Kesä taitaa nyt olla virallisesti täällä. Lämmittävä aurinko, talviuniltaan heränneet ihmiset, joka puolella viipottavat kirkkaankeltaiset fillarit, iloisista kaveriporukoista täyttyneet puistot, kukkamekot, mitä kummallisimmat noutolounaspaikat (kunhan aurinkoa löytyy, niin katukivetyksen reunakin käynee ruokapaikasta), kukkaan puhjennut luonto, katukuvassa vilisevät paljaat kintut, mitä hauskimman kuuloiset kesäsuunnitelmat, joka kulman takaa löytyvät uudet terassit ja tekemisestä täyttynyt some.
Mä rakastan kesää monesta eri syystä, mutta yksi suurimmista on se, että koko maa tuntuu heräävän näiden muutaman kuukauden aikana eloon. Vähän kuin äänetön mustavalkofilmi – se on tunnelmallinen jo sellaisenaankin, mutta ääniraidan ja lukuisat värit saadessaan se nousee ihan uusiin ulottuvuuksiin. Kun suurimman osan vuodesta pimeyttä on enemmän kuin valoisia tunteja ja toppatakit kuuluu jokapäiväisiin välttämättömyyksiimme kuukausikaupalla putkeen, niin ei ihmekkään, että kesä saa meidät joka vuosi sekaisin.
Tunnistan itsessäni tänäkin vuonna sellaisen pienen kesäpaineen, joka kolkuttaa päässäni huonon omatunnon tapaan aina, kun taivas loistaa pilvettömyyttään ja lämpömittarin asteet kohoaa parinkymmenen paremmalle puolen. “Mene ulos! Lähde mökille! Soita ystävä seuraksi terassille! Ota aurinkoa! Raahaa lounas puistoon! Tee mitä vaan, kunhan teet sen pihalla!”. Viime kesänä kävi nimittäin niin, että sitä kesää vaan odotti ja odotti saapuvaksi, kunnes pian olikin jo lokakuu ja lopulta oli pakko todeta, ettei se tänä vuonna tullutkaan. Ja nyt kesäpaineeni tuntuu kahta kovemmalta, jottei tämäkin kesä mene huomaamattani sivu suun. Se tuo ikäväkseni aina mukanaan myös tietynlaisen yksinäisyydentunteen, kun joka paikka täyttyy niistä kesäpäivästään nauttivista, hersyvää naurua raikaavista ystäväporukoista, jollaista omassa elämässä ei ole. On jännää, miten tollainen asia voi saada tuntemaan olonsa todella yksinäiseksi, vaikka muuten sitä tunnetta ei tulisikaan erityisemmin koettua.
Syksy on vuodenaikasuosikkini, sillä silloin kotiin jääminen tuntuu jollain tapaa vähän hyväksyttävämmältä. Päivä ei enää kestä myöhään yöhön asti, pehmeän lohdulliset villapaidat tulee taas jäädäkseen ja vilkkaan kesän jälkeinen “syysrauhoittuminen” alkaa olla paikallaan itse kullekin. Vähän huvittaa, että kesä on vasta alkamaisillaan ja ajatukseni on jo nyt kuukausien päässä odottelevasta syksystä, mutta joku pikkuruinen osa mussa toivoo salaa, että sen aika olisi jo. Luultavasti siksi, että kuukauden reissumme aikana jouduin välillä kohteliaisuudesta olemaan sosiaalisempi kuin olisin ehkä jaksanut, eikä introvertti-minäni saanut tarvitsemaansa omaa aikaa tarpeeksi, jota puolestani odotin kovasti päästessäni kotiin. Ja nyt tänne päästyäni joka tuutti käskeekin ottamaan meneillään olevista kesäpäivistä kaiken mahdollisen irti, sillä koskaan ei tiedä, vaikka ne jäisi tulevien kuukausien ainoiksi. Mutta kun en jaksa! Eikä huvitakkaan!
Tämän kesän tavoitteeni on yrittää oppia päästää tästä paineesta irti. Tehdä ja mennä, jos menojalka vipattaa, mutta jättää tekemättä ja menemättä, jos ainoa syy sille on pelko vähäisten kesäpäivien menettämisestä. Ei se maailma siihen kaadu, vaikka vuorokauden jokaista valoisaa tuntia ei tulisikaan vietettyä pihalla ja ruuankin söisi vaan oman keittiönpöydän ääressä.
