatauluja ja deadlinejä. En meinaa pysyä pöksyissäni.
Mä oon nyt kesälomalla ja aion nauttia siitä täysin rinnoin!
Dress from NLY
Kuvat: Anni Korhonen
2
Hyvää lomaa! Olet sen ansainnut! Aurinkoa ja huolettomia hetkiä 🙂
Kiitos! Ihanaa kesää, Hanna! <3
Kuulostaa niin kivalta, mukavaa kesälomaa Annika <3
Kiitos paljon! <3 Tästä tulee varmasti kivaa.
Ah, kuulostaa älyttömän ihanalta suunnitelmalta, nauti joka hetkestä!!<3 Aurinkoista lomaa 🙂
Ei tarvitse kahta kertaa käskeä 🙂 Kiitos, Jessica! <3
Oot ansainnut loman kyllä! Hyvää kesää:)
Samoin! <3
I see you enjoy and your dress is beautiful!
xx Rena
Thanks!
Sun blogi on ollut niin huippu ainakin viimeiset puoli vuotta että oot kyllä todellakin lomasi ansainnut! Nauti 🙂
Aww, ihania sanoja. Kiitos! 🙂
Taas jälleen kerran ihania kuvia ja oot niin kaunis!! Löysin sun blogin vuosien jälkeen, muistan kun luin sitä yläasteella kuin raamattua 😀 Vai olikohan se lukiossa.. Kauan aikaa sitten kuitenkin!
Hauskaa lomaa 🙂
Haha, voi vitsi! Sittenhän me ollaankin jo tosi vanhoja ”tuttuja” 🙂 Kiitos!
Ihanaa lomaa! 🙂 Upeat kuvat jälleen, oot niin kaunis että kateeks käy!
Kiitos, Neea! <3
Tuo mekko näyttää ihanalta mutta tuo linkki ei toimi? Onko siinä jotain vikaa vai onko vika vaan minun puhelimessa? 😀
Voi että, se näyttääkin juuri loppuneen. Siksi ei toimi enää 🙁
Tästä postauksesta tuli jotenkin tosi hyvä mieli sun puolesta 🙂 Ihanaa ja rentouttavaa kesälomaa!
Ihanaa lomaa! Täällä on myös yksi yrittäjä, joka aikoo tänä kesänä pitää jopa kaksi viikkoa lomaa 🙂 Se tuntuukin ihan luksukselta, kun viime vuonna lomaa oli ehkä max 5 päivää 😀
Erittäin mukavaa lomaa sinulle, Annika! 🙂 Nauti täysillä!
Rentouttavaa ja virkistävää lomaa! Oma aikani koittaa vasta elokuun lopulla, mutta toivotaan silti, että tämä juhannuksen jälkeinen aika on yhtä upeita kelejä kuin alkukesäkin!
Ihanaa lomaa, oot kyllä ansainnu sen<3
Miten oot noin kaunis?
Ansaittu loma! Elä täysillä mutta nauti myös hiljaisuudesta <3 Palaillaan loppukesästä siis 🙂