2
Tunnistan itseni todella vahvasti tästä postauksesta ja on hienoa, että kaltaisesi vaikuttaja kirjoittaa siitä niin avoimesti 🙂
Tunne on varmasti etenkin näin kesän kynnyksellä tosi yleinen <:
Mahtava kirjoitus. Itse olen niin syksy ihminen kuin vaan voi olla. Vaikka kesä mukava onkin, niin itse en nauti helteistä, enkä ole myöskään niin innoissani siitä ajatuksesta että pitäisi tehdä sitä sun tätä, koska on kesä. Mä kyllä avoimesti odotan jo syksyä ja kaikkea sitä ihanuutta siihen liittyen. Sori kesäfanit. 🙂
Mä nautin helteistä kyllä, mutta just toi tietynlainen “tekemisen pakko” saa mut joka kerta ahdistuksen partaalle 😀 Yritetään silti nauttia tästä alkavasta kesästä parhaalla mahdollisella tavalla, kyllä se syksykin sieltä pian tulee!
Your outfit with the denim skirt is perfect!
xx from Bavaria/Germany, Rena
Thanks, Rena!
Ihanaa ku kirjotit tästä, koska oon miettiny että oonko ainut jolle tulee suorituspaineita kesästä. Tulee huono fiilis jos muut kavereidenkaa pihalla ja itellä ei semmosta porukkaa oo ja pitkän työpäivän jälkee mieluusti saatan olla vaan kotona. Tää kirjotus sai mut aatteleen, että se on ihan ok jos ei jaksa koko kesää olla sosiaalinen!
Älä huoli, et varmasti ole! 🙂 Jopa kesällä saa (ja pitääkin) ottaa sitä omaa aikaa, eikä se kesä siitä mihinkään katoa, vaikka välillä jäisikin neljän seinän sisälle pitämään Netflix-maratoonia.
Minkä merkkiset tai malliset sun kengät on?:) ihania kuvia, taas kerran!
Ne on New Balancen kengät, mut tarkempaa mallia en valitettavasti kuitenkaan muista. Kiitos!
Kesäpaine on jokavuotinen riesa ja tunnistan itseni tästä täysin. Töiden takia päivät menee auttamatta aamusta iltaan sisätiloissa ja kun vihdoin pääsee kotiin, pitäisikin sitten mennä ja tehdä kaikkea mahdollista ulkona, mutta useimmiten ei jaksa/huvita tai ei ole ketään kenen kanssa mennä/tehdä. Sitten illat kuluu ahdistuneena miettien missä kaikkialla pitäisi olla, missä muut ovat ja hajoille someen, joka pursuaa iloisia kesäporukoita tekemässä milloin mitäkin.
Tää teksti ja Looran kommentti on vaan niin suoraa munkin suusta! Huh, mulla on joka kesä samanlainen ahdistus kaikesta siitä, mitä pitäis tehdä, mutta ei vaan jaksa. Pitäs oppia ymmärtämään se, että ketään ei varmaan kiinnosta se, että päätänkö olla vaikka koko illan sisällä, jos mä itse haluun niin tehdä…
Samat fiilikset mullakin! Tämä (kin) postaus kolahti taas 🙂
Annikan pitäisi järjestää meet&greet – meitä tulisi varmasti huikean iso joukko paikalle ja oltaisiin kaikki toisillemme sitä kesäporukkaa. 🙂
Haha! Ihana idea teoriassa, mutta jo pelkkä ajatuskin meet & greetistä saa melkein tuskanhien pintaan – tollainen ei olisi (ainakaan just nyt) YHTÄÄN mun juttu 😀 En esimerkiksi lähde koskaan toteuttamaan kampanjoita/projekteja, jotka vaatisi sellaista. Toisaalta olisi kyllä kiva, kun tätä kautta saisi jollain tapaa yhdistettyä samanhenkistä jengiä yhteen <:
Mä luulen, että näiden ajatuksien kanssa on useampi, kuin osaamme ehkä kuvitellakaan. En usko, että kukaan meistä on kokoajan menossa saatika käyttämässä jokaista sekuntia jotenkin “oikealla tavalla” tai jonkin kivan asian tekemiseen. Ystävien näkeminen on ihanaa, mutta mielestäni se on vielä ihanampaa kun edellisestä kerrasta on jo tovi aikaa.
Mut älä tuhlaa sun päiviä turhaan murehtimalla, vaan jos tuntuu hyvältä ajatukselta nyhjätä sohvanpohjalla niin nyhjää pois?
Pöh tuonne loppuun piti tulla sydän eikä kysymysmerkki! Joten <3 vielä
No juurikin näin! <3
Tämä kolahti. Pystyn samaistumaan aivan täysin ja tuntuu ihanan helpottuneelta että en ole ajatusteni kanssa yksin. Vaikka kesä on lyhyt, ei se tarkoita sitä että pitäisi tehdä ja touhuta 24/7, on ihan jees olla vain ja viettää vaikka koko päivä sisätiloissa jos siltä tuntuu. Kiitos <3
No nimenomaan. Ihanaa kesää, Tiina! <3
Ihana Annika! Samaistun niin tähän tekstiin! Ihanaa, että joku muukin tuntee näin 😀
Voi kuule, meitä on varmasti enemmän kuin ymmärretäänkään 🙂
En kestä ihan huikee teksti!! Samaa kolkuttelee tääläki!
Kiva, että tykkäsit. Mukavaa kesää! <3
Kiitos rohkeasta kirjoituksesta <3
<3
Minä myös samaistun tähän tekstiin! Ihanaa huomata, etten olekaan ainoa. 🙂
Samojen fiilisten kanssa painii varmasti tosi moni <: Nyt vaan yritetään ottaa rennosti ja unohtaa "kesäpaineet", niin päästään ehkä myös nauttimaan siitä.
Ihanaa kun joku muukin samaistuu tähän tunteeseen… Tälläkin hetkellä istun sohvalla ja katson ulos, jossa paistaa kirkkaalta taivaalta aurinko. Työpäivän jäljiltä haluaisi vain jäädä sisälle rentoutumaan, mutta takaraivossa kolkuttaa ajatua hienon kelin hukkaan heittämisestä. Joten väkisin raahaan itseni taas puistoon aurinkoon.
Myös ystävä juttuun samaistun, mutta tämän pointin oon jo hyväksynyt. Viihdyn ehkä hetkittäin porukassa, mutta loppu viimeksi minulla ei ole resurssia pitää yllä jatkuvaa suhdetta ystäväporukkaan. Lohduttaudun sillä, että työssäni olen jatkuvasti ihmisten kanssa ja vapaa-aika on lupa olla omien ajatusten kanssa. Se helpottaa itsellä syyllisyyden tunnetta yksinolosta.
Kesä on elämää siinä missä muutkin vuodenajat, eikä mitään tarvitse tehdä vastentahtoisesti. Ihanaa kesää ??
Jos työpäivän jälkeen (tai milloin tahansa muuten) tekee mieli jäädä sisälle rentoutumaan, niin tehdään niin. Ei meitä sinne ulos pakota kukaan muu kuin omat ajatuksemme <: Mulla on sen suhteen vähän erilainen tilanne, että työssäni en oo puolestani lähes ollenkaan ihmisten kanssa vaan vietän suurimman osan ajasta yksinäni kotona puuhastellen, joten sitä suuremmalla syyllä tulee olo, että "vapaa-ajalla" täytyisi mennä ja tehdä ja nähdä. Ihanaa kesää sullekin, Johanna! <3
Todellakin samaistun! 🙂 Vaikka kesää & lämpöä rakastankin yli kaiken, niin samalla iskee joka vuosi kesän alla se sama ahdistus että pitäisi olla kauheasti suunnitelmia ja tekemistä ja menemistä, mutta kun yksinkertaisesti ei ole sellaista porukkaa jonka kanssa tehdä ”koko ajan laikkea”, lisäksi sosiaalisena introverttinä tarviin jokaisen kaverin kanssa vietetyn päivän jälkeen vähintään kolme-neljä päivää yksin.. 😀 niinpä vihdoin näin 31-vuotiaana ekaa kertaa on rauhallinen olo tän kesän suhteen. Näen kavereita silloin harvakseltaan kun niitä näen, on ihana poikaystävä jonka kanssa chillailla kaksin ja muuten teen sitten mikä milloinkin tuntuu hyvältä. Tarkoitti sitten se yksin loikoilua puistossa, sarjamaratonia sisällä verhot kiinni, auringonottoa omalla partsilla, jne. Ei ole vain yhtä tapaa nauttia kesästä. Hauskaa kesää meille kaikille! Kukin tyylillään. 🙂
Toi rauhallinen olo kuulostaa kieltämättä ihanalta! Ehkä mäkin pääsen siihen vielä joskus <: Tällä hetkellä ongelma on juurikin se pääni sisällä kolkutteleva ääni, joka käskee tekemään ja menemään ja sosialisoimaan niin paljon kuin sielu sietää, ettei kesä valu tänäkin vuonna "hukkaan", vaikka kukapa sen lopulta edes sanoo, että se kuuluisi viettää ainoastaan ulkona viipottaen. Nimenomaan - ihanaa kesää meille kaikille! <3
Täälläkin aivan samat fiilikset ja nimenomaan paine siitä, että elämän pitäisi olla yhtäkkiä tavanomaista parempaa, pitäisi koko ajan olla tekemässä jotakin hauskaa ja sekuntiakaan ei saisi lojuta yksin himassa helteellä. Tämä paine ja ahdistus yhdistettynä kaikkiin ihaniin some päivityksiin, jossa istutaan puistossa, ihastellaan ulkona auringonlaskua ja juodaan porukassa viiniä, saavat minutkin kokemaan yllättävän yksinäisyyden tunteen. Kiitos, että kirjoitit tästä asiasta ja silmiä avaavaa nähdä, kuinka monia tämä asia koskettaa.
Nimenomaan. Ja vielä kun päälle pukkaa pahin koskaan kokemani siitepölyallergiakausi, joka turvottaa silmät umpeen ja vaikeuttaa hengittämistäkin hurjasti, niin sitä suuremmalla syyllä tekisi mieli vaan olla aamusta iltaan sisällä.
Ihanaa alkukesää sullekin, J! <3
Hei Annika,
olet kirjoittanut viimeisen kuluvan vuoden aikana muutaman tekstin blogiisi, jotka ovat antaneet itselleni paljon lohtua ja ymmärrystä sinua kohtaan. Tekstisi jotka ovat koskeneet esimerkiksi masennusta, introverttinä olemista, tai tämän postauksen kesäpainetta, ovat todella todentuntuista ja arvokasta luettavaa. Avaat meille lukijoille aiheita jotka koskettavat varmasti meistä monia, kiitos siitä. Blogisi on miellyttävää katsottavaa sekä luettavaa. Eniten odotankin sinun postauksistasi nykyään niitä joissa avaat ajatusmaailmaasi. ‘Totuus viime vuodesta.’ -tekstisi on todellinen helmi, olen lukenut sen monesti ja juurikin se teksti mielestäni muutti blogisi luonnetta avoimempaan suuntaan:)
Tämäkin postaus tuo suurta lohtua ja ymmärrystä ainakin minulle. On ihan ok jäädä kotiin hellepäivänä, ja olla ahdistumatta instagramin hymynaamoista ja kavereiden hehkuttamista aktiviteeteistä.
Kiitos että avaat ajatusmaailmaasi meille, olet suunnannäyttäjä ja älykäs nuori nainen.
Hyvää kesää teidän koko kotiväelle!
Kiitos kauniista sanoistasi, Anni – tällainen palaute tekee mielelle aina hyvää. <3 Ihanaa kesää toivotellaan täältä myös sulle!
Täällä myös yksi, joka samaistuu näihin kesäpaineisiin. Tuntuu, että olisi pakko keksiä jokaiselle ihanalle kesäpäivälle kaikkea tosi mukavaa tekemistä, mutta aina ei vaan jaksa. 🙂 Vaikka kesä ihanaa aikaa onkin.
Haluaisin tässä samalla kiittää myös näistä teksteistä, joissa kerrot avoimesti omista tuntemuksista. 🙂 On hienoa, että oot tuonut esiin esim. masennuksen (mitä ei toki kelleen toivo), koska ehkä se saa jonkun hakemaan apua. Pystyn samaistumaan hyvin teksteihisi ja niistä sekä kommenteista saa vertaistukea, jota välillä kaipaa. Kiitos 🙂
Kiitos kommentistasi ja ihanaa, että postauksista sekä niiden kirvoittamista kommenteista on saanut vertaistukea – juuri tollaisia juttuja toivoisinkin kuulevani. Kivaa alkukesän jatkoa! <3
Täällä kans yksi joka ei malttaisi odottaa syksyä! 😀 Ja itsekin samaistun monen muun tapaan tuohon ystäväjuttuun, mutta olen alkanut hyväksymään sen, että en yksinkertaisesti jaksa olla koko ajan menossa tai tunkeutumassa väkisin johonkin porukkaan 🙂
Nautitaan nyt kuitenkin ensin tästä lyhyestä kesästä – kyllä se syksykin sieltä lopulta saapuu 🙂 <3
Joo kaikki sellaset summer bucket listit on ehkä pahimpia “kesäpaineen” aiheuttajia ja se, et suunnitelmia kesälle luodaan pitkin kevättä 😀 ite oon kanssa syksyihminen, mut nyt kun itsetunto on kohonnut niin kesäkin alkaa maistua 🙂
Ymmärrän täysin! Mut välillä oon myös kokenut tollaiset “bucket listit” hyödyllisiksi, kunhan niille ei aseta liikaa paineita, sillä ne toimii kivasti niissä tilanteissa, kun olisi aikaa tehdä jotain, mutta mielessä ei oo kuitenkaan mitään tiettyä juttua sen päivän varalle. Silloin listasta voi valita jonkun “toteutuskohdan” ja saada sitä kautta parhaimmassa tapauksessa jotain sellaista tekemistä, jota ei ois muuten muistanut/tajunnut muuten keksiä <: Mä tein pari kesää sitten sellaisen listan, jonka kanssa kävi juurikin edellämainitulla tavalla ja siksi ainaisen puistopiknikin ja terasseilla istuskelun sijaan viikkojen aikana tulikin toteutettua vaikka mitä eri aktiviteetteja! Ja hei ihana kuulla, että kesäsi maistuu nykyään paremmalta kuin aiempina vuosina. Kivoja päiviä, Elisa! <3
Olen varmaan tosi ikävä tyyppi, mutta en oikein ymmärrä ihmisten “oispa kesä” -hehkutusta 😀 Toki kesässä on kivojakin puolia, mutta itse ainakin (vaikka yleensä olenkin vilukissa) kärsin kuumuudesta ja jos mittari rupeaa näyttämään +20 tai yli, niin olen ihan veltto ja huonovointinen, enkä saa ainakaan ulkona mitään aikaan, oli kyse sitten urheilusta tai jostain muusta. Lisäksi inhoan/pelkään kaikki ötököitä ampiaisista käärmeisiin, joten joudun kesäisin miettimään esimerkiksi sitä, missä uskallan lenkkeillä. Plus sitten juurikin tuo paine olla koko ajan menossa ja ikään kuin elää koko vuoden edestä just kesällä!
Syksy on munkin suosikki vuodenaika ja toisaalta tykkään myös keväästä! Tänä vuonna vaan tuntui tuo varsinanen kevät jäävän ikään kuin väliin ja talvesta hypättiin tyyliin parin viikon siirtymävaiheella suoraan kesään 😀
Höpön löpö, meitä on vaan moneen lähtöön ja hyvä niin! 🙂 Toi tämänvuotinen “kevät” (tai lähinnä sen puuttuminen) oli kyllä yksi iso, huvittava vitsi 😀
Niin sama juttu, niinkuin monella muullakin (näköjään)! Työn puolesta saan viettää päivässä n.3h ulkona ja kotia tullessa ei ensimmäiseksi mielessä ole ulos säntääminen vaikka kelit olisivatkin hyvät… nyt olen päättänyt antaa itselleni armoa ja esim. nukun päikkärit sisällä jos sitä tarvin, muiden viipottaessa ulkona. Omistan lasitetun parvekkeen ja olen hengannut siellä myös yksin lueskellen, ja se on kyllä tuonut vähän helpotusta “kesäpaineeseen”. Kiitos siis loistavasta tekstistä taas Annika, herätti paljon ajatuksia. 🙂
Kuulostaa oikein hyvältä! Oispa ihanaa, kun meilläkin olisi parveke – lasitettu tai edes lasittamaton sellainen <: Ehkä vielä joskus!
Tää on niin totta ja pystyn samaistumaan! Itse olen muuttanut Helsingistä Espoon ”rauhaan” ? ja nykyään pääsen nauttimaan mitä ihanimmista lenkkipoluista luonnonhelmassa ja omasta isosta parvekkeesta, johon paistaa mukavasti aurinko. Mietin juuri eilen, että en tosiaan ole tämän viikon upeiden helteiden aikana nähnyt kavereita, koska olen niin nauttinut näistä uusista maisemista ja ihan vaan yksin olemisesta. Muutenkin on tuntunut että en vaan jaksa kommunikoida mitään ylimääräistä. Poikaystäväni ei kyllä aina ymmärrä tätä, koska hän taas saa energiaa muista ihmisistä. Ah, mutta parasta on ladata akkuja itsekseen ja sitten ehkä viikonloppuna treffailla kavereita! ??
Mä oon ehdottomasti sitä mieltä, että siitä yksinolemisesta kannattaa nauttia juuri niin paljon kuin vaan tarpeellista – mäkin rakastan tehdä pitkiä metsälenkkejä ilman ihmisseuraa, jolloin tahdin, reitin ja kaiken muunkin mahdollisen saa päättää ihan itse. Ja tuosta poikaystäväjutusta, niin meitä todella on niin paljon erilaisia – osa saa energiaa juurikin muista ihmisistä ja aktiivisesta sosialisoimisesta, kun taas toisille oma aika on paljon energisoivampaa. Nauti kesästä! <3
Kyllähän sitä yksinkin voi ulos mennä ja nauttia lämmöstä ja auringosta 🙂 Silloin saa sitä omaa yksinoloa, mutta tekee samalla jotakin kivaa. Itsekin käyn usein yksin esim. ottamassa aurinkoa, kävelyllä, syön ruokaa parvekkeellani, käyn kahvilassa ja baarissa jne. Olen vasta oppimassa tekemään tälläisiä asioita yksin, nimenomaan että osaisi nauttia niistä. Aina ei tarvitse olla kaveria mukana.
Tietenkin voi ja niin usein teenkin! Postauksen pointti ei ollut niinkään se, että kaikkeen tarvitsisi seuraa tai että sitä ei olisi,, vaan se omassa päässä oleva painostava ajatus siitä, että koska on kesä, niin koko ajan pitäisi olla höyryveturin lailla menemässä ja tekemässä ja näkemässä – tapahtui se sitten yksin, kumppanin tai ystävien seurassa. Tärkeintä olisi oppia, että vuodenajasta huolimatta elämä(n tyyli) voi pysyä ihan samanlaisena, eikä siitä tarvitsisi toivottavasti enää jossain vaiheessa kokea painetta 🙂
Ihanaa kuulla, että muutkin kamppailevat samojen ajatusten kanssa. Itse poden monesti yksinäisyyttä ja huonoa omaatuntoa juuri näinä kauniina päivinä, kun tuntuu siltä, että pitäisi olla juurikin nauttimassa auringosta ystävien kanssa – eikä tämäkään johdu siitä, etteikö mulla olisi ystäviä, päinvastoin. Itselle kaupunkien kesäinen kuhina aiheuttaa lähinnä vastareaktion ja tarpeen paeta metsän keskelle itsekseni haahuilemaan. Usein kuitenkin samaan aikaan seuraan hieman kateellisena mitä muut puuhailevat ja surkuttelen sitä seikkaa, että täällä mä vaan möllötän omassa seurassani. Kyllä osaa ihmismieli olla välillä pöljä.
Siis tää kommentti oli kuin mun suusta tullut, jokaista sanaa myöten! 😀 Alkoi ihan huvittamaan, kun osasit ilmaista tämän tunteen niin täydellisesti. <3
On se mieli vaan välillä niin hölmö.
Ihanaa, että muilla samoja ajatuksia. Olen kyllä kesäihminen, mutta tosiaan ne kaverit puuttuu. Asiaa on tänä vuonna ainakin helpottanut oma piha, jota voi hoitaa yksinkin ja samalla olla ulkona.
Onneksi monia “kesäjuttuja” voi kuitenkin tehdä itsekseenkin 🙂 Oma piha kuulostaa ihanalta, ehkä meilläkin on vielä joskus tulevaisuudessa sellainen! Oon monesti puhunut, kuinka esimerkiksi vanhempien luona ollessa nautin kovasti siitä, kun ulos päästäkseen voi vaan avata oven ja kävellä takapihan riippukeinuun, kun taas tässä keskustassa ulos halutessaan täytyy oikeasti lähtemällä LÄHTEÄ jonnekin.
Mutta eikös poikaystävälläsikään ole ystäväporukkaa? Etkö voi heidän mukaan mennä? Vai eikö poikaystäväkään sitten enää vietä aikaa ystävien kanssa? Älä ota tätä nyt pahalla, mutta neuvona sanon, että jos itse olet yksinäinen/introvertti niin ei kannata poikaystävää silti sulkea sosiaalisesta maailmasta. Pidemmän päälle aiheutuu katkeruutta, jos hän ei enää ”saa” olla kavereidensa kanssa ja skeitata ja hengata pitkin kaupunkia. En siis tiedä, miten asia on. Mutta teksteistäsi saa kuvan, että olette yleensä vain kahdestaan ja menette aikaisin kotiin. Voisi kuitenkin kuvitella (ja tutun tuttuni tietää poikaystäväsi), että pojalla on laajoja kaveriporukoita, mutta ne ovat sinun jälkeesi jääneet. Ennakkoluulottomasti vaan tutustumaan ihmisiin, kyllä niitä ystäväporukoita sitten muodostunee 🙂 ja jos ei, niin aina voi oppia itsestään. Onko jokin syy, ettei ole osa porukkaa esimerkiksi. Tällaisia voi aina pohtia.
Nyt oli kyllä pitkästä aikaa varsin hämmentävä kommentti – etenkin tutun tutun tuttujen tietämisiin perustuvilla “syytöksillä” höystettynä! 😀 Toki molemmat vietämme aikaa ystäviemme kanssa (niin yhdessä kuin erikseenkin), eikä kiinteän kaveriporukan puute meinaa aina ystävien puuttumista. Erilaiset elämänmuutokset ja esimerkiksi muuttuvat työkuviot saattavat välillä muuttaa totuttuja vapaa-ajan maneereja suntaan jos toiseenkin ja tiettyjen tapojen vähemmälle jääminen saattaa olla useiden asioiden summa.
Ja tietenkin tällaisia voi aina pohtia, mutta samalla voinee pohtia myös sitä, kuinka todenmukaisia faktoja kaukaisten kuulopuheiden pohjalta kannattaa muodostaa saati sitten esittää… 🙂
Hello! Mikä olikaan se muistaakseni aasialainen ravintola Helsingissä (ehkäpä Kalliossa), johon otitte poikaystäväs kanssa Lukan mukaan?
Viime talvella/syksyllä tapahtui tämä. Kiinnostaisi mikä ravintola kyseessä ja onko ravintolan yleinen linja tosiaan se, että koirakamut on tervetulleita.
Moi! Nyt heitit kyllä pahan. Me ollaan käyty Lukan kanssa monessakin ravintolassa, mut en meinaa saada millään päähäni, että mitähän mahdat tarkoittaa. Moni Helsingin ravintola on nykyään koiraystävällinen, mutta edelleen löytyy myös niitä, joihin koirat ei ole tervetulleita. Sushibar + Winesta oon ainakin joskus postannut kuvan, jossa Luka on mukana? Se ei tosin sijaitse Kalliossa, mutta koirat ovat tervetulleita. Myös Ondassa ollaan joskus käyty Lukan kanssa syömässä! Pizzapaikoista ainakin Tenho, Putte’s ja Linko toivottaa muistaakseni koirakamut tervetulleeksi ja Uudenmaankadun Bar No. 9 myöskin! 🙂 http://tassutkartalla.fi on hyvä sivu koiraystävällisten paikkojen selvittämiseen, mutta harmillisesti se ei päivity kovin usein, joten moni paikka myös puuttuu listoilta.
Samaistun myös vahvasti tähän tekstiin! Mulla on myös aina ollut valtavat paineet kesästä, että pitäisi mennä ja tehdä kokoajan. Ahdistaa myös seurata somesta kuinka tuntuu, että kaikki ovat juhlimassa ja festareilla ja nauttivat elämästä, kun itse viettää aikaa lähinnä vaan kotona ja kesän menot ovat todella satunnaisia. Siihenhän voi tietty itse vaikuttaa, mutta aina ei pysty ihan taloudellisistakaan syistä. Munkaan elämään ei kuulu kaveriporukassa hengailua esimerkiksi puistoissa hyvällä säällä tai mitään muuta vastaavaa. Ehkä vaan pitäisi ottaa rennommin ja suhtautua kesään muuna kuin suorituksena ja olla armollisempi itselle 🙂
Tunnistan itseni tekstistä! Vapaapäivinä oon onneks saanut ongelman ratkaistua menemällä yksin rannalle löhöämään – saan omaa aikaa eikä tarvitse kokea syyllisyydentunnetta siitä, ettei nauti säästä.
Hei Annika! Täällä on ihan samat fiilikset. Kesä on pitkään ollut itselleni vähän ahdistava vuodenaika. Juurikin se, että näkee muiden viettävän aikaa isoissa tai ei niin isoissa porukoissa ja itse on menossa töistä suoraan kotiin, koska noh, sitä porukkaa ei itsellä ole. Odotankin myös syksyä saapuvaksi. Ja juurikin samojen syiden takia kuin sinä. Minusta on hyvä, että otat esille näitä asioita, mistä ihmiset yleensä vaikenee. Olet rohkea nainen 🙂 toivon sinulle hyvää kesää ja yritetään olla stressaamatta tästä kesästä. Sisälläkin saa olla ja olla tekemättä yhtään mitään, jos se siltä tuntuu.
Kiitos tästä tosi paljon, tuntui että miljoonan kilon taakka putosi hartioilta kun tajusin minkä paineen olin itselleni kasannut ?? Ihanaa, rentoa ja nautinnollista kesää sulle, ihan sama tapahtuuko se sisällä vai ulkona ja yksin vai seurassa 🙂
En koskaan pety, kun tulen lukemaan blogiasi. Sun tekstien ääressä jotenkin vain rauhoittuu. Tykkään tyylistäsi. Tämäkin aihe on vähemmän ääneenpuhuttu, joten hienoa lukea ajatuksiasi. Kiitos Annika!
Todella hyvä aihe ja teksti jälleen, Annika! Blogistasi on tullut yksi suosikkejani, sillä kirjoitat rohkeasti aiheista, jotka menevät lifestyle-blogien pintaa syvemmälle. Tinkimättä kuitenkaan blogin visuaalisuudesta 🙂
Tunnistan saman paineen / ahdistuksen ja olen pohtinut jo jonkin aikaa mistä se johtuu. Varmaan suurin syy on se, että luon kesästä romantisoidun mielikuvan päässäni ja sen seurauksena myös paineita toteuttaa tuo mielikuva. Toki some yms. vahvistavat vielä tätä mielikuvaa. Aihe oli niin hyvä, että kirjoitin siitä myös omaan blogiin:
http://www.hellitavahan.com/saako-kesa-ahdistaa/
Rentouttavaa ja paineetonta kesää sulle! 🙂
HEI APUA FEEL U, samastuin niiiiin!! Etenkin nyt mulla toi sama, kun kesän ajan teen duunitkin kotoa käsin, niin tulee välillä epätoivo et enkö tee mitään, oonko ihan loser kun kaikki muut ravaa jossain ja ite nautiskelen kotona. Lisäksi raha on mulla vaikuttava tekijä siihen mitä pääsee tekemään. Mutta siitäkin viis kun vaan niin tykkään olla kotona. Onneks on parveke, jossa en uskalla ees olla kun amppareita vilisee liikaa. Jes 😀